Paskartelua sadepäivänä - talokuvien siirto vanerille

Askartelusetä Lassi Massi-Kassi tässä ja terpes sun teknokolorilles! 

Koko päivän on tullut taivaalta vettä kuin takaiskuja raksaproggiksessa, joten pihalle ei ole juurikaan ollut asiaa. Mitä siis tekee keski-ikäinen mies, kun maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja yhteiskunta huutaa aktivismia? Kyllä, askartelee. Päivän teema oli siis kuvansiirto vanerille.

Koska talomme tuskin koskaan valmistuu, päätin tehdä kuvansiirron. Se on vähän kuin verensiirto, mutta vähemmän laitonta (ainakin jos ei kysy lupaa kohteelta ja suorittaa siirron pokasahalla ja Mehukatti-pullolla). Ideana oli siirrellä talomme (joka tuskin koskaan valmistuu) kuvia vanerille.

Pidemmittä puheitta hommiin. Mitä tarvitset kuvansiirtoon?

- pokasaha
- Mehukatti-pullo
- kloroformia
- nahkahanskat
- naamio
- autiotalo, jossa salaluukun takana äänieristetty kellari

Eiku otetaas uusiksi:

- laserprintattu kuva / kuvia. Jos kuvassa on tekstiä, tai olet muuten vaan tyyppi, joka lausuun kroisantin “crrrrruasssaaaant” kurkkuärrällä, tee kuvasta peilikuva, koska vanerille (tai miksei Wittenbergin kirkon oveenkin) painettu kuva ja teksti tulevat peilikuvana. Eli siis droL ym si nataS ja Judas Priestiä soundtrackiksi.

- sileä vanerinpala tai miksei muukin. Testattiin myös mdf-kattopaneeliin, mutta olihan se vähän halpa ratkaisu. Sopii köyhemmille.

- Erikeeperiä. Sitä liimaa. On sellaisenaan jäykkää kuin lukiolaispojalla yhteissaunassa, joten liimaan voi lantrata joitain tippoja vettä, niin se levittyy letkeästi kuin lukiolaispojan äidin haarat 17 vuotta aiemmin vappuna, kun osakuntabileiden jatkoilla Jarno sattui vessaan samaan aikaan.

- sivellin. sellainen joitain senttejä leveä karvatössötin toimi ihan hyvin. Toimi myös Jarnolle.

- kynttilä, valkoinen. Ei mitään Jarno-läppää tähän. Paitsi että kruunukynttilä toimi paremmin kuin lämpökynttilä. Anatomiajuttu.

- silitysrauta, kuuma, vähän kuin lukiolaispojan äiti 17 vuotta aiemmin.

- pullo punkkua. Ihan muuten vaan ja kun sataakin.

- toinen pullo punkkua, kun sade vaan jatkuu

- otetaan vielä yksi pllo punlkua kun on  jiin kova sade eikä tää ool vielä balmis

“Päätin tehdä kuvansiirron. Se on vähän kuin verensiirto, mutta vähemmän laitonta”

Eihän näitä ohjeita pirukaan jaksa lukea, joten selitetään homma kuvina. Ja Jennique-Nänniquelle siellä Snapchatin ääressä: ei, tästä ei oo videoo eikä stoorii. Nämä kirjaimet muodostavat sanoja, jotka muodostavat lauseita, jotka muodostavat virkkeitä, joista syntyy kirjoittajansa henkisen iän ja tasapainon kavaltava tekstikokonaisuus.

Kaiva jostain pala vaneria. Mitä huonompilaatuinen, sitä enemmän artesaani siitä voi pyytää jossain helevetin joulubasaarissa.

Printtaa kuva(t) laserprintterillä. PEILIKUVANA! Peilikuva tarkoittaa, että kuvan tekstissä lukeekin "tissiT" eikä Tissit. Saksi, jos tarvis.

Katastrofin ainekset koossa. Kaverit lähti pyydystämään karhuja kännissä paljain käsin. Minä jäin leikkelemään piäniä kuvia paperista.

Tämän kuvan olisi pitänyt olla ennen edellistä, mutta nuolinäppäin juuttui mutaan.

Ota liimaa ja pensseli. Lantraa liimaa, jos on tökköä. Älä lantraa liikaa. Pätee muuhunkin.

Pensselöi liima. LIIMA LEVITETÄÄN KUVAPUOLELLE! Arvaa montako kertaa levitin liimat väärälle puolelle. Älä ole yhtä tyhmä.

Sommittele kötöstyksesi harmoniseksi kokonaisuudeksi. Tai lätki kuvat minne sattuu. Spedeltä se näyttää kuitenkin, kuten alempaa näet.

Katso, että kuva tarttuu kunnolla eikä jää ryppyyn. Esim. HSL-kortilla paperit saa varovasti vedeltyä tasaisiksi. HSL-appsi toimii huonommin.

Ja sitten odotellaan, että liima kuivuu ja kuva tarttuu. Ja odotellaan vielä. Ja viiiieeeeeeelä. Oikeesti, älä hosu. Ihme kiire sinulla. 

Nonni. Jatketaan. Esim. vuotta myöhemmin.

Töpsöttele märällä rätillä paperit märäksi. Kuten näkyy, niistä alkaa näkyä läpi. Taustalla Lidlin typsykät Tragicomique ja Siliconique ottavat coolia ilmettä. Sitten esim. samalla rätillä voi alkaa pyöritellä kuvien keskeltä kevyesti paperirössöä pois. Iisisti, ettei kuvakin ala irrota. Alkaa se kuitenkin, mutta se on sitä taiteellisuutta, mistä artesaani laskuttaa.

Voi olla fiksua hinkuttaa ensin osa kuvasta näkyviin, niin paperi ei pääse kuivumaan. Oikeesti, älä hinkuta kuivaa paperia! Homman voi joutua toistamaan, koska veden kuivuttua usein huomaa paperia yhä jääneen kuvien päälle. Sitten hinkutetaan lisää, ja huomataan, että kuitenkin kuvaakin lähti irti. Otetaan punkkua. Lapsille sitä kannattaa antaa vähemmän tai ainakin jostain kivasta mukista.

Sormella hinkuttaminen on yllättävän näppärä tapa saada tulosta aikaan. Saman huomasi Jarno 17 vuotta sitten bileissä. Lidlin mainostypykkä Majonesique tietää, että mainoskuvissa ryhdin pitää näyttää siltä, että on skolioosi.

Lopputulos saattaa näyttää näinkin rumalta. Samaa mieltä ovat Tragicomique, Siliconique sekä naapurisivun Majonesique. Beibet on lähdössä kreisibailaamaan Ibitsalle ja siksi taustalla soi "Summer is crazy, aa-aa, naa-na-na-naa". Sanat Bob Dylan os. Paula Vesala.

Eihän tästä hyvännäköistä tule millään. Nämä artesaanihommat nyt on lähinnä kuntouttavaa päivätoimintaa, kun pubi on suljettu koronan takia. Kuvan päälle voi hieroa kynttilää. Siksi tässä on kuva, kun kuvan päälle hierotaan kynttilää.

Leivinpaperi vanerin päälle ja silitysraudalla eestaas. Kuva näyttää ehkä vähän vähemmän pyllyltä, kun sitä valkoista paperitöhkää ei enää näy niin paljon ja steariini voimistaa värejä. Ei siitä silti kummoinen tule.

Näitä voi sitten tehdä sukulaisille, naapureille ja futisjoukkueen myyjäisiin ja seurata, miten ihmiset naamioivat pettymyksen ja epäuskon kiitollisuudeksi. "Siis just tällasta me etittiin tuolta Kööpenhaminan Hemtöxistä. Siis tosi ihana. Ja tosi kivaa toi valkoinen töhkäkin" (Joo, Jarno jne.)

Siinäpä se. Kuvansiirto vanerille. Ensi viikolla liimataankin sitten liito-oravista laskuvarjo.

Pohjapiirros kelpasi - nyt nytkähti!

Olen saattanut ihan ohimennen inistä, että aika paljon on tullut tässä viime vuosina odoteltua, enimmäkseen kaikkea, välillä muutakin. Meillähän oli jo mitä loistavin pohjapiirros, jonka ainoa ongelma oli, että se ei kelvannut. Muka jotain paloturvallisuusjuttuja, ihme nynnyilyä. Lassiekin palaa kotiinsa.

Tonttimmehan on pienempi kuin Trumpin uskottavuus uusimmassa Ukraina-tutkinnassa. Talomme ja olemassa olevan naapurin talon väliin pitää jäädä 8 metriä. Koska naapurit ovat aikoinaan saaneet rakentaa oman talonsa kolmen metrin päähän rajasta, meidän talomme pitää vastaavasti sijaita viiden metrin päässä.

Matematiikan oppitunti nro 1: kolme plus viisi on kahdeksan. 

Tähän kaatui edellinen yrityksemme; oma talomme oli piirretty neljän metrin päähän omasta rajastamme ja talojen väliin jäi vain seitsemän metriä. Rakennusvalvonnan mukaan asuintilojen ikkunoiden edessä pitää kuitenkin olla kahdeksan metriä tyhjää. 

Matematiikan oppitunti nro 2: Seitsemän ei ole kahdeksan

Tällainen ratkaisu siis tarkoittaisi, että tontillemme jäisi talojen välin melko hyödyttömäksi espoolaisen lupatarkastajan ilkeyden kokoinen alue.

Matematiikan oppitunti nro 3: Espoolaisen lupatarkastajan ilkeys = 80 neliömetriä

Mikä siis neuvoksi? Suomalaisen miehen parhaita perinteitä noudattaen oikaisin selkäni, karautin kurkkuani ja aloin anella. Piirsin taas vaihteeksi uuden version pohjapiirroksesta. Kumia paloi kuin Suviseuroissa. Kynän terä suihki kuin espoolaisen lupatarkastajan punakynä - se luo hyvän kontrastin sielun mustuudelle. 

Harvinainen kuva hymyilevästä Espoon kaupungin lupatarkastajasta

Nyt on tähän väliin tosin pakko todeta, että olemme kotikaupunkimme rakennusvalvonnasta saaneet erittäin ystävällistä, asiallista ja asiantuntevaa palvelua. Ylläoleva ei siis kumpua omista kokemuksista. Rakennusvalvonta sai pisteet tässäkin tapauksessa: osa talosta saa olla kolmen metrin päässä rajasta, kunhan siinä ei ole asuintilojen ikkunoita JA kunhan naapurit suunnitelman hyväksyvät.

Syysloman aloittavana sunnuntaina veimme siis suunnitelmat naapureiden postilaatikkoon ja aloimme odottaa.

Maanantaina olin järsinyt pikkusormeni kynnen.

Tiistaina loput sormet.

Noël-Jarmique odottaa Espoon kaupungin päätöstä, saako omalla tontilla hengittää sisään.

Keskiviikkona olin kävellyt olohuoneemme vinkyylikorkkilattiaan (sävy Wooden Lookalike Plastic Toxic Fume) niin syvän reiän, että sieltä kuului maorien laulua.

Torstai oli toivoa täynnä.

Perjantaina itkin hysteerisenä sikiöasennossa. Työkaverit vähän ihmettelivät. Ei kuulemma tällaista ole nähty sen jälkeen, kun tiiminvetäjämme Nico-Cimi jäi ilman bonusta.

Lauantaina vedin lauantaipussin tyhjään mahaan.

Sunnuntaina söin Netflixiä ja katsoin pizzaa.

Raksauden aikana on tärkeää huolehtia riittävästä E-koodien saannista.

Maanantaina odotin.

Tiistaina synnytin kaksoset.

Eikä siinä vielä kaikki. Odottelimme vastausta koko tämänkin viikon. Fiilikset vaihtelivat epätoivosta ja toivoon. Valmistauduin katkeroitumaan, toisaalta pohdin, mikä kuohari korkataan, jos ja jos ja jos.

Tyrno Vimpula Keiteleeltä oli raksaprojektin alkaessa 23-vuotias. Tässä kuva kuukautta myöhemmin.

Kaksi viikkoa odotimme. Kaaaaaksi piiiiiitkää viiiiiiiikkoa. Sinä aikana ehdimme käydä katselemassa muiden onnekkaiden taloja ja ehdinpä vertailla erilaisia talopakettejakin ja niiden valmiusvaihtoehtoja. Käänsin myös Raamatun esperannoksi, kirsi rannoksi ja takaisin, että se paistuu tasaisesti.

Matematiikan oppitunti nro 3: Kaksi viikkoa = 14 päivää, koiran viikoissa 400 vuotta

Nämä viikot menivät jäitä poltellen (saatoin poltella muutakin, mutta ei siitä sen enempää). Maanantaina puolisoni, kanssavelalliseni ja lasteni äiti soitti naapureille ja tiedusteli tilannetta. Saimme kutsun kahville, emme vieläkään lupaa - emme tosin tyrmäystäkään.

Jatkoimme kynsien järsintää ja ympyrän kävelemistä. Revin myös hiuksiani, poltin kynttilää molemmista päistä ja kaivoin toiselle kuoppaa pyy pivossa. Lähinnä tosin nyyhkytin sikiöasennossa. Prisman leipähyllylläkin ihmettelivät.

Espoon kaupungin lupatarkastajat keväisessä motivaatiokoulutuksessa 

Ja sitten koitti perjantai. Vietiin tuliaisiksi glögi ja suklaata. Juteltiin mukavia. Todettiin tulevat naapurit oikein mukaviksi. Saatiin lupa piirrokselle.

Siis mitä?

SAATIIN LUPA PIIRROKSELLE! SUUNTANA TALOTOIMITTAJIEN KILPAILUTUS!

Siitä lähtien olen itkenyt ilosta sikiöasennossa. Lapsen opettaja vähän ihmetteli arviointikeskustelussa.

Kuvat: Pixabay