Leima tuli - naapuri lähti

Mistähän tämä eeppinen saaga alkoi? Siitä kun IV-mortit asentelivat byllerötööttejä seiniimme? Tai ehkä siitä, että LVI-urakoitsijan edustaja ehdotti ennen joulua, että voitaisiin pitää asiasta palaveri, mikä tarkoitti, että palaveri pidetään, jos minä kutsun sen koolle. Vai siitä, kun samat IV-vertit olivat jättäneet hommat kesken ja poistoilmaventtiileistä valui vettä makkareiden lattialle? Tai ehkä siitä, että pyysimme IV-mikkien ottamia valokuvia jokaisesta työvaiheesta, kun he fiksailivat omia mokiaan. Kuvia ei tietenkään koskaan tullut. Mutta sentään saatiin pidettyä

Palaveri, tavallaan

Kuutisen viikkoa sitten lähestyin vastaavaa mestariamme ja siitä kahden viikon päästä sain hänet kiinni. Infosin, että sijaintikatselmus oli jäänyt pitämättä syksyllä 2020. Sitten oli taas hieman hiljaisempaa. 

“Palaveri pidetään, jos minä kutsun sen koolle”

Toissaviikolla laitoin sitten vastaavalle, KVV-IV-valvojalle sekä LVI-urakoitsijalle meiliä, jossa totesin meidän odottaneen LVI-urakoitsijan vievän urakkaansa eteenpäin. Mutta koska näin ei ollut tapahtunut, ehdotin itse palaveria. 

Jos jaksat lukea eteenpäin, saat tietää, että alapohjaamme alettiin asentaa rimoitusta.

Vastaava mestari ehdotti viime viikon torstaita. Se sopi. Päivää ennen palaveria vastaava pahoitteli, että olikin muistanut lentonsa lähdön väärin, ja lähteekin lomalle jo kyseisenä torstaina. Palataan asiaan 30.5. jälkeen. 

“Palataan asiaan 30.5. jälkeen.”

LVI-urakoitsijan edustaja ehdotti, että voisimme pitää kokouksen ilman vastaavaa, mutta ei nyt sentään sovittuna ajankohtana, kun on hieroja just samana iltapäivänä. Pyysin häntä laittamaan sähköpostilla tulevalle (eli tälle viikolle) sopivia aikoja. 

Nyt sieltä kaikki mukaan / alla med / everybody, tuliko sähköpostia? 

Niinpä.

Ja KVV-IV-valvoja ei toki ole reagoinut mihinkään. Mutta sentään saatiin pidettyä

Sijaintikatselmus

Kyllä. Sijaintikatselmus on nyt pidetty. Jos vielä jonnekin leimoja laitettaisiin, niin nyt rakennusluvan kohdassa 17 b 52 sellainen möllöttäisi.

Vastaava mestari oli sanojensa mukaan kyllä “laittanut sähköpostia asiasta” rakennusvalvontaan - silloin aikoinaan. Tosin silloin aikoinaankin, kun meillä oli vain vanha kunnon korona eikä tietoakaan materiaalipulasta, sähkön ja rakennustarvikkeiden hintojen noususta, Suomen Nato-jäsenyydestä, Venäjän sodasta Ukrainassa ja Suomen uhkailusta, oli käytössä systeemi nimeltä Lupapiste. Siellä on pari täppää, joista sijaintikatselmus tilataan. 

En nyt sen enempää kerro, mutta alempana saatetaan kertoa alapohjan rimoituksesta.

Seija Ala-Kautta siis täppäsi paria täppää ja pari päivää siitä sijaintikatselmuksijat saapuivat sijaintikatselmuksimaan sijaintikatselmuksen. Hiippailivat tontilla hetken, ja ainoa mitä tontillamme ollut timpuri kuuli, oli keskustelu tyyliin

“Hei, mites se mmmmnjnzvjncllv (mistä ei saanut selvää)”, kysyi kuulemma toinen muksija

“Vedetään hatusta”, vastasi toinen. 

Oliko talomme sitten muutaman metrin väärässä paikassa, vai pitikö vaimolle keksiä selitys punaisista jäljistä kaulassa? Emme saa koskaan tietää. Sijaintikatselmus on kuitenkin nyt tehty. Kiitos vastaava mestari, hyvin hoidettu! Olet lomasi ansainnut. Seuraavaksi voidaankin piilottaa

Rumat nurkat rumien lautojen taakse

Hirsinurkkahan on rumuudessaan verrattavissa möhkökalaan tai Venäjän ortodoksisen kirkon käsitykseen kristillisyydestä. Ne pitää siis peittää, koska rakennusvalvonnan mielestä mökki mikä mökki. Nyt meille on siis laitettu hirsinurkan muotoisia lautahässäköitä hirsinurkan muotoisia hirsinurkkia peittämään 

Voi jessus. On se ruma!

Miinukset: vitullista pelleilyä.

“Vedetään hatusta”

Plussat: ehkä nurkista tuulee nyt sisään vähän vähemmän. Jos näin, miinus neutraloituu. Jos ei, niin pelleilyä yhä. 

Voi kiesus. On se nätti!

Hirsien väliin laitettiin vielä hieman pellavaa blokkaamaan maailman tuulia, mutta toivotaan itse nurkkalautojen(kin) vähentävän sisään puhaltamista. Sen tiedämme ensi talvena, jolloin olemme ehkä läpäisseet taas muutamat muutkin testit

Rumaa rimaa hipoen

Puutavaraa jäi sen verran yli, että niistä saadaan tehtyä rimoitusta toisen rumuuden huipentuman, eli tuulettuvan alapohjamme näkösuojaksi. Tätä vastaan nyt en sen suuremmin kapinoi. Kyllähän teräspaaluilla leijuva talo täynnä roinaa olevine alapohjineen on hieman rivo. Rimat sen sijaan tekevät talostamme taas vähän valmiimman näköisen. Paino sanalla yhä kesken. 

Jos et millään arvaa, sanon suoraan sulle sen: Tässä on terassirimoitus, sula hopsula hei sula kuppansaa!

Jos siisteistä siisteintä lautaa ei riitä kaikkialle, talon pohjoispuolen mettäosuudelle mätkitään mitä käteen sattuukin osumaan. Oravat ja ketut kyllä sen kestävät. Ainakin paremmin kuin eräät naapurimme. Mistä tulikin mieleen toivotella

Rauhaa, räyhääjä

Olen saattanut mainita muutaman kerran muuan vanhemmasta naapuruston herrasta, joka käytti meitä kohtaan hieman vähemmän kohteliasta kieltä - ja minä vastasin samalla mitalla. Viimeisin kosketuksemme oli hänen viimekesäinen puhelunsa, kun hän tiedusteli talomme tulevaa väriä ja ilmaisi tyytymättömyytensä sen(kin) suhteen. Annoin tulla kovalla volyymillä laajan valikoiman lasten korville sopimattomia ilmaisuja ja blokkasin hänen numeronsa. Tuo puhelu jäi viimeiseksi. 

Saimme kuulla, että naapuri on siirtynyt helmikuussa taivaallisen rakennusvalvonnan piiriin. Toivottavasti ei kuitenkaan talomme värityksen vuoksi. 

Osanottomme.

“Mistähän tämä eeppinen saaga alkoi?”

Alkuhaaveet - ja loppurealismi

Pari vuotta sitten, kun olin 25 vuotta nuorempi, suunnittelimme taloamme. Taustalla painoi murhe vanhasta kodista lähtemisestä, toisaalla orasti toivo ehkä mahdollisesti ihan kivasta uudesta kodista. 

Spoileri: ihan kiva tästä tuli. Mutta paljon muuttui matkalla. Osa haaveista kaatui, osa kaadettiin, osa oli ihan paskoja ideoita ja osa ihan paskoista ideoista on nyt meidän talossamme. Esitelläänpä siis väliotsikoissa pikkuidioottien haavekuvat ja kerrotaan perään, miten kävi.

Käytetään osia vanhasta talostamme

Rakas revitty rintsikkamme. Lasten syntymäkoti, johon suhtauduimme suurella tunteella ja jonka purkua murehdimme vielä silloinkin, kun taskut tursuivat kahisevaa, josta rakas kotikaupunkimme niisti tuhdin tukun. Se oli asumisen standardi; viihtyisä, vähän rispaantunut koti, josta listat revittiin lattiarempan tieltä vuonna 2007 ja onneksi niitä ei turhaan laitettu takaisin, kun talo kuitenkin purettiin jo vuonna 2021. 

Ahdistava kuva ihmisistä epäluonnollisessa ympäristössään. Ensi kesänä saadaan loputkin luontofiilikset asfaltoitua.

Talossa oli perinteiset vaneriovet pukinsarvikahvoilla, Sorsakosken terästiskipöytä, koivulautalattia, toimivat vessanpöntöt ja suihkut. Miksei siis siirrettäisi niitä uuteen taloomme?

No siksi, että vaneriovet olivat aika kapeat ja matalat (ei haitannut meitä, mutta normaalikasvuiset kaverit lähtivät luotamme kuhmu otsassa). Tiskipöytä ei toiminut Ikean keittiön kanssa, tosin terästiskipöytä Stalalta tuli uuteenkin keittiöön. Koivulautalattiaa ei jaksanut ryhtyä repimään, mutta samaa Ponttiset-lautaa samalta toimittajalta ruuvattiin uuden kodin lattiaksi. Vessanpönttöjen tiivisteiden kuivuminen ja niiden vaihto olisi maksanut sen verran, että otettiin uudet pöntöt. Suihkut sama juttu. Ei ollut meistä kiertotalouden mannekiineiksi, vaikka kerran viikossa koetankin jotain Fidan kirpparilta varastaa. 

“Rakas revitty rintsikkamme.”

Osa vanhasta kodistamme sai uuden kodin jonkun muun kodissa. Sinne meni sisäovia, tiskipöytä, keittiö koneineen (halvalla), maalämpöpumppu, patterit ja ties mitä yöastiaa. Kelpasipa rakennusliikkeen veijarille Juholta lainatut työkalutkin, mutta paljon meni myös kaatikselle. Harmi. Sori. Yhä vähän itkettää, vaikkei enää jaksaisi.

Säästetään tontilla mahdollisimman paljon puita

Kun sitten pääsimme möyrimään uudelle tontille, ajattelimme, että talomme pullahtaa keskelle koskematonta metsää kuin teinille finni. Valkoselkäpeura nakuttaa kaikessa rauhassa naapuripuussa kiimaviestejä naapurikuntaan. Jepjep.

Lapsille on hyvä opettaa jo nuorena, että luonto on vihollinen.

Mettää kaatui kuin Tunguskassa ja Veikko-peippo joutuu etsimään pesäpuunsa jatkossa jostain Budapestin korkeudelta. Tontista tuli pelkkä sorakenttä ja se sora muuten sitten maksoikin. Tavallaanhan kuitenkin puuta säästettiin, kun meille ei tullutkaan puukiuasta ja klapit kuluvat hitaammin kuin ajateltiin.

Sinne vaan Veikko-peippo pesää tekemään. Matti-myyrän alivuokralaisena olisi tilaa.

Pilariperustus on halpa ja hyvä

Ei ole halpa. Toivoakseni ihan hyvä kuitenkin. Kuviteltiin, että kun tontti pitää paaluttaa kuitenkin, niin halvimmalla päästään, kun tehdään talo pilareille. Mutta jos pilareita tulee 80, niin eipä se enää halvaksi tullutkaan. 

Jo Sibeliuksen joululaulussa manataan, miten Ainola piti rakentaa märälle maalle: "Suo mulle maja rauhaisa". Ja lasten joulupuut kyllä tältä tontilta kaatuivat.

Ei tämä nyt mikään sikakallis perustuskaan ollut, mutta tässä(kään) ratkaisussa ei varsinaisesti tienaamaan päästy. 

Puinen alapohja on halpa ja hyvä

Halvan määritelmä ei varsinaisesti ole kaksi timpuria nakuttelemassa tuntipalkalla ponttilautaa kaksi viikkoa putkeen. Tai että takalle piti tehdä erillinen perustuksensa, joka maksoi tonnin plus tonnin plus tonnin plus tonnin plus tonnin plus alv. Hyvä toki toivotaan tämän ratkaisun olevan. 

Kilpailutetaan tekijät ja säästetään

Lähdetään siitä, että tarjolla oli hyviä tekijöitä, mutta valitsimme usein huonommat. Kokemattomuuttamme, luottavaisuuttamme ja / tai silkkaa paskuuttamme. Olisimme voineet ottaa samalta luukulta sähköt, vedet ja maalämmön. Sen sijaan otimme sähköt tyypiltä, joka ei osaa käyttää vatupassia, vedet firmalta, jonka IV-usainit eivät osaa tontille ja maalämmön, no, maalämpöfirmalta. 

Nuorena sitä vielä jaksoi semikiihottuneena sukellella talobrosyyreihin.

Tähän päälle vielä oma urakkansa katosta ja muutama muu tontilla haahuileva suhmukki, niin aivan liian monilonkeroista bouillabaissea piti lusikoida. Vaikka muuttovalmiissa taloissakin on ongelmansa, niin yksi luukku, jonne huutaa, olisi ollut usein aika kiva. Etenkin kun naiivisti kuviteltiin, että

Vastaava mestari ohjaa homman maaliin

Sellainen Esko Salmisen karismalla ja Lemmy Kilmisterin katu-uskottavuudella varustettu moniosaaja tulee tontille, haukankatseellaan bongaa ongelmat, ripittää ystävällisen tiukasti tekijät korjaamaan asiat ja ratsastaa horisonttiin vain palatakseen pelastamaan meidät huomenissa, kun IV-tysonin peukku on juuttunut peppuliin. 

Tähän asti riitti oma osaamiseni tässä projektissa. Ja koirakin piti lopettaa.

Ei tule tontille. Ei suunnittele. Ei valvo. Ei johda. Ei muista. Osaa kyllä hommansa, jos häneltä kysytään, mutta aika usein on vaikea osata kysyä asiasta, josta ei tiedä. Homma ajelehtii yhä kohti maalia. Katsotaan, koska kokka kossahtaa rantahietikolle. 

“Aivan liian monilonkeroista bouillabaissea piti lusikoida.”

Itse ei osaa, muita ei kiinnosta. Mut hei tsemppiä silti.

Urakoitsijat hoitaa homman

Ei hoida. Sieniä syöneitä eskarilaisia HopLopissa joutuu kaitsemaan tiukalla kädellä, mutta niin näköjään aikuisia asentajiakin. Joskus tuntuu, että jokainen hana, kytkin tai putki on aina uusi ja yllättävä asia. “Mut et sä sanonut, että nää pitää laittaa suoraan” tai “kun mä en muistanut, että hirsitalo painuu ja vesijohtoja ei saa asentaa niin että ne rusentuu”. 

Ja jos ei ole tyytyväinen ammattimiehen kötöstelyyn, ammattimies suuttuu. 

Jämäkkä kattokulma olisi kiva

Niin olisi. Mutta tuli lerppa lussukka. Ullakolla seisomakorkeutta maksimissaan 170 senttiä.

Lerppa, lerpampi, meidän talo.

Poreallas terasilla, Malibu kourassa

Kun kerroimme lapsille kotimme myynnistä ja uudesta talosta, menimme heikkona hetkenä lupailemaan ulkoporeallasta. Olisihan se kiva tuijotella terassilta Linnunradan tähtiä linnunmaidossa lilluen. Välillä siemaistaisiin Juhon ja Terhin (sori molemmille toiveiden valumisesta sepeliin) kanssa Malibua ja lapset tekisivät pellehyppyjä. Joskus jopa altaaseen. 

Joskus kaadan salaa vedenkeittimestä vettä vessanpönttöön ja sivelen lämmintä posliinia. Näköjään tästäkin irtosi rivoja konnotaatioita.

Terassin tukiraudat ja koko suunniteltiin poreallasta silmällä pitäen. Tein vertailuja ja päädyinkin jo pariin vaihtoehtoon. Sitten loppuivat omat rahat ja pankin rahalla porealtaan hankkiminen tuntui vähän nihkeämmältä ajatukselta; oma viisi tonnia on eri asia kuin pankilta lainattu viisi tonnia.

“Olisihan se kiva tuijotella terassilta tähtiä Linnunradalla linnunmaidossa lilluen.”

Mutta olisihan se kiva altaassa rentoutua. Etenkin kun kukaan ei koskaan missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Meille tulee puukiuas, ei todellakaan sähkökiuasta

Vanhassa talossamme meillä oli hyvä puukiuas. Se itse asiassa otettiin mukaan ja aiottiin viimeiseen asti asentaa uuteen saunaan. Lauteet oli suunniteltu sen mukaan, kiukaan suojaseinät oli hankittu. IV-yohaneilta oli pyydetty tarjous savuhormista ja tätä tarjousta IV-asafat eivät saaneet aikaiseksi toimittaa, kuten eivät tähän päivään mennessä ole saaneet IV-urakkaansakaan loppuun. 

Raksapähkinä: Jos laudelaudan leveys on 120 mm, kuinka monta lautaa tarvitaan, että perusleveä perinneperse ei lopsahda laidan yli?

Puutakin olisi omasta takaa, kun peippojen pesät pilkottiin klapeiksi eikä tuota lautaakaan nyt ihan niukasti jäänyt yli. Ajatus oli, että porealtaaseen voisi pulahtaa aina kun kaipaa kohdunlämpimään joutsenlampeen ja puusauna lämmitettäisiin rituaalinomaisesti tulen ikiaikaista räiskettä kuunnellen. 

Ei tullut poreallasta. Ei tullut puukiuasta. Tuli löylyvalmis sähkökiuas, ja saunottu on vähintään kerran päivässä. Tuskin olisi samaa tahtia saunottu, jos joka ilta / aamu olisi pitänyt klapeja nakella pesään.

 

Piharakennukseen tulee takka

Lisää pienhiukkasia, beibi. Ei tullut puukiuasta. Eikä tullut takkaakaan. Ensimmäinen vastaava mestari oli sitä mieltä, että “älkää helvetissä laittako tulisijaa noin pieneen tilaan”. Mitä sekin muka tiesi? Olisihan se nyt herttaista, kun Seija Ala-Kautta hipsisi aamusta piharakennukseen töihin ja virittelisi pienet valkeat takkaan. Tai saunan jälkeen perheemme takan tunnelmallisessa loimotuksessa keskustelisi vaikeistakin asioista tai vain tuijottelisi tulta ikiaikaisen atavistisissa kylmissä väreissä. 

“Peippojen pesät pilkottiin klapeiksi.”

Njääh. Päätettiinkin, että 

Piharakennukseen tulee telkkari

Mietimme, tulisiko piharakennuksessa tuijoteltua mieluummin takkaa vai telkkaa. Telkka voitti. Saunan jälkeen perheemme pikselien kimmellyksessä nauraisi ja liikuttuisi laatuviihteen äärellä. Vaikka lapset eivät kyllä kovin montaa kertaa viikossa edes tykkää saunoa. 

Kerrankos sitä kännissä kotinsa suunnittelee.

Ehkä se telkkari tulee sittenkin taloon. Mutta ei kyllä olkkariin!

Telkkari tuli olkkariin

Päätimme siis, että telkkaria tuijotellaankin talossa eikä piharakennuksessa. Onhan se näppärämpää. Sähkösuunnitelmassa oli piirretty antennipistoke pianohuoneeseen (siinä on i-kirjain keskellä) ja muutenkin pidimme hieman halveksittavana, että olohuone on sisustettu tuollaisen sieluja nielevän mustan laatikon ehdoilla. Olohuoneessa keskustellaan. Henkevä keskustelu on vauhdikkaampaa kuin yksikään toimintaleffa. Aiheitahan on vaikka kuinka paljon, ei siinä telkkaria tarvita. Voi keskustella vanhoista ranskalaisista taide-elokuvista, uusista ranskalaisista taide-elokuvista tai molemmista. Joskus voi vain istua hiljaa ja tuijottaa hirsiseinän karhean aitoa kauneutta. Ei siihen telkkaria tarvita.

Vapaalla kädellä. No shit!

Telkkari on nyt olkkarissa sen komean hirsiseinän edessä. Sohva on sillai, että siltä on hyvä katsella telkkaria. Antennipistokettahan olkkarissa ei ole, koska olkkariin ei tule telkkaria. 

Piharakennukseen tulee varasto, muttei tule, mutta tulee, muttei ole

Kaupunki vaatii lämmintä varastotilaa vähintään 8 neliömetriä. Meillä on talon yhteydessä neljän neliön varasto ja piharakennukseen piirrettiin kolmisen neliötä. Nämä täyttivät vaatimukset. Ajattelimme, että piharakennuksen varastoon hankitaan paskin ja halvin ovi mitä pikkurahalla saa ja tehdään niin kevyet seinät, että ne saa kaadettua röyhtäisemällä sillä sekunnilla, kun rakennustarkastajan hybridiauto kaartaa kirvesvarreltamme tielle. 

“Olohuone on sisustettu tuollaisen sieluja nielevän mustan laatikon ehdoilla.”

Sitten aloin pohtia, että varasto voisi sittenkin olla hyvä dumppauspaikka kaikelle sillä sälälle, roinalle ja sälppeelle, jota meille on kertynyt. Lisäksi varaston seinään voisi laittaa telkkarille seinätelineen. Sille telkkarille, jota ei tullut piharakennukseen, vaan pianohuoneeseen, mutta sittenkin olkkariin.

Ei saatu vinoja seiniä. Mutta saatiin sentään naula lattialämmitysputkeen.  

Varastoa ei vielä ole. Olen ajatellut kysyä rakennusvalvonnasta, ajaisiko saman asian varaston kohdalla tuhdit seinähyllyt, joille saisi vähintään yhtä hyvin jemmattua kamaa kuin erilliseen varastohuoneeseen. Tietty, jos kaikki roina / sälä / sälpe ei ole ihan esteettistä (vespan kumimatto / ruohonleikkuri / kadulta löytyneet tekarit, joissa on vielä vähän mummoa kiinni), niin seinät voisivat olla kuitenkin ihan hyvä idea. Ja sitten meillä olisi - varasto, jota ei pitänyt tulla, mutta joka jne. 

Olohuoneeseen tulee takka. Ja leivinuuni. Ja puuhella. 

Suunnitelmaa oli monenlaista, mooneenlaista. Erikokoisia ja -näköisiä monoliitteja, joita yhdisti se, että kaikissa roihuaa tuli kuin takanamme palavat sillat. Puuhellaa olin himoinnut jo vanhaan taloomme ja nyt tuli mahdollisuus toteuttaa haaveet. Puuhellalla saisi tehtyä sapuskaa ja siitä saisi nopeaa lämpöä, leivinuunissa voisi leipaista tussuvaaralaisia huttuhässiköitä ja takassa voisi, no, öö, polttaa tulta. Mutku mutku myös puuhellassa ja leivinuunissa poltetaan tulta, joten miksi takka? Tähän kysymykseen kun vastasimme, päädyimme lopulta hellaleivinuuniin. Eri asia, leipastaanko siinäkään koskaan yhtään haarajokista herkkupemppua. 

Siinä ei millimetripaperi paljon auta, jos osaaminen on kilometrin päin helvettiä.

Ei kipsilevyä

Kiusa se on pienikin kiusa, mutta kipsilevy on silkkaa vittuilua. Pahvin väliin lapioitua ulostetta, jota pitää kasassa vain rakennusalan ahneus. Ja meillehän ei tällaista tule, näin päätettiin. Siksi runkorakenteisiin seiniin laitettiin tuhdit vanerit. Tämän jälkeen - ja vasta tämän jälkeen - joku valisti meitä, että vanerin päälle jos tapetoi, tapetti suurella todennäköisyydellä repeää puun eläessä. Ja sittenpä vanerin päälle laitettiin - aivan oikein - sitä raksaguanoa, kavereiden kesken kipsilevyä. 

Huonosti suunniteltu on vasta puoliksi sössitty.

No, jos postauksen otsikko on alkuhaaveet ja loppurealismi, niin onko nyt loppurealismin myötä mielemme muuttunut? Ei. Kipsilevy on yhä karseaa scheissea. Halvemmaksi olisi tullut tehdä kaikki seinät hirrestä, jolloin ne olisivat olleet kerralla valmiita. Nyt tehtiin ensin pystyrunko, laitettiin vaneria, eristettä, laitettiin kipsilevyä, jota piti leikellä, pilkkoa ja hakea lisää. Sitten sen saumoihin laitettiin nauhaa ja tasoitettiin ja paklattiin, puklattiin ja paskottiin. Hirsi maksaa paljon, mutta työ maksaa paljon enemmän.

Surkeaa matskua. Yäk. 

Meille tulee kuivauskaappi

Joku meni sanomaan Seija Ala-Kauttalle, että kuulkaas se kuivauskaappi on sitten maanmainio keksintö. Ja Seijahan uskoi ihan yhtä sinisilmäisesti kuin silloin kun väitin olevani kelvollinen mies. Mepä ostimme kuivauskaapin. Nyt puhutaan siis korkeasta vaatteidenkuivauskaapista, eikä siitä mihin keittiössä nostetaan astiat ja jota ulkomailla asuvat suomalaiset kroonisesti kaipaavat koteihinsa. 

“Kipsilevy on silkkaa vittuilua.”

Kaappi kuskattiin meille Gigantista. Sitten se nökötti paketissaan eteisessä niin kauan, että alettiin jo suunnitella muun kodin värimaailmaa sen mukaan. Ja sitten me palautimme kaapin Giganttiin.

Seija Ala-Kautta haaveilemassa, että vielä joskus meilläkin on huonosti tehty halpa keittiö. 

Emeritusprostituoitu sieltä Huutoniemen sairaala-alueelta tiedustaa, että mitäs helevettiä te oman elämänne erityisaikuiset siellä taas soosaatte. No kuulkaas arvon matahari, sitä että ei viittitty tehdä vielä lisää reikiä seiniin. Meillä kun on joka huoneen seinässä isoja reikiä, joihin IV-justinit ehkä vielä joskus lykkivät loput patonkinsa. Kuivauskaappi olisi vaatinut vielä yhden reiän ja tuuletusputken törröttämään jonnekin Veikko-peipon reviirille asti. 

“Mitäs helevettiä te oman elämänne erityisaikuiset siellä taas soosaatte.”

Ehkä hankimme kondensoivan kuivauskaapin. Se maksaa ehkä yli tonnin enemmän. Ehkä vaan pidetään vaatteet pesukoneessa, kunnes ne ovat kuivia. Ehkä hajuun tottuu.

Talo maalataan punamullalla, koska perinnemaali ekologinen ruispuuro naminami

Alusta saakka ajattelimme, että perinteinen italianpunainen punamulta valkoisilla nurkilla ja muilla laudoituksilla olisi kiva. Tämä värivalinta alkoi kuulostaa yhä paremmalta, kun naapurikunnan kävelevä umpisolmu aka yrmyli-ärpätti-vänykki os. Mr. Mielipaha reagoi värivalintaamme sanoilla "ei saatana". Koska tokihan 50 metrin päässä naapurikunnan puolella asuvan kärmyilijän tulee saada ilmaista kirosanoilla höystetty mielipiteensä yhteiskunnallisesti näinkin merkittävään asiaan.

Sitten Seija Ala-Kautta alkoi pohtia, että olisi kyllä kiva sekin, että talo olisikin maalattu kuullotteella, jolloin puu näkyisi sen alta. 

Saa nähdä. Ehkä päädymme vuoraamaan koko talon ulkoa kipsilevyllä. Ja maalataan se vaikka Tikkurilan värikartan sävyllä Tulehtunut rauhanen. Ei saatana.

“Pari vuotta sitten, kun olin 25 vuotta nuorempi, suunnittelimme taloamme.”

Termex-Selluvilla - kysymyxiä ja vastauxia

Kaupallinen yhteistyö: Termex-Eriste Oy

Talomme eristeenä on Termex-Selluvilla. Tuohon Termexin perään olisi pitänyt laittaa se pieni ympyrän sisällä oleva r-kirjain, mutten osannut. Termexöinti alkoi, kun timpurit sitä sekoittelivat märkätilojen pohjiin ennen kuin löivät päälle osb-levyt ja sxtrykroxit. Vaihtoehtona oli joko Termex-selluvilla tai Termex-Green. Me päädyimme ensimmäiseen vaihtoehtoon. 

Termex-Greenissä olisi ollut palonestoaineena alumiinihydroksidi sekä mikrobiöttiäisiltä suojaamassa natriumbentsoaatti, mutta eipä tuon eristeen kuulu muutenkaan keuhkoihin, pernaan tai maksaan pölistä ilmansulkupahvien, teippien ja lattialautojen takaa. Harmaa on hyvä, sitä minulla on parrassakin. Ja vähän muuallakin.

Muistoja ajalta, jolloin talomme oli vielä vähän enemmän kesken kuin nyt.

Mutta nyt on siis yläpohjaankin puhkuttu tätä harmaata höttöä. Aika otolliseen aikaan tulikin, kiitos joka välissä venyneen ja vanuneen aikataulumme. En olisi vuosi sitten tontilla maatöitä seuratessani ehkä suostunut uskomaan, että vasta vuotta myöhemmin asumme uudessa kodissamme - ja yhä pahvilaatikoiden ja sahanpurun keskellä. 

”Harmaata höttöä.”

Koska kaikki molemmat blogini lukijat ovat tottuneet äärimmäiseen asiallisuuteeni ja -ntuntijuuteeni, pyrin pitämään linjani ja julkaisemaan alla tiukkaa faktaa Termexistä. Tämän blogiyhteistyön ansiostahan saimme Termex-Selluvillat niin halvalla, että ihan sama vaikka sen seassa olisi poloniumia, JVG:n levyjä tai Ylilaudan keskusteluja. 

Nonstoppolos con uma stompolos.

Kysymyksiini vastasi Termexin kehitys- ja markkinointijohtaja Pasi Typpö, jolle tämä yhteistyö on ollut oiva tapa kehittää mielenhillintää ja haastavien asiakkaiden kohtaamistietotaitoa. Koska Termexin nimessä on trendikkäästi x-kirjain (vrt. SpaceX, Lovex, Asterix, Beatlex, Durex), olen nimennyt itseni gallialaisittain nimellä Idiotix ja vastaajan nimellä Termex (omaperäistä). 

Tästä lähtee, sanoi rakentaja kun kolmatta päivää viikkoa vastaavan mestarin soittoa odotteli.

Idiotix: Mistä tuo harmaasuolatun kinkun värinen Termex-höttö on keitelty? Onko selluvillanne seassa mikrosiruja, jotka vakoilevat meitä? 

Termex: Termex valmistetaan lajitellusta sanomalehtipaperista (puukuitua), johon on lisätty palon- ja lahonestomineraaleja. Tuotteessa ei ole mikrosiruja, mutta se sisältää runsaasti informaatiota, joskin enää erittäin vaikeasti luettavassa muodossa.

Vasemmalla Suomen kuvalehti, keskellä Timo Soinin kolumni ja oikealla kolmossivun tyttö. 

Idiotix: Viihtyvätkö hiiret, rotat, vesinokkaeläimet, sapelihammastiikerit tai muut jyrsijät Termexissä? Nimim. Langon yläpohjasta alkoi valua kylppäriin rotan virtsaa.

Termex: Jyrsijät pitävät myös lämpimistä taloista. Niiden harmiksi selluvilla tarjoaa erittäin kuivan ja pahanmakuisen elinympäristön. Lämmöneristeitä ei testata pieneläimiä vastaan, joten ottelu ”selluvilla vs. jyrsijät” perustuu kokemusperäiseen palautteeseen kentältä.

Ensin hödöö töddöröön, sitten töötätään jööttiä föönillä.

I-x: Luin internetin kauneimmat salaliittoteoriat -palstalta, että eristeiden lisäaineet voivat vaikuttaa lisääntymisterveyteen. Enkö siis voi enää saada lapsia seuraavassa liitossani sen parikymppisen lieksalaisen fitnessmallin kanssa?

Termex: Rakennusmateriaalien lisäaineita säädetään lainsäädännöllä, jota valvoo TUKES. Kaikki markkinoilla olevat lämmöneristeet ovat hyväksyttyjä niiden käyttötarkoitusta vastaavissa olosuhteissa. Termexin lämmöneristeillä ei ole vaaraluokituksia, mutta ei niitä kannata käyttää vastoin käyttöohjeita esim. syömällä.

Termex, termex, vaihtoaskel, hyppy!

I-x: Koska talomme on rakennusvalvonnan laskelmien mukaan järjettömän kylmä, huono ja vetoisa, yläpohjaan vaadittiin eristettä 65 senttiä. Sinne pienempi eskarilainen uppoaa kokonaan. Onko näin paksussa eristekerroksessa jo jotain riskejäkin?

Termex: Lämmöneristekerroksen vahvuudella ei ole juurikaan merkitystä yläpohjarakenteen kosteustekniseen toimivuuteen, jos rakenne muuten on suunniteltu oikein: rakennuksen sisävaipan tulee olla ilmatiivis, ettei sisäilman kosteus pääse ilmavirtausten mukana rakenteeseen aiheuttaen ylimääräistä kosteusrasitetta. Riittävä yläpohjan tuuletus sekä toimiva vesi- ja aluskate vähentävät kosteusvaurion riskiä yläpohjarakenteissa.

Puhallusvilloilla on erilaisia lämmönjohtavuuslukuja. Mitä pienempi luku sitä vähemmän materiaali johtaa lämpöä. ”Eskarilaisen korkuinen” lämmöneristekerros Termexiä hidastaa tehokkaasti lämpövirtaa talvella sisältä ulos ja kesällä ulkoa sisälle. Mitä paksumpi lämmöneristekerros, sitä pienempi on rakenteen lämmönläpäisykerroin eli U-arvo.

Mutta!

Lämmönjohtuminen ei ole ainoa lämpöhäviön muoto kuitueristeistä puhuttaessa, myös konvektio eli ilman liike tulee huomioida lämmöneristystä suunniteltaessa.

Harvoin mäntsäläläinen selluvillapuhaltaja on näyttänyt yhtä paljon newyorkilaiselta palomieheltä.

I-x: Eli konvektio ei olekaan se, mitä annetaan sukulaisille jouluna rasiassa ja se ananaksenmuotoinen pala siellä rasian nurkassa ei kelpaa kellekään?

Termex: Jos tuote on hyvin kevyttä ja ilmaa läpäisevää, syntyy siinä lämpötilaerojen vaikutuksesta ilman liikettä, juuri tuota mainittua konvektiota, joka siirtää lämpöä eristeen sisällä. Tästä syntyy ylimääräistä lämpöhäviötä, joka heikentää rakenteen lämmöneristävyyttä merkittävästi.

”Enkö siis voi enää saada lapsia seuraavassa liitossani sen parikymppisen lieksalaisen fitnessmallin kanssa?”

I-x: Onko tästä ymmärrettävä, että Termexin ei kuulukaan olla sellaista hötöntöttöä, joka leijailee ilmassa keveästi kuin enkelin tuhnu? 

Termex: Selluvilla on tutkimusten mukaan riittävän ilmatiivis ja painava materiaali, jolla voidaan toteuttaa ”eskarilaisen korkuisia” eristekerroksia tehokkaasti.

Otin Kraft-pahvin, se on pahveista vahvin.

I-x: Millainen höyrynsulkumuovi tai ilmansulkupahvi Termexin kanssa tarvitaan? Nimim. Keräsinkö turhaan käytettyjä muovipusseja? (Oikeasti meille tuli Termex Kraft -ilmansulkupaperi, jossa pahvin vahvikkeena on muoviverkkoa, repikää siitä Perinne-Ernot! Tosin Perinne-Ernoille on myös muovivahvistamatonta perinnepahvia nimellä Termex-Retro, joten siitäkin voitte repiä.)

Termex: Selluvilla on hygroskooppinen eli hengittävä materiaali. Se pystyy sitomaan ja luovuttamaan kosteutta (kastuu/kuivaa). Hengittävä materiaali ei tarvitse höyrynsulkumuovia, kosteus ei siihen normaali olosuhteissa tiivisty. Rakenteen voi toteuttaa turvallisesti ilmansulkupaperilla, jolla varmistetaan rakenteen ilmatiiveys. Ilmansulkupaperia käytettäessä rakenne voi kuivua myös sisään päin. Tämä ilmiö tasaa sisäilman kosteutta ja parantaa asumisviihtyisyyttä.

Kosteutta tasaava, hengittävä rakenne estää vesihöyryn tiivistymisen rakenteeseen. Tämä on Suomen vaativissa olosuhteissa vuosien varrella toimivaksi todettu rakenne vrt. hirsi- ja purutalot. Puurunko voi hyvin puukuituisen eristeen kanssa.

Siellä se kaveri puhkuu meidän yläpohjassa. Aamuyöstä ottaa pienet tirsat ja sitten taas jatkaa.

I-x: Lusikoinko Termexit itse yläpohjaan vai miten ja minne tuota kannattaa levittää?

Termex: Puhallus - nykyaikainen tapa asentaa kuitueristeet ylä-, alapohjaan sekä ulko- ja väliseiniin.

I-x: Kaverini on mielestään arkkitehdin tasoinen jumalolento, joka haluaa taloonsa vinot sisäkatot, koska design, tyyli ja mitä niitä nyt on. Minne vinoissa sisäkatoissa Termex asennetaan ja miten? 

Termex: Vinoissa eli vesikaton myötäisissä yläpohjissa Termex asennetaan yläpohjakoteloon puhaltamalla riittävällä paineella yli 40 kilon tiheyteen, jolloin saavutetaan painumaton, saumaton eristekerros.

Nico-Jäbäleisson soittaa Hector Pölyisän sonaattia tuubille ja raudoitusverkolle.

I-x: Timpurit ovat vedelleet tuota ilmansulkupahvia kiinni Tesconin teipillä. Sitä on mennyt arviolta 14 000 kilometriä. Onko sillä nyt niin väliä, miten ja millä saumat teippaillaan? 

Termex: Ilmatiiveys on sitä hyvää rakentamisen laatua. Mitä tiiviimpi lopputulos, sitä vähemmän rakenteen läpi tapahtuu kosteutta kuljettavaa ilmavuotoa ja hallitsematonta ilmanvaihtoa.

”Hengittävä materiaali ei tarvitse höyrynsulkumuovia, kosteus ei siihen normaali olosuhteissa tiivisty.”

I-x: Alapohjaan meille tuli viitisenkymmentä senttiä Termexiä. Rakenteena on lautalattia ja lämmönluovutuslevyt. Toimiiko Termex tällaisessa ratkaisussa? Nimim. Tilasinko turhaan?

Termex: Oikein suunniteltu ja toteutettu tuulettuva alapohja on kestävä lattiaratkaisu, joka on huollettavissa vuosikymmenten saatossa. Termex-Selluvilla puhalletaan ja tiivistetään yli 40 kilon tiheyteen, jolloin saavutetaan painumaton, saumaton eristekerros.

Yksi lapsista jäi jonnekin tuonne alle, mutta onneksi siellä ei pääse tulemaan kylmä.  

I-x: Näitä erilaisia puukuitueristeitä on jonkin verran markkinoilla.

A: Miksi puukuitueriste on hyvä?

B: Miksi juuri Termex? Halvemmalla saisi esim. Herpexen. 

Termex:

A: Puukuitu on hengittävä, uusiutuva materiaali, siksi oiva valinta suomalaiseen puutaloon.

B: Termex on puukuitueristämisen edelläkävijä. Edelläkävijyys merkitsee tuotekehityksen rinnalla osaavaa verkostoa. Laadukas lämmöneristeratkaisu ei onnistu ilman osaavaa henkilökuntaa. Termex-tiimille tyytyväinen asiakas on toiminnan lähtökohta. Yli 30 vuoden kokemus suomalaisten kotien lämmöneristämisestä takaa onnistuneen lopputuloksen.

I-x: Hjördis-Jessiquellé-mummolla on rintamamiestalonsa yläpohjassa eristeenä vanhoja villasukkia, sahanpurua, sanomalehtiä (seassa Erkki-vainaan Jallut), muumioituneita kissoja eri vuosikymmeniltä, sammalta, Erkki-vainaa sekä kaikki mitä on koskaan vintille viety. Mennäänkö tällä vai tehdäänkö asialle jotain, kysyy Hjördis-Jessiquellé, 103 v.?

Termex: Olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen selluvillalisäeristyksellä on ehdottoman järkevää kahdesta syystä: se säästää lompakkoa ja luontoa. Lisäeristys on pysyvä energian säästöremontti sekä ilmastonmuutoksen torjuntakampanja, jolla on nopea takaisinmaksuaika.

Alien iskee synnytyskanavallaan pahaa-aavistamatonta selluvillapuhaltajaa rajusti takaapäin.

I-x: Pääkonttorinne on Saarijärvellä. Kysyn saman, mitä indonesialainen kirvesmies rakentaessaan Jakartaan saunaa suomalaisille: Miksi?

Termex: Saarijärvellä on ollut taito tuottaa onnistumisia suomalaiseen rakentamiseen erilaisten rakennustuotteiden avulla jo vuosikymmenten ajan.

”Lisäeristys on pysyvä energian säästöremontti sekä ilmastonmuutoksen torjuntakampanja, jolla on nopea takaisinmaksuaika.”

I-x: Jos nyt vahingossa onnistun siinä, mitä teidän taholtanne hartaasti toivotaan ja joku kiinnostuu Termexistä eristeenä, niin miten hänen kannattaa asiassa edetä?

Termex: Verkkosivujemme tai puhelinvaihteemme kautta löytyy aina lähin jälleenmyyjämme.

Taas harmahinta joulua keskellä suurten hankien.

I-x: Jos Termex-Selluvilla olisi biisi, mikä se olisi? Miksi?

Termex: Antonio Vivaldi: Neljä vuodenaikaa. Termex – kaikkien aikojen eriste.

”Tuotteessa ei ole mikrosiruja, mutta se sisältää runsaasti informaatiota, joskin enää erittäin vaikeasti luettavassa muodossa.”

* Tuotteesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Uusi tuttavuus - ulosotto

Jos joku olisi aikoinaan kertonut minulle kuin tyhmälle lapselle, mitä taloprojektimme meidän taholtamme vaatii, olisin ostanut teltan, vienyt sen kellarikomeroon ja kaivautunut sohvan pohjalle. Pelkästään tavaroiden kantamiseen on mennyt kymmeniä tunteja, maalaamiseen n. 300 vuotta ja muuhun hankkimiseen ikä, terveys, nuoruus ja hermo. 

Talo kyllä valmistuu pikkuhiljaa, mutta tili tyhjenee isokovaa. Oman työn osuus ei meidän kohdallamme tarkoita sen kummempia säästöjä, vaan se on työtä, jota on turha teettää muutenkin kiireisillä timpureilla.

Pösilöt pikku pellavapäät 

Timpurien ollessa pidennetyllä viikonloppuvapaalla saimme heiltä pyynnön tiivistää pellavalla ikkunoita. Se oli ihan mukavaa hommaa: puukiilalla pellavariveen tökkiminen tuntui onnistuvan ilman TE-keskuksen järjestämää koulutustakin. Tai sitten tehtiin sekin väärin ja talomme homehtuu ja tilimme tyhjentyy. Paljon aikaa siihenkin hommaan sai kulumaan. Hikikin tuli. Silti mieluummin pellavan tömppäämistä kuin maalaamista.

Arvokkainta tilkemateriaalia on DDR:n kuulantyöntäjien peruskuntokaudella kerityt kainalokarvat. Sitä oli aikoinaan paljon tarjolla.

Mutta maalatakin piti. Seija Ala-Kautta suihki yhä lisähuoneita päärakennuksesta ja minä hoitelin piharakennuksen kattoa vähän vähemmän paskan valkoiseksi. Vielä kodinhoitohuoneen ja mahdollisesti saunatuvan katto ja sen jälkeen ei tarvitse enää koskaan maalata mitään. Paitsi talo ulkoa. Ja räystäänaluslaudat. Ja kylpyhuoneen kattopaneelit kuultomaalilla. Ja kattolistat. Ja kylpyhuoneen kattolistat kuultomaalilla.

Alkuviikosta Seija Ala-Kautta palaveerasi vastaavan työnjohtajan ja timpurien kanssa. Timpurien suhteen ei edelleenkään tarvitse olla huolissaan: hommia tehdään fiksusti ja taidolla. 

“Puukiilalla pellavariveen tökkiminen tuntui onnistuvan ilman TE-keskuksen järjestämää koulutustakin.”

Pientä stressiä aiheuttaa piharakennuksen alapohjassa orpona nököttävät putket, joista kukaan ei tunnu tietävän, mitä ne ovat ja mihin ne tulevat. Märkätilathan on piharakennuksessakin jo valettu, joten toivottavasti ei tarvitse ruveta piikkaushommiin. LVI-rintamalla on muutenkin ollut hiljaista. KVV-IV-vastaava on tietämämme mukaan ollut hengissä ainakin vielä alkuvuodesta 2020. 

"Noi irtoputket on vaan viemäreitä, mutta kyllä kakki voidaan nykyään siirtää langattomasti."

Olin pyytänyt Seija Ala-Kauttaa tsekkaamaan timpureilta, olivatko nämä teipanneet alumiinipaperin reiät ennen kuin laittoivat saunaan paneelit päälle. Timpuri oli kuulemma suorastaan tuhahtanut, kun noin tyhmiä edes kysellään. Totta kai. Vaikea on vain tottua siihen, että joku tekee hommansa hyvin pyytämättäkin.

Meillehän ei tule kipsilevyä - meille tuli kipsilevyä

Olen ujuttanut itseni myöhempien aikojen pyhien kipsilevyn kammoajien seurakuntaan. Siksi kevyisiin väliseiniin tuli vaneria. Paitsi että kosteisiin tiloihin tarvittiin laattojen alle kipsilevyä. Ja ehkä väliseiniinkin. Kysymys kuuluukin, miksi helevetissä sitten hankimme sitä vaneria kipsilevyn alle? Mutta kyllähän nämä jutut pitäisi tietää. 

“Kipsilevyä”

Nyt siis päärakennuksen kylppärin vaneriseinien päälle tulee märkätilakipsilevy ja sen päälle vedeneriste ja sen päälle laatat. Koska huoneeseen tulee suihkukaappi, kosteusrasituksen ei pitäisi olla hirmuisen suuri. Turhia satasia vaneriin kuitenkin upposi ja huone pienenee turhia neliösenttejä. 

Kipsilevyä. Kaikki pilalla.

Tyttäremme Perintörinsessankin huoneeseen meille suositeltiin seiniin vaneria, jotta saadaan siihen päälle jotain hempeää yksisarvistapettia. Vanerin päälle ei nyt vain oikein saakaan hyvin tapettia, joten vanerin päälle laitettiin - jep - kipsilevyä. Mihinkähän muualle me vielä voisimme laittaa kipsilevyä? Saunaan? Keittiöön? Sänkyyn? Bebbuun?

Tapetiksi tyttäremme toivoi pinkillä yksisarvisella ratsastavan K-poplaulajan, joka tekee TikTok-tanssia sydänsilmäfiltterillä. Hän saa Birger Kaipaisen Kiurujen yö -tapetin. Hän ymmärtää sitten vanhempana. 

Piharakennuksen kylppärissä roiskuu sen verran enemmän, että sinne hankin suihkun nurkkaukseen Tulppa-levyä. Ei vain aiemmin tullut mieleen, että suihkusta roiskuu vettä hirsiseinälle ja pesuhuoneen ovelle käytännössä väkisin, joten timpurimme ehdotti suihkuseinän hankkimista. 

Vasemmalle ovenpieleen ja oikealle ikkunanpieleen tulee kääntyvät kapeat suihkuseinät. Nekin siis menevät pieleen.

Toria selaamaan. Alle vuorokaudessa löysin kaksi 40-senttiä leveää suihkuseinää Vantaan Pähkinärinteestä, tuosta suihkuseinäkulttuurin Pariisista. Hupaisasti seinät olivat saman taloyhtiön eri taloissa viidentoista metrin päässä toisistaan, joten logistiikka ei olisi voinut olla helpompi. Pehmusteena peräkärryssä oli finnfoamia, kivivillalevyjä ja pari pelastusliiviä. 

Puuhellan luukku - lisää vain kaikki muu

Tiiliä pitäisi tulla ensi viikolla pihaan seitsemän (7!) lavallista. Kun pneumokokkibakteerin karvatupen kokoisella tontilla lojuu edelleen roinaa kuin räppärin rännissä,  joutunemme tekemään tiilille tilaa. 

“Kipsilevyä bebbuun.”

Suurin osa tarvittavasta kamasta tulee tiilien mukana: laastit, nuohousluukut, savupellit ja vaikka mitkä. Kyttäilin puuhellan luukkua pidempään ja sellainen löytyi lopulta suht järjellisellä hinnalla. Luukun kriteerinä oli sama kuin leivinuunissakin: mahdollisimman iso lasiluukku, jotta liekkien loimotus luo atmosfääristä tunnelmafiilinkiä ja perheemme olisi hetken onnellinen kuin neandertalilaiset leirinuotiolla. Ainakin olemme yhtä rumia.

Puuhellan lasiluukku on juuri niin kivan näköinen kuin toivoinkin. Jokin tässäkin hommassa menee vielä persiilleen.

Mutku mutku mutku. Aina tarvitaan muuta, lisää ja kaikenlaista ja vähän päälle. Arina? Tuhkalaatikko? Napalmi? Matin ja Tepon kootut? Hellankannenhan hankin jo yli vuosi sitten. Ainoa ongelma on se, että se onkin vähän liian pieni. Se kun on kooltaan mallia 3A ja pitäisi olla 4A. Siihen ei auta, vaikka kuinka hinkutettiin ruostetta pois ja entisöitiin liesimustalla. 

Vouti kintereillä

Meidän entinen kotimmehan on siis kadonnut tältä planeetalta. Lopetimme jätefirman kanssa sopimuksen, kun emme enää tuossa osoitteessa ole jätteitä tuottamassa. Teimme uuden sopimuksen uuteen osoitteeseemme (vaikka olemmekin irtolaisia). Tämän uuden sopimuksen laskut tulevat uuteen osoitteeseemme, mutta vanhan sopimuksen loppulasku lähetettiin vanhaan osoitteeseen. Siis sinne, jonka sopimus päätettiin, koska sieltä muutettiin pois. 

Tuohon osoitteeseen on kannettu pitkin kevättä ja kesää laskua, huomautusta, muistutusta ja lopulta perintäkirjettäkin. Nyt lopulta Ulosottovirastosta (Taloustutkimuksen mukaan Suomen toiseksi siististi coolein duunipaikka vuonna 2020) tuli ulosottokirje. Se sentään tuli uuteen osoitteeseemme. Laskun summa on 15 euroa, korot ja kulut 26 euroa. Jotkut muut kulut, kulunkulut, kilinkellit ja perintäfirman johtajien bordellibonukset vielä vähän päälle. 

“Neandertalilaiset leirinuotiolla.”

Taloutemme ei tähän kaadu, mutta hupaisaa, että kunnallinen vesilaitos ja sähkölaitos saivat tiedot suoraan muuttoilmoituksen myötä, mutta roskishemmoille piti ilmoittaa erikseen. Eipä tullut mieleen. Mitähän muita laskuja siellä postilaatikossa vielä on? Ja onko postilaatikkoakaan? Jos sitä nyt jo psyyke antaisi myöten käydä entisen kodin savuavilla raunioilla.

Kai teita ma kaipaan

Nyt kun tontilla hääräävät kivat hyvät timpurit, olo on asioiden edistymisen suhteen suht rauhaisa. Lasikaiteiden välitolpat ovat nyt paikoillaan, joten pari lasihemmoa tulee tekemään tarkistusmittaukset ja tekevät sen jälkeen tarjoukset.  Säädösten mukaisesti terassilasin tarvitsee olla laminoitua, karkaistua, rutonkestävää ja vedenalaisten taikakääpiöiden Venetsian viemäreissä EU:n kieltämillä mehupilleillä suupuhaltamaa. Motonetissä on tälle lasille ihan oma hyllypaikka - siinä psyykenlääkkeiden ja pessaarien välissä.   

Siellä ne on: kaiteet. Vielä lasit, ja talomme on taas vähän kalliimpi.

Keittiö - mahtuu, ei mahdu, mahtuu

Jotta vaan mikään ei olisi helppoa ja selvää, timpuri ilmoitti, että suunnittelemamme keittiö ei mahdu, öö, keittiöön. Siinä pyöriskelimme ja hyöriskelimme keittiön lämmönluovutuslevyillä kuin kaksi iloista kimalaista ja koetimme surrata selkoa Ikean ala-arvoisen epäselvistä printeistä. Jumankaare, kun keittiön mitoista ei saa paperilta selvää. Diggiloo ja lihattomat pullat henkesi kanssa vaan sullekin, du gamla du fria. 

Minä olin kuitenkin amatöörisuunnittelijan varmuudella sitä mieltä, että keittiön toisen sivun pitäisi mahtua, vaikka mukaan laskettaisiin vaaditut kakkapyllylisäeristyksetkin, joista ei ole hevon helevetin hyötyä. Timpuri (se osaava ammattimies) meinasi, ettei mahdu, vaan följärin päälle menee, vaikka piti loppua följäriin. Minä sanoin, että mutsis oli. Timpuri vastas, että joka toiselle sanoo, on limainen ällömato. 

“Keittiö ei mahdu, öö, keittiöön.”

Mutta kyllä se keittiö mahtuu. Olin vain tehnyt niin typerän suunnitelman, että se ei ollut timpurille avautunut. Ei mikään iso triumfi minulle suunnittelijana. Olennaista kuitenkin on, että suunniteltu keittiö yhä mahtuu, öö, keittiöön. 

Hyvästi hirsiseinä. Nähdään seuraavan kerran, kun vanerit ja koolaukset puretaan kosteusvaurion tieltä. Mutta ensi kesään on vielä pitkä matka.

Olimme Seija Ala-Kauttan kanssa ajatelleet, että keittiön välitila jäisi hirrelle ja Ikean kaapit roikkuisivat suoraan seinän kiskoissa. Timpurit kuitenkin tyrmäsivät tämän ajatuksen sen verran vahvasti, että siellä se horjuu edelleen köysissä ja ottaa lukua. Nyt keittiön koko toisen sakaran seinään tulee liukukoolaus, päälle vaneri ja seinän ja vanerin väliin selluvillaa 5 senttiä. Hyvä puoli on se, että rakennusvalvonnan vaatimukset täyttyvät. Huono puoli on se, että lisäeristys on ihan turha ja tyhmä. Ihan sama, kunhan joskus päästäisiin uuteen kotiin. Paino sanalla palvelutalo kutsuu. 

“Ihan sama, kunhan joskus päästäisiin uuteen kotiin.”