Moro noro - ja korona

Blogin kirjoitustahti on hieman hyytynyt. Hieman tarkoittaen jotain kooman ja peruskallion välillä. Talossa ei isoja ole tapahtunut, enkä ole keksinyt kauheasti uutta uhriutumistakaan, joten olen keskittynyt uhriutumaan ihan vain tosielämässä. Mutta tässä ollaan. Mistä aloitetaan? Nyt keksin:

Talviloma ja talvitouhut

Lähdetään siitä, että metriäkään en ole tänä talvena hiihtänyt. Jokin suomalaisessa perimässä oleva häpeägeeni varmasti aktivoituu lähiaikoina ja tämän pettymyksen korvatakseni minun on varmaan hukuttava juhannuksena. 

“Metriäkään en ole tänä talvena hiihtänyt.”

Retkiluistelu sen sijaan on ollut kiva löytö. Lähinurkilla on Tuusulanjärvi, jota on pidetty huikeassa kunnossa, mikäli sää on vähänkään suosinut ja muulloinkin. 

Jäätävän kova luistelutekniikka.

Paluumatkalla Pohjanmaalta vietimme yön Tampereella. Hotelli Tornista oli melkoisen hulppeat maisemat, mutta suurimman vaikutuksen teki miehekkäin homma heti paljettien keräilyn jälkeen: vaahtokylpy. 

Muumimuseo oli sinänsä mukava, mutta halvemmaksi olisi tullut katsoa kalpeaa ja pyöreää kotoilijaa ihan vain peilistä. 

Olen nähnyt Günther-neidin kylvyssä, ihhahhaa ihhahhaa, hepo hirnahtaa.

Sähkönhinta saattohoidossa

Melko pian uuteen taloomme muutettuamme talon alle puhaltanut viima veti piharakennuksen (tuvan? tönön? hökkelin?) vesijohdon jäähän. Tästä viisastuneina (ehkä) sekä talon että piharakennuksen (mökkerön? möksän? apartementoksen?) vesijohtoihin asennettiin saattolämmityskaapeli. Piharakennuksen (nyt ei jaksa keksiä enempää) saattolämmitys laitettiin päälle heti yöpakkasten alettua, joskin ajastimella niin, että lämmitys on vartin tai puoli tuntia päällä silloin tällöin. 

“Miehekkäin homma heti paljettien keräilyn jälkeen: vaahtokylpy.”

Kun lähdimme hiihtoloman viettoon, sama homma tehtiin talon saattolämmitykselle. Hieman kotiin palatessa jännitti, oliko lämpö putkessa riittänyt vai pakkanen päässyt puremaan vedet jumiin. Ongelmaa ei onneksi ollut, joten ilmeisesti on-off-tyyppinen saattolämmitys täyttää tehtävänsä. 

Kyl mää tiärän, että on kylmää

Nurkat vuotavat. Piste. Jos tuulee sopivasti, talo jäähtyy parillakin asteella. Se harmittaa. Lampaanvilla on ihan kiva eriste, mutta olisi ollut kiva tietää, että sen läpi tuulee. Kunhan ilmat vetävät plussan puolelle pellavoimme, paperoimme ja teipoimme nurkat. Ja jos ensi talvenakin tuulee sisään, räjäytän talon. 

Näin kylmä nurkka voisi mennä nurkkaan häpeämään, jos siellä ei olisi niin kylmä.

Puuhella on silti ihana. Lasiluukku sekä leivinuunissa että hellan puolella olivat erinomainen hankinta, kun lämmön lisäksi taloon saadaan myös tunnelmaa. Edelleenkään emme ole leivinuuniin saaneet pizzanpaistolämpötiloja, mutta ehkä se ei ole maailman tärkein asia edes meille, jotka olemme kärsineet enemmän kuin kukaan koskaan missään. 

Pohjanmaalta mukaan tarttui kamiinapuhallin. En tiedä, kuinka paljon se talon lämmityksessä auttaa, mutta onhan se hupaisa roottori hellankannella hyrrätessään. 

Siinä se hyrrä hyrrää ja lämpö leviää kämppään kuin hankeen sammuneen viimeinen ajatus.

Sähkölaskun lasku

Aiemmassa postauksessani hehkutin, että tammikuun sähkölasku oli 204 euroa - toisin sanoen alempi kuin aiempina vuosina. Noh, miten kävi vuoden kylmimpänä kuukautena, kysyy Kermitsän kunnankourija Köstä Syndkvist. Kävi niin, että sähkölasku pieneni entisestään ja helmikuussa maksoimme sähköstä 155 euroa - sekin vähemmän kuin varmaan koskaan aiemmin. Toki olimme viikon poissa maisemista ja löylyvalmis kiuaskin oli tuon ajan pois päältä, mutta ei tämä meille ole kummoinen sähkökriisi ollut. Niiden puolesta harmittaa, jotka tässä turpiinsa ovat ottaneet. Pikkuhiljaa pitää alkaa pohtia, vaihdammeko pörssisähköstä johonkin muuhun sopimukseen, vai luotammeko markkinoiden voimaan. 

Noroa norolle ja koronaa korolle

Niinhän siinä kävi, että ensin kolme neljästä perheessämme alkoi puhua muinaisnorjaa posliiniluuriin ja reilua viikkoa myöhemmin samat kolme neljästä nappasivat koronan. Oma kuumeeni kävi yli 39 asteessa, mutta aika nopsaan tauti poltti itsensä loppuun. 

Käy lämmin henkäys talvisäässä, kun tauti on, kun tauti on.

Hupaisasti suhtautuminen koronaan ja töihinpaluuseen on parissa vuodessa muuttunut; kun tutkailin, millon passaisi palata töihin, vastaus oli suunnilleen “kun et enää yski kovin montaa litraa verta ja kuumetta on alle 40 astetta”. Pari vuotta sittenhän karanteeniin olisivat joutuneet kaikki 2000-luvulla tapaamani ihmiset, heidän sukulaisensa ja varmuuden vuoksi myös hollantilainen sikafarmari Hies van Sgrubberhoorn. 

Urakoiden alkuja ja loppuja

Olin saanut suosituksen hyvästä piharakentajasta. Sen suurempia ei saatu vielä sovittua, mutta kunhan piha-alueesta saa selkoa lumien sulettua (toistaiseksi lunta tulee vain lisää), hän piipahtaa tekemässä tarjouksen. Jos vaikka pihakin saataisiin pikkuhiljaa raksakatastrofista joksikin muuksi katastrofiksi. 

Kotkakin näkee, että IV-pulumme ovat paskoneet muutakin kuin kettinkiä.

Sähkärikin piipahti, mutta halit jäivät vähemmälle, kun olin koronassa. Lähiviikkoina saadaan toivottavasti sähköurakka hoidettua maaliin, yksi loppulasku pois ja ehkä kiuaskin asennettua niin, että se ei sammuile kesken saunomisen. 

Pumppu elvytetty

Kaksi vuotta sitten myimme maalämpöpumppumme lastemme moffan siskonmiehelle. Sen roudaaminen Pohjanmaalle oli melkoinen urakka ja pumppu seisoi pari vuotta varastossa käyttämättömänä. Mitään takuuta emme toki voineet pumpun toiminnalle antaa etenkään, jos se lojui kaksi vuotta käyttämättömänä. Saimme kuitenkin ilouutisen: pumppu on kytketty ja toimii. Herttaista sinänsä, että vanhan kotimme sydän sykkii yhä. 

Kolme vuotta sitten 2020

Teimme lopulta kaupat vanhasta kodistamme. Ajatuksen ja prosessin kanssa kipuiltiin useampi vuosi, mutta lopulta koronapandemian räjähdyksen alla homma eteni. Selvittelyjäkin riitti: ensin ääneneristysselvitys ja siihen perään energialaskelma. Melkoista matikkaa molemmat, jostain pitää tinkiä saadakseen jotain muuta tilalle. 

Kaksi vuotta sitten 2021

Jo vuotta aiemmin olimme olleet lähtökuopissa ja odottaneet, milloin Suuren Rakennusliikkeen armo loppuu ja muuttokäsky tulee. Vuosi siihen meni, mikä oli toki kannaltamme positiivinen asia. Aloimme siis etsiä väliaikaiskämppää. Yksi sellainen löytyikin, muttei löytynytkään. 

“Muinaisnorjaa posliiniluuriin”

Kelvollinen kämppä kuitenkin löytyi ja aloimme myydä vanhasta kodistamme kaikkea, mikä irti lähtee. Jonkin verran saimmekin diilattua roinaa eteenpäin. 

Muistoja väliaikaiskämpästä: rimpulareiden mentävä aukko suihkuun.

Stressi ja suru kotoa lähdöstä olivat melkoisia. Siksi ei mitenkään isosti ilahduttanut, kun Suuren Rakennusliikkeen veijari pölli talostamme kaverini lainaamat työkalut. Aika kiire oli tyypillä niistää talostamme kaikki mitä ei ollut pultattu kiinni.

Loputtomalta tuntuva ja yhä kesken oleva maalausurakkammekin oli jo alkanut kaksi vuotta sitten. Piharakennuksen (kämppä? koija? kammi?) suhteen oli suuria suunnitelmia. Oli ja on yhä.

Vuosi sitten 2022

Verokarhu muistutti, että olemme ratkaiseva linkki maailman järjestäytyneen rikollisuuden kitkemisessä ja että mikään ei ole tärkeämpää kuin saada tietää, paljonko timpuri on meidän työmaallamme tienannut ja vaivannäkömme korvattaisiin ruhtinaallisesti siten, että emme ehkä ihan vielä joutuisi vankilaan.

“Blogin kirjoitustahti on hieman hyytynyt.”

 

Lämmönlaskuja - ja nousuja

Ei ole kylmä. Mutta nurkista vetää. Siinä pieni tiivistys syksyn fiiliksistä. Taloa testattiin jo viime talvena, eikä mitään katastrofaalista ilmennyt. Nurkista tosiaan hieman viileää humisee, mutta toivotaan, että nurkkalautojen ja talon painumisen myötä veto vähenisi. Toki on mahdollista, että pystyttäjät päättivät oikaista välillä lampaanvillan määrässä samaan tapaan kuin päättivät jättää tulematta tontillemme ja mennä muille tonteille sen sijaan. 

“Toivotaan, että nurkkalautojen ja talon painumisen myötä veto vähenisi.”

Mutta tarkenee, tarkenee. Tätä kirjoittaessa sisällä on pitkälti päälle 20 ja ulkona niukka 10 astetta. Olemme useampana iltana pitäneet praasua leivinuunissa ja se on selvästi nostanut olohuoneen lämpöjä. Tavallaan on liiankin lämmin, mutta ajattelimme pitää tuota tiilikönttiä pikkaisen lämpimänä koko ajan. 

Sinänsä turha huonetermostaatti, mutta onpahan ainakin ylihintainen lämpömittari. Sitä en tiedä, näyttääkö se oikein.

Kovimmillaan leivinuunin lämmöt näyttivät olevan hetkellisesti yli 200 astetta, mutta se oli harhakuva kuten Venäjän demokratiakehitys. Aika nopsaan lämpö putosi reiluun sataan asteeseen, mutta Seija Ala-Kautta sai haudutettua tuossakin lämmössä yön yli kelvollisen uunipuuron ja seuraavana yönä bataattipadan. 

Tässä vaiheessa ajattelin jo perustaa pizzerian, jossa olisi jälkiruoaksi - kyllä - hattaroita.

Napolilaista pizzaa tosin kaipailen edelleen. Todennäköisesti jään kaipaamaankin; jos uuni pitää saada kolmeensataan asteeseen, huonelämpötilatkin noussevat tämän myötä varmaan 45 asteeseen. 

Käyrä alas

Olin jo aiemmin lämpöasiantuntijakaverini Laurie Samboran kanssa muokannut maalämpöpumpun lämpökäyrää. Koska talossamme ei edelleenkään paleltanut, päätin pudottaa käyrää vielä asteella. Jos leivinuuni tähän malliin huutaa jatkossakin, en tiedä, pitäisikö käyrää laskea vielä tästäkin. 

Onhan se symppistä, kun vuonna 2022 maalämpöpumpun näyttö on kuin grafiikkaharjoitus 80-luvun ATK-tunnilla. 

“Harhakuva kuten Venäjän demokratiakehitys.”

Märkätilojen lattioista huomaa, että ne eivät entiseen tapaan hohkaa lämmintä. Lautalattioista en sen sijaan huomaa kummempaa, tosin minulla onkin aina sisällä huopatössökkäiset, joten aika kuuraiseksi saa Ponttiset-koivulautalattia kyllä mennäkin.

Hobitteja ja hirsinurkkia

Syyslomalla piipahdimme Turussa tsekkaamassa Hobitti-näytelmän. Olimme Seijan kanssa käyneet katsomassa Turun kaupunginteatterin aiemmankin Tolkien-proggiksen, eli Tarun sormusten herrasta. Se oli yllättävän hyvä, kun ajattelee, kuinka pitkä tarina piti tunkea kolmeen tuntiin. 

Dildo Peppuli ja zumban salaisuus.

Hobitti oli ihan yhtä kelpo. Näytelmässä oli joitain aivan huippuratkaisuja kuten peikot ja hämähäkit, toisaalta kirjassa hyvinkin merkittävä hahmo, lohikäärme Smaug, lähinnä piipahti näytelmässä. Aina kriittiset lapsemme olivat jo etukäteen kypsinä, kun joutuivat omien sanojensa mukaan katsomaan “jotain tonttunäytelmää”. Rankkaa olla lapsi. Hirsitalosta Hobittilaan. 

“Jotain tonttunäytelmää.”

Nurkkalaudat näyttävät olevan samalla tavalla kuin meilläkin. Eiku meillähän ei niitä vielä ole.

Seuraavana päivänä teimme vielä tripin Luostarinmäen ulkoilmamuseoon, jossa oli kivan perinteisiä ja kovin tutunoloisia hirsinurkkia. Mitään kaipuuta entisaikojen asumiseen käynti ei herättänyt, mutta lämmin läikähdys kyllä kävi rinnassa, kun ajattelin meidän talomme olevan osa hienon puurakentamisen pitkää ketjua. 

Hyvin kasteltu on puoliksi poltettu

Leivinuunimme pesässä palaa koivuklapi, joka on pilkottu keväällä 2019. Sen siis pitäisi teoriassa kuivempaa kuin August Öhrnbergin luento “Nila ja jälsi - ilmansaasteiden vaikutus solurakenteen hygroskooppisiin muutoksiin Kuhmon Kyrvätsässä välirauhan aikaan”. Vaan kun ei ole. Pressut ovat päästäneet sen verran vettä eri puolille, että edelleen meillä on muutama motillinen semituoretta klapia. Toki osa on kuivahkoakin ja tuntuvat nuo sentään kelvosti palavan. 

Ns. uunirupi

“Lämmin läikähdys kyllä kävi rinnassa, kun ajattelin meidän talomme olevan osa hienon puurakentamisen pitkää ketjua.”

Olisihan tämän kuitenkin paremminkin voinut hoitaa. Toisaalta pitäähän tässä meidänkin unelmaproggiksessamme jokin kauneuspilkku olla. Ei sentään ole tullut vedet poistoilmakanavista lautalattioille tai vastaava mestari tehnyt oharia. Eiku. 

Lisää märkää

Etuterassimme kaidelankkua ei tullut aikoinaan tarpeeksi ja timpurit hankkivat pari suunnilleen samanlaista lankkua tilalle. Nämä on kuitenkin asennettu ilmeisesti turhankin timmisti tasan ja just ja vaakaan, koska sateella kaiteiden päälle jää vesi lillumaan. Ja olen ymmärtänyt, että jos vesi jää puulle lillumaan, niin jossain vaiheessa puu sanoo smoosh flöösh ja siitä voi tehdä levitettä vegaaneille. Pitänee pyytää IV-gandalfit korjaamaan asia. Pyydän heitä asentamaan lankut ehdottoman suoraan, niin ne saadaan varmasti ehdottoman vinoon.

Etualalla tuleva smoosh flöösh, taka-alalla tuleva eläkkeeni maksaja.

“Puu sanoo smoosh flöösh ja siitä voi tehdä levitettä vegaaneille.”

Meilejä meille

Vastaavasta mestarista (siltä oharibjörniltä) puheenollen olen nyt saanut kahdesti hänen meille buukkaamaltaan suunnittelijalta sähköpostia liittyen keilailuseuran toimintaan. Olen ystävällisesti molemmilla kerroilla vastannut, että meili taisi tulla väärälle henkilölle. Jätin myös yhtä ystävällisesti mainitsematta, ettemme ole saaneet laskua hänen piirustuksistaan. Mitä sitä ammattimiestä turhalla paperityöllä rasittamaan.

 

“Ei ole kylmä. Mutta nurkista vetää.”

Halpaa kiveä - kallista sähköä

Väittävät. että kesä alkaa olla pikkuhiljaa ohi. Perinnetalon perinne-Ernona pitänee vaihtaa pitkät kalsarit jalkaan ja vaihtaa ne seuraavan kerran jouluna puhtaisiin. Vähän taisi olla kesän viimeisten hitaiden epätoivoa ilmassa silläkin hyttysellä, joka vielä ehti minua terassilla imeksiä. Kehtaako sellaista öttiäistä enää edes tappaa, kun tietää sen kuitenkin kuukauden sisällä jäätyvän munasarjoistaan mustikanvarpuun?

Nythän on ollut kyllä mitä mainioimmat ilmat. Lähes joka päivä olen päässyt harmittelemaan, kun ei tänäänkään jaksanut maalailla talon nurkkalautoja. Hyvähän ne olisi saada tuulelta suojaamaan, etenkin kun lokakuussa

sähkön hinta nousee yli viisinkertaiseksi 

Olen ollut erittäin tyytyväinen sähköyhtiöömme, Keravan energiaan. Hinnat ovat olleet maltilliset ja raha ei ole valunut australialaisille eläkerahastoille tai Mikael Liliuksen bilepottiin. Meinasi pikkuisen  nieleksityttää, kun heinäkuussa 11 senttiin kilowattitunnilta nousseen sähkönhinnan piti pompsahtaa lokakuussa kivasti 59 senttiin. Jouluun saakka siis olisi pitänyt maksaa kilowattitunnista hintaa, millä Prisman paistopisteeltä saa croissantin. Sen jälkeen hinta voi toki yhä nousta tai laskea, mistä näitä tietää. 

“Perinnetalon perinne-Ernona pitänee vaihtaa pitkät kalsarit jalkaan.”

Olin salaa toivonut, että Keravan energia olisi tarjonnut asiakkailleen vähän löysää ja lämmintä, mutta tökkäsikin aika jäykkää ja kylmää kakkoseen.  Pari viikkoa ehdin jurnuttaa perinnetalon nurkassa, kunnes Keravan energialta tuli uutta tietoa, että ihan noin korkealle hinnat eivät nousekaan. Nykyinen sähkösopimuksemme tuleekin olemaan 49 senttiä kilowattitunnilta jouluun asti. Jos olisi valmis sitoutumaan kahdeksi vuodeksi, määräaikaisen sopimuksen hinta olisi 29 senttiä kilowattitunnilta. Vaihtoehtoina on siis joko aika kova hinta ainakin jouluun saakka tai aika pitkä aika.  

Suunnattoman suosion saavuttanut #raksaslogan sopii lokakuusta lähtien kuvaamaan myös sähkölaskun suuruutta.

Mutta kamoon, 49 senttiä kilowattitunti. Sillähän ostaa Petroskoista jo vähän käytetyn ydinvoimalan ja vielä jää rahaa puolikkaaseen vodkapullolliseen metanolia. 

Toistaiseksi on ollut sen verran lämmintä, että lämmitystä ei ole juurikaan kaipaillut. Säädimme Sipoon metsäsiantuntijat ry:n emerituspuheenjohtaja Laurien kanssa maalämpöpumpun tuhinaa vähän maltillisemmaksi. Lauriella oli kokemusta lämpökäyrän kanssa värkkäämisestä ja hänen neuvoillaan laskimme lämpöjä, mutta jätimme käyrää hieman koholle 0-5 asteen ulkolämpötiloissa. Tuolloin Laurien mukaan ulkona usein tuulee ja pieni suhteellinen lisälämpö kompensoi tätä. 

Tässä on käyrie, jonka teki Laurie.

Lauriesta oli triplasti enemmän iloa kuin Tom Allenin “käyttöönottokoulutuksesta”, joka oli kuin hyvä lyriikka - herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Plussaa oli myös, että Laurie osasi käyttää maalämpöpumppuamme eikä sammuttanut talomme lämmitystä - toisin kuin KVV-IV-valvojamme taannoin talvella. 

Sauna sanoo soo soo soo!

Ennen joulua meille tuli rinnan jäitä liuottamaan Narvin Löylyvalmis-kiuas. Olemme olleet siihen erittäin tyytyväisiä; on ollut luksusta päästä saunaan käytännössä aina ja heti kun siltä on tuntunut. Ja siltä on kyllä tuntunut. Ainoa kauneusvirhe johtuu sähköurakoitsijastamme, jonka mielestä käyttöohjeet ovat sanonkomäkenelle ja mukana tulleilla osilla voi heittää silkkiuikkua (Podiceps cristatus). Hänpä siis kytki kiukaan pikaliittimillä mukana tulleen asennusliuskan sijaan sillä seurauksella, että kiuas pomppaa välillä pois täysteholta. Asennuksen laskutti kuitenkin täysteholla. 

“60 senttiä kilowattitunti.”

Nykyisillä sähkönhinnoilla saunominen on ollut riittävän kustannustehokasta, mutta lokakuun alusta saunaa ei voi enää pitää valmiudessa. Pelkkä muhimislämpötila maksaisi monta sataa euroa kuussa. Siksipä syyskuun viimeisenä päivänä napsautamme haikein mielin saunan pois päältä. Vielä en tiedä, miten ja millä korvaamme saunomisvajeemme. 

Horrostajat Habitaressa

Maineikkaana influensserina minulle satelee erilaisia etuja kuin Anskulle fakseja. Kodotus-yritysimperiumiin on viime vuosina pitänyt palkata useampi kymmenen työntekijää ihan vain pitämään ylenmääräiset tuotelahjat poissa konttoriltamme. Toimitilojemme kuudesta kerroksesta eteläisessä Helsingissä (köh, Eira, köh) kaksi on käytännössä pelkkää varastotilaa. Nyt kun kaikki 386 kodotuslaista jo ajelevat lahjoituksena saaduilla Tesloillaan ja katselevat Samsungin The Frame -telkkareista Salkkareita, loput seitsemän Teslaa ja 63 Framea lojuvat käyttämättöminä konttorillamme. Puhumattakaan sadoista iPhoneista ja Apple Watcheista, Pleikka vitosista sekä Vuittonin ostoskasseista. Ne kolmetoista Kobe-härkääkin alkavat olla ongelma, sillä vaikka niiden liha olisi kuinka herkullista, niiden kakka haisee siinä missä peruslemmujenkin. Varsinkin AD-jäbä Nicozuganov jaksaa tästä Balin retriiteissä avautua.

Messukeskuksen kansainvälisetkin vieraat voivat desfioida kätensä.

Mutta ei kuormiteta teitä tavallisia kuolevaisia meidän somejumalien harteilla kannattelemillamme huolilla. Ette te koskaan kuitenkaan tajua. Mennään sen sijaan Habitareen, jonne sain liput ja arvoinkin niistä osan Kodotusta jumaloivien fanien kesken. Sen suurempaa mellakkaa ei tällä kertaa onneksi syttynyt. Kodotus-fanit ovat pääosin rauhallista sakkia, mitä se yksi oranssi pelle siellä Amerikassa nyt välillä vähän turhautumistaan raivoaakin. 

Glrian kti sallistuu malta saltaan säästötalkisiin. Mistä sä visit lupua?

Aiemmin kävimme Habitaressa tsekkailemassa talotoimittajia ja sisustusideoita. Nyt kun taloa on sentään jo vähän rakennettu, eikä rahaa ole enää sisustaa, tilanne, fiilis ja asennekin olivat hieman toisenlaiset. Ja se yleisfiilis oli edelleen väsy - väsy raksaamiseen, väsy kiertelyyn ja väsy messukarkkien kahmimiseen. 

Sanni, jos luet tän, niin mun sectorille saa kyllä laittaa alarmia. Mä ehkä soitan sulle.

Seija Ala-Kauttan kanssa kuitenkin tunnollisesti haahusimme koko messukeskuksen läpi. Silmämme pyörivät kuin Seijan maankuulut maatakiertävät tomaatit. Ei vaan tärpännyt. Kivannäköistä kamaa toki ständeillä oli ja sähkönmyyjäsällitkin olivat kokeneet reinakarnaation liittymäjäbinä. Ei vaan ole ylimääräistä kuutta tonnia laittaa Aarnion pallotuoliin. Tai siis olisi, muttei vaan huvita. 

Aleksis Liuskekivi ja seitsemän reissua

Tämä taloproggiksemme on ollut alusta asti leppoisaa kuin silmämunan kaivaminen silmäkuopasta kuumalla kolvilla. Varmistaaksemme, ettei jatkossakaan kukaan missään koskaan kärsi enempää kuin me, päätin hankkia jo ensi kesällekin pankkoon pientä puuhattavaa. Nämä pienet ja näppärät puuhapalikat ovat muutaman miljardin vuoden ikäisiä liuskekiviä. 

“Seijan maankuulut maatakiertävät tomaatit.”

Jotenkin ajattelin, että liuskekivet olisivat sellaisia kylppärin lattialaatan paksuisia lipareita, jotka saa kerralla kärryyn ja kotipihassa ne levitoivat automaagisesti paikalleen. Eipä olleet. Olivat itse asiassa jykeviä kuin NHL-kiekkoilijan leuka kasvuhormonikuurin jälkeen ja painavia kuin Putinin synnit. 

Kivi on englanniksi rock.

Olen metsästellyt liuskekiviä jo pitkin kesää, mutta ryökäleet pyytävät niistä melkoisia hintoja. Kamoon, vanhaa kiveä. Ja jos jossain liuskekiviä onkin lahjoiteltu pienempiä määriä, ne ovat menneet ennen kuin olen ehtinyt sanoa edes kyr-. 

Sitten Internetin Messengeriini tömähti viesti, että tarjolla olisi parisataa isoa ja isohkoa (piti paikkansa, toim. huom.) liuskekiveä talon pihasta itse kaivaen. Hinta: euron per kivi. Siitä tuli diili nopeammin kuin ehdin sanoa per-. 

“Leppoisaa kuin silmämunan kaivaminen silmäkuopasta kuumalla kolvilla.”

Kärry vuokralle Puuilosta. Kolmekymmentä kilometriä ajoa Kehän varteen. Paikalla äärimmäisen mukava naisihminen ja hänen poikansa. Minulla oli apuna 13-vuotias Nonstoppolos, joka hämmästytti jälleen aikaansaavuudellaan. Aikaan nimittäin pitikin saada: kivet eivät tosiaan olleet mitään rimpuloita, vaan painoivat 10-30 kiloa kappale. Ja jos kärryyn sai lastata viitisensataa kiloa, niin aika nopeasti selvisi, että yhdellä, kahdella tai kolmellakaan reissulla tätä Stonehengeä ei kotipihaan kärrätä. 

Niin vähän ja niin painavia.

Meille oli tarjolla nokkakärryt, rautakanki, pari lapiota ja - mikä parasta - niiden käyttelyapua. Kivikauppiaat nimittäin itse asiassa kaivoivat ja irrottivat kivet pihastaan käytännössä itse. Kivet oli aikoinaan hankittu Westendistä ja jostain Mannerheiminten tienoilta (käytettyjäkin siis kaiken muun lisäksi!) ja nurmikko oli kasvanut niiden päälle. Kivet olivat kuin Titanicin upottanut jäävuori - suurin osa väijyi piilossa pinnan alla. Sievä pieni liuskekivi paljastuikin jönäkäksi laataksi, jolla oli paksuutta parhaimmillaan yli kymmenen senttiä. 

Yksi tällainen jötkäle mossahti totta kai vasemman käteni keskarille kärryä lastatessamme. Sen verran elosalamoita silmissä säkenöi, että pohdin jo, pitääkö minun peruuttaa maailmankiertueeni Steve Vain kakkoskitaristina. Onneksi pahin vältettiin, sormi oli turpiinsa saaneen näköinen, mutta jokseenkin toimiva. Kuten omistajansakin. 

Tuossa vasemmalla on se kivi, joka teki keskaristani Rainbow-limpun.

Lienee siis tullut jo selväksi, että nyt oltiin louhintahommissa. Olen näköjään varoittavalla esimerkilläni onnistunut kasvattamaan pojastani melkoisen työmiehen. Nonstoppolos lastasi kiviä nokkakärryyn, kiskoi niitä kadun varteen peräkärryn viereen ja kyytiinkin. Myyjätkin katsoivat ihmetellen ja ihaillen poikani taitoa, tekniikkaa, tehoa ja tahtoa. Nykynuoret. Leikkaisivat tukkansa ja menisivät parturiin!

Vähän kuin peräkammarin poika vierailtuaan ensi kertaa kunnankurtisaanin vuokrakammiossa: tässäkö tämä jo oli?

Ensimmäinen reissu: reilut 30 kiveä. Kotipihassa kasa näytti murheellisen mitättömältä. Pieni välipala kotona ja toinen reissu perään. Se meni jo reippaammin ja lastasimme kärryä hieman muhkummin. Saldona niukka 50 kiveä lisää. Nyt näytti jo paremmalta. Nonstoppolos oli sitä mieltä, että nämä keikat riittävät. Grillailimme ja chillailimme hetken kotosalla. Hikikin pääsi kuivahtamaan. 

“Nykynuoret. Leikkaisivat tukkansa ja menisivät parturiin!”

Halusin tehdä vielä kolmannen reissun, kun kerran vuokraa kärrystä maksetaan. Nonstoppolos ei varsinaisesti säteillyt riemua, mutta kun pääsimme jonkinlaiseen sopimukseen hänen lintukaukoputkensa rahoitusjärjestelyistä, intoa löytyi vielä jonkinlainen rikkahippunen. Perillä homma sujui tuttuun tapaan ja nyt kasassa oli rapiat sata kiveä. Toiset sata jäivät vielä odottamaan seuraavaa noutokeikkaa. Näillä hinnoilla ne kannattaa talteen noutaa. 

Ja hei:

Peruutin peräkärryn kanssa!

Siis eka olin niinku, että irrotetaan kärry ja käännetään se ja työnnetään se kadulle ja kiinnitetään siellä, mutta sit mietin kuiteski, että jos kokeilen vähä peruuttaa, kun naapuritkin on mökillä ja kukaan ei huomaa, jos peruutan niiden kukkapenkkiin. Sit aloin peruuttaa ja peruutin niiden kukkapenkkiin tai ainakin melkein ja ajoin taas eteenpäin ja sit peruutin uudestaan ja peruutin taas niiden kukkapenkkiin tai ainakin melkein ja sit ajoin taas eteenpäin ja suoristin auton ja peruutin melkein ojaan ja suoristin taas auton ja meinasin törmätä naapurin roskiskatokseen ja sitten taas suoristin auton ja sitten peruutin taas ja sitten auto menikin aika suoraan ja sain peruutettua tielle!

Rrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto ei tällä kertaa päättänyt ruveta pistelakkoon keskellä motaria.

Itse asiassa olen nyt peruuttanut elämässäni kolme kertaa peräkärryn kanssa, kaikki samana päivänä ja olen aika ylpeä itsestäni. Alan ehkä peruuttamaan muutakin: teatteri- ja pöytävarauksia, lentoja ja peukkuuni.

“Väittävät. että kesä alkaa olla pikkuhiljaa ohi.”

Pitäisi tehdä - muttei jaksa

Asumista on nyt parisen kuukautta takana. Plussaa: talossa voi asua. Miinusta: paljon on kesken. Itseäni stressaa aika paljon se, että aika paljon stressaa. Toisaalta talo on ihan asuttavassa kunnossa, toisaalta pitäisi jaksaa vetää asioita loppuun ja tekijöitä vielä paikalle. 

Tekijöistä puheen ollen: IV-asennus ei ole nytkähtänyt mihinkään. Jotenkin ajattelisin, että jos LVI-urakoitsijan edustaja sanoo ennen joulua, että voitaisiin pitää palaveri tontilla kaikkien osapuolien kesken, niin hän voisi olla sen suhteen aktiivinenkin. Nyt tuo konditionaali näyttäisi tarkoittavan sitä, että olisi kiva, jos joku tätä heidän urakkaansa veisi eteenpäin. 

Sinänsä näppärä tämä anustuutti, sillä ilman lisäksi siitä tippuu joskus myös vettä sisään. Ja kun sen laittaa kiinni, niin se on silti auki.

IV-urakka on siis edelleen siinä pisteessä, että ne samat peppupöntöt tönöttävät seinissämme. Lohtua asiaan tuo se, että sain erinomaista konsultaatiota ja tukea henkiseen hätääni Terveysilma-yrityksestä, josta meille tulee nykyisten peppulispönttölien tilalle Velcon venttiilit. IV-porukka oli totta kai mennyt hinta edellä, ja näitä nykyisiä venttiilejä varmaan sai Tokmannilta ilmaiseksi, jos jaksoi jonottaa. Voisi olla kuitenkin fiksua satsata venttiileihin hieman enemmän, kun ne nyt ovat aika olennainen osa ilmanvaihtoa ja sen toimivuutta. Kun vaan löytyisi energiaa viedä asiaa eteenpäin.

“Samat peppupöntöt tönöttävät seinissämme.”

Vekkikaihtimia pitäisi asennella useampaan ikkunaan, mutta ryhtymisen suunnittelun pohtimisen henkinen aiesopimus on vielä allekirjoitusta vailla. Siihen saakka ohikulkijat ja naapurit saavat tyytyä siihen, millaista lihaa talomme akkunoissa kunakin iltana nyt sattuukaan olemaan tarjolla. 

Mutta hei, pistin hösseliksi ja tilasin Stalalta postilaatikkoon nimikyltin! Siihen ei energia riittänyt, että olisin rapsinut pois entisen omistajan talonnumeron tai vartiointiliikkeen tarran.

Sauna toimii ihan kivasti, mutta sähkäri ei ole edelleenkään vastannut, mihin jemmasi kiukaan mukana tulleen sokeripalan. Kas kun liitos olisi pitänyt tehdä sellaisella eikä pikaliittimillä. Mutta koska pikaliittimillä pääsee nopsemmin laskuttamaan, niin sokeripala lennähti jonnekin puskaan pitämään seuraa rusakolle. Pitäisi varmaan tavoitella sähkäriä, mutta kun just nyt ei jaksaisi.

Kuvaa otettaessa kameran linssi tuli huuruun, mutten nyt jaksanut sitä poiskaan hinkata.

Saunassa olisi kannattanut tehdä kattoon alaslasku, nyt löylyhuone on hieman turhan korkea, vaikka lauteet ovat jo niin ylhäällä kuin järkevästi sai. Mutta hei, mitä näitä nyt suunnittelemaan. Omaa tyhmyyttä, kun en tätäkään ymmärtänyt. Ihan ok tuo sauna on tuollaisenaankin ja keskimäärin joka päivä olen päässyt saunomaan. Jaksaako tuota alaslaskua sitten alkaa puuhaamaan / pyytelemään, niin enpä tiiä. 

Piharakennuksen saunatupa on aika viileä. Lattian alle tulee kyllä lämmintä vettä (onneksi putkien sisällä), mutta silti huonelämpötila pysyy suunnilleen 14-18 asteessa. Jostain siis taitaa fuskata kylmää sisään. Saunatuvan koko on 18 neliötä, eli aika äkkiä tuon tsekkaisi, mutta kun ei oikein sitäkään ole jaksanut. 

Jaksaisikohan sitä siivota saarekkeelta retkiluistimet, pöksyset, koronakotitestit, juuston, mikroskoopin virtapiuhan, Ikean lyijykynän, Bluetooth-poppipötkön, kaappivalon, possutarran, joulupukkiasun silmälasit, askarteluliiman ja amapylliksen? Njääh.

Piharakennuksen kylppärissä putkari oli vetänyt vesijohdot siististi katonrajassa. Ainoa ongelma oli se, että katon painuessa johdot olisivat pikkuhiljaa alkaneet vääntyä. Tämä käytiin korjaamassa. Hirsitalon painuminen on vaan näköjään sellainen asia, että se ei pysy ammattilaisillakaan mielessä, kun se pitäisi muistaa ottaa huomioon kaikessa mahdollisessa öylätin jakamista ja brasilialaista vahausta myöten. 

“Ei oikein sitäkään ole jaksanut. ”

Johdot tuli asennettua uuteen kohtaan, edelleen siististi. Kun sitten puolisoni Seija Ala-Kautta alkoi käytellä saunatupaa etätyöhuoneenaan, hän huomasi, että kylmä vesi tulee hanasta aivan onnettomalla paineella. Ja jos vielä avasi kaksi hanaa yhtä aikaa, aiempi pikkupuro toi mieleen enää eturauhasongelmaisen emeritusprofessorin. 

Minuutti lirun loputtua viimeinen tippa tirahtaa aina kalsareihin.

Mjaahans. Soittelin LVI-tyypille ja hänkään ei osannut sanoa asiaan kummempaa. Kehotti katsomaan, olisiko kylmän veden sulku jäänyt teknisessä tilassa asentajalta kiinni, vaikka tämä kyllä olisi hyvin epätodennäköistä. Pyysi ilmoittamaan, jos ongelma ei selviä, niin tulevat fiksaamaan. 

Kylmän veden sulku oli jäänyt teknisessä tilassa asentajalta kiinni. 

Telkkari pittäis hellalta siirtee vuan enpä taija jaksoo.

Fiksumpi kaveri olisi myös kiinnittänyt huomiota siihen, että kun maalämpöpumppu tekee hommia (eli ainakin kiertovesipumppu pyörii koko ajan), siitä lähtee matalaa, hiljaista jyrinää. Ja kun tämä matala hiljainen jyrinä siirtyy kevyesti väräjävien putkien resonoinnin myötä vaneriseiniin, seinäkin resonoi. Ei kovaa, mutta kyllä tästäkin voi yöunensa menettää. Kovin isosta jutusta ei liene kyse, mutta resonoinnin siirtyminen seinään olisi kiva saada feidattua. Jos jaksaisi, niin tällekin tarttisi jotain tehdä. 

Olisihan tuon pöydän voinut siivota kuvausta varten, mutta just nyt ei jaksanut.

Muutenhan olemme saaneet kaikkien huoneiden lattiat vahattua, mutta eksoottisen taiteellisen turkoosi vieras-/pianohuoneemme on vielä toista vahausta vailla. Ehkäpä sitä jossain välissä tulee sekin vahattua, mutta tällä hetkellä ei oikein energiatasot ole kohillaan.

Joku romulaatikko tuohon jäi. Ja onhan siellä näköjään hyttysverkkokin. Kuka niitä nyt jaksaa siirrellä.

Hetken meinasi näyttää siltä, että olisimme olleet tyytyväisiä hankkimaani ruokapöytään. Sehän on tankinkestävä kahden neliömetrin pala neljä senttiä paksua massiivikoivua. Njääh. Liian helppoa olisi haluta saamansa, pitää saada haluamansa. Tässä tapauksessa se tarkoitti ajoreissua Kotkaan, koska siellä oli koivuinen jatkettava pöytä. Mekanisminsa vuoksi ei ihan yhtä tukeva, mutta toisaalta jatkettavissa 260-senttiseksi. Sen edeltäjä palasi samaan varastoon, josta se oli ennen joulua taloomme roudattu. Tätä energiaa kun nyt kuitenkin on vaikka muille jakaa. 

“Plussaa: talossa voi asua. Miinusta: paljon on kesken.”

Tarkastus pidetään - tarkastus perutaan

Olemme asustelleet talossamme nyt reilut kolme viikkoa. Irtolaisen titteli meillä tosin on yhä, kun talon käyttöönottotarkastusta eli muuttotarkastusta ei ole pidetty. Se piti olla jo kertaalleen, mutta eipä sitä sitten valvojat ja vastaavat saaneetkaan järkättyä. Uuden yrityksen piti olla tällä viikolla tiistaina. Tässä on kyse niin isosta jutusta, että laitetaanpa siitä ihan otsikko

Oliko muuttotarkastus tiistaina?

Ei.

Se peruttiin. Vastaava mestari karanteenissa. 

Ehdimme saada kyllä vastaavalta tiedon (viikon vastausta odoteltuamme), että tarkastus pidettäisiin. Pitopäivän aamuna klo 8.21 vastaavalta tulikin tekstari, että ei kuulkaas nyt vielä nuolaista, voi kieli jäätyä keinuntolppaan. 

“Ei.”

Irtolaisperheemme siis jatkaa hirsitalonvaltaustaan kuin kirjavatukkainen berliiniläinen anarkisti.  

Hetken luulin, että vastaava mestari oli tullut käymään. Sitten tajusin, että tämä kaveri olikin turhan vikkelä siihen hommaan.

Taannoinhan piti olla myös KVV-IV-tarkastus. Sitäkään ei ollut, koska Saturnuksen ja Merkuriuksen konjunktio oli liikaa nousevaan kauriiseen päin. Uusi tarkastus oli buukattu samalle tiistaille kuin käyttöönottotarkastus. Onhan sekin sen verran iso juttu, että varmaan kannattaa laittaa otsikko

Oliko KVV-IV-tarkastus tiistaina?

Joo.

Luit oikein. Oli. Ja eroottinen hieroja sieltä muuramelaisesta seurakuntatalosta kysyy, menikö läpi? Kuulkaas arvon artisti, meni. Toistan: KVV-IV-tarkastus m e n i   l ä p i. 

Olin itse töissä, kun Seija Ala-Kautta laittoi asiasta tiedon. Tilanne oli sinänsä ollut kuulemma melko huvittava, kun KVV-IV-valvoja tepasteli tiluksillamme omistajan elkein ja vaikutti kuin olisi viikoittain valvonut jokaista detaljia. Ihan näin ei tosielämässä ole ollut. Ei ensimmäisen KVV-IV-valvojan, eikä tämän toisenkaan kanssa. 

“KVV-IV-valvoja tepasteli tiluksillamme omistajan elkein ja vaikutti kuin olisi viikoittain valvonut jokaista detaljia.”

Kaupungin edustaja oli kuulemma asiallinen ja huomautti ihan aiheesta useammastakin asiasta. Mitään fataalia ei kuitenkaan vastaan tullut, joten leima lävähti lupapisteeseen. Ei rumpujen pärinää, ei suuria tunteita, mutta kädenlämmin ihan kiva. 

Kaupungin KVV-IV-tarkastaja kiitteli tapaa, jolla painovoimaista ilmanvaihtoa saa säädettyä vetämällä legginssin lahkeesta.

Älkää nyt kuitenkaan kuvitelko, että kaikki olisi mennyt ihan kivasti. Nimittäin tarkastuspäivän iltana viiden maissa aloin pohtia, miksi lattialämmitetty lautalattiamme tuntuu jalan alla aika hemmetin kylmältä. Siinä oli kuulkaa käynyt niin, että kannattaa varmaan laittaa otsikko

Sammuttiko KVV-IV-valvoja meidän talomme lämmityksen?

Jepulis.

Talo oli tosiaan kylmä. Tarkistin kodinhoitohuoneen, varaston ja piharakennuksen jakotukkeihin tulevan veden lämpötilan. Sen pitäisi olla kolmisenkymmentä astetta. Noh, ei ollut yhdessäkään. Kaikista meni lattialämmitysputkiin rapiat kymmenasteista vettä. Se ei muuten paljon lämmitä, vaikka jalan alla kuinka olisi ihana PonttiSet-lautalattia.  

Koska muuttotarkastusta ei ollut, siitä ei ole kuvaakaan. Laitetaan tilalle vaikka giffi Kürbenistanin euroviisukappaleesta "Gidrwuz sensuelo analo tsiki-tsiki hani".

Minäpä soitin tekniseen tukeen (9,90€/min.+mpm/pvm+vas.munuain./esik.laps.) ja rallatin, että maalämpöpumpun päänäytössä lukee “kakskytäyks astetta, käyttö käyttövesi”, jolloin neuvonnan setä totesi, että “tää on selvä juttu”. 

Lyhyesti: kaupungin KVV-IV-tarkastaja oli halunnut nähdä, että maalämpöpumppumme tekee riittävän lämmintä eli 55-asteista käyttövettä. Mitä tekee KVV-IV-tarkastaja, joka ei osaa käyttää maalämpöpumppumme valikkoa? Hän tekee kuten jokainen itseään kunnioittava ammattilainen tekisi: painelee summissa kaikkia nappuloita. Tällä kertaa pienet karvaiset sormet sattuivat tökkimään sillä viisiin, että talomme lämmitys oli mennyt pois päältä ja maalämpöpumppu teki pelkkää hanasta tulevaa lämmintä käyttövettä. 

KVV-IV-valvoja näpytteli maalämpöpumppua vartin, kunnes tajusi, että näyttö onkin toisella puolella. Ja että laite on vielä paketissa. Ja että se onkin kuivauskaappi.

Outoa kyllä, mutta nauratti. Ei saatana tätä tosielämän Pulttiboisia. En uskalla ajatella, mitä olisi tapahtunut, jos lattialämmön syöttöputki olisi päässyt jäähtymään pidempään esimerkiksi yläpohjassa. Ei me sellaisia ajatella, me mennään nyt ilon kautta. 

Osallistuin tällä raksaviisuihin. Kilpailu oli heinäkuussa, joten raksa-alan tapaan lähetin kappaleeni tuomaristolle syyskuussa.

Ai niin. Olenko kertonut, että me omistamme ojan? Se on siitä jännä oja, että naapurit ovat saaneet laskea siihen omat hulevetensä, mutta me emme, vaikka oja on meidän tontillamme. Sen sijaan meidän piti kaivaa maahan hulevesiviemärit ja tarvittiinpa tonnin hulevesipumppukin, joka makaa edelleen jossain kaivossa kytkemättä. KVV-IV-tarkastuksessa kävi kuitenkin ilmi sellainen juttu, että kannattaa varmaan laittaa otsikko

Saammeko nyt käyttää omistamaamme ojaa, jota emme ole saaneet käyttää?

Jepulis.

Luimme kesemmällä, että rakennusvalvonnan päällikkö suositti hulevesien (eli sen mitä esim. ränneistä valuu) imeyttämistä ennen kuin ne lasketaan (kalliilla rakennettuihin) viemäreihin. Meidän talomme kahdella sivulla on mettää ja yhdellä se paljon puhuttu oja. Tilanne olisi siis ideaali imeyttää vesiä maahan. Mutku ennen ei saanut. Nyt sitä sen sijaan ihan suositellaan. 

Ojasta ei ole tähän hätään kuvaa, mutta laitetaan vaikka giffi Serbian euroviisuedustajista. Olisi ollut hyvä vitsikin ojaan ja näihin hottiksiin liittyen, mutta #serbiatoo-aikana en kehtaa sitä kertoa.

Seija Ala-Kautta siis tiedusteli KVV-IV-valvojan komppaamana, josko saamme imeyttää. Vastaus oli kyllä. Saammekin nyt siis johtaa rännivetemme joko kaupungin tai omalle maallemme sekä avo-ojaan (siihen, jonka omistamme, mutta jne.).

“Ei saatana tätä tosielämän Pulttiboisia.”

Nyt kun laskeskelin, monestako rännistä pitää enää laskea vedet hulevesiviemäriin, niin vastaus on että ehkä yhdestä. Piha on helevetti täynnä hulevesipömpeleitä ja nyt niille ei välttämättä ole edes käyttöä. Kiitti. Mutta saadaanpahan yhtäkkiä sata neliötä lisää tonttiamme hyötykäyttöön, kun se oja, jota emme saa jne.

Koska koko projekti on ollut enämpi tai vähempi pyllyilyä, laitetaan tähän kuva Seija Ala-Kauttasta ja Nonstoppolosista pyllyilemässä.

Muutakin on tontilla tapahtunut. Esimerkiksi saunaa on saatu jo hyvinkin valmiiksi. Mutta tulipa sielläkin sellainen ylläri, että laitetaan otsikoksi vaikkapa

Leikkasiko pystytysporukka liian ison oviaukon ja varasti työmaalta hirret?

Kylläpäti kyllä.

Eihän siinä mitään, että sössitään ja sahataan oviaukosta liian iso. Vahinkoja sattuu. Sattuihan sellainenkin vahinko, että pystytysporukan pomo ilmoitti kesällä olevansa sairaslomalla, minkä vuoksi eivät päässeet tekemään työmaallemme hommiaan. Pomo oli kuitenkin samaan aikaan toisella työmaalla tekemässä hommia. Oli vissiin saikkuystävällisempi työmaa. Tai turhan tuhdit kolmiolääkkeet.

Pystytysporukka päätti tehdä kätevän hätäpoistumistien oven yhteyteen; yläpuolelta pääsee vantterampikin veijari ulos, jos sauna alkaa palaa. Ja ei, varjossa ei näy minun "se".

Mutta siis jos vahingossa sahaa puolikkaan hirren liikaa sisäoven yläpuolelta, aukon voisi korjata sillä irtileikatulla hirrenpalalla. Mutku mutku nämä hirret lähtivät pystyttäjien mukaan Päijät-Hämeeseen ja paloivat iloisella liekillä varmaan jo viime vuoden puolella. Ja kustannukset kertautuvat: ensin maksamme pystytyksestä, sitten timpureille pystyttäjien mokan korjaamisesta ja vielä käytämme korjaukseen uutta puuta, kun pystyttäjät varastivat alkuperäiset hirret.

Eihän noita nyt montaa kuutiota ole ja puuhan nyt on halpaa, että ehkä pitää olla vaan onnellinen ettei moisen roskan pois kuskaamisesta lähetty laskua.

Vai saako sanoa, että pystyttäjät varastivat hirret, jos jollekin tulee paha mieli? Jos ne vaan ottivat niitä vakituiseen energiajaekäyttöön? Olivat avuliaita ja siivosivat tonttia? Vastineeksi jättivät ne sadat tupakantumpit kaikkialle pihaan. Sitä sanotaan raksa-alalla reiluksi peliksi. Plus alvi.

“Ei kuulkaas nyt vielä nuolaista, voi kieli jäätyä keinuntolppaan.”