Runner-up
Vastaava mestari vastasi kerran puhelimeen ensi yrittämällä. Ei tämä ihan kliimaksien listalle nouse, mutta sen verran spesiaali juttu kuitenkin, että ansaitsee kunniamaininnan.
Lapsemme ovat nähneet Totoron useammin kuin me vastaavan mestarin. |
10. kivoin juttu
Onnistuneet hankinnat ja hankintakeikat
Mikäli joku kovan onnen prokrastinoija on erehtynyt lukemaan tätä ihmissielun avoviemäriä useampaankin otteeseen, hän on havainnut, että jollain viikolla olemme käyneet Ikeassa vain kolmasti. Useimpina viikkoina käyn kuitenkin Ikeassa useammin kuin suihkussa. Tai toki joskus käytän Ikean invavessan bideesuihkua - kaksi satiaista yhdellä iskulla.
“Tänä vuonna mikään ei ole (vielä) jäätynyt, palanut tai vuotanut.”
Ikeassa on ollut kiva käydä sekä puolisoni Seija Ala-Kauttan että lasteni Perintörinsessan ja Nonstoppolosin kanssa. Paljon sieltä on hankittukin: Knullmorsa-keittiö, Runkeby-soffanpaloja ja annat smått och gott.
Hemmetin hankala istua tällä tuolilla, kun se liikkuu koko ajan. Kai se on sitten sitä designia. |
Lisäksi kotiseutumatkailun hengessä olemme reissanneet Askolaan hakemaan hellaleivinuunin huuvaa, Veikkolaan epäilyttävälle teollisuusalueelle hakemaan Calligarisin pöytää ja tuoleja (saimme kaupan päälle pari munuaista, mutta kylmälaukku jäi kotiin, joten vähän alkoi hylkiä), Nummelaan hakemaan ruokapöytää ja ajoinpa eestaas Somerolle asti hakemaan matkaharmoonin, koska. No, ajoin kuitenkin.
Ikävästi tökkää pöytälevy mahaan, kun se tollai yhtäkkiä aukeaa. |
Kymmenenneksi luetuin postaus käsitteli sitä, että rahaa saa palamaan, vaikka työmaalla ei tapahtuisikaan. Ja että naapurin hinkuvinku hinkui ja vinkui talomme väristä.
https://kodotus.blogspot.com/2021/08/ei-se-siita-mokia-ja-mulkvisteja.html
9. mukavin hommeli / hokavin mummeli
Keittiö
Sitähän suunniteltiin ja veivattiin ja stressasin, mahtuuko ja välillä näytti että ei mahdu, kunnes päätettiinkin käyttää mittayksikkönä senttejä. Eniten jännitti, olinko laskenut Stalan terästiskipöydän mitat ja aukkojen kohdat oikein.
Olen vähän katkera, kun tästä kuvasta huolimatta Glorian koti ei ole ottanut yhteyttä. Auttaisiko, jos nimeäisin kotimme Knullanlinnaksi? |
Keittiöstä tuli avara, tilava, toimiva ja Ikea.
Yhdeksänneksi luetuin postaus on suht tuore, suorastaan vielä höyryää. IV-staffanit onnistuivat jatkamaan aiheuttamaansa kyrpimyksen saagaa silloinkin, kun muistivat ilmaantua paikalle. Seiniin hätäpaskottiin meiltä kysymättä sellaisia albiinovalaan moloja, että itkisin ellei naurattaisi ellei oksettaisi.
https://kodotus.blogspot.com/2021/12/ilmanvaihtoventtiilit-ei-ole-todellista.html
8. pähein asia
Kaupungin asialliset asennukset ja tarkastukset
Tarvittiin vesiliittymä. Seuraavana aamuna saatiin vesiliittymä. Tarvittiin saattolämpökaapeli. Seuraavana aamuna saatiin saattolämpökaapeli. KVV-IV tarkastus meni kivasti ja saatiin vielä lupa käyttää omistamaamme ojaakin. Olen käynyt nyt kovillakin pakkasilla kakkimassa siihen, koska sitähän varten ojat ovat. Muuttotarkastus meni myös mukavasti, ei jurputettu turhasta. Ihan aiheesta huomautettiin, että olisi kiva, ettei jalka menisi terassista läpi.
T-paita ja pannulappu ovat painovoimaisen ilmanvaihdon peruspilareita, |
Kahdeksanneksi luetuimmassa postauksessa taas vaihteeksi joku lähtee kälppimään, tällä kertaa pystyttäjät. Helevetti, kun miehet ovat osaavia, kokeneita ja ihan mukavia - mutta jonkun muun työmaalla. Vaihtoon menivät, harmi vain että vaihtomiehet olivat farmiliigan harjoittelijoita.
https://kodotus.blogspot.com/2021/07/potkut-pystyttajille-helpotuksen-huokaus.html
7. kliffoin jutska
Toinen tilapäiskämppämme
Ensimmäinen kämppä oli sekä henkisesti että fyysisesti hyvin lähellä nyt jo purettua taloamme. Plussaa: muutto oli helppo. Miinusta: tuskanhuudot kuuluivat parvekkeelle.
“Seiniin hätäpaskottiin meiltä kysymättä sellaisia albiinovalaan moloja, että itkisin ellei naurattaisi ellei oksettaisi.”
Toinen kämppä taas sijaitsi käytännössä uuden kotikatumme toisessa päässä. Kun siis sähkömies soitti ja pyysi haarukkaa, jonka tökätä töpseliin, olin neljässä minuutissa tontilla. Olo oli kuin AirR’n’B-reissulla ja onnea lisäsi mahdollisuus päästä saunaan kahdesti viikossa, vaikka joku kakkikin pesuhuoneeseen. Ai niin, isosta telkkarista tuli joka päivä Simpsoneita ja Top Gear.
Pohjoismaisessa vertailussa suomalaiset matkaharmoonit asuvat ahtaimmin. |
Seitsemänneksi eniten selvästi kriminelliyteen kallellaan olevaa blogin lukijakuntaa kiehtoi luvaton muuttomme uuteen kotiimme. Ihan pokkana vaan kuulkaa tänne asetuttiin ja taisin ajaa vielä päin keltaisia valojakin. Kun on kärsinyt näin paljon kuin minä, sitä haluaa elää vähän reunalla.
https://kodotus.blogspot.com/2021/11/me-muutettiin-ilman-lupaa.html
6. hupaisin juttuhommeli
Terassilasit
Ihan vaan siksi, että annoin mitat ja sain tarjouksen, firma teki tarkistusmittaukset, asensi lasit ja laittoi laskun. Ei jupinaa, ei myöhästymisia, ei vääriä tuotteita tai mokia. Eli normaalisti onnistunut toiminta on rakennusalalla ison juhlan paikka.
Luulen, että tässä on jo terassilasit asennettuna. Tai sitten ei. Ehkä. |
Kuudenneksi luetuin postaus paljastaa, että vähän te pikku mussukat olette myös tirkistelynhaluisia ja vahingoniloisia. Kas kun edes meidän projektissamme kaikki ei ole mennyt aina ihan täydellisesti, vaikka kuinka suunnittelu, johtaminen, aikataulut ja tekijöiden tinkimättömyys olisikin ollut kohillaan.
https://kodotus.blogspot.com/2021/11/muuttotarkastus-pieleen-meni.html
5. jippijaijein hommelijuttu
Timpurit
Nämä voisivat olla korkeammallakin listalla. Mukavia, osaavia ja luotettavia. Vaikka muut ammattimiehet pistivät vihaksi, nämä hoitivat hommansa ja olivat lisäksi mukavia. Tammikuun puolivälistä muuttoon meidän talomme muovautui vähitellen kodiksi timpurien käsissä ja ansiosta. Kyllähän siinä alkoi alahuuli väpättää, kun timpuri kertoi pitäneensä palaverin muiden tekijöiden kanssa, jotta “me saataisiin tehtyä teille tästä koti”.
Laitetaan tähän vaikka kuva lumen täyttämästä piharakennuksesta, ettei tulisi liian hyvä fiilis. |
Viidenneksi eniten lukukertoja keräsi kesäinen hermoromahdus numero 304325823958 / ininäväninävinkuyhyyvonkunyyh. Mitä tästä opimme? Klikkiotsikot toimivat. Oho, mitkä mahtimelonit! Katso kuvat vain Kodotuksesta!
https://kodotus.blogspot.com/2021/06/nyt-ei-jaksa-ei-vaan-jaksa.html
4. jebujeessein asiahommeli
Hellan muurausviikonloppu
Aika vähänhän tässä on mitään isoja hommia itse pystynyt tekemään. Oikeastaan suurimmat hommat, mitä olen tehnyt ovat mokat, virheet ja paskat valinnat. Perjantaista sunnuntai-iltaan meillä huhkineet muurarit pistivät meidätkin kiitettävästi hommiin. Vauhtia ja stressiäkin riitti, mutta loputuloksena oli mahtava hellaleivinuuni, savupiippu ja tiiliseinä. Väsynyt mutta onnellinen kuvasi tätä viikonloppua.
Kaffetauolla muurarit maalasivat guassi-sekatekniikalla meille vielä kivan taulunkin. |
Vuonna 2021 neljänneksi luetuin postaus on blogin kestohitti ja skuuppien skuuppi, jossa jo vuonna 2019 paljastin, että Ikean keittiöviikot loppuvat. Ja niinhän ne loppuivat. Myöhemminkin keittiöosastolla työskennelleitä jututettuani he ovat kertoneet, että keittiöviikkojen aikana meno oli ihan mahotonta. Ja lisäksi varmaan Ikean keittiöbisnes pyörii sen verran hyvin, että turha jaella sen kummempia alennuksia parina viikkona vuodessa.
https://kodotus.blogspot.com/2019/08/ikean-keittioviikot-loppuvat.html
3. uujea-tyyppisin hommelimummeli
Kaverien ja sukulaisten apu ja tuki
En halua tietää, mitä lähipiirimme on meistä ajatellut tai ääneen lausunut, kun olemme kertoneet, miten kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. Siitä huolimatta olemme saaneet ymmärrystä, lohdutusta, apua ja tukea. On tullut siivousapua, lastenhoitoapua, neuvoja, maalausapua, jäätyneiden vesijohtojen sulatusapua, vinkkejä tekijöistä ja ihan taloudellistakin tukea.
"Juho" ja "Vellu" (nimet muutettu) sutimassa. Kaljapalkalla. |
Omasta etuoikeutettuuteni kuplasta en raksastressiltä ole kovinkaan usein kyennyt näkemään sitä tosiseikkaa, että tässähän saattaa syntyä kaunis ja kiva koti rakkaimmilleni. Siksi(kin) oli hienoa kuulla se kavereilta ja sukulaisilta, jotka kävivät tontilla proggista seuraamassa ja edistämässä.
"Lauri" kävi vaihtamassa meille kesävuosirenkaat. |
Kolmanneksi eniten yleisöä kiinnosti meidän taistelumme voutia vastaan. Kas kun jätehuolto oli lähettänyt muuttomme jälkeen loppulaskun vanhaan osoitteeseen. Ja sitten huomautuslaskun samaan osoitteeseen. Ja sitten muistutuslaskun samaan osoitteeseen. Ja sitten perintäfirma lähetti perintäkirjeen vanhaan osoitteeseen. Ja sitten uhkailukirjeen samaan osoitteeseen. Sitten tuli vielä “katkomme sormenpääsi ruosteisella venäläisellä sikarileikkurilla” -kirje yhä samaan osoitteeseen. Sitten Vasili ja Giovanni kävivät puretun talomme raunioilla jättämässä purettuun sänkyymme hevosenpään.
“Kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me.”
Lopulta ulosottovirastolta tuli ulosottokirje. Uuteen osoitteeseen. Koko tämä puoli vuotta kestänyt kissa ja hiiri -leikki virkavaltaa vältellen maksoi meille n. 50 euroa. Linnanmäen ranneke maksaa saman verran päivässä.
https://kodotus.blogspot.com/2021/08/uusi-tuttavuus-ulosotto.html
2. lähesmahtavin asiajuttendaali (kelvolliset otsikkoideat loppuivat jo kauan sitten)
Piharakennus ja sauna
Jossain vaiheessa tajusin, että jumanzuganov, mehän rakennetaankin näköjään kahta taloa. Miten tyhmä sitä voi olla? Ei se piharakennus tekeydykään siinä samalla, kun talo ottaa muotoaan, vaan se pitää erikseen suunnitella, tehdä ja - mikä hienointa - maksaa.
Lampaanvilla kannattaa kastella kunnolla, niin se täyttää kolot paremmin. |
Siinä se nyt tönöttää. Hirrestä tehty yksiö. Ennen korona-aikaa suunniteltu korona-ajan etätyöhuone (kiitos omikron-variantti, että ehdimme päästä nauttimaan myös tästä mahdollisuudesta). Teinikännien tyyssija. Napanuoran katkeamattomuuden mahdollistaja (nelikymppinen Nonstoppolos voi tulla pihan poikki mankumaan, että “mun jääkaappiin ei oo tuotu vieläkään makeaa chilikastiketta”).
Ja sauna, joka saa luvan lämmetä vähintään kerran vuorokaudessa. Tai lämminhän se on koko ajan.
Sauna, kylppäri, veski, keittiö, varasto, työtila ja vuodesohva - kaikki 33 neliössä. Tästä tuli kiva. Ja kivemmaksi vielä muuttuu, kun saadaan kämppä sisustettua kodikkaammaksi. Saatan itse muuttaa tänne. AirBnB and many dollars here we come!
“Jumanzuganov, mehän rakennetaankin näköjään kahta taloa.”
Ja myöntäkää pois, draamaa ja verta te janoatte. Siitä kertoo vuoden toiseksi luetuin postaus, jossa annoimme lähtöpassit ensimmäiselle vastaavalle mestarillemme. Näin jälkeenpäin ajatellen se tuskin kannatti, mutta olimme kaksi vuotta nuorempia kuin nyt ja luulimme, että jossain olisi asiansa osaava, hommat timmisti hoitava ja asiallisesti kommunikoiva ammattilainen. Olihan niitä, mutta kolmessa eri tyypissä.
https://kodotus.blogspot.com/2020/01/potkut-paasuunnittelijalle-vastaava.html
1. ihquin ihquihanuus
Ehkä vähän laimean itsestäänselvä lopetus:
Tämä talo, josta tuli ja tulee kotimme
Meillä oli vanha talo, jossa meistä tuli perhe. Siitä oli raskasta luopua. Nyt on jopa hieman huono omatunto, kun sinne ei enää osaa ikävöidä. Tästä talosta tuli kiva. Sekä plussia että miinuksia varmasti löytyy vanhaan verrattuna, mutta uskoisin plussaa olevan huomattavasti enemmän.
Kuvassa vasemmalla Jukka Virtanen, oikealla Massey Ferguson äestämässä kevätpeltoa Päntäneellä. |
Vietimme tunnelmallisen ja mukava joulun (iso)vanhempiemme kanssa. Tilaa ja tunnelmaa riitti. Tätä kirjoittaessani lapset katsovat olohuoneessa Netflixistä Kung Fu Pandaa, olemme käyneet saunassa ja joulukuusessa hohtaa (yhä) valot. Hirsiseinät ovat alkaneet halkeilla ja ne näyttävät rauhallisen kauniilta. Paljon on tehtävää, mutta onneksi paljon on jo tehtykin.
“Sun pitää varoo mitä sä toivot, sillä sä voit saada sen virtahevon, josta luovut olohuoneessa”
(Andy McHellsten)
Ja nyt liikutuksen kyyneleitä pyyhkien julistan viime vuoden luetuimman tekstin, joka on julkaistu toissa vuonna. Se kertoo, minkä valmistajan hirsitalon päätimme valita. Ja kappas, nythän me asutaan siinä! Pyyhin vähän lisää kyyneleitä.
https://kodotus.blogspot.com/2020/05/kokemukset-talotoimittajista-minka.html
“Tämä talo, josta tuli ja tulee kotimme.”
On se ihana ❤️ niin levollinen tuo viimeisenä oleva video, että syke laskee. Koti ❤️ Onnea!
VastaaPoistaKiitos! On tämä kaunis koti. En ole vielä vuodessakaan täysin kyllästynyt 😉
Poista