tiistai 14. toukokuuta 2024

Onnea blogi - viisivuotias vanhus



Tässä sitä vielä nilkutetaan! Blogin viisivuotissynttärit lirvahtivat jo ohi ennen vappua. Raksablogi sinänsä on aika latenssivaiheessa. Isoja ei edelleenkään ole tapahtunut, mutta jospa tässä nyt jonkinlaisen summauksen saisi aikaiseksi. 

MLL:n sivuilla viisivuotiaan kehityksestä sanotaan näin:


5-vuotiaan kehitys on suvantovaiheessa: Lapsi on omatoiminen, aloitteellinen, tasapainoinen, sopeutuva, rauhallinen ja monella tapaa ison oloinen. Hänestä on mukava olla avuksi, ja hän osallistuu mielellään esimerkiksi kotitöihin. Töiden vieminen loppuun asti on hänelle tärkeää.


KOMMENTTI: Suvantovaiheessa ollaan. Aloitteellisesta en tiedä, kun en ole mitään jaksanut tehdä edelleenkään. Onneksi elämä on sentään aika tasapainoista. Töiden vieminen loppuun asti olisi kivaa, mutta sähkäristä ei ole kuulunut sitten vuoden 2023 helmikuun (“palataan parin viikon päästä”) eikä vastaava mestari ole saanut hommattua hirsimiestä tontille touhuamaan, vaikka tammikuussa (sentään tämän vuoden) näin näin ilmoitti tekevänsäkin. Että ei siis mitään uutta. 


Jos tämä perhe kutsuu sinut syömään salaattia, kannattaa kysyä, miksi heidän kätensä ovat veressä. Kiitti tekoäly tästäkin kuvasta.

Toisaalta 5-vuotias on vielä monin tavoin pieni lapsi. Kiukunpuuskat ja tunteiden ailahteleminen ovat nekin osa normaalia arkea. Lapsen itsekritiikki saattaa nostaa päätään ja hänen luottamuksensa omiin kykyihinsä voi horjua. Lapsella voi myös olla erilaisia pelkoja, esimerkiksi epäonnistumisesta. 


KOMMENTTI: No perkele todellakin. Lähinnä tosin pelot epäonnistumisesta liittyvät siihen, että kalliit ammattilaiset ovat sössineet hommansa ja sössimisiä pitää palkata korjaamaan seuraavat kalliit ammattilaiset. 


“Palataan parin viikon päästä.”


5-vuotias ymmärtää paremmin kuin 4-vuotias, mikä on oikeasti totta ja mikä satua: ”Tää on oikeesti meidän mattopiiska, mut leikisti tää on nyt mun lumikenkä.”


KOMMENTTI: “Tää on oikeesti ihan paskasti hitsattu, vaikka hitsaaja teeskentelikin, että tää olis ihan hyvon hitsattu”. TAI “Täältä katosta tulis oikeasti vettä poistoilmaventtiilistä, vaikka IV-Galadrielit väittäiskin, että ne kyllä varppina teki hommat tosi hyvin”. 


5-vuotias voi pahoittaa mielensä herkästi.


KOMMENTTI: Jo yksivuotias pahoitti mielensä, kun naapurin setämies kävi vaahtoamassa. LINKKI Mielensä pahoitti myös sähkömies (R.I.P.) ja naapu(R.I.P.)


Tekoäly päätti, että vihainen lapsi näyttää samalta kuin hyökkäävä chinchilla.


Lapsi samaistuu jompaankumpaan vanhemmistaan ja tästä tulee ihailun kohde ja sankari: ”Meidän isä on paljon vahvempi kuin teidän!”


KOMMENTTI: “Meidän vastaava mestari saa vähemmän aikaan kuin teidän!”


Onnistuneen ihmissyönnin jälkeen koko AI-perheen ilmeistä tihkuu onnea. Ja suupielistä verta.

Isoja ei tosiaan ole tontilla tapahtunut. LVI-firman kanssa palaveerattiin loppulaskusta, jonka läväyttivät, vaikka viimeinen erä piti maksaa vasta lopputarkastuksen jälkeen (spoileri: lopputarkastusta ei ole ollut). Kolmea ja puolta donaa ei olla maksamassa siitä skeidasta, mitä IV-elrondit taloomme sössivät. Pari tonnia ehkä. Ehkä. 


Pihan pihanaa!


Pitkän vatuloinnin ja viimevuotisen urakoitsijoiden luumuilun jälkeen saimme kuin saimmekin pihaurakoitsijan buukattua. Maatöidemme tekijä ei nyt sitten kuitenkaan oikein silleen ollut saatavilla. Sama maaurakoitsija on laskuttanut meiltä 1200 euroa hulevesipumpusta, jota ei ole koskaan asennettu mihinkään. Arvatkaa, saadaanko niitä rahoja koskaan takaisin? Laskuttaminen kun on helpompaa kuin takaisin periminen. Ja tämä tekijä on taitava ja arvostettu. 


Siellä se piharakentaja sommittelee liuskekiviä. On se AI taitava. Tulisikohan se tekemään meidän pihankin?


Pihaa tulee tekemään siis tekijä, joka vastaili fiksusti ja nopeasti meileihin (outoa), piipahti paikan päällä ja vaikutti edelleen täyspäiseltä (huolestuttavaa) ja tulee tekemään pihan kesällä (mikähän Baskervillen koira tähän on haudattuna?). Veikkaan, että lopputulos vahvistaa käsityksemme siitä, että kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Tragedia siitä tulee, sano mun sanoneen.


Luistelinehdot


Retkiluistelun suhteen talvi oli aika huikea. Tussulanlärvi oli huippukunnossa käytännössä useamman kuukauden putkeen. Eikä aina tarttenut lähteä edes jäälle saakka: 


Pyysin tekoälyä luomaan giffin, joka esittäisi rantaa, metsää ja aurinkoa. Tavallaan juu. 


Jatkoon vai ei jatkoon?


Emmätiä, sano sä. Bloggaaminen on vähän tai enemmänkin hyytynyt. Jatkaako vai ei? Ja miten? Mistä? Mikä on Diegon kellarissa publovan pullon salaisuus? Alanko tilata Temusta alusvaatteita, joita unboxaan? Alanko antaa meikkivinkkejä? Sieltä piirisiittäjä Tiine von Lersson jo peukuttaa (ei siis hiehoa), joten annetaanpa meikkivinkki:


kajal


Mutta siis emmätiä vieläkään.


Hyvällä meikillä saa viiden vuoden itkutkin piiloon. Miten me pärjättiin ennen ilman tekoälyä?


Viisi(!) vuotta sitten 2019


Eissaattana, nää on hauskoja! Kun ei ollut (vielä) mitään kirjoitettavaa ja kun vielä suhtautui omaisuutensa ja mielenterveytensä menettämiseen pelkkänä hauskana harrastuksena, tuli kirjoiteltua hassutteluja tontin hankkimisesta ja vanhan talon ostamisesta. Voi kun olinkin viisi vuotta sitten 40 vuotta nuorempana hauska!


Onko tontti, osa 1

Onko tontti, osa 2

Miksette ostaisi valmista taloa


Neljä(?) vuotta sitten 2020


Kappas, tuolloinhan jo tapahtuikin jotain. Tartti vain vuosi viisastella alkuun. Jos joku vielä muistaa, niin silloinhan oli sellainen pikkuinen juttu kuin korona. Sepä oli hassua se, kun luultiin, että nyt me kuollaan kaikki, mutta ei tiedetty, että Putin se siellä taustalla vasta alkoi brändätä maailmansotaa. Ja mitä tekee ihminen maailmanlaajuisen kriisin pamahtaessa päälle? No ostaa saatana hirsitalon!


Kivasti sai tekoäly vangittua silmissäni orastavan toiveikkuuden talokauppojen jälkeen.


Olimme kauhuissamme, miten uskallamme talon ja pärjäämme taloudellisesti koronakriisin rassatessa kansakunnan anusta. Mutta hassuahan tässä on se, että tuon ajankohdan jälkeen ei ole edelleenkään tullut parempaa ja edullisempaa hetkeä aloittaa raksapaskomista: koronan päälle puutavaran ja rakennustarvikkeiden hinnat ampaisivat kohti kattoa, sitten kuspää-Putin aloitti oman ristiretkensä vapaata maailmaa vastaan ja nyt rakennusala yskii, vaikka halpaa ja hyvää ovat kuinka pyrkineetkin tekemään. 


“Kun vielä suhtautui omaisuutensa ja mielenterveytensä menettämiseen pelkkänä hauskana harrastuksena.”


Talon suunnittelu oli kovasti vauhdissa, päätöksiä tehtiin, suunnitelmia syntyi ja kuoli ja epätoivon musta kyy alkoi jo sihistä useammankin peruskiven päällä - eli raksaproggis oli sikiämässä kaikessa kaun/heudessaan. 


Ostettiin hirsitalo etänä

Talotoimittajan valinta

Keittiösuunnitelma alkoi muotoutua

Ajatus leivinuunista sai aikaan erektiohkoja...

... ja piharakennus lerppautti sen...

... ja niin lerppautti naapurien kuuleminenkin

Eivätkä ne ulkoportaiden vaatimuksetkaan nyt ihan kliimaksiin kiihottaneet

Ja optimisti luuli, että viikko on rakentamisen lyhyin aikayksikkö. Höpöhöpö. Se on kuukausi. tai vuosi(kymmen)


Kolme vuotta sitten 2021


Talossa olivat jo mainiot (siis oikeasti ilman mitään katkeraa vidduilua) timpurimme. Sisätyöt olivat käynnissä. Vanha kotimme lanattiin kasaksi lautaa ja purua. Juu, oli tiukka paikka. Hankintoja tehtiin, pystyttäjät lusmusivat muilla työmailla ja vastaava mestari vastaili niukanlaisesti. Hankimme jo uuden kodin sisustusta, vaikka pikkasen vielä puuttui taloa ulkoakin. 


Kaksi vuotta sitten 2022


Herranjestas! Mehän asuttiin jo tässä mörskässä kaksi vuotta sitten! Mihin ne vuosisadat vierivät. Rollaattorilla torille!


Onnellinen tekoälyn tekemän perhe on saanut huijattua mukaan pariskunnan, jonka he aikovat illalla suolistaa, marinoida ja grillata vartaassa. AI että!


Kodotuksen brändin ytimessä on aina ollut itsetyytyväinen verbaalinen kikkelöinti. Jos sellainen kiinnostaa, niin tässäpä kikkelöidään pääsiäisestä raksa-alalla


“Itsetyytyväinen verbaalinen kikkelöinti”


Jos taas kiinnostaa lukea yhdestä yhteistyökumppanistamme, josta on vain hyvää sanottavaa, niin se on Terveysilma ja heidän Velco-ilmanvaihtoventtiilinsä.


Kävimme myös Rakenna&Remontoi-messuilla sekä Kevätmessuilla. Kikkelöinniksihän sekin meni.


Ja jos kiinnostaa, miten yhdistetään kikkelöinti, reklamointi ja Euroviisut, niin klikkaapa sie tästä.


Ymmärrän, jos ei. Onhan toi nyt hirveetä kuraa. 


“Kikkelöinti”


Ja naapurikin kupsahti. Semmoisia naapureita me ollaan.


Vuosi sitten 2023


Oli noro ja korona. Postaustahti oli näemmä jo hyytynynnä, joten aika samaa jupinaa siellä näytti olevan kuin tänäkin vuonna. 

Että emmätiä. Tiäkkö sä?



“Tässä sitä vielä nilkutetaan!”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit tai kyselet. Toivomme asiallista kielenkäyttöä. Tai no, vaadimme.

Kommenttisi julkaistaan tsekkauksen jälkeen. Älä siis huolestu, kun tekstisi ei heti näy. Arvostamme aktiivisuuttasi.