Pihatyöt - ylläreitä riitti

Jos raksatriggeröitymiseni ei olisi niin traagista, se olisi suorastaan naurettavaa. Heti kun jotain raksapaskaa pitää suunnitella (ja joskus kohdallani harvoin jopa toteuttaa) otsaani nousee Kheopsin pyramidin kokoinen tatti ja hermo menee. Aina.

No nytpä kävi kuitenkin niin, että pihaa on rakennettu ja en ole (pahassa) psykoosissa. Miten tässä näin pääsi käymään? 

“Pihaa on rakennettu ja en ole (pahassa) psykoosissa.”

Sitä ennen kuitenkin pieni kurkistus IV-ronaldojen ihmeelliseen maailmaan. Siihenhän sopii otsikoksi mainiosti vaikkapa

 Pieni kurkistus IV-ronaldojen ihmeelliseen maailmaan

Ollessamme pohjoisessa reissussa IV-pepe pirautti olevansa pihassamme ja menevänsä katolle tsekkaamaan poistoilmaputkemme. Siis ne, joista tippui vettä lautalattioille, “kato kun kyllähän tää vähän oli niiden kattomiesten vika kun me njössönnöödödöddöö”. Tammikuussa oli puhetta, että keväällä IV-giroudit hilpaisevat tsekkaamaan putkien ympärille elegantisti levittämänsä tiivistemössön kunnon ja laittavat putkien saumojen suojaksi mansetit, koska tiivistemassa repeilee kuin sanonkomämikä sanonkomäkellä hirsitalon painuessa. Kun kysyin puhelimessa IV-mbappelta manseteista, vastaus oli, että ne on kato tiiäkkö vähän vaikeita laittaa, kun ei sieltä Marsistakaan ole saatu kuin videokuvaa. 

On muistoja ja sitten on IV-muistoja.

Seuraavana päivänä sähköpostiin pamahti jälleen kerran LVI-urakan loppulasku ja jälleen kerran täydelle summalle ja jälleen kerran piti soitella firmaan ja todeta, että viimeinen erä on SOVITTU MAKSETTAVAKSI KUN LOPPUTARKASTUS ON PIDETTY ja lisäksi emme maksa koko summaa, koska IV-sparvit asentelivat melkoisia matkavessoja seiniimme. Mutta ei, laskua pukkasi, koska kyllähän tämä nyt ihan selvästi on vimosen päälle kelpo tapa estää veden valuminen sisään:

Peukku pepussa, kaksi parhaassa.

Ei tullut mansetteja. Tuli auringon kuumentamaa lähes nestemäistä bitumia. Tähänhän kelpaa tehdä vaikka ohituskaista. Tai voi tuo olla toki jotain muutakin mönjää, jos IV-hyypiä ajattelin orgaanisen aineksen sopivan tällaiseen ekohörhötaloon.

“Ne on kato tiiäkkö vähän vaikeita laittaa, kun ei sieltä Marsistakaan ole saatu kuin videokuvaa.”

Nämä IV-pelet ovat kyllä sellaista meemimatskua että kippis ja kiesus. Veikkaan, ettemme ole kuulleet vielä saagan viimeistä lukua. Saatavilla myös äänikirjana. Lukijana joku niistä reality-ohjelmista tutuksi tulleista Nicoista, joilla on kaulassa tatskoja. Mutta takaisin piharakentamisen ja -psykoosien maailmaan vaikkapa otsikolla

Takaisin piharakentamisen ja -psykoosien maailmaan

Vuosi sitten me jopa yritimme saada pihaa kuosiin. Ihan oikeesti. Yksi veijari kävi pihassa ja Seija Ala-Kautta totesi jälkeenpäin nähneensä enemmän punaisia lippuja kuin tet-harjoittelija Elinkeinoministeriössä. Ei tullut arviota urakan kestosta, koneita olisi vähän tuotu tontille varastoon ja varmuudeksi ja vähän lisätyövoimaa olisi ehkä pitänyt ottaa ja lisäkustannuksiahan näistä aina tulee kuitenkin ei voi mitään varmaa sanoa mutta alkaa olla jonoa että nyt kyllä kannattaisi päättää.

Samalla kun minä otin kuvaa keskeneräisestä pihasta, Seija otti kuvaa keskeneräisestä minusta.

Toinen vaihtoehtomme oli meille aikoinaan maatyöt tehnyt firma - ihan laadukas ja hyvämaineinen. Niin laadukas, että myi meille 1200 eurolla hulevesipumpun, jota ei löydy mistään. Firmalle tuntui kuitenkin olevan jotenkin hankalaa saada sitä multaa sinne sisäpihalle, kun multafirman kuljetin oli epäkunnossa ja sen Rooman palon jälkeen on ollut jotenkin alakuloinen olo.

Yksi lupasi käydä tsekkaamassa tontin. Ei käynyt. 

Yksi kävi ja joutui toteamaan, että pihaamme ei mahdu hänen koneillaan. Oli selkeäsanainen ja mukava ja syy kieltäytymiseen oli meidänkin etumme, kun vuokrakoneella ei kannata tehdä.

Toinenkin fiksu tekijä kävi tontilla, mutta aikataulut eivät kesälle natsanneet. Toivonkipinä kuitenkin eli. 

“Multafirman kuljetin oli epäkunnossa ja sen Rooman palon jälkeen on ollut jotenkin alakuloinen olo.”

Sitten tuli lumet ja toivonkipinä jäi nietosten alle. 

Kai tohonkin voi siirtonurmen asentaa?

Uusi kierros keväällä 2024. Viimeisenä mainitun fiksun firman kalenteri oli ammuttu jo täyteen.

Kokeiltiinpa sitten tavoitella vielä yhtä Facebookissa kehuja saanutta tekijää. Vähän hämmensi, kun saatiin sähköposteihin nopeasti asialliset ja ystävälliset vastaukset. Outoa. Ja hänelle passasi piipahtaa tontillammekin. Mystistä. Tarjous oli kattava, eritelty ja selkeä. Huolestuttavaa. Missä urahtelut, selittelyt, missä ynseys? Missä perinteinen “se nyt maksaa mitä maksaa ja tää lause maksaa tonnin plus alvi”? 

Tuskin se haittaa, jos sinne siirtonurmen alle nyt jotain pientä jää?

Kun ongelmallinen, kapean solan takana sijaitseva, elinkeinoministerin empatiakykyä pienempi tonttimme oli tekijän kanssa tsekattu ja toimitettu vielä kuvinakin kulkureitin leveys ja korkeus, saimme tiedon, että heidän koneensa mahtuvat tontillemme hommiin. Buukkasimme huhtikuun 19. päivä firman saatteella, että jos mitenkään mahdollista, niin piha olisi kiva saada valmiiksi ennen heinäkuun puoliväliä, jolloin vietämme Nonstoppolosin rippijuhlia. Varmaa lupausta emme luonnollisestikaan voineet saada, sillä edellämme jonossa olevat työmaat piti toki hoitaa ensin pois alta. 

Sitten odoteltiin. Se on raksa-alalla aika tuttua hommaa.

Ennen juhannusta 17.6. tsekkasin työmaiden tilannetta ja sain itkua tirauttavan vastauksen: edeltävät työmaat olivat venyneet reippaasti suunnitellusta, joten pihan saaminen rippijuhliin mennessä oli hyvin epätodennäköistä. Itkin kuin mies, sillä kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä.

“Saatiin sähköposteihin nopeasti asialliset ja ystävälliset vastaukset. Outoa.”

Kesäkuun lopussa, tarkemmin sanottuna perjantaina 28.6. tuli uusi viesti. Pihatyöt alkaisivat maanantaina. Itkin taas kuin mies - tällä kertaa ilosta. Vähän Prisman kassa ihmetteli. 

Vastaava mestarimme / pääsuunnittelijamme oli varmasti valvonut tilanteemme vuoksi öitään, joten laitoin hänelle lauantaina tiedon pika-aikataululla alkavista maatöistä. Sanoin siinä soittelevani hänelle alkuviikosta, niin saadaan vastaavan näkemys ja vaatimukset myös mukaan. Tiistaina soittelin. Vastaus oli:

Ei ole soittoa kuulunut, mutta ihan näin spoilerina, että pihan tekijätkin ehtivät jo lähteä lähes kolme viikkoa sitten. 

Koska pihamme on pieni kuin Riikan halu olla ammuskelematta maahanmuuttajia lähijunassa, se tiesi roudaamista ja lisää roudaamista. Piha-aihiolla lojuvat puu- ja muukasat piti siirtää muualle paikkoihin, joita ei ollut. 

In our tontti we have this thing called lavoja ihan helvetisti.

Tähän onkin pakko kirjoittaa pieni ylistyslaulu Seija Ala-Kauttasta, sillä armas puolisoni on käsittämätön tekijä kaikessa mitä pitää tai tarttee, tai no kaikessa. Kama siirtyi kuin Vornasen Timppa ravintolan edustalle ja piha saatiin kuin saatiinkin kelpoon kuosiin pihan tekijöitä varten. Ja ihan käytännön vinkki: kymmenen senttiä paksut liuskekivet kandee varastoida sellaiseen paikkaan, josta niitä ei tarvitse siirtää uudelleen toiseen paikkaan. Tiedän ihan vaan omasta kokemuksesta.

Liuskekivet väärässä paikassa. Rrrrrrrrrranskalainen rrrrrrraksa-auto oudossa paikassa, eli ei korjaamolla.

Sitten pihatyöt alkoivat. Tähän sopiikin otsikoksi vaikka

Pihatyöt alkoivat

Kaivuri ja etukuormaaja oli tuotu pihaamme jo viikonloppuna, joten kunhan tekijät maanantaiaamuna pörähtäisivät pihaan, kaivuri alkaisi kaivua ja kuormaaja kuormua. 

Paitsi että

Kaivuri ja kuormaaja eivät mahtuneet siitä mistä niiden piti mahtua

Ihan helevetin kiva otsikko, eikö. Mutta näin kävi. Kumpikaan kone ei mahtunut sisäpihallemme, jonne kieltämättä on ahdasta mennä piharakennuksen ja talon välisestä solasta. Mukavat ja taitavat miekkoset yrittivät parhaansa, mutta kyllähän sitä sinivalas aika nopsaan huomaa, ettei chihuahuan kanssa kannata paritella. 

"Mutta tämä kaivuripa ei mahtunutkaan, vaikka se puhkui ja puhalsi ja miksi isoäidillä oli niin suuri suu!"

Kun tämän postauksen alussa kirjoitin, että triggeröitymistä pukkaa, niin jep, kyllä pukkasi. Maalailin mieleeni kauhukuvia työmaan keston venymisestä viikkoihin, laskujen nousemisesta pilviin ja pääni hajoamisesta kvarkeiksi. Näistä viimeinen toki toteutuikin, mutta se nyt tapahtuu muutaman kerran viikossa. Sitten vaan jesaria kehiin ja uuteen nousuun.

“Kyllähän sitä sinivalas aika nopsaan huomaa, ettei chihuahuan kanssa kannata paritella. ”

Korvaavat koneet saatiin jo tiistaille, jolloin pihassamme siis möllötti kaksi kaivuria ja kaksi kuormaajaa. Minä laskeskelin niiden tuntihintoja ja aloin laitella vasemman munuaisen ja esikoispojan myynti-ilmoitusta Toriin.

Kyllä se homma etenee, kun on (lopulta) oikeat välineet!

Mutta alkoipahan hommakin edetä: kaivuri ruopi pihatien reunasta maata ja kuormaaja mahtui nyt kuskaamaan sitä sisäpihalle. Parissa päivässä sisäpiha muuttui kuopasta tasaiseksi sorapediksi, jonka päälle tuli multa nurmikkoa varten. Etupiha tasoitettiin pienemmällä murskeella ja talon ja piharakennuksen (tupandeeros?/möksyli?/eerpii empii?) väliselle alueelle tuli kymmenisen senttiä kivituhkaa liuskekivien asennusta odottamaan. Spoileri: asennus on jo alkanut. 

Kyllä kai tohon voisi nyt jo sen sulkapallokentän laittaa?

Kun multakuorma tuotiin pihaan, kömmin heti herättyäni terassille ja totesin toiselle työmiehistä iloisesti, että "multa tuli". Seija Ala-Kautta joutui vähin äänin poistumaan sisätiloihin eikä kikatuksesta meinannut tulla loppua. 

Rännien alle asennettiin rännikaivot ja niistä vedettiin putket tontin rajoille, jonne saimme luvan imeyttää sadevedet. Ja saamme tosiaan käyttää jopa omistamaamme ojaa, vaikka lupa meiltä alunperin  evättiinkin. Mutta kun ilmastonmuutos alkaa muutenkin täyttää joka jumalan putken vedellä, lienee kaupungilta ihan fiksu veto sallia imeyttää osa vedestä maaperään. Nonstoppolos asenteli yhden syöksytorven alle betonisen kourun, kun siihen ei mahtunut rännikaivoa ja putkea pinnassa olevan salaojan takia.

On se kaunis näky, kun betoninen kouru lorottaa.

Hommat siis alkoivat toden teolla tiistaina ja perjantaina saatiin jo siirtonurmirullat pihaan. Pari tuntia myöhemmin sisäpihan louhos olikin kukoistava nurmikenttä. Tämän kirjoitushetkellä näistä hommista on jo muutama viikko ja nurmi näyttäisi olevan yhä hengissä. 

Rullaati rullaa, anna laskun tullaa!

Perintörinsessa riisui tiaransa asennushommien ajaksi.

Tässä me jo rugby-joukkueen (Keravan Nahkasoikio - FF Kervo Förhudpojkar) kanssa odotellaan, koska päästään kentälle möyrimään. Että ei mitään kiirettä.

Jumankaare, siellähän on ruohoa, huusi reggae-muusikko, kun meidän pihan näki.

Enää puuttui yksi olennaisesti rakennuttajan mielenterveyttä rapauttavista asioista eli lasku. Ja luovan otsikointityylin mukaisesti laitetaan vaikka että

Lasku oli saatana ihan kohtuullinen, tarkasti eritelty eikä sisältänyt ylimääräistä

Siis oikeesti. Meiltä EI laskutettu vääränkokoisia koneita. Meiltä EI laskutettu ekstraa momentilla “kato ku nää jutut nyt on niinku tiäks njäbbädäbbädää ja tossa olis kymppitonni ekstraa”. Lasku oli - harvinaista kyllä - selkeästi arvioitua pienempi, koska aikaa pihatöihin meni - harvinaista kyllä - arvioitua vähemmän. Harvoin sitä on maksanut näin montaa tuhatta euroa näin vittuuntumatta. Rakennushommissa hyvälle mielelle on vähän eri kriteerit.

Viisi vuotta sitten 2019

Ongelmapatonkimme on ollut meillä jo viisi vuotta. Tarkoitan sillä rrrrrrrrrrrranskalaista rrrrrrrrrraksa-autoa. On siitä iloa ja hyötyäkin ollut - paljon enemmän kuin murheita, mutta jotenkin on mukavampaa olla negatiivinen.

Ja siitähän me lähdetään, että hyviä ammattilaisia on turha työllistää, jos itsekin kykenee tekemään paskaa. Siksipä itse pähkäilimme, miten talo tontille sijoitettaisiin. Ja arkkitehdit, pyh. Suunnittelevat asiakkaan rahoilla itselleen monumentteja. Minähän en sellaista palkkaa!

Neljä vuotta sitten 2020

Laitoimme rakennusluvan hakuun. Se vielä vuoden voimassa. Saa nähdä, haetaanko jatkokautta 2030-luvulle.

Sisko rakennutti mökin. Sisko ei ollut tyhmä, sen veli oli. Tai on.

Samalla kun suunnittelimme loppuelämämme vankilaa, kävimme pelaamassa myös huippuluokan pakohuoneessa. Voin edelleen lämpimästi suositella Escape Porvoota. Huippu.

Kolme vuotta sitten 2021

Tässä pask pers vit helv saat proggiksessa on potkuja annettu ja lopareita otettu. Kismittämään jäi hyvän pystytysporukan hommien viivästyminen ja heistä luopuminen. Perus.

Kattopaneeleihin vedeltiin maalia ja kesäkämppämme saunatiloihin jätti omia jälkiään Pipana-Pirkko.

Kaksi vuotta sitten 2022

Hengailimme terassilla, joka on edelleen ihana, koska katettu. Harakat ärsyttivät. Ei kyllä tarttis luontokappaleiden tulla tolleen meidän tontille.

Valitsimme talon maaliksi punamullan. Oli muuten hyvä valinta. 

Vuosi sitten 2023

Kodotuksen mediaimperiumi laajeni nuorisokanava YouTuben puolelle. Nimittäin sauna sai Velco-korvausilmaventtiilin ja tein sen asentamisesta kuulkaa ihan videon. Ja millaisen videon? No tällaisen!

“Jos raksatriggeröitymiseni ei olisi niin traagista, se olisi suorastaan naurettavaa.”

Kesäkertaus - (miten) niin myöhässä

Miten tässä nyt näin kävi? Taas tarttee vetää jalkaan villahousua ja alkaa skrapata rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton tuulilasista huurretta. Ja justhan vasta juhannuksena vaihdoin lyhyet kalsarit. Sain vaihdossa kolme ongenkoukkua ja Matin ja Tepon parhaat. Se oli sinkku. 

Koetan kuitenkin katsoa kiitollisena kulunutta kesää, vaikka kukaan missään ei koskaan olekaan kärsinyt yhtä paljon kuin me. Ja koska kaikki molemmat lukijani siellä kiehnäävät kuullakseen tapahturmarikkaasta kesästämme, niin täältä pesee - ici il y a le laundromat. 

Että se piha niinku, onko se nyt niinku?

Ei. Seuraava kysymys.

Ei

Ei

Sanonkomämissä sulla on tuija-aita.

Olitte kuulemma Tallinnassa, että niinku miksi?

No muuten vaan. Olen käynyt nyt kolme kertaa Tallinnassa lasteni kanssa vuorotellen - kerran Nonstoppolosin ja kaksi kertaa Perintörinsessan kanssa. Olemme ottaneet polkupyörät mukaan, mikä on ollut aivan nerokas ratkaisu. Lapsen kanssa liikkuminen on todella näppärää ja nopeaa ja paikasta toiseen pääsee aivan eri tavalla kuin kitisevän skidin kanssa kävellen. 

Helppoahan se Tallinnassa on, kun on ollut tuhat vuotta aikaa odotella piharakentajaa.

Olimme Tallinnassa kolme yötä, emmekä puuhanneet mitään kovinkaan ihmeellistä. Pääsin maistamaan bobateetä. Se oli parempaa kuin oletin, muistutti sammakonkudun hörppimistä ojasta lapsena. Silloin ei ollut vielä proteiinipatukoita. Kiertelimme kirppareita ja kävimme ostamassa askartelutaitoiselle ja -haluisalle tyttärelleni helmiä. Söimme liian usein liian isoja annoksia. Syksyllä osuimme menomatkalla aikamoiseen myräkkään, joten tällä kertaa oli helpotus, kun Tobleronet eivät joka aallolla heittäneet tax freen hyllyillä volttia. 

Suppailitteko, häh?

Vähän juu. Kahdeksan kilometrin pätkä Mustijokea veljen ja tämän pojan kanssa. Oli hienompi pätkä kuin osasin kuvitella, sää oli alkukesän tappohelteinen ja emme olleet fiksusti ottaneet evääksi kuin Lidlin dominokeksikopioita. Tai kai se dominokin on Oreo-kopio. Sentään vettä oli riittävästi, ettei tarttenut joesta ryystää. 

“Justhan vasta juhannuksena vaihdoin lyhyet kalsarit.”

Toinen keikka tehtiin kaksin Seija Ala-Kauttan kanssa Iso-Melkuttimelle Räyskälään. Juu, minullekin tulee noista nimistä kaksimielisiä konnotaatioita. Jännä paikka; kirkas vesi ja pieniä lahtia kierrettävänä. Oli helppo ymmärtää, miksi järveä kiersi avovesiuimareita ja sukeltajia. Ja ainahan se hyvältä tuntuu, kun Iso-Melkutin uppoaa Räyskälään. Juuh. Mela jne.

Entäpäs se teidän terassi, onko se mistään kotoisin?

On se, eikä edes Aunuksen karjalasta. Katettu terassi on edelleen toisenakin kesänä osoittautunut loistavaksi. Jos ei ole porotusta, on sadetta ja terassi suojaa näiltä molemmilta. Kun pariovet ovat auki, olohuone jatkuu terassille tai toisinpäin. 

Olen kasvattanut lapsistani kaltaisiani eränkävijöitä. Aina on hyvä sää telttailla, kun telttailee kotiterassilla.

Ei sähkösavustinta ilman tulta. Savumuikuista tulikin tulimuikkuja.

Näistä tuli just sellaiset mitä toivottiinkin.

Onko ollu kuuma, kun teillä ei ole viilennystä, pellet!

Välillä käytiin sillä rajalla, mutta ilman lämpöpumppua mentiin tämäkin kesä.

Haben Sie eine Leijona in Berlin gesehen?

Jawohl, ainakin beinahe. Oltiin Berliinissä, kun siellä bongattiin villi jalopeura puskassa ja sitten leijonahavaintoja tehtiin enemmänkin eri kaupunginosissa. Uutisissa spekuloitiin, mistä leijona on karannut ja armeija ja poliisi etsivät tätä jalopeuraa. Muutamassa kaupunginosassa oli ulkonaliikkumiskielto ja koko Berliini pidätti hengitystään reilun vuorokauden. Sitten selvisi, että kyseinen peto olikin villisika. Vähän lässähti. 

Ihana kaupunki se Berliini on edelleen. Kivan rosoinen, joskin jopa perinteisesti edukas Berliini alkaa muuttua paikallisille liian kalliiksi paikaksi asua. Jotenkin tutun kuuloista. Muutenhan minäkin olisin rakentanut tämän hirsitalomme Eiraan. 

Liselotte ei tahtonut lähteä Horstin kanssa kuuntelemaan Portion Boysia.

Tämä patsas esittää urakoitsijaa, joka tulee paikalle silloin kun on sovittu.

Ei se saksalainen musiikkimaku nyt ihan surkeaa ole.

Viimeisenä iltana löysimme Puuha-Peten saksalaisen serkun.

Currywurstissa oli suolaa.

Kävittekö asuntomessuilla?

Kuulkaa kun Kodotusta ei kelpuutettu pressipassipässiksi, niin Kodotus ei mennyt messuille ollenkaan. Sellainen hemmoteltu influensseri minusta on tullut. Samalla (taas) yksi aikakausi tuli päätökseen, kun messuputki päättyi sarjaan Pori, Kouvola, Tuusula, Lohja ja Naantali. Ja ensi vuonnahan Kerava päättikin olla asuntomessuja järjestämättä, joten taukoa tulee toinenkin vuosi. No, enemmän minä kaipaan asuntomessuja kuin asuntomessut minua. Sama pätee lapsiini.

Aleksis Kiven synnyinkodissa ei ollut yhtään Kuutti Lavosen työtä seinällä. Paska mesta.

Miksi rakentaa kun voi vallata. Eipähän tartte odotella urakoitsijaa.

Suriseeko ja piippaako?

Joo. Naapurilla on nimittäin näppärä ruohonleikkuri, joka pitää samanlaista ääntä kuin ylivilkas metsuri. En ole yhtä kovaääniseen robottiruohonleikkuriin törmännyt. Anopin Batman-tyyppinen kone on niin hiljainen kostaja, että jos se liittyisi koneiden kapinaan, ei koskaan saisi tietää, mikä iski. Tämä sen sijaan surisee kuin kiimainen kimalainen ja säännöllisesti saa sätkyn ja alkaa piipata. Kyllä ei tänäkään kesänä kukaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Jukka-talo in memoriam

Vuonna 1982 äiti ja isä rakensivat Vaasaan talon. Se oli Jukka-talo ja ovessa oli firman nimi meidän sukunimemme (Massi-Kassi) vieressä siihen asti, kun talo myytiin pari vuotta sitten. Ja nyt Jukka-taloa ei yhtäkkiä enää ole. Ihan kaikkia alan toimijoita kohtaan en osaa tuntea suurta sääliä, sen verran omaakin kokemusta on mulk kusip persre vitt pask mielenkiintoisella asenteella ja omaperäisellä ammattitaidolla/-ylpeydellä varustetuista tekijöistä ja valvojista. Samat fiilikset tuntuvat olevan tällä Hesarin mielipidekirjoittajalla. 

Aleksiksin äidin ja isän talo.

Mutta mitä suurin sympatiani niitä rakentajia kohtaan, jotka ovat joutuneet isompaan tai pienempään liriin kyseisen firman konkurssin myötä. Rakennuttaminen tai rakentaminen on ihan riittävän stressaavaa ilman talofirman katoamista kartaltakin. 

Entäs se hirsimies, jonka piti tulla maaliskuussa, mutta joka sanoi tulevansa syyskuussa?

Kokeilin hiljattain soitella hänelle. Numero ei ole käytössä. 

“Miten tässä nyt näin kävi?”

Piha - mikä piha?

Huppista, nyt onkin jo kesäloma. Alkuvuosi on ollut bloggailun suhteen niukempaa, mutta katsotaan, olisiko tällä nillityksellä edelleen jonkinlainen ekologinen lokero blogosfäärissä. 

Tuo kallisarvoinen elektrisiteetti eli lieke

Sähkökriisi oli ja toistaiseksi meni. Ja kun sanon kriisi, tarkoitan sitä yhtä paljon kuin Putin maailmanrauhaa. Loppuvuodesta sähkölaskut olivat kolmensadan euron huitteilla, sen jälkeen laskua (hihi) tuli tasaisesti. Viimeinen niitti oli valtion sähkötuki, joka veti maaliskuun sähkölaskun 23 euroa miinukselle. Näin leppoisaa ei toki ollut kaikilla talouksilla, mutta me satuimme vaihtamaan pörssisähköön juuri sen alkaessa halventua, kun emme nyyniyttämme jaksaneet/ehtineet/viitsineet tehdä kahden vuoden määräaikaista sähkösopimusta hintaan 374e/kWh plus lasten vasemmat munuaiset. 

“Sähkökriisi oli ja toistaiseksi meni.”

Huhti- ja toukokuun sähkölaskut olivat molemmat 90 euron korvilla. Talossa asuu kaksi teiniä, kaksi idioottikakkapäätä (jos teineiltä kysytään) ja pihassa nököttävät 150-neliöinen talo ja 33-neliöinen piharakennus (bunkkeri?/hytti?/koju?), joiden nurkista vetää. Mielestäni kohtuullista - siis sähkölasku, ei ne teinien kommentit.

Kaivuri ei käy, sähkäriä ei näy

Jaa että onko talo jo valmis? No ei perkele ole. Piha näyttää tältä:

Vaihdetaan vähänkäytetty piha, öö, pihaan.

Ja näyttää siellä tältäkin:

On pimeä polku ja kivinen tie ja usein se urakoitsija rahasi vie.

Piharakennuksen (kopin?/putkan?koijan?) ulkovalot ovat aistikkaat kuin Emmanuelle virolaisesta mustavalkotelkkarista kesällä -87:

Mon amour, ces fils suspendus me rendent si excitée. S'il vous plaît, soyez mon coupe-fil.

Sähkäri kävi koronaa potiessani, kun maass’ oli hanki ja järvet jäässä ja sanoi tulevansa parin viikon päästä hoitamaan urakan loppuun. Parista viikosta on nyt pari kuukautta. 

“Jaa että onko talo jo valmis?”

Suosituksia saanut piharakentaja kävi pihallamme kääntymässä ja totesi, että hänen 10-tonninen kaivurinsa ei mahdu sitten millään talomme ja tönömme välisestä solasta. Kiva. Pihatöiden suhteen pohdituttaa, minne helkuttaan (Kalkuttan ystäväkaupunki) roudaamme roinat kaivurin tieltä. Todennäköisesti joudumme siirtelemään kamoja useampaan otteeseen eri paikkoihin. Houkuttava ajatus. 

Ilmaisuvoimainen kuva suunnittelun, toteutuksen, valvonnan ja estetiikan täydellisestä leikkauskohdasta.

Ajattelimme yhdistää kahden talon kolmet portaat liuskekivillä. Jos polkujen jälkeen kiviä jää yli, voisimme kivetä niillä koko talon ja tönön välisen solan. Siihen saa tarvittaessa lisää oleskelutilaa, jos 40 neliön terassi ei piisaa. 

Tukin tukin

Tuleva kesä hieman huolettaa, kun jo toukokuussa talon sisälämpötilat alkoivat nousta lämpimiin lukemiin. Tällaista en viime vuodelta muista. Kuristin lattialämmityksen jakotukista makuuhuoneiden vesikierrot nolliin ja eron olohuoneeseen huomaa. Vaikka lattialämmitys ei sinänsä tunnu lämpimältä jalan alla, pois päältä oleva lattialämmitys tuntuu viileältä. 

“Emmanuelle virolaisesta mustavalkotelkkarista kesällä -87.”

Olisin sulkenut olohuoneen ja pianohuoneenkin (siinä on i-kirjain) kierrot, mutta jakotukki on varastossa niin monen romun takana, etten ole jaksanut itseäni varaston nurkkaan taistella. Ensi kesänä sitten.

Tossa ei ole niitä liuskekiviä, mutta tohon ne liuskekivet niinku tulis.

Katos, roskis

Roskiskatoskin pitäisi hankkia. Voisin toki rakentaa sellaisen itsekin, minkä jälkeen toteaisimme sen olevan niin pasqua, että se pitäisi kuitenkin hankkia muualta. Puumatskusta meillä ei ole varsinaisesti pulaa, kun talon alusta on sitä täynnä. Tekijän taidot ovatkin sitten hieman rajoittuneemmat, joten Toria on tullut kytättyä. Eivät vaan ilmaiseksi ole pirulaiset roskiskatoksia jakelemassa. 

Numerot annettu

Kesän korvalla Seija Ala-Kautta laittoi meidät kartalle ja nasautti talonumeron seinään. Se ostettiin isänpäivänä, joten oli luonnollista, että se saatiin seinään äitienpäivän tienoilla. Toivottavasti numero näkyy riittävän hyvin riittävän kauas. Jaksan ihmetellä vaaleiden talojen seinissä olevia vaaleita numeroita tai sama päinvastoin, tummilla tummia. 

Jännä, että talonumeromme sattuu olemaan sama kuin kuppikokoni.

Koo-yy-är-pee-ää, kyynärpää!

Kun tässä nyt livutaan raksablogista kohti sisustus- ja lifestyle-blogia, niin lienee syytä muistuttaa, että silläkään puolella kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä. Nyt nimittäin on sitten tenniskyynärpää. Ei kauhean kiva vaiva, joskin erinomainen tekosyy välttää kaikki mahdollinen tekeminen, johon liittyy kynää painavampien esineiden nostelu. 

Neljä vuotta sitten 2019

Ihan pikkujuttu, ostimme tämän tontin. Ja voi että kun olen tyytyväinen hankintaamme. On tää kiva pläntti. Ja menihän meillä viemärikin tukkoon. Plussia ja miinuksia, kato.

Kolme vuotta sitten 2020

Tutustuimme rakentamisen sääntöviidakkoon ja upein taidehan syntyy tuskasta: purin turhautumiseni tähän kuolemattomaan kirjoitukseen rakennusprojektin vastaavista henkilöistä.

Kaksi vuotta sitten 2021

Nythän tapahtui jo jotain konkreettistakin: harvalaudoitusta laitettiin. Onneksi oli taitava timpuri. 

Vuosi sitten 2022

Keskustelimme jo edesmenneen LVI-urakoitsijan edustajan kanssa, mitä helevettiä heidän IV-käärijänsä olivat suhmuroineet. Olimme yllättäen touhuista hieman eri mieltä. Ja koronakin oli. Perus.

“Huppista, nyt onkin jo kesäloma.”

Blogin synttärit - pihalla ja terassilla

Blogi täytti neljä vuotta. Kovin juhlallisin menoin en tätä merkkipäivää huomannut juhlistaa, kun en itse asiassa huomannut koko asiaa. Se tapahtui maanantaina 24.4.2023. Oikeesti hei kamoon beibi, neljä vuotta. Ja mitä tässä ajassa on tapahtunut? Ei paljon mitään. Lue vaikka ite. Blogin osoite on kodotus.blogspot.com jos et ole vielä sinne eksynyt.

“Oikeesti hei kamoon beibi, neljä vuotta.”

Mutta listataan nyt tähän vielä blogin nelivuotispäivän juhlallisuudet. Pyöräilin töihin. Töiden jälkeen oli vartin etäpalaveri. Join kotona kahvin. Kävin puolisoni/kanssavelalliseni Seija Ala-Kauttan kanssa ostamassa simaämpärin. Kävimme saunassa. Otin iltalääkkeen. Jos nämä eivät ole bileet, niin sitten jotkut muut ovat. Saa nähdä, onko blogi hengissä enää viisivuotissynttäreillään. Talo ei ainakaan ole vielä tuolloinkaan valmis.

Pihasuunnittelija piipahti

Hemmetin lumi, kun menee sulamaan. Ei voi vedota talveen ja horrostaa tässä maakuopassa, jota kodiksi kutsutaan. 

Puolisoni Seija Ala-Kautta oli pidempään toivonut konsulttiapua pihan suunnitteluun. Minusta asfaltti ja tekonurmi ovat ratkaisu kaikkeen. Ukrainan sodassa tarvitaan ehkä lisäksi vielä orapihlajaa. 

James Bond: Kun liuskekivi ei riitä

Seija kuitenkin hyrisi tyytyväisyyttään. Pihahenkilö tajusi alkuun kehua taloamme ja piharakennustamme (pilttuu? / karsina? / ometta?) ja sitten ehdotella kasveja, jotka istuvat perinnepirkko Seijankin aatemaailmaan. Olennaista oli rajata naapureiden autokatos ja siellä tapahtuva puuhailu näkymättömiin terassimme suunnasta sekä tietysti istutella kaikenlaista nahkealehtistä känsävääräkästä Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkan ökykellon kokoiselle tontillemme. 

“Asfaltti ja tekonurmi ovat ratkaisu kaikkeen.”

Seija ja tuija eivät ole ystäviä. Naapurit huputtelivat kevään tultua omaa tuija-aitaansa päivittäin yhteensä tuntikausia ja se ei oikein vastaa käsitystämme vaivattomuudesta. Mutta kun kuulimme kaikkien havuaitojen vaativan ensimmäisinä vuosinaan vastaavanlaista paapomista, aloimme kuitenkin kääntyä tuijien kannalle. Niistä saa ainakin riittävän tuuhean ja korkean aidan aikaiseksi. 

Viimeiset neljä vuotta on huvituttanut lähes taukoamatta.

Muita ehdotettuja kasveja olivat alppiruusut, kirsikkapuu sekä pihlajat. Pohdimme myös liuskekivien sijoittelua. Omistamamme ojan eteen en halua tehdä yhtään enempää kuin on pakko, se maksoi muutenkin jo tarpeeksi. Jotain röyhynärväkettä sinnekin kai pitää istutella. Mitään yksityiskohtaista suunnitelmaa ei käyntiin sisältynyt, mutta Seija oli tyytyväinen ja se on enemmän kuin minun seurassani.

Tuulahdus Kevätmessuilta

Osallistuimme Kevätmessuilla muuan firman arvontaan ja Seija pääsi samalla heidän postituslistalleen. Lafkan somevastaavalla meni vähän cc ja bcc sekaisin, joten Seija sai reilun kuudenkymmenen muun arvontaan osallistuneen yhteystiedot ei voittoa / ingen vinst -meilin kaupanpäällisenä. 

Tämäkin olisi toiminut meidän ja naapurien välissä, mutta en saanut kannettua tätä ulos Messuhallista.

Ja sittenhän siinä kävi niin, että Tuula kuulkaa voitti sen arvonnan! Ja sitten Tuula laittoi kaikille muille osallistuneille viestin, jossa luki näin:

Pitääkin laittaa Tuulalle (ja muille 68:lle) meili ja kysyä, saiko Tuula mullan säkkiin.

Ajattelin kutsua kaikki muut listan ihmiset juhannuksena meille. Voitaisiin grillata ja Tuula voisi kertoa, mitä aikoo multaan istuttaa. Ehkä tuosta porukasta voisi kysellä myös lapsenvahtia, kääretorttureseptejä sekä vinkkejä syfiliksen itsehoitoon. 

Uusi kahvinkeitinZZZZZZZZZZZZZZzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

Seija Ala-Kautta päivitteli paikallisen Fida-kirpparimme hintoja. Kupanruntelema kaffinkeitin maksoi yli kolmekymppiä. Mukaan sai edellisen omistajan plakkia, tukisukan ja ekseeman. Sen sijaan Vantaan kierrätyskeskuksesta tärppäsi paremmin: kympillä löytyi pieni ja suhteellisen söpö (kuin minä 80-luvulla) keitin. Eikä mikään tahansa keitin, vaan ihan pedagoginen sumpinlutkutin.

Reikä ylhäällä, johto alhaalla, sähköisku matkalla.

Tässä OBH Nordican (on muuten iskevä nimi brändillä) keittimessä on nimittäin vesisäiliön yläosassa reikä. Jos siis ahnepossufiiliksissään intoutuu täyttämään keitintä liikaa, se lorottaa opetuksena ylimääräiset nesteet pitkin runkoa (kuin minä Juhon ja Terhin bileissä) ulos. Eikä siinä vielä kaikki: vesi valuu suoraan sähköjohdon päälle ja siitä kuulkaa muutaman säkärin jälkeen tyhmempikin oppii. Yhdestoista käsky: Älä ylitäytä. 

Terassistentti

Otsikko ei tarkoita mitään, mutta sitähän tämä blogi on ollut koko olemassaolonsa ajan. Tässä kohtaa muuten muistin, että koskakohan julkaisin ensimmäisen blogipostauksen ja totesin blogin olevan neljä vuotta ja kaksi päivää vanha. 

Ensimmäinen yhteinen asuntomme oli kaksi neliötä suurempi kuin nykyinen terassimme.

Katettu terassi oli erinomainen valinta. Ja onneksi vielä hieman suurensimme sitä viime hetkellä. Talvella terassille on hyvä jemmata ruokaa viileään ja terassin päätyyn polttopuita vähän pienemmän matkan päähän puuhellasta. 

“Muutaman säkärin jälkeen tyhmempikin oppii.”

Nyt nostimme terassin houkuttelevuusastetta vielä hieman ja ostimme sille rottinkisen riipputuolin, laitoimme voimistelurenkaat ja toimme iänikuisen mutta ihan laadukkaan futonin opiskelija-ajoiltani löhöpediksi. 

Perintörinsessa testaa, tuntuuko herne persiin alla.

Varsinainen terassin ruokapöytä on vielä varastossa, joten hattarahommiin hankkimani pienehkö taittopöytä on toistaiseksi palvellut ruokapöytänä. Kun Seija vielä intoutui siivoamaan terassin, niin kyllähän tuolla kelpaa kesä röhnöttää. Postilaatikolla ehkä käyn, muuten lähinnä keskityn haisemaan futonilla ja huutelemaan rivoja fasaaneille. 

Suodattimenvaihdon velcokerroin

Olen pettynyt. Luulin, että meillä päin on maailman kirkkain taivas ja maailman puhtaimmat veet. Ei vissiin olekaan. Ojastamme ei kannatakaan ottaa kahvivesiä ja ilmassakin on muutakin kuin typpeä ja happea. 

IV-ismomme asensivat meille joulukuussa 2021 ihmeelliset staalon pakarapahkat seiniin. Ne olivat sellaista häiriintyneen impressionistin psykoosiosastoa, että huusin apuun Terveysilma oy:tä. Saimme seiniimme Velcon korvausilmaventtiilit, jotka olivat aiempiin örkkeihin verrattuina seksyt kuin Galadriel suihkussa. 

Eppu-peppusen takana on iloinen lasivillaylläri.

Ensimmäisenä asensin venttiilit tärkeimpiin huoneisiin - olohuoneeseen ja makkariin. Piharakennus sai omat venttiilinsä myöhemmin ja nyt sain aikaiseksi poistaa myös eteisen rektaalituuban ja laitettua siihenkin Velcon VT-125 termostaattiventtiilin äänenvaimentimineen ja suodattimineen. 

“Galadriel suihkussa”

Niin, se ilmalaatu. Ajattelin, että kai sitä nyt pitää esittää jonkinlaista talon miestä ja vaihtaa venttiilien suodattimet, vaikka varmaan se on yhtä turhaa kuin peruskoulu. Vaan eipä se ihan yhtä turhaa ollutkaan. Venttiilissä ei ollut enää juurikaan puhtaanvalkeaa nöyhtää näkyvissä, vaan värisävy oli keravahkon harmaa. Vaihtoon meni, sano entinen ukko, kun fitnesskissa Nigeriasta yhteyttä otti.

Uusi Paavi on valittu!

IV-ullat tekivät vielä viimeisen källin, kun eteisen puuppatulppaa poistaessani sen äänenvaimentimesta, tai siis “äänenvaimentimesta”, tarttui lasivillatikkuja sormeeni. Ei tuntunut kivalta. Keuhkoissa ne olivat paljon mukavampia. 

Neljä(!) vuotta sitten 2019

Historian siipien esirippu repesi, kun blogosfääriin turahti Kodotus-blogin ensimmäinen verbaaliryökäys. Eipä noista ajoista mikään ole muuttunut, paitsi että olen vanhentunut 37 vuotta.

Kolme vuotta sitten 2020

Eipä tuolloinkaan isoja tapahtunut. Mitä nyt joku korona muutti maailman ja me ostimme talon. Tai siis hirret. Saimme myös esimakua siitä, kuinka paljon kaikkea pitää suunnitella ja kuinka paljon niitä suunnitelmia pitää sen jälkeen muokata, kun ulkoportaista tuli noottia. 

Jotkut asiat eivät näköjään muutu.

Ja aika hassua: keittiömme näyttää pitkälti siltä, miltä se näytti blogipostauksessa siltä ajalta, kun talomme seinät kasvoivat vielä sysmäläisessä metsässä. Ja kun hermo menee autokatokseen, on helpointa pistää autokatos palamaan.

Kaksi vuotta sitten 2021

Olimme irtolaisia. Naapuri (R.I.P.) kävi taas jupisemassa. Timpurit tekivät kolme kuukautta putkeen hommia. Koronasulun takia paluu kotimaahan olisi jämäyttänyt heidät sinne epämääräiseksi ajaksi. Nyt kuitenkin koti-ikävä ajoi timpurit kotiinsa, ja se visiitti kestikin jonkin aikaa. 

Vuosi sitten 2022

Kävimme näillä messuilla. Ja sitten kävimme näillä messuilla. Kirjoitin myös toooooooosi hauskan postauksen pääsiäisen vietosta raksa-alalla. Oonkohan mä omasta mielestäni yhtä hauska vielä vuodenkin päästä?

“Blogi täytti neljä vuotta.”