Ammattimiehet - haloo?

Viikon teemana oli säädöt, oharit tai muuten vaan reagoimattomuus. Sähkömiehen kanssa sovittiin, että soittelee samana iltapäivänä, kun tietää milloin pääsee käymään työmaalla. Siitä samasta päivästä alkaa olla viikko. Vastaavalle mestarille soittelin torstaina. Tuli viesti, että ei pysty nyt vastaamaan. Soittelin perjantaina. Tuli viesti, että loppukatselmus kesken, soittelee sen jälkeen. Melkoinen festari taisi tuosta katselmuksesta sukeutua, kun soittoa ei kuulunut. Eikä kummankaan soittoa ole kuulunut tämän postauksen mennessä painoon eli kuuteen päivään. Jos kuitenkin vaikka aina joka karkausvuonna vastaisivat. 

Ihan periaatteestakaan en soittele kolmatta kertaa enää perään. Tosin omaan nilkkaanhan tuo nasahtaa: jos timpureita alkaa tällainen ämpyily riittävästi rassaamaan, he siirtyvät toiselle työmaalle. Ja sitten muuten tämän blogin kirjoittaja vetäytyy luolaan ja se oli siinä. 

Puutavara F3R tulisi siirtää kattoturvatuote #347:n tieltä, jotta lankkukasa (koodinimi Zürich) saataisiin siihen, missä Arskaa puukotettiin. 

Mieluusti teen projektin eteen sen mitä osaan, jaksan ja ehdin. Se ei ole paljon, mutta toisaalta kompensoin sitä muulla tyhmyydelläni. Jotain pääsin silti tekemään. Taannoin tarvittiin kovaa palovillaa ja kipsilevyjä yläpohjan ääniloukkuihin, jotka oli määrätty ääneneristysselvityksessä. Rautakaupastahan tarjottiin ensin väärää villaa. Kun tämä huomattiin ja tarjous korjattiin, tontillemme silti toimitettiin väärää villaa. Jostain syystä vääriä villoja ei viety pois samalla, kun korvaavat villat (kiitettävän nopeasti) toimitettiin tilalle. 

“Ihan periaatteestakaan en soittele kolmatta kertaa enää perään.”

 

Samaan tilaukseen tuli palokipsilevyjä ja tavallisia kipsilevyjä. Näistä tavalliset tilattiin tosin aivan turhaan. Tontilla oli jo kipsilevyt pystyttäjille piharakennuksen yläpohjaan. Olin kyllä kertonut viestissä vastaavalle, että tontilla on pystyttäjien kipsilevyjä, jotka ovat piharakennuksen yläpohjaan. Vastaava silti tilasi kipsilevyjä piharakennuksen yläpohjaan. Niitä ei tarvittu, koska tontilla oli jo pystyttäjien kipsilevyjä. Sinne piharakennuksen yläpohjaan.

Puolisentoista viikkoa kipsilevyt (joita siis ei tarvittu piharakennuksen yläpohjaan) marinoituivat etupihallamme viemässä tilaa tontiltamme, joka on pienempi kuin pygmin kantasolu. Niiden päällä istuksittiin kahvittelemassa, mutta siinäpä niiden tarve lähinnä oli. 

Osittain maalattuja otsalautoja vasemmalla. Kuvaajan otsassa onkin ihan jokin muu.

Oli puhetta, että vastaava mestari tilaa levyjen poishakemisen. Koska en saanut vastaavaa vastaamaan, otin itse puhelimen pieneen karvaiseen käteeni ja soittelin ihan itte rautakauppaan ja kysyin, mitä villojen ja levyjen suhteen kannattaisi tehdä. Villat haettiin pois rautakaupan kustannuksella, mutta omana mokana tilattuja kipsilevyjä ei kannattanut lastailla siihen kyytiin, koska niiden kuskaamisesta olisi tullut meille tuntuvat kulut. Ihan ymmärrettävää, meidän mokahan se oli tilata turhaa kamaa tontille. Eli niitä kipsilevyjä sinne piharakennuksen yläpohjaan.

Tämän rautakaupan rakentajapalvelun myyjä tuntuu olevan melkoinen poikkeusyksilö ystävällisyydessään ja asiallisuudessaan. Sovittiin, että roudaamme kipsilevyt takaisin ja voin kertoa ne palauttaessani, että asiasta on sovittu hänen kanssaan. Siispä Seija Ala-Kauttan kanssa nostelimme 21 levyä iskän peräkärryyn ja ajelin puolisen tuntia rautakauppaan. Vähän Lahden motarilla jännitti, pysyykö kärry kiinni, mutta mitä pahaa voisi tapahtua, kun alla on rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto? 

“Kipsilevyjä”

Peräkärryn ajelu rautakauppaan ei ole ydinosaamisaluettani, mutta pääsin kuin pääsinkin noutopihalle ja nostelimme levyt kyydistä. Oho. Osasin. Jännitys purkautui rautakaupan parkkiksella hysteerisenä nyyhkytyksenä. Oli pakko ostaa vaniljatikkari lohdutukseksi. 

Tätä kaikkea turhaa työtähän ei tosin olisi tarvinnut tehdä, jos niitä kipsilevyjä ei olisi tilattu. Sinne piharakennuksen yläpohjaan. 

Koetin tuohonkin tuuttiin huutaa, mutta ei vastaava mestari vastannut.

Emeritusahmanmoottorikelkallakuoliaaksiajaja Jeremias Tippurstöm sieltä Runkauksen luonnonpuiston Ahma-aavalta kysyy, onko tämä nyt taas sitä samaa väninää ja volinaa, josta koko blogini on tunnettu. Arvon ahmanmurhaaja, ehkä osittain kyllä. Mutta minä kyllä teen mielelläni sen mitä osaan jne, jos saan ohjeet ja käskyt. Minä en kuitenkaan tällä koulutuksellani kykene mestaroimaan enkä suunnittelemaan. Tätä toivoisin joltain muulta. Kukin päätelköön, keneltä. 

Piharakennuksen alapohjaan oli timpurien mukaan jäänyt laittamatta riittävä määrä palkkikenkiä. Tästä päästäänkin taas rakentamisen ydinalueelle: amatöörirakennuttaja maksaa ammattirakentajan virheet. Kun timpuri hakee työajallaan puuttuvia palkkikenkiä, jotka asentaa päästäkseen laudoittamaan alapohjaa umpeen, me maksamme sekä palkkikengät että ylimääräisen työn. Toki nämä jutut maksetaan jo kertaalleen pystyttäjän laskussa, johon nämä työt ja materiaalit sisältyvät. Mutta ei kai pienistä kannata nillittää. Se nyt vaan on rahaa, eikä edes muiden kuin meidän rahaa. 

Pystyttäjät saivat siis halleluja, praise the Lord ja Diggiloo vihdoin kaiken katettua. Pystytys alkoi toki marraskuussa, että ei tätä voi ihan pikavauhdiksi moittia. Tajusin itse asiassa, että kun pystyttäjiltä ei kukaan vaadi mitään, se on viesti, että ihan sama koska hommat tehdään. Tyhmä pikkuasiakas (ihan vaan viiskytä donaa) väistää, kun oikea asiakas (iso hirsifirma) ilmoittaa, mitä tehdään ja milloin tehdään. Ei näitä hommia ilkeyttään näin hoideta. Ne vaan hoidetaan näin, koska asiakas on todettu riittävän tyhmäksi ja kärsivälliseksi. 

“Amatöörirakennuttaja maksaa ammattirakentajan virheet.”

Olohuoneeseemme tulee ns. koristehirsi. Se on siis ihan oikea hirsi, jolla ei ole rakenteellista funktiota, mutta jonka tarkoitus on tuoda rustiikkinen tuulahdus savupirttien auvosta nykypäivään. Tämä koristehirsi toimitettiin muiden hirsien mukana ja sielläpä se hangen alla lepäsi talven kuin ojaan suistunut Sulevi, jota ei kaivannut kuin asuntolan Arska, kunnes sai puukosta. 

Vinkki: jos voit jättää jälkiä, jätä jälkiä!

Kuluneella viikolla koristehirsi sai onneksi sentään jonkin funktion tässä projektissa, kun pystyttäjät laittoivat sen päälle rakennustelineen tehdessään terassin kattoa. Tuo koristehirsihän on tähän tehtävään mitä mainioin: se tulee kotimme keskeisimmälle paikalle, on pirun kallis ja sen saamat lommot tuovat tulevinakin vuosina mieleen rakennusaikaiset riemut. Ja jos hirsi nyt on pahasti kärsinyt, niin ainahan sitä voi tehdä jonkun kotelon kipsilevystä siihen päälle. 

Talon ulkonäöllähän ei sinänsä ole väliä, ainoa merkittävä asia on sen toimivuus. Siksipä rakennustelineen voi nostaa tikapuiksi terassin pylvästä vasten ja rouhia siihen jälkiä silmien korkeudelle, koska näin aina tehdään. Tupakantumppeja ei tarvitse laittaa oma-aloitteisesti vaikkapa työmiesten yhdessä sopimaan pönikkään, vaan ne voi nepata minne tahansa pihassa. 

Titta mamma, en majava!

Huomaan muuten, että näissä viimeisissä postauksissani on aika katkera sävy. Pahoitteluni siitä teille molemmille blogini lukijoille. Varmaan nyt ihan justiinsa tilanne muuttuu ja Pohjois-Koreaan tulee monipuoluejärjestelmä ja Burger King. Sanon nyt tämän ihan suoraan: Jumalauta kun ei jaksaisi paimentaa saatana aikuisia ammattilaisia, pyydellä ja odottaa, että he tekevät ne hommansa, joista heille maksetaan, eivätkä rikkoisi rakennusmateriaaleja tai muuten aiheuttaisi meille lisätyötä tai -kustannuksia. Ja nämä ovat tunnettuja ja hyviä tekijöitä, eivät mitään azerbaidzanilaisia alttoviulisteja pimeissä keikkahommissa. 

“Jumalauta kun ei jaksaisi paimentaa saatana aikuisia ammattilaisia.”

Sarjassamme “minä itte” maalasin taas otsalautoja, tällä kertaa terassilla. Koska rakennustelineitä ei ollut - paitsi se, joka oli koristehirren päällä - kurkottelin taas pensselillä terassin katolta alaspäin. Se yllätti tälläkin kertaa rankkuudellaan. Jälkikin oli mitä sattuu, kun työn laatua ei pääse varmistamaan ilman puolivolttia murskeelle. 

Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että kaverini Jarnold, Lauttasaaren kreivi piipahti raksallamme. Hän koordinoi paikkamaalaustani maasta käsin, joten lopputuloksesta saattoi tällä kertaa tulla parempi kuin aiemmista pälvikaljuistani. 

Eikö olekin ihanan iso terassi. Siihen mahtuu tuoli JA espressokuppi!

Otimme myös terassin ensimmäistä kertaa terassikäyttöön, kun kippasimme kupilliset kaakaota klo 16.28 kivasti terassille paistavan auringon kajossa. Talon sijoittelu vaikuttaa edelleen aika hyvältä. Pihaan saadaan iltapäivä- ja ilta-aurinkoakin sen mitä puut eivät estä. Ja jos estävät, niin ainahan sitä voi vahingossa kaatua kanisterillinen bensaa kuusen juurelle. 

“Azerbaidzanilaisia alttoviulisteja”

Jos tässä sähkärin soittoa ja vastaavan heräämistä onkin odotettu lähes viikko, niin vastapainoksi katontekijät olivat skarppeina. Yhtäkkiä tuli soitto, jossa ilmoitettiin, että peltimiehet menevät tänään tontille ja tekevät pitkän päivän tarkoituksenaan saada terassi ja piharakennus pellin alle. Hienoa, kiitos.

Piharakennuksessa tällaista sanotaan minikeittiöksi. Opiskeluaikana sitä sanottiin keittiöksi.

Sain muuten viimeviikkoisen piharakennuksen pähkäilyyni vinkin Salonkylän Sisustussu ja Unittelun Creative Director Juholta, että liukuovi saattaisi toimia pikkuvaraston ovena hyvin. Tällöin ovenkahva ei tökkisi jatkuvasti bebaan, jos häärää jotain keittiössä. Paitsi jos tietty nauttii sellaisesta. Siis keittiössä hääräämisestä. 

Sinänsä hassua suunnitella sisustusta kämppään, johon tehdään vasta alapohjaa. Ehkä se on todiste siitä, että haaveet eivät ota kuollakseen, vaikka niitä potkisi palkkikengillä, hautaisi kipsilevyihin ja ripustaisi koristehirteen.

“Viikon teemana oli säädöt, oharit tai muuten vaan reagoimattomuus.”