Hirsitalo helteellä - kuuma uutuus

Se on kuulkaa pikku oman instataivaanne supertähdet sellainen asia, että vaikka hirsi onkin ihmeaine, niin 32 asteen helteellä edes se ei kykene pitämään talon lämpötiloja perunakellarin lukemissa. 

Tämä on siis ensimmäinen kesämme talossa ja jo senkin takia, että mistään ei saa mitenkään järjellisellä hinnalla mitään millään ilveellä, päätimme kokeilla, millaista on elellä talossamme ilman viilennyksiä. Tämän postauksen kirjoitushetkellä ollaan oltu päivisin jo yli kolmessakymmenessä asteessa ja hellerajan yli roikutaan ennusteen mukaan lähes viikko. 

Ruotsalaisessa saunassa tämä lämpötila aiheuttaisi jo hälytyksen.

Piirikoirankynnenleikkaaja Rumpselssönin seitsemäs avopuoliso sieltä Horonkylästä tiedustaa, onko  sisällä sitten ollut kuuma. No juu, arvon Rumpselssönskä, kyllähän tässä aika nihkeä meininki on ollut. Meille ei tullut maalämpöpumpun mukana maaviileä-ominaisuutta, eikä ilmalämpöpumppuakaan toistaiseksi ole. Lohduttavaa kuitenkin on, että katettu terassi suojaa todennäköisesti taloamme infernaalisimmalta pätsiytymiseltä ja illalla ilman viiletessä talon sisälämpötilaakin on saatu tuulettamalla laskettua siedettävälle tasolle nukkumaan mennessä. 

“Vaikka hirsi onkin ihmeaine, niin 32 asteen helteellä edes se ei kykene pitämään talon lämpötiloja perunakellarin lukemissa.”

Mutta onhan tämä. Otin pariin lähialueen sähköyhtiöön yhteyttä ja ajattelin tsekata, josko aurinkopaneeleista olisi meille hyötyä. Voipi olla, että talomme ei ole optimaalisin paneeleille niin tontille sijoittumisensa kuin puiden varjostamisenkin takia. Mutta tsekataan. Aurinkoisena päivänä aurinkoenergiasta voimansa saava ilmalämpöpumppu olisi houkuttava ajatus. Pankkilaina vähän vähemmän houkuttava. 

Kunnon terassille kuuluu päiväpeitoista tehty maja, pyykinkuivausteline sekä pelastusliivit.

Terassit ovat joka tapauksessa osoittautuneet juuri niin kivoiksi kuin toivottiin. Blokkaavat näkymää, kyllä. Blokkaavat kuumuutta, oletettavasti. Tilavalla terassilla on kiva syödä ja öllöskellä, todellakin. Saunan terassilla on hyvä vilvoitella, totta mooses. Ja edelleen: tämän parempaa omaa rauhaa ei näin lähellä keskustaa ole kovinkaan helppo saavuttaa. Testasin asiaa yhtenä iltana, kun viuhahdin alasti talolta piharakennukseen ja takaisin. Jos joku naapuri näki, niin kunnia meni mutta maine kasvoi.

Mitä, missä, milloin?

Synneillä on pitkä käsi. Kun hitsaaja hitsaa syksyllä 2020 teräspaaluperustuksen tuet liian eteen, kesällä 2022 timpurit eivät saa tehtyä palosuojausta siististi. Tai kun kesäkuussa 2022 tulee mieleen, ettei ole nähnyt vilaustakaan syksylllä 2020 meille myydystä hulevesipumpusta (1326 €). Maaurakoitsijan vastaus tiedusteluun oli, että “kyllä se siellä on”, joten kaivellaan lisää kaivoja auki. Kai se siellä sitten on. 

Ans kattoo ny

Kattourakka jäi pieneltä osin kesken, kun katto- ja lapetikkaita sekä syöksytorvia ei viime vuonna asennettu. Tällä välinhän myös kaupungin mieli muuttui ja hulevesiviemärien sijaan saimmekin luvan laskea sadevedet maastoon sekä omistamaamme ojaan. Onpahan maan alla nyt muutamalla tonnilla käyttämätöntä muoviputkea. Maassa on aina hyvä olla vähän muovia. Toinen hyvä paikka muoville on meri.

Nyt pitää vain toivoa sateista loppuvuotta, ettei asennettu näitä turhaan.

Muutama ränni oli tämän mielenmuutoksen vuoksi asennettu kaatamaan eri suuntaan kuin nyt oli mahdollista. Laskeskelin kauhulla muutosten lisäkustannuksia, mutta tontiltamme itse asiassa löytyi juuri sopivasti ylimääräistä ränniä, joten suuremmitta lisäkuluitta selvittiin. Nyt siis osa vedestä laskee (sitten joskus kun tämä työmaa saadaan siltä osin kuntoon) luontoon ja osa ojaan, eikä kaupungin hulevesiverkosto kuormitu. Lisäksi maan alla on paljon käyttämätöntä muoviputkea. Muovi on myös delfiinien herkkua.

“Kyllä se siellä on.”

Kaivoimme poikani Nonstoppolosin kanssa pari rännikaivoakin paikoilleen. Nyt pitäisi vain saada kaivon jatkoksi putkea, jolla vedet voisi johtaa pois tontilta. Lisäksi pyysin kattourakoitsijalta vielä lumiesteet piharakennuksen naapurin puolelle. Jos kattomme rojauttaa lumisina talvina lumilastinsa, heidän istutuksensa ja tuijansa tuskin tykkäävät. 

Tontin raja on siinä, missä naapurin istutusallas lyö kättä meidän tikkaidemme kanssa.

Itse asiassa piharakennuksen tikkaiden kanssa meni muutenkin millimetripeliksi, kun ne tulivat ulommas, mitä ajattelin. Kun talon seinästä on tontin rajalle vain metri, niin katolle kiivetessä kiipijän perse on naapurin ilmatilassa vähän kuin venäläinen pommikone.

Naapuri samalla tasolla

Tonttimmehan on maatöistä lähtien ollut huomattavan paljon korkeammalla kuin naapureillamme. Sitä on pohdittu ja mittailtu vastaavan mestarin ja maaurakoitsijan kanssa. Kaikkien mittausten lopputulos oli, että ihan oikein ollaan tehty. Se ei silti paljoa lämmittänyt, kun tonttimme tosiaan oli paljon naapuria korkeammalla. Tähän saattoi vaikuttaa se, että naapurit eivät olleet täyttäneet tonttiaan lähellekään oikeaa korkoa. 

Etualalla jalat etuvarpaasta eturauhaseen tuhoava murske. Taaempana jalkapohjia kapybaran käpyrauhasen lailla hellivä sora.

Nyt ovat, ja kappas: tontit ovat tasan. Ihan kiva, että maatyömme oli tehty oikein. Olisi ollut leppeää lapioida 30 senttiä mursketta pois muutaman sadan neliömetrin alueelta. Kirvesvarren tiekin alkoi jo syntyä. Siihen tulee 0-16-soraa, eli ei mitään louhikkoa, muttei kivituhkaakaan. Muutenhan meidän pihamme antaa odottaa vielä itseään. Veikkaan odotuksen olevan pidempi kuin tiineellä elefanttinaaraalla. 

Bye bye bönttö

On hyvä muistaa, että kukaan ei koskaan eikä missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin me. Nöyrinä olemme ottaneet iskut vastaan ja osa blogin vaikuttavuudesta syntyy juuri siitä, että lukija liikuttuu kokemistamme murheista, jotka kärsimme pystypäin ja valittamatta.

“Katolle kiivetessä kiipijän perse on naapurin ilmatilassa.”

Osa tätä Via Dolorosaamme on ollut vanhan kotimme purkaminen. Kaupittelin sieltä kaiken mikä irti lähti, tosin lapset eivät kelvanneet kellekään. Seijasta tarjottiin 17 hehtaaria suota, kaksi poroa ja Nintendo Gameboy. 

Yllättävän paljon näihin mahtuu tavaraa, vaikkeivät ole edes kytkettynä viemäriin.

Vessanpöntöt roudasimme varastoon, sillä ajattelimme asentaa ne uuteen kotiimme. LVI-urakoitsija (se jolla on ollut pieniä muistihäiriöitä) ei ollut kovin innoissaan asiasta. Perustelut olivat ihan hyvät: parhaassa tapauksessa parin sadan euron säästö olisi huvennut pöntön kyrvähtä- ja kuivahtaneiden sisäosien vaihtamiseen.

Laitoin siis böndöt myyntiin. Muutama ostotunnustelu tuli, kunnes sain viestin:

Ja niin siinä kävi että:

Sinne meni. Kun böndzöjä lastattiin autoon, kerroin vielä, että ne oli poistettu toimivina ja kunnossa olevina. Vastaus oli: “Sillä ei ole väliä, me tuhotaan nää keikalla.”. 

Siis? Niinku häh?

Kävi nimittäin niin, että vessanspöndömme pääsevät / joutuvat ruotsinkielisen torvisoittokunnan show'hun, jossa perinteiden mukaan rikotaan vessanpönttö. Näin on tehty jo 70-luvulta lähtien. Täytyy tunnustaa, että vähän kirpaisi kuulla, sillä eihän tuo toiminta nyt ihan kiertotalouden kauneimpia periaatteita noudata. Meidän kannaltamme se nyt on sama, minne pöndöttimet päätyvät sen jälkeen, kun rahat ovat mätkähtäneet MobilePayhin. Silti. 

Heippaska!

Yhä näköjään lihasmuistissa on reagoida turhan tunteella. Toisaalta ihmekös tuo, kun kerran kukaan ei koskaan missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin me.

“Päätimme kokeilla, millaista on elellä talossamme ilman viilennyksiä.”