Timpurien comeback - tahroja lattialla

Tässä projetissa on voinut luottaa kahteen asiaan: siihen ettei mihinkään voi luottaa ja että timpureihin voi luottaa.

Tosin jos sitä käännettä parempaan fiilisten suhteen on odotellut, niin eipä se sieltä ole ainakaan vielä tullut. Kuvaava oli keskustelu (minua fiksumman) työkaverini kanssa, joka on ottanut (minua fiksummin) muuttovalmiimman talon. Silti ajatukset ja tunteet projektin kuluessa ovat ihan yksi yhteen: kaikki on tahmeaa, vaikeaa ja kaikki pitää varmistaa. Iloa talon edistymisestä eikä uuden kodin valmistumisesta ei ole ja huolestuttaa, löytyykökään sitä. Työkaverini Mandi (nimi muutettu) aprikoi, osasiko selittää asian ymmärrettävästi. No perkele osasi. Täydellisesti.

Iloa kuitenkin tuotti timpurien - niiden, jotka eivät ole lähteneet, rähisseet, ylilaskuttaneet, lintsanneet, uhkailleet tai sössineet - paluu. Vaikka pilariperustuksemme sortuisikin, niin näihin miehiin on voinut luottaa. Olemme parhaamme mukaan koettaneet kiikuttaa tontille kahvia ja pullaa ja jopa maksaneet laskut pitääksemme heidät hyvällä tuulella ja motivaationsyrjässä. Silti sen verran herkillä tässä ollaan, että joka kerran, kun timpuri soittaa, pelkään heidän ottavan loparit. Viimeisin soitto koski sitä, että saunan lattiaan pitää hakea lisää Vetonitia. Timpuri saattoi hieman ihmetellä, kun aloin nyyhkyttää hänen sanottuaan “kuule, nyt on loppu…”.

Naapuri (ei se tärähtänyt örkki vaan se ihan kiva) ehti muutaman kerran tiedustella, milloin seinältämme puretaan telineet.

Pystyttäjien seuraajien kanssa homma ei päättynyt yhtä kivasti: homma jäi kesken ja päädyimme jatkamaan hommia kahden timpurin kanssa. Toinen näistä vakuutti osaamisellaan harvalaudoituksen kanssa, joten toivomme, että osaamista, kokemusta ja näkemystä on muuhunkin. Tarttisi nääs saada lasikaiteille tolpat ja loput portaat. Ja terassien puukaiteet. Ja piharakennuksen terassi. Ja loput vuorilaudat. Ja terapiaa. Ja pian. Ja. Ja. Ja.

“Iloa talon edistymisestä eikä uuden kodin valmistumisesta ei ole ja huolestuttaa, löytyykökään sitä.”

Entiset pystyttäjätkin kivana ylläripyllärinä tupsahtivat tontille hakemaan telineensä pois. Olihan niistä hyötyä esimerkiksi räystäänalusten maalaamisessa. Ikävä maku jäi sopimuksen purkamisesta, etenkin kun heidän seuraajiensakaan kanssa homma ei mennyt ihan valssin tahtiin. Tämä itsensä syyttäminen jatkuvista vääristä valinnoista on ollut ehkä koko proggiksen rankimpia juttuja. Aina kun tekee ratkaisun, siitä rangaistaan. 

Onhan se hirsiseinä ruma, kun ei ole rakennustelineitä sulostuttamassa.

Jos nyt ihan väkisin koetan repiä tästä jotain positiivista, niin listataan nyt, mitä (hyvää) viime aikoina on tapahtunut:

öö

no siis

tota

no esimerkiksi

tiäkkö

Leikki sikseen ja kädet pois konehuoneesta. Olemme Seija Ala-Kauttan kanssa maalanneet sisäkattoja toistamiseen. Ensimmäinen kertahan paneelit maalattiin ennen asennusta, mutta vaikka salaa toivoinkin maalausjäljen olevan peittävää jo yhdellä kerralla, se oli sitä yhtä paljon kuin minä olen kaikkeen rauhallisesti suhtautuva rakennusalan ammattilainen. Siispä pensseli jatkovarteen, niska kenoon ja tuntejatuntejatunteja hinkuttamista epäergonomisessa asennossa. Vielä ei ole lattialautoja, joten pilkkukuume on tarttunut harvalaudoitukseen ja lämmönluovutuslevyihin. Ja hiuksiin, käsiin, rintakehään. Löytyipä paneelimaalin tahra jopa vasemmasta munuaisestani. 

Seija sutii, Nonstoppolos nousussa.

Perintörinsessa jättää jälkensä.

Koetimme kompensoida seinien suojaamattomuutta omalla huolellisuudellamme, mutta muutama tahra hirsiseiniinkin saatiin. Ihan sama. Tahrat saavat luvan edustaa Chalk Paint Riviera Maison Rustic Chic Hampton Casual Style -tyyppistä sisustusta. Jonnekin kuntouttavaan päivätoimintaan päädyn muutenkin hiplaamaan makrameeta pakkausnarusta.

Ajattelin luoda itsestäni ihmisläheisemmän kuvan. Siksi tässä kuva nenästäni, jossa on joko kokaiinia tai maalia. En muista.

Toistaiseksi on vedetty olohuoneen, keittiön ja makkarimme katot. Jäljellä on vielä lasten makkarit, vessa, kodinhoitohuone, eteinen, vierashuone, piharakennus, Papua Uusi-Guinea ja Brexit-sopimus. Vedetään ensin isommat, niin homma tuntuu ainakin ajatuksen tasolla pienenevän. 

“Makrameeta pakkausnarusta”

Timpurit ovat tehneet väliseiniä, villottaneet ne ja valaneet piharakennuksen märkätiloja. Eivätpä he nyt tällä kiepillä ole olleetkaan vasta kuin neljä päivää tämän blogosfääriä järisyttävän postauksen kirjoitushetkellä. 

Tarvitseeko sitä 180 neliötä? Tässä 50 neliön kerrostalokaksiossakin pärjää, kunhan lapset huumataan pädillä, telkkarilla tai kännykällä.

Vinguin muuten pahaa mieltäni Junniselle (nimi muutettu), jonka työmaalla timpurimme olivat ennen meitä. Siinähän nyt ei ole mitään uutta, että vingun pahaa oloani. Olen tälläkin viikolla uhriutunut ainakin kirjaston tädille, kaupan heviosaston hyllyttäjälle, Tussulanlärven viikkosanomien tekstaripalstalla sekä mäkkärin drive-in tilauskaiuttimeen. 

Viime viikollahan siis se leppoisa naapurimjölkvist soitti ja halusi tietää, minkä värinen talostamme tulee. Kun vastasin, että talostamme tulee punavalkoinen, naapurin ukkeli vastasi välittömästi “ei saatana”. 

Mietimme, mikä olisi ollut oikea väri. Junninen veikkasi, että naapurin vastaus olisi ollut sama, vaikka olisin vastannut “kahdeksan”. 

Tässähän muuten olisikin mainio uusi sävy Tikkurilan värikarttaan: Ei saatana. Vesiohenteinen, täyskiiltävä ulkomaali kaikkeen puolihimmeän naapurin ärsyttämiseen.

“Ei saatana!”

Pystyttäjien perintö - puutteita pukkaa

Onhan siinä jotain ironista, kun otetaan hyvämaineinen, kokenut (ja jokseenkin hintava) pystytysfirma, jonka pomo korostaa, että heillä on vain suomalaisia työntekijöitä. Kun sitten kun nämä suomalaiset työntekijät eivät ehdi kuukausiin tontille, homman hoitaa loppuun - yllätys yllätys - virolainen porukka. 

Vaikka pystytysfirmalta saatiinkin ystävällinen / taktinen kädenojennus hinnanalennuksen muodossa, niin kaikkea pientä ja riemullista on pitkin matkaa (suomalaisten) pystyttäjien hommista paljastunut. Timpurit joutuivat kiinnittämään pystyttäjiltä unohtuneita palkkikenkiä piharakennuksen alapohjaan - me maksoimme. Yksi följäri jäi myös (suomalaisilta) pystyttäjiltä kiinnittämättä ja lojui koko talven maassa - virolaiset kiinnittävät senkin. Terassin kestopuurungot oli kiinnitetty vääränlaisilla kulmaraudoilla, joten ne piti (suomalaisten) pystyttäjien jäljiltä fiksata. Ja sitten vielä tämä:

Parhaan lavatanssiperinteen hengessä (suomalainen) pystyttäjä tökkää teräsheppinsä ensimmäisen koloon, joka vastaan tulee. #hirsitoo

Siellä menee kuin Länsimetro putkessa. Vahinko vaan, että tämä metro on rakennettu Vantaalle, kun Espooseen oli tarkoitus. 

Meillähän oli aika souvi saada ketään tekemään reikiä seiniin, jotta saadaan kytkimet ja töpselit kohilleen. (Suomalaiset) pystyttäjäthän lopulta lupasivat nämä tehdä, mutteivät sitten lopulta tehneetkään. Kuvassa oleva jykevä kierrejönkkä pitää hirsiä nuhteessa ja kiristää niitä. Vahinko vain, että (suomalaiset) pystyttäjät laittoivat tämän kierretangon sähköporausreikään, eikä sen seuraksi enää mahdu sähköjohto. Tämä(kin) teettää lisähommia (ei-suomalaisille) timpureillemme, kun kierretanko pitää kiskoa pois ja siirtää parinkymmenen sentin päässä olevaan oikeaan porausreikään. Toinen vaihtoehto on tietty laittaa valokytkin keskelle seinää eikä ovenpieleen. Paino sanalla pieleen. 

“(suomalainen)”

Tähän kun lisätään se, että pystyttäjät pöllivät meiltä ovi- ja ikkuna-aukoista sahaamansa hirrenpätkät ja että heillä on yhä meidän järjettömän kalliit ikkunateippimme jemmassa, niin kyllä se kotimainen on silloinkin parasta, kun se ei tule paikalle sovitusti, varastaa ja on paskinta. 

“Niille tulee vaan puusauna ja leivinuuni, ei kai ne näitä tuhteja puupölkkyjä mihinkään tartte. Viedään pois ja laskutetaan siitä vähän ekstraa.”

Pystyttäjien, anteeksi suomalaisten pystyttäjien hommista jäi uupumaan muun muassa ikkunoiden vuorilaudat. Näitä (suomalaisten) pystyttäjien seuraajat ovat nyt asennelleet ja me koettaneet maalata. Ihan jokaiseen detaljiin ei talokauppoja tehdessä osannut kiinnittää huomiota, joten ikkunoiden vuorilautojen ulkonäkö tuli vähän yllärinä - onneksi iloisena sellaisena. Niissä on kivasti pientä koristelua, mutta ne ovat silti sopivan yksinkertaisen näköiset. 

Koska olen useamman sadan kilometrin päässä mökillä tappamassa hyttysiä ja riitelemässä lasteni kanssa vielä kerrostalokämppäämmekin pienemmässä tilassa, minulla ei ole niistä kuvia. Mutta ainahan voi piirtää MS Paintillä. Paino sanalla Pain.

(Suomalaisen) taiteilijan näkemys (suomalaisen) hirsitalon (suomalaisista) vuorilaudoista.

Koristehirsi kattoon

Kun tontti kuhisi äijiä, näiden lihasvoimalla nousi myös (suomalainen) koristehirsi kattoon tupakeittiön ja olohuoneen väliin. Viisimetrinen, umpipuinen hirrenpökäle ei ole ihan kevyimmästä päästä, mutta tulipahan muuten kiva! Eikä edes muurahaisia näkynyt. Keittiö ja olohuone ovat yhä yhtenäistä tilaa, mutta lohenpyrstönurkan kohdalta terassin pariovelle jatkuva koristehirsi jakaa tilan sitä katkaisematta (tämä oli varmaan gloriankotimaisin lauseeni ikinä). Lisäksi hirteen voi halutessaan kiinnittää ruokapöydän riippuvalot. Tai voi siihen ripustaa turskaakin kuivumaan. Tai suomalaista muikkua. 

Koska olen useamman sadan kilometrin päässä mökillä tappamassa hitaasti itseäni ja riitelemässä hyttysten kanssa vielä kerrostalokämppäämmekin pienemmässä tilassa, minulla ei ole siitä kuvia. Mutta ainahan voi piirtää MS Paintillä. Paino sanalla Parru.

(Suomalaisen) taiteilijan näkemys (suomalaisen) hirsitalon (suomalaisesta) koristehirrestä.

Paneelien maalaustalkoot, osa 2

En muista, montako nippua kattopaneelia meillä oli alunperin. Sen kuitenkin muistan, että neljä aikuista sai päivässä maalattua arviolta siivouskomeron katollisen verran paneeleja. Paneeleja oli jäänyt vielä 16 nippua maalaamatta. Näistä neljä nippua kosteisiin tiloihin suditaan joskus jollain, mikä ei aiheuta keuhkoahtaumaa tai asbestoosia, joten jäljelle jäi 12 pakettia. Näistä Seija Ala-Kauttan ja Nonstoppolosin kanssa sudimme edeltävänä iltana neljä, joten kahdeksan pakettia jäi vielä kaverien selkänahasta revittäväksi. 

Entäpä jos olisikin ottanut paneelit valmiiksi maalattuina? Njääh, liian helppoa. Ei kaljaa eikä pizzaa talkoolaisille, ei 20 litraa maalia haettuna naapurikaupungista, ei suteja, ei suttua, ei hukattua nuoruutta.

Apuun karautti jo tuttuun tapaan Salonkylän pensselisetä Juho sekä uutena riistettävänä pohjoisen pallonpuoliskon vahvin mies Lasse, jonka kanssa taannoin käytiin ryöstöretkelläkin. Alkuilta meni sutiessa, maali riitti käytännössä täydellisesti ja valmista tuli. Saunaankin ehdittiin, eikä pesuhuoneen lattialla odotellut edes ylimääräisiä ylläreitä. Elämä ei välillä ole ihan täydellisen huonoa, vaikka kukaan ei edelleenkään ole missään koskaan kärsinyt yhtä paljon kuin me.

TV-antennipistokkeet

Oma aivopieruni oli olla pyytämättä sähköasentajaa laittamaan meille TV-antennipistokkeita. Jostain syystä olin vakuuttunut, että emme niitä tarvitse. Kulttuurikodissa riittää cembalo, guassit ja Sarah Youngin kootut VHS:ltä. Nyt kun olemme asuneet väliaikaiskämpässä, jossa saamme tuijotella päivät pitkät laaturealityjä kuten “Apua, siskoni on läski morsian remontoimassa autiolla saarella” tai “Käräytyskamera naapurin makuuhuoneessa ja tuoltahan tulee maailman vaarallisin miljonäärieläin”, kelkkani on kääntynyt. Koska heroiinin katukauppahinta ei ole koronankaan myötä romahtanut, jotain huumetta lapsille pitää olla. Siispä syötämme heille Simpsoneita Foxilta, Liviltä, Subilta, Friiltä, Avalta, Herolta, Jimiltä ja loppuilta katsotaan ohjelmaa “Ruma ihminen on tyhmä ja läski ja nyt siitä tehdäänkin nätti tai sitten makkaraa, sinä päätät - artistivieraana Haloo Sanninoora”. 

Hirsiseinien porauksiinhan ei enää antennipiuhaa tungeta, mutta piharakennukseen ja talon vierashuoneeseen pistoke saadaan yhä helposti pariinkin paikkaan runkorakenteisen seinän sisällä. Makkarissa on jatkossakin katseltava pädiä tai kännykkää. Nukkua voi töissä.

“(suomalainen)”

Terassi

Puun ja kaiken rakennusmateriaalin hintahan on noussut aivan törkeästi tänä vuonna. Me olemme olleet sikäli onnekkaassa asemassa, että valtaosa kaikesta tarvitsemastamme puusta on hinnoiteltu ja maksettu selvästi edullisemmin kuin mitä tällä hetkellä olisi tarjolla (käytinkö todellakin juuri sanaa edullinen?) Lehtikuusilautaakin saimme yllättävän edullisesti (taas?!) ja sutjakasti, vaikka aluksi kuulimmekin höyläämöllä olevan seitsemän viikon jonot. Lautojahan ei uskaltanut tilata, kun ei ollut mitään tietoa, milloin (suomalaiset) pystyttäjät saapuvat terassia naputtelemaan. Nyt kuitenkin on terassia. Ja lehtikuusi on kyllä komeaa. Lattia on muutenkin yllättävän kätevä käyttöliittymä. Parempi kuin esim. reikä.

Kyllä (suomalainen) lehtikuusi vaan on komeampaa kuin ulkomainen, joka vaan siemailee lattea ja vislailee siveälle kotimaiselle koivulle kahvilanpöydästä.

Pienehkö kompromissi oli pakko tehdä: olisimme mieluusti ottaneet 145 mm levyistä lautaa, mutta sitä ei vaan saanut. Siksi terassimme lattia on nyt vähän kapeammasta 120 mm leveästä laudasta. Tuskin sitä isommin stressaamme sitten kuuden vuoden päästä, kun taloon pääsemme muuttamaan. Ensimmäinen toimitus loppui kesken, joten välissä (suomalaisten) pystyttäjien sijaiset naputtelivat muita hommia kuten räystäslautoja, joita (suomalaiset) pystyttäjät eivät saaneet aikaiseksi urakkansa ensimmäisenä ja viimeisenä seitsemänä kuukautena. 

Mökkihöperöintiä

Ja nyt ollaan siis mökillä. Yöllä herätti kärpänen ja myöhemmin hyttynen. Vesi oli tuloiltana 23-asteista, sitten alkoi tuulla, vähän satoi ja seuraavana iltana laiturin editse kelluivat ensimmäiset jäälautat pingviinejä kyydissään. Huomenna kuulemma järveen muuttaa Otaniemen kylmälaboratorio ja loppuviikosta vesi on lähes riittävän viileää suomalaiselle avantouimarillekin. 

Suomalaista muovia suomalaisilla lauteilla. Niistä on suomalaiset hengityselinsairaudet tehty.

Viime vuonnahan teki todella tiukkaa löytää jostain sup-lauta mökille. Tänäkin vuonna tuntuu, että kaikki kondomia suuremmat kumituubit menevät kaupaksi hinnalla millä hyvänsä, niin vahvana sykkii jokaisen perushjördiksen kaipuu kaislikkoon. Olin kuitenkin kaukaa vähän vähemmän tyhmä ja hankin meille ajoissa toisenkin laudan, vieläpä suht edullisesti, joten nyt kelpaa kuvitella itsensä vanuatulaiseksi atleetiksi ja hukkua Jörnikkälän Aatoksen muikkuverkkoihin.

“(suomalainen)”

Meillähän ei ole omaa mökkiä, eikä sellaisen rakennuttaminenkaan ole parin viime vuoden kokemusten perusteella noussut prioriteettilistan top tuhanteen. Sen sijaan olemme olleet jo lähes parikymmentä vuotta samalla vuokramökillä Pohjois-Savossa. Mökki on vaatimaton, mutta siinä on sauna, järvivesi on puhdasta (koska edes saasteet eivät pärjää noin kylmässä) ja se paras asia: täällä on hiljaista. Sillai niinku tiäkkö oikeesti hiljaista toisin kuin siinä ohutsuolessa, jonne rakennamme ja jossa aina pärisee, jylisee, pörpöttää, haukkuu tai ainakin kohisee. Tätä kun saisi (suomalaiseen) purkkiin, mutta ei saa. 

“(suomalainen)”

Kattopaneeleita - ja kakkakikkareita

Timpurit palasivat, kippis sille! Skoolasinkin oikein erityisellä vedellä taannoin kattopaneeleja maalatessamme. Terassilla oli kokispullo puolillaan vettä, joten hörpin siitä mukillisen. Vähän maistui muovilta, mutta ajattelin, että helle on tehnyt tepposensa. Helle oli kuin olikin tehnyt tepposensa, tosin jo pari viikkoa aiemmin; pullo oli jäänyt timpureiden sijaisilta portaille juhannusta edeltävällä viikolla ja siitä lähtien vesi oli saanut limoittua ja levöittyä suorassa auringonpaisteessa. Mitään oireita ei ole kuitenkaan tullut, joten joten joten joten joten joten joten joten joten

kuten

Kattopaneelien maalaus

Näkymättömät asiat ovat ihan turhia - kuten rakkaus, demokratia ja perna. Näkyvät asiat ovat sen sijaan kivoja: hirsiseinien nousu, pankkitilin saldon hupeneminen ja nyt uusimpana kattopaneelit. Näitä paneeleitahan me lähdimme kiireen vilkkaa maalaamaan jo heti maanantaina juhannuksen jälkeen. Itse maalaamishommiin päästiin kuitenkin vasta yli viikkoa myöhemmin. Mutta sentään päästiin. 

“Timpurit palasivat, kippis sille!”

Aamupäivästä aloiteltiin. Maalin kimpussa lutralutrasi Salonkylän sutisaukko Juho sekä Santahaminan seksy supersankari Vellu (nimet muutettu). Seija Ala-Kautta maalaili osan aikaa ja osan ajasta pinoili paneeleita kanssani. Olipa paikalla vielä Juhon puoliso The Erhikin.

Tässä on mystinen, innokas Juhomies...

... ja seksy puolialaston Vellumies...

... ja Seijakin sutii vaikkei ookaan mies...

... aina pinosta syntyvä uudelleen. (Joo, on huono kuvateksti.)

Tulosta syntyi, mutta pizzapaussin kohdalla meinasi hieman moraali notkahtaa, kun kaiken vispaamisen, sutimisen ja pinoamisen tuloksena olimme saaneet valkoiseksi ehkä niukan kolmasosan. Pinoamisesta tuli yllättävän iso homma, kun paneelipinojen väleihin tarvittiin lautaa ja palikkaa yllättävän paljon ja kovaa tahtia. Loppujen lopuksi en sutaissut millilitraakaan maalia mihinkään. Huuletkin jäivät punaamatta. Sentään sheivasin.

Nuorisoidoleilla oli tällaisia tukkamalleja kahdeksankytäluvulla. Nykyään pidetään pipoa sisälläkin, saatana!

Onhan tuo paneelien puumatsku vähän sellaista samanlaista, mistä vanhempien ikäluokkien mielestä uudet alokkaat on tehty; pehmeää, epätasaista höttöä. Päätimme maalata paneelit kertaalleen jo ennen asennusta kuultuamme pelotteluja, että maalaamaton pontti puskee kuivuessaan esiin, jos paneelit maalataan vasta katossa. Toki paneelipaketissa luki, että valmistajan mukaan ne tulisi asentaa kattoon välittömästi. Varmaan siksi, että höttö on korkkiruuvilla kolmessa minuutissa muovista ottamisen jälkeen. 

Jännästi maalatut paneelit haisivat vanhalta munkinrasvalta kuivuessaan. Radio Nostalgia soi koko päivän, joten ehkä se eltaantuneen hajun lähde olin kuin olinkin minä. Soittolistaradioihin verrattuna Nostalgian musa soi laveammalla skaalalla, eikä esim. KVGJVC:n feat. Sanninooran kesäbiisi Sporttikaljatissibiitsibeibe soi kuusi kertaa tunnissa. Juu, olen vanha. Mutta Queenin Don’t Stop Me Now nyt vaan on parempi biisi kuin EVGJGV:n feat. Salliellimillin biisi Bebakännilätkätussu.

Päivä maalattiin, paneelit riittivät just ja just yhteen makkariin. Tai näin nämä asiat ainakin koetaan.

Kaljaa, vissyä ja kokista kului kiitettävästi. Ja sitä timpurien pyhää vettä. Nyt kun muistelen, niin se taisi hieman kellertääkin. Lopulta oli ⅔ paneeleista maalattuna. Kolmasosa jäi odottamaan, ei pystynyt enää. Lisäksi reilut kymmenen neliötä paneelia ajateltiin mahdollisesti vahata, kun tulevat kosteiden tilojen kattoon.

“Sporttikaljatissibiitsibeibe”

Olin joskus Termexin tamppailun aikana hävittänyt aurinkolasiklipsini. Kuluneella viikolla tontilla käynyt kaverini Aksuliini (nimi diminutoitu) löysi ne terassin alta. Kun sitten maalauspäivänä möyrin paneelipinojen välikalikoita etsimässä, stereonäköni kapeni jälleen:

Näin absurdi kuva ei mitenkään sovi näin asialliseen blogiin.

Kun paneelit oli keskiviikkona maalattu, torstaina koitti onnenpäivä: timpurit tulivat takaisin! Töttöröö ja kippis! Juu, just sillä vedellä. Paneelit alkoivat siirtyä terassilta kattoon. Ja kuten tuolla ylempänä sanoinkin, niin onhan se kiva, kun tulee taas vähän valmiimman näköistä.

Pystyttäjäthän ovat hommissa jossain siellä, missä heillä on paremmat asiakkaat. Me saimme kuitenkin timpuriemme kautta uudet tekijät hommiin ja he aloittivat asentamalla ikkunoiden vuorilautoja. Minä menin perässä kuin leskirouva von Knösselbergin mäyräkoira sekoitettuaan kalmanhajun maksamakkaraan. Metrin leveällä pensselillä ei tosin kovin tarkkaa työtä tehdä, mutta vetelin valkoisella maalilla laudat päältä ja toivon, että pieni vihreä keiju käy sutimassa taikapensselillään enemmän tarkkuutta vaativat kohdat. 

Olen kuuden metrin korkeudessa heiluvalla telineellä ja pensselin varsi on 30 senttiä liian lyhyt. Kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä.

Auto hajosi

Pari postausta taaksepäin taisin todeta, että rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto hajosi. Liioittelin. Ei se nyt kokonaan hajonnut. Esim. hanskalokero toimi edelleen. Sen sijaan tammikuussa vaihdettu akkulaturi päätti mennä rikki. Tämä tarkoitti auton hinaamista (jälleen kerran) korjaamolle. Vaihtoivat mukisematta takuuhommina laturin. Sen sijaan katsastuksessa huomautetuista asioista maksoimme puolisen tonnia. Eikä edes kirpaissut. Autoilu nyt vaan on kalleudessaan samaa luokkaa kirkkojen polttamisen, Mona Lisan viiltelyn tai Thaimaan kuninkaan solvaamisen kanssa. 

“Hanskalokero toimi edelleen.”

Paneeliasiat on nyt varmaankin suht kattavasti käsitelty, etenkin, kun kyseessä on laudanpätkiä, joita ladotaan kattoon. Otsikossa mainittiin kattopaneelien lisäksi myös kakkakikkareet. Pitäisikö niistäkin kertoa? Vai olenko kuin Nalle Wahlroos, joka ottaa EU-tuet vastaan, muttei koe velvollisuudekseen maksaa veroja?

Vain yksi harha-askel ja talolainan maksaakin LähiTapiola. Houkuttava ajatus.

No en. Vaikkei tässä EU-tukia ropisekaan, laitan silti otsikoksi raflaavasti

Kakkakikkareita kylpyhuoneessa

Omakotiasumisen hyviä puolia on se, että kylppärin lattialla olevien kakkakikkareiden lähtöaukon sijainti on suht helposti selvitettävissä. Kun sen sijaan riemurusinat kellivät yhteissaunan pesuhuoneen lattialla, niiden alkuperästä voi esittää vain valistuneita arvioita. 

Onko siis taloyhtiön salaperäinen mysteerimämmittäjä

a) eläkeläisrouva Pirkko Pipana, jonka kaikki pähkinät eivät enää ole ihan pussissa ja rusinoitakin tipahtelee vähän matkalle?

b) suosikkiyhtye KVGJGV, jonka hittibiisi Pyllykaljatissikaljasporttikalja olikin tipahtanut pesuhuoneen lattialle?

c) pieni viaton lapsonen Urpo-Antero Kalevi, jonka muumivaipan lahkeesta on livahtanut pikkuinen ilonpipana?

d) aikuinen, lihaa syövä ihan Matti vaan, joka pesuhuoneeseen kikkaroimalla vastustaa naisten äänioikeutta, maahanmuuttoa, kasvisruokaa, moottoriteiden nopeusrajoituksia sekä kaikkea uusiutuvan energian käyttöä?

Koska blogi on täynnä verbaalista kakkaa, visuaalinen puoli saa olla tyylikkään minimalistisen skandinaavisen aistikas. Niinku tässä: Nonstoppolosin huone ja kattopaneelit.

Huomautettakoon vielä, että olemme saaneet nauttia näistä republikaanien aivoista jo kahdesti. Kyllä, luit oikein: olemme kokeneet kakkakikkarekikkakakkosen kaksi kertaa kuukauden sisällä. Ensimmäistä kertaa nämä ruokarekan rakkauden tryffelit lojuivat yhteissaunan kylppärissä lenkkisaunavuorolla. Tuolloin Seija Ala-Kauttalla oli kunnia saada kiikuttaa ne pesuhuoneesta pönttöön. Pari viikkoa myöhemmin bongasimme ne omalla saunavuorollamme samasta pesuhuoneesta, joskin kikkareet olivat eri. Oma näköni on niin heikko, että mikäli olisin saanut tuon löllerön varpaideni väliin, olisin varmaan vain luullut astuneeni taas yhden hamsterin kuoliaaksi. Astumisella en tarkoita sitä, mitä esim. heppa tekee hepalle hempeänä hetkenä.

“Salaperäinen mysteerimämmittäjä”

Tulipahan vain taas todistettua, että meitä on moneen junaan ja joku reissaa invavessassakin. Se on sitten enää semanttista kohinaa, rakentaako paskaa taloa, vai paskooko kerrostalon pesuhuoneeseen. Tärkeintä on, että nauttii harrastuksestaan.

“Rakkaus, demokratia ja perna.”