Lämmönlaskuja - ja nousuja

Ei ole kylmä. Mutta nurkista vetää. Siinä pieni tiivistys syksyn fiiliksistä. Taloa testattiin jo viime talvena, eikä mitään katastrofaalista ilmennyt. Nurkista tosiaan hieman viileää humisee, mutta toivotaan, että nurkkalautojen ja talon painumisen myötä veto vähenisi. Toki on mahdollista, että pystyttäjät päättivät oikaista välillä lampaanvillan määrässä samaan tapaan kuin päättivät jättää tulematta tontillemme ja mennä muille tonteille sen sijaan. 

“Toivotaan, että nurkkalautojen ja talon painumisen myötä veto vähenisi.”

Mutta tarkenee, tarkenee. Tätä kirjoittaessa sisällä on pitkälti päälle 20 ja ulkona niukka 10 astetta. Olemme useampana iltana pitäneet praasua leivinuunissa ja se on selvästi nostanut olohuoneen lämpöjä. Tavallaan on liiankin lämmin, mutta ajattelimme pitää tuota tiilikönttiä pikkaisen lämpimänä koko ajan. 

Sinänsä turha huonetermostaatti, mutta onpahan ainakin ylihintainen lämpömittari. Sitä en tiedä, näyttääkö se oikein.

Kovimmillaan leivinuunin lämmöt näyttivät olevan hetkellisesti yli 200 astetta, mutta se oli harhakuva kuten Venäjän demokratiakehitys. Aika nopsaan lämpö putosi reiluun sataan asteeseen, mutta Seija Ala-Kautta sai haudutettua tuossakin lämmössä yön yli kelvollisen uunipuuron ja seuraavana yönä bataattipadan. 

Tässä vaiheessa ajattelin jo perustaa pizzerian, jossa olisi jälkiruoaksi - kyllä - hattaroita.

Napolilaista pizzaa tosin kaipailen edelleen. Todennäköisesti jään kaipaamaankin; jos uuni pitää saada kolmeensataan asteeseen, huonelämpötilatkin noussevat tämän myötä varmaan 45 asteeseen. 

Käyrä alas

Olin jo aiemmin lämpöasiantuntijakaverini Laurie Samboran kanssa muokannut maalämpöpumpun lämpökäyrää. Koska talossamme ei edelleenkään paleltanut, päätin pudottaa käyrää vielä asteella. Jos leivinuuni tähän malliin huutaa jatkossakin, en tiedä, pitäisikö käyrää laskea vielä tästäkin. 

Onhan se symppistä, kun vuonna 2022 maalämpöpumpun näyttö on kuin grafiikkaharjoitus 80-luvun ATK-tunnilla. 

“Harhakuva kuten Venäjän demokratiakehitys.”

Märkätilojen lattioista huomaa, että ne eivät entiseen tapaan hohkaa lämmintä. Lautalattioista en sen sijaan huomaa kummempaa, tosin minulla onkin aina sisällä huopatössökkäiset, joten aika kuuraiseksi saa Ponttiset-koivulautalattia kyllä mennäkin.

Hobitteja ja hirsinurkkia

Syyslomalla piipahdimme Turussa tsekkaamassa Hobitti-näytelmän. Olimme Seijan kanssa käyneet katsomassa Turun kaupunginteatterin aiemmankin Tolkien-proggiksen, eli Tarun sormusten herrasta. Se oli yllättävän hyvä, kun ajattelee, kuinka pitkä tarina piti tunkea kolmeen tuntiin. 

Dildo Peppuli ja zumban salaisuus.

Hobitti oli ihan yhtä kelpo. Näytelmässä oli joitain aivan huippuratkaisuja kuten peikot ja hämähäkit, toisaalta kirjassa hyvinkin merkittävä hahmo, lohikäärme Smaug, lähinnä piipahti näytelmässä. Aina kriittiset lapsemme olivat jo etukäteen kypsinä, kun joutuivat omien sanojensa mukaan katsomaan “jotain tonttunäytelmää”. Rankkaa olla lapsi. Hirsitalosta Hobittilaan. 

“Jotain tonttunäytelmää.”

Nurkkalaudat näyttävät olevan samalla tavalla kuin meilläkin. Eiku meillähän ei niitä vielä ole.

Seuraavana päivänä teimme vielä tripin Luostarinmäen ulkoilmamuseoon, jossa oli kivan perinteisiä ja kovin tutunoloisia hirsinurkkia. Mitään kaipuuta entisaikojen asumiseen käynti ei herättänyt, mutta lämmin läikähdys kyllä kävi rinnassa, kun ajattelin meidän talomme olevan osa hienon puurakentamisen pitkää ketjua. 

Hyvin kasteltu on puoliksi poltettu

Leivinuunimme pesässä palaa koivuklapi, joka on pilkottu keväällä 2019. Sen siis pitäisi teoriassa kuivempaa kuin August Öhrnbergin luento “Nila ja jälsi - ilmansaasteiden vaikutus solurakenteen hygroskooppisiin muutoksiin Kuhmon Kyrvätsässä välirauhan aikaan”. Vaan kun ei ole. Pressut ovat päästäneet sen verran vettä eri puolille, että edelleen meillä on muutama motillinen semituoretta klapia. Toki osa on kuivahkoakin ja tuntuvat nuo sentään kelvosti palavan. 

Ns. uunirupi

“Lämmin läikähdys kyllä kävi rinnassa, kun ajattelin meidän talomme olevan osa hienon puurakentamisen pitkää ketjua.”

Olisihan tämän kuitenkin paremminkin voinut hoitaa. Toisaalta pitäähän tässä meidänkin unelmaproggiksessamme jokin kauneuspilkku olla. Ei sentään ole tullut vedet poistoilmakanavista lautalattioille tai vastaava mestari tehnyt oharia. Eiku. 

Lisää märkää

Etuterassimme kaidelankkua ei tullut aikoinaan tarpeeksi ja timpurit hankkivat pari suunnilleen samanlaista lankkua tilalle. Nämä on kuitenkin asennettu ilmeisesti turhankin timmisti tasan ja just ja vaakaan, koska sateella kaiteiden päälle jää vesi lillumaan. Ja olen ymmärtänyt, että jos vesi jää puulle lillumaan, niin jossain vaiheessa puu sanoo smoosh flöösh ja siitä voi tehdä levitettä vegaaneille. Pitänee pyytää IV-gandalfit korjaamaan asia. Pyydän heitä asentamaan lankut ehdottoman suoraan, niin ne saadaan varmasti ehdottoman vinoon.

Etualalla tuleva smoosh flöösh, taka-alalla tuleva eläkkeeni maksaja.

“Puu sanoo smoosh flöösh ja siitä voi tehdä levitettä vegaaneille.”

Meilejä meille

Vastaavasta mestarista (siltä oharibjörniltä) puheenollen olen nyt saanut kahdesti hänen meille buukkaamaltaan suunnittelijalta sähköpostia liittyen keilailuseuran toimintaan. Olen ystävällisesti molemmilla kerroilla vastannut, että meili taisi tulla väärälle henkilölle. Jätin myös yhtä ystävällisesti mainitsematta, ettemme ole saaneet laskua hänen piirustuksistaan. Mitä sitä ammattimiestä turhalla paperityöllä rasittamaan.

 

“Ei ole kylmä. Mutta nurkista vetää.”