Lämmönlaskuja - ja nousuja

Ei ole kylmä. Mutta nurkista vetää. Siinä pieni tiivistys syksyn fiiliksistä. Taloa testattiin jo viime talvena, eikä mitään katastrofaalista ilmennyt. Nurkista tosiaan hieman viileää humisee, mutta toivotaan, että nurkkalautojen ja talon painumisen myötä veto vähenisi. Toki on mahdollista, että pystyttäjät päättivät oikaista välillä lampaanvillan määrässä samaan tapaan kuin päättivät jättää tulematta tontillemme ja mennä muille tonteille sen sijaan. 

“Toivotaan, että nurkkalautojen ja talon painumisen myötä veto vähenisi.”

Mutta tarkenee, tarkenee. Tätä kirjoittaessa sisällä on pitkälti päälle 20 ja ulkona niukka 10 astetta. Olemme useampana iltana pitäneet praasua leivinuunissa ja se on selvästi nostanut olohuoneen lämpöjä. Tavallaan on liiankin lämmin, mutta ajattelimme pitää tuota tiilikönttiä pikkaisen lämpimänä koko ajan. 

Sinänsä turha huonetermostaatti, mutta onpahan ainakin ylihintainen lämpömittari. Sitä en tiedä, näyttääkö se oikein.

Kovimmillaan leivinuunin lämmöt näyttivät olevan hetkellisesti yli 200 astetta, mutta se oli harhakuva kuten Venäjän demokratiakehitys. Aika nopsaan lämpö putosi reiluun sataan asteeseen, mutta Seija Ala-Kautta sai haudutettua tuossakin lämmössä yön yli kelvollisen uunipuuron ja seuraavana yönä bataattipadan. 

Tässä vaiheessa ajattelin jo perustaa pizzerian, jossa olisi jälkiruoaksi - kyllä - hattaroita.

Napolilaista pizzaa tosin kaipailen edelleen. Todennäköisesti jään kaipaamaankin; jos uuni pitää saada kolmeensataan asteeseen, huonelämpötilatkin noussevat tämän myötä varmaan 45 asteeseen. 

Käyrä alas

Olin jo aiemmin lämpöasiantuntijakaverini Laurie Samboran kanssa muokannut maalämpöpumpun lämpökäyrää. Koska talossamme ei edelleenkään paleltanut, päätin pudottaa käyrää vielä asteella. Jos leivinuuni tähän malliin huutaa jatkossakin, en tiedä, pitäisikö käyrää laskea vielä tästäkin. 

Onhan se symppistä, kun vuonna 2022 maalämpöpumpun näyttö on kuin grafiikkaharjoitus 80-luvun ATK-tunnilla. 

“Harhakuva kuten Venäjän demokratiakehitys.”

Märkätilojen lattioista huomaa, että ne eivät entiseen tapaan hohkaa lämmintä. Lautalattioista en sen sijaan huomaa kummempaa, tosin minulla onkin aina sisällä huopatössökkäiset, joten aika kuuraiseksi saa Ponttiset-koivulautalattia kyllä mennäkin.

Hobitteja ja hirsinurkkia

Syyslomalla piipahdimme Turussa tsekkaamassa Hobitti-näytelmän. Olimme Seijan kanssa käyneet katsomassa Turun kaupunginteatterin aiemmankin Tolkien-proggiksen, eli Tarun sormusten herrasta. Se oli yllättävän hyvä, kun ajattelee, kuinka pitkä tarina piti tunkea kolmeen tuntiin. 

Dildo Peppuli ja zumban salaisuus.

Hobitti oli ihan yhtä kelpo. Näytelmässä oli joitain aivan huippuratkaisuja kuten peikot ja hämähäkit, toisaalta kirjassa hyvinkin merkittävä hahmo, lohikäärme Smaug, lähinnä piipahti näytelmässä. Aina kriittiset lapsemme olivat jo etukäteen kypsinä, kun joutuivat omien sanojensa mukaan katsomaan “jotain tonttunäytelmää”. Rankkaa olla lapsi. Hirsitalosta Hobittilaan. 

“Jotain tonttunäytelmää.”

Nurkkalaudat näyttävät olevan samalla tavalla kuin meilläkin. Eiku meillähän ei niitä vielä ole.

Seuraavana päivänä teimme vielä tripin Luostarinmäen ulkoilmamuseoon, jossa oli kivan perinteisiä ja kovin tutunoloisia hirsinurkkia. Mitään kaipuuta entisaikojen asumiseen käynti ei herättänyt, mutta lämmin läikähdys kyllä kävi rinnassa, kun ajattelin meidän talomme olevan osa hienon puurakentamisen pitkää ketjua. 

Hyvin kasteltu on puoliksi poltettu

Leivinuunimme pesässä palaa koivuklapi, joka on pilkottu keväällä 2019. Sen siis pitäisi teoriassa kuivempaa kuin August Öhrnbergin luento “Nila ja jälsi - ilmansaasteiden vaikutus solurakenteen hygroskooppisiin muutoksiin Kuhmon Kyrvätsässä välirauhan aikaan”. Vaan kun ei ole. Pressut ovat päästäneet sen verran vettä eri puolille, että edelleen meillä on muutama motillinen semituoretta klapia. Toki osa on kuivahkoakin ja tuntuvat nuo sentään kelvosti palavan. 

Ns. uunirupi

“Lämmin läikähdys kyllä kävi rinnassa, kun ajattelin meidän talomme olevan osa hienon puurakentamisen pitkää ketjua.”

Olisihan tämän kuitenkin paremminkin voinut hoitaa. Toisaalta pitäähän tässä meidänkin unelmaproggiksessamme jokin kauneuspilkku olla. Ei sentään ole tullut vedet poistoilmakanavista lautalattioille tai vastaava mestari tehnyt oharia. Eiku. 

Lisää märkää

Etuterassimme kaidelankkua ei tullut aikoinaan tarpeeksi ja timpurit hankkivat pari suunnilleen samanlaista lankkua tilalle. Nämä on kuitenkin asennettu ilmeisesti turhankin timmisti tasan ja just ja vaakaan, koska sateella kaiteiden päälle jää vesi lillumaan. Ja olen ymmärtänyt, että jos vesi jää puulle lillumaan, niin jossain vaiheessa puu sanoo smoosh flöösh ja siitä voi tehdä levitettä vegaaneille. Pitänee pyytää IV-gandalfit korjaamaan asia. Pyydän heitä asentamaan lankut ehdottoman suoraan, niin ne saadaan varmasti ehdottoman vinoon.

Etualalla tuleva smoosh flöösh, taka-alalla tuleva eläkkeeni maksaja.

“Puu sanoo smoosh flöösh ja siitä voi tehdä levitettä vegaaneille.”

Meilejä meille

Vastaavasta mestarista (siltä oharibjörniltä) puheenollen olen nyt saanut kahdesti hänen meille buukkaamaltaan suunnittelijalta sähköpostia liittyen keilailuseuran toimintaan. Olen ystävällisesti molemmilla kerroilla vastannut, että meili taisi tulla väärälle henkilölle. Jätin myös yhtä ystävällisesti mainitsematta, ettemme ole saaneet laskua hänen piirustuksistaan. Mitä sitä ammattimiestä turhalla paperityöllä rasittamaan.

 

“Ei ole kylmä. Mutta nurkista vetää.”

Leima tuli - naapuri lähti

Mistähän tämä eeppinen saaga alkoi? Siitä kun IV-mortit asentelivat byllerötööttejä seiniimme? Tai ehkä siitä, että LVI-urakoitsijan edustaja ehdotti ennen joulua, että voitaisiin pitää asiasta palaveri, mikä tarkoitti, että palaveri pidetään, jos minä kutsun sen koolle. Vai siitä, kun samat IV-vertit olivat jättäneet hommat kesken ja poistoilmaventtiileistä valui vettä makkareiden lattialle? Tai ehkä siitä, että pyysimme IV-mikkien ottamia valokuvia jokaisesta työvaiheesta, kun he fiksailivat omia mokiaan. Kuvia ei tietenkään koskaan tullut. Mutta sentään saatiin pidettyä

Palaveri, tavallaan

Kuutisen viikkoa sitten lähestyin vastaavaa mestariamme ja siitä kahden viikon päästä sain hänet kiinni. Infosin, että sijaintikatselmus oli jäänyt pitämättä syksyllä 2020. Sitten oli taas hieman hiljaisempaa. 

“Palaveri pidetään, jos minä kutsun sen koolle”

Toissaviikolla laitoin sitten vastaavalle, KVV-IV-valvojalle sekä LVI-urakoitsijalle meiliä, jossa totesin meidän odottaneen LVI-urakoitsijan vievän urakkaansa eteenpäin. Mutta koska näin ei ollut tapahtunut, ehdotin itse palaveria. 

Jos jaksat lukea eteenpäin, saat tietää, että alapohjaamme alettiin asentaa rimoitusta.

Vastaava mestari ehdotti viime viikon torstaita. Se sopi. Päivää ennen palaveria vastaava pahoitteli, että olikin muistanut lentonsa lähdön väärin, ja lähteekin lomalle jo kyseisenä torstaina. Palataan asiaan 30.5. jälkeen. 

“Palataan asiaan 30.5. jälkeen.”

LVI-urakoitsijan edustaja ehdotti, että voisimme pitää kokouksen ilman vastaavaa, mutta ei nyt sentään sovittuna ajankohtana, kun on hieroja just samana iltapäivänä. Pyysin häntä laittamaan sähköpostilla tulevalle (eli tälle viikolle) sopivia aikoja. 

Nyt sieltä kaikki mukaan / alla med / everybody, tuliko sähköpostia? 

Niinpä.

Ja KVV-IV-valvoja ei toki ole reagoinut mihinkään. Mutta sentään saatiin pidettyä

Sijaintikatselmus

Kyllä. Sijaintikatselmus on nyt pidetty. Jos vielä jonnekin leimoja laitettaisiin, niin nyt rakennusluvan kohdassa 17 b 52 sellainen möllöttäisi.

Vastaava mestari oli sanojensa mukaan kyllä “laittanut sähköpostia asiasta” rakennusvalvontaan - silloin aikoinaan. Tosin silloin aikoinaankin, kun meillä oli vain vanha kunnon korona eikä tietoakaan materiaalipulasta, sähkön ja rakennustarvikkeiden hintojen noususta, Suomen Nato-jäsenyydestä, Venäjän sodasta Ukrainassa ja Suomen uhkailusta, oli käytössä systeemi nimeltä Lupapiste. Siellä on pari täppää, joista sijaintikatselmus tilataan. 

En nyt sen enempää kerro, mutta alempana saatetaan kertoa alapohjan rimoituksesta.

Seija Ala-Kautta siis täppäsi paria täppää ja pari päivää siitä sijaintikatselmuksijat saapuivat sijaintikatselmuksimaan sijaintikatselmuksen. Hiippailivat tontilla hetken, ja ainoa mitä tontillamme ollut timpuri kuuli, oli keskustelu tyyliin

“Hei, mites se mmmmnjnzvjncllv (mistä ei saanut selvää)”, kysyi kuulemma toinen muksija

“Vedetään hatusta”, vastasi toinen. 

Oliko talomme sitten muutaman metrin väärässä paikassa, vai pitikö vaimolle keksiä selitys punaisista jäljistä kaulassa? Emme saa koskaan tietää. Sijaintikatselmus on kuitenkin nyt tehty. Kiitos vastaava mestari, hyvin hoidettu! Olet lomasi ansainnut. Seuraavaksi voidaankin piilottaa

Rumat nurkat rumien lautojen taakse

Hirsinurkkahan on rumuudessaan verrattavissa möhkökalaan tai Venäjän ortodoksisen kirkon käsitykseen kristillisyydestä. Ne pitää siis peittää, koska rakennusvalvonnan mielestä mökki mikä mökki. Nyt meille on siis laitettu hirsinurkan muotoisia lautahässäköitä hirsinurkan muotoisia hirsinurkkia peittämään 

Voi jessus. On se ruma!

Miinukset: vitullista pelleilyä.

“Vedetään hatusta”

Plussat: ehkä nurkista tuulee nyt sisään vähän vähemmän. Jos näin, miinus neutraloituu. Jos ei, niin pelleilyä yhä. 

Voi kiesus. On se nätti!

Hirsien väliin laitettiin vielä hieman pellavaa blokkaamaan maailman tuulia, mutta toivotaan itse nurkkalautojen(kin) vähentävän sisään puhaltamista. Sen tiedämme ensi talvena, jolloin olemme ehkä läpäisseet taas muutamat muutkin testit

Rumaa rimaa hipoen

Puutavaraa jäi sen verran yli, että niistä saadaan tehtyä rimoitusta toisen rumuuden huipentuman, eli tuulettuvan alapohjamme näkösuojaksi. Tätä vastaan nyt en sen suuremmin kapinoi. Kyllähän teräspaaluilla leijuva talo täynnä roinaa olevine alapohjineen on hieman rivo. Rimat sen sijaan tekevät talostamme taas vähän valmiimman näköisen. Paino sanalla yhä kesken. 

Jos et millään arvaa, sanon suoraan sulle sen: Tässä on terassirimoitus, sula hopsula hei sula kuppansaa!

Jos siisteistä siisteintä lautaa ei riitä kaikkialle, talon pohjoispuolen mettäosuudelle mätkitään mitä käteen sattuukin osumaan. Oravat ja ketut kyllä sen kestävät. Ainakin paremmin kuin eräät naapurimme. Mistä tulikin mieleen toivotella

Rauhaa, räyhääjä

Olen saattanut mainita muutaman kerran muuan vanhemmasta naapuruston herrasta, joka käytti meitä kohtaan hieman vähemmän kohteliasta kieltä - ja minä vastasin samalla mitalla. Viimeisin kosketuksemme oli hänen viimekesäinen puhelunsa, kun hän tiedusteli talomme tulevaa väriä ja ilmaisi tyytymättömyytensä sen(kin) suhteen. Annoin tulla kovalla volyymillä laajan valikoiman lasten korville sopimattomia ilmaisuja ja blokkasin hänen numeronsa. Tuo puhelu jäi viimeiseksi. 

Saimme kuulla, että naapuri on siirtynyt helmikuussa taivaallisen rakennusvalvonnan piiriin. Toivottavasti ei kuitenkaan talomme värityksen vuoksi. 

Osanottomme.

“Mistähän tämä eeppinen saaga alkoi?”