Kaverisynttärit - ratkaisu lahjaongelmaan!

Kaverisynttärit, minkä hintainen lahja? Juhlamokkakääreistä virkattu pipo? Kymppitonnin lahjakortti S-kaupan liikkeisiin? Kuollut marsu? Kierrätysanoppi? 

Nyt ollaan kaukana raksablogista, mutta kaukanahan minäkin olen raksamiehestä. Sen sijaan ollaan peruskysymysten äärellä: kun lapsi menee kaverisynttäreille, mikä on sopiva hinta lahjalle?

Saisiko tähän väliin rumpujen pärinää, sillä Kodotus-blogin juhlatyöryhmä on ratkaissut tämän dilemman ainiaaksi. Ja mitä useampi tätä periaatetta noudattaa, sitä nopeammin tästä tulee standardi. 

“Kierrätysanoppi?”

Onko valmista? Tässä se tulee:

Synttärisankarin ikä vuosissa = kaverisynttärien lahjan arvo euroissa

Esimerkki nro 1: Irmanuelle-Beibique täyttää seitsemän vuotta. Kaverit tuovat hänelle kukin noin seitsemän euron arvoisen lahjan. Jos Irmanuelle-Beibique odotti kahta viikkoa Disneylandissä, ponia ja säkillistä kryptoja, Irmanuelle-Beibique on ahne paskiainen. 

Däddändää-Döddöndöö os. Vaippendaal itkee katkeria kyyneleitä, kun kahden viikon surffausmatka Balille kestääkin aikaeron takia vain 13 ja puoli päivää.

Esimerkki nro 2: Jäbiccä-Jereleisson on seiskaluokalla. Hän täyttää 13 vuotta. Tällöin liimanhaistelijakavereiden tuomien lahjojen arvo voi olla suunnilleen 13 euroa per räkälärvi. Jos Jäbiccä-Jereleisson kuvitteli saavansa hoonatun putken Mankiinsa ja muutaman traktorimönkkärin, niin Jäbiccä-Jereleisson on molopää. Ja niinhän se kyllä onkin. Ja ei ne nuoret oikeasti imppaa. Ne vapettaa.

Extrovertti-Pertti odotti hävittäjälentokonetta, mutta saikin vain prinsessan ja puoli valtakuntaa. Ja vielä väärän puolen.

Kerrataanpa siis kaava.

Kaverisynttäreiden lahjan hinta:

Yhtä monta euroa kuin päivänsankari täyttää vuosia. 

Toki tämä pätee vain pieniin viattomiin mussukoihin. Kun aikuisviihdetähti Mirabella Merbau-Bumsenqvist täyttää 77 vuotta, lahjan hinnan ei tarvitse olla näin korkea. Toisaalta Mirabella Merbau-Bumsenqvist on todennäköisesti muutenkin valehdellut ikänsä viimeiset 50 vuotta, joten 27 euron lahja on tuolloin ihan omaa syytä. 

Hermannos-Hönöleisson pettyi, kun tässä lahjassa ei ollut edes wifiä.

Kälvytsän kunnan kissainpiiskausosaston apulaiskamreeri Völli Kyrpsänen sieltä urahtelee, että mites kummit ja muut, jotka on enemmän tai vähemmän väkipakolla ujutettu sukuun sisään. No, arvon kamreeri, kummi voinee vaikka tuplata tai halutessaan triplata lahjan hinnan. Seitsenvuotiaalle 14-21 euron hintainen lahja. Kymmenvuotiaalle 20-30 euron lahja. Olisko hyvä? Kummi nyt joutuu jakelemaan kaiken maailman joulu-, rippi- ja ympärileikkauslahjojakin, niin joku roti tässäkin pitää olla. 

“Jäbiccä-Jereleisson on molopää.”

Mutta siis vielä kertauksen vuoksi:

Kaverisynttäreiden lahjan arvo euroissa = synttärisankarin ikä vuosissa

Jos lahjan hinta tuntuu pieneltä tai sillä ei saa kuin pienten kätten tekemää paskaa, niin anna lahjakortti. Mitä useampi vieras antaa samaan firmaan lahjakortin, sitä vuolaampi virta pienistä puroista syntyy. 

Janetteque-Qanonique oli toivonut sitä prinsessalinnaa Saksasta, mutta saikin pelkkiä ilmapalloja ja iskältä Teslan. Käytetyn.

Toki jos vuolain virta syntyy pettymyksen kyyneleistä, joita Pimatsuque-Monsterique vuodattaa, kun lahjoja tuli niin vähän, niin sehän vasta paras lahja onkin. Oppiipahan arvostamaan esim. kavereitaan enemmän kuin maallista materiaa. Ihme hyypiö.

Semmosta. Ottakaa nyt ihmeessä tämä Kodotuksen periaate käyttöön ja levittäkää ilosanomaa niin että raikuu vuoret, kaikuu maat. Onhan tämä nyt ihan nerokkaan selkeä. 

“Irmanuelle-Beibique on ahne paskiainen.”

Mitäs muuta? Eipä mitään. 

Onko meillä vielä nämä hirrenpätkät? Lue eteenpäin ja ylläty!

Mitään ei ole talossa tapahtunut, paitsi itsenäisyyspäivää vietetty kipeänä sohvalla ja poltettu puuta leivinuunissa, joten katsotaanpan mitä tapahtui 

Kolme vuotta sitten 2019

Vanhan kotimme tontin kaavamuutos meni läpi. Käytännössä siis nyt pystyimme myymään tonttimme isolle, ihanalle rakennusliikkeelle, joka repisi vanhan kotimme hus helevettiin ja maksaisi siitä meille rahaa. 

Kaksi vuotta sitten 2020

Valitimme sähköhommista ja siitähän saaga sitten alkoi. Valituksemme on yhä Kuluttajariitalautakunnan käsittelyssä, joten loppuratkaisu antaa yhä odottaa itseään. Mutta hei, matkahan on tärkeämpi kuin määränpää.

Vuosi sitten 2021

Jaa että miksikö on usko mennyt vähän kaikkeen? Ehkä siksi, että vastaava ei hoitanut hommiaan. Tai toinen valvoja sammutti maalämpöpumpun. Tai ehkä siksikin, että pystytysporukka varasti työmaalta hirsiä. Tai emmätiä, ehkä mä vaan oon vaikee ihminen, tiäkkö.

“Kun lapsi menee kaverisynttäreille, mikä on sopiva hinta lahjalle?”

Jopas, jopas. Ka! Viemäri tukossa!

Tarina Cloaca Maximan noususta ja tuhosta

Tämä saaga, kuten kaikki suuret saagat, alkaa näennäisesti viattomalla tapahtumalla, jonka merkityksen voi nähdä vasta karvaiden kokemusten valossa jälkeenpäin. 

Silmä syvyydestä. Se näkee kaiken. Se tietää kaiken.

Kuva: W.C. Maxima

Keskiviikkona lasten lutrattua suihkussa puolisoni piipahti kellarissa. Hän havaitsi pannuhuoneen lattialla vettä. Lattiakaivosta oli lirunut pienehkö määrä yli.

Tässä vaiheessa saagaa olisi jo pitänyt tajuta taustalla soivien viulujen uhkaavat dissonanssit, mutta sen sijaan jatkoimme elämäämme. Kävin silloin tällöin tsekkaamassa lattiakaivon, eikä uutta vettä kellarin lattialle lirunut. Horisontissa pimeys kasvoi, mutta me elimme eteenpäin hobittimaisen huoletonta elämäämme. 

Lauantai. Tyttären kaverisynttärit. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tahmaisia käsiä, muovikrääsää, pullonpyöritystä, Lidlin kokista, ongintaa, anafylaktisia shokkeja. Bileet jatkuivat vielä kaupungilla lastenkonsertilla, jonne piti lähteä kiireellä.

Kotiin palatessamme tyttäremme totesi, että vessan hana oli jätetty valumaan. Tyypillistä pikkuvieraiden sähläystä. Kuka nyt jättää hanan auki vessasta lähtiessään? No tämänpä blogin kirjoittaja. Älkää kysykö miksi. Housujen sepaluksen muistin sentään sulkea. Sen verran lamppu tällä samalla ajatusten Mätäjoella kuitenkin syttyi, että kävin tsekkaamassa kellarin. Ja lattialla oli vettä.

Hieman kirkkaampi lamppu syttyi (ei nyt silti kauhean kirkas) ja kurkkasin pihamme tarkastuskaivoon. Ja kappas kappas kappas kappaska ppaskap paskappas! Sinnepä oli noussut kivasti viemärinestettä, kun se yleensä on tyhjä ja kuiva.

Seuraava lamppu syttyi (valon nopeus on suhteellinen, kuten huomaatte) ja päättelin viemärin olevan tukossa tonttimme tarkastuskaivon ja tonttimme rajalla sijaitsevan  kaupungin viemäriliitoksen välillä. Nopea johtopäätös: olemme romahduksen rajalla, vessanpönttöjen kannet teipillä umpeen, kielto valuttaa vettä viemäriin, vinkki puskapissailun eheyttävästä vaikutuksesta ja käsky käydä vääntämässä tortut kaupunginkirjaston vessassa. Oli lauantai-ilta kuuden maissa. 73 prosenttia putkimiehistä on tuohon aikaan illasta jo putkassa.

Soitto kaverille, joka on putkimies, rumpali ja kummisetä jumalan arvosta. Mitäpä muutakaan tekemistä hänellä olisi ollut kuin piipahtaa rassaamassa tukkiutuneita viemäreitä. Hommiin päästiin ennen iltakahdeksaa. Kahden miehen ja yhden pikkumiehen voimin runksuteltiin rassia viemäriin ensin tontin rajalta kaivon kautta, sitten keskeltä tonttia tarkastuskaivosta ja vielä uudelleen tontin rajalta. Ei mitään. Kunnes…

Jessus! Ryöppy! Tulva! Ruskea Niagara! Vihapuheen Tonava! Donald Trumpin verenkierto! Sote-uudistus!

Kävimme Stingin keikalla torstaina. Se oli mainio, suorastaan erinomainen. Äänentoisto pelasi todella mallikkaasti, Sting lauloi huikeasti, vaikka on jo 413-vuotias ja kaikin puolin keikka oli mitä viihdyttävin. Mutta palkinto tämän vuoden sykähdyttävimmästä ilmiöstä menee viemäristä ryöppyävälle paskalietteelle. Oikeasti. En tiennyt voivani tuntea sellaista iloa katsellessani ruskean liejun roiskumista. Sitä on vaikea kuvailla, se täytyy kokea. Ja toisaalta, toivottavasti sitä ei joudu kokemaan.

Ryöppy jatkui. Ja jatkui. Se saattoi kestää puoli minuuttia. Tai puoli tuntia. Vaikea sanoa - jöödin lisäksi ryöppysi myös adrenaliini. Mutta kuten Nietsche aikoinaan sanoi: “Kakkaa pukkaa”.

Kuten kaikki riemu, ryöppykin tyrehtyi aikoinaan. Jäljelle jäi hitaasti laskeva pulssi ja tyhjä olo. Paskakeikka, mutta tulipahan tehtyä. Jäljellä oli vielä jälkihoito. Päästimme vettä viemäriin ja vedimme pönttöä kuin suomalaisturisti ruotsalaisessa vessassa: Titta!

Universumi oli kuitenkin käsikirjoittanut tähän saagaan vielä yllätyksen. Uhkaava patarumpujen kumu voimistui, kun kurkkasin pihamme tarkastuskaivoon: elämännesteen virta viemärin pohjalla oli pysähtynyt ja lietteen pinta alkoi uudelleen nousta…

Voipunut katse silmissämme ja kasvava pelko sydämissämme tungimme rassin vielä kerran tontin rajalta kaivoon. Hetki runksuttelua ja jessus uudelleen! Ryöppy uudelleen! Unkarin hallitus! Anne Bernerin uudistukset! Pietarin trollitehtaan sielu! Suurperheen norovirus!

Viemäristä tulvi yhtä valtaisa ja piiiiiiitkä ryöppy yhtä ruskeaa lientä kuin äskenkin. Hämmennyksensekainen riemukin oli samaa kuin äsken. Ja ehkä myös epämukava tietoisuus siitä, että “toi kaikki on meidän perheestä” (huom. sana on siis perhe).

Amatööriputkimiehen teoria: ensimmäisestä ryöpystä oli samalla myös alkanut jäädä uutta sakkaa putken tukoskohtaan. Kaikki björdendööl ei ollutkaan päässyt ulos, vaan patoutunut uudeksi tukokseksi. Mikä tukoskohta ikinä sitten onkaan: alkuperäisen betoniputken pala, putkeen tunkeutunut puunjuuri, Paavo Väyrysen ehdokkuusilmoitus vuoden 2044 presidentinvaaleihin. Kalenterissa on nyt kuukausittain toistuva muistutus tsekata tarkastuskaivo.

Siinä sitä oltiin. Jangtse-joen vuosivaluman verran jöötimössöä oli saatu turautettua tuhdimpiin putkiin. Ja mikä parasta / pahinta: olimme niukin naukin säästyneet melkoiselta kellarikatastrofilta. Nyt liete jatkoi iloisena virtana kohti kaupungin laitoksia, eikä kuplinut ja höllynyt kylppärimme ja pannuhuoneemme lattialla. Lähellä ei lasketa.

Iso, ruskea, höyryävänlämmin kiitoshali putkimiehellemme!