Tuli ja sähkö - avainasemassa

Kappas, talvi tuli. Sehän on leppoisaa aikaa, kun ei tartte miettiä kuin sähkönhintaa, nurkkien vetoisuutta ja vesijohtojen jäätymistä. Välillä on toki vaikeampaa.

Pörssisähköllä pientä sää(s)töä

Nyt kun olemme käyttäneet pörssisähköä parisen viikkoa, se on tainnut olla koko aikana tunnin tai kaksi kalliimpaa kuin aiemmassa sopimuksessamme. Astianpesukone on hyrrännyt yökahden tienoilla, jotta olemme voineet uskotella saavamme huikeita säästöjä pörssisähköön siirtymisestä. Pyykkikone on makkarimme seinän takana ja jyrisee sen verran jykevästi, ettemme ole halunneet menettää yöuniamme puhtaiden pyykkien vuoksi.

“Ei tartte miettiä kuin sähkönhintaa, nurkkien vetoisuutta ja vesijohtojen jäätymistä.”

Sähköä on nyt pikkupakkasilla mennyt aika tarkkaan 30 kilowattia vuorokaudessa. Intouduin ehkä laskemaan maalämpöpumpun lämpökäyrää vähän turhan tuhdisti, kun yhtäkkiä kaikilla oli kotona kylmä eikä kellään kivaa. Oli pakko nostaa käyrää ensin yhdellä asteella ja myöhemmin vielä toisellakin. Kotona on kuitenkin kiva olla muuten kuin kananlihalla. 

Tulta uunille

Pikkupakkasten aikana olemme pitäneet myös olkkarimme kivikasaaa lämpimänä. Aamuisin tulet puuhellaan, alkuillasta leivinuuniin. Eipä tuo möhkäle vieläkään ole punaisena hehkunut, mutta leivinuunin sisälämpötila on noussut reiluun pariinsataan asteeseen. Nimensä leivinuuni jo lunasti, kun Seija Ala-Kautta leipaisi siinä teeleipiä. Näyttivät ja maistuivat ihan kelvoilta. Ehkä tuossa jonain päivänä saadaan siis leipastua vielä lerssiläisiä liposkaita. Siihen päälle vielä perinteistä rynttösörssää, niin ai että!

Lasiluukusta on kätevä katsoa, onko hella päällä.

Nykyään vapaa-aikani koostuukin lähinnä puulämmittämisen prosessikaavion eri osioiden suorittamisesta. Sytyttelyä, puiden lisäilyä, tuleen tuijottelua, hiilihangolla sohimista (pirun kivaa hommaa), klapien hakemista terassilta, klapien siirtelyä puulaatikosta puuhellan eteen ja kylmimpien klapien siirtelyä puukorista puulaatikkoon. Kyllä oli entisaikana ihmisillä kivaa, kun ei tarvinnut squashia vapaa-aikana pelata. Riitti, kun koetti pysyä sulana ja hankki asbestoosin tai sepelvaltimotaudin.  

Ajastin ajastimen ja kaapeli pelitti

Aika tarkkaan vuosi sitten piharakennuksemme vesijohto jämähti jäähän. Lopputalven sitä lämmittikin saattolämmityskaapeli. Näillä sähkönhinnoilla ei kehtaa kaapelia ihan ylenmäärin hehkuttaa, mutta sulana se pitää pitää - etenkin, kun piharakennuksen käyttö on nyt todella vähäistä ja kämppä aika viileänä. 

“Lerssiläisiä liposkaita.”

Nappasin siis seinään kiinni ajastimen ja nakuttelin sen nipukoita päälle sieltä täältä. Nyt kaapeli on päällä vartin tai puoli tuntia silloin tällöin ja öisin vähän pidempiä jaksoja kerrallaan. Viime vuonna vesijohto jäätyi, kun purevan kova tuuli oli puhaltanut (todellakin) tuulettuvan alapohjan alle urakalla. Viime vuoteen verrattuna alapohjassa on nyt tuulensuojana sokkelilevyt, putkien ympärille on kyhäilty ainakin jonkinlaista lämmöneristystä ja johtoa lämmittää vielä saattolämmityskaapeli. Kuvittelisin siis, että ihan helposti johto ei jäädy. Kuvittelin toisaalta myös, että selviäisin järjissäni taloprojektistamme. 

On piuhaa ja putkea, johtokin notkea.

Jaahans, se onkin sitten pian näköjään laitoksen lounasaika, lääkkeet, musiikkituokio terapeutin kanssa ja sitten taas pakkopaita päälle ja päikkäreille. 

Eristyksellistä toimintaa

Lähdetään nyt siitä, että teoriassa tiedän kyllä, mitä pitäisi tehdä. Käytännössä en kuitenkaan jaksa. Joskus iskee kuitenkin pieni hormonaalinen epätasapaino, joka saa tarttumaan toimeen iPhonen sijaan. 

Omaksikin yllätyksekseni löysin itseni tökkimästä voiveitsellä pellavaa hellannurkan ja seinän liitoskohtaan. Hellallehan valettiin perustus (5000 euroa!) ja se on erillään muusta talosta. Tähän mannerlaattain saumakohtaan tömppäsin pellavaa sen mitä rakoseen upposi. 

“Pakkopaita päälle ja päikkäreille.”

Kuten ei mistään muustakaan, niin ei tästäkään hyvästä teosta palkittu. Olo oli kuin venäläisillä vapauttajilla, kun ilkeät ukrainalaiset kehtaavat panna hanttiin omalla maallaan. Kun olin nimittäin pellavaa hetken tökkinyt, huomasin hirsiseinän punertuneen verestä. Olin tökkiessäni hinkannut keskisormeni rystystä seinään ja se oli auennut. Verta, hikeä ja kyyneleitä - joskus jopa saman tunnin aikana. 

Hackmanin Mariminna-sarjan kädensijan väritys oli enne.

Saimme Eurohongan suunnalta hyvää vinkkiä nurkkien ulkopuoliseen eristämiseen. Pelkkä nurkkalauta estää suunnilleen yhtä paljon vetoa kuin elmukelmu raskauksia. Hirsien saumoihin kannattaakin tukkia eristettä ja sitten vetäistä vielä jotain päälle tuulensuojaksi. 

Vanhat hyvät tonni päivässä -tyyppiset ajat palasivatkin mieleeni, kun käväisin pitkästä aikaa hakemassa teippiä Suutarilan Starkista. Aikoinaan sain rullan Tescon no 1 -teippiä parillakympillä, mikä sekin sai aikaan kauhunväristyksiä. Nyt inflaatio oli laukannut sen verran, että hyvälläkin alennuksella sama rulla maksoi 27 euroa. Ja alkuperäinen hinta hyllyssä oli siis huimat 40 euroa. Eri asia, koska teippiä jaksaa alkaa nurkkiin vedellä, koska olen vetelä.

Teltta pystyssä

Vähänkö on hauska otsikko. Itse keksin. Jouluna lohkaisen sellaisia läppiä kuten “piparia tarjolla” tai “pukki tulee vain kerran vuodessa”. En tiedä, mistä näitä klassikoita keksin. Jotenkin niitä vaan pullahtelee. Kai se on jonkinlaista alitajuista self-helpiä tilanteessa, jossa kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä. 

Telttakatos aiemmassa kodissaan aiempana vuodenaikana.

Mutta että ostin nääs telttapalviljongin, koska hattara. Menen nimittäin kokeilemaan sokerihötön myymistä joulutapahtumaan ja siellä pitää olla myyntiteltta. Uutena näiden hinnat ovat melko suolaisia, enkä ole vielä valmis panostamaan hattaroitsijan uraani puolta tuhatta euroa. Torista sattui kuitenkin löytymään kelvollisehko telttakatos sivuseinillä kolmeenkymppiin, joten jos siinä nyt ei ihan kuolleet minkit haise, niin saa luvan kelvata. Vielä en ole telttaani saanut pystyyn (hihi), joten ehkä sieltä vielä ilmaantuu yhtä kivoja ylläreitä kuin millä IV-bartholomeukset ovat elämäämme sulostuttaneet tämän projektin aikana. 

Avainnaulakkoko vaiko avain vain aivan naulakotta?

Seija Ala-Kautta vihaa minun lisäkseni monia muitakin asioita. Olen koettanut myydä hänelle ajatusta Ikean näppärästä reikälevystä, johon saa kaikenlaisia laatikoita, lokeroita, nipsuja, nappeja, neppareita ja naulakoita. Seija on vain murahtanut ehdotukselleni ja lyönyt minua soppakauhalla nivusiin. Tämä aiempi avainnaulakkomme oli nimittäin syvältä kuin Venäjän tavoitteet:

Onhan tämä ihanan boho, mutta kun on myös helvetin kökö.

Tuohon saa ehkä pari avainta kätevästi ja sen jälkeen niitä on laitettava samaan koukkuun pari päällekkäin, mikä saa ne putoilemaan lattialle Crocsien ja muiden kumppareiden sekaan ja sisään. Siitä sitten kiireellä kalastat rrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton avainta jostain saatanan kalossista vain huomataksesi, että auto ei parillisina viikkoina halua käynnistyä. 

“Seija Ala-Kautta vihaa minun lisäkseni monia muitakin asioita.”

Kävin lasten kanssa Ikeassa. Juu, taas kerran. Seija jäi kotiin purkamaan vihaansa haukkumalla anonyymisti pandanpoikasia homoiksi Suomi24:n Keittiövinkit-palstalla. Päätimme lasten kanssa tehdä källin:

Siellä se Seija yläreunassa murjottaa kuin vieraslajiksi tuomittu minkki.

Kyllä, tämä on juuri se reikälevy, jonka vuoksi Seija on polttanut päreensä ja kitarani. Raivokas karjaisu kuului naapurikunnasta saakka, kun Seija näki kuvan.

Tämä oli totta kai vain jekku, jonka tarkoitus oli saada Seija purkamaan patoutunutta vihaansa ja lisäämään itsemyötätuntoa. Tosiasiassa löysimme Ikeasta avainnaulakoksi tämän:

Kyllä jos ei Glorian koti edelleenkään tartu tähän meidän design-kotiimme, niin kyllä on jo kumma!

Irtokoukkuja voi lisätä ja vähentää maun mukaan ja bonarina on takana hylly, jolle voi laittaa vaikka Seijan suosikkiteoksen, Hemmy Tolstoin “Saat sarvikuonon olohuoneeseen, jos luovut turpaan mättämisestä”. Ilmeisesti valinta oli reikälevyä enemmän Seijan mieleen, sillä hän sulkeutui makkariin mököttämään vain neljäksi päiväksi. Viidentenä hän puri minua olkapäähän, mikä on Seijan tapa sanoa, että hän on ok. 

Kolme vuotta sitten 2019

Kas kohta on joulu 

ja kohta on joulu 

ja kohta on joulu taas. 

Ja vittu kun on kolme vuotta 

ollut mieli maass’!

Nuorena bloggaajana sitä jaksoi veuhtoa ideoita ties mistä. Siksipä annoin nokkelia vinkkejä joululahjoiksi rautakaupasta. Toimii kolme vuotta myöhemminkin. Ihan yhtä hyvin. 

Kaksi vuotta sitten 2020

Saimme perstuntumaa siihen miten pers tämä projekti voikaan olla, kun sähkömiehemme alkoi haistatella ja haastella oikeuteen ja naapurimmiäs ajoi tontillemme rähisemään. Sähkömiehestä ei ole pariin vuoteen kuulunut (odottelemme yhä Kuluttajariitalautakunnan päätöstä) ja naapurimmiähestä ei toivottavasti kuulukaan, hän kun poistui taivaalliseen sotaväkeen vuoden alkupuolella. 

Vuosi sitten 2021

Saatiin mainio Stalan terästiskipöytä paikoilleen. Se kuulkaa toimii vieläkin!

“Kappas, talvi tuli.”

Putkispedeilyä - ja kipsikökköä

Ärsyttävää, kun tämä raksaskeida häiritsee blogin kirjoittamista. Olen koettanut kääntää blogipostausten julkaisaikataulua keskemmälle viikkoa, mutta perjantaihin tämä aina nyssähtää. Ja vieläpä usein niin, että kirjoitan tekstiä torstai-iltana - kuten juuri nyt. Ja nyt. Joskus kirjoitan aika myöhäänkin - kuten juuri nyt. Ja nyt. Mutta kun maailma odottaa henkeään pidättäen uusia lukuja raksapassioomme, niin minkäs teet. 

Tipalle meni

Saatiin vesimittari. Naapurimmiäs meinasi, että vesilaitokselle on ainakin parin-kolmen viikon jonot. Alkoi pelottaa, ehditäänkö vesiä saada kytkettyä maalämpöpumpun asennukseen mennessä. Siispä maanantaiaamuna klo 10 laitoimme netitse mittarointitilauksen vesilaitokselle. Tiistaiaamuna klo 9.30 soi puhelin ja kävivät asentamassa mittarin. Ei mennyt kahta viikkoa, meni 23 tuntia. 

Toki samana yönä oli syksyn ensimmäiset yöpakkaset. Ei näyttänyt putki poksahtaneen. 

Harvinainen kuva: vesimittarin lukema on sama kuin tilin saldo. Vain toinen näistä luvuista tulee suurenemaan. 

Jokin tökkii

Talolla tunnelma on ollut tiivis tai ainakin tiivistävä: olen tukkinut ovenkarmeja ja seinien liittymäkohtia pellavalla ja lampaanvillan jämillä. Perintörinsessan tiili- ja hirsiseinän liitoksen tukkiminen oli kyllä syvältä: tökin pellavaa ohuella veitsellä kapeaan rakoon huonossa asennossa ja silti valo paistoi läpi. Ja jos valo pääsee läpi, pääsee äänikin. Lopputulos nyt on mitä on. Millä tahansa mittarilla huono, minun mittarillani ihan kiva. 

“Ei mennyt kahta viikkoa, meni 23 tuntia.”

Pahimmassa tapauksessahan lapsemme alkavat kuunnella pitkätukkaisten hippien soittamaa musaa. Ja jos oikein huonosti käy, eivät tyydy edes Biitleksiin vaan alkavat kuunnella Rollareita. Sekä heidän että meidän mielenrauhan takia koetin siis saada tukittua ääniaukot mahdollisimman tehokkaasti. 

On se rivon näköstä kun tolleen rehottaa. Ei nyt olla missään Woodstockissa. Rakkauden kesä oli jo vuonna 2017.

Tasokas yrittäjä

Laitoin myös keittiötasot tilaukseen. Välillä yrittäjät tekevät kyllä kovin hankalaksi heidän työllistämisensä. Kodin Terrassa oli kohtuuhintaista koivutasoa kaupan. Siitä olisi pitänyt tehdä leveämpi kahdesta palasta liimaamalla, joten tiedustelin puusepältä, onnistuuko. Onnistuu.

Tiedustelin, mikähän tuollaisen työn hinta olisi.

“No se aika menee mikä menee, ei sitä voi näin sanoa. Tuntityönä se tehdään. En mä rupea veikkailemaan.” 

Jos on vaarana, että yrittäjä ei tienaa tarpeeksi, asiakkaalta on syytä laskuttaa liikaa.

Mjaha. Yrittäjä siirsi näppärästi vastuun laskun loppusummasta asiakkaalle, joka ei osannut arvioida, meneekö tunti, viikko, vuosisata vai neitsyys. 

“No se aika menee mikä menee, ei sitä voi näin sanoa.”

Asiakas osti tasot Bauhausista, jossa liimaaminen maksoi 40€/metri. Ei se halpaa ollut sielläkään, mutta ainakin asiakas tiesi, miten paljon köyhtyy.

Mikä on valkoista ja ihampaskaa?

Jos joku muuten haluaa perustaa “Kipsilevy, tuo Belsebuubin uloste” -yhdistyksen, liityn siihen heti ja kiljuen. Hirveetä paskaa saatana. Förlåt min svenska, lilla skitstövlar. Mutta kun niin se vaan on. Ensin sitä murenevaa persenäkkäriä haetaan kaupasta. Sitten se koetetaan saada ehjänä taloon. Sitten timpuri kiinnittää sen alustavasti ruuveilla, sahailee, kiinnittää lisää, laittaa saumanauhaa, paklaa, puklaa, paklaa lisää, fiksaa kulmia ja sitten se ehkä on valmis tapetoitavaksi. 

Olisi niiiiiiiiin pitänyt ottaa ihan joka seinä hirttä. Olisi tullut halvemmaksi ja kipsilevyn kaipuussa räytymisen yllyttyä liian polttavaksi olisi halutessaan voinut asentaa tuota pahvien väliin pakattua albiinojakin paskaa. 

Tämä on hyvä kuva, sillä siinä ei näy kipsilevyä.

Tyhmä mummo sieltä idioottien palvelutalosta sanoo, että onhan se kipsilevy kätevä materiaali. Arvoisa mummo, tukehtukaa siihen bingolappuunne tai edes hukkukaa terapia-altaaseen. Ei ole. Kipsilevy syntyi, kun raksa-alan ammattilaiset saivat lobattua materiaalin, joka tuottaa heille parhaiten työtunteja. 

Mutta nyt on sitten tapetoitavaakin seinää. Joku kakkavaippa siihen kuitenkin viskaa viikon päästä muutosta duplon ja nurkassa on ruhje seuraavat 27 vuotta. Perikunta sitten fiksaa. 

Jos tuon laudan poistaa, terassin alle mahtuu jemmaamaan suppilautoja, hirvenraatoja ja kaikki toteutumttomat unelmansa. Ja sen ilmakuivatun isoäidin.

Kahden vuoden projekti päättyi rahanmenoon

Aijuu, ostettiin se keittiö, josta olen keuhkonnut täällä, täällä, täällä ja varmaan kännissä ja läpälläkin. Nyt on tullut ihan kuistille asti kannettuna litteää pakettia. Päädyimme ottamaan Giggelby-kylmäkalusteetkin Ikeasta, kun niissä oli jämäkät kahvat. Seija Ala-Kautta on pitkän parisuhteemme aikana päässyt jo väsähtämään löysään ja lutruun kahvaan, josta ei saa otetta, joten nyt otettiin kämmenkaupalla ruotsalaista jöpöä. Lavemang-uuni ja Hårsäck-liesitasokin tulevat samasta paikasta. 

Tää ei kyllä ole keittiö. Tää on kodinhoitohuone.

Tää ei kyllä ole kodinhoitohuone. Tää on keittiö.

Balle Ramstedt hade larvar i sina genitaler. Därför måste han köpa ett nytt kök.

HV IV!

IV-heebothan omalta osaltaan nostivat paskaraksamme raksapaskan tunkion korkeutta, kun jättivät tulematta kesäkuussa, kun oli liian kuuma. Nyt kun saatiin yöpakkaset, he saapuivat. Laitoin taannoin suht tiukan viestin LVI-veijoille, jossa kerroin, että muutamme taloomme lauantaina 9.10. (paskat me mitään muuteta, mutta älkää kertoko niille). Ilmoitin, että lattiat vahataan perjantaina 1.10. ja sen jälkeen sisällä ei enää putkeilla. Kerroin myös, että Termex puhalletaan tiistaina 5.10, minkä jälkeen yläpohjassakaan ei enää putkeilla. 

IV-tepot odottavat, josko putki ensi keväänä alkaisi versoa.

Vielä mainitsin, että maalämpöpumppu kytketään keskiviikkona 6.10. LVI-anterot sanoivat kytkevänsä sen jälkeen vesiä joko perjantaina 8.10. tai maanantaina 11.10. Ilmoitin, että perjantai on oikein hyvä, sillä muutamme taloon lauantaina. Olin sen verran armollinen, että myönsin heille luvan tehdä asennuksia myös vielä muuttopäivänä (jolloin siis emme vielä pääse muuttamaan, mutta älkää kertoko niille). 

IV-jampat pääsivät liikkeelle, kun sopiva lääkitys löytyi. Taustalla foliopakattu IV-putki, joka näkyy yhtä hyvin kuin IV-joonaksetkin tontilla viimeisen kolmen kuukauden aikana.

Koska vastaavan mestarimme projektinjohto on ollut yhtä jämäkkää kuin merinorsun ripuli, mitään ei ole aikataulutettu missään vaiheessa. Näin hetkisessä loppukirivaiheessakin vastaukset saattavat tulla n. viikon viiveellä. Olen vielä jonain päivänä hänelle kiitollinen, kun tajuan saaneeni yli vuoden mindfulness-kurssin. Wax on, wax off, wax on, wax off ja kurkipotku tykyttävään otsasuoneen. Ne tietää ketkä tietää.

“Maailma odottaa henkeään pidättäen uusia lukuja raksapassioomme.”

Uusi tuttavuus - ulosotto

Jos joku olisi aikoinaan kertonut minulle kuin tyhmälle lapselle, mitä taloprojektimme meidän taholtamme vaatii, olisin ostanut teltan, vienyt sen kellarikomeroon ja kaivautunut sohvan pohjalle. Pelkästään tavaroiden kantamiseen on mennyt kymmeniä tunteja, maalaamiseen n. 300 vuotta ja muuhun hankkimiseen ikä, terveys, nuoruus ja hermo. 

Talo kyllä valmistuu pikkuhiljaa, mutta tili tyhjenee isokovaa. Oman työn osuus ei meidän kohdallamme tarkoita sen kummempia säästöjä, vaan se on työtä, jota on turha teettää muutenkin kiireisillä timpureilla.

Pösilöt pikku pellavapäät 

Timpurien ollessa pidennetyllä viikonloppuvapaalla saimme heiltä pyynnön tiivistää pellavalla ikkunoita. Se oli ihan mukavaa hommaa: puukiilalla pellavariveen tökkiminen tuntui onnistuvan ilman TE-keskuksen järjestämää koulutustakin. Tai sitten tehtiin sekin väärin ja talomme homehtuu ja tilimme tyhjentyy. Paljon aikaa siihenkin hommaan sai kulumaan. Hikikin tuli. Silti mieluummin pellavan tömppäämistä kuin maalaamista.

Arvokkainta tilkemateriaalia on DDR:n kuulantyöntäjien peruskuntokaudella kerityt kainalokarvat. Sitä oli aikoinaan paljon tarjolla.

Mutta maalatakin piti. Seija Ala-Kautta suihki yhä lisähuoneita päärakennuksesta ja minä hoitelin piharakennuksen kattoa vähän vähemmän paskan valkoiseksi. Vielä kodinhoitohuoneen ja mahdollisesti saunatuvan katto ja sen jälkeen ei tarvitse enää koskaan maalata mitään. Paitsi talo ulkoa. Ja räystäänaluslaudat. Ja kylpyhuoneen kattopaneelit kuultomaalilla. Ja kattolistat. Ja kylpyhuoneen kattolistat kuultomaalilla.

Alkuviikosta Seija Ala-Kautta palaveerasi vastaavan työnjohtajan ja timpurien kanssa. Timpurien suhteen ei edelleenkään tarvitse olla huolissaan: hommia tehdään fiksusti ja taidolla. 

“Puukiilalla pellavariveen tökkiminen tuntui onnistuvan ilman TE-keskuksen järjestämää koulutustakin.”

Pientä stressiä aiheuttaa piharakennuksen alapohjassa orpona nököttävät putket, joista kukaan ei tunnu tietävän, mitä ne ovat ja mihin ne tulevat. Märkätilathan on piharakennuksessakin jo valettu, joten toivottavasti ei tarvitse ruveta piikkaushommiin. LVI-rintamalla on muutenkin ollut hiljaista. KVV-IV-vastaava on tietämämme mukaan ollut hengissä ainakin vielä alkuvuodesta 2020. 

"Noi irtoputket on vaan viemäreitä, mutta kyllä kakki voidaan nykyään siirtää langattomasti."

Olin pyytänyt Seija Ala-Kauttaa tsekkaamaan timpureilta, olivatko nämä teipanneet alumiinipaperin reiät ennen kuin laittoivat saunaan paneelit päälle. Timpuri oli kuulemma suorastaan tuhahtanut, kun noin tyhmiä edes kysellään. Totta kai. Vaikea on vain tottua siihen, että joku tekee hommansa hyvin pyytämättäkin.

Meillehän ei tule kipsilevyä - meille tuli kipsilevyä

Olen ujuttanut itseni myöhempien aikojen pyhien kipsilevyn kammoajien seurakuntaan. Siksi kevyisiin väliseiniin tuli vaneria. Paitsi että kosteisiin tiloihin tarvittiin laattojen alle kipsilevyä. Ja ehkä väliseiniinkin. Kysymys kuuluukin, miksi helevetissä sitten hankimme sitä vaneria kipsilevyn alle? Mutta kyllähän nämä jutut pitäisi tietää. 

“Kipsilevyä”

Nyt siis päärakennuksen kylppärin vaneriseinien päälle tulee märkätilakipsilevy ja sen päälle vedeneriste ja sen päälle laatat. Koska huoneeseen tulee suihkukaappi, kosteusrasituksen ei pitäisi olla hirmuisen suuri. Turhia satasia vaneriin kuitenkin upposi ja huone pienenee turhia neliösenttejä. 

Kipsilevyä. Kaikki pilalla.

Tyttäremme Perintörinsessankin huoneeseen meille suositeltiin seiniin vaneria, jotta saadaan siihen päälle jotain hempeää yksisarvistapettia. Vanerin päälle ei nyt vain oikein saakaan hyvin tapettia, joten vanerin päälle laitettiin - jep - kipsilevyä. Mihinkähän muualle me vielä voisimme laittaa kipsilevyä? Saunaan? Keittiöön? Sänkyyn? Bebbuun?

Tapetiksi tyttäremme toivoi pinkillä yksisarvisella ratsastavan K-poplaulajan, joka tekee TikTok-tanssia sydänsilmäfiltterillä. Hän saa Birger Kaipaisen Kiurujen yö -tapetin. Hän ymmärtää sitten vanhempana. 

Piharakennuksen kylppärissä roiskuu sen verran enemmän, että sinne hankin suihkun nurkkaukseen Tulppa-levyä. Ei vain aiemmin tullut mieleen, että suihkusta roiskuu vettä hirsiseinälle ja pesuhuoneen ovelle käytännössä väkisin, joten timpurimme ehdotti suihkuseinän hankkimista. 

Vasemmalle ovenpieleen ja oikealle ikkunanpieleen tulee kääntyvät kapeat suihkuseinät. Nekin siis menevät pieleen.

Toria selaamaan. Alle vuorokaudessa löysin kaksi 40-senttiä leveää suihkuseinää Vantaan Pähkinärinteestä, tuosta suihkuseinäkulttuurin Pariisista. Hupaisasti seinät olivat saman taloyhtiön eri taloissa viidentoista metrin päässä toisistaan, joten logistiikka ei olisi voinut olla helpompi. Pehmusteena peräkärryssä oli finnfoamia, kivivillalevyjä ja pari pelastusliiviä. 

Puuhellan luukku - lisää vain kaikki muu

Tiiliä pitäisi tulla ensi viikolla pihaan seitsemän (7!) lavallista. Kun pneumokokkibakteerin karvatupen kokoisella tontilla lojuu edelleen roinaa kuin räppärin rännissä,  joutunemme tekemään tiilille tilaa. 

“Kipsilevyä bebbuun.”

Suurin osa tarvittavasta kamasta tulee tiilien mukana: laastit, nuohousluukut, savupellit ja vaikka mitkä. Kyttäilin puuhellan luukkua pidempään ja sellainen löytyi lopulta suht järjellisellä hinnalla. Luukun kriteerinä oli sama kuin leivinuunissakin: mahdollisimman iso lasiluukku, jotta liekkien loimotus luo atmosfääristä tunnelmafiilinkiä ja perheemme olisi hetken onnellinen kuin neandertalilaiset leirinuotiolla. Ainakin olemme yhtä rumia.

Puuhellan lasiluukku on juuri niin kivan näköinen kuin toivoinkin. Jokin tässäkin hommassa menee vielä persiilleen.

Mutku mutku mutku. Aina tarvitaan muuta, lisää ja kaikenlaista ja vähän päälle. Arina? Tuhkalaatikko? Napalmi? Matin ja Tepon kootut? Hellankannenhan hankin jo yli vuosi sitten. Ainoa ongelma on se, että se onkin vähän liian pieni. Se kun on kooltaan mallia 3A ja pitäisi olla 4A. Siihen ei auta, vaikka kuinka hinkutettiin ruostetta pois ja entisöitiin liesimustalla. 

Vouti kintereillä

Meidän entinen kotimmehan on siis kadonnut tältä planeetalta. Lopetimme jätefirman kanssa sopimuksen, kun emme enää tuossa osoitteessa ole jätteitä tuottamassa. Teimme uuden sopimuksen uuteen osoitteeseemme (vaikka olemmekin irtolaisia). Tämän uuden sopimuksen laskut tulevat uuteen osoitteeseemme, mutta vanhan sopimuksen loppulasku lähetettiin vanhaan osoitteeseen. Siis sinne, jonka sopimus päätettiin, koska sieltä muutettiin pois. 

Tuohon osoitteeseen on kannettu pitkin kevättä ja kesää laskua, huomautusta, muistutusta ja lopulta perintäkirjettäkin. Nyt lopulta Ulosottovirastosta (Taloustutkimuksen mukaan Suomen toiseksi siististi coolein duunipaikka vuonna 2020) tuli ulosottokirje. Se sentään tuli uuteen osoitteeseemme. Laskun summa on 15 euroa, korot ja kulut 26 euroa. Jotkut muut kulut, kulunkulut, kilinkellit ja perintäfirman johtajien bordellibonukset vielä vähän päälle. 

“Neandertalilaiset leirinuotiolla.”

Taloutemme ei tähän kaadu, mutta hupaisaa, että kunnallinen vesilaitos ja sähkölaitos saivat tiedot suoraan muuttoilmoituksen myötä, mutta roskishemmoille piti ilmoittaa erikseen. Eipä tullut mieleen. Mitähän muita laskuja siellä postilaatikossa vielä on? Ja onko postilaatikkoakaan? Jos sitä nyt jo psyyke antaisi myöten käydä entisen kodin savuavilla raunioilla.

Kai teita ma kaipaan

Nyt kun tontilla hääräävät kivat hyvät timpurit, olo on asioiden edistymisen suhteen suht rauhaisa. Lasikaiteiden välitolpat ovat nyt paikoillaan, joten pari lasihemmoa tulee tekemään tarkistusmittaukset ja tekevät sen jälkeen tarjoukset.  Säädösten mukaisesti terassilasin tarvitsee olla laminoitua, karkaistua, rutonkestävää ja vedenalaisten taikakääpiöiden Venetsian viemäreissä EU:n kieltämillä mehupilleillä suupuhaltamaa. Motonetissä on tälle lasille ihan oma hyllypaikka - siinä psyykenlääkkeiden ja pessaarien välissä.   

Siellä ne on: kaiteet. Vielä lasit, ja talomme on taas vähän kalliimpi.

Keittiö - mahtuu, ei mahdu, mahtuu

Jotta vaan mikään ei olisi helppoa ja selvää, timpuri ilmoitti, että suunnittelemamme keittiö ei mahdu, öö, keittiöön. Siinä pyöriskelimme ja hyöriskelimme keittiön lämmönluovutuslevyillä kuin kaksi iloista kimalaista ja koetimme surrata selkoa Ikean ala-arvoisen epäselvistä printeistä. Jumankaare, kun keittiön mitoista ei saa paperilta selvää. Diggiloo ja lihattomat pullat henkesi kanssa vaan sullekin, du gamla du fria. 

Minä olin kuitenkin amatöörisuunnittelijan varmuudella sitä mieltä, että keittiön toisen sivun pitäisi mahtua, vaikka mukaan laskettaisiin vaaditut kakkapyllylisäeristyksetkin, joista ei ole hevon helevetin hyötyä. Timpuri (se osaava ammattimies) meinasi, ettei mahdu, vaan följärin päälle menee, vaikka piti loppua följäriin. Minä sanoin, että mutsis oli. Timpuri vastas, että joka toiselle sanoo, on limainen ällömato. 

“Keittiö ei mahdu, öö, keittiöön.”

Mutta kyllä se keittiö mahtuu. Olin vain tehnyt niin typerän suunnitelman, että se ei ollut timpurille avautunut. Ei mikään iso triumfi minulle suunnittelijana. Olennaista kuitenkin on, että suunniteltu keittiö yhä mahtuu, öö, keittiöön. 

Hyvästi hirsiseinä. Nähdään seuraavan kerran, kun vanerit ja koolaukset puretaan kosteusvaurion tieltä. Mutta ensi kesään on vielä pitkä matka.

Olimme Seija Ala-Kauttan kanssa ajatelleet, että keittiön välitila jäisi hirrelle ja Ikean kaapit roikkuisivat suoraan seinän kiskoissa. Timpurit kuitenkin tyrmäsivät tämän ajatuksen sen verran vahvasti, että siellä se horjuu edelleen köysissä ja ottaa lukua. Nyt keittiön koko toisen sakaran seinään tulee liukukoolaus, päälle vaneri ja seinän ja vanerin väliin selluvillaa 5 senttiä. Hyvä puoli on se, että rakennusvalvonnan vaatimukset täyttyvät. Huono puoli on se, että lisäeristys on ihan turha ja tyhmä. Ihan sama, kunhan joskus päästäisiin uuteen kotiin. Paino sanalla palvelutalo kutsuu. 

“Ihan sama, kunhan joskus päästäisiin uuteen kotiin.”

Vanhaa hirttä - märkää kipsilevyä

Kodotushan on nuorison suosimassa kuvainjakopalvelussa, Instagrammassa. Kodotus on myös siellä nimellä kodotus, koska hotbikinibabe69 oli jo varattu. Ota seurantaan, koska se on trendikästä ja kliffaa hei. 

Hieman säälien olen siellä Insta-grammissa seurannut muuan hirsitalon rakennuttajia. Näillä rassukoilla on kuulkaa hutiloitu kaksikerroksinen hirsitalo alle viikossa jo peltikattoa vaille valmiiksi. Teki mieli heitä ihan Instrumentgramin yksityiskirjeellä varoittaa, että hosumalla ei tule kuin mammutilta lamellia. 

Meillä sen sijaan hommat on tehty rakkaudella. Jokaisen työvaiheen jälkeen talon on annettu asettua ja levätä, koska hirsi on maailman hengittävin rakennusmateriaali. Pystytys aloitettiin marraskuun puolivälissä ja jo neljä kuukautta myöhemmin maaliskuun puolivälissä saatiin piharakennus ja terassikin aluskatteelle. Mielestäni tämä aika onkin minimi, jossa hirsitalo kannattaa pystyttää - toki se saisi mieluummin kestää vieläkin kauemmin, jotta talo saa rauhassa painua jo ennen pystytystäkin. Meilläkin osa talon materiaaleista ehti painua jo niin paljon, että vasta nyt lumien sulettua alkaa nippuja paljastua pihalta. Nyt pystyttäjät ovatkin taas olleet kolmen viikon suunnitteluretriitissä, jossa on varmasti vedetty strategiset suuntaviivat seuraavalle laskutuskaudelle sekä jaettu seuraavan kuukauden työpäivän tehtävä. Vastaava mestarikin varmasti vastailee vielä seuraavan kvartaalin aikana.

Kun pystytys alkoi, hirsi oli vielä vaaleaa, tukkani tumma ja tekemisen meininki leijui vetten päällä.

Peltikaton asentajat tulivatkin ihan liian nopeasti hommiin. Pelkään, että aluskate saa shokin ja repeää kuin temppelin esirippu, kun se ei ehtinyt olla paikallaan kuin reilun viikon. Mutta pellittäjät ovatkin nuoria miehiä, ja heidän pomonsa vastasi puhelimeen, joten menköön sen piikkiin.

“Hosumalla ei tule kuin mammutilta lamellia.”

Katot ovat nyt siis pellin alla. Kattoturvatuotteita ja rännejä vielä puuttuu, mutta niin puuttuu maailmanrauha, saari Bahamalta ja kivi Beatlesin haudan suultakin, joten tätä keskeneräisyyttä pystyn kestämään paremmin kuin hirsien porausreikiin valuvaa sulamisvettä. Talon kattaminen on täytetty. 

Google tuntee jopa mieltymykseni perverssiin huumoriin, kun se tarjoaa kohokohtana rännän kastelemaa lampaanvillaeristettä.

Hain taas samoja teippejä samalta mukavalta myyjältä samasta kaupasta samaan hintaan. Tyttäreni Perintörinsessan kanssa nautittiin matkalla Ikean kasvishodarit rrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton peräloosterissa istuen ja Kehä kolmosen ahtokulkuja kuunnellen. Siis auto oli parkissa. Edes minä en ole niin huono isä, että. Tai siis auto oli kuitenkin parkissa. 

Viime viikon passiossahan resitoin, kuinka skarpisti projektiamme joka sekunti edistetään ja miten omistautuneesti jokainen koneiston osanen kuoppaa kaivaa kuten toivoisit itsellesi tehtävän ja all you need is love. Nyt pääsiäisenä on ollut ymmärrettävästi hiljaisempi viikko. 

Tivun kiveä provleema: kelvaanko hiukovalaksi.

Kun ammattilaiset relaavat Öljymäellä, amatöörit rellestävät Golgatalla. Pääsiäislauantaina saimme avuksemme metsätalousasiantuntija Tapio Samboran, joka toi mielenkiintoisen näkökulman talomme hirsien ikään. Meillähän ei ollut käynyt mielessä laskea vuosirenkaista, minkä ikäiset kuuset ovat kotimme vuoksi henkensä heittäneet. Mr. Sambora laski ammattinsa tuomalla varmuudella, että tämänkokoisiin hirsiin on tarvittu 70-100-vuotiaita kuusia. Siinä on siis kaatunut kahdeksankymppisiä enemmän kuin koronaan konsanaan. Nämä tukit on kaadettu jostain Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen Getsemanesta ja ne on siis istutettu suunnilleen niihin aikoihin, kun 

- isä lampun osti

- arbeit macht frei

- miehet oli rautaa

- vastaava mestari kolmasti vastuunsa kielsi

- mä sinut kohtasin

Oli ilta ihanin, kun sain kuulla Mr. Samboran näkemyksen siitä, että massiivihirressä hiili on varastoituna parhaalla mahdollisella tavalla. Tai näin asian ainakin tulkitsin, minulla kun on hyvin pienet ja ruskeat aivot.

“Tona vuonna kuoli dinosaurukset. Tossa solmittiin Pähkinäsaaren rauha. Ja tossahan on mun sormi!”

Kunniatohtori Häßique-Nußique Touhula-päiväkoti Ylivilkkaasta Kihomadosta sieltä jo malttamattomana tiedustaa, mitä sitten raksalla teimme. Noh, arvon kutisevan persiin kunniatohtori, maalasimme ja siivosimme. Tiedän, uskomattoman jännää. 

“Tämänkokoisiin hirsiin on tarvittu 70-100-vuotiaita kuusia.”

Tonttimme on aivan täynnä silppua, sälpettä, jämää ja pätkää. Maalattua lautaa, vettynyttä kipsilevyä (ihan parasta Irish coffeen kanssa), tupakantumppeja, ruuveja ja nauloja murskeeseen maastoutuneena, pakkausmuovia, norppia, listaa, lastaa ja niskapaskaa. Näitä kasailtiin sellaisiin paikkoihin, joista joudumme ne varmasti siirtämään uusiin paikkoihin, kun joku meidät kavaltaa.

Lasteni Nonstoppolosin ja Perintörinsessan kanssa myös maalailtiin räystäänaluslautoja samalla, kun Seija Ala-Kautta teki kaiken älyä ja voimaa vaativan työn. Lasten kannalta kivaa on, että jopa samassa korttelissa asuu vanhoja eskarikavereita, joiden kanssa leikki tuntui jatkuvan siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. 

Laudalle ei tule räystään alla kylmä, kun sillä on näin hyvät karvat omasta takaa.

Lauantaina ja sunnuntaina olikin tehtävä se, mitä tontilla tehtävissä oli, sillä maanantain sään paras puoli oli, ettei taivaalta tippunut kolmeakymmentä hopea-asteroidia, jotka pierevät Matin ja Tepon tuotantoa takaperin. Tontille ei siis tehnyt mieli kuin tarkistamaan, kuinka paljon mikäkin pressu oli falskannut vettä ja kuinka arvokkaiden puumateriaalien päälle. Jossain hangen allahan on vielä mm. nuubialaista eebenpuuta, josta pystyttäjät tekevät huussin riukuja ja brasilialaista ruusupuuta, jota laitetaan nastarenkaiden alle, jos traktori juuttuu mutaan. 

“Norppia, listaa, lastaa ja niskapaskaa.”

Maanantai osoittikin todeksi paskuutensa. Joka juuttaan pressu ja muovi oli lentänyt perkeleellisessä illan ja aamun tuulessa paikaltaan. Kaikki se kuukausia turhaan tontilla lojunut puu ja kipsilevy on nyt siis märkää kuin viimeisen ehtoollisen viini. Ja tätä jaksan edelleen ihmetellä ja harmitella: kärpäsen persiistä löytyneen kihomadon munan kokoisella tontilla hillotaan kamaa, jota siellä ei pitkään aikaan tarvita. Ovet piti kiireellä tilata tammikuulle - paketeissa edelleen. Kuukausi sitten pystyttäjät pelottelivat, että pellavarive alkaa loppua - hain rivettä ja se on edelleen paketissa, sentään kuivissa sisätiloissa. Jostain syystä piharakennuksen ikkuna on jätetty etukuistille säilytykseen. Se kastui. Minun osaamiseni / jaksamiseni ja pätevyyteni ei näihin hommiin riitä ja muut pesevät kätensä. 

“Löytyy pressuni tuulen tieltä, koko proggis on ihan sieltä, onko tässä nyt mitään mieltä, homma haiseekin persehieltä, hakkaan otsalla ovenpieltä, pian näytän kaikelle kieltä.” (säv.&san: Massi-Kassi, Lassi, sov. Dei, Agnus)

Operaatio “Piharakennuksen kalustus” (toiselta nimeltään “**tun idiootit, siellä ei ole vielä edes lattiaa”) laukesi laukalle, kun kävin hakemassa ensimmäinen Vallentuna-vuodesohvan palasen Kanta-Hämeestä. Siellähän on järjestetty jo vuodesta 1974 eaa perinteiset Hikiän heteka- ja perhehelvettiviikot, pääesiintyjänä Tauski. Kannatti ostaa, kun halvalla sai. 

Nyt tuli kyllä huono postaus. 

“Instagram: @kodotus. Ota seurantaan. Auts töks töks!”

Väliaikaiskämppä tuli - ja meni

Lähdetään nyt siitä tosiasiasta, että nyt on ollut nätistikin sanottuna helvetin paska fiilis. Toiset toimivat kriisin hetkellä tehokkaasti ja kylmän viileästi. Minä sen sijaan olen ollut kuin rrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto tulipalopakkasilla: käynnistyn jos käynnistyn ja kaikenlaista murhetta on koko ajan. 

Kiitos puolisoni Seija Ala-Kauttan kamat on saatu pakattua ja lapsetkin ovat saaneet ruokaa. Oma kontribuutioni on ollut ajaa kamojamme varastoon. Sen suhteen meillä kävi oiva munkki, kun saatiin niin iso tila, ettei jokaista pinoa tarvitse nostaa kolmen metrin korkeuteen saadakseen kaiken mahtumaan. Paino sanalla mitentätäroinaaonnäinpaljon. Mutta pitäähän joka taloudessa olla puolimetrinen ledvalaistu muovitonttu, kora ja Otamatone. 

Näissä laatikoissa on osa avaimenperäkokoelmaani.

“Kiitos puolisoni Seija Ala-Kauttan kamat on saatu pakattua.”

Ajatus siitä, että parin viikon sisällä talo jyrätään, painaa edelleen niin musertavana, että voin fyysisesti pahoin. Tätä asiaa on veivattu jo neljä vuotta (olen veivannut tätä asiaa jo tässä blogissakin pari vuotta, sori siitä). Ei auta, silti ahistaa ja pahasti. 

Meillä on ollut alusta saakka mahdollisuus majoittua vanhempieni kämppään Helsingissä. Se olisi halpa, mutta vähän kaukana lasten koulusta ja työpaikaltani. Etuna olisi edullinen hinta ja (muuten) mukava sijainti. Olemme kuitenkin koettaneet etsiä kotikaupungistamme kämppää edellä mainituista syistä. Ja sitten tärppäsikin, löytyi kelpo vaihtoehto:

Plussat:

Vuokra - ok, kalliimpi kuin vanhempien kämpässä, mutta vähintäänkin siedettävä

Vuokra-aika - joustava. Loistavaa! Kun ei ole tietoa, valmistuuko piharakennus kahden kuukauden vai Joe Bidenin toisen kauden loppupuolella, mahdollisuus asustella sen aikaa kun tarvis, on iso plussa.

Sijainti - kotikaupungissamme, sinänsä ok. Eurolla ei saa Ferraria. 

Koko - n. 40 neliötä. Mahdutaan.

Tää me otetaan. Muutto tämän alle viikon päästä. Kiva, lapsetkin innostui. Sovittu.

Miinukset:

Ei saatukaan kämppää.

Yhä löytyy aarteita myytäväksi. Potta, anyone? Lisämaksusta ilman lisätäytteitä.

“Ei saatukaan kämppää.”

Eläkkeelle jäänyt kunnantaksidermisti sieltä Tuusulanjärven levälautalta kyselee, että eikös se nyt ollut jo sovittu. Olihan se, arvon taksidermisti. Näin siinä kävi:

Kämppä oli vuokrattu yritykselle, jonka työntekijä majoittui kämppään muualta Suomesta pääkaupunkiseudulla käydessään. Firma oli tehnyt vuokrasopimuksen maaliskuun loppuun, mutta työntekijä oli lähdössä jo helmikuun lopussa. Itse asiassa jopa niin kovalla vauhdilla, että vessanpönttökin oli täynnä kiihdytysraitoja. Vuokranantaja lähti siitä, että hyvittää kuukauden vuokran firmalle ja me muutamme maaliskuun alussa. Firman toimitusjohtaja taas lähti siitä, että jos jostain voi vetää herneen nenään, niin siitä vedetään. Mehän ei täältä lähdetä!

Kävimme keskiviikkoiltapäivänä sopimassa asiat, torstaiaamupäivänä vuokranantaja pudotti tämän pommin. Elämäni lyhyin vuokra-aika, 18 tuntia. 

Ja eiku Toriin, Saton, Lumon, Oikotien, Etuoven, Nuorisoasuntosäätiön ja ties mille sivuille. Ei oikein tärpännyt, kun minimivuokra-aika oli 6 kuukautta. Optimismini ei kaiken tämän jälkeenkään ole ilmeisesti karissut, kun ajattelisin puolen vuoden olevan liian pitkä aika. Facebook lauloi, kun pyrimme muistuttamaan kaikki kavereitamme, että kukaan ei koskaan ole missään kärsinyt yhtä paljon kuin me ja mekään emme ole tähän mennessä kärsineet niin paljon kuin kärsimme juuri nyt.  

Sininen on teippi, siniset on saumansa sen. Valkoiset on karmit, persaukisuutta symboloiden.

“Jos jostain voi vetää herneen nenään, niin siitä vedetään.”

Saatiin vinkki kämpästä. Käytiin katsomassa. 

Plussat: 

Sijainti - kotikaupungissamme, lähellä nykyistä kotia, kauhakuormaajan rouhaisut saattavat kuulua parvekkeelle myötätuulella. Helppo koulu- ja työmatka.

Vuokra - edelleen kohtuullinen, joskin kalliimpi kuin kahdessa muussa vaihtoehdossa. 

Vuokra-aika - vappuun asti, sitten alkaa putkiremontti. Ei tarvitse roikkua liian pitkällä sopimuksella.

Miinukset: 

Sijainti - kauhakuormaajan rouhaisut kuuluvat parvekkeelle myötätuulella

Vuokra - edelleen kohtuullinen, joskin kalliimpi kuin kahdessa muussa vaihtoehdossa. 

Vuokra-aika - vappuun asti, sitten alkaa putkiremontti. Vuokra-aika on todennäköisesti liian lyhyt siihen, että pääsisimme muuttamaan piharakennukseen vapulta.

Kylppäri - jos haluaa suihkuun, pitää joko kiivetä pesukoneen yli tai ryömiä lavuaarin alta.

Otettiin kämppä. Tämä jopa saatiin.

Hiihtoloma ei siis ihan talven riemuissa sujunut. Vanhemmat pakkasivat ja roudasivat ja lapsenvahdin hommaa hoiti Roblox. Ei tehty tuohilehmiä, eikä juotu kuumaa mehua termoksesta hiihtoretkillä. Lapset sentään tekivät lumesta Totoron. Sekin sitten suli. 

Studio Ghiblin suurimpia menestyksiä on Liikkuva linna. Meidän jatko-osamme nimi on Hyytynyt raksa-auto.

“Ei tehty tuohilehmiä, eikä juotu kuumaa mehua termoksesta hiihtoretkillä.”

Mutta hei, tämän uhriutumisen ohellahan meillä on sellainen raksaprojektikin. Mitähän sinne? 

Räystäänaluslaudat saatiin päärakennukseen. Näyttää heti taas vähän valmiimmalta. 

Ikkunat teipattiin ulkopuolelta ja sisälle tungettiin pellavarivettä. 

Siellä se rrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrraksa-auto pellavaisen akkunan takana jönnöttää. Sammui taas, mutta olihan pakkastakin +5 astetta.

“Tämän uhriutumisen ohellahan meillä on sellainen raksaprojektikin.”

Alapohja alkoi olla lähellä valmista. Kiesus se onkin kestänyt, mutta työnjälki näyttää kyllä hyvältä. Homma jatkui siihen perään sisäkaton pahvittamisella. Meille tulee ilmansulkupahviksi Termex Kraft. Se toimii molekyylisellä atomivärähtelytasolla yhdessä Termexin selluvillan kanssa ja on ruskeaa. 

Sain sanottua työmiehille, että jatkossa ei enää passaa tupakoida talon sisäpuolella. Aika kivasti siellä leijui röökinhaju ja se ei ole ehkä ihan sitä sisäilmaa, mitä tässä haetaan. Tuskin tuo nyt sentään pysyväksi vielä tässä vaiheessa jää.

Rautakaupoissa on yhä vähän sellainen olo kuin olisi Borat-uikkareissa kauneimmissa joululauluissa; ammattirakentajat nojailevat ammattirakentajien tiskeihin ammattirakentajahaalarit päällään ja itse koettaa olla maksamatta ihan kaikesta ihan täyttä hintaa. Mukavaa(kin) palvelua ja kiitettäviä alennuksia olen onnistunut kyllä saamaan, mutta eivät ne aina helpolla ole tulleet. 

Sikaflex, kavereiden kesken Notkea Persu.

“Jatkossa ei enää passaa tupakoida talon sisäpuolella.”

Tapaus 1:

Rakentajapalvelun kaveri antoi teipeistä alennusta 40 prosenttia. Kassalla summa oli ihmeen suuri. Onneksi avasin suuni, sillä kassan täti oli luullut alennusprosentin ensimmäistä nelosta ykköseksi. 

Tapaus 2:

Samoja teippejä sekä Sikaflexiä hakemassa. Kävin ensin muuan toisessa rautakaupassa. Kovin Turha keikka. Ensinnäkään Tescon no 1 -teippiä ei ollut valikoimissa ja muutenkin ilmansulkuteippien valikoima oli yksi. Kassalla kysyin, millaista alennusta näistä rakentajana saa, jolloin kassan täti puolihappamana sanoi, että “mun täytyy ne täältä erikseen kaikki katsoa”. Pyysin tätiä siis erikseen sieltä katsomaan. Sikaflexistä sai alennusta 7 prosenttia ja teipin alennusprosentti oli nolla. Enpä ostanut. Siitä seuraavana aamuna olikin 

Tapaus 3:

Ajelin Helsingin puolelle saakka teippien perässä. Otin parikymmentä rullaa. Ovh. 33 euroa rulla. Ei mitään köyhien teippiä. Näistä oli kuitenkin tippunut kahdella aiemmalla kerralla se 40 prosentin alennus. Niinpä menin samoja prosentteja vinkumaan nytkin rakentajapalvelun miäheltä. Oli ystävällinen ja teki parhaansa kaivaakseen minulle niin hyvät prosentit kuin kone antoi myöten. 38 prosenttia antoi. 

Tulosti kassalapun ja marssin kassalle. Siellä ihmettelin hintoja, kun ei kovin halvalta vaikuttanut. Marssin takaisin rakennuttajapalveluun. Ihmeteltiin yhdessä. Todettiin, että ei olleet alennukset tulleet perille kassalappuun asti. Teki uuden. Edelleen ongelmaa. Kolmas kerta - tällä kertaa kone herjasi, että noin montaa teippirullaa ei ole olemassa. No ei, kun kahdella kuitilla oli jo järjestelmään lyöty 30 rullaa ja saldo oli sen mukaan päivittynyt. 

Lopulta prosentit saatiin kohilleen, marssin kassalle ja kassahenkilö lähes hymyili. Halpaakin oli, meni vain puoli tuhatta euroa. 

Kuvassa näkyvän sinisen ilmansulkuteipin hinta on siinä kuudensadan euron korvilla. 

“Ei auta, silti ahistaa ja pahasti.”

Lunta ovista - lunta ikkunoista

Voisiko joku muistuttaa niistä rakentajan talvieduista? Niitä oli siis, öö, ja sitten myös, hmmm, ja toki myös, totanoin. Tapaninpäivään saakka vihmoo vettä ja uuden vuoden jälkeen tupruaa lunta. Alkaa olla kyllä maanisdepressiivistä meininkiä: ensin masennutaan märästä ja sitten tuuperrutaan hankeen. Tai no, suomalainen sielunmaisema. Muistotilaisuudessa tarjotaan jäistä naurista. 

Kuluneen viikon teema on siis ollut lumi ja se, mitä kaikkea se on estänyt tekemästä tai mitä aivojen osia se on ketutustumakkeen räjähdettyä tuhonnut. 

Siispä: lumitöitä. Ja lumitöitä. Talon aluskate ei paljon auta, jos avoimista ikkunoista puhaltaa lunta läpi talon. Eikä kattoakaan laiteta kuntoon, jos aluskate on metrisen hangen peitossa. Tässä metri tarkoittaa alle puolta metriä, kuten Trumpillakin koko Amerikka tarkoittaa lippispäisiä natseja parittelemassa suistoalligaattorien kanssa.

Kuten kuvasta näkyy, lumikasa on isompi kuin talomme.

“Jäistä naurista”

Ikkunat, ihanaa!

Iso ilo olikin, että pystyttäjät olivat saaneet Pihlan ikkunat tiistaina paikoilleen. Ja koska kyseessä oli pyryisin päivä useampaan vuoteen (keskiviikoksi tosin luvattiin vielä pyllympää pyryä), olimme sangen iloisia ja helpottuneita nähdessämme, että talon sisällä ei ollutkaan laskettelukeskuksen verran hankea. Ja onhan se nyt kiva, että taas otettiin yksi näkyvä askel ja vieläpä ehkä eteenpäin. Ammattimiehille kiitos.

Ensimmäiset ikkunat liitävät ilmojen halki. Eivät olleet onneksi halki.

“Pystyttäjät olivat saaneet Pihlan ikkunat tiistaina paikoilleen.”

Koska tonttimme on pienempi kuin lumihiutaleen neljäs sakara, olemme olleet helisemässä sen suhteen, minne lumet voisi kipata. Kirvesvarren pitää olla tyhjänä, jotta pystyttäjien nosturiauto pääsee tontille ja kirvesvarren viereinen osuus on täynnä peltikatetta (se on muuten ollut tosi tarpeellinen siinä nämä kolme viikkoa), kaikenlaista lautaa ja muuta puuta. Sieltä kasojen väleistä on sitten koetettu rapsutella lumia muualle kuin suuhygienisti plakkia. Mutta kun kaikkialla muuallakin on lunta, niin minne lumi rapsutellaan?

Pieni hetkellinen helpotus saatiin, kun ikkunat nostettiin taloon sisälle. Se vapautti tontin pinta-alaa sen verran, että päästiin sysäämään lumia omistamaamme ojaan, siihen johon emme saa laskea vesiämme. Saadaankohan edes kipata lumia? Riskillä kuitenkin mentiin ja kolattiin sinne edes osa lumesta. Lapset tekivät itselleen kivan lumikuopan. Siinä voidaan sentään asua, jos talohommat menevät reisille. 

Odottelin kauhulla, rusahtaako ylärimaan. Ei rusahtanut. Upposi kuin Juhla-Mokka mummoon.

“Olemme olleet helisemässä sen suhteen, minne lumet voisi kipata.”

Maanantai kului tehdessä (kai ihan oikeasti edes vähän) hyödyllisiä raksahommia: aamusta tontille lumia putsailemaan ja katselemaan, miten ikkunat nousevat, sitten kestopuuta ja raksaroskaa kierrätysasemalle (20€) ja hain vielä 50 kiloa pellavarivettä ikkunoiden tilkintään. Ja sekä maanantai-  että tiistai-iltana puolitoista tuntia lumitöitä. 

Ebongo-elefantti oli jo pidemmän aikaa lisännyt kuitua mysliinsä.

“Lumitöitä”

Maanantai-ilta ja tiistaiaamu tarjosivatkin eeppisen jännitysnäytelmän rrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme kanssa. Koska kyseessä on merkittävä lisä kaikkiin pask mielenkiintoisiin hetkiin pask rakkaan raksa-automme seurassa, annamme tapahtumille otsikon

Eeppinen jännitysnäytelmä rrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme kanssa 

Tässä lähtötilanne. Kaikki vielä suht ok.

“pask”

Maanantai-iltana tontin lumityöt tehtyämme lähdimme kotiin. Käynnistimme pers raksa-automme ja elegantisti se huomautti kurkkuärrää sorautellen: 

FAULT. BATTERY CHARGE. 

Merde. Että akku pykii, sitä tuo vissiin tarkoittaa. 

Auto kuitenkin liikkui. Vähän matkan päästä runk automme vihjaisi viehkeästi kuin ilolintu pariisilaisessa yökerhossa:

AIRBAG NON FUNCTION.

Oui oui. Että airbag ei toimi. No pitää olla kolaroimatta tällä kilsan matkalla hirviin. 

Puoliso jarrutti, johon vit rakas automme hyräili Yves Montagnea siteeraten:

ABS NON FUNCTION. 

Merci, mon amour. Kukapa niitä lukkiutumattomia jarruja nyt kaipaakaan, kun on tiet täynnä lunta, näkyvyys huono ja liukkaat risteykset. 

Kuten näkyy, akun varoitusvalo palaa. Ei hyvä.

Pääsimme kotiin. Jätimme pers luottoratsumme yöksi lumisateeseen lepäilemään. Hieman pohditutti, miten aamulle luvatussa pyryssä tulisi hankkiutua töihin, kun etätyö ei ole vaihtoehto. Saikku toki toimii aina, vink vink.

Aamulla Seija Ala-Kautta kytki Marseljeesia vihellellen saatan laadukkaan raksa-automme lämmittimeen. Toivoimme, että patonkimme olisi yön aikana saanut pidettyä siestaa sen verran, että olisi unohtanut eilisen kuin Eurooppa Ranskan ydinkokeet Mururoalla. Ja Jacques Cousteaun märkä ja punainen pipo vieköön: sehän käynnistyi kuin keltaliivien mielenosoitukset, kun he eivät saaneetkaan ilmaista bensaa, vaikka he halusivat ilmaista bensaa. 

Nonni. Nyt palaa jo pneumaattisen tasauspuolankin jännitevalo.

Seija Ala-Kautta heitti minut töihin. Matka ei ollut kuin viisi kilometriä, mutta pyörätiet eivät varsinaisesti vetäneet puoleensa ihan samalla voimalla kuin Pigalle perjantai-iltana. Hyppäsin autosta ja Seija Ala-Kautta noudatti Salonkylän Fiuli ja Riisseli -konsulttiyhtiöltä saamaamme neuvoa ja suuntasi vaihdattamaan akkua alan liikkeeseen. Näin Seija jälkeenpäin kertoi:

Seijan ajettua reilun kilometrin työpaikaltani helveti kulkupeliimme syttyi varoitus

AIRBAG NON FUNCTION.

Voihan kehvatsu, ajatteli Seija. No, ei ole monta kilometriä jäljellä.

ABS NON FUNCTION.

Voi mavonsilimä, pohti Seija. Jaksa nyt vielä hetki, typer arvoisa automme.

LE TURVAVYÖ EST LE PASQUA.

Jaahans, huomasi Seija. Tätä ei ollutkaan eilen. Vielä parit liikennevalot ja sitten tämä romuk formulamme pääsee huoltoon.

TON CUL EST COMME CAFE AU LAIT.

Shit.

LES NORPPAS DANS LES PACOPUTCES.

Pliis, vielä yhdet liikennevalot.

Ja sitten syttyi argonerottimen hilalutkuttimen kipinävaihteen merkkivalo.

Eteen kaartoi Keski-Uudenmaan yhtyneiden liikenteessämatelijamummojen kiireetön kokoontumisajo. Mihinkäs tässä hoppu, valmiissa maailmassa. Uskokin on ollut mullissa ja puoli vuosisataa.

OLIS TÄSSÄ NYT VÄHÄN! Seija tuumi. Älä käytä tuulilasinpyyhkimiä, Seija muistutti itseään ja sammutti sisävalon, jotta virtaa riittäisi. Parkkipaikka häämötti.

NON, RIEN DE RIEN, NON JE NE REGRETTE RIEN.

Älä nyt saatana ala vielä veivata Édith Piafiakin, Seija karjaisi surke sitkeälle kuormajuhdallemme. 

Ja vihdoin, kaarros parkkipaikalle. Auto huoltopisteen eteen, jännäkakan karistelu lahkeeseen ja huoltomiehen puheille. Siihen alkuun ne perinteiset automiesten mielipiteet ranskalaisista autoista ja siitä, mikä tässä perkel vekkulissamme on vialla. 

Ei helevetti. Nyt palaa jo "Mutsis oli kun sua teki" -valokin.

Konepelti auki ja akkua vaihtamaan. Akku tosin sijaitsee takapenkin jalkatilassa. Ranskalaiset autot jne. Sen pois saadakseen pitää irrottaa etupenkki. Ja etupenkin kiinnitysruuvin avain löytyy takapaksin vasemmasta säilytyslokerosta. Takapaksin vasemmassa säilytyslokerossa oli kuitenkin vain puoliksi syöty aprikoosijugurtti ja vähän käytetty pessaari. Ranskalaiset autot jne. Jollain liekinheittimen momenttiavaimella penkki kuitenkin saatiin irti. 

Akkua ei. Huoltomies ei ohjekirjaa lukenut, koska ranskalaisten autojen ohjekirjat on ihan paskoja. Youtube-videolta kuitenkin selvisi, että tämänmallisen mulk ajoneuvon akussa on sivuissa kaksi nipsuliinia, joista napsaisemalla akku irtoaa. 

Ei ollut nipsuliineja. Ei napsaistu.

Tiedoksi, että kun tuo valo palaa, on paras joko poistua autosta tai laittaa raclettepannu valmiiksi.

Parhaimmillaan auton kimpussa paleli pari äijää ja Seija (aika äijä hänkin). Lumiaura ajoi sopivasti kinoksen pask automme eteen, joten kun auto päätettiin siirtää pikahuollosta pihalta sisään viereiseen korjaamoon, kunhan äijät ensin lapioivat kinoksen auton edestä pois. Sitten Seija koetti käynnistää auton. Se sanoi 

naks

samalla herkkyydellä kuin touloiselaisen kahvilan pöydässä baskeripäinen runoilija suutelee rakastettuaan.

Ja aina vaan uusia valoja. Tällä kertaa kyseessä oli joku ilmastointiin liittyvä juttu. Ehkä niinku ilmastointivalo.

Apuun tuli amerikanrauta ja hinausköysi (miten kuvaava vertauskuva myös poliittisesti). Ja näin rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme hinattiin tämänkin vuoden tammikuun alussa korjaamoon. Tällä kertaa ihan vain kyrvähtäneen akun takia ja kotikaupungissamme ja vain parikymmentä metriä. 

Akku vaihdettiin ja nyt vit saat perk helv sydänkäpysemme toimii taas ainakin parin chansonin ajan.

Historian siipien lätkyntää: ensimmäinen kuva ensimmäisen ja viimeisen rakennuttamamme talon  ikkunasta.

“Voisiko joku muistuttaa niistä rakentajan talvieduista?”