Karhu ruokittu - himmeetä hommaa

Mitäs tämä nyt on? Ei ole putket jäätyneet, ei ole tippunut vettä katosta eikä edes jöötiä valunut pihaan. Onko elämältäni mennyt pohja ja blogilta syy olla olemassa? Saanko vihdoin alkaa kertoa, miten löysin kirppikseltä olminkelmeään ihooni mätsäävät verhot tai Henkkamaukasta uiguurien dreijaaman maljakon heinätussukoille? Emmekö enää kärsikään enemmän kuin kukaan missään koskaan?

Himmeetä

Seija Ala-Kautta on suurisilmäinen japanilaistyyppinen yöjyrsijä. Se käy ilmi hänen suhtautumisessaan valoihin: niiden pitää olla himmeällä. Siksi on hyvä, että tajusimme ottaa himmentimet kaikkiin huoneisiin. Taannoin manailin, että sähkärimme oli vedellyt himmentimien säätimet päin putinia. Eipä asian korjaamiseen kovin monimutkaisia kevätjuhlaliikkeitä tarvittukaan; kuha käänsi säätimen viivat oikeaan kohtaan. 

Meillä mennään näillä. Kun Seija Ala-Kautta on poissa, väännämme salaa valot täysille ja nautimme, kun yön vallat aamun valkeus jo voittaa.

Nyt himmentimet toimivat kuten stereoidien volyymisäädinkin. Valo on nollissa kello seitsemän kohdilla. Kun viisari osoittaa länteen eli yhdeksään, valot ovat himmeällä. Kun viisari osoittaa ylös eli kahteentoista, kyseessä on tyttäremme Perintörinsessan mukaan “mammamoodi” eli Seija Ala-Kauttan suurille ja sieville silmille sopiva kirkkaus. Ja siellä kello viiden kohdilla kirkkaus on täpöllä. Seija käyttää tätä asetusta loimulohen kypsentämiseen. 

En lamppu, två lampor, en pamppu, två pampor

Meillä oli olokeittiön katossa kaksi töpseliä tyhjinä lampuille. Tarkoitus oli asennella vanhasta kodista tuomamme spottivalot niihin, mutta ne vaativat kiinteän asennuksen, enkä jaksanut (eli osannut) lähteä jörnimään niihin mitään pistotulppavirityksiä. Joitain kiinnitysruuvejakin niistä puuttui.

“Olminkelmeään ihooni mätsäävät verhot.”

Arvaako arvon lukija jo, mihin tämä kertomus johtaa? No totta lavrovissa, Ikeaan! Sinne kävi taas tiemme ja sinne kannoimme taas satoja euroja. Mukaan lähti Snippa-kattila, Bakifrån-huopa, Avel-työpöytä ja löytyipä sieltä sopivat Liderlig-lamputkin. Toinen oli löytönurkassa hintaan 5€. Luulin että syynä olivat hienoiset naarmut lampun rungossa, mutta kotona havaitsimmekin, että lampun yhden varjostimen päältä oli peruuttanut venäläinen Vladiskyrbelski-tankki. Asia korjaantui puupalikalla ja väkivaltaisella käytöksellä.

Vitosella lähti, pamppua totteli.

Ai niin. Kun kerroimme, että katossamme on töpselit lampuille, Ikean valaisinosaston myyjä totesi “otan osaa”. Ei jäänyt kovinkaan montaa vaihtoehtoa jäljelle. Onneksi sentään yksi niistä oli aikavähänruma kattoomme päätynyt malli, johon jopa osasin nyhertää töpselin johdon jatkoksi. 

Eikö tällä nyt helevetti jo pääse Glorian kotiin, vaikkei Punavuoressa asutakaan?

Sisustussusuunnittelijan sanoin: “Valaisimen musta väri keskustelee ruokapöydän valaisimien sekä hellanluukkujen kanssa synnyttäen aksentin luonnonläheisiin puun ja valkoisen sävyihin.” Minun sanoin: “Tää lamppu maksoi 5 euroa löytönurkassa.”

[e:rbi:enbi:]

Piharakennusta testattiin taas majoituskäytössä, kun siellä majoittuivat ensin lasten mummi ja moffa ja heti perään Seija Ala-Kauttan veli perheineen. Onhan se nyt ihan loistavaa, että vieraiden ei tarvitse majoittua saman katon alla ja kaikkien herätä, kun ensimmäinen herää. Vähän viileää piharakennuksessa on, mutta lämpöpuhaltimella saa sen verran lisäasteita, että ehtii nukahtaa ennen kuin tukka jäätyy seinään. 

“Asia korjaantui puupalikalla ja väkivaltaisella käytöksellä.”

Sauna on edelleen käytössä vähintään kerran päivässä, joten löylyvalmis kiuas lienee paikkansa perustellut. Klapeilla en olisi jaksanut joka ilta saunaa lämmittää. 

Hyvä pöytä hankittiin. Lapsikin on välillä ihan ok. Molemmat Torista.

Vieraiden kanssa pitkän pöytämme ääressä juhlittiin poikamme Nonstoppolosin askelta teinimonsteriuden mustaan aukkoon. Kannattihan se Kotkasta taannoin hakea. Siis pöytä. Poika vaan tuli, kun kukaan ei varoittanut, että siiderikin heikentää arvostelukykyä. Nyt sen ääreen (siis pöydän) mahtui helposti yhdeksän ihmistä ja muutama lisämässääjäkin olisi vielä saatu tarvittaessa ääreen ängettyä. 

Sokerimassalla syntyi kolmen pennin Dalia.

Seija Ala-Kautta koetti päästä paralympialaisten piirikarsintoihin vetämällä oman elämänsä frontside olliet ulkoportaissa crocsit jalassa ja hankkimalla Massachusettsin muotoisen mustelman munuaistensa tietämille. Onneksi ei tarvinnut vielä hyödyntää talomme esteettömyyttä, eli majoittaa Seijaa makuupussissa tuulettuvaan alapohjaan. Niinkin notkea geisha kuin Seija nylkytti viikon verran eteenpäin kuin avolava-auto, jonka kaasuttimessa on opossumi. 

Teevee, jeejee

Lähdetään nyt siitä, että meidän kotimme on kulttuurikoti ja me olemme kultturellejä ihmisejä. Siksi TV, tuo Vladimirin peräsuolen bakteerirusto, oli tarkoitus sijoittaa piharakennukseen, jossa siitä katsottaisiin vain tarkoin valikoituja luontodokkareita, joissa gnussitaan savannilla tai Radion strumfoniaorkesterin korsetteja. 

“Seija nylkytti viikon verran eteenpäin kuin avolava-auto, jonka kaasuttimessa on opossumi.”

Sitten annoimme vähän periksi ja päätimme, että ehkä kuitenkin talon pianohuoneessa (siinä on i-kirjain keskellä) voidaan silloin tällöin katsella Beverly Hillsin täydellisiä kotitonttuja, jos Yle Teeman keskusteluohjelma perinteisestä japanilaisesta hiilten asettelusta rantahiekalle on peruttu. 

Glorian kodin sanoin: "Kyrvähtänyt pyöränpumppu on muisto Prisman pyöränpumppuosastolta".

Ja paskat saatana! Siinä se laatikko möllöttää olkkarin paraatipaikalla mustana aukkona kuin Sergein rektaali Vladimirin laukausta odottamassa. Soffakin käännettiin palvelemaan tämän pyhän suorakulmion palvontaa ja nyt siitä sitten katsellaan Officea ja Superstorea ja mitä nyt Netflixistä sattuu löytymäänkään. Unholaan ovat jääneet ranskalaiset kokeelliset lyhytelokuvat (“La douleur d'un tapir invisible sur Montparnasse la nuit”), luontodokkarit (“Richard Fattenborough tehosekoittimeen unohdettujen kissojen jäljillä”) tai sinfoniakonsertit (“Paula-Helena Suvaksen 90-vuotistaiteilijajuhlakorsetti: Pane korvaan mua”).

“Keskusteluohjelma perinteisestä japanilaisesta hiilten asettelusta rantahiekalle.”

Jos ette kerro kellekään, niin ihan kivahan tässä on löhötä ja töllätä. 

Karhua rapsutettu

Ilmoitin verokarhulle, että rakennustyöstä maksamallamme alvittomalla rahasummalla olisi voinut ostaa neljä huonetta ja keittiön kivasta kerrostalosta. Lisätietoihin kirjoitin, että toivon karhun tukehtuvan pihkatappiinsa ja että oikeasti karhut ovat vain läskejä näätiä. 

Näin teet kevätjuhlaliikkeen, rapukakun ja ylläriripulin Pelastusarmeijan joulupataan.

Kaksikymmentä eri firmaa sain raavittua ilmoitukseen. Joku olisi saattanut päästä vähän vähemmälläkin, mutta mitä sitä nyt turhaan. Pelkästään sähkömiehiä oli kolme. Jotkut köyhät ovat kuulemma selvinneet yhdelläkin ja ilman oikeudenkäyntejä. 

 

Läskiperseiset savimummot

Tällaisen mukavan nimen antoi kollegani Lissu, kun roudasin Afrikan-reissuiltamme paikallisen keramiikkataiteilijan taideteoksia Suomeen. Ensimmäiset läskiperseiset savimummot pääsivät nyt (Ikean!) hyllylle paraatipaikalle telkkarin päälle. Näitä olisi yhdeksän erilaista, joten läskiperseitä lysähtelee minun lisäkseni lähiaikoina useampaankin nurkkaan. 

Jesse-Jäbäleisson antaa kielarin Monique-Peppuquelle ja postaa kuvan siitä instaan. #kesähäätjamorsiopaksuna

Minun silmissäni näissä töissä on kauneutta, naivistisuutta ja lempeyttä. Ja toki läskiä perseissä. Tartteehan sitä tumbassa vähän puskuria pahan päivän varalle ollakin. 

“Onko elämältäni mennyt pohja ja blogilta syy olla olemassa?”

Pitäisi tehdä - muttei jaksa

Asumista on nyt parisen kuukautta takana. Plussaa: talossa voi asua. Miinusta: paljon on kesken. Itseäni stressaa aika paljon se, että aika paljon stressaa. Toisaalta talo on ihan asuttavassa kunnossa, toisaalta pitäisi jaksaa vetää asioita loppuun ja tekijöitä vielä paikalle. 

Tekijöistä puheen ollen: IV-asennus ei ole nytkähtänyt mihinkään. Jotenkin ajattelisin, että jos LVI-urakoitsijan edustaja sanoo ennen joulua, että voitaisiin pitää palaveri tontilla kaikkien osapuolien kesken, niin hän voisi olla sen suhteen aktiivinenkin. Nyt tuo konditionaali näyttäisi tarkoittavan sitä, että olisi kiva, jos joku tätä heidän urakkaansa veisi eteenpäin. 

Sinänsä näppärä tämä anustuutti, sillä ilman lisäksi siitä tippuu joskus myös vettä sisään. Ja kun sen laittaa kiinni, niin se on silti auki.

IV-urakka on siis edelleen siinä pisteessä, että ne samat peppupöntöt tönöttävät seinissämme. Lohtua asiaan tuo se, että sain erinomaista konsultaatiota ja tukea henkiseen hätääni Terveysilma-yrityksestä, josta meille tulee nykyisten peppulispönttölien tilalle Velcon venttiilit. IV-porukka oli totta kai mennyt hinta edellä, ja näitä nykyisiä venttiilejä varmaan sai Tokmannilta ilmaiseksi, jos jaksoi jonottaa. Voisi olla kuitenkin fiksua satsata venttiileihin hieman enemmän, kun ne nyt ovat aika olennainen osa ilmanvaihtoa ja sen toimivuutta. Kun vaan löytyisi energiaa viedä asiaa eteenpäin.

“Samat peppupöntöt tönöttävät seinissämme.”

Vekkikaihtimia pitäisi asennella useampaan ikkunaan, mutta ryhtymisen suunnittelun pohtimisen henkinen aiesopimus on vielä allekirjoitusta vailla. Siihen saakka ohikulkijat ja naapurit saavat tyytyä siihen, millaista lihaa talomme akkunoissa kunakin iltana nyt sattuukaan olemaan tarjolla. 

Mutta hei, pistin hösseliksi ja tilasin Stalalta postilaatikkoon nimikyltin! Siihen ei energia riittänyt, että olisin rapsinut pois entisen omistajan talonnumeron tai vartiointiliikkeen tarran.

Sauna toimii ihan kivasti, mutta sähkäri ei ole edelleenkään vastannut, mihin jemmasi kiukaan mukana tulleen sokeripalan. Kas kun liitos olisi pitänyt tehdä sellaisella eikä pikaliittimillä. Mutta koska pikaliittimillä pääsee nopsemmin laskuttamaan, niin sokeripala lennähti jonnekin puskaan pitämään seuraa rusakolle. Pitäisi varmaan tavoitella sähkäriä, mutta kun just nyt ei jaksaisi.

Kuvaa otettaessa kameran linssi tuli huuruun, mutten nyt jaksanut sitä poiskaan hinkata.

Saunassa olisi kannattanut tehdä kattoon alaslasku, nyt löylyhuone on hieman turhan korkea, vaikka lauteet ovat jo niin ylhäällä kuin järkevästi sai. Mutta hei, mitä näitä nyt suunnittelemaan. Omaa tyhmyyttä, kun en tätäkään ymmärtänyt. Ihan ok tuo sauna on tuollaisenaankin ja keskimäärin joka päivä olen päässyt saunomaan. Jaksaako tuota alaslaskua sitten alkaa puuhaamaan / pyytelemään, niin enpä tiiä. 

Piharakennuksen saunatupa on aika viileä. Lattian alle tulee kyllä lämmintä vettä (onneksi putkien sisällä), mutta silti huonelämpötila pysyy suunnilleen 14-18 asteessa. Jostain siis taitaa fuskata kylmää sisään. Saunatuvan koko on 18 neliötä, eli aika äkkiä tuon tsekkaisi, mutta kun ei oikein sitäkään ole jaksanut. 

Jaksaisikohan sitä siivota saarekkeelta retkiluistimet, pöksyset, koronakotitestit, juuston, mikroskoopin virtapiuhan, Ikean lyijykynän, Bluetooth-poppipötkön, kaappivalon, possutarran, joulupukkiasun silmälasit, askarteluliiman ja amapylliksen? Njääh.

Piharakennuksen kylppärissä putkari oli vetänyt vesijohdot siististi katonrajassa. Ainoa ongelma oli se, että katon painuessa johdot olisivat pikkuhiljaa alkaneet vääntyä. Tämä käytiin korjaamassa. Hirsitalon painuminen on vaan näköjään sellainen asia, että se ei pysy ammattilaisillakaan mielessä, kun se pitäisi muistaa ottaa huomioon kaikessa mahdollisessa öylätin jakamista ja brasilialaista vahausta myöten. 

“Ei oikein sitäkään ole jaksanut. ”

Johdot tuli asennettua uuteen kohtaan, edelleen siististi. Kun sitten puolisoni Seija Ala-Kautta alkoi käytellä saunatupaa etätyöhuoneenaan, hän huomasi, että kylmä vesi tulee hanasta aivan onnettomalla paineella. Ja jos vielä avasi kaksi hanaa yhtä aikaa, aiempi pikkupuro toi mieleen enää eturauhasongelmaisen emeritusprofessorin. 

Minuutti lirun loputtua viimeinen tippa tirahtaa aina kalsareihin.

Mjaahans. Soittelin LVI-tyypille ja hänkään ei osannut sanoa asiaan kummempaa. Kehotti katsomaan, olisiko kylmän veden sulku jäänyt teknisessä tilassa asentajalta kiinni, vaikka tämä kyllä olisi hyvin epätodennäköistä. Pyysi ilmoittamaan, jos ongelma ei selviä, niin tulevat fiksaamaan. 

Kylmän veden sulku oli jäänyt teknisessä tilassa asentajalta kiinni. 

Telkkari pittäis hellalta siirtee vuan enpä taija jaksoo.

Fiksumpi kaveri olisi myös kiinnittänyt huomiota siihen, että kun maalämpöpumppu tekee hommia (eli ainakin kiertovesipumppu pyörii koko ajan), siitä lähtee matalaa, hiljaista jyrinää. Ja kun tämä matala hiljainen jyrinä siirtyy kevyesti väräjävien putkien resonoinnin myötä vaneriseiniin, seinäkin resonoi. Ei kovaa, mutta kyllä tästäkin voi yöunensa menettää. Kovin isosta jutusta ei liene kyse, mutta resonoinnin siirtyminen seinään olisi kiva saada feidattua. Jos jaksaisi, niin tällekin tarttisi jotain tehdä. 

Olisihan tuon pöydän voinut siivota kuvausta varten, mutta just nyt ei jaksanut.

Muutenhan olemme saaneet kaikkien huoneiden lattiat vahattua, mutta eksoottisen taiteellisen turkoosi vieras-/pianohuoneemme on vielä toista vahausta vailla. Ehkäpä sitä jossain välissä tulee sekin vahattua, mutta tällä hetkellä ei oikein energiatasot ole kohillaan.

Joku romulaatikko tuohon jäi. Ja onhan siellä näköjään hyttysverkkokin. Kuka niitä nyt jaksaa siirrellä.

Hetken meinasi näyttää siltä, että olisimme olleet tyytyväisiä hankkimaani ruokapöytään. Sehän on tankinkestävä kahden neliömetrin pala neljä senttiä paksua massiivikoivua. Njääh. Liian helppoa olisi haluta saamansa, pitää saada haluamansa. Tässä tapauksessa se tarkoitti ajoreissua Kotkaan, koska siellä oli koivuinen jatkettava pöytä. Mekanisminsa vuoksi ei ihan yhtä tukeva, mutta toisaalta jatkettavissa 260-senttiseksi. Sen edeltäjä palasi samaan varastoon, josta se oli ennen joulua taloomme roudattu. Tätä energiaa kun nyt kuitenkin on vaikka muille jakaa. 

“Plussaa: talossa voi asua. Miinusta: paljon on kesken.”

Tuplatimpurit - tuplailo

Pakko tunnustaa, että joskus vahingossa ailahtaa sellainen toiveikas olo. Se ei yleensä onneksi kestä kovin montaa sekuntia, mutta ohimennen tällainen vahinko voi käydä.

Raksallammehan huibaloi taannoin parhaimmillaan seitsemän miestä. Näistä kaksi oli superhyviä vakiotimpureitamme ja ehkä toiset kaksi ihan kelpoja. Loput olivat ajoittain lähes reippaita nuoria miehiä, joiden hinta-aikaansaavuussuhde ei ollut kovinkaan kohillaan. Tähän päälle vielä nuorilta sälleiltä puuttuva itseohjautuvuus ja kokemuksen puute, niin homma ei oikein toiminut.

Kuvan sälli ei liity tapaukseen. Se on pikemminkin se, mitä anglosaksit kutsuvat nimellä "soft cock in a tight hole". 

Tilalle saatiin onneksi jo aiemmin mainetta niittänyt vakitimpureidemme sijainen ja fiilis muuttui: nyt löytyy osaamista, kykyä suunnitella ja kommunikoida. Saanko viivähtää hetken tässä tulevaisuudenuskon pettävässä hötössä ennen seuraavaa lekan iskua?

Maaaaaaaaaaliiiiiiiiiiii!!!

Katot on nyt paneloitu talon kylppäriä lukuunottamatta. Määrä oli niukkaa yhtä paketillista vajaa. Vähän kuin minä. Seija Ala-Kautta ja minä olemme niitä maaliskelleet(?) iltain hämyssä, niska kenossa, pensseli tanassa, taustalla Lenny Kravitzin It Ain’t Over ‘Til It’s Over. Tai itse asiassa otin tehokuunteluun Ylen mainion Armi Aavikko -audiodraaman. Vaikken viime aikoina olekaan halunnut olla kovin hellä, eikä edes vartaloni ole niin uskomaton.  

“Ajoittain lähes reippaita nuoria miehiä, joiden hinta-aikaansaavuussuhde ei ollut kovinkaan kohillaan.”

Seija pystyi aika paljon tymäkämpään sutinasuoritukseen ja nyt aion oikeasti syyttää välineitä. Oma pensselini oli niin niukka hinkutin, että kahtena iltana sain maalattua puolet saunatuvan katosta, kun taas Seija suti samassa ajassa kaksi makuuhuonetta. 

Laitoin timpureillemme (niille loistaville) kuvan, mistä löytyy mitäkin mihinkin.

Paneelimaalin lisäksi suihkimme Uulan Ilona-saunakuultoa piharakennuksen kylpyhuoneen kattopaneeleihin. Välillä tuppasi unohtumaan, että kuultomaalin kuuluu nimensä mukaisesti kuultaa eikä peittää. Paskaa jälkeä, mutta sentään meidän paskaa jälkeä. Talon kylppärin paneelit pitää (myös) vielä sutia. Saunan paneelit jäivät vielä maalaamatta, kun emme osanneet päättää, mitä sinne saunaan vedellään ja ketä mitä häh. Saattaapa jäädä naturelliksikin kuin entinen emäntä kesämökillä.

Asioita jotka saavat tilin tyhjenemään nopeammin

Jottei unohtuisi se tosiasia, että kukaan ei koskaan missää ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä, niin kyllähän lähes joka yö tulee valvottua. Kelattavaa riittää ja hyödyllisin aika kelata on välillä 2.36 - 4.52. Siihen aikaan ei ole auki kuin omat silmät ja Prisma. 

“Paskaa jälkeä, mutta sentään meidän paskaa jälkeä.”

Teimme periaatepäätöksen - joka tuskin tulee pitämään - että pyrimme muuttamaan syyskuun lopussa. Vielä emme tiedä, milloin tästä tilapäiskämpästä pitää lähteä. Voi käydä niin, että saamme olla tässä enää elokuun loppuun ja jatko on auki. Kovin montaa muuttoa ei enää viitsisi. Koetetaan saada tulevaan kotiin (absurdi läppä, että siellä muka joku joskus asuisi) edes vessa, mikro, vesihana ja patjat. Mutta kiire kyllä tulee - ainakin, jos kukaan ei pidä hommaa hyppysissään ja aikatauluta asioita jämäkällä kädellä. Edelleen pitää antaa valtavat aplodit timpureillemme, jotka ovat tätä polkkaa tanssittaneet. Heilläkin vaan huohottaa jo uusi työmaa niskaan.

Jos kuvan paneelit näyttävät olevan suorassa, se johtuu vain siitä, että koko talo on vinossa.

Yön pimeinä tunteina olen hahmotellut sitä vuorta, joka niskaamme on vielä kaatumassa. Riittäähän siinä rinnettä kivuta:

Ruuvinreikien paklaus

Vanerien pohjamaalaaminen ja tasoitus

Tapettien hankinta

Laattojen hankinta

Lattialaudat

Tiilien tilaaminen

Muuraaminen 

Pistin hellaleivinuunin luukun tilaukseen. Mittatilaushommiksi meni, koska elitistin piti saada vähän erikoisempaa. 

Ja lista jatkuu:

Sisäkattojen maalaaminen

Märkätilapaneelien maalaus

Keittiön suunnittelun viimeistely ja tilaaminen. Kasatakin pitäisi.

Stalan terästason tilaaminen

Märkätilakalusteet, suihkukaappi

Kodinhoitohuoneen kalusteet

Paxit

Kiukaan suojaseinän ja piipun tilaaminen

Lasikaiteet

Termexien puhallus

Pikkuvessan lohenpyrstönurkan tiivistäminen

Hormien läpiviennit

Rännien fiksaaminen ja hoitaminen loppuun

Osa on ihan pikkujuttuja, osa isompia. Kaikki ei tietenkään kaadu meidän niskaamme, mutta kaikki kyllä lopuksi kuitenkin. 

Koska hirsitalojen rakentajat ovat tyhmiä kakkapyllyjä ja hirsitalo kylmä kuin A. Naalin pakastin, seiniin pitää esim. varastossa laittaa lisäeristystä. Kyllä nyt on paljon parempi mieli asua, kun tietää, että makuupusseilla, mehumaijalla ja suppilaudalla ei tule vilu.

Lapsetkin ovat saaneet oman osansa projektista: olemme hakeneet seinä- ja lattialaattoja, Vetonitia märkätilojen lattioihin ja pari paalia selluvillalevyjä. Perintörinsessa ja Nonstoppolos ovat uljaasti niitä kannelleet. Lisäksi Nonstoppolos on imuroinut raksalla ahkerasti ja Rinsessa on auttanut maalaamisessa. Alkaa vain lastenkin pinna olla kireällä ja visiot uudesta omasta huoneesta haalentua. 

Löydän pöydän

Siihen nähden, kuinka pessimistinen olen kotimme valmistumisen suhteen, olen ihmeen optimistisesti hankkinut kotiimme huonekaluja. Piharakennuksen pöytä ja Vallentuna-soffiahan on riivitty jemmaan jo keväällä sieltä sun täältä. 

Tavoitteenani on ollut löytää kaksimetrinen koivupöytä, jonka saa tarvittaessa pidennettyä jatkopalalla. Muutama on mennyt sivu suun ja koska käytetyt huonekalut loppuvat maailmasta hetkenä minä hyvänsä, päätin tinkiä jatkettavuudesta ja ajelin Nummelaan hakemaan koivupöydän, jota ei saa tarvittaessa pidennettyä. 

Jos talomme joskus valmistuu, syön tämän pöydän ääressä ruisleipää. Sitten siirryn leivinuunin eteen kiikkustuoliin lukemaan Kalle Päätaloa enkä enää ikinä lähde ulos. Paitsi äänestämään Kekkosta.

Kaikille kaltaisilleni kynäniskoille tiedoksi, että kokopuinen koivupöytä painaa kuin lakimiesten synnit. Siirtelimme myyjän kanssa asunnossa senkkiä ja kenkätelinettä sivuun ja hivutimme pöytää pikkuhiljaa peräkärrylle. Sentään tajusimme irrottaa jalat, koska niistäkin jokainen painoi kuin Venäjän edustusurheilijoiden vuosittaiset dopingannokset.

Mukaan tuli vielä 6 peruskivaa koivutuolia. Tussulan kunnan vt. zoofiili Juri Jumaleissönits haluaa tietää, paljonko ruokailuryhmä sitten maksoi. No, arvon koiraihminen, satasella lähti. Hassuja nämä hinnanlaskut, kun erittäin hyväkuntoisen ja käytännössä lähes ikuisen ruokaryhmän hinta putoaa suht nopeasti kymmenesosaan. Mut hei, uuttakin saa niin halvalla. Siellä sekin nyt varastossa odottaa pakkohuutokauppaa. 

Lattapäät laattaostoksilla

Olin Seija Ala-Kauttan kanssa rautakaupassa viettämässä laatuaikaa. Yhtäkkiä bongasimme laattojen keskeltä juuri sen suosikkivärimme, josta olimme seinälaatoissa aina haaveilleet. Tuon värin tarkka nimi oli “Loppuerä 9,95€/m2”. 

“Eiks oo ihana hinta väri!”

Ja ei voi olla totta, aivan vieressä oli toinen suosikkisävymme, juuri se mitä olimme etsineet lattialaattoihin. Sävy oli juuri nyt sisustusblogeissakin hehkutettu “Varastopoisto 9,95€/m2”. 

“Just tän hintaista väristä me ollaan etitty!”

Peräkärryä kotoa hakemaan ja niukka 60 pakettia laattaa laadukkaaseen rrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaiseen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-autoon ja auton ja peräkärryn jouset d’Hervelois’n Plaintea soitellen laatat tontille. Jakelimme riemusta yläfemmoja ja alakakkosia, kun lähes koko talon laatat löytyivät alle kuudellasadalla eurolla.

“Loppuerä 9,95€/m2”

Leka iski tajuntaan myöhemmin, kun tajusimme, että lattialaatat ovat kyllä melkoisen sileitä. Kun minusta tulee kitisevä mummo, vedänkö lipat liukkailla laatoilla ja kuivun vessanpöntön taakse lonkka murskana? Toisaalta, laatat olivat kyllä toooooooosi halpoja. Kyllä kai sekin jotain merkkaa?

Ei noi laatat nyt niin liukkaita ole. Esim. potkukelkalla pääsee ihan helposti pesemään hampaat.

Itsesyytökset typerästä (mutta siis tooooooosi halvasta) hankinnasta vaivasivat pari päivää. Kerroin harmituksestani timpurillemme, joka oli sitä mieltä, että niin isoa väliä laatan karheudella ei liukastumisen suhteen ole. Peruutin tilaamani raakalohkotut graniitit ja riemuitsin, koska laatat olivat kyllä tooooooooooooosi halpoja.

“Joskus vahingossa ailahtaa sellainen toiveikas olo.”

Kamojen kuskailua - ja naapurin narinaa

Kuluneella viikolla olen tehnyt sitä, mihin joten kuten kykenen: maksellut ja roudaillut. Tässä proggiksessa olen huomannut, että omilla hommilla voi maksimissaan säästää kymppejä, mutta silti rahaa menee tonneja. Paitsi jos mokaa, menee kymppitonneja. Esim. jos alkaa rakennuttaa taloa.

Villaa on liikkunut enemmän kuin lampaiden orgioissa. Siis niissä, mihin osallistuu sää ja mää ja mää ja mää ja mää.

Meillehän tulee ala-, ylä-, sala-, väli- ja ojanpohjaan Termexin selluvilla. Koska pessimistin pettymykseksi hommat ovat edenneet, Termexille tuli tarvex. Paskaax tässä, pohdin kuin Obelix ja käynnistin rrrrrrrrrrrrrranskalaixen rrrrrrrrrrrrrrrraxxa-auton. Selkokielellä siis hain peräkärryllisen ja -kontillisen selluvillapaaleja Termexin toimipisteestä, jotta märkätilojen alapohjaan saataisiin eriste ennen kuin siihen päälle mäjäytetään lastulevyä ja betonia. 

Yx peräkärryx täynnäx villaax.

30 paalia meni melkoisen täydellisesti kuomulliseen peräkärryyn ja autoon, josta oli takapenkit poistettu. Ja vaikka paalit eivät painoltaan mitään alasimia olleetkaan, olin kovasti kiitollinen, kun timpuri autteli kantelemaan niitä terassilta sisään. Fyysiseen työhön ei kyllä ikinä totu.

“Villaa on liikkunut enemmän kuin lampaiden orgioissa.”

Lisää villaa kuskattiin viikonloppuna, kun teimme perhe-ekskursion kahteen Pohjoismaiden jännittävimpään perhelomakohteeseen: Juvi-kalusteeseen ja Suutarilan Starkkiin. Kauas on korona meidät kuskannut Särkänniemistä, Linnanmäistä ja Eukonkannoista. Juvilla oli tarkoitus selvittää sopivaa ruokapöydän kokoa ja mahdollista jatkettavuutta. Kävi suht selväksi, että perusmitoiltaan kaksimetrinen pöytä on meile passeli: sen ympärille menee kivasti 8 ihmistä, 10 jos tiivistää ja 73 jos kuvittelee olevansa venäläisessä vankilassa. Check.

Jos sie tarttet MS Paintillä tehtyy värikäst kuvaa, niin täs siul on sellanen tekijä!

Starkin visiitti taas kuljetti meidät inhimillisen käsityskyvyn reunamille. Timpurien listassa luki kaikkea jännää, kuten foliopaperia ja -teippiä (meinaavat kai paistaa kinkkua), kivivillaa (saunan kattoon, haluaisin nähdä, mistä lampaista tätä saadaan), kaivon korotusrengas (joku muovihärpäke) ja paria eri kokoa konenauloja, joista toisia ei ollut, jote otimme tilalle pinkin hiusharjan ja irtokarkkeja. Lapset olivat näistä molemmista visiiteistä juuri niin innoissaan kuin voi kuvitella, jos vaihtoehtona olisi ollut maata kotona sohvalla pelaamassa Robloxia. 

Merkkasin beban varmuudeksi, ettei sitä sekoita poikani naamaan, isäänsä kun on valitettavasti tullut. Kuulemma joku jurvalainen metsuri.

Tonttipalaverin olin onnistunut sopimaan niin, etten itse sinne päässyt. Seija Ala-Kautta edisti projektia samettisella äänellä ja rautaisella otteella. Molempia tarvittiinkin, kun työmaalla oli yhä ristivetoa siitä, kuka poraa sähköreikiä, mihin, milloin ja miksi. Tämän palaverin seurauksena myös loput teräspaalut katkaistiin oikeaan korkoon ja hitsattiin. Onneksi en itse ollut paikalla: olisin varmaan alkuun koettanut kertoa kivan vitsin, sitten pahoitellut, että olen näin huono ja lopuksi maksanut kaikille ylihintaa, vaikkei olisi edes pyydetty. Seija sen sijaan ohjasi tämänkin jollan jos ei nyt laituriin, niin ainakin jonkinlaiseen kaislikkoon. 

Sähkösäätöähän riittää ihan omastakin syystä, kun piharakennuksen takka on vaihtanut paikkaa ja lopulta kadonnut kokonaan. Nurkkaan, johon takkaa kaavailimme, ei ollut laitettu lainkaan pistorasioita, joten tämänkaltaisia muutoksia vinguimme ja saimme. 

“Fyysiseen työhön ei kyllä ikinä totu.”

Yksi monoliitti nytkähti taas eteenpäin, kun timpurit valoivat hellaleivinuunin perustukset. S30-laastia oli tilattu 30 säkkiä. Sitä meni 15. Käyttämättömät rautakauppakamathan saa palauttaa. PAITSI laastit, alusvaatteet ja JVG:n biisit. Nyt meillä on siis lähes 400 kiloa laastivärkkejä. Saisikohan noilla jatkettua kaakaojauhetta? Muovailtua keravalaisen sielunmaiseman? Tehtyä käytännön piloja naapureille?

Huraa! Kuraa!

Ja naapureista puheenollen: joku saattaa muistaa ukkelin, joka ajoi tontillemme, huusi perkelettä autosta ja rähjäsi talomme olevan liian korkea. Sepä kuulkaa sama ukkeli köpsötteli pokkana pihaamme, parkkeerasi persiinsä rollaattorinsa päälle ja alkoi taas jupista samaa saatanan paskaa kuin aiemminkin. Että talo on liian lähellä rajaa, ei istu alueen muiden talojen - kuten hänen naapurikunnan puolella sijaitsevan lerppakattoisen mineriittipäällysteisen hökkelin - sekaan, että hän on asunut täällä jo 70 vuotta (tärkeä tieto, joka saatiin kuulla jo kolmannen kerran) ja että jos tonttimme ja kunnanrajan väliin ei jää yli kymmentä metriä, heitä on kaavoituksessa huijattu (väliin jää 10,96 metriä, mutta toisaalta joillain tuntuu peräsuolen ja aivojenkin väli olevan lähes olematon). 

Kiesus. Näin lukijoiden läsnäollessa totean, että vastedes kyseinen mielensäpahoittaja nakkelee tätä kakkaansa kaupungin jalkakäytävältä, eikä enää tule tontillemme. Ja jos talostamme, sen korkeudesta, perustustavasta, materiaalista tai vaikutuksesta naapuritalojen hinnan alenemiseen on vielä urisemista, urinat omasta eturauhasen kuristamasta urinaalistaan voi ohjata kaupungin rakennusvalvontaan. 

Tässä välissä kävinkin muuten koronatestissä. Ja vaikka kellään ei koskaan ole ollut yhtä rankkaa kuin minulla, niin onhan tämä hyvinvointivaltiomme tässä koronahelvetissäkin käsittämättömän hyvä ja helppo paikka asua. Buukkasin ajan pari tuntia aiemmin kännykällä ja pankkitunnuksillani. Havahduin kuusi minuuttia ennen näytteenottoa, että nyt on kiire. 14.02 hyökkäsin ulko-ovesta ja 14.17 palasin kotiin. Vartissa ehdin testipaikalle, perustelin kahdelle ihmiselle, miksi olen jonossa ennen heitä (siksi, että oma aikani oli 14.05, heillä 14.20), juttelin mukavia mukavalle näytteenottajalle, hoonautin röörini (ja koronatestikin otettiin) ja palasin kämpillemme. Mutta on minulla silti rankempaa kuin kellään.

Edit: tulos oli sama kuin asenteeni sekä tilin saldo, eli negatiivinen

Peipi pinkeine pakaroineen putsaa pölyjä pohjasta.

Pieni onnistumisen kokemus tuli, kun onnistuin hankkimaan yläjyrsimen. Kiirettä sen hankkimiseen ei toki ollut, kuha huomiseksi. Kyselyä kavereille, yhdellä Juholla olisi ollut kitaramikkejä, toisella Juholla synttärit (onnea!) ja Lauri tarjosi tilalle alahöyläintä, mutta ne hommat on jo niin nähty nuorena ja kännissä. Mietin ostaisinko yläjyrsimen, kunnes mietin, mitä helvettiä tässä ikinä tulee jyrsittyä. Pohdin vuokraamista, mutten jaksanut ajaa Vantaaseen. Kokeilin varastaa, mutta Hilda-Anelman käsilaukussa ei ollut kuin pankin tunnusluvut ja kettukarkki Paasikiven ajalta. Mutta kappas, sain kuin sainkin lopulta laitteen lainaan. Säästin aikaa, vaivaa, rahaa ja hermoja, kuten joka päivä tässä projektissa. 

Tämä on kai joku vatkain tai mankeli. Tai ehkä vetkutin.

Nyt kai marssijärjestys olisi tämä:

• väliseinien urat (kevät 2021)
• väliseinät (kesä 2021)
• pirusti putkea piiloon lattiaan, väliseiniin ja yläpohjaan (syksy 2021)
• selluvilla alapohjaan (talvi 2021-2022)
• harvalaudoitus lattialämmitystä varten (kevät 2022)
• verkot valua varten märkätiloihin (joulu 2024 - harvalaudoitus oli isotöinen)
• lattialämmitysputket (kesä 2024)
• lautalattia (pyhäinpäivä 2024 - lattialämmitysputket ei menneet putkeen)

“Mitä helvettiä tässä ikinä tulee jyrsittyä.”

KVV-IV-valvojakin kävi niukan vartin verran työmaalla. Siis se, joka ei ole (vielä) ottanut lopareita. Olisi kuulemma pitänyt olla kuvia maatöiden kaivannoista, kun kaupunkimme rakennusvalvonta niitä vaatii. Tämän olisi toki voinut kertoa silloin, kun olimme häneen syksyllä yhteyksissä maatöiden kaivannoista. Vaikka osasinkin hankkia yläjyrsimen, en osaa lukea ajatuksia enkä muutenkaan KVV-IV-valvoa, koska maksan siitä KVV-IV-valvojalle. 

Alapohjan bitumipaperin kuvioinnista olisi tullut tehdä raportti rakennusvalvonnan lomakkeella F477-ÄPRYK-q. Rakennuttajan pitää kato tietää nää jutut.

Pariin otteeseen olemme istuksineet talomme terassilla, kun kevät näyttää tulleen. Itkimme yhdessä kaipuutamme lumitöitä kohtaan, nautimme jädet auringossa ja ihailimme kimalaista seinällä. Ehkä tämä koronalimbo, jossa oikein mitään ei oikein mitenkään tapahdu oikein kellekään, on ihan ok viettää vaikkapa taloa rakennuttaessa. Meinasin kirjoittaa rakentaessa, mutta enhän minä. 

Rakennuttaja saattaa näyttää hymyilevän, mutta tosiasiassa vain hermoa kiristää sopivasta paikasta.

“Omilla hommilla voi maksimissaan säästää kymppejä, mutta silti rahaa menee tonneja.”