Pohjapiirros kelpasi - nyt nytkähti!

Olen saattanut ihan ohimennen inistä, että aika paljon on tullut tässä viime vuosina odoteltua, enimmäkseen kaikkea, välillä muutakin. Meillähän oli jo mitä loistavin pohjapiirros, jonka ainoa ongelma oli, että se ei kelvannut. Muka jotain paloturvallisuusjuttuja, ihme nynnyilyä. Lassiekin palaa kotiinsa.

Tonttimmehan on pienempi kuin Trumpin uskottavuus uusimmassa Ukraina-tutkinnassa. Talomme ja olemassa olevan naapurin talon väliin pitää jäädä 8 metriä. Koska naapurit ovat aikoinaan saaneet rakentaa oman talonsa kolmen metrin päähän rajasta, meidän talomme pitää vastaavasti sijaita viiden metrin päässä.

Matematiikan oppitunti nro 1: kolme plus viisi on kahdeksan. 

Tähän kaatui edellinen yrityksemme; oma talomme oli piirretty neljän metrin päähän omasta rajastamme ja talojen väliin jäi vain seitsemän metriä. Rakennusvalvonnan mukaan asuintilojen ikkunoiden edessä pitää kuitenkin olla kahdeksan metriä tyhjää. 

Matematiikan oppitunti nro 2: Seitsemän ei ole kahdeksan

Tällainen ratkaisu siis tarkoittaisi, että tontillemme jäisi talojen välin melko hyödyttömäksi espoolaisen lupatarkastajan ilkeyden kokoinen alue.

Matematiikan oppitunti nro 3: Espoolaisen lupatarkastajan ilkeys = 80 neliömetriä

Mikä siis neuvoksi? Suomalaisen miehen parhaita perinteitä noudattaen oikaisin selkäni, karautin kurkkuani ja aloin anella. Piirsin taas vaihteeksi uuden version pohjapiirroksesta. Kumia paloi kuin Suviseuroissa. Kynän terä suihki kuin espoolaisen lupatarkastajan punakynä - se luo hyvän kontrastin sielun mustuudelle. 

Harvinainen kuva hymyilevästä Espoon kaupungin lupatarkastajasta

Nyt on tähän väliin tosin pakko todeta, että olemme kotikaupunkimme rakennusvalvonnasta saaneet erittäin ystävällistä, asiallista ja asiantuntevaa palvelua. Ylläoleva ei siis kumpua omista kokemuksista. Rakennusvalvonta sai pisteet tässäkin tapauksessa: osa talosta saa olla kolmen metrin päässä rajasta, kunhan siinä ei ole asuintilojen ikkunoita JA kunhan naapurit suunnitelman hyväksyvät.

Syysloman aloittavana sunnuntaina veimme siis suunnitelmat naapureiden postilaatikkoon ja aloimme odottaa.

Maanantaina olin järsinyt pikkusormeni kynnen.

Tiistaina loput sormet.

Noël-Jarmique odottaa Espoon kaupungin päätöstä, saako omalla tontilla hengittää sisään.

Keskiviikkona olin kävellyt olohuoneemme vinkyylikorkkilattiaan (sävy Wooden Lookalike Plastic Toxic Fume) niin syvän reiän, että sieltä kuului maorien laulua.

Torstai oli toivoa täynnä.

Perjantaina itkin hysteerisenä sikiöasennossa. Työkaverit vähän ihmettelivät. Ei kuulemma tällaista ole nähty sen jälkeen, kun tiiminvetäjämme Nico-Cimi jäi ilman bonusta.

Lauantaina vedin lauantaipussin tyhjään mahaan.

Sunnuntaina söin Netflixiä ja katsoin pizzaa.

Raksauden aikana on tärkeää huolehtia riittävästä E-koodien saannista.

Maanantaina odotin.

Tiistaina synnytin kaksoset.

Eikä siinä vielä kaikki. Odottelimme vastausta koko tämänkin viikon. Fiilikset vaihtelivat epätoivosta ja toivoon. Valmistauduin katkeroitumaan, toisaalta pohdin, mikä kuohari korkataan, jos ja jos ja jos.

Tyrno Vimpula Keiteleeltä oli raksaprojektin alkaessa 23-vuotias. Tässä kuva kuukautta myöhemmin.

Kaksi viikkoa odotimme. Kaaaaaksi piiiiiitkää viiiiiiiikkoa. Sinä aikana ehdimme käydä katselemassa muiden onnekkaiden taloja ja ehdinpä vertailla erilaisia talopakettejakin ja niiden valmiusvaihtoehtoja. Käänsin myös Raamatun esperannoksi, kirsi rannoksi ja takaisin, että se paistuu tasaisesti.

Matematiikan oppitunti nro 3: Kaksi viikkoa = 14 päivää, koiran viikoissa 400 vuotta

Nämä viikot menivät jäitä poltellen (saatoin poltella muutakin, mutta ei siitä sen enempää). Maanantaina puolisoni, kanssavelalliseni ja lasteni äiti soitti naapureille ja tiedusteli tilannetta. Saimme kutsun kahville, emme vieläkään lupaa - emme tosin tyrmäystäkään.

Jatkoimme kynsien järsintää ja ympyrän kävelemistä. Revin myös hiuksiani, poltin kynttilää molemmista päistä ja kaivoin toiselle kuoppaa pyy pivossa. Lähinnä tosin nyyhkytin sikiöasennossa. Prisman leipähyllylläkin ihmettelivät.

Espoon kaupungin lupatarkastajat keväisessä motivaatiokoulutuksessa 

Ja sitten koitti perjantai. Vietiin tuliaisiksi glögi ja suklaata. Juteltiin mukavia. Todettiin tulevat naapurit oikein mukaviksi. Saatiin lupa piirrokselle.

Siis mitä?

SAATIIN LUPA PIIRROKSELLE! SUUNTANA TALOTOIMITTAJIEN KILPAILUTUS!

Siitä lähtien olen itkenyt ilosta sikiöasennossa. Lapsen opettaja vähän ihmetteli arviointikeskustelussa.

Kuvat: Pixabay

Ei kelpaa! - pohjapiirros meni uusiksi

Oman elämänsä arkkitehti ja rakennusvalvoja tässä heippa! 

Meillä oli mainio tupa suunniteltuna. Ainoa ongelma oli, että se ei kelvannut rakennusvalvonnalle. Niitä setiä ja tätejä kannattaa vissiin joskus totella.

Ensin meni uusiksi saunarakennus. Ja nyt siis ihan päärakennuskin.

90-luvulla rakennettu naapuritalo on aikoinaan saatu rakentaa kolmen metrin päähän tontin rajasta. Me olimme ajatelleet omaa taloamme neljän metrin päähän omalta puoleltamme. Yhteensä siis 7 metriä. Kyllä, ei siis kahdeksan. Ja seitsemän metrin päähän naapurista oli piirretty pari makuuhuonettamme ikkunoineen. Juu, oli paloikkunatkin. Tämä ei kelvannut, koska asuinhuoneen ikkunan edessä pitää olla 8 metriä tyhjää tilaa.

Ja koska kirjoituksen teemana on asiat, jotka ovat liian lähellä, kuvituksenakin on kuvia, joissa jokin on liian lähellä jotain muuta. Ensimmäisessä kuvassa hammasharja oli liian lähellä vessapönttöä. 

Tässä kuvassa tulenliekki on liian lähellä talomme omarahoitusosuutta.

Talon siirtäminen sinänsä ei suoraan onnistu, koska toisella puolella tulee uutta probleemaa: autokatos ja saunarakennus tulevat liian lähelle. Tämän siitä saa, kun rakentaa sikiön mykiön kokoiselle tontille.

Rakennusvalvonta hyväksyy muiden kuin asuintilojen rakentamisen kolmen metrin päähän rajasta - edellyttäen, että naapuri siihen suostuu. Nyt olenkin istunut viikon aikana varmaan parikymmentä tuntia piirtämässä uutta pohjaa millimetripaperille. Tai siis kolme tuntia olen piirtänyt ja 17 kumittanut.

Tässä kuvassa imuri on liian lähellä kaakaojauhetta.

Sinänsä kyllä risoo aika rankasti, kun kuvittelimme meillä olevan selkeän, avaran ja toimivan pohjan. Nyt meillä onkin edessä uusi yritys. Ja vaikka pohja kelpaisikin rakennusvalvonnalle, on sen kelvattava vielä naapureillekin, jos meinataan saada rakentaa edes jotain alle viiden metrin päähän tonttimme rajasta.

Olisi tämä helpomminkin voinut alkaa. Pian ne alkavat varmaan väittää, että sitä strutsifarmiakaan ei saa perustaa autokatokseen. Nimim. "Lähetänkö Wuzimban takaisin Namibiaan?"

Tässä kuvassa banjo on aivan liian lähellä ihmiskuntaa.

Piharakennus - liikaa tarpeita, liian vähän neliöitä

Piharakennus. Tuo myyttinen mökki, jonne vetäydytään veistämään puu-ukkoja, tekemään biisejä tai ihan vaan piiloudutaan perheeltä. Sellaisen saa tontillemme tehdä. Mutta koska tonttimme on pienempi kuin paise puutiaisen pakarassa, yhtään ylimääräistä neliötä ei haluaisi tonttia sille tuhlata.

Tonttimme on jänskän muotoinen sen lisäksi, että se on suunnilleen samankokoinen kuin mummo joka meni mustikkaan. Vasempaan alanurkkaan tontinrajalle tulisi autokatos ja piharakennus. Palomuurin toiselle puolelle naapurit värkkäävät vastaavaa.

Talomme haluaisimme tolpille, koska paaluttaa pitää kuitenkin. Savea on sellaiset söpöt 10 metriä. Kunhan napajäätiköt ja Grönlanti sulavat, niin terassilta voisi päästä sopivasti uimaan. Toistaiseksi tontti sijaitsee kuitenkin 40 metriä merenpinnan yläpuolella. Ja kaukana lähimmästä rannasta, ellei sitten ojaa lasketa. Siinä tapauksessa meillä onkin rantatontti.

Toiveena oli saada myös piharakennus tolpille. Se meni kuitenkin hankalaksi, sillä maanpinnan ja alapohjan välillä olisi oltava 80 senttiä tilaa ryömiä. Jos piharakennus olisi tullut tolpille ja siihen päälle alapohjan eristeet, tontin rajalle olisi noussut n. 297 kilometriä korkea palomuuri, koska palomuurin pitää ulottua katonharjan korkeudelle ja vähän yli. Samoin naapurien varastot ja autokatos olisivat venähtäneet luonnottoman korkeiksi.

Ei siis tolppia. Mutku mutku maanvarainen laattakaan ei oikein puhutellut, vaikka sen varmasti saa toteutettua hyvinkin. Vaihtoehdoksi jäi siis tuulettuva alapohja, mutta tuuletusaukoilla ja ryömintätila isolta osin maan alla. Se ei ole optimiratkaisu, mutta toivomme, että se saadaan riittävän hyvin tuulettuvaksi. Ja jos ei toimi, niin ainahan ryömintätilaan voi kipata mätää sahanpurua ja kompostia täytteeksi. Siellä ne mukavasti lämmittäisivät pienen saunojan jalanpohjaa.

Haluaisimme piharakennuksen takaseinän n. 50 senttiä irti palomuurista, jotta muurin ja hirsiseinän väliin pääsisi tarvittaessa tsekkaamaan sen kuntoa ja maalaamaan graffiteja. Katsotaan, mitä mieltä rakennusvalvonta asiasta on. Toistaiseksi parit juttutuokiot ravan kanssa ovat sujuneet oikein asiallisessa ja maalaisjärjen sävyttämässä hengessä. Tämä ei kuulemani mukaan ole kaikissa kunnissa itsestäänselvyys.

Glorian kodin toimittajan tukkalaitteen värimaailma on otettu guatemalalaisista muraaleista.

Talo oli pääsuunnittelijan ensimmäisestä piirroksesta lähtien käytännössä miltei valmis. Vähän muuteltiin sisäseinien materiaalia (hirrestä luomukryptoniittiin), silleenihanvähän suurennettiin eteistä ja lisättiin varaus ulkoporealtaalle, koska jos pankkilainaa on, sen pitää näkyä! Muuten taloa oli pohdittu kevään ja kesän aikana sen verran, että sen suhteen ei tullut isoja ylläreitä ja vääntöjä. 80 sentin korkuiselle terassille ja ulko-ovelle nousevat portaatkin suunnittelija ratkaisi mainiosti.

Taloon tulee siis niukka 150 neliötä kerrosalaa. Sinne mahtuu vaikka mitä. Mutta entäs piharakennus. Tai pikemminkin…

PIRUN PIENI PIHARAKENNUS PALJOILLA PAKKOMIELTEILLÄ

Katos kun me haluttaisiin, että piharakennuksessa olisi puusauna. Ja suihku. Ja vessa. Ja minikeittiö. Ja vuodesohva. Ja ulkovälinevarasto. Ja työpöytä. Ja takka.

Tilaa on 30 neliötä. Lauteilla pitäisi mahtua makailemaan. Tuvassa pitäisi voida vetää crossfit-tunteja ja Mahlerin 2. sinfonian treenejä. Varastoon pitäisi saada jemmaan epäkeskohiomakoneella varustettu yläjyrsin, joka on kiinnitetty leikkuupuimuriin sekä anoppi. Keittiöön pitäisi mahtua mehustamaan, marjastamaan, siivilöimään, suikaloimaan, panostamaan ja Jyrki Sukula.

Ei helppo yhtälö. Samaa mieltä olivat pakarani, joiden ihra kannatteli minua läpi epätoivon hetkien, läpi pitkien leikkaa ja liimaa -iltojen. Seuranani alkuyön hämyssä vain läppäri, Sleepy Sleepers sings Matti ja Teppo c-kasetilta ja pullo jekaterinburgilaista metanolia. Versioita piharakennuksesta nimittäin riitti.

Kirjoitan tätä blogitekstiä 17.9.2019 ja ensimmäinen, siis ensimmäinen versio piharakennuksesta saatiin vasta yksitoista päivää sitten. Hassua, miten näin intensiivinen prosessi tuntuu pidemmältä kuin onkaan. Tänä aikana on ollut välillä ihan pettynyt olo ja välillä taas rinta rottingilla omasta arkkitehtonisesta nerokkuudesta. Se taas on johtanut vuorostaan pettyneeseen oloon.

Tonttimme muodon vuoksi (se alle 90 asteen nurkka, jos muistatte) koetin tehdä nurkkaa mukailevan hahmotelman. Vähän on kubistista tuulahdusta, mutta kerrankos sitä pääsee paskaa piharakennusta suunnittelemaan.

Arkkitehti kertoi saaneensa inspiraation piharakennuksen muotoon Ming-dynastian aikaisista leijoista.

Noh, eipä se ihan mennyt läpi. Suunnittelija vastasi omalla versiollaan:

Mehän tästä nielaisimme kielemme ja vedimme kyssäkaalin nenäämme. Nakkasimme suunnittelijalle ihan vaan muutamalla kommentilla varustetun version. Olimme tässä vaiheessa saaneet päähämme, että sisäänvedetty kuisti, joten vedimme sisään. Ja muutenkin ammensimme toiveidemme sammiosta Microsoft Paintin armollisella avustuksella sellaista graafista esitystä että Suomen AD:den ammattikilta alkoi oksentaa verta. Osa oksentaa yhä:

Suunnittelijalta tuli pari vaihtoehtoista ehdotusta. Toisessa sisäänvedetty kuisti, toisessa ei. Näistä ensimmäisessä oli turhan iso vessa ja kylppäri. Toisessakin koimme kylppärin olevan vähän turhan tilaa tuhlaileva, mutta veski oli juuri sopivan kokoinen, eli niin pieni kuin mahdollista. Mutta kummastakin puuttui lisäksi varastotila.

Liikaa tilaa peseytyä ja pissiä.

Hyvänkokoinen vessa, mutta missä varasto?

Mepä näistä heitimme lusikkaa nurkkaan ja kapsahdimme katajaan. Nappasimme kuitenkin pikkuvessan sydänkäpyseksemme ja käytimme sitä omassa versiossamme. Nykyisen, jossain välissä purettavan, talomme saunassa on L-muotoiset lauteet. Ne on kivat, joten tätä kivuutta piirsimme seuraavaankin versioon. Kylpyhuoneelle jätimme tilaa suunnilleen saman verran mitä filippiiniläisessä tutkintavankilassa on varattu per huumerikollinen. Varastokin ilmestyi kuviin.

Suihkussa ei tarvitse viihtyä. Tai edes voida nostaa käsiään ylös. Tai kääntyä.

Suunnittelijamme otti kuvastamme kopin kuin punavuorelaisen mainostoimiston AD uusimmassa naista esineellistävässä kampanjassaan ja jätti varaston lähes ennalleen. Ryökäle suurensi vessaa, vaikka emme sinne ratsastusmaneesia toivoneetkaan. Kubistinen nurkkakin leikkautui pois. Saunatuvasta tuli turhan pieni, pesuhuoneesta taas turhan iso. Sen sijaa RUMMUN PÄRINÄÄ… itse saunasta tuli törkeän hyvä! Jes!

Hyvä sauna. Muuten vähän njääh.

Onpas samannäköisiä kuvia. Laitetaan tähän väliin piristykseksi kuva Glorian kodin toimittajan kampauksesta.

Ei helevetti! Mehän potkaisimme puolityhjää ja revimme ihokkaamme. Meiltähän ei nurkkaa vallata! Piirsimme sen takaisin. Törkeyksiä mutisten siirsimme varaston nurkan puolelle ja viereen pienen vessan. Saunan kopioimme sellaisenaan suunnittelijan versiosta, koska se oli edelleen RUMMUN PÄRINÄÄ… törkeän hyvä. Pienensimme kylpyhuonetta. Litistimme ja venytimme rakennuksen ulkomittoja, joskaan mittakaavassa ei ihan taidettu pysyä. Tilaa oli käytetty sillai vähän reippaanlaisesti, mutta kerrankos sitä pääsee paskaa piharakennusta suunnittelemaan.

Siis miten niin neliömetri on muka oikeasti tietyn kokoinen?

Suunnittelija ei ihan saanut mahdutettua kolmeenkymmeneen neliöön meidän viittäkymmentä neliötä, joten pohja muuttui jälleen hieman hänen käsissään. Vessan ja kylpyhuoneen ovien avautuminen vastakkain olisi syönyt tilan kaikelta muulta, joten hän siirsi kylppäriin kulun tuvan toiselle puolelle. Saunan valonsaanti omasta ikkunasta ei tässä versiossa olisi toiminut, koska saunan toisen seinän takana jököttää palomuuri, joka on pimeä kuin Mordor yöllä ja toisen seinän takana autokatos, jonne pitäisi olla paloikkuna. Ja jonka maisemat ovat öö niinku auto. Siksi hän ehdotti lasiseinää, jonka läpi kylppärin ikkunan valo tulvisi kuin faniposti blogiimme.

Työpiste oli naama nurkkaan päin ja selkä ikkunaan. En osannut kuvitella kaltaistani runopoikaa kirjoittamaan haikuja pimeään nurkkaan.

Jotain helvetin
hirsiseinää tuijotan
ilman ikkunaa

Kylpyhuone oli tässä piirroksessa hyvän kokoinen, mutta oikeassa mittakaavassa oleva saunatupa jäi kapoiseksi kuin bloggaajan journalistinen etiikka.

Ei mikään ihme, että nykykirjallisuus on synkkää, jos sitä kirjoitetaan naama nurkkaan päin.

Mehän menimme läpi harmaan kiven (Tikkurilan värikartaston sävy Seitankinkku) ja tartuimme härkää lärvistä. Otimme huikan jekaterinburgilaista metanolia ja kun turhat esteet luovuudelta (ja näkemiseltä) oli poistettu, leikkailimme ja liimailimme ja leikkailimme ja liimailimme ja kiroilimme ja liimailimme ja väittelimme Paavo Väyrysestä ja leikkailimme lisää. Kaikkea kokeiltiin kuin Andy McCoy 80-luvulla Losissa.

Pirjo-Annikki sai Kyrnäkosken pesäpallistien bingossa kaikki pohjakuvat oikein. Ja kahvipaketin. 

Sitten yhtäkkiä tuntui kuin taivaallinen rankkuri olisi antanut rauhoittavan piikin amfetamiinipäissään riehuvalle apinalle.

“Mitäs jos jätetään se vino nurkka pois?”

Siis se arkkitehtonisen aivotoimintani kirkkaimmin sätivä synapsi? Miksi?

“Tilat ois paljon monikäyttösemmät, jos nurkat olis suoria.”

Tämä ei voi olla totta. Kaikki mihin olen uskonut, murenee silmieni edessä tomuksi. Sinäkin Brutellani! Mutta hei, sehän näyttää hyvältä. Tosi hyvältä - jopa meidän piirtämänä. Hemmetti. Tehdään noin. Kerrankos sitä pääsee kelvollista piharakennusta suunnittelemaan.

Yhtäkkiä meillä on selkeän muotoinen ja kelvollisen kokoinen saunatupa. Varasto. Minikeittiö, josta käynti pesuhuoneeseen. Pesuhuoneestakin saatiin toimiva. Sen yhdestä ominaisuudesta väännettiin isosti kättä ja käytettiin vähemmänkin sivistyneempää kieltä. Siitä omassa postauksessaan lisää. Saunahan oli jo ennestäänkin RUMMUN PÄRINÄÄ… törkeän hyvä.

Itse asiassa tuo kubistisen nurkan muotokin saattaa säilyä katon muodossa. Voi nimittäin olla, että kattoa levitetään tontin nurkan neliöille. Siinä saataisiin suojaa esim. saunapuille. Ihan neliskanttia ei siis välttämättä ole tulossa.

Tämä kuva lähti siis illalla suunnittelijalle.

Sanoinko jo, että sauna on RUMMUN PÄRINÄÄ... törkeän hyvä?

Suunnittelija pisti töpinäksi ja vastasi omalla versiollaan heti aamupäivällä. Nyt tuli hyvä!

Glorian kodin toimittajakin heilutti riemuissaan tukkaansa punavuoren leppeässä tuulessa.

Me lankesimme polvillemme, valuimme mahlaa, sykimme hunajaa, puhuimme kielillä ja kieriskelimme ruusun terälehdillä. Olisiko se tässä?

Hyvä ja selkeä saunatupa. Erinomaiset katetut paikat polkupyörille. Meidänkin versiotamme paremmin järjestetty kylpyhuone. Saunahan olikin ollut jo pitkään RUMMUN PÄRINÄÄ… ihan kiva.

Pohjapiirustus hanskassa! Tai no ei.

Näin vanhana ja kokeneena talon suunnittelijana on hyvä luoda katsaus menneeseen ja tutkailla, miten oma kädenjälki on kehittynyt.

Tässä esimerkki nuoruustuotannostani eli jostain huhtikuulta 2019. Pidemmittä puheitta, efektillä pehmennettynä:

Kun itse suunnittelee, saa varmasti ihan tosi huonon.

Kuva: taiteilia itte

Kyllä. Aika hirveetä jöötiä. Mitähän tästäkin tulee?