Turha tomaatti - tiskipöydällä

Aika pitkään on tullut leijailtua sellaisen aukileenpehmeän pilven päällä. Tuparit olivat, menivät, jäivät mieleen ja jättivät jäljen. Vaikka kukaan ei koskaan missään olekaan kärsinyt yhtä paljon kuin me, niin onhan meille nyt ihan vahingossa ja vasurilla syntynyt aika kelpo koti.

Kelpo koti ei tietenkään tarkoita sitä, että täällä olisi jo kaikki kuosissaan. Ollaan itse asiassa yhä suunnilleen yhtä kaukana valmiista kuin aiemminkin kesällä. Kaikenlaista pientä on hankittu ja touhuttu. Sitä kai sanotaan elämäksi. Suuret teot ovat jääneet taakse, nyt vaan kuunnellaan, kun tumman virran takana joku jo höylää arkkua. 

Tää kuva kyllä pääsee niin Glorian kodin kanteen. Tai ainakin Alibin. Jallun? 

Autommehan pärähti, kärähti, astui alas Tuonelaan, mutta nousi taas kerran kuolleista. Ihan kiva, joskin sinne meni metallinhohtovioletti Toyota Avensis 2.4-litraisella moottorilla - rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto petti meidät ensin hajoamalla ja sitten uudelleen pääsemällä kuntoon. 

Teräksen hehkua kodinhoitohuoneessa

Se hyöty autosta oli, että tupariroudaukset hoituivat huomattavasti kivemmin kuin vaikkapa polkupyörällä. Ikean second hand -osastolta löytyi Vilto-hyllykkö vessaan. Ylläripylläri, sekin on vaaleaa puuta. Siis hylly.

Tanssi-Jarmolle tuli kevyempi olo, kun laksatiivi alkoi vaikuttaa.

Tupareiden hyvä puoli oli myös se, että kodinhoitohuone saatiin parempaan kuosiin. Seija Ala-Kauttallahan tuo hommien tekeminen on vähän sellaista ja tällaista. Esimerkiksi ennen tupareita minä vaihdoin kuusi kieltä kitaraan, mutta Seija maalasi vain yhden piharakennuksen. 

“Tumman virran takana joku jo höylää arkkua.”

Kodarissa hehkui hetken aikaa sedimenteistä puhtaana myös Stalan terästaso. Mehän päätimme ottaa terästasot sekä keittiöön että kodinhoitohuoneeseen. Keittiössä taso on ollut juuri niin hyvä ja huoleton kuin nyt ruostumaton teräs voi olla. Naarmua ja iskuahan taso saa ihan väkisinkin, mutta ei sen ikääntyessään kuulukaan sokaista kuin miljoona aurinkoa, vaan nimenomaan vähitellen muuttua tyylikkään mattapintaiseksi. Sama prosessi alkoi nyt kodinhoitohuoneessa, jonka tason kuorimme sinisen suojamuovin alta. 

Tältä kodarissa ei näytä enää koskaan. Koskaan.

Mursunviiksisuihku, joka raapii juuri oikeista kohdista.

Kodinhoitohuoneessa päädyimme yhteen isoon altaaseen ja karvasuihkuun mallia “vuorenpeikon bidee”. Tällä rapsuttaa jynkemmätkin trumpit grand canyonistaan. Keittiön tason suunnittelu kuumotti taannoin ihan tosissaan, kun pelattiin milleillä ja minä ymmärrän vain dekametrejä. Kodinhoitohuoneessa oli vähän enemmän pelivaraa ja onneksi se ei loppunut kesken. 

Kappas. Tavarat ovat löytäneet paikkansa ja loput jonottavat ovella.

Aiempi pesukonehan meillä oli työtason alla, mutta nyt pesukoneseikkailujemme onnekkaan oloisella välietapilla pesutorni on huoneen nurkassa. Tästä seuraa, että tason alle jää tyhjä väli ja Ikea suuressa viisaudessaan on poistanut keittiömme ovimallin valikoimastaan. Mutta ehkä kodarissa on ihan hyväkin olla vähän vapaata ilmatilaa, jonne saa jemmaan lisää kaikkea turhaa roinaa. 

Tuonti- ja vientitomaatti

Siitähän me lähdetään, että omavaraisuuteen pyritään. Kuokitaan (bileissä), kylvetään (naapurin ulkoporealtaassa), aurataan (Talman laskettelurinteessä), korjataan (rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaista rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-autoa) ja puidaan (nyrkkiä mopojonneille). Osa tätä suurta suunnitelmaa oli Seija Ala-Kauttan tomaattifarmi.

Tässä se saatana sitte on:

Siinä se kurkottaa uljaana kohti korkeuksia kuin öö tota siis no vaikka niinku punkin pili.

Ei ihan vielä päästy käynnistämään laajamittaista pyree- ja ketsuppibisnestä. MUTTA sentään tätä Luciferin luikuraa kuskattiin ympäri Suomea. Kyllä! Kun lähdettiin Pohjois-Savoon mökille, tämä ruikku lähti mukaan. Siellä se nautti kanssamme suppailusta ja imi itseensä hyttysten ininää. Sitten se suuntasi kanssamme Pohjanmaalle, antoi karvojensa liehua lakeuden tuulissa ja tappeli puukoolla häjyjen kanssa. Lopulta monia kokemuksia rikkaampana tämä perkeleen plörttö palasi takaisin Etelä-Suomeen ja huokaisi onnesta päästessään takaisin kotiterassilleen. 

Kyllä oli komee sillon kesällä! Sellanen sato oli kuule odotettavissa että!

Tekikö tomaatteja? No ei.

Yrittikö edes? No vittu ei. 

Tämä huitula helvetistä on kasvimaailman vastine Mikkelin vahakabinetin drag queeniltä näyttävälle Tauno Palolle. Jos jonnet ei tiedä, niin Tauno Palo oli Johnny Deppin faija.

Taunon tunnetuin elokuva on Pirates of the Tukkijoella: Ansa on viritetty.

Hästäg raksaslougan

Mikäli arvon lukijani ei vielä tiedä, niin Instagram on merkittävä osa Kodotuksen some-imperiumia. Sinne pukkaa sellaista setätuubaa, että kaikkia alle Esperi Caren koronauhrien ikäisiä myötähävettää. Kun raksauikutus on vähenemään päin eikä puuttuvista nurkkalaudoistakaan saa joka viikko postausta räävittyiltyä, niin keksinpä raksasloganit. Tai siis #raksaslogan, kuten meillä Somessa päin sanotaan. 

Been there, done that.

Ideana on listata kuolemattomia lausahduksia tai ajatuksia, joita raksalla on kuultu tai tullut mieleen. Aika kiitettävän määrän olenkin saanut kontribuutioita muilta IG:n influenssereilta. Reilu kymmenen raksaslogania on nyt julkaistu ja kymmeniä on vielä odottamassa. 

Been theremmin, done thatimmin.

Ootko sä kuullu #raksasloganeita? 

Been therest, done thattest!

Tästä tuli säälittävän lyhyt postaus

Ajattelin tehdä tuosta erillisen otsikkonsa, niin saisin edes vähän lisää pituutta tälle räpsäykselle. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin eihän tässä paljon asiaa ollut. Jostain tomaatista koetin repiä huumoria ja onnistuin kuin Fortum Saksassa. Sentään tuli esiteltyä Stalan terästiskipöytä, mutta ehkä senkin parhaus hukkuu kaiken tämän muun surkean urpoilun alle. Emmätiä. Onkohan tämä tähdenlentoni jo tiputellut tarpeeksi tuubaa blogosfääriin? Pitäisikö tehdä tilaa nuoremmille, tulosorientoituneemmille, notkeille ja muutosmyönteisille bloggaajille, joilla on muutakin annettavaa kuin verbaalisen nylkytyksen paisuttama ego? 

“Tekikö tomaatteja? No ei.”

Olen alkanut jopa pelätä, että jossain on joku, joka on kärsinyt enemmän kuin me koskaan missään. 

“Onhan meille nyt ihan vahingossa ja vasurilla syntynyt aika kelpo koti.”

Pesukoneita - paljon pesukoneita

Aika rientää. Jäähyväiset vanhalle kodillemme jätettiin jo puolitoista vuotta sitten. Marraskuussa tulee jo vuosi tässä tönössä asumista. Alle vuoden sisällä olemme myös roudanneet neljää pyykkikonetta kotiin ja pois ja kotiin ja pois. 

Nyppärlän kermankuorijoiden sotevastaava Mjölnir Välilevytyrässon sieltä tiedustaa, että olemmeko me tässäkin asiassa keskimääräistä idiootimpia. Pakko kai sen on arvon sotevastaavalle tunnustaa, että näin se taitaa olla. Mihinkäs sitä tiikeri raidoistaan tai kenguru kasseistaan pääsisi.

Tämä souvihan alkoi, kun muutimme vanhasta talostamme. Siellä oli 50 eurolla ostettu ja erinomaisesti palvellut Siemensin pyykkikone. Kun sitten älyn jättiläisinä kiskoimme Siemensiä nokkakärryillä kellarin portaita ylös, kone lipesi kärryiltä, rysähti seitsemän porrasta ja kävi Seija Ala-Kauttan kimppuun aikeissa tappaa, halvaannuttaa tai vähintään valloittaa Kiev. 

Laitan tähän ekaksi tällaisen hassun heppakuvan, kun kaikki muut kuvat on huonoja kuvia paskoista pesukoneista. Oho, nyt pääsi spoileri.

Koneesta irtosi kansi, mutta halusimme uskoa, että saksalainen teräs kestää kolhuja kuin Acceptin Balls to the Wall -biisi kuuntelua. Veimme koneen ensimmäiseen tilapäiskämppäämme, jossa se edelleen pelitti huolimatta irronneesta kannesta. 

Siemens näyttää ulospäin ihan chilliltä koneelta, mutta sillä on MURHAAJAN sielu. Ja hiiliharjaton moottori, joka ei sisällä kuluvia harjaksia ja on käytössä erittäin pitkäikäinen. Tämän lisäksi hiiliharjattomat moottorit ovat erittäin hiljaisia, mikä tekee koneen sijoittamisesta helpompaa. Hiiliharjattomalla moottorilla varustetut pesukoneet eivät ylikuumene, joten voit pestä useamman koneellisen putkeen ilman huolta koneen hajoamisesta. Kestävän tekniikan ja rakenteen ansiosta hiiliharjattomilla moottoreilla on usein 10 vuoden takuu.

Seuraavaan tilapäiskämppäämme emme pesukonetta tarvinneet, sillä siellä oli kerrostaloklassikkojen ikiklassikko, pesutupa. Roudasimme siis pesukoneen varastoon, jossa se jöpitti toukokuusta marraskuuhun. Taloon muutettuamme tarvitsimme toki heti myös pesukonetta, joten ähräsimme sen varastolta kodinhoitohuoneeseemme, kytkimme sen (tai siis joku muu kuin minä kytki, no okei, se oli Seija) ja saimme kuulla sen soittavan biisiä, joka meni näin:

SCHHWONKK SCHHWONKK

UGIUGI GMOTT GMOTT

FÄLÄLÄLÄÄ TSÄBÄX TSÄBÄX

WRRRRRRUUUUUUÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖööö 

Versio vulgaris tästä kuolleen meren kääröstä olisi: ***kana se on, ***tana. **ttu mikä ***kku.

“Kone lipesi kärryiltä, rysähti seitsemän porrasta ja kävi Seija Ala-Kauttan kimppuun aikeissa tappaa, halvaannuttaa tai vähintään valloittaa Kiev.”

Meillä oli siis 50 euron arvosta saksalaista romurautaa (lausutaan Scorpions) kodinhoitohuoneessa ja neljän henkilön likapyykkiä päivä päivältä enemmän. Kiireellä siis Toriin ja uutta käytettyä katselemaan. Koska aika on rahaa ja rahaa ei ole, bongasimme läheltä Upo Pesukarhun muutamalla kympillä. Haimme sen. Siemens jäi yhä kodinhoitohuoneeseen hengaamaan hyvään seuraan. 

Ihan kiva pesukone, vaikka olikin turhan kaponen ja haisi kuin persujen argumentit.

Pieni ylläri oli koneen koko: se olikin vähemmän syvä kuin peruspöntöt. Pakko oli kuitenkin kone mukaan napata, kun pyykkivuori alkoi olla Kolin luokkaa - maisemat tosin olivat heikommat. Edellisen omistajan jäljiltä koneesta löyhähti hieman eltaantunut mikaniikohko tuoksu, eikä tätä aromia saatu missään vaiheessa kokonaan pois. 

Seija alkoi kesällä hieman väsähtää pieneen ja haisevaan masiinaan (puhun siis pesukoneesta), joten nyt kesän lopulla päätimme ruveta katselemaan uutta käytettyä konetta. Muutama Miele ehti mennä sivu suun, kunnes Järvenpäästä tärppäsi. Hyväkuntoiseksi mainittu kone satasella. Kaupat tuli. 

Menomatkalla kävimme heivaamassa kuolemantuottamus-Siemensin rrrrrrrrrrrrrranskalaisella rrrrrrrrrrrrrraksa-autolla Järvenpään kaatopaikalle, anteeksi kierrätysasemalle, jossa oli kyllä melkoinen länsimaista kulutuskäyttäytymistä koskettavalla tavalla kommentoiva vuori erilaisia hyljättyjä pesukoneita. Kai ne sitten olivat kaikki aikuisten oikeasti rikki. Tai sitten vain valkoisen sävy ei ollut oikea. 

Myyjän naapuri oli erinomaisen mukava mies ja totesimme meillä olevan hallussamme vielä raskaampaa metallia kuin Siemens. Roudasimme tämän Rammsteinin odottelemaan asennusta siihen Siemensiltä vapautuneelle paikalle. Vaikka portaita ei ole kuin reilut viisi, 90 kiloa pesukonetta oli riittävän haasteellinen roudattava. Seija laittoi fiksusti laudat luiskiksi ja niillä kone saatiin kodariin. Laitoin samantien Upon myyntiin. Sepä meni kaupaksi kuin Trumpin valeet republikaaneille. 

“Eltaantunut mikaniikohko tuoksu”

Seuraavaksi siis roudasimme Upon etupihalle odottamaan noutoa. Heippa!

Seija kytki koneen. Hyvä Seija!

Tyhjäsimme nukkasihdin, josta valui kiitettävästi vintagevettä. Seassa oli myös jotain hiekanomaista sössöä. Voihan kummastus!

Niksi-Pirkan mukaan ryynimäisestä aineesta voi tehdä vaikkapa aamupuuroa. Tai sukkahousut. Sukkahousuistakin voi tehdä aamupuuroa.

Kone käynnistyi, otti vedet, alkoi vilkuttaa huuhtelua, tyhjensi vedet ja alkoi vilkuttaa kolmea viivaa näytössä. Kokeilimme uudelleen. Sama juttu. Voihan vietävä! 

Kohdassa 4.17 näkyy, kuinka kone räjähtää. Onneksi meille ei käynyt kuinkaan.

Selasimme ohjetta. Kolme viivaa näytössä tarkoitti, että kutsu ammattiauttaja. Kiva. Satasen kone, kolmensadan korjaus. Voihan kauhistuksen kanahäkki!

Tsekkasimme vielä, ettei poistoletku ollut tukossa. Ei ollut tukossa. Luimme mantroja ja yritimme vielä käynnistää konetta (no okei, Seija yritti käynnistää konetta). Sama juttu. Voihan helevetinperkeleenhelevetinperse!

“Hyvä Seija!”

Mielen huollostakaan ei osattu meille taikakoodeja antaa, vaan vastaus oli: 

Yhteys myyjään ja varautumista pahimpaan. Myyjä sanoi puhuvansa asiasta miehensä kanssa, joka tulisi parin päivän päästä kotiin. Ja pyykkivuori kasvoi, taas. Laitoin myyjälle vielä muutaman kuvan ja selitin ongelman, videokin olisi ollut tarjolla. Sillä näkyy majava uimassa kesämökillä. Etsin ainakin Kuluttajaviraston, Lakimiesliiton sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen yhteystiedot valmiiksi. 

Myyjä palasi asiaan, pahoitteli ja palautti rahat. Ei kuulemma kaivannut konetta takaisin. Prosessi hoitui kohteliaasti ja ystävällisesti. Halvemmaksikin tuli kuin päivä Lintsillä.

Takaisin lähtöpisteeseen. Torin selaamista, yhteydenottoja eri suuntiin. Seijalla alkoi hermo mennä, joten tsekkasimme lauantai-iltapäivästä Miele Outletin tarjonnan. Siellä oli tarjolla kaksi konetta hintahaarukassa 750-850 €. Edullisia Mieleiksi, kalliita rahaksi. Aloimme kallistua siihen suuntaan, että maanantaiaamusta hurautan hakemaan meille kovan rahan pesukoneen. Tässä muuten on tärkeää osata yhdyssanat, sillä “kovan rahanpesukoneen” viittaaa ihan muuhun. 

“Voihan kummastus!”

Mutta kuten Nyppärlän kermankuorijoiden sotevastaava Mjölnir Välilevytyrässon jo aiemmin totesi, tyhmän ei kannata ostaa helppoa. Torissa nimittäin muuan miekkonen kauppasi ihan yrittäjänä erinäistä määrää pesukoneita. Tästä valikoimasta bongasimme Mielen pesutornin neljälläsadalla. Ei siis mikään satasen rimpula feat. hiekat eskarilaisen kurahousuista, muttei myöskään pränikkä peruskone, jollaisen normaali ja / tai terve ihminen ostaisi. 

Koska epämääräisen koneen ostettuamme ostimme toisen epämääräisen koneen, päätimme varmuuden vuoksi ostaa vielä kolmannenkin epämääräisen koneen.

Soitin maanantaiaamusta myyjälle ja sovittiin, että 420 eurolla tuo ja asentaa koneet samana iltapäivänä klo 14. Hieman toiveiden lento alkoi sakata, kun sain töihin kuulla Seijalta, että klo 14.50 myyjää ei edelleenkään näkynyt. Oliko tää taas sitä, että tää on niin tätä? Tuleeko taas scheißkebab kaikilla mausteilla?

Ei. 

Myyjä tuli (tunnin myöhässä), asenteli konetta ja poraili kaapin sokkeliin suurempaa reikää, jotta sai letkut vedettyä. Ehdin itsekin paikalle myyjän vielä ollessa meillä ja totesin tämän olevan oikein mukava ja osaava kuten Seija oli ehtinyt jo viestiäkin. Kone lähti käyntiin, hoiti hommansa, eikä haissut tienpenkalla mätänevältä supikoiralta, joten alkoi olla jo siinä ja siinä, että aloimme pohtia, olisiko se siinä. Kun myyjä vei vielä sökön Mielen mukanaan (toki taas autoimme roudaamisessa), kodinhoitohuoneessa oli ensimmäistä kertaa sen historiassa yksi ja vain yksi toimiva pesukone.

Suomen kielen kaunein sana: pesutorni.

Koneella on kuukauden takuu, se toimii yhä, eikä edelleenkään haise, tärise tai lähetä viestejä Kiinan kansantasavallan kommunistisen puolueen kansainvälisen tiedustelu- ja vaikuttamisosaston Suomen tilannehuoneeseen, jossa viestiliikennettä seuraa 73 000 työntekijää, joten olisikohan niin, että muutamaan kuukauteen ei tarvitsisi pesukonetta ostaa. Seijakin pesee pyykkiä nyt mielellään. Ehheh hehheh hehe hehe hehheh hehheh hee he ehehhe hehehhe hehehhehhee ehhehe ehhehe hehehhehheehee eh he eh he hehehehehehehee.

Tai sitten me taas kärsitään enemmän kuin kukaan koskaan missään, koska sellanen se tymien kotalo vaan on.

“Olemmeko me tässäkin asiassa keskimääräistä idiootimpia?”

Stala-tiskipöytä - terästä kuuluu!

Kaupallinen yhteistyö: Stala Oy

Jonkinlainen selkeyden ja yksinkertaisuuden linja meille on näköjään muotoutunut. Seinät hirttä. Lattiat lautaa. Pää puuta. Vastaava mestari ilmaa. Ja nyt myös tiskipöydät terästä. Tarkemmin sanottuna Stalan Seitsikko-tiskipöydät.

Tiskipöydän materiaalia ei kovin vakavasti tarvinnut edes pohtia. Meillä oli jo puretussa (nyyh!) rintamamiestalossamme mainiosti palvellut Hackmanin teräksinen tiskipöytä ajalta ennen rap-musiikkia. Mitään pahaa sanottavaa siitä ei ole tänäkään päivänä. Emme hetkeäkään kaivanneet kvirtsoniitti- / Ala-Malmin marmori- tai akrylaatti-talitintti-komposiitintasoa, joten hankimme terästasot myös uuteen kotiimme. Samalla hyväksi havaitulla linjallahan menimme myös PonttiSet-lattioiden suhteen; se oli hyvä silloin, se on hyvä nyt. Vähän kuin Kalle Päätalon kirjat, höyrylaiva tai separaattori.

Todennäköisesti viimeinen hetki, kun tiskipöydällämme ei ollut nöyhtää, roinaa, sälää tai kuivuneita isoäitejä (7 kpl).

Keittiön terästiskipöytä

Stalan suunnitteluohjelmalla oli kiva leikkiä, ja teinkin sillä seitsemisensataa eri versiota työtasostamme. Kun sitten leikki muuttui todeksi ja tilausta piti alkaa tehdä aikuisten oikeasti, punttini alkoikin tutista; enää sinnepäin mitat eivät kelvanneet ja sentti on aika paljon pieleen, jos liesiaukko on väärässä kohdassa. Lällällää, rälläkkää.

“Emme hetkeäkään kaivanneet kvirtsoniitti- / Ala-Malmin marmori- tai akrylaatti-talitintti-komposiitintasoa.”

Puutasomme ovat neljä senttiä paksut ja keittiömme Ikealta. Nämä sanelivat mitoitusta: myös tiskipöydän paksuudeksi tuli 4 senttiä ja syvyydeksi Ikean kalusteiden 635 milliä. Check. 

Tämä kuva kiteyttää, mitä on tehnyt mieli tehdä koko projektin ajan.

Eniten jännitti liesiaukon paikka. Liesitaso tuli kulmakaapin päälle, jota ei ole virallisesti tarkoitettu liesitasolle. Nävertämällä siihen induktiotason sai ja näin Ikealla kerrottiin usein tehdynkin, mutta silti millimetripeliksi meni. Timpurin kanssa mittailimme nämä kohtalokkaat millit useampaan kertaan ja ennen tilausta vielä Seija Ala-Kauttakin ne tsekkasi. Silti jännitti.

Tällainen keittiötaso lähti tilaukseen:

Ei voi mitään; herkkä viivankäyttöni ja eloisat värini liikuttavat minut kyyneliin joka kerran tätä kuvaa katsoessani.

Jossain välissä pohdin, josko sittenkin kuitenkin ottaisi koivuiseen työtasoon upotettavan altaan. Jos sitä vaan ahkerasti vahailisi ja ei kastelisi ja jos kastelisi niin ihavvarppina heti kuivaisi ja tarvittaessa hioisi ja ei laittaisi kuumia pannuja työtasolle ja jos laittaisi, niin kertoisi heti seuraavana sunnuntaina papille. Njääh. Ei pysty. Nyt on terästä. Siihen saa roiskua vettä ja kuumaakin se kestää. 

Ei tartte miettiä, mihin kuuman pellin laskee. Tässäkin tulikuuma Montaki Cried Chicken -annos lojuu teräksen (vai terään?) päällä ihan noin vaan tsirilimpsis!

Naarmuttomana teräs pysyi ehkä kolme minuuttia suojatarran poistamisesta. Mutta kun ensimmäiset seitsemän skraidua saavat itkemään verta, loput tuhat eivät tunnu enää missään. Kiiltävä teräs saakin muuttua vähitellen mataksi. Vähän kuin minun ihoni on muuttunut tämän projektin kuluessa heleän punakasta ja kimmoisasta eltaantuneen kinkun näköi-, tuntui- ja hajuiseksi. 

Nuolien osoittamiin kohtiin tuli naarmuja poolomailasta, kuivuneesta isoäidistä, käsittelemättömistä ongelmistani, telemark-suksista sekä nokkahuilusta torstaina klo 14.27-14.33.

Otimme tasoon kaksi mahdollisimman isoa tiskiallasta. Kun toisen päälle laittaa ison leikkuulaudan, sinne saa piilotettua helposti puolen vuoden tiskit, lasten kännykät ja naapurin ukkelin rollaattorin. Silti toinen allas on vapaana tiskailuun. Ja jos vielä isompaa tiskiä tulee, kodinhoitohuoneessa on vielä isompi allas. Juu, siinä toisessa Stalan tiskipöydässä. 

Turpa-apinan, sahan ja crocsin lisäksi Stalan terästiskipöydällä on erinomaisen helppoa säilyttää esim. kaikkea muutakin.

Tunsin itseni ihkaoikeaksi instaajaksi, kun siivosimme kaiken yllä olevan kuvan ryönän pois. Meilläkin oli hetken sellainen koti, joka kaikilla pitää olla. Kattokaa ny: bonsai ja kaikkee!

Induktiotason oikealla puolella on siis laskutilaa reilut 40 senttiä, enemmänkin olisi voinut olla, mutta olen ääliö. Sitten tulevat altaat ja tiskikoneen päälle jää vielä reilut 60 senttiä tilaa. Siihen on nyt mätkäisty maailman paskin mikrouuni (nappulat rikki, ei sammu, polttaa verkkokalvot), mutta ehkä jossain tulevaisuudessa pidämme siinä vedenkeitintä ja leivänpaahdinta. Murut saa pyyhkäistä suoraan tiskialtaaseen. Uuh beibe. 

Tämän tiskipöytämallin erikoisuus on, että siihen voi laskea hanasta vettä. Kätevää ja nykyaikaista.

Päädyimme ottamaan tasoon korotetut reunat, koska emme ole hipstereitä ja koska what happens on terästiskipöytä stays on terästiskipöytä. Lisävarusteeksi otimme vielä lävikön. Kerrankos sitä täällä eletään.

“Olen ääliö.”

Ja näin se tiskipöydän suunnittelu Stala Designer -suunnitteluohjelmalla sujuu:

Yksi gif koskettaa enemmän kuin koko Juha Tapion tuotanto. 

Kodinhoitohuoneen terästiskipöytä

Kodinhoitohuoneeseen tuli astetta eleettömämpi tiskipöytä: taso ja iso allas. 

Tuotantoni detaljirikkaus on saanut lukuisat taidegalleriat esittämään minulle vierailukutsuja. Toistaiseksi olen kieltäytynyt; haluan vielä hioa horisontaalista visuaalis-immersiivistä erektiivisyyttäni.

Tässä paineet altaan kohdistamisesta olivat keittiötä pienemmät, sillä pöytäkaappi on 80-senttinen ja allas on 50 senttiä leveä. Oli keittiön millipelin jälkeen sen verran helpottunut olo, että mittailin rennommin ja sainkin pelätä tiskialtaan sijaitsevan naapurikunnassa - ei sinänsä kauhean kaukana, mutta tiskipöydässä silti vähän turhan. Tämä pöytä on simppeli ja suoraviivainen kuin seuranhaku yökolmelta karaokeravintolassa - sillä erotuksella, että tämä toimii.

Kyllä se työtaso sieltä löytyi, kun vartin kaiveli. Tuosta bideesuihkusta pitää reklamoida LVI-urakoitsijaa. Se raapii ja kutittaa ihan liikaa.

Olennaistahan kodinhoitohuoneessa on se kodinhoito - siellä kai pyykätään ja lingotaan ja kuivataan laskostetaan ja viikataan ja nypytetään ja konmaristaan ja kudotaan ja neulotaan ja säilötään suippuseitikkejä. Siksi tuota terästasoa saa olla paljon ja loppu on allasta. Emmätiä muuta, hyvä se on.

“Pöytä on simppeli ja suoraviivainen kuin seuranhaku yökolmelta karaokeravintolassa.”

Jos meille ei jää rahaa (lue: jos pankki ei jaa rahaa) ulkoporealtaaseen, aion istua illat tässä altaassa ja lukea, kuinka edes Kalle Päätalo ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä.

“Tiskipöydän materiaalia ei kovin vakavasti tarvinnut edes pohtia.”

*Tuotteista saatu alennusta näkyvyyttä vastaan.