Sisustushankintoja - historian hämärästä

Lähdetään siitä, että minun toteemieläimeni on Ikea. Sellainen pieni, södemalmilaisittain karvoittunut, litteästä paketista koottava nuuskahuulinen euroviisuvoittaja. Raksaprojektin (harvoja) parhaita hetkiä olivat visiitit Ikeaan tai muuten vain kalusteiden hankkiminen. Sen koen osaavani. Terassiruuvien senkkaamista ja alapohjan rimoituksen nikkarointia, mmmmm, en ihan niin hyvin. 

Oudosti kuitenkin pusikosta tuli tontti, tontista raksa, raksasta talo ja talosta koti. Ei valmis koti, mutta koti kuitenkin. Ja toistaiseksi suunta on ollut aina vain kodimpaan päin. Hillitön määrä päätöksiä ja hankintoja on matkan varrella tehty, joten näin kepeän kesäisesti ajattelin esitellä niistä muutaman. 

Tähdet tähdet. Ja lyhdyt (lyhdyt)

Poikani Nonstoppolos fanittaa Japania. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten hän pyrkii samuraiden tapaan pilkkomaan siskonsa Perintörinsessan voiveitsellä. Ihailtavaa Nonstoppolosin touhuissa on, että jos jotain tarttee saada, sen voi myös koettaa tehdä itse. Kun hän oli aikansa katsellut eBaystä erilaisia itämaisia lyhtyjä, hän päättikin askarrella ne. Ja kivathan niistä tuli:

指を十分に深く押すと、脾臓を引っ掻く可能性があります。

カードは日焼け止めに似すぎています。

Perintörinsessa taas oli saanut kummivanhemmiltaan pimeässä hohtavia tähtiä. Nyt ne hohtavat kivasti sängyn yläpuolella katossa:

Harvoin olen onnistunut saamaan kuvaa näyttämään yhtä paljon photoshopatulta.

Koukku ja kkara

Piharakennuksen (möksän? / lemmenpesän?) kylppäri kaipasi muutamaa asiaa, jotta se muuttuisi bilekeitaan sykkiväksi wellness spa -osastoksi. K-raudasta löysin puoli-ilmaisia koukkuja sopivasti neljä kappaletta. Ihan kivat peruskoukut, tosin mukana tulleet ruuvit olivat ihan kaljurotan visvaista ripulia. 

“Pieni, södemalmilaisittain karvoittunut, litteästä paketista koottava nuuskahuulinen euroviisuvoittaja.”

Saunapyyhkeet ovat sen verran isoja, että aika korkealle koukut olisi pitänyt ruuvata. Nyt ruuvit ovat nippanappa sellaisella korkeudella, etteivät pyyhkeet ihan luuttua kaikkia roiskeita lattialta. 

Kun me rakennettiin tää meidän talo, niin me päätettiin, että tähän meidän taloon tulee vaan kallista desingiä.

Samalla keikalla ajattelin hankkia Lektarilta uuden koukun, jolla avataan ullakkoportaat. Vanha oli kadonnut mystisesti kuin Hildegard Bingeniläisen laulu Rupertsbergin luostariin. Tällaisena kuolevaisena kuluttaja-asiakkaana ajelin Kehä ykköstä Lektarin ohi. Sieltä en kuitenkaan saanut käydä koukkua ostamassa. Sen sijaan se olisi pitänyt tilata ja maksaa Oulunkylän K-raudasta ja sen jälkeen koukun olisi saanut hakea Lektarilta. Jopa tällainen kuolevainen kuluttaja-asiakas.

Seija Ala-Kautta oli kuitenkin sitä mieltä, että asioilla on tapana ilmestyä. Siksipä en vielä koukkua hankkinut. Ja kappas, koukku oli kuin olikin tallessa. Sohva oli nielaissut sen tyynyjensä alle. Samasta paikasta löytyi myös joulun lapsi, Graalin malja sekä itsetuntoni. Tai ainakin joulun lapsi ja Graalin malja. Kolmas olikin pelkkä keksinmuru.

Voi sua piäntä kun etittiin sua kaikkialta! Sulla täytyy olla hirmuinen jano.

Jo useampi viikko sitten löysin piharakennuksen (töllin? / talvipalatsin?) kylppäriin simppelin saunajakkaran Torista. Vetelimme siihen parafiiniöljyä, jotta se ei turmeltuisi pehistä ja muhista (ne tietää ketkä tietää). 

Alhaalla penkki, ruotsiksi bengt. Ylhäällä nau-lakko eli kissojen työtaistelu. Hihi.

Mistä muuten tietää, että blogin jutunaiheet ovat vähissä? No siitä, että kerron jostain piharakennuksen (bordelli? / kappeli?) penkistä.

Ja itsetunnostani. 

Bengt ja ööga

Piharakennuksen (mökkerön? / tönön?) terassille olin haikaillut vilvoittelupenkkiä. Sellaista perisuomalaista penkkiä, jolla kalja kädessä tuuletellaan kulkusia ja muita pullotta- / riippu- / roikkuvia ruumiinosia. 

“Joulun lapsi, Graalin malja sekä itsetuntoni.”

Bongasin torista vanhan penkin, joka oli sekä edullinen että herttainen. Ajelin Tussulan turvesoille penkin perässä. Kyseessä oli vanha purkuun menevä talo, jossa oli vaikuttava kokoelma ihan kaikkea ja paljon muuta. Olohuoneen seinällä oli kuvat Mannerheimista, Kekkosesta, Koivistosta ja Ahtisaaresta (kuuluisa Fab Four), löytyi puuhellaa, kamiinaa, nojatuoleja eri vuosikymmeniltä ja pieni kukkaro, jossa oli viisi…

…rummun pärinää…

…lasisilmää.

Ai mä vai? Englanniksi Eye I why?

Ehkä vähän irvokastakin, mutta pakko oli ostaa yksi mukaan. Ihan järjettömän hienoa työtä. Ilmeisesti ihan oman silmän päälle tuota ei saa, joten olen toistaiseksi pidättäytynyt kaivamasta nykyistä jokseenkin käyttökelvotonta silmääni lusikalla silmäkuopasta ja korvaamalla sitä tällä kahden euron hankinnallani, mutta vähän kutittelisi kokeilla. 

En tiedä, onko lasisilmiä erilaisiin tilaisuuksiin. Esimerkiksi pitkäksi venähtäneitä rapujuhlia seuraavana aamuna voisi olla paikallaan huomattavasti punertavampi silmä. Zombiebileisiin taas punainen pupilli. Venäjän kansalaiselle taas silmä, joka katsoo aina poispäin ihmisoikeusrikoksista.

“Pullotta- / riippu- / roikkuvia ruumiinosia.”

Olisi tehnyt mieli ostaa vanha Stiga. Ja potkukelkka. Ja isompi tontti. Olin näkevinäni yhdessä nurkassa itsetuntonikin, mutta se olikin rotan papana.

Joskus ostopäätöstä tehdessä sitä vain kuulee mielessään erittäin selkeänä puolisonsa paheksuvan äänen. Niinku just tässä.

Takaisin siihen penkkiin! Ihme touhua tässä blogissa, kun ajatus harhailee ja tekstiä tulee, vaikka asia loppui jo syksyllä 2019. Koska penkki oli luonnossa aivan yhtä edullinen ja herttainen kuin kuvissakin, kaupat syntyivät. Monen huonekalun takana oli talon vanhan asukkaan nimi sekä tekstit “Ruskeala, Särkisyrjä, Isokyrö”. 

Penkki istuu piharakennuksen (smolna? / mausoleumi?) ikkunan eteen kuin nämä olisi veistetty samaan aikaan Särkisyrjän Hirsi & Koodaus Ky:ssä vuonna 1943.

Kotona piti tehdä hieman salapoliisityötä. Isokyröhän on pohjalainen paikkakunta, jossa moni ei postilooraa piremmällä ikänä käy. Sen sijaan Ruskeala ja Särkisyrjä ovat heti itärajan takana luovutetussa Karjalassa. Niille, jotka eivät muista, niin Suomihan menetti Karjalan Neuvostoliitolle ystävällismielisessä erikoisoperaatiossa, jossa Suomea isällisesti ojennettiin sen rakastettuun valtioliittoon kohdistamasta niskoittelusta. Samalla meni muutama pala suomineidon kankkua ja toinen käsi. Mutta hei siis ihan kaveripohjalta.

“Olin näkevinäni yhdessä nurkassa itsetuntonikin, mutta se olikin rotan papana.”

Särkisyrjä on siis kylä Ruskealan alueella Karjalassa. Mutta miksi penkin pohjassa lukee Isokyrö, joka on yhtä kaukana Karjalasta kuin Venäjä demokratiasta? Oma veikkaukseni on, että ystävällismielisen naapurivaltiomme tykkien jylyä lähdettiin evakkoon ja suuntana oli Isokyrö. Mukaan lähteviin huonekaluihin kirjoitettiin omistaja, lähtöpaikka ja määränpää. 

Kaikesta tekstistä ei olisi saanut selvää, elleivät samat kirjoitukset olisi olleet monen muunkin huonekalun takana.

Koska kesällä ei ole muutakaan tekemistä, otin yhteyttä Ruskeala-seuraan ja kyselin asiasta. Kunhan jotain selviää, pidän teidät kaikki molemmat blogini lukijat ajan tasalla. Joka tapauksessa paljon reissanneella ja paljon kokeneella penkillä hikinen bebani saa lepäillä. 

Koti maailmankartalle!

Meillähän sijaintikatselmus viivästyi sellaisen Postin peruspaketin toimitusajan verran eli puolitoista vuotta. Nyt voin kuitenkin iloisena ilmoittaa statuksemme kartalla nousseen pusikosta kiinteistöksi. Ilmakuvatkin sen kertovat:

Ensin oli puskaa, sitten oli tuskaa...

...mutta onko lopputulos silkkaa paskaa?

Jos oikein tarkkaan katsoo, niin onhan tuossa pientä muutosta tapahtunut. Ja jos vielä tarkemmin katsoo, voi nähdä vasemmassa etukulmassa palan kadonnutta itsetuntoani. 

Eiku se onkin roskiksesta pilkottava broilerisuikalepaketin kääre. 

“Oudosti kuitenkin pusikosta tuli tontti, tontista raksa, raksasta talo ja talosta koti.”