Uusi tittelimme - irtolainen

Meistä tuli irtolaisia. Tiedättekö ne tuhrunaamaiset, ruokotonta kieltä käyttävät kulkurit, joiden lapset kulkevat läpi vuoden paljain jaloin perunasäkeistä tehdyissä koltuissa. Sellaisia.

Suuri rakennusyhtiö halusi meidät kovalla kiireellä ulos kodistamme (jonka yhtiö toki omisti), koska aloittavat sen purkutyöt. Nyt puolitoista kuukautta myöhemmin talossa ei ole tehty muuta kuin aukaistu muutamaa seinää ja otettu näytteitä. Minun pelottavaa vauhtia hupenevan järkeni mukaan voisimme siis asua talossamme vieläkin. Sen sijaan saimme kämpän, jota emme sitten saaneetkaan, mikä johti siihen, että otimme pariksi kuukaudeksi putkiremppaan menevän kämpän. Ja koska talomme ei valmistu ehkä koskaan, joudumme muuttamaan ennen vappua taas uuteen kämppään. Kun vapusta on selvitty, veikkaan, että entinen kotitalomme jököttää yhä samassa kuosissa. Ja me makselemme vuokria ja kantelemme kamojamme eri tahoille. Kiitos kaavoitus- ja raksapaska 2017-2021.

“Voisimme siis asua talossamme vieläkin.”

Olemme siis vailla vakinaista asuntoa ja osoitetta. Digi- ja väestötietovirastosta tuli yllättävän ymmärtäväinen hylsy. Olin nimittäin tehnyt pokkana muuttoilmoituksen tulevaan osoitteeseemme, kun tässä tilapäiset osoitteet vaihtelevat aika tiuhaan. Se ei kuitenkaan passaa, sillä talon pitää olla lopputarkastettu ennen osoitteenmuutoksen hyväksyntää. Viestissä kuitenkin vain asiallisesti todettiin, että kunhan talo on siinä kuosissa, voimme tehdä uuden ilmoituksen. Ei uhkauksia, ei vaatimuksia, ei miliisejä oven takana. 

Timpureilta oli jäänyt työkaluhuone lukitsematta viikonlopuksi. Laitettiin niiden kamat Toriin myyntiin. Niin irtolaiset tekee.

Meijerinhoitaja von Giggelsbyn leski sieltä mynämäkeläisestä ihratiinusta tuhisee, että emmehän me nyt ihan irtolaisia ole. Siihen vaaditaan vähän muitakin kriteerejä. Arvon leski, näinhän se on. Mutta onhan se nyt dramaattisempaa sanoa olevansa irtolainen kuin vain vailla vakinaista asuntoa. 

“Olemme siis vailla vakinaista asuntoa ja osoitetta.”

Koska kaverimmekin tietävät, että ketkään eivät ole missään eivätkä koskaan kärsineet yhtä paljon kuin me, olemme saaneet kovastikin sympatiaa osaksemme. Eiköhän meille vielä tukikonserttikin Olympiastadionilla järjestetä, kun turvaväleistä saa alkaa taas tinkiä. Esimerkiksi eräänä iltana puolisoni Seija Ala-Kautta sai puhelun. Kaverimme oli törmännyt kävelyllä toiseen kaveriimme ja heillä oli tullut puheeksi meidän tilanteemme (en tiedä miksi, enkä ehkä haluakaan tietää). Ensimmäinen kaveri kuuli seuraavan tilapäiskämpän etsiskelystämme. Kohdille sattui vielä sopivasti hänen tuttunsa, jolla on muutaman sadan metrin päässä ehkä joskus valmistuvasta talostamme asunto tyhjillään. Sitten pirisikin jo Seijan puhelin. Voi tosin olla, että haluavat kämppään pidempiaikaisen vuokralaisen. Mehän pyrimme muuttamaan piharakennukseen niin pikaisesti kuin mahdollista, joten epämääräisen lyhytaikainen vuokralainen ei ole vuokranantajalle mikään herkuin diili. Mutta ajatus on törkein, ei jalo kilpa. Kiitos siis kaverit! 

Perintörinsessa ja Nonstoppolos piileksivät kihlakunnanvoutia, joka on tullut ottamaan kapiset irtolaispenikat huostaan.

Tästä nykyisestä tilapäiskämpästähän meidän pitää lähteä 28.4. eli niinku herranjestas ihan justiinsa. Pääsiäisenä kävi niin, että putkiremppafirman miehillä pamahti koronaa päälle ja sitä myöten myös työt jouduttiin keskeyttämään karanteenien ajaksi. Se saattaa kannaltamme vaikuttaa suotuisasti, jos tämänkin asunnon röörien hoonaaminen lykkääntyy. Ei nyt kuitenkaan siihen asti, että talomme valmistuu. Nyt raksamiehet ovat jo palanneet hommiin ja mitä niitä maskeja nyt enää käyttämään, kun karanteenitkin on jo lusittu. Turhaa touhua.

“Eiköhän meille vielä tukikonserttikin Olympiastadionilla järjestetä.”

Turhasta touhusta puheen ollen. Muutama viikko sitten maalailin talon ja terassin katon väliin jäävää seinää, joka olisi hankalampi maalata sen jälkeen, kun terassin katto olisi tehty. Siitä tuli hieno, vaikkei se mihinkään näkynytkään. Eikä se etenkään näy nyt, kun terassin kattopellit nostettiin seinälle lähes koko maalauksen päälle. Sen kerran, kun jotain teen, siitä ei ole hyötyä. Vähän kuin soittaisi bassosoolon.

Kävin myös tutustumassa tulevaisuuteeni eläkkeellä, eli piipahdin kaatopaikalla. Tai kai se virallisesti oli nimeltään jätteidenkäsittelyalue. Lastasimme kyytiin märkää kipsilevyä, pohjamaalattuja laudanpätkiä ja sekalaista jöötiä jätesäkeissä. Lajittelu kannattaa: puun vieminen ei maksa paljonkaan, sen sijaan sekalainen raksajäte rokottaa kukkaroa paljon enemmän. Viisikymppiä maksoin tämän kerran riemuista, suunnilleen saman verranhan raksaprojektissa kuluu rahaa joka vartti vuorokauden ympäri kahden vuoden ajan. 

Allekirjoittanut keskimmäisessä säkissä. Irtolaisen elämä on kova ja lyhyt.

Vastaavan mestarin kanssa pääsimme taas puheväleihin ja kävimme läpi hänen tehtäviään ja meidän tarpeitamme. Toivon kajastus näkyi horisontissa. Saattoi se tosin olla palavien siltojen loimotustakin. 

Välikattohan meillä on pahvitettu Termexin Kraft -paperilla. Koska ullakkoportaat eivät mahtuneet sinne, mihin kaikki niitä olivat kaavailleet, niille tehtiin reikä olohuoneen reunamille. Siitä portaat saa kiskaistua alas ja jää jopa tilaa roudata jotain ullakollekin, kunhan selviää tikkaiden jälkeen vielä 65 sentin eristekerroksesta, koska hirsitalo, koska painovoimainen ilmanvaihto, koska pilariperustus. 

Näin irtolaisena sitä joutuu yöpymään esim. keskeneräisten talojen vinteillä. Rottien puremiin tottuu yllättävän nopeasti, rabiekseen vähän hitaammin.

Tästä päästäänkin siihen, että jos oltaisiin otettu muuttovalmis, oltaisiin saunottu jo puoli vuotta omassa saunassa. Käveltiin nimittäin tuttavaperheen raksan ohi. He aloittivat maatyönsä meidän jälkeen ja nyt siellä kannettiin sohvaa sisään. Tokihan mekin kannamme lähiviikkoina sohvaa, mutta se siirtyy valitettavasti vasta seuraavaan väliaikaiskämppään. Olisinko ottanut valmiimman vaihtoehdon, jos olisin tiennyt, miten vajavaisilla navigontitaidoilla ja miten tuulisella merellä tätä vuotavaa jollaa pitää ohjata? Todennäköisesti - ja joka päivä yhä todennäköisemmin - kyllä. Sen verran kuluttavaa on olla kaikesta koko ajan huolissaan. 

Ei tää näin pysy. Kyllä toi pitää viä teipata.

Oman riemukkaan lisänsä toi tälläkin viikolla tuuli ja räntä. Pressut lentelivät jälleen ja lautaa ja levyä kastui. Kun Gudrun-myrskyn jäljiltä vahingosta viisastuneena virittelee tymäkämmät painot pressujen päälle, tuleekin seuraavana Hjördis-myrsky, joka käyttelee painona olevia lankkuja hammastikkuina ja nauraa räntäisesti päälle. Tyttäreni Perintörinsessa tokaisikin, että sateisena päivänä isä on kypsänä kuin palvikinkku. Sikahyvin sanottu. 

Kuvassa koristehirsi sekä Seija Ala-Kauttan mannermaisen paheellinen le bébandéeros.

Uskaltauduimme kaivamaan koristehirren pressujen alta. Siis sen, jota pystytysporukka oli käyttänyt rakennustelineen alla ja josta emme tiedä, miten se kattoon ikinä saadaan kiinni. Ja niinpä: oli oikein kivassa kunnossa. Siis oikeasti. Vähän oli päädyssä tummumaa, katsotaan saadaanko se jollain kyrpätillä liuotettua, mutta kokonaisilme oli hämmästyttävän hyvä. Hieman petyin, kun en päässyt pettymään. 

“Bassosoolo”

Hellaleivinuuni edistyy. Tai siis se jumalattoman kallis jötkäle, joka tulee uunin alle. Tilasin siltä mukavalta rautakaupan myyjältä 55 pakettia S30-sementtilaastia. Tämä on kaikin puolin nyt niin merkittävä tieto, että tehdäänpä siitä ihan oma lukunsa, jonka otsikko on 

Tilasin siltä mukavalta rautakaupan myyjältä 55 pakettia S30-sementtilaastia

Tilasin nimittäin siltä mukavalta rautakaupan myyjältä 55 pakettia S30-sementtilaastia. 

Vankilan ja pakkotyön väliin irtolaisille mahtuu ohimeneviä onnenhetkiä, jolloin istutaan muovituoleilla ja juodaan termoksesta kahvia. Tuolit roskalavalta, kahvi Pasi Kuikalta.

Appiukko / lasten Pappa K kävi ensimmäistä kertaa tontilla. Talon esittely uusille silmille muistuttaa siitä, että sentään jokin on edistynytkin ja moni asia on hyvin. Nyt kun ollaan irtolaisia, niin kaipuu omaan uuteen kämppään on alkanut tykyttää aika vahvasti takaraivossa. 

Mut sitä ennen jos sie kaipaat hyvää kupparii tai hevosen kuohitsijaa, niin tässä siul on sellasii veijareita. Nauriit myö viiään ja uuhet laitetaan tiineiksi ja sit myö taas männään. 

 

“Meistä tuli irtolaisia.”

Vanhaa hirttä - märkää kipsilevyä

Kodotushan on nuorison suosimassa kuvainjakopalvelussa, Instagrammassa. Kodotus on myös siellä nimellä kodotus, koska hotbikinibabe69 oli jo varattu. Ota seurantaan, koska se on trendikästä ja kliffaa hei. 

Hieman säälien olen siellä Insta-grammissa seurannut muuan hirsitalon rakennuttajia. Näillä rassukoilla on kuulkaa hutiloitu kaksikerroksinen hirsitalo alle viikossa jo peltikattoa vaille valmiiksi. Teki mieli heitä ihan Instrumentgramin yksityiskirjeellä varoittaa, että hosumalla ei tule kuin mammutilta lamellia. 

Meillä sen sijaan hommat on tehty rakkaudella. Jokaisen työvaiheen jälkeen talon on annettu asettua ja levätä, koska hirsi on maailman hengittävin rakennusmateriaali. Pystytys aloitettiin marraskuun puolivälissä ja jo neljä kuukautta myöhemmin maaliskuun puolivälissä saatiin piharakennus ja terassikin aluskatteelle. Mielestäni tämä aika onkin minimi, jossa hirsitalo kannattaa pystyttää - toki se saisi mieluummin kestää vieläkin kauemmin, jotta talo saa rauhassa painua jo ennen pystytystäkin. Meilläkin osa talon materiaaleista ehti painua jo niin paljon, että vasta nyt lumien sulettua alkaa nippuja paljastua pihalta. Nyt pystyttäjät ovatkin taas olleet kolmen viikon suunnitteluretriitissä, jossa on varmasti vedetty strategiset suuntaviivat seuraavalle laskutuskaudelle sekä jaettu seuraavan kuukauden työpäivän tehtävä. Vastaava mestarikin varmasti vastailee vielä seuraavan kvartaalin aikana.

Kun pystytys alkoi, hirsi oli vielä vaaleaa, tukkani tumma ja tekemisen meininki leijui vetten päällä.

Peltikaton asentajat tulivatkin ihan liian nopeasti hommiin. Pelkään, että aluskate saa shokin ja repeää kuin temppelin esirippu, kun se ei ehtinyt olla paikallaan kuin reilun viikon. Mutta pellittäjät ovatkin nuoria miehiä, ja heidän pomonsa vastasi puhelimeen, joten menköön sen piikkiin.

“Hosumalla ei tule kuin mammutilta lamellia.”

Katot ovat nyt siis pellin alla. Kattoturvatuotteita ja rännejä vielä puuttuu, mutta niin puuttuu maailmanrauha, saari Bahamalta ja kivi Beatlesin haudan suultakin, joten tätä keskeneräisyyttä pystyn kestämään paremmin kuin hirsien porausreikiin valuvaa sulamisvettä. Talon kattaminen on täytetty. 

Google tuntee jopa mieltymykseni perverssiin huumoriin, kun se tarjoaa kohokohtana rännän kastelemaa lampaanvillaeristettä.

Hain taas samoja teippejä samalta mukavalta myyjältä samasta kaupasta samaan hintaan. Tyttäreni Perintörinsessan kanssa nautittiin matkalla Ikean kasvishodarit rrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton peräloosterissa istuen ja Kehä kolmosen ahtokulkuja kuunnellen. Siis auto oli parkissa. Edes minä en ole niin huono isä, että. Tai siis auto oli kuitenkin parkissa. 

Viime viikon passiossahan resitoin, kuinka skarpisti projektiamme joka sekunti edistetään ja miten omistautuneesti jokainen koneiston osanen kuoppaa kaivaa kuten toivoisit itsellesi tehtävän ja all you need is love. Nyt pääsiäisenä on ollut ymmärrettävästi hiljaisempi viikko. 

Tivun kiveä provleema: kelvaanko hiukovalaksi.

Kun ammattilaiset relaavat Öljymäellä, amatöörit rellestävät Golgatalla. Pääsiäislauantaina saimme avuksemme metsätalousasiantuntija Tapio Samboran, joka toi mielenkiintoisen näkökulman talomme hirsien ikään. Meillähän ei ollut käynyt mielessä laskea vuosirenkaista, minkä ikäiset kuuset ovat kotimme vuoksi henkensä heittäneet. Mr. Sambora laski ammattinsa tuomalla varmuudella, että tämänkokoisiin hirsiin on tarvittu 70-100-vuotiaita kuusia. Siinä on siis kaatunut kahdeksankymppisiä enemmän kuin koronaan konsanaan. Nämä tukit on kaadettu jostain Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen Getsemanesta ja ne on siis istutettu suunnilleen niihin aikoihin, kun 

- isä lampun osti

- arbeit macht frei

- miehet oli rautaa

- vastaava mestari kolmasti vastuunsa kielsi

- mä sinut kohtasin

Oli ilta ihanin, kun sain kuulla Mr. Samboran näkemyksen siitä, että massiivihirressä hiili on varastoituna parhaalla mahdollisella tavalla. Tai näin asian ainakin tulkitsin, minulla kun on hyvin pienet ja ruskeat aivot.

“Tona vuonna kuoli dinosaurukset. Tossa solmittiin Pähkinäsaaren rauha. Ja tossahan on mun sormi!”

Kunniatohtori Häßique-Nußique Touhula-päiväkoti Ylivilkkaasta Kihomadosta sieltä jo malttamattomana tiedustaa, mitä sitten raksalla teimme. Noh, arvon kutisevan persiin kunniatohtori, maalasimme ja siivosimme. Tiedän, uskomattoman jännää. 

“Tämänkokoisiin hirsiin on tarvittu 70-100-vuotiaita kuusia.”

Tonttimme on aivan täynnä silppua, sälpettä, jämää ja pätkää. Maalattua lautaa, vettynyttä kipsilevyä (ihan parasta Irish coffeen kanssa), tupakantumppeja, ruuveja ja nauloja murskeeseen maastoutuneena, pakkausmuovia, norppia, listaa, lastaa ja niskapaskaa. Näitä kasailtiin sellaisiin paikkoihin, joista joudumme ne varmasti siirtämään uusiin paikkoihin, kun joku meidät kavaltaa.

Lasteni Nonstoppolosin ja Perintörinsessan kanssa myös maalailtiin räystäänaluslautoja samalla, kun Seija Ala-Kautta teki kaiken älyä ja voimaa vaativan työn. Lasten kannalta kivaa on, että jopa samassa korttelissa asuu vanhoja eskarikavereita, joiden kanssa leikki tuntui jatkuvan siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. 

Laudalle ei tule räystään alla kylmä, kun sillä on näin hyvät karvat omasta takaa.

Lauantaina ja sunnuntaina olikin tehtävä se, mitä tontilla tehtävissä oli, sillä maanantain sään paras puoli oli, ettei taivaalta tippunut kolmeakymmentä hopea-asteroidia, jotka pierevät Matin ja Tepon tuotantoa takaperin. Tontille ei siis tehnyt mieli kuin tarkistamaan, kuinka paljon mikäkin pressu oli falskannut vettä ja kuinka arvokkaiden puumateriaalien päälle. Jossain hangen allahan on vielä mm. nuubialaista eebenpuuta, josta pystyttäjät tekevät huussin riukuja ja brasilialaista ruusupuuta, jota laitetaan nastarenkaiden alle, jos traktori juuttuu mutaan. 

“Norppia, listaa, lastaa ja niskapaskaa.”

Maanantai osoittikin todeksi paskuutensa. Joka juuttaan pressu ja muovi oli lentänyt perkeleellisessä illan ja aamun tuulessa paikaltaan. Kaikki se kuukausia turhaan tontilla lojunut puu ja kipsilevy on nyt siis märkää kuin viimeisen ehtoollisen viini. Ja tätä jaksan edelleen ihmetellä ja harmitella: kärpäsen persiistä löytyneen kihomadon munan kokoisella tontilla hillotaan kamaa, jota siellä ei pitkään aikaan tarvita. Ovet piti kiireellä tilata tammikuulle - paketeissa edelleen. Kuukausi sitten pystyttäjät pelottelivat, että pellavarive alkaa loppua - hain rivettä ja se on edelleen paketissa, sentään kuivissa sisätiloissa. Jostain syystä piharakennuksen ikkuna on jätetty etukuistille säilytykseen. Se kastui. Minun osaamiseni / jaksamiseni ja pätevyyteni ei näihin hommiin riitä ja muut pesevät kätensä. 

“Löytyy pressuni tuulen tieltä, koko proggis on ihan sieltä, onko tässä nyt mitään mieltä, homma haiseekin persehieltä, hakkaan otsalla ovenpieltä, pian näytän kaikelle kieltä.” (säv.&san: Massi-Kassi, Lassi, sov. Dei, Agnus)

Operaatio “Piharakennuksen kalustus” (toiselta nimeltään “**tun idiootit, siellä ei ole vielä edes lattiaa”) laukesi laukalle, kun kävin hakemassa ensimmäinen Vallentuna-vuodesohvan palasen Kanta-Hämeestä. Siellähän on järjestetty jo vuodesta 1974 eaa perinteiset Hikiän heteka- ja perhehelvettiviikot, pääesiintyjänä Tauski. Kannatti ostaa, kun halvalla sai. 

Nyt tuli kyllä huono postaus. 

“Instagram: @kodotus. Ota seurantaan. Auts töks töks!”

Ammattimiehet - haloo?

Viikon teemana oli säädöt, oharit tai muuten vaan reagoimattomuus. Sähkömiehen kanssa sovittiin, että soittelee samana iltapäivänä, kun tietää milloin pääsee käymään työmaalla. Siitä samasta päivästä alkaa olla viikko. Vastaavalle mestarille soittelin torstaina. Tuli viesti, että ei pysty nyt vastaamaan. Soittelin perjantaina. Tuli viesti, että loppukatselmus kesken, soittelee sen jälkeen. Melkoinen festari taisi tuosta katselmuksesta sukeutua, kun soittoa ei kuulunut. Eikä kummankaan soittoa ole kuulunut tämän postauksen mennessä painoon eli kuuteen päivään. Jos kuitenkin vaikka aina joka karkausvuonna vastaisivat. 

Ihan periaatteestakaan en soittele kolmatta kertaa enää perään. Tosin omaan nilkkaanhan tuo nasahtaa: jos timpureita alkaa tällainen ämpyily riittävästi rassaamaan, he siirtyvät toiselle työmaalle. Ja sitten muuten tämän blogin kirjoittaja vetäytyy luolaan ja se oli siinä. 

Puutavara F3R tulisi siirtää kattoturvatuote #347:n tieltä, jotta lankkukasa (koodinimi Zürich) saataisiin siihen, missä Arskaa puukotettiin. 

Mieluusti teen projektin eteen sen mitä osaan, jaksan ja ehdin. Se ei ole paljon, mutta toisaalta kompensoin sitä muulla tyhmyydelläni. Jotain pääsin silti tekemään. Taannoin tarvittiin kovaa palovillaa ja kipsilevyjä yläpohjan ääniloukkuihin, jotka oli määrätty ääneneristysselvityksessä. Rautakaupastahan tarjottiin ensin väärää villaa. Kun tämä huomattiin ja tarjous korjattiin, tontillemme silti toimitettiin väärää villaa. Jostain syystä vääriä villoja ei viety pois samalla, kun korvaavat villat (kiitettävän nopeasti) toimitettiin tilalle. 

“Ihan periaatteestakaan en soittele kolmatta kertaa enää perään.”

 

Samaan tilaukseen tuli palokipsilevyjä ja tavallisia kipsilevyjä. Näistä tavalliset tilattiin tosin aivan turhaan. Tontilla oli jo kipsilevyt pystyttäjille piharakennuksen yläpohjaan. Olin kyllä kertonut viestissä vastaavalle, että tontilla on pystyttäjien kipsilevyjä, jotka ovat piharakennuksen yläpohjaan. Vastaava silti tilasi kipsilevyjä piharakennuksen yläpohjaan. Niitä ei tarvittu, koska tontilla oli jo pystyttäjien kipsilevyjä. Sinne piharakennuksen yläpohjaan.

Puolisentoista viikkoa kipsilevyt (joita siis ei tarvittu piharakennuksen yläpohjaan) marinoituivat etupihallamme viemässä tilaa tontiltamme, joka on pienempi kuin pygmin kantasolu. Niiden päällä istuksittiin kahvittelemassa, mutta siinäpä niiden tarve lähinnä oli. 

Osittain maalattuja otsalautoja vasemmalla. Kuvaajan otsassa onkin ihan jokin muu.

Oli puhetta, että vastaava mestari tilaa levyjen poishakemisen. Koska en saanut vastaavaa vastaamaan, otin itse puhelimen pieneen karvaiseen käteeni ja soittelin ihan itte rautakauppaan ja kysyin, mitä villojen ja levyjen suhteen kannattaisi tehdä. Villat haettiin pois rautakaupan kustannuksella, mutta omana mokana tilattuja kipsilevyjä ei kannattanut lastailla siihen kyytiin, koska niiden kuskaamisesta olisi tullut meille tuntuvat kulut. Ihan ymmärrettävää, meidän mokahan se oli tilata turhaa kamaa tontille. Eli niitä kipsilevyjä sinne piharakennuksen yläpohjaan.

Tämän rautakaupan rakentajapalvelun myyjä tuntuu olevan melkoinen poikkeusyksilö ystävällisyydessään ja asiallisuudessaan. Sovittiin, että roudaamme kipsilevyt takaisin ja voin kertoa ne palauttaessani, että asiasta on sovittu hänen kanssaan. Siispä Seija Ala-Kauttan kanssa nostelimme 21 levyä iskän peräkärryyn ja ajelin puolisen tuntia rautakauppaan. Vähän Lahden motarilla jännitti, pysyykö kärry kiinni, mutta mitä pahaa voisi tapahtua, kun alla on rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto? 

“Kipsilevyjä”

Peräkärryn ajelu rautakauppaan ei ole ydinosaamisaluettani, mutta pääsin kuin pääsinkin noutopihalle ja nostelimme levyt kyydistä. Oho. Osasin. Jännitys purkautui rautakaupan parkkiksella hysteerisenä nyyhkytyksenä. Oli pakko ostaa vaniljatikkari lohdutukseksi. 

Tätä kaikkea turhaa työtähän ei tosin olisi tarvinnut tehdä, jos niitä kipsilevyjä ei olisi tilattu. Sinne piharakennuksen yläpohjaan. 

Koetin tuohonkin tuuttiin huutaa, mutta ei vastaava mestari vastannut.

Emeritusahmanmoottorikelkallakuoliaaksiajaja Jeremias Tippurstöm sieltä Runkauksen luonnonpuiston Ahma-aavalta kysyy, onko tämä nyt taas sitä samaa väninää ja volinaa, josta koko blogini on tunnettu. Arvon ahmanmurhaaja, ehkä osittain kyllä. Mutta minä kyllä teen mielelläni sen mitä osaan jne, jos saan ohjeet ja käskyt. Minä en kuitenkaan tällä koulutuksellani kykene mestaroimaan enkä suunnittelemaan. Tätä toivoisin joltain muulta. Kukin päätelköön, keneltä. 

Piharakennuksen alapohjaan oli timpurien mukaan jäänyt laittamatta riittävä määrä palkkikenkiä. Tästä päästäänkin taas rakentamisen ydinalueelle: amatöörirakennuttaja maksaa ammattirakentajan virheet. Kun timpuri hakee työajallaan puuttuvia palkkikenkiä, jotka asentaa päästäkseen laudoittamaan alapohjaa umpeen, me maksamme sekä palkkikengät että ylimääräisen työn. Toki nämä jutut maksetaan jo kertaalleen pystyttäjän laskussa, johon nämä työt ja materiaalit sisältyvät. Mutta ei kai pienistä kannata nillittää. Se nyt vaan on rahaa, eikä edes muiden kuin meidän rahaa. 

Pystyttäjät saivat siis halleluja, praise the Lord ja Diggiloo vihdoin kaiken katettua. Pystytys alkoi toki marraskuussa, että ei tätä voi ihan pikavauhdiksi moittia. Tajusin itse asiassa, että kun pystyttäjiltä ei kukaan vaadi mitään, se on viesti, että ihan sama koska hommat tehdään. Tyhmä pikkuasiakas (ihan vaan viiskytä donaa) väistää, kun oikea asiakas (iso hirsifirma) ilmoittaa, mitä tehdään ja milloin tehdään. Ei näitä hommia ilkeyttään näin hoideta. Ne vaan hoidetaan näin, koska asiakas on todettu riittävän tyhmäksi ja kärsivälliseksi. 

“Amatöörirakennuttaja maksaa ammattirakentajan virheet.”

Olohuoneeseemme tulee ns. koristehirsi. Se on siis ihan oikea hirsi, jolla ei ole rakenteellista funktiota, mutta jonka tarkoitus on tuoda rustiikkinen tuulahdus savupirttien auvosta nykypäivään. Tämä koristehirsi toimitettiin muiden hirsien mukana ja sielläpä se hangen alla lepäsi talven kuin ojaan suistunut Sulevi, jota ei kaivannut kuin asuntolan Arska, kunnes sai puukosta. 

Vinkki: jos voit jättää jälkiä, jätä jälkiä!

Kuluneella viikolla koristehirsi sai onneksi sentään jonkin funktion tässä projektissa, kun pystyttäjät laittoivat sen päälle rakennustelineen tehdessään terassin kattoa. Tuo koristehirsihän on tähän tehtävään mitä mainioin: se tulee kotimme keskeisimmälle paikalle, on pirun kallis ja sen saamat lommot tuovat tulevinakin vuosina mieleen rakennusaikaiset riemut. Ja jos hirsi nyt on pahasti kärsinyt, niin ainahan sitä voi tehdä jonkun kotelon kipsilevystä siihen päälle. 

Talon ulkonäöllähän ei sinänsä ole väliä, ainoa merkittävä asia on sen toimivuus. Siksipä rakennustelineen voi nostaa tikapuiksi terassin pylvästä vasten ja rouhia siihen jälkiä silmien korkeudelle, koska näin aina tehdään. Tupakantumppeja ei tarvitse laittaa oma-aloitteisesti vaikkapa työmiesten yhdessä sopimaan pönikkään, vaan ne voi nepata minne tahansa pihassa. 

Titta mamma, en majava!

Huomaan muuten, että näissä viimeisissä postauksissani on aika katkera sävy. Pahoitteluni siitä teille molemmille blogini lukijoille. Varmaan nyt ihan justiinsa tilanne muuttuu ja Pohjois-Koreaan tulee monipuoluejärjestelmä ja Burger King. Sanon nyt tämän ihan suoraan: Jumalauta kun ei jaksaisi paimentaa saatana aikuisia ammattilaisia, pyydellä ja odottaa, että he tekevät ne hommansa, joista heille maksetaan, eivätkä rikkoisi rakennusmateriaaleja tai muuten aiheuttaisi meille lisätyötä tai -kustannuksia. Ja nämä ovat tunnettuja ja hyviä tekijöitä, eivät mitään azerbaidzanilaisia alttoviulisteja pimeissä keikkahommissa. 

“Jumalauta kun ei jaksaisi paimentaa saatana aikuisia ammattilaisia.”

Sarjassamme “minä itte” maalasin taas otsalautoja, tällä kertaa terassilla. Koska rakennustelineitä ei ollut - paitsi se, joka oli koristehirren päällä - kurkottelin taas pensselillä terassin katolta alaspäin. Se yllätti tälläkin kertaa rankkuudellaan. Jälkikin oli mitä sattuu, kun työn laatua ei pääse varmistamaan ilman puolivolttia murskeelle. 

Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että kaverini Jarnold, Lauttasaaren kreivi piipahti raksallamme. Hän koordinoi paikkamaalaustani maasta käsin, joten lopputuloksesta saattoi tällä kertaa tulla parempi kuin aiemmista pälvikaljuistani. 

Eikö olekin ihanan iso terassi. Siihen mahtuu tuoli JA espressokuppi!

Otimme myös terassin ensimmäistä kertaa terassikäyttöön, kun kippasimme kupilliset kaakaota klo 16.28 kivasti terassille paistavan auringon kajossa. Talon sijoittelu vaikuttaa edelleen aika hyvältä. Pihaan saadaan iltapäivä- ja ilta-aurinkoakin sen mitä puut eivät estä. Ja jos estävät, niin ainahan sitä voi vahingossa kaatua kanisterillinen bensaa kuusen juurelle. 

“Azerbaidzanilaisia alttoviulisteja”

Jos tässä sähkärin soittoa ja vastaavan heräämistä onkin odotettu lähes viikko, niin vastapainoksi katontekijät olivat skarppeina. Yhtäkkiä tuli soitto, jossa ilmoitettiin, että peltimiehet menevät tänään tontille ja tekevät pitkän päivän tarkoituksenaan saada terassi ja piharakennus pellin alle. Hienoa, kiitos.

Piharakennuksessa tällaista sanotaan minikeittiöksi. Opiskeluaikana sitä sanottiin keittiöksi.

Sain muuten viimeviikkoisen piharakennuksen pähkäilyyni vinkin Salonkylän Sisustussu ja Unittelun Creative Director Juholta, että liukuovi saattaisi toimia pikkuvaraston ovena hyvin. Tällöin ovenkahva ei tökkisi jatkuvasti bebaan, jos häärää jotain keittiössä. Paitsi jos tietty nauttii sellaisesta. Siis keittiössä hääräämisestä. 

Sinänsä hassua suunnitella sisustusta kämppään, johon tehdään vasta alapohjaa. Ehkä se on todiste siitä, että haaveet eivät ota kuollakseen, vaikka niitä potkisi palkkikengillä, hautaisi kipsilevyihin ja ripustaisi koristehirteen.

“Viikon teemana oli säädöt, oharit tai muuten vaan reagoimattomuus.”

Piharakennus - bilekeitaan pähkäilyä

Otetaan nyt yhyy-yhyy ja nyyh-nyyh heti alkuun alta pois: jätimme avaimet viimeistä kertaa tyhjän entisen kotimme keittiön pöydälle. Itketti. Muutamasta paikasta oli jo auottu rakenteita ja jännästi oli taas lähtenyt jonkun mukaan olohuoneesta (ainakin) lasten vanha mikroskooppi. Nehän olisivat lähteneet joka tapauksessa kierrätykseen / kaatikselle, mutta silti ihmettelen sitä kiirettä, jolla noita kamoja halutaan nyysiä virkatehtävien toimittamisen ohessa. 

Nyt siis ei ole kuin vuokrakämppä ja keskeneräinen talo. Ja voi poijaat / tytöt / muunsukupuoliset sitä keskeneräisyyttä piisaa! Kuvitelma piharakennuksen minkäänlaisesta aktiivisesta edistämisestä ei vain ota elääkseen. Meillä ei edelleenkään ole mitään suunnitelmaa, jonka mukaan asiat aikataulutetaan, eikä paperia, josta seurata, missä järjestyksessä asiat tehdään. Mitäs ei otettu muuttovalmista. 

Mutta nyt on sentään vihdoin kaikki katettuna. Manailin edellisen viikon postauksessani, miten pystyttäjiä ei ole juurikaan näkynyt. Kuluneella viikolla näkyi sen verran, että aluskate on nyt sekä piharakennuksen että terassin päällä. Ja terassi näyttää yhä iiiiiiiisolta. Katsotaan nyt rauhassa, alkaako jossain välissä risoa, että olohuoneeseen ei näy taivasta, vaan päinvastoin Tuusula. Sieraimiin leijailee rikinkatku ja kadotetut sielut tulevat rähisemään talomme korkeudesta. Jos katto alkaa ahistaa, vaihdetaan valokate. Yeah right.

Kyllä tästä talosta tosi pimeä tuli. Ei edes yöllä ole valoisaa.

Hieman jännitti, miten kattamisen käy, kun perjantaina yksi työmies keikkui katolla kipeänä. Hän joutui lähtemään kesken päivän hommista. Toinen oli kai kaatunut petiin jo aiemmin. Ilmeisesti ei kuitenkaad ollud kovid kipeä, kun oli taas maanantaina oravana katetta niittaamassa. 

Katolla keikuin minäkin: maalailin piharakennuksen otsalaudat. Osan sain vedeltyä telineiltä, mutta pystyttäjän vinkistä kiersin koko kämpän katolta kurotellen. Jälki ei ollut priimaa, mutta kun itse tekee, saa sellaista, mitä sattuu tulemaan. Pätee myös omiin lapsiin. 

“Jätimme avaimet viimeistä kertaa tyhjän entisen kotimme keittiön pöydälle.”

Tyttäreni Perintörinsessa muuten maalaili sunnuntaina myös pitkät tovit yhden puolen otsalautoja. Uskon, että meille meille perheenä on iso juttu, että lapsetkin ovat kokeneet osallistuneensa talon tekemiseen. Poikamme Nonstoppoloshan pääsi tekemään isolla kaivurilla muutaman minuutin maatöitä. Ja onhan lapsissa sekin hyvä puoli, että he tipahtavat kevyemmin telineiltäkin.

Kuuden tunnin maalaushomman jälkeenkään tyttäremme ei saanut nugetteja. Mitäs maalasi niin epätasaisesti. Sinne se jäi pimeään korjaamaan virheitään. Teeskenteli nyyhkyttävänsä.

Maalaustöitä tulee riittämään. Kaikenmaailman tolpat, pienat, kaiteet ja pylpyrät pitää jossain välissä sutia. Ja kun osa niistä on stratosfäärin rajalla, on myös pohdittava, miten ja milloin ne tuhritaan. Seuraava homma on kuitenkin maalata räystäänaluslautoja, ja nyt homma saattaa hieman helpottua, kun niitä voisi maalailla terassin aluskatteen suojassa. 

“Jälki ei ollut priimaa, mutta kun itse tekee, saa sellaista, mitä sattuu tulemaan.”

Maalaushomman lisäksi sunnuntaina tehtiin muutama tunti typerän turhan tuottamatonta työtä, kun lautanippu C piti saada timpureita varten lautanippujen A ja B alta esiin. A-nipussa oli terassin kaiteita. B-nipussa oli mm. hirsinurkkien verhouslaudat. Molemmat juuri nyt hyvin tarpeellisia. Nyt nippu A on paikassa R7 ja nippu B hevonpersiissä. 

Toi siirty niinku tohon, koska niin pitää olla ja niin pitää aina oleman.

En edes aloita siitä silpun, sälppeen, purun, töhnän ja moskan määrästä, mitä tonttimme tursuaa. Isot muovit sun muut on näppärä kerätä ja kuskata pois. Mutta kaikki talo(je)n alle kertynyt tauhka onkin hankalammin putsattavissa. Märkäimuri? Napalmi? Rotat? Ei paljon ideologis-ekologis-idioottista rakentajaa lohduta rakentaa taloa paaluille irti maasta, jos talon alla on alapohjaan asti jöötiä, mössöä ja kökköä. 

En tiedä, miten muiden lähes yhtä idioottien rakentajien talon suunnittelu ja toteutus ovat sujuneet, mutta huomaan, että suunnitteluprosessini jatkuu, vaikka taloissa on jo seinät ja katekin. Erityisesti piharakennuksen suunnittelu on tästä hyvä esimerkki. Laitetaan siis otsikoksi

Piharakennuksen suunnittelu

Tein jo jurakaudella postauksen siihenastisesta sekoilustamme piharakennuksen muodon kanssa. Tai taisi niitä kirjoituksia olla parikin. 

“Nippu B hevonpersiissä.”

Perusasiat ovat nämä: puusauna, pesuhuone, jossa myös vessa, sekä saunatupa, joka toimii työ-, vieras- tai AirR’n’B-huoneena. Koska lämmintä varastotilaa on oltava vähintään 8 neliötä, piharakennuksessakin on lupakuvissa 2,9 neliön varasto. Jos ette kerro rakennusvalvontaan, niin puramme sen heti, kun rakennusvalvojan Teslan takavalot katoavat tontilta. 

Vai purammeko? kysyy monsieur Poirot naalin anaalirauhasista puristetulla vahalla siveltyjä viiksiään sukien. 

Niinpä. Viime päivinä on mielessä käynyt, josko tuon varaston silti säilyttäisi. Sinne voisi dumpata kaiken karsean skeidan, Seija Ala-Kauttan ammattikirjallisuuden, minun vintagemiestenlehteni (“Katso jos uskallat kuinka Irma-karjakko vilauttaa perinneleivostaan kiulun takkaa! Rajut kuvat vain Ilpossa”) ja kaiken sen, mitä emme tarvinneet edellisessä kodissamme emmekä tarvitse tulevassakaan. 

Laitetaan tähän väliin kipeän vertauskuvallinen muistutus siitä, että kukaan ei koskaan eikä missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin me.

Itse saunatuvan koko on 15,2 neliötä, eli samaa luokkaa kuin helsinkiläinen neljän hengen asunto. Siihen pitää saada työpöytä, joka toimii myös AirTNT-majoittujien ruokapöytänä - toki myös muiden vieraiden. Nurkkaan tarvitaan vaate- ja astiakaappi ja sen viereen 140-senttinen keittiö. Mitään uunilohia AirVMP-vieraat eivät pääse kokkaamaan, koska uunia ei tule. Siirrettävä induktioliesitaso, mikro ja pieni jääkaappi saavat riittää. 

“Irma-karjakko vilauttaa perinneleivostaan kiulun takkaa!”

Oleskelutilassa on oltava vuodesohva, koska erillisiä sänkyjä tilaan ei mahdu. Iso osa vuodesohvista näyttää siltä kuin koettaisi tunkea maitoautoa kukkaroon, joten haeskelimme mahdollisimman kevyttä ratkaisua. Mutta jos kevyt on yhtä kuin epämukava, sen ainoa hyöty on, että anoppi ei suostu piharakennuksessa majoittumaan. Nyt kun tarkemmin miettii, niin… No juu, koetetaan nyt ainakin esittää etsivämme mahdollisimman siroa ja mukavaa vuodesohvaa. Ja mistähän etsimme? No Ikeasta, javisst och snälla Svante, jörna mig inte så hårt.

Kuten yllä totesin, kahden metrin normivuodesohvasta käsinojat vievät n. 173 senttiä. Väliin jäävä kaistale kiskotaan jonkinnäköiseksi vuoteeksi, joka horjuu, nitisee ja vaappuu kuin uskoni tulevaisuuteen. Isosta osasta parin metrin levyisistä vuodesohvista saa sitä paitsi aikaan vain 140-senttiä leveän sängyn. Ja jos aiomme vuokrata piharakennusta AirS&M-bileisiin, olisi sängyn oltava vähän leveämpi, jotta siihen mahtuisi näpsäkästi kaikki seitsemän osallistujaa “majoittumaan”. 

Tyttäremme syöksähtää ovesta lähes samaa vauhtia kuin vastaava mestari kuullessaan setelien kahinan seuraavalta työmaalta.

Yksi vaihtoehto on panna (en viittaa edeltävään kappaleeseen) rahaa haisemaan ja hankkia esim. Tapio Anttilan On Wood (en edelleenkään) -vuodesohva. Se maksaa tarjouksessa n. 28 bitcoinia, vasemman munuaisen, esikoispojan ja puoli valtakuntaa. Mutta onhan se päheäkin. Vähän halvemmaksi tulisi Tapio Anttilan Day&Night-vuodesohva. Siinä munuainen säästyisi ja ehkä puoli esikoispoikaakin. Idea molemmissa on mainio: sohva on kaksi päällekkäin pinottua sänkyä ja sohvatyynyissä on täytteenä peitot. Mutta design maksaa. 

“Iso osa vuodesohvista näyttää siltä kuin koettaisi tunkea maitoautoa kukkaroon.”

Ikealla on (aika jännä juttu) juuri samanlainen idea Utåker-sängyssään. Sängyt päällekkäin on yhtä kuin sohva. Hinta kymmenen kertaa halvempi kuin Anttilan On Wood -sohvassa. Kustannusero tullee siitä, että sohvan puut on pirtupäissään hakannut raivotautinen metsuri tylsällä kirveellä, minkä jälkeen vietnamilainen eskarilainen on teipannut osat kasaan. Sielläkin on nääs nykyään Touhula-päiväkoteja ja jotenkin ne veroparatiisien pääomasijoittajien tuottovaatimukset on täytettävä. Kunnallinen päivähoito on niin last season - yksityisellä puolella kihomadotkin katsovat Disney Channelia. 

Eli onhan se Utåker robusti siinä missä Anttila on kallis. Mutta sitten löytyi Vallentuna-sarja. Juu, Ikeasta. Sohvamoduuleja, jotka saa auki sängyksi. Jos näistä tekisi kolmen(!) moduulin sarjan, olisi ensinnäkin AirSck’n’Fck-majoittujille tilaa pelmuta ja reunimmaisen moduulin auki vuoteena pitämällä saisi kulma-/divaanisohvan. Kas näin:

Odotan, että hetkenä minä hyvänsä Graafikot ilman rajoja -yhdistys kutsuu minut kunniajäsenekseen.

Noihinhan saisi selkä- ja käsinojiakin, mutta niistä on pakko tinkiä, jotta ne mahtuvat huoneeseen. Aika millimetreillä pelataan. Tajusin juuri, että nuo kolme sohvaa vuoteiksi levitettyinä vievät huoneesta enemmän tilaa kuin koko varasto. Toisaalta, niillä olisi kiva kölliä saunan jälkeen ja katsella telkkaria. 

MITÄ?

Pastorska Römpsä-Kuivalainen sieltä Paalasmaalta ulisee, että eihän piharakennukseen mitään telkkaria saa tulla. Saunan jälkeen grillataan kuolleen eläimen lihaa kuolleen eläimeen suoleen pakattuna tappavia pienhiukkasia tupruttavan kevyttakan hiilloksessa. 

Arvon pastorska on ihan oikeilla jäljillä. Laitetaan siis tähän otsikoksi

Takka piharakennukseen vai TV piharakennukseen?

Kuten nyt jo vähän tyhmempikin blogin lukija (ja teitähän riittää siitä päätellen, että luette tätä blogia) tajuaa, me arvomme nyt sitäkin, tuleeko piharakennukseen kuitenkaan takkaa vai raastetaanko kuvat ja herjataan pyhiä arvoja laittamalla sen tilalle telkkari. Projektin näihin päiviin asti olen pitänyt selvänä, että piharakennuksen nurkkaan tulisi takka (1500e), piippu (1000e) ja läpivienti katolle (79 532e). Sitten olisi hellaleivinuuni talossa, puukiuas saunassa ja takka saunatuvassa eli tässä piharakennuksessa. Ihanan romanttista, sano miilunpolttaja kun verta yski. 

Onneksi hankittiin näitä raksaovia. Niitä voi laittaa vaikka telineiden alle, kun oikeat ovet ovat kolmatta kuukautta tontin nurkalla odottamassa asennusta.

Mutku mutku. Jos tulta tuijotellaan ja suhmuralalaisia nönköntööttejä leipastaan olohuoneen hellaleivinuunilla ja saunan kiukaassa loimottaa toiset liekit, niin tarvitaanko sitä kamiinaa saunatuvassa. Oikeasti? Tämä on siis ihan aito kysymys, koska varmaa vastausta minulla ei vielä ole. Ensimmäinen vastaava mestari oli itse asiassa sitä mieltä, että saunatupaan ei kamiinaa kannata laittaa, sillä noin pieni tila muuttuisi helvetillisen kuumaksi. Pidimme häntä epäreiluna, hölmönä ja negatiivisena. Annoimme potkut. Mutta joudun tunnustamaan, että saattoihan hän olla oikeassakin; niin huonoa kamiinaa ei olekaan, joka ei 15:ttä neliötä lämmittäisi. 

Ja jos AirSTD:n biletilan lisäksi saunatuvasta on lähivuosina tulossa rasvanaamaisten teinien yökylähelvetti, niin kumpaakohan arvostavat enemmän, telkkaria vai takkaa. Oikein: kännykkää. 

“Eihän piharakennukseen mitään telkkaria saa tulla.”

Toki tila on myös sen verran pieni, että vaatesäilytys (myssyt, nutut, huopikkaat, lapikkaat, supikkaat) pitää miettiä. Kengät ovensuuhun ja naulakko seinälle? Vai vaatteet varaston puolelle naulaan? Toki sinne pitää kävellä ovelta lähes neljä metriä. Jaksaako nykyihminen sellaista vai tilaako kyydin Woltilta?

Että mitähän tässä nyt tekisi? Enpä tiiä. Tässä joka tapauksessa pohtimani asiat kuvana, joka kertoo enemmän kuin kaksi sanaa. 

Käyttöullakon tekeminen tai pikemminkin sen suunnittelu ja aikataulutus ovat myös hieman hunningolla. Sinne kun olisi ollut hieman helpompi nostella lattialaudat ennen kuin timpurit ovat teipanneet välikaton umpeen. Nyt timpurit ovat kuitenkin teipanneet välikaton umpeen. Olihan siitä puhetta, että tarttis niitä lautoja tilata ja laskeskella, paljonko niitä tarvitaan, mutta edelleenkään en uskalla itse alkaa toimia, kun en tätä hommaa johda enkä suunnittele. 

Samoin meni uusiksi ullakkoportaiden paikan pohdinta. Kattotuolien väli on 86 senttiä. Ajattelimme, että kodinhoitohuoneessa niiden väliin mahtuu näppärästi alasvedettävät ullakkoportaat. Niin mahtuukin, mutta silloin ne aukeaisivat sivulle, jonne ne eivät mahdu aukeamaan. Vaihtoehtona on joko kattotuolien katkaisu (timpurin mukaan näin voi tehdä, pystyttäjän mukaan ei, minun mielestäni Herrey’s on paras) tai hemaisevan seksikkään luukun siirtäminen olohuoneen puolelle. Tai ainahan sitä voi heilauttaa itsensä liaanilla ullakon päätyikkunasta. 

En olisi uskonut, että vuonna 2021 teen kuvia Microsoft Paintillä. Siis miettikää, ATK:lla!

Sähkömiehen kanssa sovittiin, että ilmoittelee hommien jälkeen, milloin tulee illalla tsekkaamaan piharakennuksen. Arvaa,

a) ilmoittiko

b) ei tietenkään

“Yhyy-yhyy ja nyyh-nyyh”

Työkalut varastettiin - työkalut palautettiin

Lähdetään siitä, että me emme osaa rakentaa taloa. Siksi muut rakentavat ja me maksamme. Ja jos talon hinta mitataan rahassa, sitä löytyy tililtä, pankilta tai kolkattujen mummojen käsilaukuista. Mutta jos hinta mitataan henkisenä taakkana, stressinä, unettomina öinä, lapsille tiuskimisina ja epämääräisenä puristuksena rinnassa, hinta alkaa olla turhan kova. Juuri nyt projektissa mennään aikamoisessa emotionaalisessa selvitystilassa. 

Vaikka en alan ammattilainen olekaan (enkä näillä kokemuksilla sellaiseksi haluakaan), niin olisihan se kiva, että joku kertoisi, neuvoisi ja aikatauluttaisi. Vaikkapa esimerkiksi, että ennen rännien asennusta kannattaa maalata otsalaudat. Kun nyt pensselöin kourujen alle valkoista, niin seurauksena oli tahroja enemmän kuin Eppu Normaalin paperilla. Ja kun yhtä tahraa koetti putsata, kädestä jäi toiseen kohtaan uutta maalia ja kun sitä yritti putsata, niin taas jäi seuraavaan kohtaan maalia ja arvon lukija varmaan ymmärtää, miten saaga jatkuu.

Sinne töpöttelin. Jälki oli erinomaista, jos tykkää valkoraitaisista ränneistä.

“Olisihan se kiva, että joku kertoisi, neuvoisi ja aikatauluttaisi.”

Mutta ähräsin kuin ähräsinkin kolme litraa valkoista maalia räystäänaluslautoihin. Eihän se pönikkä riittänyt, mutta toisaalta enempää ei olisi jaksanutkaan. Ja kun seuraavana päivänä alkoi taivaalta tulla räntää ja Trumpin pukamavisvaa, niin ihan sama. Katsotaan, koska jaksan jatkaa. Veikkaan että en. 

PRESSUMESSU

Pystyttäjiähän ei ole tontillamme pariin viikkoon näkynyt. Me olemme yksittäinen idioottiperhe, joka ei osaa vaatia (joskaan se mitään auttaisikaan) ja edellemme kiilaa isojen hirsifirmojen sopimuspystytykset. Yksinkertaistettuna: koska pystytyksen alkupuolella pystytys venyi suunnitellusta, se venyy nyt entistä enemmän. Osalla hommista ei ole kiire: terassin kansilaudat voi asentaa ihan mieluustikin myöhemmin, samoin terassin kaiteet. Mutta timpureilla alkaa tekeminen (ja vähän kärsivällisyyskin) loppua, kun pitäisi päästä tekemään hommia, joita ei pääse tekemään ennen kuin pystyttäjät vievät omaa osuuttaan eteenpäin. 

Suurin tulppa on nyt katot. Talossahan on jo peltikatto. Kiva. Siellä ollaan säältä suojassa. Huonommin menee piharakennuksella, jossa katteena ollut pressuviritys repsahti viikko sitten osin auki kovassa tuulessa. Sitten tuli pakkaslunta, joka täytti rakennusta. Sekin saatiin kolattua pois ja pakkaslumi ei ole pahaa matskua. Mutta sitten tulikin räntää. Ja kun räntä sulaa pressujen päällä, vesi alkaa lorista. Ja kun vesi lorisee hirsien päälle, sen katsominen tuottaa emotionaalista tuskaa. 

Ei tuolta nyt niin paljon vettä tule sisään. Paljon vähemmän kuin Viagaran putouksista.

“Koska pystytyksen alkupuolella pystytys venyi suunnitellusta, se venyy nyt entistä enemmän.”

Tähän varmaan piinkova hirsimies sanoo, että kato hirsi kato kyllä kestää ku se on kato puuta ja se kuivuu kato. Näin kannattaa sanoa etenkin, jos kyse ei ole itselle rakennettavasta talosta ja saa asiakkaalta rahaa. Mutta asiakas (lausutaan minä) on silti aika huolissaan, kun porausreikään valuu vettä ja tapitus imee kosteutta. Nyt meni kyllä vähän rivon kuuloiseksi. 

Ratkaisu: miljoonalla vittusaatanaperkeleellä ryyditetty ja apinan raivolla kiipeilty amatööripressutus. Leathermanilla ja niittipyssyllä aluskatteen palasia pahimpiin kohtiin ja lautoja ohjaamaan vesivanoja edes vähän kauemmas hirsistä. En tiedä, miten onnistui, mutta sainpahan kiroilla ja vaatteeni märiksi. Toki jos viimeisen kuukauden aikana piharakennukseen olisi saatu se aluskate, olisin voinut säästää kirosanani esim. suljetun osaston perjantaibingoon, joka on piakkoin edessä. Tunnustan, etten ole ihan kärryillä, kenen vastuulle noiden rakenteiden suojaus kuuluu. Mutta oletan, että se on sinänsä sama, koska kaikki on kuitenkin rakennuttajan vastuulla ja rakennuttaja maksaa kaikesta - myös toisten mokista ja puutteista. 

Veikkaisin, että ainoa kerta, kun tunnen iloa kuullessani lorinaa on hetki, jolloin pääsen ekaa kertaa kokeilemaan uutta vessanpönttöä.

“Tapitus imee kosteutta.”

ÄÄNILOUKUT

Timpurit ovat ähränneet ääniloukkuja. Lentomelualue laajenee suunnitelmien mukaan lähivuosina liippaamaan tonttimme rajaa. Lentomeluahan on viimeisen vuoden aikana riittänytkin, syksylläkin yksi paarma erehtyi surisemaan terassille. Siitä piti tehdä erillinen selvitys rakennusvalvontaan. Ratkaisu löytyi maksamalla 5000 euroa insektioakustikolle, joka kirjoitti paperiin, että paarma on hyönteinen, aijaijaijai paarma! Leima tuli Lupapisteestä.

Ääniloukut kuitenkin tarvitaan. Siispä vesikaton suuntaisesti tulee kovaa kivivillaa ja kipsilevyä - hirsilahkolaisten suosikkimatskuja molemmat. Saisikohan tuohon vielä yhdistettyä muovisen höyrysulun ja sädesienirisoton? Ja kuten kaikkeen, niidenkin tekemiseen menee aikaa ja aika todellakin on rahaa. Tosin timpureillemme kyllä maksan mieluusti, he ovat aktiivisesti viemässä asioita eteenpäin silloinkin, kun tuntuu, että muita ei kiinnosta. Ja eihän oikeasti ketään kiinnostakaan. Itse kaipailisin ehkä liikaakin kädestä pitäjää ja olkapäätä, jota vasten nyyhkyttää miehekkään hysteerisesti, mutta ihan skarpit ja aktiiviset ammattilaisetkin kelpaisivat. Sellaiset, jotka vastaisivat ripeästi, olisivat ajan tasalla tai parhaimmillaan jopa ennakoisivat, miten asiat etenisivät jouhevimmin (“maalatkaa otsalaudat ennen kuin rännit asennetaan”). Mutta nyt joku ehkä reagoi johonkin ja toinen toiseen ja kolmas vinkkaa, että termospullo olisi kannattanut ottaa kuopasta ennen kuin sen päälle valettiin kuusi tonnia betonia. 

Teippi kun auki on, sinne kosteus tekee asunnon.

“Aijaijaijai paarma!”

Ja ex-viemärisukeltaja sieltä keikyäläisestä sakokaivosta ulisee, että kuulostan vähän epäreilulta. Arvon ex-viemärisukeltaja, totta helvetissä kuulostan! Tämä on minun blogini, jossa minä kerron minun näkökulmastani, miten minun perheelleni tehdään taloa. Toki Titanicin neitsytmatkaan verrattuna projekti on (ainakin toistaiseksi) sujunut mallikkaasti. Mutta esim. toiveemme siitä, että hommat hoidettaisiin niin, että piharakennus olisi mahdollisimman pian muuttokunnossa, ei näy mitenkään. Asiaa toki edesauttaisi että piharakennuksessa olisi katto, minkä jälkeen voisi tehdä alapohjaa, kun sisään ei enää sada. Eli ei päästä vapuksi omalle tontille. Se taas tarkoittaa seuraavaa muuttoa. Ja muuttohan on - kuten tiedämme - elämän stressaavimpia asioita heti pinseteillä ja ilman puudutusta suoritetun hypotalamuksen poiston jälkeen. 

Mutta hei, hiljaa hyvä tulee. Vai oliko se vatsahaava? Ei kaikki voi osata kaikkea, jotkut ei osaa edes mitään.

Vinkki: jos perkeleellisen lumisen talven jälkeen tontilla on puutavaraa kateissa, homeen haju johdattaa keväällä sen luo. Vähän kuin Hannu ja Kerttu, mutta Hannulla on hepatiitti.

“Ei päästä vapuksi omalle tontille.”

Lisäksihän meiltä varastettiin tyhjästä ex-kodistamme kamaa. Laitetaan siksi otsikoksi

MEILTÄ VARASTETTIIN TYHJÄSTÄ EX-KODISTAMME KAMAA

Jepjep. Näin kävi. Mutta ei tämäkään varkaus ollut ihan standardimeininkiä. Koska ex-talomme on vielä hallinnassamme eikä sitä ole luovutettu virallisesti eteenpäin rakennusfirmalle, olin huolissani putkien sulana pysymisestä. Talostahan napattiin lämmöt pois ja tyhjättiin patterit viikkoa aiemmin. Sitten alkoi kuitenkin pukata pakkasta. Rakennusfirmasta toimitettiin ystävällisesti pari raksalämmitintä, joilla vesimittarihuone pysyisi plussan puolella. 

Kun sitten piipahdin jälleen kerran roudaamassa jotain karseaa paskaa välivarastoon, huomasin kaveriltamme Juholta lainatun Makitan ruuvinvääntimen ja hylsysarjan kadonneen eteisestä. Epäuskoisena kiertelin talossa ja varmistin, etten ollut jättänyt niitä jonnekin muualle. En ollut. Pöllitty. Ikkunoita ei ollut rikottu, ovet olivat lukossa. Kuka, mitä, häh?

Olisiko tuossa vielä jotain pöllittävää?

“Pöllitty.”

Soitin talofirman projektinvetäjälle ja hieman anteeksipyydellen esitin asiani. Että olisikohan työkalut mahtaneet tarttua niiden heebojen matkaan, jotka kävivät tuomassa talolle lämmittimet? Ymmärrettävästi hän epäili, ettei näin voinut olla, mutta lupasi tsekata asian. Minä lähdin tilapäiskämpälle,

Sitten tuli puhelu. Toinen kämpillämme käyneistä kaiffareista pyyteli anteeksi aika monta kertaa. Olivat luulleet, että kaikki kämpillämme oli jo hylättyä kamaa ja napanneet työkalut mukaansa. Lupasi tuoda ne pikapikaa takaisin. Pyyteli lisää anteeksi ja selitti, etteivät todellakaan aikoneet varastaa niitä. Olin hieman herkkänä, kun kerroin, että olemme tehneet talosta nelisen vuotta lähtöä ja nyt viime metreillä tulee vielä tällaista. Mies pyyteli vielä anteeksi. 

Työkalut palautettiin. Saatiinpa vielä kahvipaketti ja suklaalevykin. Myös projektinvetäjä laittoi viestin ja pahoitteli huonoa tiedonkulkua asiassa. 

Kuvassa varastetut kamat ja korvaukseksi saatu kahvi ja suklaa, jotka on varastettu Alepasta.

“Olivat luulleet, että kaikki kämpillämme oli jo hylättyä kamaa.”

Toki jos asiaa vielä vähän miettii, niin onko ok napata kysymättä kamaa toisen kotoa? Tai jos ajattelee, että talo ja sen irtaimisto ovat jo siirtyneet työnantajan omistukseen, onko ok napata kysymättä kamaa työnantajalta? Näitä pohti jo Platon. Platon on Pluton isä. 

Tällä hetkellä on sellainen olo, että ei oikein jaksaisi. En näe meitä asumassa uudessa talossa enkä näe sen edistystä. Joka kerran, kun olen iloinnut ja/tai innostunut, on tullut uutta räntää porstuaan, joten en oikein uskalla iloita/innostua. Perusasiat ovat vielä projektissa sentään kelvosti, joskin sateisen syksypaskan jälkeen alkaneen talvipaskan jälkeen on alkamassa märkä kevätpaska. Ehkä vähän turhan positiivisesti sanottu.

Yllä oleva on kirjoitettu maanantaina. Sen verran tämän hapantunutta Gevaliaa hörppineen avautujamummon on nyt pakko vetää takaisin, että lähetin puolisoni Seija Ala-Kauttan tiistaina työmaapalaveriin. Paikalla oli vastaava mestari, timpurit ja jopa pystyttäjät osasivat vielä reitin takaisin tontillemme. Kävivät asioita läpi ja ilmeisesti piharakennukseemme saatetaan nyt vihdoin laittaa katetta. Rautakaupasta tilaamamme palovillat ja kipsilevytkin tuotiin palaverin aikana tontille. Toki palovillat olivat väärää laatua ja jouduttiin lähettämään takaisin, mutta ehkä tässä taas yksi aallonpohja on ylitetty. Ennen seuraavaa. 

Minkä syksy kastelee, sen kevät mädättää. Vanha viidakon sananlasku.

“Platon on Pluton isä.”

 

OJAA, NO JAA

Muitakin tekstareita lähettelin. Operaatio oja. Se oja, jonka omistamme, mutta johon emme saa johtaa omia hulevesiämme. Se oja, jonka kaupunki lupasi kunnostuttaa kustannuksellaan. Oja, josta Kaupungin Yrmeä Rakennusosaston Päällikkö-Älähtelijä sanoi, että voimme sen kunnostuttaa omaan piikkiimme ja maaurakoitsija voi laskuttaa kaupunkia, jos haluamme. 

Maatyöurakoitsijahan ei halunnut tehdä erillistä 330 euron laskua, koska meitä oli helpompi laskuttaa eikä ylimääräistä työtä kannata tehdä. Siispä selvittelin, miten asia hoidetaan. Voimmeko laittaa laskun yksityishenkilöinä kaupungille? Kaupungin pomo selvitteli asiaa (eri kaiffari kuin yllämainittu kuukausipalkkainen urahtelija). Tammikuun puolenvälin jälkeen ei kuulunut mitään. Laitoin pari päivää sitten tiedustelun, oliko jotain selvinnyt. Sain viestin:

Tilinumero ja summa? 

Laitoin. Sen koommin ei ole kuulunut. Palaan asiaan juhannuksena. Onni on oma oja. Minulla on sille nimikin. Se kuulostaa vähän samalta kuin “etunoja”.

Tiesitkö, että yhteen hirsiporaukseen mahtuu koko Genesaretinjärven vesi ja kaksi kalaa?

“Tilinumero ja summa?”

PEHMEÄ SÄHKÖJÄNIS

Pohdimme myös sähkökalusteiden mallia. Purkukämpässämme on jälkeenjääneisromanttiset pömpökkeet eli Schneiderin Renovat. Aluksi pohdimme niitä uuteenkin taloon, mutta olisivat tulleet muita malleja kalliimmiksi ja eiköhän nuo ole jo nähty. 

Sähköurakoitsijamme suositteli Schneiderin Exxacteja. Hänen katteensa lisäksi niissä ilmeisesti toiminnallisuuskin on kelpo tolalla. Ja kivaltahan ne näyttivätkin. PAITSI ETTÄ MIKSI JOKA JUMALAN KOJEESEEN PITÄÄ TURAUTTAA FIRMAN LOGO? Miksi minun pitää antaa omasta kodistani mainostilaa firmalle, jonka kamoista olen jo kalliisti maksanut? Ei käy. En ota. 

Vaihtoehdoiksi jäivät Enston Intro ja ABB:n Impressivo. Urakoitsija suositti Impressivoa. Otamme siis Impressivot. Ne on saatana katkaisijoita eikä mitään sielueläimiä!

Hieman tosin ihmetyttää usb-latauspistokkeet. Onko tosiaan niin, että keskustayksiön kokoiseen laattaan ei tämän päivän insinööri ja disaineri ole osanneet tunkea kuin kaksi reikää? Ihan oikeasti? 

Täten Kodotus-blogin visuaalis-tekninen osasto tarjoaa apua. Sieltä ABB:n ja Enston kuukausipalkkainen Senior Head of Electric Apparatus Human Resources Affiliate Pylly Management Humankind Flower Power Kiss My Jazz Co-ordinator -koordinaattori voi vapasti kopypeistata nämä suunnitelmani. En ehkä osaa rakentaa hirsitaloja, mutta toisaalta osaan saada kuolettavan sähköiskun nappiparistosta. 

“Miksi minun pitää antaa omasta kodistani mainostilaa firmalle, jonka kamoista olen jo kalliisti maksanut?”

P.S. Juho, eikö olekin kiva lainata kaverille työkaluja ja lukea blogista, että ne on varastettu. That's what friends are for!

“Lähdetään siitä, että me emme osaa rakentaa taloa.”