Sisustushankintoja - historian hämärästä

Lähdetään siitä, että minun toteemieläimeni on Ikea. Sellainen pieni, södemalmilaisittain karvoittunut, litteästä paketista koottava nuuskahuulinen euroviisuvoittaja. Raksaprojektin (harvoja) parhaita hetkiä olivat visiitit Ikeaan tai muuten vain kalusteiden hankkiminen. Sen koen osaavani. Terassiruuvien senkkaamista ja alapohjan rimoituksen nikkarointia, mmmmm, en ihan niin hyvin. 

Oudosti kuitenkin pusikosta tuli tontti, tontista raksa, raksasta talo ja talosta koti. Ei valmis koti, mutta koti kuitenkin. Ja toistaiseksi suunta on ollut aina vain kodimpaan päin. Hillitön määrä päätöksiä ja hankintoja on matkan varrella tehty, joten näin kepeän kesäisesti ajattelin esitellä niistä muutaman. 

Tähdet tähdet. Ja lyhdyt (lyhdyt)

Poikani Nonstoppolos fanittaa Japania. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten hän pyrkii samuraiden tapaan pilkkomaan siskonsa Perintörinsessan voiveitsellä. Ihailtavaa Nonstoppolosin touhuissa on, että jos jotain tarttee saada, sen voi myös koettaa tehdä itse. Kun hän oli aikansa katsellut eBaystä erilaisia itämaisia lyhtyjä, hän päättikin askarrella ne. Ja kivathan niistä tuli:

指を十分に深く押すと、脾臓を引っ掻く可能性があります。

カードは日焼け止めに似すぎています。

Perintörinsessa taas oli saanut kummivanhemmiltaan pimeässä hohtavia tähtiä. Nyt ne hohtavat kivasti sängyn yläpuolella katossa:

Harvoin olen onnistunut saamaan kuvaa näyttämään yhtä paljon photoshopatulta.

Koukku ja kkara

Piharakennuksen (möksän? / lemmenpesän?) kylppäri kaipasi muutamaa asiaa, jotta se muuttuisi bilekeitaan sykkiväksi wellness spa -osastoksi. K-raudasta löysin puoli-ilmaisia koukkuja sopivasti neljä kappaletta. Ihan kivat peruskoukut, tosin mukana tulleet ruuvit olivat ihan kaljurotan visvaista ripulia. 

“Pieni, södemalmilaisittain karvoittunut, litteästä paketista koottava nuuskahuulinen euroviisuvoittaja.”

Saunapyyhkeet ovat sen verran isoja, että aika korkealle koukut olisi pitänyt ruuvata. Nyt ruuvit ovat nippanappa sellaisella korkeudella, etteivät pyyhkeet ihan luuttua kaikkia roiskeita lattialta. 

Kun me rakennettiin tää meidän talo, niin me päätettiin, että tähän meidän taloon tulee vaan kallista desingiä.

Samalla keikalla ajattelin hankkia Lektarilta uuden koukun, jolla avataan ullakkoportaat. Vanha oli kadonnut mystisesti kuin Hildegard Bingeniläisen laulu Rupertsbergin luostariin. Tällaisena kuolevaisena kuluttaja-asiakkaana ajelin Kehä ykköstä Lektarin ohi. Sieltä en kuitenkaan saanut käydä koukkua ostamassa. Sen sijaan se olisi pitänyt tilata ja maksaa Oulunkylän K-raudasta ja sen jälkeen koukun olisi saanut hakea Lektarilta. Jopa tällainen kuolevainen kuluttaja-asiakas.

Seija Ala-Kautta oli kuitenkin sitä mieltä, että asioilla on tapana ilmestyä. Siksipä en vielä koukkua hankkinut. Ja kappas, koukku oli kuin olikin tallessa. Sohva oli nielaissut sen tyynyjensä alle. Samasta paikasta löytyi myös joulun lapsi, Graalin malja sekä itsetuntoni. Tai ainakin joulun lapsi ja Graalin malja. Kolmas olikin pelkkä keksinmuru.

Voi sua piäntä kun etittiin sua kaikkialta! Sulla täytyy olla hirmuinen jano.

Jo useampi viikko sitten löysin piharakennuksen (töllin? / talvipalatsin?) kylppäriin simppelin saunajakkaran Torista. Vetelimme siihen parafiiniöljyä, jotta se ei turmeltuisi pehistä ja muhista (ne tietää ketkä tietää). 

Alhaalla penkki, ruotsiksi bengt. Ylhäällä nau-lakko eli kissojen työtaistelu. Hihi.

Mistä muuten tietää, että blogin jutunaiheet ovat vähissä? No siitä, että kerron jostain piharakennuksen (bordelli? / kappeli?) penkistä.

Ja itsetunnostani. 

Bengt ja ööga

Piharakennuksen (mökkerön? / tönön?) terassille olin haikaillut vilvoittelupenkkiä. Sellaista perisuomalaista penkkiä, jolla kalja kädessä tuuletellaan kulkusia ja muita pullotta- / riippu- / roikkuvia ruumiinosia. 

“Joulun lapsi, Graalin malja sekä itsetuntoni.”

Bongasin torista vanhan penkin, joka oli sekä edullinen että herttainen. Ajelin Tussulan turvesoille penkin perässä. Kyseessä oli vanha purkuun menevä talo, jossa oli vaikuttava kokoelma ihan kaikkea ja paljon muuta. Olohuoneen seinällä oli kuvat Mannerheimista, Kekkosesta, Koivistosta ja Ahtisaaresta (kuuluisa Fab Four), löytyi puuhellaa, kamiinaa, nojatuoleja eri vuosikymmeniltä ja pieni kukkaro, jossa oli viisi…

…rummun pärinää…

…lasisilmää.

Ai mä vai? Englanniksi Eye I why?

Ehkä vähän irvokastakin, mutta pakko oli ostaa yksi mukaan. Ihan järjettömän hienoa työtä. Ilmeisesti ihan oman silmän päälle tuota ei saa, joten olen toistaiseksi pidättäytynyt kaivamasta nykyistä jokseenkin käyttökelvotonta silmääni lusikalla silmäkuopasta ja korvaamalla sitä tällä kahden euron hankinnallani, mutta vähän kutittelisi kokeilla. 

En tiedä, onko lasisilmiä erilaisiin tilaisuuksiin. Esimerkiksi pitkäksi venähtäneitä rapujuhlia seuraavana aamuna voisi olla paikallaan huomattavasti punertavampi silmä. Zombiebileisiin taas punainen pupilli. Venäjän kansalaiselle taas silmä, joka katsoo aina poispäin ihmisoikeusrikoksista.

“Pullotta- / riippu- / roikkuvia ruumiinosia.”

Olisi tehnyt mieli ostaa vanha Stiga. Ja potkukelkka. Ja isompi tontti. Olin näkevinäni yhdessä nurkassa itsetuntonikin, mutta se olikin rotan papana.

Joskus ostopäätöstä tehdessä sitä vain kuulee mielessään erittäin selkeänä puolisonsa paheksuvan äänen. Niinku just tässä.

Takaisin siihen penkkiin! Ihme touhua tässä blogissa, kun ajatus harhailee ja tekstiä tulee, vaikka asia loppui jo syksyllä 2019. Koska penkki oli luonnossa aivan yhtä edullinen ja herttainen kuin kuvissakin, kaupat syntyivät. Monen huonekalun takana oli talon vanhan asukkaan nimi sekä tekstit “Ruskeala, Särkisyrjä, Isokyrö”. 

Penkki istuu piharakennuksen (smolna? / mausoleumi?) ikkunan eteen kuin nämä olisi veistetty samaan aikaan Särkisyrjän Hirsi & Koodaus Ky:ssä vuonna 1943.

Kotona piti tehdä hieman salapoliisityötä. Isokyröhän on pohjalainen paikkakunta, jossa moni ei postilooraa piremmällä ikänä käy. Sen sijaan Ruskeala ja Särkisyrjä ovat heti itärajan takana luovutetussa Karjalassa. Niille, jotka eivät muista, niin Suomihan menetti Karjalan Neuvostoliitolle ystävällismielisessä erikoisoperaatiossa, jossa Suomea isällisesti ojennettiin sen rakastettuun valtioliittoon kohdistamasta niskoittelusta. Samalla meni muutama pala suomineidon kankkua ja toinen käsi. Mutta hei siis ihan kaveripohjalta.

“Olin näkevinäni yhdessä nurkassa itsetuntonikin, mutta se olikin rotan papana.”

Särkisyrjä on siis kylä Ruskealan alueella Karjalassa. Mutta miksi penkin pohjassa lukee Isokyrö, joka on yhtä kaukana Karjalasta kuin Venäjä demokratiasta? Oma veikkaukseni on, että ystävällismielisen naapurivaltiomme tykkien jylyä lähdettiin evakkoon ja suuntana oli Isokyrö. Mukaan lähteviin huonekaluihin kirjoitettiin omistaja, lähtöpaikka ja määränpää. 

Kaikesta tekstistä ei olisi saanut selvää, elleivät samat kirjoitukset olisi olleet monen muunkin huonekalun takana.

Koska kesällä ei ole muutakaan tekemistä, otin yhteyttä Ruskeala-seuraan ja kyselin asiasta. Kunhan jotain selviää, pidän teidät kaikki molemmat blogini lukijat ajan tasalla. Joka tapauksessa paljon reissanneella ja paljon kokeneella penkillä hikinen bebani saa lepäillä. 

Koti maailmankartalle!

Meillähän sijaintikatselmus viivästyi sellaisen Postin peruspaketin toimitusajan verran eli puolitoista vuotta. Nyt voin kuitenkin iloisena ilmoittaa statuksemme kartalla nousseen pusikosta kiinteistöksi. Ilmakuvatkin sen kertovat:

Ensin oli puskaa, sitten oli tuskaa...

...mutta onko lopputulos silkkaa paskaa?

Jos oikein tarkkaan katsoo, niin onhan tuossa pientä muutosta tapahtunut. Ja jos vielä tarkemmin katsoo, voi nähdä vasemmassa etukulmassa palan kadonnutta itsetuntoani. 

Eiku se onkin roskiksesta pilkottava broilerisuikalepaketin kääre. 

“Oudosti kuitenkin pusikosta tuli tontti, tontista raksa, raksasta talo ja talosta koti.”

Leima tuli - naapuri lähti

Mistähän tämä eeppinen saaga alkoi? Siitä kun IV-mortit asentelivat byllerötööttejä seiniimme? Tai ehkä siitä, että LVI-urakoitsijan edustaja ehdotti ennen joulua, että voitaisiin pitää asiasta palaveri, mikä tarkoitti, että palaveri pidetään, jos minä kutsun sen koolle. Vai siitä, kun samat IV-vertit olivat jättäneet hommat kesken ja poistoilmaventtiileistä valui vettä makkareiden lattialle? Tai ehkä siitä, että pyysimme IV-mikkien ottamia valokuvia jokaisesta työvaiheesta, kun he fiksailivat omia mokiaan. Kuvia ei tietenkään koskaan tullut. Mutta sentään saatiin pidettyä

Palaveri, tavallaan

Kuutisen viikkoa sitten lähestyin vastaavaa mestariamme ja siitä kahden viikon päästä sain hänet kiinni. Infosin, että sijaintikatselmus oli jäänyt pitämättä syksyllä 2020. Sitten oli taas hieman hiljaisempaa. 

“Palaveri pidetään, jos minä kutsun sen koolle”

Toissaviikolla laitoin sitten vastaavalle, KVV-IV-valvojalle sekä LVI-urakoitsijalle meiliä, jossa totesin meidän odottaneen LVI-urakoitsijan vievän urakkaansa eteenpäin. Mutta koska näin ei ollut tapahtunut, ehdotin itse palaveria. 

Jos jaksat lukea eteenpäin, saat tietää, että alapohjaamme alettiin asentaa rimoitusta.

Vastaava mestari ehdotti viime viikon torstaita. Se sopi. Päivää ennen palaveria vastaava pahoitteli, että olikin muistanut lentonsa lähdön väärin, ja lähteekin lomalle jo kyseisenä torstaina. Palataan asiaan 30.5. jälkeen. 

“Palataan asiaan 30.5. jälkeen.”

LVI-urakoitsijan edustaja ehdotti, että voisimme pitää kokouksen ilman vastaavaa, mutta ei nyt sentään sovittuna ajankohtana, kun on hieroja just samana iltapäivänä. Pyysin häntä laittamaan sähköpostilla tulevalle (eli tälle viikolle) sopivia aikoja. 

Nyt sieltä kaikki mukaan / alla med / everybody, tuliko sähköpostia? 

Niinpä.

Ja KVV-IV-valvoja ei toki ole reagoinut mihinkään. Mutta sentään saatiin pidettyä

Sijaintikatselmus

Kyllä. Sijaintikatselmus on nyt pidetty. Jos vielä jonnekin leimoja laitettaisiin, niin nyt rakennusluvan kohdassa 17 b 52 sellainen möllöttäisi.

Vastaava mestari oli sanojensa mukaan kyllä “laittanut sähköpostia asiasta” rakennusvalvontaan - silloin aikoinaan. Tosin silloin aikoinaankin, kun meillä oli vain vanha kunnon korona eikä tietoakaan materiaalipulasta, sähkön ja rakennustarvikkeiden hintojen noususta, Suomen Nato-jäsenyydestä, Venäjän sodasta Ukrainassa ja Suomen uhkailusta, oli käytössä systeemi nimeltä Lupapiste. Siellä on pari täppää, joista sijaintikatselmus tilataan. 

En nyt sen enempää kerro, mutta alempana saatetaan kertoa alapohjan rimoituksesta.

Seija Ala-Kautta siis täppäsi paria täppää ja pari päivää siitä sijaintikatselmuksijat saapuivat sijaintikatselmuksimaan sijaintikatselmuksen. Hiippailivat tontilla hetken, ja ainoa mitä tontillamme ollut timpuri kuuli, oli keskustelu tyyliin

“Hei, mites se mmmmnjnzvjncllv (mistä ei saanut selvää)”, kysyi kuulemma toinen muksija

“Vedetään hatusta”, vastasi toinen. 

Oliko talomme sitten muutaman metrin väärässä paikassa, vai pitikö vaimolle keksiä selitys punaisista jäljistä kaulassa? Emme saa koskaan tietää. Sijaintikatselmus on kuitenkin nyt tehty. Kiitos vastaava mestari, hyvin hoidettu! Olet lomasi ansainnut. Seuraavaksi voidaankin piilottaa

Rumat nurkat rumien lautojen taakse

Hirsinurkkahan on rumuudessaan verrattavissa möhkökalaan tai Venäjän ortodoksisen kirkon käsitykseen kristillisyydestä. Ne pitää siis peittää, koska rakennusvalvonnan mielestä mökki mikä mökki. Nyt meille on siis laitettu hirsinurkan muotoisia lautahässäköitä hirsinurkan muotoisia hirsinurkkia peittämään 

Voi jessus. On se ruma!

Miinukset: vitullista pelleilyä.

“Vedetään hatusta”

Plussat: ehkä nurkista tuulee nyt sisään vähän vähemmän. Jos näin, miinus neutraloituu. Jos ei, niin pelleilyä yhä. 

Voi kiesus. On se nätti!

Hirsien väliin laitettiin vielä hieman pellavaa blokkaamaan maailman tuulia, mutta toivotaan itse nurkkalautojen(kin) vähentävän sisään puhaltamista. Sen tiedämme ensi talvena, jolloin olemme ehkä läpäisseet taas muutamat muutkin testit

Rumaa rimaa hipoen

Puutavaraa jäi sen verran yli, että niistä saadaan tehtyä rimoitusta toisen rumuuden huipentuman, eli tuulettuvan alapohjamme näkösuojaksi. Tätä vastaan nyt en sen suuremmin kapinoi. Kyllähän teräspaaluilla leijuva talo täynnä roinaa olevine alapohjineen on hieman rivo. Rimat sen sijaan tekevät talostamme taas vähän valmiimman näköisen. Paino sanalla yhä kesken. 

Jos et millään arvaa, sanon suoraan sulle sen: Tässä on terassirimoitus, sula hopsula hei sula kuppansaa!

Jos siisteistä siisteintä lautaa ei riitä kaikkialle, talon pohjoispuolen mettäosuudelle mätkitään mitä käteen sattuukin osumaan. Oravat ja ketut kyllä sen kestävät. Ainakin paremmin kuin eräät naapurimme. Mistä tulikin mieleen toivotella

Rauhaa, räyhääjä

Olen saattanut mainita muutaman kerran muuan vanhemmasta naapuruston herrasta, joka käytti meitä kohtaan hieman vähemmän kohteliasta kieltä - ja minä vastasin samalla mitalla. Viimeisin kosketuksemme oli hänen viimekesäinen puhelunsa, kun hän tiedusteli talomme tulevaa väriä ja ilmaisi tyytymättömyytensä sen(kin) suhteen. Annoin tulla kovalla volyymillä laajan valikoiman lasten korville sopimattomia ilmaisuja ja blokkasin hänen numeronsa. Tuo puhelu jäi viimeiseksi. 

Saimme kuulla, että naapuri on siirtynyt helmikuussa taivaallisen rakennusvalvonnan piiriin. Toivottavasti ei kuitenkaan talomme värityksen vuoksi. 

Osanottomme.

“Mistähän tämä eeppinen saaga alkoi?”

Kevätmessut - begonia ja pekonia

Viime aikoina on messua pukannut kuin paavilla pääsiäisenä. Peräkkäisinä viikonloppuina piipahdin Rakenna ja Remontoi -messuilla ja Kevätmessuilla. Erona eKr (ennen koronaa) järjestettyihin messuihin oli, että nyt kun olisimme voineet kysellä kodinkoneista messutarjouksia, emme enää tarvinneet niitä, joten keskityin lähinnä jakelemaan nimmareita. Ainakin sen yhden sähköyhtiön kaikki sällit halusivat nimmarini tyhjän aanelosen alalaitaan. Harvoin on noin innokkaita faneja, jotka haluavat idoliltaan nimmarin alle vielä nimenselvennöksenkin. 

Muuten oli jotenkin tuttu ja turvallisen lämmin olo kuin makuupussissa, johon eno on juuri oksentanut. Toisella puolella mannermaisten viinibaarien kansoittamaa Messukeskuksen piazzaa olivat raksa- ja talopertit, toisella taas Irmelit ja Annelit skumppabaarissa luomuryynejä ja narsisseja ostettuaan. 

Samassa kirjekuoressa tämän nimikyltin kanssa oli tonnin seteli sekä joulukortti Arja Korisevalta.

Kansallispukuiset pikkutyttöoletetut olivat portilla vastassa ja ojensivat minulle tämän ihanan siankärsämökimpun. 

Seija Ala-Kauttan kanssa kiersimme molemmat puolet, joskin Seija taisi viipyä raksapuolella ehkä juuri sen ajan, mikä kesti kulkea yhdeltä oviaukolta sisään ja seuraavalta ulos. Raksahaavat eivät ole vielä arpeutuneet. 

“Tuttu ja turvallisen lämmin olo kuin makuupussissa, johon eno on juuri oksentanut.”

Miksi sitten messuilla hengasimme, tiedustaa Suomen ahmannylkijäin Runkauksen paikallisosaston taloudenhoitaja Kuuppo Mönkijä. Siksi, koska pihaa tarttisi tehdä tänä kesänä ja murske sattuu jalkoihin. Olisi myös kiva grillata, mutta nykyinen grilli on varastossa siinä kunnossa, että ruoste ei enää löydä siitä uutta järsittävää.

 

Puutarhasuunnittelija oli syönyt liian pitkään liikaa mynthoneita.

Näiden ruusupekonioiden kylmänkesto tekee niistä kuulemma erinomaisen vaihtoehdon esim. ginille tai kolonoskopialle.

Seija istuikin kuuntelemassa luentoa pihasuunnittelusta, mutta kuten toki messujen tarkoituskin on, isohko osa kuulosti hieman turhan paljon markkinointitekstiltä. Muutamia vinkkejä onnistuimme kuitenkin bongaamaan, esim. että kasvit istutetaan usein multaan.

Pihavaihtoehdot ylhäältä alas: 1. kallein, 2. vähemmän kallis, 3. silti liian kallis.

Rotukissa Seija Ala-Kautta rötköttää luennolla kuin kuumia opiskelijabööna-aikojaan muistellen. 

Messuilla valittiin myös kaunein ristiinpölytetty kerrannaislehdykkäinen perenna. Voittaja oli tämä lajike "Analis horribilis".

Messukarkit olivat tänäkin vuonna kovia. Ostaisin riemusta kiljuen vaikka erottelevan käymälän keskelle keittiön saareketta, jos myyjällä olisi ständillä jaossa suussasulavia ja sopivan pehmeitä karkkeja. Messukyniäkään en saanut keikattua. 

“Pihaa tarttisi tehdä tänä kesänä ja murske sattuu jalkoihin.”

Pohdinnassa siis on päällimmäisenä terassin sisustaminen - tai siis ulostaminen, kun se on pihalla -  ja grillihommailut. Ainakin yhden maahantuojan grillit olivat pelkässä esittelykäytössä, kun konttipulan takia varasto on vasta matkalla jossain merellä ja ehtii Suomeen ehkä silloin, kun ensimmäiset grillaajat ovat jo ehtineet kuolla sydän- ja peräsuolitauteihin. 

Vasemmalla poltetaan vihannekset, oikealla käristetään pandapihvit.

Kukansidonnan bdsm-sarjan taidonnäyte. Latex-huppuun istutettuna nämä neilikat kestävät turvasanasta toiseen.

Mutta että millainen grilli? Samanlainen kuin edellinen: puolet parilaa, puolet ritilää vai vähän isompi vieraiden satunnaisia käyntejä silmällä pitäen? Yhdessä mallissa (joka on vasta jossain maailman merillä) olisi ollut samassa airfryerkin. Siihen olisi kätevää heittää ainakin naapurin kolme pientä mustaa räksyttäjää, jotka omistajansa päästi jälleen kerran pihaan huutamaan aamulla klo 5.30. Seija ei sen koommin nukkunut. 

Ihan diilifiiliksiin ei päästy. Pitää vielä miettiä, kuinka paljon ollaan valmiita laittamaan rahaa siihen, että ribsit ja parsat kypsyvät. Katettu terassi toki mahdollistaa säännöllisemmän kesähengailun pihalla räntäpäivinäkin. 

Siinä ja siinä. Seijan äidin mukaan Viking Sally saattoi olla jo Ruotsinkin aluevesillä.

Näitä samoja orkideoja on myös Sibeliuksen Ainolan puutarhassa.

Terassin muutakin kalustustakin mietittiin. Jonkinlainen roikkuva rottinkituoli olisi kiva, ehkä jonkinlaiset soffatkin. Mutta tuleeko soffilla löhöttyä vieraiden kanssa, jos muuten mussutetaan grillattua norppaa terassin pöydän ääressä? Ja olisiko terassilämmitin hyvä idea, vai olisiko parempi idea siirtyä sisälle, kun alkaa paleltaa? Mites joku ihana tulipallero, joka savuttaisi terassin valkeat paneelit savusaunan katoksi? 

Seija päätti vetää kolmen tunnin päikkärit. Lopulta Securitaksen pamppujannut herättelivät hänet hellästi. Siitä on video Seijan OnlyFansissa.

Todellisessa pallerogrillissä on kätevää polttaa terassilla hihat ja sillat.

Tähän sohvaan voisi olla varaa, jos saadaan jostain varastettua verka.

Ostin näitä Norjan mesiangervoja meidän terassimme kukkalaatikoihin. Niitä voi kuulemma lannoittaa käytetyillä blogiteksteillä.

Tai jos ei vaan laittaisi terassille mitään? Tai siis antaisi siellä lojua maailman tappiin siellä nytkin lojuvat listat, laudat, ikkunat, vanerit, hanskat, tasoitesäkit, jätesäkit, räsymatot, rakennustelineet, ämpärit, tikapuut, Ikea-kassit, banaanilaatikot, jatkojohdot, Lundia-hyllyt ja aluskatteet? Onko se sitä boho-sisustusta? Tai oho-ulostusta?

Kauheaa, kun tätä yhtä sisustusblogin kuvaa varten piti siivota pari tuntia. 

Ai niin, kävin viime viikolla yleisessä saunassa ja tänä aamuna varpaiden välistä löytyi tätä. Muun muassa varpaiden. Muun muassa välistä.

Emmätiiä, ei oikein edelleenkään ole energiaa funtsia ja suunnitella tämän homman maaliin viemistä. Sama uupumus taitaa vaivata kaikkensa eteemme antanutta vastaavaa mestariamme, sillä hän ei ole kahteen viikkoon vastannut kahteen puheluuni eikä yhteen meiliini. 

Kolmella saa kahvipaketin Rakennusmestarit ja –insinöörit AMK RKL ry:n toimiston Sinikalta. 

Vastaava mestari on koko raksaproggiksen ajan lähettänyt meille kukkia joka torstai. Yleensä niissä on joku runo. Viimeksi haiku "Ai niin, unohdin: muuttotarkastuksessa teidät hylättiin."

Syksyllä 2020 olisi siis pitänyt pitää sijaintikatselmus, mutta ehtii sen varmaan vielä kesällä 2028, jos vaikka palaverien välistä löytyisi siihen meidän mentävä rako. Syksy 2029 sekin vielä sopii. Talvi 2030 ei, koska mulla on zumba.

“On messua pukannut kuin paavilla pääsiäisenä.”