keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Lattia - lämmitys menee putkeen



Jos meille olisi tullut peruspakettitalo, moni asia olisi ollut helpompaa: tekijät ja kamat olisivat tulleet yhdeltä luukulta, hommat olisi aikataulutettu kunnolla ja tekijät olisivat noudattaneet aikatauluja. Nyt piha on täynnä materiaaleja, joista emme tiedä, tulevatko ne vielä jonnekin. On tekijöitä, jotka näkevät uhkia ja ongelmia, kun pitäisi tehdä omaa työtään. Ja on pystyttäjäfirma, joka ehkä tulee tontille taas juhannuksen jälkeen, sillä “eihän siellä nyt kannata jotain yhtä pikkuhommaa käydä tekemässä kerralla”. 


Onneksi on myös kivoja, osaavia ja hyviä tekijöitä. Näistä mainittakoon sekä timpurimme että heidän sijaisensa. Myös lattialämmityksen suunnittelu ja asennus ovat onneksemme sujuneet ongelmitta. 


Keravan luonnontieteellisen museon kokoelman helmi: suursmurffin sulkijalihas.


Mehän haikailimme (liiankin) pitkään patterilämmityksen perään. Lattialämmitys olisi ollut helpompi valita jonkin muun kuin koivulautalattian seuraksi. Mutku me haluttiin koivulautalattia. Me haluttiin aika paljon muutakin, mutta ilman änkyröiviä tekijöitä oltaisiin kyllä pärjätty. 


Lattialämmityksen kiertovesi lämpiää maalämmöllä. Tämän paketin meille toimittaa Tom Allen Senera. Mehän remppasimme nyt jo purettua rintamamiestaloamme vuosia ja vuosia. Kun öljy loppui ylläripyllärinä viidettä kertaa ja kotiin tullessamme talossa oli kuusi (6) astetta, päädyimme vaihtamaan maalämpöön. Toki taustalla oli muitakin syitä kuin oma täydellinen kykenemättömyytemme. (Jo) tuolloin muistan nielleeni kieltäni eri maalämpöfirmojen tarjouksia lukiessani. 


“Onneksi on myös kivoja, osaavia ja hyviä tekijöitä.”


Eräs firma oli ehkä hieman edullisempi kuin muut, mutta koska “asiakkaan on porattava sokkeliin 45 asteen kulmassa kulkeva 160 mm reikä ja asennettava valmiiksi kikkelilaippa jousikvartetin säestyksellä sekä kylmähitsattava kardaaninesteen suojaputkelle persehikisammio, joka on timanttihiottu 4,37 mikrometrin välyksellä”, emme päätyneet tähän toimittajaan. 


Liioittelin hieman. Olisi se välys saanut olla 4,38. 


Varaudun jo raksaprojektin loppumiseen kuuden vuoden sisällä ja alan viedä blogia pikkuhiljaa fetissien suuntaan. Tässä esimakua sandaaleista, pölyisistä varpaista ja alumiinista kiihottuville. 


Mutta jos haluan maalämmön, annan mieluusti ammattilaisten sen toteuttaa. Tom Allen Senera (kavereiden kesken TAS) teki asian helpoimmaksi. Sama tilanne oli tässä nykyisessä roskispalossamme: sekä suunnittelu että työt Tom Allen Seneran kanssa ovat edenneet mutkattomasti, eikä edelleenkään ole persehikisammion perään huudeltu. Siksi.


Kävimme imuroimassa Termexin päälle laitetut pahvit, jotta lämmönluovutuslevyjen alle jäisi mahdollisimman vähän sköndeä, sössää ja rössöä. Yhtäkkiä raksaimuri lakkasi toimimasta. Sähköt menivät. Koetin katsella sulaketaulua, mutta se vain irvisti minulle. Soitto naapurille mökille, saadaanko lainata heidän autokatoksensa pistorasiasta sähköä ja imurointi jatkui. Seuraavana päivänä mainitsin sähkärille ongelmasta, mutta ongelma olikin korjaantunut. Lupaavaa. Joko meillä on ongelmia raksaimurissa tai talon sähköissä. 


“Kikkelilaippa jousikvartetin säestyksellä.”


Myös timpurien kamat piti siirtää. Timpurithan siirsivät itsensä Suomenlahden toiselle puolelle jo huhtikuussa, mutta kamat jäivät panttivangiksi. Nyt Viron suunnalta on kuulunut sen verran vahvaa vetoomusta maahanpääsyn puolesta, että toivoa jälleenäkemiselle alkaa taas jo pilkottaa. En vielä vuosi sitten tiennyt, kuinka kovasti tulisin ikävöimään virolaista miestä.


Nämä eivät ole enää täällä, vaan toisaalla, kuten myös ne siellä, jotka eivät ole enää täällä, paitsi ehkä taas pian.


Mutta ne kamat - oli sirkkeliä, smirggeliä ja sniggerssiä. Talvikumisaappaatkin oli, koska pian on taas juhannus. Tontillamme ei ollut lattialämmityksen asentamisen ajaksi lukittavaa tilaa, joten kamat oli pakko lastata peräkärryyn ja kuskata samaan varastoon, jossa kaikki omakin omaisuutemme on. Ihana varasto! Sinne mahtuu edelleen reippaasti roinaa, eikä jokaista laatikkoa tarvitse sijoitella kuin opiskelijakämpän kellarikomeroon. Taas tuli huomattua, mitä raksaprojektissa voi tehdä sellainen, joka ei mitään osaa: siivota ja roudata. 


Edeltävällä viikolla siis asennettiin harvalaudoitus. Asennus oli sovittu alkavaksi maanantaina. Sunnuntaina päästäni kuulu PLING (taas kerran) ja tajusin, että helevetin perkeleen helevetin perse, eihän piharakennuksen kylppäriin eikä saunaan ole vielä tehty pohjia kuntoon lattialämmitysputkille. Harvalaudoitus saunatuvan puolella sentään oli. Edelleen traagista on se, että minä olin ensimmäinen ja ainoa, jolla tuo PLING kuului. Onneksi ongelma ei ollut sen suurempi; asentajat sanoivat hoitavansa piharakennuksen kuntoon sitten kun tarvitsee. Kuulemma muutaman tunnin homma. Outoa jengiä, kun asiat eivät olleet vaikeita ja niistä ei mutistu. 


Nonstoppolosin huone. Harvalaudoitus ja putket ovat suht tiheässä, sillä huoneessa on kaksi ulkoseinää. 


Lattialämmitysputkien asentamisesta harvalaudoitukseen asentajilla oli selkeä mielipide: jos tällainen homma on tiedossa, silloin on hyvä päivä jäädä saikulle. Etenkin remonttikohteissa homma voi olla hyvinkin haastava ja parin päivän työ voi venähtää viikoiksi. Vähän kuin meidän pystyttäjillämme, joilla parin kuukauden työ on venähtänyt yli puoleksi vuodeksi. Nyt on mennyt seitsemän kuukautta, mutta toki työt ovat vielä kesken. Koko tämän ajan olemme saaneet ilmaiseksi nauttia pystyttäjien telineistä ja niiden paloista tontillamme, joka on pienempi kuin pystyttäjien kiinnostus jatkaa hommia  tontillamme. 


“En vielä vuosi sitten tiennyt, kuinka kovasti tulisin ikävöimään virolaista miestä.”


Koetin vielä kysellä asentajilta, voisinko olla jotenkin avuksi, mutta kuulemma kummempia tarpeita ei ollut. Sanoin, että voin toki viihdyttää heitä vetämällä trubaduuripohjalta työmaalla Juicen tuotantoa. Asentajat olivat kuitenkin sitä mieltä, että niin kiire heillä ei ole seuraavalle työmaalle. 


Pari päivää siinä meni, ja nyt on putkea ja lämmönluovutuslevyä lattiassa. 


Oma veikkaukseni on, että nämä on vedetty  ihan summissa. Vähän näön vuoksi vedelty nippusiteitä.



Kappas. Harvalaudoitusta ja alumiinilevyjä. Ylläri.



Drunk octopus wants to fight.



Sen verran sairas tämä projekti on, että potilas on letkuissa.



Kun tätä hetken katsoo, alkaa nähdä picassomaiset kasvot #kubismi


On muuten todella tuskallista koettaa olla holahtamatta harvalaudoituksen väliin, pahvista läpi ja kelkereitä myöten Termexiin. Lämmönluovutuslevyt hämäävät silmää ja jalka meinaa väkisin astua harhaan. Vanerit toki auttavat pysymään pinnalla. 


Kas KVV-IV-valvoja vanerilta vanerille käy ja pikkujalka pilkahtaa #metoomikkihiiri


KVV-IV-valvojalle olen silloin tällöin laittanut whatsappilla tietoa ja kuvia siitä missä mennään. Keskustelu on ollut tällaista:


Minä: Terve! Tiedoksi, että vastaava mestari ja LVI-urakoitsijan edustaja tulevat huomenna käymään työmaalla huomenna keskiviikkona klo 14.15. Käymme läpi tilanteen ja muutokset ja varmistamme, että putket on vedetty niin että alapohjiin voidaan puhaltaa selluvillat. Ystävällisin terveisin, Lassi Massi-Kassi


KVV-IV-valvoja:


Minä: Hei! Tänään osoitteessa Reippaidenpystyttäjienkuja 69 alkaa lattialämmitysputkien ja lämmönluovutuslevyjen asentaminen. Ystävällisin terveisin, Lassi Massi-Kassi


KVV-IV-valvoja:


Minä (laitoin kuvia alapohjasta): Tilanne tänään Reippaidenpystyttäjienkuja 69.


KVV-IV-valvoja:


Tossa olis niinku lattialämmitysputkia ja lämmönluovutuslevyjä. Ja siinä vieressä kans. Mutta pystyttäjät ei oo tässä. Eikä huomennakaan.


Juuri tämä on rakentamisessa hienoa: saa olla tekemisissä erilaisten huippuammattilaisten kanssa, jotka ovat aina valmiina jakamaan osaamistaan ja hoitamaan omalta osaltaan projektia mahdollisimman aktiivisesti eteenpäin. Itselle tällainen kommunikaatio tuo myös turvallisen olon, kun huomaa, että ammattilaisella ei ole koskaan mihinkään mitään huomautettavaa missään tilanteessa. Money well spent, kuten Närpiössä sanotaan.



“Eihän siellä nyt kannata jotain yhtä pikkuhommaa käydä tekemässä kerralla.”




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit tai kyselet. Toivomme asiallista kielenkäyttöä. Tai no, vaadimme.

Kommenttisi julkaistaan tsekkauksen jälkeen. Älä siis huolestu, kun tekstisi ei heti näy. Arvostamme aktiivisuuttasi.