Uusi tuttavuus - ulosotto

Jos joku olisi aikoinaan kertonut minulle kuin tyhmälle lapselle, mitä taloprojektimme meidän taholtamme vaatii, olisin ostanut teltan, vienyt sen kellarikomeroon ja kaivautunut sohvan pohjalle. Pelkästään tavaroiden kantamiseen on mennyt kymmeniä tunteja, maalaamiseen n. 300 vuotta ja muuhun hankkimiseen ikä, terveys, nuoruus ja hermo. 

Talo kyllä valmistuu pikkuhiljaa, mutta tili tyhjenee isokovaa. Oman työn osuus ei meidän kohdallamme tarkoita sen kummempia säästöjä, vaan se on työtä, jota on turha teettää muutenkin kiireisillä timpureilla.

Pösilöt pikku pellavapäät 

Timpurien ollessa pidennetyllä viikonloppuvapaalla saimme heiltä pyynnön tiivistää pellavalla ikkunoita. Se oli ihan mukavaa hommaa: puukiilalla pellavariveen tökkiminen tuntui onnistuvan ilman TE-keskuksen järjestämää koulutustakin. Tai sitten tehtiin sekin väärin ja talomme homehtuu ja tilimme tyhjentyy. Paljon aikaa siihenkin hommaan sai kulumaan. Hikikin tuli. Silti mieluummin pellavan tömppäämistä kuin maalaamista.

Arvokkainta tilkemateriaalia on DDR:n kuulantyöntäjien peruskuntokaudella kerityt kainalokarvat. Sitä oli aikoinaan paljon tarjolla.

Mutta maalatakin piti. Seija Ala-Kautta suihki yhä lisähuoneita päärakennuksesta ja minä hoitelin piharakennuksen kattoa vähän vähemmän paskan valkoiseksi. Vielä kodinhoitohuoneen ja mahdollisesti saunatuvan katto ja sen jälkeen ei tarvitse enää koskaan maalata mitään. Paitsi talo ulkoa. Ja räystäänaluslaudat. Ja kylpyhuoneen kattopaneelit kuultomaalilla. Ja kattolistat. Ja kylpyhuoneen kattolistat kuultomaalilla.

Alkuviikosta Seija Ala-Kautta palaveerasi vastaavan työnjohtajan ja timpurien kanssa. Timpurien suhteen ei edelleenkään tarvitse olla huolissaan: hommia tehdään fiksusti ja taidolla. 

“Puukiilalla pellavariveen tökkiminen tuntui onnistuvan ilman TE-keskuksen järjestämää koulutustakin.”

Pientä stressiä aiheuttaa piharakennuksen alapohjassa orpona nököttävät putket, joista kukaan ei tunnu tietävän, mitä ne ovat ja mihin ne tulevat. Märkätilathan on piharakennuksessakin jo valettu, joten toivottavasti ei tarvitse ruveta piikkaushommiin. LVI-rintamalla on muutenkin ollut hiljaista. KVV-IV-vastaava on tietämämme mukaan ollut hengissä ainakin vielä alkuvuodesta 2020. 

"Noi irtoputket on vaan viemäreitä, mutta kyllä kakki voidaan nykyään siirtää langattomasti."

Olin pyytänyt Seija Ala-Kauttaa tsekkaamaan timpureilta, olivatko nämä teipanneet alumiinipaperin reiät ennen kuin laittoivat saunaan paneelit päälle. Timpuri oli kuulemma suorastaan tuhahtanut, kun noin tyhmiä edes kysellään. Totta kai. Vaikea on vain tottua siihen, että joku tekee hommansa hyvin pyytämättäkin.

Meillehän ei tule kipsilevyä - meille tuli kipsilevyä

Olen ujuttanut itseni myöhempien aikojen pyhien kipsilevyn kammoajien seurakuntaan. Siksi kevyisiin väliseiniin tuli vaneria. Paitsi että kosteisiin tiloihin tarvittiin laattojen alle kipsilevyä. Ja ehkä väliseiniinkin. Kysymys kuuluukin, miksi helevetissä sitten hankimme sitä vaneria kipsilevyn alle? Mutta kyllähän nämä jutut pitäisi tietää. 

“Kipsilevyä”

Nyt siis päärakennuksen kylppärin vaneriseinien päälle tulee märkätilakipsilevy ja sen päälle vedeneriste ja sen päälle laatat. Koska huoneeseen tulee suihkukaappi, kosteusrasituksen ei pitäisi olla hirmuisen suuri. Turhia satasia vaneriin kuitenkin upposi ja huone pienenee turhia neliösenttejä. 

Kipsilevyä. Kaikki pilalla.

Tyttäremme Perintörinsessankin huoneeseen meille suositeltiin seiniin vaneria, jotta saadaan siihen päälle jotain hempeää yksisarvistapettia. Vanerin päälle ei nyt vain oikein saakaan hyvin tapettia, joten vanerin päälle laitettiin - jep - kipsilevyä. Mihinkähän muualle me vielä voisimme laittaa kipsilevyä? Saunaan? Keittiöön? Sänkyyn? Bebbuun?

Tapetiksi tyttäremme toivoi pinkillä yksisarvisella ratsastavan K-poplaulajan, joka tekee TikTok-tanssia sydänsilmäfiltterillä. Hän saa Birger Kaipaisen Kiurujen yö -tapetin. Hän ymmärtää sitten vanhempana. 

Piharakennuksen kylppärissä roiskuu sen verran enemmän, että sinne hankin suihkun nurkkaukseen Tulppa-levyä. Ei vain aiemmin tullut mieleen, että suihkusta roiskuu vettä hirsiseinälle ja pesuhuoneen ovelle käytännössä väkisin, joten timpurimme ehdotti suihkuseinän hankkimista. 

Vasemmalle ovenpieleen ja oikealle ikkunanpieleen tulee kääntyvät kapeat suihkuseinät. Nekin siis menevät pieleen.

Toria selaamaan. Alle vuorokaudessa löysin kaksi 40-senttiä leveää suihkuseinää Vantaan Pähkinärinteestä, tuosta suihkuseinäkulttuurin Pariisista. Hupaisasti seinät olivat saman taloyhtiön eri taloissa viidentoista metrin päässä toisistaan, joten logistiikka ei olisi voinut olla helpompi. Pehmusteena peräkärryssä oli finnfoamia, kivivillalevyjä ja pari pelastusliiviä. 

Puuhellan luukku - lisää vain kaikki muu

Tiiliä pitäisi tulla ensi viikolla pihaan seitsemän (7!) lavallista. Kun pneumokokkibakteerin karvatupen kokoisella tontilla lojuu edelleen roinaa kuin räppärin rännissä,  joutunemme tekemään tiilille tilaa. 

“Kipsilevyä bebbuun.”

Suurin osa tarvittavasta kamasta tulee tiilien mukana: laastit, nuohousluukut, savupellit ja vaikka mitkä. Kyttäilin puuhellan luukkua pidempään ja sellainen löytyi lopulta suht järjellisellä hinnalla. Luukun kriteerinä oli sama kuin leivinuunissakin: mahdollisimman iso lasiluukku, jotta liekkien loimotus luo atmosfääristä tunnelmafiilinkiä ja perheemme olisi hetken onnellinen kuin neandertalilaiset leirinuotiolla. Ainakin olemme yhtä rumia.

Puuhellan lasiluukku on juuri niin kivan näköinen kuin toivoinkin. Jokin tässäkin hommassa menee vielä persiilleen.

Mutku mutku mutku. Aina tarvitaan muuta, lisää ja kaikenlaista ja vähän päälle. Arina? Tuhkalaatikko? Napalmi? Matin ja Tepon kootut? Hellankannenhan hankin jo yli vuosi sitten. Ainoa ongelma on se, että se onkin vähän liian pieni. Se kun on kooltaan mallia 3A ja pitäisi olla 4A. Siihen ei auta, vaikka kuinka hinkutettiin ruostetta pois ja entisöitiin liesimustalla. 

Vouti kintereillä

Meidän entinen kotimmehan on siis kadonnut tältä planeetalta. Lopetimme jätefirman kanssa sopimuksen, kun emme enää tuossa osoitteessa ole jätteitä tuottamassa. Teimme uuden sopimuksen uuteen osoitteeseemme (vaikka olemmekin irtolaisia). Tämän uuden sopimuksen laskut tulevat uuteen osoitteeseemme, mutta vanhan sopimuksen loppulasku lähetettiin vanhaan osoitteeseen. Siis sinne, jonka sopimus päätettiin, koska sieltä muutettiin pois. 

Tuohon osoitteeseen on kannettu pitkin kevättä ja kesää laskua, huomautusta, muistutusta ja lopulta perintäkirjettäkin. Nyt lopulta Ulosottovirastosta (Taloustutkimuksen mukaan Suomen toiseksi siististi coolein duunipaikka vuonna 2020) tuli ulosottokirje. Se sentään tuli uuteen osoitteeseemme. Laskun summa on 15 euroa, korot ja kulut 26 euroa. Jotkut muut kulut, kulunkulut, kilinkellit ja perintäfirman johtajien bordellibonukset vielä vähän päälle. 

“Neandertalilaiset leirinuotiolla.”

Taloutemme ei tähän kaadu, mutta hupaisaa, että kunnallinen vesilaitos ja sähkölaitos saivat tiedot suoraan muuttoilmoituksen myötä, mutta roskishemmoille piti ilmoittaa erikseen. Eipä tullut mieleen. Mitähän muita laskuja siellä postilaatikossa vielä on? Ja onko postilaatikkoakaan? Jos sitä nyt jo psyyke antaisi myöten käydä entisen kodin savuavilla raunioilla.

Kai teita ma kaipaan

Nyt kun tontilla hääräävät kivat hyvät timpurit, olo on asioiden edistymisen suhteen suht rauhaisa. Lasikaiteiden välitolpat ovat nyt paikoillaan, joten pari lasihemmoa tulee tekemään tarkistusmittaukset ja tekevät sen jälkeen tarjoukset.  Säädösten mukaisesti terassilasin tarvitsee olla laminoitua, karkaistua, rutonkestävää ja vedenalaisten taikakääpiöiden Venetsian viemäreissä EU:n kieltämillä mehupilleillä suupuhaltamaa. Motonetissä on tälle lasille ihan oma hyllypaikka - siinä psyykenlääkkeiden ja pessaarien välissä.   

Siellä ne on: kaiteet. Vielä lasit, ja talomme on taas vähän kalliimpi.

Keittiö - mahtuu, ei mahdu, mahtuu

Jotta vaan mikään ei olisi helppoa ja selvää, timpuri ilmoitti, että suunnittelemamme keittiö ei mahdu, öö, keittiöön. Siinä pyöriskelimme ja hyöriskelimme keittiön lämmönluovutuslevyillä kuin kaksi iloista kimalaista ja koetimme surrata selkoa Ikean ala-arvoisen epäselvistä printeistä. Jumankaare, kun keittiön mitoista ei saa paperilta selvää. Diggiloo ja lihattomat pullat henkesi kanssa vaan sullekin, du gamla du fria. 

Minä olin kuitenkin amatöörisuunnittelijan varmuudella sitä mieltä, että keittiön toisen sivun pitäisi mahtua, vaikka mukaan laskettaisiin vaaditut kakkapyllylisäeristyksetkin, joista ei ole hevon helevetin hyötyä. Timpuri (se osaava ammattimies) meinasi, ettei mahdu, vaan följärin päälle menee, vaikka piti loppua följäriin. Minä sanoin, että mutsis oli. Timpuri vastas, että joka toiselle sanoo, on limainen ällömato. 

“Keittiö ei mahdu, öö, keittiöön.”

Mutta kyllä se keittiö mahtuu. Olin vain tehnyt niin typerän suunnitelman, että se ei ollut timpurille avautunut. Ei mikään iso triumfi minulle suunnittelijana. Olennaista kuitenkin on, että suunniteltu keittiö yhä mahtuu, öö, keittiöön. 

Hyvästi hirsiseinä. Nähdään seuraavan kerran, kun vanerit ja koolaukset puretaan kosteusvaurion tieltä. Mutta ensi kesään on vielä pitkä matka.

Olimme Seija Ala-Kauttan kanssa ajatelleet, että keittiön välitila jäisi hirrelle ja Ikean kaapit roikkuisivat suoraan seinän kiskoissa. Timpurit kuitenkin tyrmäsivät tämän ajatuksen sen verran vahvasti, että siellä se horjuu edelleen köysissä ja ottaa lukua. Nyt keittiön koko toisen sakaran seinään tulee liukukoolaus, päälle vaneri ja seinän ja vanerin väliin selluvillaa 5 senttiä. Hyvä puoli on se, että rakennusvalvonnan vaatimukset täyttyvät. Huono puoli on se, että lisäeristys on ihan turha ja tyhmä. Ihan sama, kunhan joskus päästäisiin uuteen kotiin. Paino sanalla palvelutalo kutsuu. 

“Ihan sama, kunhan joskus päästäisiin uuteen kotiin.”