Pöllimme puuhellan - purkutalosta

Meille tulee siihen joskus ehkä valmistuvaan kotiimme hellaleivinuuni. Pähkäilimme takan ja uunin ja leivinuunin ja takkaleivinuunin ja uunitakkaleivin ja uunitakkauunin ja takkamatafakkan ja uuniruumismuumin ja buubiduunin välillä. Ja siihen hellaleivinuuniin päädyimme - vähän normileivinuuninluukkua isommalla lasiluukulla. Näin takan visuaalinen funktiokin hoituu, mutta lisäksi uunissa voi paistella halutessaan vielä perinteisiä pimppavaaralaisia lurttunussukoita.

Käytännössähän hellaleivinuuni on tiilikuutio, jossa on erikseen puuhellan ja leivinuunin luukut. Jos haluaa hellalla pikaisesti emännän (tai miksei naapurin karjakko-Elmankin) kanssa lounastauolla pihautella sumpit, niin tulet hellaan. Jos taas haluaa leipaista karvaperäläistä lupsukkoo, poltetaan puuta leivinuunissa, niin saadaan paistolämpötilat pidemmäksi aikaa.

Olette saapunut oikeaan paikkaan. Voitte aloittaa hellan hankintaprosessin, sir.

“Perinteisiä pimppavaaralaisia lurttunussukoita.”

Tiilikuution päälle tarvittin siis liesitaso eli hellankansi eli liitta eli enenääistahdatähänilmanhousuja. Niitä saa hyvinvarustetuista liesitasokaupoista kuten Lindexiltä tai Ernon kupparuiske- ja filosofiakirja Oy:stä. Ne myös maksavat satoja euroja, ellei niitä varasta. Perushellankansien koot ovat 5A, 3A ja 4A. Hassusti 4A on suurin, 5A pienin ja 3A se, jonka kävimme pöllimässä.

Esitän tässä nyt kaksi versiota tarinasta. Lukija voi itse päätellä, kumpi kerrotaan poliisikuulustelussa.

Hellatarina 1:

Pukeuduimme muutama yö sitten mustiin, vedimme kommandopipot päähämme, varastimme auton, ajoimme sillä muuan mummon pihaan. Huusin “miau, ilmasta kahvia” (yhdistin nokkelasti kaksi mummojen suosikkijuttua) ja kun mummo tuli takeaway-mukinsa kanssa rintamamiestalonsa portaille, kolkkasin mummon ja laitoin perunasäkkiin. Sillai hellästi. Mummo valitti jotain sisäilmasta. Rälläköimme hellankannen (eli liitan) ja pakenimme julmasti hohottaen paikalta.

Hellatarina 2:

Bongasin facebookin “Annetaan karseeta shaissea hörhöille” -ryhmästä oikean kokoiselta näyttävän liesitason. Se sijaitsi purettavassa piharakennuksessa. Esittelykuvassa liesitason päällä oli ainakin

- marmorilevy
- vahakangas
- Kotilieden vuosikerrat 1967-1973
- Juho-enon kalsarit
- Juho-enon toiset kalsarit, joihin oli jäänyt vähän orgaanista muistumaa pelimannin penkiltä
- Stiga-jääkiekkopeli.
- ainetta
- toista ainetta (vähän visvaisempaa)
- Elannon muovikassi ajalta jolloin miehet oli rautaa hiiohoi
- hokkarit
- Donald Trump
- muuta tarpeetonta
- Keikyän maamieskoulun juhlajulkaisu vuodelta 1967, jossa oli keinosiementäjä Unto Malli-Kuinion haastattelu entisajan sonnihommista

Kuvassa näkyvän kaiteen perusteella tehtiin ostopäätös. Kaide haitarista alas, jääkiekkokypärästä yläviistoon.

“Bongasin facebookin “Annetaan karseeta shaissea hörhöille” -ryhmästä oikean kokoiselta näyttävän liesitason.”

Lähtökohdat voittoisalle löydölle eivät siis olleet ihan suunnattomat. Liitta (eli hellankansi) saattoi olla millaisessa kunnossa tahansa. Kuvassa pilkottavasta kromatusta pyyherekistä ei vielä paljon päätelty.

Olimme yhteyksissä myyjään (tai ilmainenhan tuo hellankasi eli liitta oli, mutta antaja antaa ehkä vähän väärän kuvan) ja sovimme piipahtavamme vartin ajomatkan päässä. Mukaan lähti vahvin tuntemani mies ja pohjoisen pallonpuoliskon suurin rakastaja, kutsuttakoon häntä vaikka Lasseksi.

Kiviä tarvittiin yksi lisää, joten Lasse hakkasi sellaisen nyrkillään peruskalliosta.

“Pohjoisen pallonpuoliskon suurin rakastaja, kutsuttakoon häntä vaikka Lasseksi.”

Perillä pernani hieman muljahti kateudesta kolmen tuhannen neliön tontilla. Oma tonttimmehan on pienempi kuin turvavälit terasseilla. Tontilta puretaan vanhat rakennukset uusien tieltä. Peninkulmien päässä pihan perällä oli kohteemme: vanha kanala, joka oli aikoinaan muutettu lastenhoitajan asunnoksi. Tuolle työsuhde-edulle eivät lounassetelit niin vain pärjääkään. Paikan hakijan olisi pitänyt haistaa palaneen käryä, kun ilmoituksessa haettiin lapsille kanaemoa. Kyseessä oli tyypillinen matala, pieni piharakennus, jonne oli varmuuden vuoksi kerätty kaikki, mikä olisi koskaan pitänyt heittää pois.

Pari zombia hyökkäsi kimppuun, mutta lähtivät karkuun kun Lasse murahti niille.

“Pieni piharakennus, jonne oli varmuuden vuoksi kerätty kaikki, mikä olisi koskaan pitänyt heittää pois.”

Raivasimme hellan päältä roinat. Kun nostin lätkäpelin pois, Ruotsi voitti. Tarkemmassa tarkastelussa Donald Trumpkin paljastui rotan ulosteeksi. Ilahduimme, että aina on mahdollista kehittyä. Vähitellen alkoi jo jännittää, kun saimme kamat hiiteen. Lopulta jäljellä oli enää temppelin esirippu os. vahakangas. Matadorin elkein kiskaisin sen pois bullshittiä peläten. Mutta edessämme nökötti kuin nököttikin ikäisekseen oikein kivakuntoinen Porin valun 3A -liesitaso eli hellankansi. Eli se liitta.

Tanssiimme riemuissamme pienet macarenat, paitsi Lasse, jonka mielestä tanssiminen on sallittua vain Ruotsin MM-kultajoukkueen jatkoilla, jos Bertil nätisti pyytää.

Muistoja ajalta, jolloin tyhmä kakkapylly-EU ei ollut häiritsemässä rauhanomaista kommunisteilyä.

“Donald Trumpkin paljastui rotan ulosteeksi.”

Sitten silmiimme sattui, että kansi oli valettu kahdelta sivultaan seinään kiinni. Itku meinasi päästä - olinhan varautunut kunnon äijävälineillä, eli pienellä vasaralla ja ruuvimeisselillä. Lasse tuhisi halveksivasti, sillä työkalun on oltava vähintään niin iso, että se jää sinivalaan synnytyskanavaan poikittain. Ei auttanut, aloimme nakutella. Ja katso: ituhipin steinerpedagogisilla välineilläkin saatiin vähitellen nakuteltua laastit irti. Perään nykäisy, ja meillä oli käsissämme mainiokuntoinen Porin valun 3A -liesitaso vuodelta Bungeloh keksii pyörän.

Ostin työkaluni tosimiesten marketin lasten leikkipaikasta. Tai no, varastin. Nico-Läskindeeros jäi vaunuihin itkemään.

“Työkalun on oltava vähintään niin iso, että se jää sinivalaan synnytyskanavaan poikittain.”

Vastapalvelukseksi saimme auttaa paikan omistajaa nostamaan pari muutaman sadan kilon painoista kiveä auton peräkärryyn. Lassen mielestä ilo ilman graniittia on teeskentelyä, joten hän nosti ja minä kannustin ja otin kuvia blogiin. Toinen meistä oli tyytyväinen työnjakoon.

"Kun Lasse rusentaa, paviaanin ilmavaivakin puristuu timantiksi." Vanha viinakon sananlasku.

“Ilo ilman graniittia on teeskentelyä.”

Kaiken kaikkiaan siis mainio päivä: metsästäjä-keräilijän sisäsyntyinen tarve sai tyydytystä ja Kodotus-blogi aiheen postaukseen.

Lassen mielestä blogipostaus kannattaa kirjoittaa vasta, kun on tappanut kolmannen karhunsa paljain käsin laskuhumalassa. Lasse on tappanut jo seitsemän.

Urgh! Ugolo-Bögelöh tuo saaliin kotiin. Puoliso palkitsee sankarinsa neandertalilais-asennossa.

“Karvaperäläistä lupsukkoo”

Mutta sehän on - rakennuslupa!

Rakennuslupa. Tuo maailman toiseksi ihanin sana (ihanin on visvayskös). Huolemme ovat ohi. Aurinko paistaa. Pulssi tasaantuu. Verenpaine laskee. Rahanmeno loppuu. Urakoitsijat alkavat puhua kaksitavuisilla sanoilla.

No jos ei muu yllä pidä paikkaansa, niin saatiin ainakin rakennuslupa. Kai tuon olisi voinut huutomerkkiinkin lopettaa. Kokeillaas siis huutomerkin kanssa:

Visvayskös!

Jes, toimii heti paremmin.

Miten tähän on tultu?

Kesäkuussa 2019 ostettiin tontti. Täällä päin se tarkoittaa, että maksetaan paljon pienestä alasta huonoa maata. Jossain muualla tällä rahalla olisi saanut kokonaisen järviylängön, jonka reunasta reunaan ajamiseen autolla kuluu kuutio bensaa. Täällä sai suota ja ojan, johon ei saa itse laskea hulevesiä, mutta naapurit saa.

Olisihan se ollut kiva omistaa Ripulivaarojen vuoriylänkö. Mutta kyllä pieni pala keskiuusmaalaista suota silti joteski kolahti enämpi.

“Jossain muualla tällä rahalla olisi saanut kokonaisen järviylängön”

Elokuussa 2019 tehtiin maaperätutkimus. Tai siis ammattilaiset tekivät. Minun maaperätutkimukseni mukaan tontillamme kasvoi lintuja, esim. mänty tai kirahvi. Todettiin, että savea tontilla riittää  työväenopiston dreijauskurssin tarpeiksi seuraavaksi sadaksi vuodeksi.

Perustamistapalausunto siis määräsi, että terästolppaa junttaamaan beibi all night long!

Siinäpä sitä aikaa kuluikin. Parta kasvoi. Ostin puolisolleni koneen. Ei tykännyt vitsistä. Loppuvuosi suunniteltiin, keskusteltiin, pohdittiin, mietittiin, tuumailtiin, perehdyttiin, selviteltiin sekä raaputeltiin napojamme gerbiilillä. Otettiin myös ensituntumat potentiaalisiin talotoimittajiin.

Vuosi vaihtui. Tässä vaiheessa joku oli jossain jo päättänyt maistaa lepakkoa al dente con molto covid, mutta me olimme asiasta autuaan tietämättömiä.

Nigolo-Gigogol ei tiennyt, että hänen suhteessaan schuangzinglaiseen lepakkoon oli sairas pohjavire.

“Tontillamme kasvoi lintuja, esim. mänty tai kirahvi.”

Tammikuussa 2020 jätimme hellät jäähyväiset vastaavalle mestarillemme. Eipä silloin arvattu, että näitä jäppisiä ramppaisi projektissamme sisään ja ulos enemmänkin. Näillä main tämä postaus alkaakin jo vaikuttaa sairaskertomukselta.

Maaliskuussa 2020 sitten alkoi rytistä (sen lepakon puremisen ja covid ikävied seurausded lisäksid): myytiin kotimme, ja itku pääsi.

Ja koska hirsitalo on tyhmä ja me ollaan kakkapyllyjä, rakennusvalvonnasta haluttiin ääneneristysselvitys.

Ja koska mutsis on painovoimainen ilmanvaihto ja mun isällä on isompi ilmalämpöpumppu kuin sun isällä, piti toimittaa myös energialaskelma.

"Tää tekis tästä vaikka selvityksen jättiläsivompattien rektaalikarvojen esiintymistiheydestä pohjavesialueella."

“Mutsis on painovoimainen ilmanvaihto.”

Tässä vaiheessa välihuomautuksena, että rakennusvalvonnan puolelta toiminta on ollut kyllä alusta tähän asti asiallista, kannustavaa ja ripeää. Ihan aikuisten oikeasti. Mutta koska blogini tyylilaji on idiotismi, on pakko vähän vetää överiksi ja hatusta, etteivät isot pojat huomaisi minun käyttävän hirvimettällä pinkkejä stringejä.

Huhtikuussa 2020 huppistakeikkaa koronan kurittaessa ostettiin sitten se talo. Tai siis sovittiin Eurohongan kanssa, että tilataan talo heiltä. Useamman firman kanssa tuli oltua tekemisissä, joten näistäkin kokemuksista yhden postauksen kirjoitin.

Toukokuussa 2020 päästiin hoitamaan naapurien kuulemiset. Tai näin luulimme. Koska talomme oli yksien naapurien mielestä liian korkea ja me haistaan pahemmalta kuin ahman vehje, hukuttauduimme henkisesti suohon. Siellä oli myös kolme polkupyörää, lypsykoneen nännikupit, Juhon Telecasterin tallamikki, Timo Soinin urakehitys ja Kyllikki Saari.

Jessendeeros-Jäbändeeroksen elämään mahtui paljon raksapohjaista ahdistusta. Välillä oli myös huonoja päiviä.

“Lypsykoneen nännikupit.”

Kesäkuussa 2020 muokattiin siis taloa rumemmaksi ja huonommaksi. Tätähän sitä useimmat kodiltaan toivovat. Saatiin madallettua taloa erinäisillä konsteilla. Kelpasi naapureille, kai - nythän on vielä rakennusluvan valitusaikataulu auki.

Ja sitten, rumpujen pärinää… 

Naapurien kuulemiset kunnossa. Kaikenmaailman selvitykset kunnossa. Seppo Räty miesten seipään SE-kunnossa. Nytkö sitä rakennuslupaa pääsisi hakemaan? Silmät innosta tuikkien soitto vastaavalle. Vastaava rähjää, ilmoittaa ottavansa loparit ja lyö luurin korvaan.

Thank you raksaprojekti. You have been an adventure!

"Love Home Together Always Sun Heart Smile Hope Happiness Pyllysaatana"

“Thank you raksaprojekti.”

Kun itkut saatiin itkettyä, uusi vastaava mestari sentään löytyi suht kivuttomasti. Tarvittavia selvityksiä vielä Lupapisteeseen. Lomailua, koska heinäkuu. Ja sitten lopulta elokuun alussa:

RAKENNUSLUPA!

Riemuisa keskustelu puolisoni Seija Ala-Kauttan kanssa:

- Se lupa sit tuli.

- Ok.

- No mitäs ny?

- Emmätiä.

- Kai me jatketaan?

- Joo kai.

- Millanen fiilis?

- On.

Niin että rakennuslupa on. Sanoinko jo, että on rakennuslupa?

jee

Covid-David iloitsee, kun rakennuslupa on plakkarissa. Hymyilyttää ihan virusti.

“Kai me jatketaan?”

Lupakuvat - näillä rakennuslupaa haetaan

Rakennuslupa on ollut haussa jo reilun kuukauden. Siitä puuttuu ainakin vastaavan mestarin kosteudenhallintasuunnitelma ja varmaan muutama satanen pitäisi rakennustarkastajallekin sujauttaa ruskeassa kirjekuoressa, jotta leimat saataisiin. Ajattelin myös, että hakemus etenisi nopeammin, jos kuvissa olisi pirtsakoita värejä ja selventäviä tekstejä. Näissä hommissa jokaisen graafikon suosikkiohjelma MS Paint on korvaamaton.

Onhan näitä kuvia tullut jo esiteltyäkin, mutta käydään ne nyt kootusti läpi. Aloitetaan vaikka siitä, miten talo tontille (joka on pienempi kuin Trumpin taju maansa koronavirustilanteesta) sijoittuu. Siispä

ASEMAPIIRROS

Siinä ne nököttää: päärakennus ja piharakennus. Ja koska tontti on pienempi kuin katolisen papin kyky selibaattiin, sekä talo että piharakennus ovat sallittua lähempänä tontinrajaa. Rouva sieltä kyyjärveläisestä kiertovesipumpusta tiedustelee, onko tällainen sallittua. Hyvä rouva, on, jos saa naapureilta luvan. Palosuojaukset on toki oltava kunnossa, kun ollaan sallittua lähempänä naapuria. Meillä asia hoituu osin hirren hyvällä palonkestävyydellä, osin sillä, että pissitään säännöllisesti noihin seiniin, jotta pysyvät märkinä.

Ojan sininen väri on Tikkurilan värikartan sävy "Tiristetty anakonda".

“Varmaan muutama satanen pitäisi rakennustarkastajallekin sujauttaa ruskeassa kirjekuoressa, jotta leimat saataisiin.”

Märkänä pysyy myös kuvaan sinisellä merkattu oja, joka meillä oli etuoikeus ostaa. Se kulkee koko tontin yhden sivun mittaisena emootioiden kyminä ja kuljettaa naapuriemme hulevedet. Meidän tontillamme oleva oja ei siis saa ottaa vastaan meidän hulevesiämme, vaan me maksamme niiden huljumisesta hulevesiviemäriin hulevesimaksua. Mutta hei, oma oja. Onko sulla? Ajattelin myös ostaa Teslan, joka ladattaisiin meidän sähköllä, säilytettäisiin meidän tallissamme, jota me pesisisimme ja veisimme vuosihuoltoon, mutta sillä saisi ajaa vain Pymppy-Kyrpelän Joonas. Meidän pitäisi ostaa kaupungilta HSL:n kuukausilippu, joita myytäisiin kaupungintalon infopisteessa parittomien viikkojen maanantaisin klo 11.47.

Hyvää tässä on se, että talo sekä piharakennus rajaavat pihan kivasti naapurien arvostelevien katseiden ulottumattomiin. Huonoa taas se, että vihreällä rajattu piha on sen verran pieni, että jos molemmilla pakaroilla sille meinaa mahtua istahtaa, sulkijalihas saa puristaa kankkuja aika tiukasti yhteen. Mutta itsepähän haluttiin erillinen

PIHARAKENNUS

jonne tulee siis sauna, pesuhuone ja saunatupa. Neliöitä 33. Saunatuvan ikkunat ovat pihan suuntaan ja / tai puistoalueen suuntaan, vaikka naapurikunnan taloja kauempana vilkkuukin. Reilun kokoinen saunatupa, johon voi majoittaa kavereita, jos sellaisia joskus jostain halvalla onnistutaan hankkimaan. Kai tuonne sukulaisiakin joutuu majoittamaan, jos ei ehditä valehdella olevamme reissussa tai esittää kuolleita.

Tämä pinkki on Tikkurilan värikartan sävy "Vähänkäytetty vanhapiika".

“Mutta hei, oma oja. Onko sulla?”

Saunaan puukiuas ja seinät hirttä. Ohuemmallakin hirrellä olisi voinut sisäseinät tehdä, mutta emmätiä. Mitä paksumpi, sen parempi, sanoi taannoin joku tuntemattomaksi jäänyt setäkin ennen kuin tipautti silmätippoja Malibu-drinksuuni. Heräsin aamulla rippikopista.

Piharakennuksen päädyssähän piti olla sisäänkäynti parin neliön varastoon, mutta se poistettiin. Olisi ollut turhaa rakennella tukimuuria ja portaita alle kolmen neliön varaston takia. Samoin saunatupaan tulisi pieni keittonurkkaus, jossa voi tehdä mikropoppornit ja pestä sosimet (en viittaa tällä yllämainittuun silmätippatapaukseen, vaan sosimet on pohojammaan murretta ja tarkoittaa ruokailuvälineitä).

Taustavärinä Tikkurilan värikartan sävy "Pohjarusketus puuceestä".

“Heräsin aamulla rippikopista.”

Uskoisin, että hingussamme saada piharakennuskin pilareille on se erinomainen asia, että saunan ja saunatuvan ikkunoista ei pääse ihan kuka tahansa alimittainen kuolaava tirkistelijätonttu tiirailemaan. Maanpinnasta kun on jo lattiatasoon reilu metri ja ikkunan alareunaan toinen. Että aika korkealla tontun tupsu vilkkuu ennen kuin näkee, millainen tupsu saunatuvassa vilkkuu.

Autokatoshan heivattiin myös helevadanduuddiin ja nyt jäljellä on siis ihan vaan katos. Varastotilan määrä kyllä hieman mietityttää, etenkin, kun

PÄÄRAKENNUS

koki kattokulman madaltumisen ja katto näyttää lerpattavan löysänä kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä. Tämä siis siksi, että naapurit eivät sulattaneet talomme korkeutta, enkä nyt jaksanut lähteä leikkimään oman elämäni juristia hallinto-oikeuteen. Tällä lurpalla mennään, vaikka esimerkiksi kylmän yläpohjan varastotilan käytettävyyteen ratkaisulla on iso merkitys. Ryömintätila siirtyikin ullakolle.

Tämä pirtsakka väri on Tikkurilan värikartan sävy "Laaman rähmä".

“Katto näyttää lerpattavan löysänä kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä.”

Makkarit ovat ihan mukaviin suuntiin. Vanhempien makkarin ikkunat ovat pihaan ja mettään. Toinen lastenhuone antaa metsään, toinen kadun suuntaan. Ja saattaapa jälkimmäisestä olla idylliset näkymät myös aiemmin mainittuun ojaan. Pitääkin varmistaa kaupungilta, onko meillä oikeus katsoa omaa ojaamme, vai pitääkö siihen ostaa erillinen lisenssi.

Kodinhoitohuone on makkareiden välissä - ei optimisijainti, mutta saatiinpahan kaikki makuuhuoneet erilleen toisistaan. Se on kapea käytävä. Ihasama.

Olohuoneen ikkunoiden edessä on katettu terassi. Vähän mietityttää, miten paljon terassi pimentää olkkaria, mutta toisaalta katettu terassi ON se olkkari räntien välisenä ajanjaksona. Ja sama kuin piharakennuksessakin: terassin lattia on maasta yli metrin korkeudessa, ikkunoiden alareuna parissa metrissä. Kun ei kaksikerroksista taloa saanut rakentaa ja yksikerroksinenkin oli naapureille liian korkea, niin larpataan nyt edes tällä olevamme maanpinnan yläpuolella.

Keittiö tulikin esiteltyä jo aiemmassa postauksessa. Emme ole sitä ehtineet kummemmin muutella, kun on ollut kiire pitää itsensä järjissään. Uskon, että keittiön iso- ja välitilan ikkuna tuovat valoa tupaan, vaikka aamuaurinkoa ei tulisikaan. Ja jos aamukahvinsa haluaa terassilla nauttia, niin aamun ensi säteet loistavat sisääntulo-oven nurkalle, jonne voi kattaa ranskalaistyyppisen kevytrakenteisen aamukahviterassin ja katsella netistä videoita Pigallelta.

Kiehtovana värinä Tikkurilan värikartan sävy "Pesemätön majava".

“Pitääkin varmistaa kaupungilta, onko meillä oikeus katsoa omaa ojaamme.”

Piha jää pieneksi, vaikka tontti paperilla onkin siedettävän kokoinen, niukka 800 neliötä. Tästä kuitenkin 200 neliötä haukkaa kirvesvarsi, istutusalue ja se ihq oja. Eli asemapiirroksessa tuo ykkösen nupin kokoinen alue on vain 580 neliötä. Ehkä pihaan yksi istutuslaatikko mahtuu. Hyvää on edelleen se, että piha aukeaa puistoon kahdelta sivultaan. Tätä mantraa olen hokenut itselleni nyt pian pari vuotta. Toinen viime aikojen mantra on ollut “ei se siitä”.

Teoriapohjaltahan tässä mennään kunnes rakennuslupa on saatu. Mutta ehkä jo 2027 päästään käytännön hommiin. Vaikka ojaa kaivamaan. Naapureille.

“Ei se siitä.”

Maailmanlopun ravintola - pakohuoneiden aatelia

Pakohuone on viime kuukausina alkanut kuulostaa raksaprojektimme synonyymilta: saat yhden lukon auki, niin pääset seuraavaan huoneeseen, jossa odottaa psykoottinen maaurakoitsija, jolla on vastaavan työnjohtajan kilisee kilisee kulkuset kourassaan. Oikealla koodilla onnistut pakenemaan seuraavaan huoneeseen, jossa kuulet lupakäsittelijältä, että sinun pitääkin palata ulko-ovelle hakemaan naapurilta lupaa rakentaa omalle tontillesi. Kun pääset jalkakäytävälle, ulko-ovi pamahtaa takanasi kiinni. Päällesi kipataan kolmetoista kuutiota betonia, joka on niin huonolaatuista, että se pitää vaihtaa - toki vasta sen jälkeen, kun siitä on jo valettu perustukset talolle, piharakennukselle ja parisuhteelle. 

Niin se pakohuone. Kaiken suppailun lomassa piti keksiä jotain tekemistä. Pohdimme hetken vastaavan mestarinkin vaihtamista, mutta ajattelimme säästää sen parin viikon päähän, kun on taas tylsempää. Läksimme siis pakohuoneeseen. Kohteeksi valikoitui Escape Porvoo. Se sijaitsee Porvoossa. Ja on pakohuone, koska escape tarkoittaa sanaa pako. Osaan nääs ruottiakin. 

Tämä on kyltti. Detta är schkülte.

“Psykoottinen maaurakoitsija, jolla on vastaavan työnjohtajan kilisee kilisee kulkuset kourassaan.” 

Pakohuoneen nimi on Maailmanlopun ravintola. Olimme käyneet Escape Porvoon aiemmassa pakohuoneessa, josta jäi mieleen hieno tunnelma. Siinä missä aiemmassa oli suorastaan koskettavuutta, Maailmanlopun ravintolassa oli sopivassa suhteessa kahjoutta ja tihentyvää jännitystä. Nimensä mukaisesti seikkailu sijoittuu ravintolaan ja sisältää monenlaista kivaa ongelmanratkaisua - ei pelkkää lukkojen roplaamista tai matemaattisia laskutoimituksia. 

Tämä on Perce Brosnanin näköinen mies. 

“Maailmanlopun ravintolassa oli sopivassa suhteessa kahjoutta ja tihentyvää jännitystä.”

Meillä oli mukanamme pari alakouluikäistä, joten emme kaivanneet mitään “Tappajahai raatelee avaruushirviön persujen puoluekokouksessa” -tyyppistä kauhukokemusta. Etenkään, kun tuo nyt ei juurikaan eroa perhearjestamme. Efektejä, valoja ja ääniä säädettiinkin hieman maltillisemmiksi, ja jännittävyydellisyyden aste oli oikein sopiva. Vetäydyin vain pari kertaa jukkapalmun taakse nyyhkyttämään.

Mutta miksi seinällä oli Juha Tapion juliste? Vaikka onhan Olen suomalainen kyllä tosi hyvä biisi.

“Emme kaivanneet mitään “Tappajahai raatelee avaruushirviön persujen puoluekokouksessa” -tyyppistä kauhukokemusta.”

Itse huoneesta ja tarinasta ei tässä kannata sen enempiä spoilata, joten sanon vaikka että hummeri. Tunti kuluu uskomatonta vauhtia, kun pähkinöitä pähkäillään. Kuten aiemmallakin kerralla, lavastus, valaistus, äänet ja musiikki tukivat hienosti pelin tunnelmaa.

JA ME PÄÄSTIIN LÄPI!

Voi sitä onnistumisen riemua! Ihan eri fiilis kuin jäädä kiinni lunttauksesta matikan yo-kokeessa. Helvetin helmitaulu alkoi helistä juuri, kun valvoja oli kohdalla. Väitin ripuliksi. 

Jäin kiinni, kun yritin rälläköidä viinikaappia auki.

“JA ME PÄÄSTIIN LÄPI!”

Loppuun pari vinkkiä pakohuoneeseen, aloittelijalta aloittelijoille:

1. Pyydä vinkkejä; on kivempi päästä pakohuone läpi vinkeillä kuin ylpeänä jäädä jumiin ilman. Vähän kuten on hienompaa päästä Yhdysvaltain presidentiksi Venäjän valtiollisten hakkereiden avustuksella kuin jäädä toiseksi, vaikka saikin enemmän ääniä ja on vähemmän narsistinen idiootti. Vinkit eivät ole arvovalta- / itsetuntoasia. Kuten ei näköjään Yhdysvaltain presidenttiyskään.

2. Pakohuone on tiimipeliä. Puhukaa ideanne ääneen ja pitäkää toisenne kartalla ideoistanne ja oivalluksistanne.

3. Pidä silmät ja korvat auki. Kun näet ja kuulet jotain ja kerrot siitä kavereille - joku saattaa hoksata jotain, mitä sinä et. Nimim. Miksi kaikki muut keksi jotain?

4. Älä käytä moottorisahaa tai bensaa. Sain nuhteet.

5. Anoppia ei saa jättää pakohuoneeseen, vaikka sille jättäisi juomakuppiin vettä.

Oui oui. C'est le chef ici. Ou est ce-que quest que c'est Queque Rosberque?

Escape Porvoota pyörittää Saku, jolle jaettakoon vielä muutama Michelin-tähti ystävällisestä isännöinnistä. Maailmanlopun ravintola jätti hyvän maun suuhun. Check, please! Tai kuten Ranskassa sanotaan: “Le requin tueur à la recherche d'un monstre spatial dans la convention du parti persan”.

Hmm? Meri? Hummeri!

“Anoppia ei saa jättää pakohuoneeseen, vaikka sille jättäisi juomakuppiin vettä.”

The last supper - viimeinen sup-lauta

Olisi kiva väittää olevansa edelläkävijä. Tiedättekö sellainen, joka kuuli Beatlesia Hampurin Kaiserkellerissa jo lokakuussa 1960. Tai sairasti koronan, kun muilla oli vasta espanjantauti.

Sama suppailun kanssa. Voisinpa väittää lerputelleeni melaa jo silloin, kun Havaiji oli vasta kasa laavaa merenpohjassa. Sen sijaan heräsin suppailun autuuteen vasta, kun Suomi oli tyhjennetty kaikista etäisestikään sup-lautaa muistuttavista lirpakkeista.

Asiat alkoivat tihentyä muutaman viikon takaisesta Itä-Suomen visiitistämme, jossa Höytiäisellä suppailimme reilun tunnin. Poikaani en meinannut saada kahdenkaan tunnin jälkeen vedestä (tai siis laudalta) ja loppumatka meni kuunnellen tunnettua virttä “Isä, koska mennään taas suppailemaan, voidaanko mennä tänään suppailemaan?”

"Vasten auringon siltaa, hoet aamusta iltaan, milloin mennään suppaamaan, samaa kuulla saan mä vaan."

“Olisi kiva väittää olevansa edelläkävijä.”

Homma oli kyllä yllättävän mukavaa. Olin jotenkin ajatellut suppailun olevan sellaisille täti-ihmisille, jotka eivät osaa, jaksa eivätkä uskalla rantakaislikkoa kauemmas, mutta haluavat silti väittää Irmelille ja Hjördikselle olevansa atleetteja. Tunnustan: olin väärässä. Tai sitten olen täti, vaikka olenkin tähän asti kuvitellut olevani henkisesti eskarilainen ja fyysisesti eläkeläinen.

Sitten istuskeltiin Lassen kanssa rannalla ja tuli puheeksi, kuinka kivaa olisi lipua jotain rauhallista jokea alaspäin. Vähän olutta ja evästä, suojakerroin 50 ja puoliso ja lapset toisessa maakunnassa. Se alkoi tuntua parhaalta vaihtoehdolta pitkään aikaan pahalta maailmalta pakenemiseen.

Tästä päästäänkin taas siihen, että olisi kiva väittää olevansa edelläkävijä, mutta sitä ikävämpi oli huomata olevansa perässämeloja. Kiitos sen henkilön, joka puri lepakkoa, kotona on viihdytty ja kotoa on haluttu poistua suurella palolla joka ikiseen jorpakkoon, joita Suomeen on siunaantunut. Kun aloin muutama päivä sitten kammata vielä tarjolla olevia sup-lautoja, kohtuuhintaisia ei ollut, kalliit eivät olleet vaihtoehto ja käytetyt menivät, ennen kuin ehti kommenttiketjuun näpytellä kirjaimet A ja V. Lisäksi alkoi näyttää, että laudasta, jota oli aiemmin keväällä myyty hintaan 290 €, pyydettiin käytettynä 400 €.

Siinä sitten pyörin laajaa ympyrää kuin ménièrentautinen säynävä kaislikossa. Verkkokaupasta toiseen toteamassa, että samat laudat ovat yhä yhtä loppuunmyytyjä kuin varttia aiemminkin. Samalla opiskelin, millainen lauta olisi passeli omaan käyttöön. Facebookissa kateellisena katselin, kuinka joku oli ollut iltasupilla tyynellä merellä, mukana vähän espressoa ja chihuahua sekä anoppi katiskassa.

Alussa oli sup, kuokka ja Jussi.

“Olin jotenkin ajatellut suppailun olevan sellaisille täti-ihmisille, jotka eivät osaa, jaksa eivätkä uskalla rantakaislikkoa kauemmas.”

Mökille lähtö lähestyi. Siis vuokramökille. Mehän anomme parhaillaan lupaa rakentaa taloa pienelle kalliille läntille suota, joten ei tässä mitään mökkejä ostella. Mutta koska ajatus suppailusta poltteli kuin rasta ganjaa, jostain piti sup-lauta keksiä.

Soittelin yhteen firmaan, jossa oli kelpo lautaa vielä myynnissä niukkaan viiteensataan euroon. Asiakaspalvelun Nicolique-Borrelique ei koskaan vastannut, vaikka asiakaspalvelun piti kyllä olla auki. Ei sitte. Ja kello kävi. Eräässä halpamarketissa - kutsuttakoon sitä vaikka Köttmanniksi - oli muutamassa myymälässä lupaavanoloinen lauta. En kuitenkaan viitsinyt lähteä ajelemaan Kehä kolmosen kainalosta Kiiminkiin lautaa hakemaan. Seurailin kuitenkin myymälöiden saldoa (ihan vaan viiden minuutin välein) ja yhtäkkiä: Tadaa! Lahden Launeen myymälään oli ilmestynyt himoamani lauta! Se oli myymälän listoilla vielä viidenkin minuutin kuluttua. Ja vielä yöllä klo 2.37 ja 4.59.

Saman eeppisen saagan toisena sivujuonena (Aragorn ratsastaa Minas Tirithiin kääpiön ja skeittarin kanssa) olin bongannut vesiurheilu.fi:n sivuilta lupaavanoloisen sup-lautapaketin. Sillä oli hieno nimi Saimaa Sup Pike 10.0 Canoe. Tuo Saimaa oletettavasti viittaa siihen, että diplomi-insinööri Antero Lörtsylöinen niitä takoo omassa pajassaan jossain Savonlinnan suunnalla. Soittelin firmaan ja sain kuulla, että uutta varastontäydennystä olisi tulossa mökillelähtöpäivänämme, jos rahtifirma suo. Sinänsä näppärää, sillä vesiurheilu.fi:n toimipiste olisi mökkireittimme varrella Mikkelissä.

"Yksi tämmönen. Tai edes joku. Mikä tahansa!"
(kuva: vesiurheilu.fi)

“Mutta koska ajatus suppailusta poltteli kuin rasta ganjaa, jostain piti sup-lauta keksiä.”

Tuli lähtöpäivä. Koetin aamulla soitella Lahden Köttmannille, koska olin tarkistanut klo 3.52, että himoitsemani lauta oli yhä listoilla. Herra Köttmanni ei suvainnut vastata. Jätin homman herran haltuun. Reilun tunnin kuluttua olisin kuitenkin jo paikalla.

Ajoimme Lahteen. Kurvasimme Köttmannin pihaan. Lönkötin kauppaan. Katseeni etsi lautaa. Ei löydy. Kipitän osastolta toiselle. Ei näy. Lopulta kysyn myyjältä, missä se mahtaa olla.

“Se on varattu. Puoli tuntia sitten asiakas soitti ja varasi. Ajaa Mikkelistä sitä hakemaan.”

Sanoin soittaneeni kaksi tuntia aiemmin myymälään, josta ei ollut minulle vastattu. Näytin numeronkin kännykästä.

“Joo, tää ei ole meidän myymälään. Se on vaihteen numero.”

Oppitunti numero 1: Jos Köttmannin kotisivuilla lukee, että Köttmannin Lahden myymälän numero on 555-123123, se ei ole Köttmannin Lahden myymälän numero.

Oppitunti numero 2: Älä kiroile niin paljon.

Köttmannin (sen, jonka numero on 555-123123, mutta jonka numero ei ole 555-123123) parkkipaikalta pirauttelin vesiurheilu.fi:hin Mikkeliin. Ja niinpä niin: rahtaajien jumalat olivat päättäneet, että uusi lasti lautoja ei sittenkään ehtisi tänään varastoon.

Toimin kuten jokainen tosimies samassa tilanteessa tekisi: aloin inistä. Eikö nyt mitään löytyisi? Esittelykappale? Messumalli (edes Sara Sieppi). Joku rotan kaluama surffilauta? Puhallettava krokotiili? Myyrä-uimarengas? Edes kontaktimuovilla päällystetty hapankorppu (en tarkoita Sara Sieppiä)? Pliiiiiiis!

Joo. Otan ton. Tai sen siitä vierestä.

“Edes kontaktimuovilla päällystetty hapankorppu (en tarkoita Sara Sieppiä)? Pliiiiiiis!”

Ilmeisesti nyyhkytykseni tehosi ja puhelimen toisessa päässä tajuttiin, että kukaan maailmankaikkeuden historian aikana ei ole kokenut yhtä kovia kuin minä. Sieltä luvattiin tsekata asia. Maailman pahuuden paino niskassani ajelin Lahden pohjoispuolella, kun taivas aukeni ja valonsäde valkaisi maan: sain kuulla, että yksi kappale himoitsemaani lautaa oli vielä löytynyt varastosta. Tervetuloa hakemaan. Tai no, piti se ensin maksaa.

Sinne siis. Saimaa Sup Pike 10.0 Canoe rrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrraksa-auton kyytiin, seuraksi karkuremmi, hetkinen hengittelyä paperipussiin, kyynelten pyyhintää paljain käsin, ryhmähali, uskoa huomiseen ja mökkiä kohti.

Sinne mahtui. Ei tarvinnut jättää parkkipaikalle kuin ruoat, insuliinit ja yksi lapsi.

“Kukaan maailmankaikkeuden historian aikana ei ole kokenut yhtä kovia kuin minä.”

Mökillä todettiin, että kaikki on ennallaan ja tärkeimmän kimppuun. Tula tullallaa, lauta rullalta ja pumppaamaan. Aika pitkään sai pumppailla, ennen kuin painemittari heilahti. Tämä oli tosin tiedossa, koska maaninen googlailu. Reippaat 13 psi:tä ilmaa kumihaukeen, evä ja sokka kiinni, mela kasaan ja laiturille mars!

Ja pumppailua piti harrastaa siis siksi, että sup-lautamme on ilmatäytteinen - kuten kuulemma suurimmalla osalla sup-laudan hankkineista. Syynä on se, että meillä ei ole puoliperävaunuyhdistelmää, jossa kova sup-lauta kulkisi paikasta toiseen. Ilmatäytteinen sup-lauta sen sijaan kulkee mukana omassa isossa repussaan ja sen voi pumpata erämaajärven rannassa kuikkien huutaessa. Parkkipaikalta kuuluu taksin mittarin raksutus.

Vaikea sanoa, kummalla oli enemmän paineita, isällä vai laudassa.

Rouva sieltä kuortanelaisesta maalämpökaivosta tiedustelee, kuka kokeili ensin. Juu, poika kokeili. Siellä tehtiin laudalla ensimmäinen vartin aikana ukemeita, eskimokäännöksiä, tornituksia, kolmoisschalkoweita ja korvapuusteja. Ala-astelaisen loppumattomalla itsevarmuudella tämä maailman paras suppailija supelsi menemään. Ja hyvin kyllä veti. Karkuremmistä tosin tuli pojan suussa karhunauha. Mutta hei, kuka on suppaillut minun laudallani, kysyi isäkarhu!

Kaksi maailman rakkainta asiaa laiturilla. Ja on siellä tytärkin.

Sitten tuli minun vuoroni. Ensimmäinen tunne: pettymys. Tämähän ei olekaan yhtä vakaa kuin ruotsinlaiva satamassa. Siihen sekaan vähän memento moria ja vanitas vanitatum didi dumia. Ja aika nopsaan iloa siitä, että pvc-hauki liukuu kuin öljytty Sara Sieppi. Mistähän näitä Saroja tähän nyt sukeltelee? Suppailin seisaaltaan ja istualtaan. Polvillani en oikein kykene könöttämään, joten laiskana edessä saattaa olla tähän lisäosana saatavan kanoottipenkin hankinta. Koska jos jotenkin lihaskunnon kehittymistä voi koettaa hidastaa, sitä kannattaa koettaa hidastaa.

Kombinaatioita laudan kyydissä riitti: Poika. Poikani ja minä. Minä yksin. Minä kalsarisillani. Minä ja tytär. Poika ja tytär. Minä ilman kalsareita (ne kastuivat ja muilla mökeillä ei olllut ketään). Poika ja äiti. Jännästi kaksi tuntia mökille saapumisestamme olimme ehtineet suppailla viisi tuntia. Aika kaareutuu enemmän kuin sup-lauta. Revi siitä Einstein!

Meidän mielestä mökillä on ihanan rauhallista. Naapurien mielipide saattaa olla eri.

“Pvc-hauki liukuu kuin öljytty Sara Sieppi.”

Saunomisesta ei meinannut tulla mitään, kun muuan perheenjäsenemme kinusi tekemään arvaatteko mitä. Kun oltiin noustu uimasta laiturille, olisi pitänyt jo mennä takaisin arvannette minne. Tätä jenkkaa vedettiinkin koko saunasessio.

Rouva sieltä päntäneläisestä siltarummusta raakkuu, että kannattiko hankkia? Vasta / jo yhden illan kokemuksella uskallan vastata, että kyllä kannatti. Suunnitteilla on mm. Lapin jokien suppailu päästä päähän, Tyynenmeren ylitys sekä kaljan juominen sup-laudan kannella Westendin vierasvenesatamassa Lassen kanssa.

Poikanikin oli laudan hankkimisesta niin onnellinen ja kiitollinen, että työnsi siskonsa terassilta nokkosiin.

“Öljytty Sara Sieppi.”

Siskoni - minua fiksumpi rakentaja

Joudun tunnustamaan, etten tiedä paljonkaan rakentamisesta. Mutta tiedoksi, että siskoni tietää vielä vähemmän. Toinen meistä on tyhmempi rakentaja ja toinen vähemmän tyhmä. Spoileri: se tyhmä olen minä.

Jos olisin käärme - sanotaan nyt vaikka itäsumatralainen rottapython - koettaisin niellä ruotsinlaivaa. Ensinnäkin olisin tyhmä, koska nielisin jotain ihan liian isoa ja toisekseen olisin tyhmä, jos olisin eksynyt lämpimältä Itä-Sumatralta jonnekin suolattomaan ja kylmään Itämereen.

Tässä taloproggiksessakin olen haukkaamassa massiivihirsitaloa ja piharakennusta, vaikka kyvyt ja leuat venyisivät korkeintaan yhteen porkkanaan ja siihenkin alakautta. Olen kötöstellyt visioitani painovoimaisesta ilmanvaihdosta, pilariperustuksesta ja massiivihirrestä, vaikka näistä yhdenkin hommaaminen olisi jo vaatinut rakennustekniikan professorin osaamista, katujätkän sanavarastoa ja buddhalaismunkin kärsivällisyyttä. Ja mitään niistä ei löydy.

Tästä päästään siihen, miksi siskoni on minua fiksumpi - alla olevan kuvan keskustelusta huolimatta tai juuri sen vuoksi:

 “Jos olisin käärme - sanotaan nyt vaikka itäsumatralainen rottapython - koettaisin niellä ruotsinlaivaa.”

Siinä missä minä olen tässä selvitellyt yläpohja-alapohja-sisäkatto-väliliha-takareisi-sisäovi-peräreikä -vaihtoehtoja, sisko tilasi mökin ja mökki tuli.

Siinä missä minä toimittelen selvityksiä kuningasvompattien jätösten koostumuksen vaikutuksista hulevesien padotuskorkeuteen, sisko lämmittää saunaa.

 “Sisko tilasi mökin ja mökki tuli.”

Ja katsokaa nyt perkele, mikä maisema on saunan ikkunasta! Meillä on 50 neliötä kaupungin myymää ojaa, johon ei saada edes omia hulevesiämme liruttaa. Naapurit sentään saavat. On se sisko vaan fiksumpi.

 “Meillä on 50 neliötä kaupungin myymää ojaa, johon ei saada edes omia hulevesiämme liruttaa.”

Mökinkin ikkunasta siskolla näkyy kaikkea kivaa. Meidän ikkunasta tulee näkymään kyllä naapurikuntaan asti, mutta ei se Tussula nyt ihan mikään Toscana ole.

Siskoni ollessa perheineen hiihtolomalla Varalan urheiluopistossa selvisi, että tontilla oleva täysin käyttökelpoinen saunamökki pitää purkaa (mahtava idea, Kirkkonummen rakennusvalvonta, nyt on elinkaarirakentamisen kurssit käyty!). Tilalle piti rakentaa uusi saunamökki. Sieltä vohvelipöydästä sitten tilasivat saunan puhelimella. Kuulemma värityksen suhteen keskustelu oli mennyt suunnilleen näin:

Myyjä: Mites seinän väri?
Sisko: No ei olla mietitty.
Myyjä: Tää hamppu-sävy on ollut suosittu. Siitä on asiakkaat messuillakin tykänneet.
Sisko: No laitetaan se.

Että siitä mallia kaikille teille, jotka pohditte, sopiiko välitilan Tikkurilan värikartaston sävy “Parittajan kajal” yhteen lattialaattojen sävyn “Naalin anaalin” kanssa.

Olen kaavaillut omaan taloomme 28-millistä päätypontattua koivulautalattiaa. Kysyin siskolta, mitä heidän mökkinsä lattia on. Sisko ei muistanut ja kysyi mieheltään. Yhdessä muistelivat, että kyllä sen jotain puuta täytyy olla. Tosin vinyylilattiastakin oli kyllä ollut puhetta. Sisä- ja liukuovien valmistajia eivät muistaneet.

“Sopiiko välitilan Tikkurilan värikartaston sävy “Parittajan kajal” yhteen lattialaattojen sävyn “Naalin anaalin” kanssa.”

Kysymys: olisinko halunnut talon, jossa voi jo asua, vai talon, josta tiedän kaiken, mutta jota ei vielä/koskaan ole? Niinpä. Sisko on fiksumpi, vaikka minä tiedän enemmän juttuja. Ole sinäkin sisko! Sisko ei kisko. Siskolla on disko (lauletaan Vaarilla on saari -sävelmällä).

Rakennuslupa hakuun - lomakaudella tiätty

Sinänsä hassua, että kaksi päivää sen jälkeen, kun empaattinen (vai vompaattinen) vastaava mestari otti ylläripylläriloparit, lupapisteeseen avattiin rakennuslupahakemuksemme. Juhannuksen jälkeen parin päivän shokkihyperventilaatiossa tarrattiin kiinni (jälleen) uuteen vastaavaan. Kokenut, ystävällinen, asiantunteva ja tehnyt lukuisia kohteita talotoimittajamme asiakkaille. Tosin ehkä vika on meissä ja tästäkin kuoriutuu koulujen alkuun mennessä tulikiven sekaista visvaa sykkivä belsebuubi.

Mutta lupapisteessä siis hakemuksemme nyt nököttää. Siellä on asemapiirros, ääneneristysselvitys, julkisivukuvat ja energialaskelma ja vaikka mitä.

Sinänsä hupaisan mobiilia hommaa, että laitoin luvan hakuun kännykällä Savonlinnan keskustan laivalaiturilla. Ei jonottamista hikisessä kunnanvirastossa tai rullalle käärittyjä aakolmosia kainalossa. Lörtsyä mahassa ja lisälörtsyä tulossa.

Tällä kohdalla painoin ”jätä hakemus” -nappia kännykän näytöllä. Vähän on perspektiivi vinossa, mutta niin on koko projektissa.

”Tästäkin kuoriutuu koulujen alkuun mennessä tulikiven sekaista visvaa sykkivä belsebuubi.”

Kaupungin kaava-arkkitehdilta ja karttapuolelta ehtikin jo tulla hyväksyntä / puolto, mutta yhtä odotellaan. Koska saimme avokämmenellä ensimmäisessä naapureiden kuulemisessa, tämä söi sellaiset kolmisen viikkoa tehokkainta alkukesän peliaikaa. Ja nyt siis kaupunkitekniikan lausunnonantaja pelaa zumbafrisbeesuppilaudalla Yyterissä, eikä varmaan ensimmäisenä luo kaipaavia katseitaan lupapisteen suuntaan. Pari viikkoa aiemmin tilanne olisi saattanut olla toinen. Nyt se on tämä. Uskaltanen jo todeta ilman kristallipalloakin, että ennen koulujen alkua ei tontilla häärää muut kuin oravat eikä kuulu kuin pihlajan lehtien havinaa. Pitäisiköhän suosista julistaa tonttimme kansallispuistoksi ja rakentaa sinne turvekammi? 

Turvekammi

”Kaupunkitekniikan lausunnonantaja pelaa zumbafrisbeesuppilaudalla Yyterissä.”

Mutta että etenee kyllä. Mutta että sillai etenee, ettei sitä mistään huomaa. Paitsi syvenevästä psykoosistani. 

VARO! RUUTANA! SUN TAKANA! CEMBALO!