Moro noro - ja korona

Blogin kirjoitustahti on hieman hyytynyt. Hieman tarkoittaen jotain kooman ja peruskallion välillä. Talossa ei isoja ole tapahtunut, enkä ole keksinyt kauheasti uutta uhriutumistakaan, joten olen keskittynyt uhriutumaan ihan vain tosielämässä. Mutta tässä ollaan. Mistä aloitetaan? Nyt keksin:

Talviloma ja talvitouhut

Lähdetään siitä, että metriäkään en ole tänä talvena hiihtänyt. Jokin suomalaisessa perimässä oleva häpeägeeni varmasti aktivoituu lähiaikoina ja tämän pettymyksen korvatakseni minun on varmaan hukuttava juhannuksena. 

“Metriäkään en ole tänä talvena hiihtänyt.”

Retkiluistelu sen sijaan on ollut kiva löytö. Lähinurkilla on Tuusulanjärvi, jota on pidetty huikeassa kunnossa, mikäli sää on vähänkään suosinut ja muulloinkin. 

Jäätävän kova luistelutekniikka.

Paluumatkalla Pohjanmaalta vietimme yön Tampereella. Hotelli Tornista oli melkoisen hulppeat maisemat, mutta suurimman vaikutuksen teki miehekkäin homma heti paljettien keräilyn jälkeen: vaahtokylpy. 

Muumimuseo oli sinänsä mukava, mutta halvemmaksi olisi tullut katsoa kalpeaa ja pyöreää kotoilijaa ihan vain peilistä. 

Olen nähnyt Günther-neidin kylvyssä, ihhahhaa ihhahhaa, hepo hirnahtaa.

Sähkönhinta saattohoidossa

Melko pian uuteen taloomme muutettuamme talon alle puhaltanut viima veti piharakennuksen (tuvan? tönön? hökkelin?) vesijohdon jäähän. Tästä viisastuneina (ehkä) sekä talon että piharakennuksen (mökkerön? möksän? apartementoksen?) vesijohtoihin asennettiin saattolämmityskaapeli. Piharakennuksen (nyt ei jaksa keksiä enempää) saattolämmitys laitettiin päälle heti yöpakkasten alettua, joskin ajastimella niin, että lämmitys on vartin tai puoli tuntia päällä silloin tällöin. 

“Miehekkäin homma heti paljettien keräilyn jälkeen: vaahtokylpy.”

Kun lähdimme hiihtoloman viettoon, sama homma tehtiin talon saattolämmitykselle. Hieman kotiin palatessa jännitti, oliko lämpö putkessa riittänyt vai pakkanen päässyt puremaan vedet jumiin. Ongelmaa ei onneksi ollut, joten ilmeisesti on-off-tyyppinen saattolämmitys täyttää tehtävänsä. 

Kyl mää tiärän, että on kylmää

Nurkat vuotavat. Piste. Jos tuulee sopivasti, talo jäähtyy parillakin asteella. Se harmittaa. Lampaanvilla on ihan kiva eriste, mutta olisi ollut kiva tietää, että sen läpi tuulee. Kunhan ilmat vetävät plussan puolelle pellavoimme, paperoimme ja teipoimme nurkat. Ja jos ensi talvenakin tuulee sisään, räjäytän talon. 

Näin kylmä nurkka voisi mennä nurkkaan häpeämään, jos siellä ei olisi niin kylmä.

Puuhella on silti ihana. Lasiluukku sekä leivinuunissa että hellan puolella olivat erinomainen hankinta, kun lämmön lisäksi taloon saadaan myös tunnelmaa. Edelleenkään emme ole leivinuuniin saaneet pizzanpaistolämpötiloja, mutta ehkä se ei ole maailman tärkein asia edes meille, jotka olemme kärsineet enemmän kuin kukaan koskaan missään. 

Pohjanmaalta mukaan tarttui kamiinapuhallin. En tiedä, kuinka paljon se talon lämmityksessä auttaa, mutta onhan se hupaisa roottori hellankannella hyrrätessään. 

Siinä se hyrrä hyrrää ja lämpö leviää kämppään kuin hankeen sammuneen viimeinen ajatus.

Sähkölaskun lasku

Aiemmassa postauksessani hehkutin, että tammikuun sähkölasku oli 204 euroa - toisin sanoen alempi kuin aiempina vuosina. Noh, miten kävi vuoden kylmimpänä kuukautena, kysyy Kermitsän kunnankourija Köstä Syndkvist. Kävi niin, että sähkölasku pieneni entisestään ja helmikuussa maksoimme sähköstä 155 euroa - sekin vähemmän kuin varmaan koskaan aiemmin. Toki olimme viikon poissa maisemista ja löylyvalmis kiuaskin oli tuon ajan pois päältä, mutta ei tämä meille ole kummoinen sähkökriisi ollut. Niiden puolesta harmittaa, jotka tässä turpiinsa ovat ottaneet. Pikkuhiljaa pitää alkaa pohtia, vaihdammeko pörssisähköstä johonkin muuhun sopimukseen, vai luotammeko markkinoiden voimaan. 

Noroa norolle ja koronaa korolle

Niinhän siinä kävi, että ensin kolme neljästä perheessämme alkoi puhua muinaisnorjaa posliiniluuriin ja reilua viikkoa myöhemmin samat kolme neljästä nappasivat koronan. Oma kuumeeni kävi yli 39 asteessa, mutta aika nopsaan tauti poltti itsensä loppuun. 

Käy lämmin henkäys talvisäässä, kun tauti on, kun tauti on.

Hupaisasti suhtautuminen koronaan ja töihinpaluuseen on parissa vuodessa muuttunut; kun tutkailin, millon passaisi palata töihin, vastaus oli suunnilleen “kun et enää yski kovin montaa litraa verta ja kuumetta on alle 40 astetta”. Pari vuotta sittenhän karanteeniin olisivat joutuneet kaikki 2000-luvulla tapaamani ihmiset, heidän sukulaisensa ja varmuuden vuoksi myös hollantilainen sikafarmari Hies van Sgrubberhoorn. 

Urakoiden alkuja ja loppuja

Olin saanut suosituksen hyvästä piharakentajasta. Sen suurempia ei saatu vielä sovittua, mutta kunhan piha-alueesta saa selkoa lumien sulettua (toistaiseksi lunta tulee vain lisää), hän piipahtaa tekemässä tarjouksen. Jos vaikka pihakin saataisiin pikkuhiljaa raksakatastrofista joksikin muuksi katastrofiksi. 

Kotkakin näkee, että IV-pulumme ovat paskoneet muutakin kuin kettinkiä.

Sähkärikin piipahti, mutta halit jäivät vähemmälle, kun olin koronassa. Lähiviikkoina saadaan toivottavasti sähköurakka hoidettua maaliin, yksi loppulasku pois ja ehkä kiuaskin asennettua niin, että se ei sammuile kesken saunomisen. 

Pumppu elvytetty

Kaksi vuotta sitten myimme maalämpöpumppumme lastemme moffan siskonmiehelle. Sen roudaaminen Pohjanmaalle oli melkoinen urakka ja pumppu seisoi pari vuotta varastossa käyttämättömänä. Mitään takuuta emme toki voineet pumpun toiminnalle antaa etenkään, jos se lojui kaksi vuotta käyttämättömänä. Saimme kuitenkin ilouutisen: pumppu on kytketty ja toimii. Herttaista sinänsä, että vanhan kotimme sydän sykkii yhä. 

Kolme vuotta sitten 2020

Teimme lopulta kaupat vanhasta kodistamme. Ajatuksen ja prosessin kanssa kipuiltiin useampi vuosi, mutta lopulta koronapandemian räjähdyksen alla homma eteni. Selvittelyjäkin riitti: ensin ääneneristysselvitys ja siihen perään energialaskelma. Melkoista matikkaa molemmat, jostain pitää tinkiä saadakseen jotain muuta tilalle. 

Kaksi vuotta sitten 2021

Jo vuotta aiemmin olimme olleet lähtökuopissa ja odottaneet, milloin Suuren Rakennusliikkeen armo loppuu ja muuttokäsky tulee. Vuosi siihen meni, mikä oli toki kannaltamme positiivinen asia. Aloimme siis etsiä väliaikaiskämppää. Yksi sellainen löytyikin, muttei löytynytkään. 

“Muinaisnorjaa posliiniluuriin”

Kelvollinen kämppä kuitenkin löytyi ja aloimme myydä vanhasta kodistamme kaikkea, mikä irti lähtee. Jonkin verran saimmekin diilattua roinaa eteenpäin. 

Muistoja väliaikaiskämpästä: rimpulareiden mentävä aukko suihkuun.

Stressi ja suru kotoa lähdöstä olivat melkoisia. Siksi ei mitenkään isosti ilahduttanut, kun Suuren Rakennusliikkeen veijari pölli talostamme kaverini lainaamat työkalut. Aika kiire oli tyypillä niistää talostamme kaikki mitä ei ollut pultattu kiinni.

Loputtomalta tuntuva ja yhä kesken oleva maalausurakkammekin oli jo alkanut kaksi vuotta sitten. Piharakennuksen (kämppä? koija? kammi?) suhteen oli suuria suunnitelmia. Oli ja on yhä.

Vuosi sitten 2022

Verokarhu muistutti, että olemme ratkaiseva linkki maailman järjestäytyneen rikollisuuden kitkemisessä ja että mikään ei ole tärkeämpää kuin saada tietää, paljonko timpuri on meidän työmaallamme tienannut ja vaivannäkömme korvattaisiin ruhtinaallisesti siten, että emme ehkä ihan vielä joutuisi vankilaan.

“Blogin kirjoitustahti on hieman hyytynyt.”

 

LVI-palaveri - muistiongelmia

Ihmisen muisti on kyllä jännän valikoiva. Eräänäkin päivänä muistelin, että heinäkuussa 2021 ei yhtenä päivänä ahdistanut jäätävästi. Tarkistin päivän kalenterista ja piti paikkansa: olin tuolloin koomassa. 

You only LVI once

Saimme vihdoin pidettyä palaverin vastaavan mestarin ja LVI-urakoitsijan kanssa. Jälkimmäinen oli tehnyt kotiläksynsä: mukana oli pino printattuja sähköposteja ja hyvin mietittyjä selityksiä, miksi loppujen lopuksi kaikki johtui joko asiakkaista, timpureista tai molemmista. 

“Heinäkuussa 2021 ei yhtenä päivänä ahdistanut jäätävästi.”

Hieman reikäisiksi selitykset kuitenkin jäivät, kuten väite siitä, että piharakennukseen olisi asennettu kököt mökkiventtiilit, koska timpurin tekemä reikä oli liian pieni. Vaan kun ei ollut. Oli juuri se mitä pyydettiin. Tai että äänenvaimentimet oli asennettu ihan vähän kuin hyvää hyvyyttään, vaikka ne oli merkattu kuviin vain varauksina. LVI-hemmo ei tosin kaivanut meileistään sitä, jossa kirjoitin jo useampi kuukausi ennen IV-asennuksia, että “piirroksissa olevat varaukset äänenvaimennukselle tarvitaan ääneneristysselvityksen perusteella”. IV-gyllenhaalithan eivät missään vaiheessa kysyneet meiltä käytännössä mitään mistään. Asensivat vain huonosti rumia tötteröitä.

Kosteustunnistin LVI-gadotien tyyliin: talouspaperia makkaratikkujen ympärille, tikku IV-piippuun ja painellaan kivivillaa, josko talouspaperi kastuu. Ei kastunut. Se on hyvä.

Jännästi ennen joulua LVI-urakoitsija vielä myönsi, että tuloilmaventtiilien rumuudesta olisi pitänyt kysyä meiltä ennen asennusta. Nyt selittely oli epämääräistä urinaa tyyliin “kyllä me nää kato on sellaisia että kun myöhässä teiltä ja timpurit njööh bunga bibaabom”.

Sentään kovin montaa selitystä hän ei ollut onnistunut brainstormaamaan lattiallemme valuneesta vedestä, vaan myönsi sen olleen heidän vikansa. Vähän toki “se kattourakoitsija wumbawumba shigauee njöpp njöpp”, mutta enimmäkseen moka oli heidän. Toki heillä olisi ollut vastuuvakuutus, joka olisi korvannut, jos emme olisi olleet kotona ja saaneet välittömästi kuivattua lattioita ja vaatekaappia. Siinähän olisi sitten ruvettu pyydystämään saippuoitua hyljettä sen jälkeen, kun vastuukysymyksistä olisi pitänyt alkaa vääntämään.

“Njööh bunga bibaabom.”

Kysyin, millainen loppulasku saadaan aikaan, jos hoidamme itse Velcon tuloilmaventtiilit seiniin ja unohdamme kylppäriin suunnitellun siirtoilmasäleikön - joka siis IV-johanssoneilta oli jäänyt asentamatta, vaikka omien sanojensa mukaan olivat käyneet työmaalla lähes joka päivä surusilmin toteamassa, etteivät vieläkään voi asentaa tuloilmaventtiilejä. Voimia.

Eikös tämä nyt ole valmis? Siisti kuin sika pienennä.

Jänskänlaisesti LVI-urakoitsija myös muisti valitsemamme suihkun ja bideen, jotka olivat urakkahintaa kalliimpia, mutta hieman vähemmän muisti, että yhtä suihkua eivät olleet asentaneet lainkaan, koska suihkukaappi ja yksi vesipostikin oli pudonnut listalta pois. Kovin valikoiva on kädellisen muisti. Ja jäipä takan korvausilmakin tekemättä. Mutta nämäkin ovat varmaan timpurien ja meidän vikaa, koska “venttiilit yammayamma shvvöö skwiliduu”. 

Analyysinsä pohjalta urakoitsija tarjosi viimeiseen erään n. 500 euron hinnanalennusta. Emme tarjoukseen heti tarttuneet, vaan sanoimme keskustelevamme vastaavan mestarin kanssa ensin. Tämä huomauttikin fiksusti urakoitsijan lähdettyä, että vaikka LVI-urakoitsija kauniisti kiittelikin toimintaamme IV-ledgerien sössittyä, ei minkäänlaista puhetta vahingonkorvauksesta ollut. 

“Kovin valikoiva on kädellisen muisti.”

Emme siis kelpuuta 500 euron hinnanalennusta, vaan pohdimme, mikä olisi fiksu tapa ratkaista asia. Varmaankin oikeudenkäynti, sähköshokit ja kastraatio, koska loppujen lopuksi viivästyminen oli “meidän syytä gibbolo gibbolo wakamuu nauch-schwopps”. 

Pahamaineinen koronaluola. Jos haluat yskää beibe, täältä sitä saa.

Koska muistihäiriöistä huolimatta keskustelu käytiin ihan sivistyneillä sanoilla ja äänenpainoilla, katsoin parhaaksi olla jakamatta osapuolille tekemääni kymmensivuista reklamaationivaskaa. Totesin melko nopeasti, että se vaatii päivittämistä sekä LVI-urakoitsijan esittämien (osin valheell virheellisten) argumenttien että omien hieman vittum kärkevien sanavalintojenikin osalta. 

No piano? No pian o!

Lähdetään siitä, että meillä on kulttuurikoti. On kuulkaa Toikkaa, Aaltoa, Gullichsenia, De Seniota ja Orlowskia. Lapset osasivat laulaa jo ennen kuin heidät siitettiin, ja itse osallistun aktiivisesti nokkelan nimimerkin suojissa nettikeskusteluihin, joissa totean kaikkien muiden olevan ihavituhomoja. Ja mutsiskin oli.

“Gibbolo gibbolo wakamuu nauch-schwopps.”

Kulttuurikodissa pitää toki olla myös piano, koska minä hetkenä hyvänsä marsalkka von Bumsenhofin keskimmäinen poika Günther-Afasia Bumsenhof saattaa soittaa ovikelloa ja tulla kosimaan tytärtämme. Ja jollei tuolloin Hoffmann & Kühne -pianostamme irtoa vähintään Jürgen Maulschwanzin kappaletta “Firsch acken, Buse mömsen”, saattaa kahden maineikkaan suvun liitto jäädä toteutumatta. 

Aloitan jokaisen aamumme soittamalla projektimme tunnusbiisin.

Siispä piano tuli ja on muuten vireeltään sama kuin oma oloni ekana koronapäivänä. Samalla tuli todettua, että pianohuone ansaitsee nyt vihdoin myös i-kirjaimensa. Ja että ihan kiva pikku kuutio huoneestamme tuli: Vallentuna-soffat toimivat levitettyinäkin, eikä huone mene ihan tukkoon. 

Kesällä on kiva olla korona

Tuo häröpallo helvetistä siis löysi kuin löysikin meidänkin keuhkoihimme. Itse tilttasin kaksi päivää ennen kesälomani alkua ja sammuttelin parhaani mukaan pahimpia tulipaloja sängynpohjalta. Kanssavelalliseni Seija Ala-Kautta tilttasi samaan tautiin muutamaa päivää myöhemmin ja tyttäremme Perintörinsessa nappasi kopin taas pari päivää tästä. 

Bingettää vai hengittää, kas siinä koronapulma.

Kovin rankaksi ei vointi onneksi ole mennyt kellään, mutta tätä kirjoittaessani tauti on kuitenkin muistuttanut olemassaolostaan jo viikon, vaikka kuumetta olikin vain kolmena päivänä. Yskä tuntuu pysyvän tiukimmin, mutta sekään ei onneksi ole mitään veristä keuhkovisvaa seiniin lennättävää laatua. 

Koronaa terdellä

Kulttuurikodissa pitää olla lehtikuusiterassit. Tämä mainitaan jo Lions-klubimme säännöissäkin. Lehtikuusta tilailtiin viime kesänä pariinkin otteeseen, mutta vähän jäimme edelleen vajaaksi. Juu, monellakin tapaa. Soittelin höyläämölle vain kuullakseni, että koko kesän tuotanto on myyty. Hetken nyyhkytettyäni höylääjä kysyi, millaista määrää tarvitsisimme ja sen kuultuaan totesi, että se saadaan järjestettyä. Jatkoin nyyhkyttämistä.

“Kulttuurikodissa pitää toki olla myös piano.”

Seija Ala-Kautta ja poikamme Nonstoppolos ajelivat Nurmijärvelle minun potiessani ja lastasivat kyytiin 100 metriä lautaa, jonka olin laskenut riittävän. Kävi totta kai niin, että 100 metriä lautaa ei riittänyt. Siksi siis ajelin vielä Starkkiin (os. Terra) ja ostin vielä 16 metriä lisää lautaa. Nurmijärvinen lauta voittaa laadultaan Starkin (os. Turha Terra) kuus-nolla, mutta kökömpi lauta saatiin sen verran kökömpiin paikkoihin, että laatuero tuskin tulee haittaamaan.

Missä puuta, siellä jaska.

Paljon emme ole onneksi joutuneet uutta puutavaraa ostamaan. Lehtikuusen hintakehitys viime vuodesta menee nimittäin näin:

Lehtikuusi Nurmijärveltä kesällä 2021: 3,5 e

Lehtikuusi Nurmijärveltä kesällä 2022: 4,7 e

Lehtikuusi Starkista seuraavalla viikolla: 6,2 e

Meidän määrillämme näistä ei onneksi koitunut aivan jäätäviä kustannuksia, mutta toki jokainen tuhlattu ylimääräinen satanen on pois lasten ruoasta, terveydenhuollosta ja koulutuksesta. 

Talolaina maksettu

Ai niin, loppuun vielä iloinen uutinen: saimme talomme maksettua. Emme tosin tätä risukasaa, vaan edellisen purulaatikkomme. Sen, joka purettiin yli vuosi sitten. On se vaan vapauttava tunne, kun ei tartte maksaa lainaa talosta, jota ei ole enää olemassa. 

“Kulttuurikodissa pitää olla lehtikuusiterassit.”

Nyt sitten maksellaan enää tätä taloa. Ja tonttia. Ja lisälainaa. Ja pikavippejä. Pitäisiköhän ostaa muuten isompi bilispöytä? Ja moottoripyörä. Seija Ala-Kautta tarvitsee crosstrainerin. Siis toisen, yksi on makkarissa, mutta tämä tulisi terassille. Ja personal trainerin. Ja Rainerin, mutta Rainer onkin escort. 

“Ihmisen muisti on kyllä jännän valikoiva.”