Nyt ei jaksa - ei vaan jaksa

Blogipostausta on kiva kirjoittaa vihaa kihisten, kun on edellisenä yönä saanut unta aamuviideltä. Mutta annetaan nyt tulla vähän negaa, kun projekti on muuten mennyt niin mukavasti.

Pystyttäjien kusipäinen toiminta valvotti eniten. Meille luvattiin, että loppuhommat tehdään ennen juhannusta tai viimeistään juhannuksen jälkeisellä viikolla. Laitoin keskiviikkona ennen juhannusta tiedustelun aikataulusta, jotta osaan tilata lehtikuusilaudat terassin tekoon oikealle päivälle. Ei vastausta. Vastaava mestari soitti juhannuksen jälkeen maanantaina JA tiistaina pystyttäjien pomolle. Ei vastausta. 

Firma, jonka pomo jaksaa jauhaa tarinoitaan Itä-Eurooppaan oligarkeille pystyttämistään hirsihuviloista ei halua / viitsi hoitaa keskiuusmaalaista hirsitaloa loppuun. Joku voisi sanoa tällaista touhua mulkuksi, mutta käytetään nyt vaikka termiä “arrogantti”, jos pystytysfirman pomolla sattuu olemaan käytössä itäeurooppalaiset kostometodit. 

“Pystyttäjien kusipäinen toiminta valvotti eniten.”

Harvoin sitä ihan kihisee vihaa, mutta nyt tilanne on kyllä sellainen. Kun tähän päälle vielä LVI-asentajat nyynivät, eivätkä ole tulleet yli viikkoon tekemään omia hommiaan, ilo rajojen aukeamisesta ja timpurien palaamisesta on muuttunut taas tutuksi pettymykseksi. Olen väsynyt, vihainen ja pettynyt siihen, että asiat eivät vaan hoidu. Jokainen päivän (tai nyt jo viikon myöhästyminen) tarkoittaa projektin venymistä sen loppupäästä. Pian muistotilaisuutenikin joudutaan järjestämään vuokrakaksioissa. 

Helevetin kiva saada tontin kirvesvarsi täyteen kamaa, jota ei vielä tarvita. Naapuri joutui käymään rannikkolaivurikurssin voidakseen navigoida omalle autokatokselleen.

Ilon voi myös tehokkaasti nollata: iloa aiheutti saada tontille nopsalla aikataululla talotoimitukseen kuuluvat kattopaneelit. Vähemmän ilahdutti se, että samassa syssyssä toimitettiin myös väliovet ja listat, joita ei tarvita vielä viikkoihin / kuukausiin / vuosikymmeniin. Tonttimme on suunnittelematta ja väärään aikaan toimitetun tavaran avovarasto ja tämä tilanne ei näköjään muutu. Ennen listoja ja sisäovia kärpäsenpaskan kokoiselle tontille pitäisi mahduttaa ainakin lehtikuusilautaa ja tiiliä. 

Tämä projekti on ollut iso pettymys ja surkea yritys saada kiva koti siedettävässä aikataulussa ja osoitus siitä, miten monessa käänteessä vääriä valintoja voikaan tehdä. 

“Tonttimme on suunnittelematta ja väärään aikaan toimitetun tavaran avovarasto.”

Lehtikuusilautojen toimitusaika olisi ollut seitsemän (7!) viikkoa. Sain inistyä ne kahdessa viikossa. Ja nyt kun ne jo voisi toimittaa, ei ole mitään tietoa, tulevatko arvon pystyttäjät niitä terassiin latomaan. Lehtikuusitoimittajalle täytyy kuitenkin antaa isot pisteet: asiallista, ystävällistä ja nopeaa palvelua, vaikka näin ylikuumentuneessa tilanteessa voisi olla ihan vaan mulkvisti ja kauppa kävisi silti.

Ympyrän kohdalta on purettu vanha kotimme. Tämän lähemmäs ei pysty menemään. Oli iso virhe myydä se ja lähteä rakentamaan.

Olisi kiva heittää leppeää kesä- ja juhannusläppää, mutta jos lähinnä toivoo, että talo palaisi ja harmittaa, ettei hukkunut juhannuksena, niin taidan jättää väliin. Tästä tuli ihan paska postaus ihan paskasta fiiliksestä ihan oman ja osin muiden paskuuden takia. 

“Lehtikuusitoimittajalle täytyy kuitenkin antaa isot pisteet.”

Autokin hinattiin taas korjaamolle, mutta siitä nyt ei jaksa edes enää vittuuntua. Kunhan vahinkojen määrä ja hinta selviävät, raportoin siitäkin. Koska kaikkia varmasti kiinnostaa.

Sanoinko jo että paskaa saatana. Poltan tän bloginkin.

Detalji Caravaggion maalauksesta Vitun vitun vittu.

“Sanoinko jo että paskaa saatana.”

Timpuri ja muurahainen - reippaat nakertajat

Olemme saaneet raksaprojektin edetessä kaikenkarvaisia ystäviä: oli loparit ottanut vastaava mestari (lat. Mulkvistus Pensioneris). Sähkäri (Electricus Juridickus), joka uhkailee valtakunnanoikeudella. Oli KVV-IV-valvoja (Unicornius Absentius), jota ei koskaan nähty.

Nyt saatiin taas uusia ystäviä, nimittäin muurahaisia. Koristehirtemmehän on maannut tontilla marraskuusta lähtien. Välillä se oli kateissa lumen alla, kunnes jossain välissä tajusimme, että lumikasassa terassin edustalla on muutakin kuin lunta. Hupaisaa muuten puhua lumesta, kun tätä postausta kirjoittaa trooppisessa kerrostalokaksiossa. 

Jossain vaiheessa kevättä kurkkasimme pressujen alle ja odotin näkeväni sädesienen, tuperkkelin ja kokoomuslaisuuden väkisinmakaaman palan lahoa puuta. Ilokseni (vai pettymyksekseni?) hirsi oli kuitenkin yhä ylväässä kunnossa, vailla lähes mitään tummumia. Jätimme siis hirren lepäämään taas pressujen alle. Katontekijät asensivat sadevesikouruihin rännien yläosat, joista yksi sylkee totta kai vetensä suoraan koristehirren päälle. Päätimme siis jälleen kurkata, onko hirsi kunnossa, jos vaikka pystyttäjät sen tämän vuosikymmenen aikana saisivat asennettua. 

“Mulkvistus - Electricus - Unicornius”

Hirsi oli kyllä kunnossa. Itse asiassa sen luoma sisäilma oli niin hyvä, että riparilaulua mukaillen “pressu kun auki on, sinne murkku tekee asunnon”. Hirren pinta täynnä murkunmunia ja niiden hoitajia. Meno oli kuin karaokebaarissa koronarajoitusten höllennyttyä:

Soli mulkut, mutta peliaatteessa tää on meidän pelheen hilsi.

Laitettiin pikku ystäville vähän höystettä ja näytettiin raksaimuria. Toki käyttämämme myrkky oli luonnonmukaista ja tappaa hellästi ja hitaasti ja liikkuu laatikkopyörällä paitsi Pohjanmaalla, jossa sateenkaariväestä tehrähän minkinrehua. Näissä tilanteissa on pakko olla tiukkana: joko murkut tai me, molemmille ei tällä planeetalla ole tilaa. Ja koska olemme hyviksiä ja teemme hirsitaloa, meillä on oikeus tappaa talon painon verran rauhoitettuja eläinlajeja. Se luki kauppakirjassakin. Piharakennuksen seinälle tuleekin ainakin saimaannorpan, jaavansarvikuonon sekä rehellisen poliitikon päät. 

Seija Ala-Kautta myrkyttää yläkautta Pohjanmaan kautta (tyynen vienon yön).

Sitten alkoikin sähköreikien nakertaminen. Kuulostaa paaaaaaaaaaljon helpommalta ja nopeammalta kuin on. Asiaa olisi toki helpottanut, jos vastaava työnjohtaja olisi infonnut timpuria, että on olemassa tehtaalta saadut mittakuvat, joista reikien etäisyydet selviävät. Toki tyhmä olin minäkin, kun en tätä tajunnut kertoa, kun pidin itsestäänselvyytenä, että timpurit tietävät kuvista, jotka ovat laminoituina työmaalla isossa keltaisessa kansiossa, jossa lukee “porauskuvat”. 

Tämä sähköreikäshow alkoi jo sähkömiehen (uudemman) ensivisiitillä työmaalle. Hän ilmoitti timpureille, ettei poraa sähköreikiä. Timpurit ilmoittivat, etteivät hekään. Tässä vaiheessa minä jo porasin. Sitten saatiin suostuteltua pystyttäjät (ne joita ei ole näkynyt koko keväänä) hoitamaan poraukset - toki lisämaksusta, koska muutenkin ovat paiskineet tontillamme hommia kuin pienet (hyvin, hyvin pienet) eläimet. 

“Joko murkut tai me, molemmille ei tällä planeetalla ole tilaa.”

Pystyttäjät ilmoittivatkin muutama viikko sitten, että tulevat keskiviikkona tekemään sähkärille reiät. Sähkäri tuli paikalle, mutta pystyttäjät eivät. Eivätkä edes ilmoittaneet asiasta. Kuulemma Tokmannilla oli liitulakut tarjouksessa, niin vähäpätöisemmät hommat saivat väistää. No, sanoivat tulevansa perjantaina, ja tulivatkin. Sähkömieskin tuli paikalle vain kuullakseen, että pystyttäjät eivät niitä porauksia tänään teekään. 

Pystytysurakka on nyt kestänyt jo niin kauan, että talon pultteja pitäisi kiristää, vaikka homma on vielä kesken. Hosumalla ei tule kuin tantrajoogaajia.

Kelataan pari viikkoa eteenpäin ja pystyttäjien pomo ilmoitti, että eivät he mitään reikiä aio porata jatkossakaan. Meiltä saatavat kymmenettuhannet eurot piisaavat, ei jaksa ekstraa tehdä. Etenkin, kun yksi ekstra olisi ollut porata auki yläpohjassa sellaiset reiät, jotka he olivat itse tukkineet laittamalla pystytyksen aikana niiden päälle lankut. Kuka tästä kaikesta maksaa? Viiden pisteen vihje: asia_as. 

Ajattelin, että helpoimmalla päästään, kun ostan isoimman kirveen ja lekan, joita Suomalaisessa kirjakaupassa myydään ja alan hakata seiniä. Jos jostain paljastuu porausreikä, niin hyvä. Jos ei, niin reikä tuli silti.

“Sähköreikäshow”

Mainioista mainioin timpuriemme sijainen kuitenkin suostui lopulta reiät tekemään. Harkiten, huolellisesti ja hyvin hän homman hoitikin; nyt on reikiä seinissä ja vielä oikeilla kohdilla. Pyynnöstäni laittoi vielä reikien pohjiin villaakin, jos sillä saisi edes vähän äänieristystä petrattua. 

Tällaiselle sekoilulle on esperanton kielessä osuva ilmaisu: Vituvituvituvituvituvituvituvituvituvituvituvituvitukka!

Tämä on sama kuva kuin tuolla blogin alussa. Ihan turha siis katsoa tätä.

Sähkäriä toki toivoimme paikalle tekemään yhteistyötä timpurin kanssa porausreikien suhteen. Hän oli Varkaudessa. Kun kysyin, pääsisikö maanantaina paikalle, hän vastasi “Varkaudessa”. Onneksemme hän kuitenkin ilmaantui paikalle, teki skarpisti hommansa ja katosi lämpimään kesäiseen horisonttiin. Ja kappas, viikossa olimme saaneet seiniin reikiä ja reikiin piuhoja. 

Sähkösuunnitelmien tekemisen aikaan ämpyilimme vielä patterilämmityksen haavemaassa, joten meihin vihastunut sähkömies ei suunnitellut porausreikiä lattialämmityksen termostaateille, mikä on ihan ymmärrettävää. Ja koska niitä ei seinissä ole, nykyinen sähkäri suositteli langattomia termostaatteja. En tykännyt: hintaa tonni lisää ja tiedot nettisurffailustani menevät Kiinan kansantasavallan keskuskomitealle. 

Ajatus siitä, että tarvitsen mokkulan säätääkseni jalan alla tuntuvan lattian lämpöä ei vain puhuttele. Päädyimme siis valitsemaan langalliset termostaatit sähkömiehen ilahduttamisen sijaan. Ilmeisesti mistään valtaisasta ongelmasta ei ollutkaan kyse, vaan termostaattien piuhoille piti vain nakertaa ovien karoihin reitit. Ja timpurihan nakersi.

Ja hei: saatiin portaat. Jos jonnet ei muista, millainen käyttöliittymä porras on, niin tässä kuva:

Nyt on portaat. Tähän eivät pystyttäjät pystyneet seitsemässä kuukaudessa. Timpuri teki minuutissa. Vasurilla. Kännissä. Läpällä. Kunnallisvaaliehdokkaana. Ehdonalaisessa.

Eivät nuo lopulliset ole, mutta jos sisään pitää kantaa joitain tonneja valumassaa, niin kivempi noita on nousta kuin alumiinisia rakennustelineen paloja pitkin.

Suureksi iloksemme työmatkaliikenne Virosta on nyt vapautunut, joten timpurimmekin pääsevät taas takaisin. Heidän ensimmäinen komennuksensahan alkoi vuoden törkeimmissä pakkasissa. Toinen osuus näillä näkymin vuoden härskeimmissä helteissä. Lämpötilojen ero on yli 50 astetta. Vanhenevana miehenä olisin tuohonkin astemäärään tyytyväinen. 

Onneksi imuroitiin pois puupöly, jotta saatiin mahtumaan tilalle betonipölyä.

Kyllä suomalainen pikabetoni on kauneinta maailmassa.

Timpurit palaavat juhannuksen jälkeisellä viikolla, jolloin myös pystyttäjät ovat tulossa antamaan kaikkensa ja tekemään suuren sydämen verellä hommat loppuun. Sijainen jatkaa vielä piha- ja päärakennuksen pohjia ja valuja kuntoon. 

“Tarvitsen mokkulan säätääkseni jalan alla tuntuvan lattian lämpöä.”

Blogin mennessä painoon tilanne oli tämä:

Lassi-Massi Kassi: Tontilla eletään jännittäviä aikoja. Valut ovat käynnistyneet. Paikalla on myös tonttikirjeenvaihtajamme Kari. Kari, miltä tilanne siellä juuri nyt näyttää.

Kari: Pyllyä pyllyä pyllyä, anna sen pyllyn hyllyä.

Lassi-Massi Kassi: Niin Kari, kuuletko? Mikä siellä on tilanne?

Kari: Käyränkylän tullilla isäntä se huiteli... Ai ollaan vai? Juu, niin siis täällä on nyt valettu pohjia.

Lassi-Massi Kassi: Miten prosessi on mennyt, kun on tällainen hellekin ja Suomi hävisi potkupallossa Luxemburgille?

Kari: Kyllä.

Lassi-Massi Kassi: Niin siis miten siellä on valut sujuneet?

Kari: Iha jees.

Lassi-Massi Kassi: Näin siis tilanne tontilla. Nähtäväksi jää, miten projekti etenee. Kerrotko Kari vielä loppuun, millä se isäntä huiteli siellä Käyränkylän tullilla?

Kari: Murkulla.

“Nyt saatiin taas uusia ystäviä.”

Lattia - lämmitys menee putkeen

Jos meille olisi tullut peruspakettitalo, moni asia olisi ollut helpompaa: tekijät ja kamat olisivat tulleet yhdeltä luukulta, hommat olisi aikataulutettu kunnolla ja tekijät olisivat noudattaneet aikatauluja. Nyt piha on täynnä materiaaleja, joista emme tiedä, tulevatko ne vielä jonnekin. On tekijöitä, jotka näkevät uhkia ja ongelmia, kun pitäisi tehdä omaa työtään. Ja on pystyttäjäfirma, joka ehkä tulee tontille taas juhannuksen jälkeen, sillä “eihän siellä nyt kannata jotain yhtä pikkuhommaa käydä tekemässä kerralla”. 

Onneksi on myös kivoja, osaavia ja hyviä tekijöitä. Näistä mainittakoon sekä timpurimme että heidän sijaisensa. Myös lattialämmityksen suunnittelu ja asennus ovat onneksemme sujuneet ongelmitta. 

Keravan luonnontieteellisen museon kokoelman helmi: suursmurffin sulkijalihas.

Mehän haikailimme (liiankin) pitkään patterilämmityksen perään. Lattialämmitys olisi ollut helpompi valita jonkin muun kuin koivulautalattian seuraksi. Mutku me haluttiin koivulautalattia. Me haluttiin aika paljon muutakin, mutta ilman änkyröiviä tekijöitä oltaisiin kyllä pärjätty. 

Lattialämmityksen kiertovesi lämpiää maalämmöllä. Tämän paketin meille toimittaa Tom Allen Senera. Mehän remppasimme nyt jo purettua rintamamiestaloamme vuosia ja vuosia. Kun öljy loppui ylläripyllärinä viidettä kertaa ja kotiin tullessamme talossa oli kuusi (6) astetta, päädyimme vaihtamaan maalämpöön. Toki taustalla oli muitakin syitä kuin oma täydellinen kykenemättömyytemme. (Jo) tuolloin muistan nielleeni kieltäni eri maalämpöfirmojen tarjouksia lukiessani. 

“Onneksi on myös kivoja, osaavia ja hyviä tekijöitä.”

Eräs firma oli ehkä hieman edullisempi kuin muut, mutta koska “asiakkaan on porattava sokkeliin 45 asteen kulmassa kulkeva 160 mm reikä ja asennettava valmiiksi kikkelilaippa jousikvartetin säestyksellä sekä kylmähitsattava kardaaninesteen suojaputkelle persehikisammio, joka on timanttihiottu 4,37 mikrometrin välyksellä”, emme päätyneet tähän toimittajaan. 

Liioittelin hieman. Olisi se välys saanut olla 4,38. 

Varaudun jo raksaprojektin loppumiseen kuuden vuoden sisällä ja alan viedä blogia pikkuhiljaa fetissien suuntaan. Tässä esimakua sandaaleista, pölyisistä varpaista ja alumiinista kiihottuville. 

Mutta jos haluan maalämmön, annan mieluusti ammattilaisten sen toteuttaa. Tom Allen Senera (kavereiden kesken TAS) teki asian helpoimmaksi. Sama tilanne oli tässä nykyisessä roskispalossamme: sekä suunnittelu että työt Tom Allen Seneran kanssa ovat edenneet mutkattomasti, eikä edelleenkään ole persehikisammion perään huudeltu. Siksi.

Kävimme imuroimassa Termexin päälle laitetut pahvit, jotta lämmönluovutuslevyjen alle jäisi mahdollisimman vähän sköndeä, sössää ja rössöä. Yhtäkkiä raksaimuri lakkasi toimimasta. Sähköt menivät. Koetin katsella sulaketaulua, mutta se vain irvisti minulle. Soitto naapurille mökille, saadaanko lainata heidän autokatoksensa pistorasiasta sähköä ja imurointi jatkui. Seuraavana päivänä mainitsin sähkärille ongelmasta, mutta ongelma olikin korjaantunut. Lupaavaa. Joko meillä on ongelmia raksaimurissa tai talon sähköissä. 

“Kikkelilaippa jousikvartetin säestyksellä.”

Myös timpurien kamat piti siirtää. Timpurithan siirsivät itsensä Suomenlahden toiselle puolelle jo huhtikuussa, mutta kamat jäivät panttivangiksi. Nyt Viron suunnalta on kuulunut sen verran vahvaa vetoomusta maahanpääsyn puolesta, että toivoa jälleenäkemiselle alkaa taas jo pilkottaa. En vielä vuosi sitten tiennyt, kuinka kovasti tulisin ikävöimään virolaista miestä.

Nämä eivät ole enää täällä, vaan toisaalla, kuten myös ne siellä, jotka eivät ole enää täällä, paitsi ehkä taas pian.

Mutta ne kamat - oli sirkkeliä, smirggeliä ja sniggerssiä. Talvikumisaappaatkin oli, koska pian on taas juhannus. Tontillamme ei ollut lattialämmityksen asentamisen ajaksi lukittavaa tilaa, joten kamat oli pakko lastata peräkärryyn ja kuskata samaan varastoon, jossa kaikki omakin omaisuutemme on. Ihana varasto! Sinne mahtuu edelleen reippaasti roinaa, eikä jokaista laatikkoa tarvitse sijoitella kuin opiskelijakämpän kellarikomeroon. Taas tuli huomattua, mitä raksaprojektissa voi tehdä sellainen, joka ei mitään osaa: siivota ja roudata. 

Edeltävällä viikolla siis asennettiin harvalaudoitus. Asennus oli sovittu alkavaksi maanantaina. Sunnuntaina päästäni kuulu PLING (taas kerran) ja tajusin, että helevetin perkeleen helevetin perse, eihän piharakennuksen kylppäriin eikä saunaan ole vielä tehty pohjia kuntoon lattialämmitysputkille. Harvalaudoitus saunatuvan puolella sentään oli. Edelleen traagista on se, että minä olin ensimmäinen ja ainoa, jolla tuo PLING kuului. Onneksi ongelma ei ollut sen suurempi; asentajat sanoivat hoitavansa piharakennuksen kuntoon sitten kun tarvitsee. Kuulemma muutaman tunnin homma. Outoa jengiä, kun asiat eivät olleet vaikeita ja niistä ei mutistu. 

Nonstoppolosin huone. Harvalaudoitus ja putket ovat suht tiheässä, sillä huoneessa on kaksi ulkoseinää. 

Lattialämmitysputkien asentamisesta harvalaudoitukseen asentajilla oli selkeä mielipide: jos tällainen homma on tiedossa, silloin on hyvä päivä jäädä saikulle. Etenkin remonttikohteissa homma voi olla hyvinkin haastava ja parin päivän työ voi venähtää viikoiksi. Vähän kuin meidän pystyttäjillämme, joilla parin kuukauden työ on venähtänyt yli puoleksi vuodeksi. Nyt on mennyt seitsemän kuukautta, mutta toki työt ovat vielä kesken. Koko tämän ajan olemme saaneet ilmaiseksi nauttia pystyttäjien telineistä ja niiden paloista tontillamme, joka on pienempi kuin pystyttäjien kiinnostus jatkaa hommia  tontillamme. 

“En vielä vuosi sitten tiennyt, kuinka kovasti tulisin ikävöimään virolaista miestä.”

Koetin vielä kysellä asentajilta, voisinko olla jotenkin avuksi, mutta kuulemma kummempia tarpeita ei ollut. Sanoin, että voin toki viihdyttää heitä vetämällä trubaduuripohjalta työmaalla Juicen tuotantoa. Asentajat olivat kuitenkin sitä mieltä, että niin kiire heillä ei ole seuraavalle työmaalle. 

Pari päivää siinä meni, ja nyt on putkea ja lämmönluovutuslevyä lattiassa. 

Oma veikkaukseni on, että nämä on vedetty  ihan summissa. Vähän näön vuoksi vedelty nippusiteitä.

Kappas. Harvalaudoitusta ja alumiinilevyjä. Ylläri.

Drunk octopus wants to fight.

Sen verran sairas tämä projekti on, että potilas on letkuissa.

Kun tätä hetken katsoo, alkaa nähdä picassomaiset kasvot #kubismi

On muuten todella tuskallista koettaa olla holahtamatta harvalaudoituksen väliin, pahvista läpi ja kelkereitä myöten Termexiin. Lämmönluovutuslevyt hämäävät silmää ja jalka meinaa väkisin astua harhaan. Vanerit toki auttavat pysymään pinnalla. 

Kas KVV-IV-valvoja vanerilta vanerille käy ja pikkujalka pilkahtaa #metoomikkihiiri

KVV-IV-valvojalle olen silloin tällöin laittanut whatsappilla tietoa ja kuvia siitä missä mennään. Keskustelu on ollut tällaista:

Minä: Terve! Tiedoksi, että vastaava mestari ja LVI-urakoitsijan edustaja tulevat huomenna käymään työmaalla huomenna keskiviikkona klo 14.15. Käymme läpi tilanteen ja muutokset ja varmistamme, että putket on vedetty niin että alapohjiin voidaan puhaltaa selluvillat. Ystävällisin terveisin, Lassi Massi-Kassi

KVV-IV-valvoja:

Minä: Hei! Tänään osoitteessa Reippaidenpystyttäjienkuja 69 alkaa lattialämmitysputkien ja lämmönluovutuslevyjen asentaminen. Ystävällisin terveisin, Lassi Massi-Kassi

KVV-IV-valvoja:

Minä (laitoin kuvia alapohjasta): Tilanne tänään Reippaidenpystyttäjienkuja 69.

KVV-IV-valvoja:

Tossa olis niinku lattialämmitysputkia ja lämmönluovutuslevyjä. Ja siinä vieressä kans. Mutta pystyttäjät ei oo tässä. Eikä huomennakaan.

Juuri tämä on rakentamisessa hienoa: saa olla tekemisissä erilaisten huippuammattilaisten kanssa, jotka ovat aina valmiina jakamaan osaamistaan ja hoitamaan omalta osaltaan projektia mahdollisimman aktiivisesti eteenpäin. Itselle tällainen kommunikaatio tuo myös turvallisen olon, kun huomaa, että ammattilaisella ei ole koskaan mihinkään mitään huomautettavaa missään tilanteessa. Money well spent, kuten Närpiössä sanotaan.

“Eihän siellä nyt kannata jotain yhtä pikkuhommaa käydä tekemässä kerralla.”

Harvalaudoitus - timpurin taidonnäyte

“Äiti, isot pojat sano, että oon ituhippi. Mitä ne ituhipit oikein on?”

“Ole poika hiljaa ja syö keskiyöllä kylvetystä biodynaamisesta speltistä nuotiolla kypsennetty, katajapuisella kapustalla vastapäivään hämmennetty iltapuurosi! Isäskin lähti sen nuoremman matkaan, joka ajelee kainalonsa vielä harvemmin.”

Ja tämä liittyy rakennus- / mielenterveydenromahtamisblogiini niinku miten?

Lähinnä ehkä siten, että mehän kovasti ajoimme piippuun käärmettä nimeltä patterilämmitys. Että voisi kaffekuppi kädessä haahuilla harmaissa villasukissa pitkin tupaa ja lueskella hellaleivinuunin lämmössä Päätalon tuotantoa päreen palaessa. Heikoimmin häkää kestävät kärrättäisiin aamuisin hevoskieseillä hautuumaalle. 

Kuten tarkkaavainen ohjelmamme kuulija varmasti näkeekin, seinän vierellä on enemmän lautaa. Meinasin heittää tähän jotain yläasteen discosta, mutten viitti.

Se vaan, että ne patterit olisivat maksaneet kuusi tonnia (sex tusen mycketpengar) enemmän kuin lattian alla luikerteleva letku, jota vesikiertoiseksi lattialämmitykseksikin sanotaan. Otimme lattialämmityksen, koska raha tai sen puute. 

“Mehän kovasti ajoimme piippuun käärmettä nimeltä patterilämmitys.”

Tietty olisihan siinä voinut joku vinkata, että lattialämmitys meidän hörhömörskässämme vaatii harvalaudoituksen. Se taas tarkoittaa koko taloon nakutettavaa laudoitusta ja kahden timpurin palkkoja. Ja yhtäkkiä patterilämmitys maksoikin enää(?) kolme tonnia (tre tusen nallewahlroos) enemmän. Voisikohan vielä vaihtaa? Samaa pohtii puolisoni toiveikkaana, kun hengitykseni katkeaa keskellä yötä neljäksi minuutiksi. 

Kappas, lautaa ja pahvia. Kliimaksin ainekset kasassa, beibi.

Mutta harvalaudoitusta siis tehtiin ja se saatiin. Timpurin sijainen - ne virallisethan eivät pääse Tallinkilla maahan, vaikka lentäen saisivatkin saapua - oli pätevä ja mukava. Piti oikein tarkistaa, onko kyseessä rakennusalan ammattilainen. Kyseessä oli kuulemma harvinainen geenivirhe.

Viikko kului timpurin nakutellessa. Suvivirsi soi ja hiki virtasi. Lopputuloksena oli nimensä mukainen harvempi tai tiheämpi laudoitus, jonka alla oli ilmansulkuna Termex Kraft -paperi. Timpuri muisti manata melkoisen moneen otteeseen tätä lautalabyrinttiä. Sai kuulemma tosissaan käyttää luovuuttaan ja matemaattisia kykyjään, kun pohti, mistä minkäkin piirin letku tulee ja minne se menee. 

“Lattialämmitys meidän hörhömörskässämme vaatii harvalaudoituksen.”

Hommaa tosiaan mutkisti, että taloomme tulee painovoimainen ilmanvaihto (kröhöm ITUHIPPI kröhöm). Pattereita ei ole seinänvierillä, joten sinne haluttiin tiheämmin lämmitysputkea patterien lämpöä larppaamaan. Ja kun jossain on lautojen väli tota ja toisaalla tätä, niin aikamoista hahmotusmamboa sai timpuri soittaa. Ja hyvin soitti. 

Terassillakin on vielä aika harva laudoitus. Suunnilleen yhtä harvassa on olleet pystyttäjien käynnit tontilla.

Ja vaikka nyt sen patterilämmityksen perään nostalgisoinkin, niin siitä olisi tullut hieman sekasikiö; asuintiloissa patterit, märkätiloissa sähköinen lattialämmitys ja piharakennuksessa (silti) vesikiertoinen lattialämmitys. Sehän kuulostaa lähes yhtä pöljältä kuin jos samassa talossa olisi pilariperustus, painovoimainen ilmanvaihto ja massiivihirret. 

Tukkimiehentäi (lat. Pystytys Interruptus). Meidän lapsilla on tämän serkkuja tukassa.

Isot pojat (ja tytöt toki myös) olivat kertoilleet, että hirsitalojen vakiovieraita ovat tukkimiehentäit. Olin ollut hieman huolissani, sillä meidän tontillamme näitä hirsitalon toteemiöttiäisiä oli näkynyt lähes yhtä vähän kuin vastaavaa mestaria. Nyt harvalaudoituksen valmistuttua olen kuitenkin bongannut näitä turilaita lukuisia. Joko ne tulivat harvalautakasan mukana, tai sitten ne yrittävät kertoa minulle jotain. Eri asia, mitä. Jos en ole osannut kuunnella neuvoja tähänkään mennessä, tuskin tajuan niitä sarvijaakkojen surinastakaan. 

“Mitä ne ituhipit oikein on?”

Villahousut himaan - Termex-selluvilla

Kaupallinen yhteistyö: Termex-Selluvilla

Sydämestäni repeää aina yksi valtimo, sammio tai tampio, kun sataa rankasti. Vedet roiskuvat tonttimme täyttävien puumateriaalien päälle, joiden käyttötarkoituksista minulla ei ole aavistustakaan. Tiedän ainoastaan, että niistä rakentaisi pari synagogaa, purjelaivan ja kuusi laavua. Koristehirsi todettiin talvemmalla kelpokuntoiseksi, mutta nyt en ole uskaltanut sitä viime aikoina kurkkia. Pidän sormia ristissä pernaa myöten, että se on yhä enemmän koriste- kuin rumistehirsi.

Mutta taas tontilla tapahtui - itse asiassa aika montakin kuutiollista. Olimme taannoin pähkäilleet eristeiden kanssa: hirsitaloon on toki monta eristevaihtoehtoa, joista esim. märkä lasivilla on perinteinen klassikko. Pähkäilimme vaihtoehtojen ja hinta-laatusuhteen välillä, mutta kaikkia vaihtoehtoja yhdisti niiden puukuitupohjaisuus. Lopulta valintamme osui - rumpujen pärinää - Termex-Selluvillaan. 

Kotimme oli kalsean kaikuisa, ennen kuin sinne puhallettiin akustiikkaa.

Kanttorinrouva sieltä töysäläisestä nuohousluukusta tahtoo tietää, miksi juuri Termex, kun Usko-vainaan kesämökissä vanhat kalsarit ja miestenlehdet eristivät ihan hyvin. No siksi rouva, että selluvilla on piiiiitkään käytettyä, perinnerakentajien(kin) hyväksymää ja kosteutta tasaavaa. Eli jos kastuu, niin kuivuu sano rantojen mies, kun alleen laski.

Näyttääpä paketin kyljessä lukevan myös M1-päästöluokka, mikä näin maallikolle tarkoittaa, että tämän läheisyydessä on turvallisempaa hengitellä kuin esim. asbestipurkutyömaalla. Kun hirsitalojen yhteydessä keuhkotaan (sic!) sisäilmasta, niin hyvähän se on eristeidenkin olla samassa linjassa. 

“Vanhat kalsarit ja miestenlehdet.”

Aloitimme puhalluksen valmistelun liian myöhään hieman ennen puhalluspäivää putsailemalla alapohjat kaikesta röynästä, höskästä ja nyypästä. Vaikka periaatteessa 50 sentin syvyiseen selluvillahautaan olisikin tehnyt mieli piilotella vaikka mitä, on kuitenkin kiva ajatella, ettei tuossa harmaassa hötössä ole mitään sinne kuulumatonta. Siispä rikkalapio rokkasi ja raksaimuri rutkutti, kun perheenä putsasimme vasojen välejä. Entisessä elämässä laatuaika perheen kanssa olisi tarkoittanut leffaa, irtokarkkeja ja/tai Hop/Lopia, nyt se on tätä. Niin tätä. 

Siellä jossain pilkottaa talomme, josta voi hyvällä säkällä vielä joskus ehkä tulla jopa kotimme.

Mutta hyvä tuli, vaikka itse lapset hommiin pakotinkin. Poikamme Nonstoppolos ja tyttäremme Perintörinsessa olivat toimeliaina ja vaikka ajoittain juuttuivatkin hulevesiviemäreihin tai painumavaroihin, lopputulos oli erinomaisen siisti. 

Tuli torstai ja Movenor. Kun töiden jälkeen palailin tontin kautta kotiin, talossa ja piharakennuksessa odotti melkoinen fluffaflöffa. Höttöiset selluvillamainingit kohoilivat kuin kolmossivun tytön povi ihanalla kahdeksankytluvulla (kaverit on kertoneet). Ja nimenomaan kohoili; en ollut tajunnut, että kun villaa puhalletaan, sitä puhalletaan reippaasti yli lattiavasojen, minkä jälkeen se painellaan tiiviimmäksi. Isot pojat kutsuvat tätä nimellä ylitäyttö. Ja kuten arvon lukija arvaa, en ollut ihan tajunnut sitäkään, kuka sen painelee. Ja kuten arvon lukija arvaa, niin me itte. Näin jälkeenpäin asia oli ihan selvä, mutta amatöörinä en tätä hoksannut. 

On niin pehmiää ja pörhiää, että on pakko puhua Pohjanmaan murretta, koska son perkeles rakkauren kieli.

Otetaan tästä pieni poikkeama torstai-iltaan. Poikamme Nonstoppolos tuli harrastuksistaan kotiin iltakahdeksan maissa ja väitti nähneensä isovanhempansa. Harhainen lapsiparka. Isovanhemmat kun asuvat länsirannikolla 400 kilometrin päässä. Mutta siinä se sikiö intti ja intti, joten Seija Ala-Kautta laittoi piruuttaan äidilleen viestin, jossa sanottiin “Teidät on nähty”. Jos olisivat olleet todellakin täällä, olisivat tajunneet jääneensä kiinni. Jos taas olisivat jossain Isonkyrön proteesi- ja kotijuustomessuilla, olisivat ajatelleet tyttärensä siteeraavan Tommy Hellsteniä. 

Anoppi / mummi / puolison äiti soitti. Ja kyllä, olivat parinsadan metrin päässä kämpiltämme hotellissa. Hupaisa ylläri, jonka huolestuttavan tarkkasilmäinen poikamme romutti.

“Fluffaflöffa”

Saatiinpahan Termexin tömppäysavuksi pohjoisen pallonpuoliskon kovin ja osaavin remppamies - lasten moffa. Kun homma alkoi sujua, se sujuikin aika mukavaa vauhtia. Movenor-puhallusfirman ohjeilla “hiihtelin” eli laahasin jalkojani lattiavasoja pitkin, jolloin kengät työnsivät ylimääräisen Termexin sivuun vasojen päältä. Tämän kun toisti pariin otteeseen ja tömppäsi selluvillaa samalla vasojen väliin, lopputuloksesta tuli suht kelpo. 

Moffa näyttää mallia, miten tanssitaan runsorilaista tömppähumppaa.

Nonstoppolos tamppaa oman huoneensa nurkkaa. Sinne tulee kuulemma banaanipuu, marsufarmi ja kendamateline.

Ideaalitilanteessa Termex olisi lattiavasojen tasalla reunoilla ja keskellä hieman koholla. Amatöörirakentajanperheen Termex-tutkielmat olivat välillä kubistisempia, välillä minimalistisempia, mutta uskoisin silti niiden olleen kelvompia kuin espanjalaistädin restauroima fresko. 

Pölyä piisasi aika hyvin. Pari vuotta sitten maskin käyttö työhommissa olisi ollut tuttua lähinnä kirurgeille ja kujamurhaajille. Nyt sen sijaan maski sujahti naamalle kuin lukitsematon jopo pakettiautoon. Loppuillasta olimmekin naamoiltamme melkoisen harmaita, eikä syynä ollut (tällä kertaa) anopin tuoma Boston-pulla. 

Valonsädettä pitkin saapuu Seija Ala-kautta, kuumin raksabeibe ikänä. Taas piti kirjoottaa Pohjanmaan murretta.

Selluvilla on jännää kamaa: siihen tekisi mieli sukeltaa. Se näyttää kiinteämmältä kuin onkaan, ihan kuin beba kosmetiikkamainoksessa. Ja kyllähän siihen lähes kaikki meistä vuorollaan jalallaan humpsahtivatkin. Äänimaiseman muutosta eristeiden myötä tuli testattua myös erinäisiä kirosanoja kajauttelemalla (Mutsis oli covid-19 kun sua teki! Voi karanteeni! Tuhannen tulimmaista sieraimenhoonaajaa). 

“Loppuillasta olimme naamoiltamme melkoisen harmaita.”

Tömppäämisen deadline oli sunnuntai-illassa ja siihen päästiin. Jostain syystä puolisoni Seija Ala-Kautta oli sitä mieltä, että Termex-Selluvillan harmaannuttama tukkani oli seksy, joten Kodotus saattaa jatkaa n. yhdeksän kuukauden kuluttua vauvablogina. Lapsi saa nimet, jotka kaikki päättyvät x-kirjaimeen. Samaan kirjaimeen muuten päättyy myös se toiminta, jonka seurauksena lapset saavat alkunsa. Ja Termex.

Olen mieluusti harmaa pantteri, jos sillä saa punahaalarisia puumia.

“Höttöiset selluvillamainingit kohoilivat kuin kolmossivun tytön povi ihanalla kahdeksankytluvulla.”

*Tuotteesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.