keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Maatyöt ja paalutus - selvittelyn pohjaton suo


Sitä luulisi, että kun tonttimme on pieni kuin covid-19-viruksen peräpukama, niin maatyötkin olisivat helpot kuin Viking Linen osinkojen nostaminen Ahvenanmaalla. Mutta ei. Prosessi se on tämäkin.

Lähdetään liikkeelle perustussuunitelmasta. Tilasimme siis sellaisen, kun talon pitää kuulemma olla perustusten päällä. Perustuksethan ovat vähän kuin perustuslaki Venäjällä: turvallisuuden tunnetta luova, luotettava, jämäkkä ja kaikin tavoin kansalaisiaan tukeva. Sellaisen siis tilasimme smetanalla ja novitsokilla. Noh, sehän viivästyi pikkasen, kun perustussuunnittelijalle meni väärät laskelmat.

Jos nimittäin tällaiset (hirsi)talot perustetaan pilareille, niiden päälle laitetaan usein teräksinen kehäpalkki, joka toisaalta sitoo paalut yhteen ja toisaalta pitää huolen, että hirret tulevat varmasti samalle korkeudelle. Erityisesti tätä tapaa on käytettävä runko- / elementtirakenteisten talojen kanssa. Hirsitalossa homma ei ole ihan niin yksiselitteinen, sillä alin hirsi on jo itsessään tuo palkki. Suunnittelijalle menneessä ensimmäisessä laskelmassa oli kuitenkin lähdetty siitä ajatuksesta, että haluamme tonneja ja tonneja maksavan kehäpalkin pilareiden päälle ja ensimmäisen hirren alle. Mutku me ei haluttu. Ja sitten suunnittelijalle piti laittaa uudet laskelmat.

Teräspalkin donaldtrumpmainen luotettavuus yhdistettynä Trumpin suosimien ammatinharjoittajien horisontaaliasentoon. 

”Tonttimme on pieni kuin covid-19-viruksen peräpukama.”

Ajatus taustalla oli ihan hyvä ja ymmärrettävä: kun teräspaaluja maahan juntataan kuin sanonkomäkuka sanonkomämitä sanonkomäminne, ne eivät mene aina suoraan. Ja kun ne eivät mene ihan suoraan, ne voivat olla eri linjassa maan pinnalla, vaikka olisivatkin teknisesti ihan kelvollisesti. Tästä taas seuraa, että hirren alta saattaa jokin paaluhattu (eli sellainen levike, jonka päälle hirsi lasketaan) törröttää kuin sanonkomämikä sanonkomämistä.

Teräspilarin teräspalkkimainen ulkomuoto pystyyn nostettuna kuin Trumpin sanonkomämikä sinisen pillerin ottamisen jälkeen.

”sanonkomäkuka sanonkomämitä sanonkomäminne”

Talotehdas ihan fiksusti ajatteli asiaa kuin estetiikan jatko-opiskelija ja siksi kehäpalkki. Me taas ajattelimme asiaa kuin Sylvester Stallonen kosmetologi, eli että jos nyt joten kuten kelvollisen näköinen lopputulos saadaan, niin päästään ottamaan lisää turpaan. Talotehtaalta vielä varmistivat, että ymmärrämmehän, että pilarit saattavat irvistää vähän kuin mummon hampaat talon alta. Vastasimme ymmärtävämme ja toisaalta voihan sitä vähän johonkin suuntaan irvistääkin... 

Pilarien möykkykalamaista rumuutta lieventää myös se, että kotikaupunkimme virastojen kukkapaitaiset kauneudenvaalijat vaativat pilarit piiloon vähintään rimoituksella. Tällöin voisi kuvitella, että mummon hampaatkin ovat ainakin saman verran jemmassa kuin Latva-Keturin Miinalla, kun tekarinsa huussiin jätti.

Tohon vasemmalle tulis olkkari ja oikealle buduaari.

”Sylvester Stallonen kosmetologi”

Ja sitten odoteltiin perustussuunnitelmaa. Tätä kirjoittaessani en tosin tiedä, onko se perustussuunnitelma vai pelkkä paalutussuunnitelma, koska siinä ei oteta kantaa siihen, miten maatyöt tehdään ja mitä laitetaan talon alle (sepeliä / soraa / pumpulia / kuolleita sieluja). Mutta ainakin paalutussuunnitelma saatiin. Ja paalujakin saadaan perkele! Jos olisi objektiseksuaali ja tykkäisi paaluista, niin nyt saisi pystyyn orgiat! 80 teräspaalua noin kymmenen metrin syyyteen. Ei tästäkään hommasta siis ihan ilmaiseksi selvitä.

Mutta jokin suunnitelma siis saatiin. Sitä suunnitelmaa asemapiirroksen ja lvi-asemakuvan kanssa aloin sitten syytää valikoiduille maansiirtourakoitsijoille. Jotenkin olin ajatellut, että minä laitan kuvat ja he antavat tarjouksen. Mutta ei se kuulkaa Suomen nuoriso näin mene! Kyllä vähän vaivaa pitää asioiden eteen nähdä. Mitä siitäkin tulisi, jos asiat sujuisivat kivasti. Rutto, sanon minä ja yskin koronavirusta Prisman kassajonossa.

Kaavioita pitää olla, koska mitä siitäkin tulisi, jos kaavioita ei olisi!

”Jos olisi objektiseksuaali ja tykkäisi paaluista, niin nyt saisi pystyyn orgiat!”

Pisteet toki maaurakoitsijaehdokkaille, kun kysyivät. En vaan osannut oikein vastata, kun tiedusteltiin hulevesien viivyttämisestä tai pilariperustuksen vaatimista massanvaihdoista. Vastaava mestari oli reissussa, joten levittelin käsiäni ja varmuuden vuoksi kylvin muutamia kymmeniä satasen seteleitä tuuleen sijoitukseksi tulevaisuuteen.

Yksi pohdittava asia on myös, mennäänkö maatyöt tuntitöinä vai urakkana. Urakassa koko hinta on tiedossa, mutta se on todennäköisesti tuntitöitä kalliimpi. PAITSI jos tontilta löytyy intiaaninen hautausmaa, betonilouhos ja esihistoriallinen anustappi. Jos vastuu siirtyy, se maksaa.

Tota, ne terveyskeskus, päiväkoti ja kaupungintalo ei kyllä olleet enää meidän tontilla.

”Varmuuden vuoksi kylvin muutamia kymmeniä satasen seteleitä tuuleen sijoitukseksi tulevaisuuteen.”

Samoin lähti paalutustiedustelua paalutusfirmoille. Selvisi, että paalutussuunnitelma oli tehty ruuvipaaluille, mutta ainakin yksi firma tarjosi vastaavankokoisia lyöntipaaluja. Tarjouksen selkeys oli toki ihan peruskauraa itselleni, varmaan kaikille lukijoillekin:

RR 75 17.50 E/metri paalu maahan lyötynä. Ei laskuteta katkaisupätkiä.
RR 90 18.50 E/metri paalu maahan lyötynä. "
Kappalehinta RR 75 ja 90 35.00 E/paalupiste, sisältäen maakärjen, katkaisun
ja paaluhatun. Jos käytetään kalliokärkiä, on kappalehinta 42.00 E.
RR 115/6.3 22.50 E/metri paalu maahan lyötynä. "
Kappalehinta 45.00 E/paalupiste maakärjellä, 55.00 E kalliokärjellä.
Rahdit 400.00 E, sisältäen kaikki koneen ja paalujen rahdit kerralla
tehtäviin paalutuksiin.
Tarvittaessa yhteistyökumppanimme merkkaa paalujen paikat 10.00 E/paalupiste,
sisältäen myös tarkemittauksen.
Kaikki hinnat ovat arvonlisäverottomia hintoja. Laskuun lisätään
arvonlisävero 24 %.
Paaluhatut ovat 150x150x15 mm hattulevyjä ilman holkkeja.
Ja vatsalleen hän kinokseen näin lensi suksineen.

Me mitään salaojia tarvita! Pilariperustus toimii kato niin hyvin.

”Kappalehinta RR 75 ja 90 35.00 E/paalupiste”

Kai tuo on tiivistettävissä niin, että osa maksaa paljon, toinen osa paljon lisää ja loput enemmän. Koetin tarjouksesta omalla matikallani (lyhyt ja limainen) hintaa haarukoida ja pääsin jonnekin 16 tonniin. Aamulla tajusin, että hinnat olivat alvittomia. Parikytä tonnia? Kakskytviis? Sielu, toinen lapsista ja vasen munuainen?

KILTTI RAKSA-ALA. SOPISKO, ETTÄ KUN TEETTE TARJOUKSIA ESIM. TÄLLAISELLE YKSITYISHENKILÖLLE, JOKA EI OLE FIRMA JA JOUTUU SEN ALVIN MAKSAMAAN, NIIN VOISKO NE HINNATKIN ILMOITTAA ALVIN KANSSA TAI VAIKKA KYSYÄ, ETTÄ ANNETAANKO ALVILLINEN VAI ALVITON HINTA, KUN NE VOI TOKI MOLEMMATKIN ILMOITTAA IHAN VARMUUDEN VUOKSI.

Eihän näistä tarjouksista oikeasti ota kukaan selvää. Toinen tarjoaa yhtä ja toinen toista ja kolmas ilman alvia mutta saa ottaa santsikupin kulkematta lähtöruudun kautta.

Joo siis kukkapenkki piti tehdä, mutta jos sä niin sanot, niin toi on varmasti sopivin kone siihen hommaan.

”Sielu, toinen lapsista ja vasen munuainen?”

Ja tässä ollaan, muutama maatyö- ja paalutustarjous vielä uupuu. Samoin uupuu rakennuttaja. Luulin, että nyt alkaa, mutta vaan jatkuukin. Mutta ihan pian lähiaikoina varmasti hei alkaa olla näkyvissä merkkejä, että päästään pohtimaan, miten jatketaan projektin liikkeellelähdön toteuttamisen suunnittelua, kunhan saadaan ensin muutama juttu selvitettyä.

Lähden karaokeen laulamaan muiden oman elämänsä projektipäälliköiden kanssa Danny-Helenan kappaletta ”Katson mustuuteen maan”.


Kun olet hyppinyt yhdellä jalalla kaikkien tolppien päältä veteen putomatta Säkkijärven polkkaa kontrabassolla soittaen (sekä pizzicato että arco), voit edetä rakennusprojektin seuraavaan vaiheeseen. Siinä nämä tolpat tungetaan, tai no, siitä myöhemmin lisää.

”Katson mustuuteen maan”
Kuvat: Pixabay / taiteilija itte

6 kommenttia:

  1. Sen verran tää sun loistava tykitystyyli nauratti, että jään ehdottomasti seuraamaan :D Kiitos!

    Itsellä edessä sellainen etanan nopeudella, vaiheittain etenevä 5-6 vuoden rakennuttamisprojekti edessä... Innostaa & hirvittää samaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, jos kelpaa. Tragikoomisen ja koomisen välillähän tässä tasapainoillaan :) Tsemppiä omaan projektiinne ja etanan piiskaamiseen!

      Poista
  2. Mun 15 paalua 3 m keskisyvyydellä on tosi, tosi, tosi lohduttavaa. Onko sulla muuten mitään käsitystä, että katkaiseeko noi paalutusfirmat ne paalut oikeaan korkoon, vai merkkaako ne vain sen katkaisukohdan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiva kun kommentoit!

      Ainakin yhdessä tarjouksessa luki ”Paalut katkaistaan raakakatkaisuna muutaman sentin tasausvaralla.” Eli katkaisee mutta ei katkaise. Jonkun siellä kai sitten pitää rälläkän kanssa vielä riehua.

      Kadehdittavan vähän teillä paalua uppoaa. Eihän tuolla määrällä pääse edes tuhlaamaan.

      Poista
    2. No on mun töllikin vähän pienempi. Tontti tosin on isompi :---D

      Poista
    3. Ei voi olla mahdollista, jollain on meitä suurempi tontti. Mitäs oligarkkeja tänne kirjoittelee? Meidän tonttimme on sentään lähes lasten kahluualtaan venttiilin kokoinen.

      Poista

Kiva, jos kommentoit tai kyselet. Toivomme asiallista kielenkäyttöä. Tai no, vaadimme.

Kommenttisi julkaistaan tsekkauksen jälkeen. Älä siis huolestu, kun tekstisi ei heti näy. Arvostamme aktiivisuuttasi.