Näytetään tekstit, joissa on tunniste Termex. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Termex. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. marraskuuta 2021

Termex-Selluvilla - kysymyxiä ja vastauxia



Kaupallinen yhteistyö: Termex-Eriste Oy


Talomme eristeenä on Termex-Selluvilla. Tuohon Termexin perään olisi pitänyt laittaa se pieni ympyrän sisällä oleva r-kirjain, mutten osannut. Termexöinti alkoi, kun timpurit sitä sekoittelivat märkätilojen pohjiin ennen kuin löivät päälle osb-levyt ja sxtrykroxit. Vaihtoehtona oli joko Termex-selluvilla tai Termex-Green. Me päädyimme ensimmäiseen vaihtoehtoon. 


Termex-Greenissä olisi ollut palonestoaineena alumiinihydroksidi sekä mikrobiöttiäisiltä suojaamassa natriumbentsoaatti, mutta eipä tuon eristeen kuulu muutenkaan keuhkoihin, pernaan tai maksaan pölistä ilmansulkupahvien, teippien ja lattialautojen takaa. Harmaa on hyvä, sitä minulla on parrassakin. Ja vähän muuallakin.


Muistoja ajalta, jolloin talomme oli vielä vähän enemmän kesken kuin nyt.


Mutta nyt on siis yläpohjaankin puhkuttu tätä harmaata höttöä. Aika otolliseen aikaan tulikin, kiitos joka välissä venyneen ja vanuneen aikataulumme. En olisi vuosi sitten tontilla maatöitä seuratessani ehkä suostunut uskomaan, että vasta vuotta myöhemmin asumme uudessa kodissamme - ja yhä pahvilaatikoiden ja sahanpurun keskellä. 


”Harmaata höttöä.”


Koska kaikki molemmat blogini lukijat ovat tottuneet äärimmäiseen asiallisuuteeni ja -ntuntijuuteeni, pyrin pitämään linjani ja julkaisemaan alla tiukkaa faktaa Termexistä. Tämän blogiyhteistyön ansiostahan saimme Termex-Selluvillat niin halvalla, että ihan sama vaikka sen seassa olisi poloniumia, JVG:n levyjä tai Ylilaudan keskusteluja. 


Nonstoppolos con uma stompolos.

Kysymyksiini vastasi Termexin kehitys- ja markkinointijohtaja Pasi Typpö, jolle tämä yhteistyö on ollut oiva tapa kehittää mielenhillintää ja haastavien asiakkaiden kohtaamistietotaitoa. Koska Termexin nimessä on trendikkäästi x-kirjain (vrt. SpaceX, Lovex, Asterix, Beatlex, Durex), olen nimennyt itseni gallialaisittain nimellä Idiotix ja vastaajan nimellä Termex (omaperäistä). 


Tästä lähtee, sanoi rakentaja kun kolmatta päivää viikkoa vastaavan mestarin soittoa odotteli.


Idiotix: Mistä tuo harmaasuolatun kinkun värinen Termex-höttö on keitelty? Onko selluvillanne seassa mikrosiruja, jotka vakoilevat meitä? 


Termex: Termex valmistetaan lajitellusta sanomalehtipaperista (puukuitua), johon on lisätty palon- ja lahonestomineraaleja. Tuotteessa ei ole mikrosiruja, mutta se sisältää runsaasti informaatiota, joskin enää erittäin vaikeasti luettavassa muodossa.


Vasemmalla Suomen kuvalehti, keskellä Timo Soinin kolumni ja oikealla kolmossivun tyttö. 

Idiotix: Viihtyvätkö hiiret, rotat, vesinokkaeläimet, sapelihammastiikerit tai muut jyrsijät Termexissä? Nimim. Langon yläpohjasta alkoi valua kylppäriin rotan virtsaa.


Termex: Jyrsijät pitävät myös lämpimistä taloista. Niiden harmiksi selluvilla tarjoaa erittäin kuivan ja pahanmakuisen elinympäristön. Lämmöneristeitä ei testata pieneläimiä vastaan, joten ottelu ”selluvilla vs. jyrsijät” perustuu kokemusperäiseen palautteeseen kentältä.


Ensin hödöö töddöröön, sitten töötätään jööttiä föönillä.

I-x: Luin internetin kauneimmat salaliittoteoriat -palstalta, että eristeiden lisäaineet voivat vaikuttaa lisääntymisterveyteen. Enkö siis voi enää saada lapsia seuraavassa liitossani sen parikymppisen lieksalaisen fitnessmallin kanssa?


Termex: Rakennusmateriaalien lisäaineita säädetään lainsäädännöllä, jota valvoo TUKES. Kaikki markkinoilla olevat lämmöneristeet ovat hyväksyttyjä niiden käyttötarkoitusta vastaavissa olosuhteissa. Termexin lämmöneristeillä ei ole vaaraluokituksia, mutta ei niitä kannata käyttää vastoin käyttöohjeita esim. syömällä.


Termex, termex, vaihtoaskel, hyppy!

I-x: Koska talomme on rakennusvalvonnan laskelmien mukaan järjettömän kylmä, huono ja vetoisa, yläpohjaan vaadittiin eristettä 65 senttiä. Sinne pienempi eskarilainen uppoaa kokonaan. Onko näin paksussa eristekerroksessa jo jotain riskejäkin?


Termex: Lämmöneristekerroksen vahvuudella ei ole juurikaan merkitystä yläpohjarakenteen kosteustekniseen toimivuuteen, jos rakenne muuten on suunniteltu oikein: rakennuksen sisävaipan tulee olla ilmatiivis, ettei sisäilman kosteus pääse ilmavirtausten mukana rakenteeseen aiheuttaen ylimääräistä kosteusrasitetta. Riittävä yläpohjan tuuletus sekä toimiva vesi- ja aluskate vähentävät kosteusvaurion riskiä yläpohjarakenteissa.


Puhallusvilloilla on erilaisia lämmönjohtavuuslukuja. Mitä pienempi luku sitä vähemmän materiaali johtaa lämpöä. ”Eskarilaisen korkuinen” lämmöneristekerros Termexiä hidastaa tehokkaasti lämpövirtaa talvella sisältä ulos ja kesällä ulkoa sisälle. Mitä paksumpi lämmöneristekerros, sitä pienempi on rakenteen lämmönläpäisykerroin eli U-arvo.


Mutta!


Lämmönjohtuminen ei ole ainoa lämpöhäviön muoto kuitueristeistä puhuttaessa, myös konvektio eli ilman liike tulee huomioida lämmöneristystä suunniteltaessa.


Harvoin mäntsäläläinen selluvillapuhaltaja on näyttänyt yhtä paljon newyorkilaiselta palomieheltä.

I-x: Eli konvektio ei olekaan se, mitä annetaan sukulaisille jouluna rasiassa ja se ananaksenmuotoinen pala siellä rasian nurkassa ei kelpaa kellekään?


Termex: Jos tuote on hyvin kevyttä ja ilmaa läpäisevää, syntyy siinä lämpötilaerojen vaikutuksesta ilman liikettä, juuri tuota mainittua konvektiota, joka siirtää lämpöä eristeen sisällä. Tästä syntyy ylimääräistä lämpöhäviötä, joka heikentää rakenteen lämmöneristävyyttä merkittävästi.


”Enkö siis voi enää saada lapsia seuraavassa liitossani sen parikymppisen lieksalaisen fitnessmallin kanssa?”


I-x: Onko tästä ymmärrettävä, että Termexin ei kuulukaan olla sellaista hötöntöttöä, joka leijailee ilmassa keveästi kuin enkelin tuhnu? 


Termex: Selluvilla on tutkimusten mukaan riittävän ilmatiivis ja painava materiaali, jolla voidaan toteuttaa ”eskarilaisen korkuisia” eristekerroksia tehokkaasti.


Otin Kraft-pahvin, se on pahveista vahvin.

I-x: Millainen höyrynsulkumuovi tai ilmansulkupahvi Termexin kanssa tarvitaan? Nimim. Keräsinkö turhaan käytettyjä muovipusseja? (Oikeasti meille tuli Termex Kraft -ilmansulkupaperi, jossa pahvin vahvikkeena on muoviverkkoa, repikää siitä Perinne-Ernot! Tosin Perinne-Ernoille on myös muovivahvistamatonta perinnepahvia nimellä Termex-Retro, joten siitäkin voitte repiä.)


Termex: Selluvilla on hygroskooppinen eli hengittävä materiaali. Se pystyy sitomaan ja luovuttamaan kosteutta (kastuu/kuivaa). Hengittävä materiaali ei tarvitse höyrynsulkumuovia, kosteus ei siihen normaali olosuhteissa tiivisty. Rakenteen voi toteuttaa turvallisesti ilmansulkupaperilla, jolla varmistetaan rakenteen ilmatiiveys. Ilmansulkupaperia käytettäessä rakenne voi kuivua myös sisään päin. Tämä ilmiö tasaa sisäilman kosteutta ja parantaa asumisviihtyisyyttä.


Kosteutta tasaava, hengittävä rakenne estää vesihöyryn tiivistymisen rakenteeseen. Tämä on Suomen vaativissa olosuhteissa vuosien varrella toimivaksi todettu rakenne vrt. hirsi- ja purutalot. Puurunko voi hyvin puukuituisen eristeen kanssa.


Siellä se kaveri puhkuu meidän yläpohjassa. Aamuyöstä ottaa pienet tirsat ja sitten taas jatkaa.

I-x: Lusikoinko Termexit itse yläpohjaan vai miten ja minne tuota kannattaa levittää?


Termex: Puhallus - nykyaikainen tapa asentaa kuitueristeet ylä-, alapohjaan sekä ulko- ja väliseiniin.


I-x: Kaverini on mielestään arkkitehdin tasoinen jumalolento, joka haluaa taloonsa vinot sisäkatot, koska design, tyyli ja mitä niitä nyt on. Minne vinoissa sisäkatoissa Termex asennetaan ja miten? 


Termex: Vinoissa eli vesikaton myötäisissä yläpohjissa Termex asennetaan yläpohjakoteloon puhaltamalla riittävällä paineella yli 40 kilon tiheyteen, jolloin saavutetaan painumaton, saumaton eristekerros.


Nico-Jäbäleisson soittaa Hector Pölyisän sonaattia tuubille ja raudoitusverkolle.


I-x: Timpurit ovat vedelleet tuota ilmansulkupahvia kiinni Tesconin teipillä. Sitä on mennyt arviolta 14 000 kilometriä. Onko sillä nyt niin väliä, miten ja millä saumat teippaillaan? 


Termex: Ilmatiiveys on sitä hyvää rakentamisen laatua. Mitä tiiviimpi lopputulos, sitä vähemmän rakenteen läpi tapahtuu kosteutta kuljettavaa ilmavuotoa ja hallitsematonta ilmanvaihtoa.


”Hengittävä materiaali ei tarvitse höyrynsulkumuovia, kosteus ei siihen normaali olosuhteissa tiivisty.”


I-x: Alapohjaan meille tuli viitisenkymmentä senttiä Termexiä. Rakenteena on lautalattia ja lämmönluovutuslevyt. Toimiiko Termex tällaisessa ratkaisussa? Nimim. Tilasinko turhaan?


Termex: Oikein suunniteltu ja toteutettu tuulettuva alapohja on kestävä lattiaratkaisu, joka on huollettavissa vuosikymmenten saatossa. Termex-Selluvilla puhalletaan ja tiivistetään yli 40 kilon tiheyteen, jolloin saavutetaan painumaton, saumaton eristekerros.


Yksi lapsista jäi jonnekin tuonne alle, mutta onneksi siellä ei pääse tulemaan kylmä.  

I-x: Näitä erilaisia puukuitueristeitä on jonkin verran markkinoilla.

A: Miksi puukuitueriste on hyvä?

B: Miksi juuri Termex? Halvemmalla saisi esim. Herpexen. 


Termex:

A: Puukuitu on hengittävä, uusiutuva materiaali, siksi oiva valinta suomalaiseen puutaloon.

B: Termex on puukuitueristämisen edelläkävijä. Edelläkävijyys merkitsee tuotekehityksen rinnalla osaavaa verkostoa. Laadukas lämmöneristeratkaisu ei onnistu ilman osaavaa henkilökuntaa. Termex-tiimille tyytyväinen asiakas on toiminnan lähtökohta. Yli 30 vuoden kokemus suomalaisten kotien lämmöneristämisestä takaa onnistuneen lopputuloksen.


I-x: Hjördis-Jessiquellé-mummolla on rintamamiestalonsa yläpohjassa eristeenä vanhoja villasukkia, sahanpurua, sanomalehtiä (seassa Erkki-vainaan Jallut), muumioituneita kissoja eri vuosikymmeniltä, sammalta, Erkki-vainaa sekä kaikki mitä on koskaan vintille viety. Mennäänkö tällä vai tehdäänkö asialle jotain, kysyy Hjördis-Jessiquellé, 103 v.?


Termex: Olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen selluvillalisäeristyksellä on ehdottoman järkevää kahdesta syystä: se säästää lompakkoa ja luontoa. Lisäeristys on pysyvä energian säästöremontti sekä ilmastonmuutoksen torjuntakampanja, jolla on nopea takaisinmaksuaika.


Alien iskee synnytyskanavallaan pahaa-aavistamatonta selluvillapuhaltajaa rajusti takaapäin.

I-x: Pääkonttorinne on Saarijärvellä. Kysyn saman, mitä indonesialainen kirvesmies rakentaessaan Jakartaan saunaa suomalaisille: Miksi?


Termex: Saarijärvellä on ollut taito tuottaa onnistumisia suomalaiseen rakentamiseen erilaisten rakennustuotteiden avulla jo vuosikymmenten ajan.


”Lisäeristys on pysyvä energian säästöremontti sekä ilmastonmuutoksen torjuntakampanja, jolla on nopea takaisinmaksuaika.”


I-x: Jos nyt vahingossa onnistun siinä, mitä teidän taholtanne hartaasti toivotaan ja joku kiinnostuu Termexistä eristeenä, niin miten hänen kannattaa asiassa edetä?


Termex: Verkkosivujemme tai puhelinvaihteemme kautta löytyy aina lähin jälleenmyyjämme.


Taas harmahinta joulua keskellä suurten hankien.

I-x: Jos Termex-Selluvilla olisi biisi, mikä se olisi? Miksi?


Termex: Antonio Vivaldi: Neljä vuodenaikaa. Termex – kaikkien aikojen eriste.



Tuotteessa ei ole mikrosiruja, mutta se sisältää runsaasti informaatiota, joskin enää erittäin vaikeasti luettavassa muodossa.

* Tuotteesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.


perjantai 15. lokakuuta 2021

Valoa pimeässä - ja reikä putkessa



Meidänpäs lattialämmitysputkeen lyötiin kesällä naula, eikä ketään kiinnostanut. Lällällää!


Nyt tosin pitää heti oikaista yksi juttu: timpuria kiinnosti. Hän oli lyönyt naulan putkeen ja kertoi ja vaati, että putki pitää koeponnistaa ennen kuin lattiat lyödään umpeen. Paikalla oli lattialämmitysporukkaa, putkipuolen tyyppi sekä vastaava mestari. Miten kävi? Lattiat lyötiin umpeen, eikä kukaan tsekannut putkea. 


Nyt meillä on siis käyttökelvoton jakotukkien syöttöputki koivulautalattian alla. Ilmeisesti putken vedet tyrskähtivät suojaputkesta enimmäkseen kodinhoitohuoneen lattialle, joten kummempaa vesivahinkoa ei ole kaiketi syntynyt. Henkisiä vahinkoja sen sijaan kyllä; kun on sellainen olo, että kukaan ei suunnittele, valvo eikä johda, hyvinäkin päivinä vähintäänkin kyrpii. 


Ikkunasta heijastuvat poikabändin keulakuvien seksyt siluetit.


Homma ratkaistiin vetämällä uusi putki yläpohjan Termex-eristeissä teknisestä tilasta kodinhoitohuoneeseen. Sinänsä toimiva ratkaisu, mutta ongelmia voi tulla, jos putkeen jää / pääsee ilmaa, joka estää lämpimän veden virtaamisen jakotukille ja siitä eteenpäin lattialämmitysputkille. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä alakautta, eli vesieristeen, lattiavalun, eristeiden ja pohjalaudoituksen läpi, eristää putki ulkoilmassa ja nousta samaa reittiä takaisin kodinhoitohuoneeseen. Yläpohja oli iisimpi. Timpurin olisi ollut helpompi vetää putki yläpohjaan ennen kuin meille puhallettiin Termexit, mutta kun homma oli nyt aikataulutettu näin, niin melkoista höttökroolia timpuri sai yläpohjassa vedellä. 


“Kun on sellainen olo, että kukaan ei suunnittele, valvo eikä johda, hyvinäkin päivinä vähintäänkin kyrpii.”


Meillä siis oli hyvä systeemi. Nyt maksettiin ekstraa vähän huonommasta systeemistä. KVV-IV-valvoja ei whatsapp-viestiini ole ehtinyt reagoida. Pikkujuttu siis ilmeisesti. Vesivahingot on niin kasaria.


Koska blogini on täynnä narinaa, niin esitellään välillä myös arinaa.


Jahas - vahas


Lattiat on nyt vahattu olohuoneen puolikasta lukuunottamatta. Siinä tepsutellaan niin tiiviisti, että siihen ei vielä kannata vahoja vedellä. Vedetään sitten muuttopäivänä, niin tulee yö nukuttua sikeästi liuotinhuuruissa. Vahan värisävyn valinta onnistui: valkotammi-sävy vaalentaa juuri sopivan niukasti koivulautalattiaa


Vahaa vetelimme myös keittiön työtasoihin. Kun Osmo Colorin TopOil loppui, ostin näkymättömiin jääville pinnoille ihan pelkkää kylmäpuristettua pellavaöljyä. Se saattaa kuivua hieman pidempään, mutta onhan tässä nyt muuttoon vielä aikaa kolmisen vuotta. Työvalona vahaushommissa oli kaksi kännykän taskulamppua. Paremminkin olisi voinut varustautua. Kun vielä timpurikin vihjasi, että otsalampun kanssa ei ole kiva saumata kylppäreitä, haimme kompaktin raksavalonheittimen. 4000 lumenia on näköjään selvästi enemmän kuin kännykän valo. 


Ikean kylppärikalusteitakin oli aika näppärä koota kunnon valossa. Meni paremmin kuin aikoinaan saman firman pukkijalkojen kokoaminen: kolme osaa, meni puoli tuntia, meni väärin. Purin ja vedin teipillä kasaan. Tuohonkaan aikaan kukaan ei ollut koskaan kärsinyt yhtä paljon kuin minä.


Seija Ala-kautta koolaa ja tapittaa. Lopputuloksena syntyi vegaaniset vesiurut.


Ola! Valo!


Valoista puheenollen, meillä on nyt sellaisia. Tulimme Seija Ala-Kauttan kanssa piipahtamaan pimeässä talolle. Napsautin katkaisijaa ja eteisen kattovalo räpsähti valoksi pimeään. Napsautin keittiön puolelta ja keittiöön syttyi valot tuhannet. Tai no, kolme kattolediä siellä vasta paloi, mutta olihan se nyt siistiä, kun vielä himmenninkin pelitti. Vain se Marvin Gaye puuttui taustalta soimasta. Kun keittiö oli saanut vielä työtasotkin ja muutakin muotoaan, koin hetkellisen tunteen, että tästä voi vielä joskus tulla jollekin koti.  


Kolme valopistettä katossa olivat kokoaan suurempi juttu. Vähän kuin erotiikkaliike Vatikaanissa.


Kylppärin ja vessan laatoitus ovat samassa tilassa kuin entinen kolmossivun tyttö - silikoneja vailla. Laatoitusjälki on siistiä ja laatat ovat juuri sopivan selkeät ja eleettömät. Niiden ei kuulukaan kuvastaa sieluani, vessanpöntön sisältö hoitaa sen puolen. LVI-porukka päässee piakkoin kytkemään vesiä, joten odotan jo, milloin pääsen solauttamaan ensimmäisen norppani valkoiseen tuubaan. 


“Tästä voi vielä joskus tulla jollekin koti.”


Aika hötäkällä tässä joutuu välillä hankintoja hoitamaan. Timpuri oli saanut keittiön siihen kuntoon, että aikoi siirtyä kodinhoitohuoneen kimppuun. Sen jälkeen olisi vuorossa piharakennuksen keittiö. Sitä emme tosin olleet vielä edes tilanneet. Siispä autoon, kuuden jälkeen Ikeaan ja yllärislaagi, kun pääsimme suoraan keittiösuunnittelijan pakeille. Parikymmentä minuuttia veivausta - tämäkin kaiffari hallitsi hommansa suorastaan maagisesti - ja meillä oli keittiö. Olin siis suunnitellut sen pääpiiretittäin jo aiemmin, mutta on turvallisempi olo tsekata se loppuun livenä ammattilaisen kanssa. Kun vielä kaikkea kamaa oli Ikeassa varastossakin, maksoimme höskän ja aloimme odotella noutokutsua. Tse tse!


Hetki piti Ikean Bennyn hiirtä hinkata, kunnes sai toteutettua keittiöömme Tummeröven-tilaratkaisun.


Viikon hankinnat: suihkukaappi, ullakkoportaat, piharakennuksen keittiö, puuhellan arina, rättipatteri.


Viikon valvotut yöt: kyllä.


Viikon laskut: Andy McCoyllinen.



“Meidänpäs lattialämmitysputkeen lyötiin kesällä naula, eikä ketään kiinnostanut.”


perjantai 8. lokakuuta 2021

Askel eteen - harppaus taakse



Etenee, etenee, sanoi entinen mies kun kuudetta vuotta syfilistä sairasti. Oma tautimme on maksanut kuin nyrjähtänyt nilkka amerikkalaiselle, jolla ei ole vakuutusta, mutta on sentään taas jotain tapahtunutkin. Vauhti tosin tuntuu omassa hopussa olevan samaa luokkaa kuin Venäjän opposition kannatuslukujen nousu. 


Katkeraa tilitystä kattotöttöröistä


IV-untamot jättivät tosiaan kesäasennukset väliin ja aloittivat vasta ihan syyskuun lopussa. En kaikkia tämän siestan vaikutuksia ollut tajunnutkaan ennen kuin kattourakoitsija kertoi oman näkemyksensä - eikä se ollut positiivinen. Rakennustarvikkeiden ja etenkin puun hintahan on suunnilleen viisitoistatuhatkertaistunut kesän alusta ja kun katto-ernot eivät tuolloin tulleet tekemään katollemme IV-piippuja, niihin tarvittaviin värkkeihin kului nyt rahaa n. 17 miljardia edemmän. Näin ainakin kattourakoitsijan puheluista ymmärsin. Ikävä tilanne, jos sovittu urakkahinta ei riitä. Eri asia, olenko minä vastuussa tästä. Varmaankin, koska olen tyhymä.


Vähitellen Krakenin lonkerot ovat tunkeutuneet koko lotjan läpi. Matkalla ne ovat murskanneet mielenterveyden, talouden ja perheonnen. 


Jos joku väittää, että tunnelin päässä näkyy valoa, saa matkustaa Pendolinon vessanpöntössä Kokkolaan. Velkojien Maglite sieltä vaan hohtaa.


Jollekin se on tuutti, toiselle töötti, kolmannelle tötterö. Meille se on kolme kuukautta myöhässä.


Tötteröitä katolla kuitenkin on. Sata vuotta sitten jokaiseen noista olisi majoitettu kolmen torpparin perheet tai Indonesiassa tänäkin päivänä 72 vankia. Hurjan näköisiä laatikoita, joista kattourakoitsija oli sitä mieltä, että ei ole tällaisia tööttejä nähnyt sitten 90-luvun. LVI-firman pomo oli nämä näin käskenyt tehdä. En tiedä, olisiko ne voitu tehdä toisin ja olenko minä vastuussa siitäkin. Varmaankin, koska olen pösilö.


“Olen tyhymä.”


Konekoettelemuksia


Olen ehkä tämän sanonutkin (kuten jo kaiken tässä blogissa), mutta voi mavonsilimä kun tämä kitkan ja järkkäilyn määrä on yllättänyt, eikä mitenkään positiivisesti. Lattia piti hioa. Minua pyydettiin hankkimaan tietynlainen pyörivä lattianhiomakone, reunahiomakone ja niihin paperia. Ne sain varattua ihan oman luonnonkauniin kotikaupunkini konevuokraamosta. Ideana oli hakea vehje sulkemisaikaan, niin se olisi heti aamusta timpureiden käytössä. 


Mitä yhteistä on kodillamme ja saunalla? Molemmissa hiotaan.


Vuokraamossa selvisi, että oikeankarkeuksista hiomapaperia ei olekaan. Ja että koko atk-systeemi on jumissa. Ja että vuokraamon mies osaa kiroilla. Lopputuloksena sain koneet, mutta jouduin hakemaan hiomalaikat Helsingistä, jonne ehdin viisi minuuttia ennen firman sulkemisaikaa. Kitkaa beibe kitkaa. En tiedä, olisiko tämän voinut hoitaa paremminkin. Varmaankin, koska olen ääliö. 


Pyörivällä lattiahiomakoneella ei tullut ihan priimaa jälkeä. Joissain paikoissa oli melkoisia rouhaisuja kuin Lamborghini olisi vetänyt paskarinkiä perunapellolla. Näitä timpuri joutui tasoittamaan epäkeskohiomakoneella polvillaan kökkien. Sen jälkeen hiomajälki olikin jo ihan kelvollista.  En tiedä, olisiko tämän voinut hoitaa paremminkin. Varmaankin, koska olen jurpo.


“Olen pösilö.”


Keittiöheittiöt


Aluperin näytti, että viikonloppuna meidän pitäisi sekä koota keittiönkaapit että vahata talon lattiat. Työn määrä kauhistutti, joten buukkasimme apuun kuulut Daltonin veljekset Juhon, Lassen ja Laurin. Ikean kamat tilasimme ekstramaksusta sisäänkannolla, mikä meidän tapauksessamme tarkoitti terasseillekantoa. Ja sitä, että etuterassille pyydetyt kamat kannettiin isolle terassille ja päinvastoin. Sitä ei saa mitä tilaa. Ja tietty taas yhtenä stressiheräilyn rei'ittämänä yönä satuin huomaamaan, että aamusta alkaa sataa, joten pyöräilin tontille klo 4.30 peittelemään lähetyksiä. 5.30 vaivuin vielä reiluksi tunniksi makoisaan uneen. 


Etualalla Ikean Ringmuskel-venttiili, taustalla Förhud-taustalevy. Ja näyttää siellä olevan Sädesvätska-vuotosuojakin.


Loppujen lopuksi keittiöasentaja ilmoitti kasaavansa kaapit mieluiten itse, joten talkoohommat kuivuivat vahaus- ja kanto-operaatioksi. Tässä vaiheessa katsoin parhaaksi olla työllistämättä kaikkia niitä kavereitani, jotka eivät vielä vihaa minua. Laurin saimme kuitenkin iloksemme, seuraksemme ja roudaajaksemme. Tässä oman höyryävän raksaulosteen keskellä velloessa kavereiden tuki ja apu ovat kyllä arvokkaampia kuin vastaavan mestarin tuntipalkka. 


Vastaavasta mestarista puheen ollen: hän ajoi peurakolarin. Sen viestin jälkeen en olekaan miehestä kuullut. 


“Olen ääliö.”


A-ha, va-ha!


Vahaaminen oli yllättävän kivaa, paitsi se osio, joka todistaa minun olevan idiootti. Siitä hetken päästä. Päätimme vahata koivulautalattiamme Osmo Colorin sävyllä Valkotammi, joka on saksaksi Natural. Naturistit ovat siis suomeksi valkotammisteja. Käytännössä värisävy tarkoittaa pientä vaalennusta vahassa, jotta koivun kellertyminen pysyisi hieman aisoissa. Vetelimme vahan varren päässä olevalla mikrokuitutelalla ja se oli jopa aika kivaa. Pari kolme lautaa ensin päästä päähän ja vielä takaisin. Lopuksi tasoitus yhdellä pitkällä kevyellä työnnöllä koko laudan mitalta. Nonstoppolos vahasi oman huoneensa tutuksi tulleella vauhdillaan. Ärsyttävää todeta, että oma lapsi tekee ihan yhtä hyvää jälkeä, mutta tuplasti nopeammin. 


Perheen kuningas katselee harmistuneena, kuinka pieni nousukas koettaa riistää auktoriteettiaseman.


Nyt päästään siihen idioottiosioon: Perintörinsessan huoneessahan on yksi seinä tiilestä. Tiili muurataan laastilla. Laastista lähtee murusia. Laastinmuruset tarttuvat mikrokuitutelaan kuin liittymämyyjä perskarvaan Citymarketin aulassa. Tajusin homman, kun jossain vaiheessa tela alkoi pyöriä epätasaisesti ja pitää jyrräävää ääntä. Laastinmurujen nyppiminen vahaisesta mikrokuitutelasta ei ollut tämän operaation hehkeimpiä hommia. Tämän olisi tietysti voinut tajuta etukäteenkin, mutta olen jauhopää.


Toisen vahauskerran jälkeen värisävystä tuli kuitenkin juuri toivotunlainen: vähän vaaleampi, muttei keinotekoisen vaalea. Kaikenlaista pyllyilyä tässä projektissa on ollut, mutta vahaaminen oli kivaa ja sujui yllättävän nopeasti. 


Pane kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa, kun olen hankkinut meille neliömetreittäin akustiikkaa.


La La Laatta Land


Vähän vähemmän nopeasti on sujunut laatoitus. Hommahan alkoi jo kuukausi takaperin ja tiedossa oli, että laatoittaja joutuu pitämään viikon paussin. Se venyi kahteen. Ja sitten kolmeen. Sitten hänen piti tulla syyskuun lopussa. Ja kun tiedustelin vihdoin sunnuntaina 3.10. milloin homma jatkuu, sain kuulla että 11.10. Ja kun tiedustelin, milloin homma olisi valmis, niin 18.10.


Laatoittaja siis päätti ihan itte siirtää muuttopäiväämme parilla viikolla, sillä ennen laatoitusta ei voi asentaa vesikalusteita ja ilman vesikalusteita pitää kakkia soffan taakse. Ja taas otsasuoni alkoi pikkasen tykyttää. En edelleenkään oikein tiedä, mistä kaikesta rakennuttajan pitää ottaa vastuu ja mitä vastaava työnjohtaja / pääsuunnittelija voisi organisoida. Mitään aikatauluahan projektille ei ole koskaan laadittu ja tuskin sellaista on enää tulossakaan. 


“Olen jurpo.”


Vastaavan mestarin viettäessä hiljaisuuden retriittiään, apuun tulivat timpurit. Ne samat huipputimpurit, joiden varassa tämä projekti on nilkuttanut eteenpäin tammikuun lopusta lähtien. Viesti oli selvä: me hoidamme laatoituksen. Ja niinpä seuraavana aamuna viestistä alkoi laatta lentää. Varmaan tämän olisi voinut hoitaa paremminkin, mutta olen mäntti.


Vessassa voi leikkiä leikkiä "vesieriste on laavaa".


Led's Go!


Sähköpuolellakin oli jonkinlaista orastavaa kipinöintiä ilmassa, kun oli pakko vihdoin hankkia erinäisiä valaisimia. Olin koettanut kysyä sähkäriltä jonkinlaisia vinkkejä, minkä merkkisiä ledejä kattoon kannattaisi hankkia, mutta vastauksia tuli aika niukasti. Valitsimme siis halpoja. Isompia neliskanttisia eteiseen ja keittiöön, pienempiä neliskanttisia piharakennukseen, pyöreät kosteudenkestävät plafondit kylppäreihin ja epätoivoinen yritys löytää ledinauhaa kaikkien makkareiden kattoon yhdelle seinälle. 


Nämä ledinauhat ovat olleet murheenkryyninä jo pidempään. Nonstoppolos haluaa omaan huoneeseensa väriä vaihtavaa nauhaa ja kelpaahan se meille aikuisillekin - vähän Marvin Gayea (Gayeä? Gayetä?) soimaan, valkkaria yöpöydälle ja ties mihin homma johtaa. Veikkaan avomurtumaa. 


Panostamme ulkovalaisimissamme monikäyttöisyyteen; tätä voi käyttää myös kolonoskooppina ja hedelmävatina. Tässä järjestyksessä.


Lidlissä olisi ollut sopivasti tarjouksessa juurikin edellä kuvaillun kaltaista led-nauhaa. Sähkäri ei kuitenkaan sitä kelpuuttanut, kun siinä oli töpseli ja pitäisi olla vain muuntajaköntti. Sama Motonetissä ja Tokmannilla. Piti luovuttaa. Ei löydy. 


Aina neuvokas ja viehko puolisoni Seija Ala-Kautta sattui olemaan talolla samaan aikaan sähkärin kanssa, joka sanoi, että hänellä on ledinauhoja kyllä autossaan. Mjaha. Varmaankin tämän olisi voinut hoitaa paremminkin, mutta olen spede.


Tällaiset ovat halpoja, eli ne ovat hyviä.


Hyi helevetti! Ei tähän otsikkoon muuta pysty laittamaan.


Pistorasioitakin sähkäri jo asenteli ja kyllä voi olla saatanan järkyttävän rumia. Jos hirviö vääntäisi hätäripulin, se olisi näihin pökäleisiin verrattuna Pocahontas. Ja miksi meillä on nämä? Siksi, että emme halunneet niitä. Nämä esitettiin alkukesästä vaihtoehdoiksi ja päätimme, että ei saatana. Puhuimme, että sähköjohdoille näverretään kolot hirteen, jotta saadaan vähemmän helvetinperseen näköiset tötteröt. Tämä unohtui ja nyt on sitten nämä leguaaninoksennusuurnat pilaamassa näkymät. 


Lisäksi näissä torttubokseissa on vain kaksi töpseliä per turaus ja se on usein liian vähän. Eli sen sijaan, että seinällä olisi yksi neljän töpselin köntti, pitäisi vielä laittaa kaksi tällaista suoperkelettä vierekkäin. Oma veikkaukseni on, että näitä töpseleitä tulee olemaan liian vähän ja jatkojohdot kiemurtelevat tässäkin talossa. Paskasti suunniteltu on paskasti tehty, vanha viidakon sananpasku.


Kysymys: Mikä on rumempi kuin tällainen hattivatti helvetistä?


Vastaus: Monta hattivattia helvetistä.


Siitä huolimatta, että tiedän olevani hyvin etuoikeutettu voidessani rakennuttaa taloa, tämä proggis on kyllä ollut kauhea. Jokapäiväisten haasteiden ratkominen ja hankalien ihmisten kanssa vääntäminen (itseni mukaanlukien) painaa ryhtiä kumaraan ja vetää mielen matalaksi. Vaikka kuinka odotan, että raksa-auvo hiipisi hiljaa takavasemmalta ja Aurinko täyttäisi rintani suloisella hunajalla ääriä myöten, niin sitä hetkeä ei vaan koskaan tule. Lyhyitä onnistumisen pyrähdyksiä ja useampikin erittäin ystävällinen, avulias ja osaava ammattilainen on kohdalle sattunut, mutta pian näiden hetkien jälkeen  hyeenat alkavat taas näykkiä akillesjännettä. 


“Olen mäntti.”


Huippuimuri ja huippuhyvä nettikauppa


Ja kun kaikki on amatöörille hankalaa. Katolle tulee huippuimuri. Hellan päälle sitä ohjaamaan tarvitaan liesikupu - ei siis liesituuletin, joita saa Ikeasta kättään ojentamalla. Huippuimureita on kahdenlaisia. Meillä on AC, vaikka luulin että se on EC. Kaikki ne on kuitenkin / C:stä. Yöllä klo 1.25 - 2.45 etsiskelin atk:n avulla oikeanlaista kupua. Ei löytynyt. Unenpää löytyi aamuyöstä lyhyenä ja ohuena. Aamulla soittelin IV-ismojen pomolle, joka lupasi hoitaa tukusta meille sopivan liesikuvun. Jes!


Pomo soitti iltapäivällä, että liesikupuja tulee tukkuun 14 viikon päästä, kannattaa kuulemma ostaa Taloon.comista. Ostin. Päätin tiedustella, onko sivuilla arvioitu 2-5 päivän toimitusaika oikeasti 2-5 päivää. 




Niinpä. Taloon.com pitää listoillaan kamaa, jota heillä ei oikeasti ole kykyä toimittaa. Peruin kaupat. Rahat kuulemma palautetaan 14 päivän kuluessa. Eli tämän firman kohdalla mahdollisesti joskus vuonna 2024. 


Vaikka kolmen kuukauden myöhästyminen IV-töissä sapettaakin, niin ihan hyvää palvelua IV-reijoilta ollaan saatu. Kun pomo kuuli, että Taloon.com oli myynyt leivinjauhetta kokaiinina, hän lupasi tsekata tukusta muita vastaavia liesikupuvaihtoehtoja. Toiveissamme on ulosvedettävä liesituulettimen lippa, koska se näyttää vähemmän opiskelijakämpältä.


IV-jyrkit ehtivät kyllä aiheuttaa meille jo ensimmäisen kosteusvaurion: puoli purkkia Batteryä oli kaatunut ilmansulkupahviin. Sellainen kiva ananuksen tuoksu leijaili kivivillan rämmäleissä, joita yläpohjassa oli IV-eelisten jäljiltä myös suht reippaasti. 


Ensin oli purkki, bumtsibumtsibum...


... sitten oli tahra, rämälämä dingdong.


Vesi Mielellä


Maanantaiaamupäivänä teimme tapojemme vastaisesti nopeita päätöksiä. Seija Ala-Kautta oli pyytänyt tarjouksia kodinkoneista Gigantista, Powerista ja Verkkokaupasta. Parista ensimmäisestä sellaiset saatiinkin, mutta Verkkokauppa vastasi, että olemme tyhmiä ja mitään alennuksia ei tipu. Muuten tarjousten merkit vaihtelivat, mutta astianpesukoneen vaatimus oli Miele. 


Kun sitten kuitenkin päädyimme Ikean jääkaappiin, pakastimeen, liesitasoon ja uuniin, keittiön koneista jäi hankittavaksi enää astianpesukone. Lempeän isällisesti pakotin Seijan kanssani Miele Experience Centeriin, jossa nimestä päätellen luulisi olevan tarjolla kaikki nautinnot, mitä normaali ihminen voi kuvitella. Ja olihan siellä se keski-ikäisen märistä unista märin: outlet. 


Toivottavasti Mielen astianpesukoneeseen mahtuu enemmän astioita kuin Mielen soffalle pyllyjä. 


Pari minuuttia kiertelyä. Löytyi astianpesukone kelvolla alennuksella, oli kuulemma tilattu asiakkaalle väärän värisenä, eli oli käyttämätön. Otettiin se. Mielen reippaat hemmot lastasivat sen automme kyytiin ja meillä oli tiskari. Ei se nyt halpa ollut, mutta Mieleksi edullinen, koska Miele on kallis, koska Miele pitää olla. Toivotaan, ettei ole Mielenvikainen. Ihan itte keksin, pääsisikö näillä meriiteillä jo käsikirjoittamaan Hyvät ja huonot noin viikon uutisvuodot -ohjelmaa?


“Olen spede.”


Kaupan päälle saatiin vielä aitoa saksalaista vettä. Ihmettelin nimittäin, kun kyljellään olevasta koneesta lirui puronoro automme takapaksiin. Piti oikein käydä infossa vielä kysymässä, onko meillä vesivahinko jo ennen kuin kone on asennettu. Kuulemma koneet testataan Mielen tehtailla Hintenarschfickendorfissa ja jonnekin poimuun saattaa jäädä vettä. Alles klar, jetzt werden wir Sauerkraut schlucken. 


Jawohl Günther, dein Lebenselixir rennt so schön da hinten!


Painavaa tasoasiaa


Tiistai oli touhua täynnä. Kipaisin aamulla 8.30 tontille. Aika kului mukavia jutellessa sen verran nopsaan, että klo 9.07 totesin, että 9.05 minun olisi pitänyt olla töissä naapurikunnassa. Ruokapaussilla suhahdin uudelleen tontille katsomaan Termexin puhaltelua ja nappaamaan peräkärryn mukaani. Töistä pöräytin Bauhausiin hakemaan koivutasoja. Tonni ja kuuskybää meni. Sillä saatiin yksi 4x80x300 työtaso, toinen 4x100x200 saarekkeen taso sekä n. metri kertaa metri saarekkeen pääty. 


Ja se tasojen paino. Ievana juluma kun voi puu painaa. Sain nostoapua (ilman sitä nyyhkyttäisin edelleen Bauhausin lastauslaiturilla), mutta kahdeltakin miesoletetulta pukkasi puuskutusta nostaa pari suurinta tasoa muutaman metrin matka kärryn kyytiin. Työmaalla tuskaa tuotti sama homma, kun kannoimme tasot sisään timpurin kanssa. Toisen tason onnistuin pudottamaan viime hetkellä makkarimme lattiaan sillä seurauksella, että lattiassa on nyt Itä-Afrikan hautavajoaman kokoinen ruhje. Sentään pienempi kuin armeijan jälkeinen akneni, mutta silti aika suuri.  


Nämä koivutasot painavat kuin Navalnyin synnit venäläistä demokratiaa kohtaan.


Pistimme Seija Ala-Kauttan kanssa iltavahailut pystyyn, koska Bauhaus vaatii tasojen öljyämistä vuorokauden sisällä paketista ottamisesta pestäkseen kätensä vastuusta. Mehän vetelimme Osmo Colorin TopOilia tasoihin ja ne imivät sitä kuin IV-ilmari energiajuomaa. Hienoja tuli. Olin pähkäillyt ottavani samaa hieman vaalentavaa öljyä mitä meillä on lattioissakin. Seijan valinta oli kuitenkin väritön vaha, joka hieman tummentaa koivua. Hyvä valinta. Ei tässä enää olla mitään kolmikymppisiä sisustajanaisia, joiden kodin räiskyvin sävy on vaalea beessi. Ja jos koet olevasi kolmikymppinen sisustajanainen - henkisesti tai fyysisesti - niin laita tuonne alas vaikka pusuemoji kommentiksi. Mennään sitten joskus yhdessä baariin laulamaan Aikuista naista. Bistän bäälleni barhaat Burberryt baarimikon bäälle buklatessani.


Seija Ala-Kautta räpsäisee teaserin Glorian Avotakkaan. Ehkä osallistutaan myös Suomen kauhein koti ja Ero vai muutto -ohjelmaan.


Yltääkö pygmi?


Keittiön asennuskin on siis alkanut. Tosin kuten kaikessa, tässäkin otettiin välillä pari askelta eteen ja yksi taakse. Ihmettelimme, onko osteoporoosimme äitynyt jo niin pahaksi, että Seija mahtuu seisomaan alakaappien alle lähes suorana. Ja vaikka Seija onkin fyysisesti yhtä lähellä pygmiä kuin henkisesti Olympos-vuoren asukkeja, jokin setupissa otti silmään. Katto vaikka itte:


Seija testaa, yltääkö ottamaan fondue-pannua ja sukkanauhoja Ryggskott-kaapista. Tai sitten Seija taas vain joogaa mua öögaan.


Työtasomme tulevat 90 sentin korkeudelle. Se on suht normikorkeus, joskin monella muulla ne ovat pari senttiä matalammallakin. Lasken kuitenkin sen varaan, että tässä murrosiän loppupuolella venähdän edes jostain kohdasta vielä pari senttiä. Kaikki siis toistaiseksi kunnossa. Välitilan korkeudeksi asentaja oli kuitenkin jostain syystä määritellyt 58 senttiä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jos Seijan popkornit olisivat mikrossa, Seija kuolisi nälkään. Tiskikaappikin pitäisi tyhjentää tilauslentokoneella. En tiedä, olisiko tämän voinut hoitaa paremminkin. Varmaankin, koska olen anustappi.


“Olen anustappi.”


Ei auttanut kuin laittaa viestiä asentajalle ja pyytää korjaamaan seuraavana päivänä. Illalla vielä viesteilin muutamalle sukulaiselle ja kaverille varmistaakseni heidän keittiöidensä mittoja ja kaikilla välitila oli enemmän tai vähemmän 50 senttiä. Seuraavana päivänä keittiö ei enää näyttänytkään watussien korisjoukkueen keittiöltä. En tiedä, olisiko tämän voinut hoitaa paremminkin. Varmaankin, koska olen dille.


Tilasimme avokeittiön, muttei ehkä nyt ihan näin avointa.  


Ai niin, vielä yksi juttu. Lattialämmitysputkeen oli lyöty naula ja siitä vuoti vedet kodinhoitohuoneeseen. Maalämpöä ei saatu kytkettyä.



“Ich bin ein Arschloch.”


perjantai 1. lokakuuta 2021

Putkispedeilyä - ja kipsikökköä



Ärsyttävää, kun tämä raksaskeida häiritsee blogin kirjoittamista. Olen koettanut kääntää blogipostausten julkaisaikataulua keskemmälle viikkoa, mutta perjantaihin tämä aina nyssähtää. Ja vieläpä usein niin, että kirjoitan tekstiä torstai-iltana - kuten juuri nyt. Ja nyt. Joskus kirjoitan aika myöhäänkin - kuten juuri nyt. Ja nyt. Mutta kun maailma odottaa henkeään pidättäen uusia lukuja raksapassioomme, niin minkäs teet. 


Tipalle meni


Saatiin vesimittari. Naapurimmiäs meinasi, että vesilaitokselle on ainakin parin-kolmen viikon jonot. Alkoi pelottaa, ehditäänkö vesiä saada kytkettyä maalämpöpumpun asennukseen mennessä. Siispä maanantaiaamuna klo 10 laitoimme netitse mittarointitilauksen vesilaitokselle. Tiistaiaamuna klo 9.30 soi puhelin ja kävivät asentamassa mittarin. Ei mennyt kahta viikkoa, meni 23 tuntia. 


Toki samana yönä oli syksyn ensimmäiset yöpakkaset. Ei näyttänyt putki poksahtaneen. 


Harvinainen kuva: vesimittarin lukema on sama kuin tilin saldo. Vain toinen näistä luvuista tulee suurenemaan. 


Jokin tökkii


Talolla tunnelma on ollut tiivis tai ainakin tiivistävä: olen tukkinut ovenkarmeja ja seinien liittymäkohtia pellavalla ja lampaanvillan jämillä. Perintörinsessan tiili- ja hirsiseinän liitoksen tukkiminen oli kyllä syvältä: tökin pellavaa ohuella veitsellä kapeaan rakoon huonossa asennossa ja silti valo paistoi läpi. Ja jos valo pääsee läpi, pääsee äänikin. Lopputulos nyt on mitä on. Millä tahansa mittarilla huono, minun mittarillani ihan kiva. 


“Ei mennyt kahta viikkoa, meni 23 tuntia.”


Pahimmassa tapauksessahan lapsemme alkavat kuunnella pitkätukkaisten hippien soittamaa musaa. Ja jos oikein huonosti käy, eivät tyydy edes Biitleksiin vaan alkavat kuunnella Rollareita. Sekä heidän että meidän mielenrauhan takia koetin siis saada tukittua ääniaukot mahdollisimman tehokkaasti. 


On se rivon näköstä kun tolleen rehottaa. Ei nyt olla missään Woodstockissa. Rakkauden kesä oli jo vuonna 2017.


Tasokas yrittäjä


Laitoin myös keittiötasot tilaukseen. Välillä yrittäjät tekevät kyllä kovin hankalaksi heidän työllistämisensä. Kodin Terrassa oli kohtuuhintaista koivutasoa kaupan. Siitä olisi pitänyt tehdä leveämpi kahdesta palasta liimaamalla, joten tiedustelin puusepältä, onnistuuko. Onnistuu.


Tiedustelin, mikähän tuollaisen työn hinta olisi.


“No se aika menee mikä menee, ei sitä voi näin sanoa. Tuntityönä se tehdään. En mä rupea veikkailemaan.” 


Jos on vaarana, että yrittäjä ei tienaa tarpeeksi, asiakkaalta on syytä laskuttaa liikaa.


Mjaha. Yrittäjä siirsi näppärästi vastuun laskun loppusummasta asiakkaalle, joka ei osannut arvioida, meneekö tunti, viikko, vuosisata vai neitsyys. 


“No se aika menee mikä menee, ei sitä voi näin sanoa.”


Asiakas osti tasot Bauhausista, jossa liimaaminen maksoi 40€/metri. Ei se halpaa ollut sielläkään, mutta ainakin asiakas tiesi, miten paljon köyhtyy.


Mikä on valkoista ja ihampaskaa?


Jos joku muuten haluaa perustaa “Kipsilevy, tuo Belsebuubin uloste” -yhdistyksen, liityn siihen heti ja kiljuen. Hirveetä paskaa saatana. Förlåt min svenska, lilla skitstövlar. Mutta kun niin se vaan on. Ensin sitä murenevaa persenäkkäriä haetaan kaupasta. Sitten se koetetaan saada ehjänä taloon. Sitten timpuri kiinnittää sen alustavasti ruuveilla, sahailee, kiinnittää lisää, laittaa saumanauhaa, paklaa, puklaa, paklaa lisää, fiksaa kulmia ja sitten se ehkä on valmis tapetoitavaksi. 


Olisi niiiiiiiiin pitänyt ottaa ihan joka seinä hirttä. Olisi tullut halvemmaksi ja kipsilevyn kaipuussa räytymisen yllyttyä liian polttavaksi olisi halutessaan voinut asentaa tuota pahvien väliin pakattua albiinojakin paskaa. 


Tämä on hyvä kuva, sillä siinä ei näy kipsilevyä.


Tyhmä mummo sieltä idioottien palvelutalosta sanoo, että onhan se kipsilevy kätevä materiaali. Arvoisa mummo, tukehtukaa siihen bingolappuunne tai edes hukkukaa terapia-altaaseen. Ei ole. Kipsilevy syntyi, kun raksa-alan ammattilaiset saivat lobattua materiaalin, joka tuottaa heille parhaiten työtunteja. 


Mutta nyt on sitten tapetoitavaakin seinää. Joku kakkavaippa siihen kuitenkin viskaa viikon päästä muutosta duplon ja nurkassa on ruhje seuraavat 27 vuotta. Perikunta sitten fiksaa. 



Jos tuon laudan poistaa, terassin alle mahtuu jemmaamaan suppilautoja, hirvenraatoja ja kaikki toteutumttomat unelmansa. Ja sen ilmakuivatun isoäidin.


Kahden vuoden projekti päättyi rahanmenoon


Aijuu, ostettiin se keittiö, josta olen keuhkonnut täällä, täällä, täällä ja varmaan kännissä ja läpälläkin. Nyt on tullut ihan kuistille asti kannettuna litteää pakettia. Päädyimme ottamaan Giggelby-kylmäkalusteetkin Ikeasta, kun niissä oli jämäkät kahvat. Seija Ala-Kautta on pitkän parisuhteemme aikana päässyt jo väsähtämään löysään ja lutruun kahvaan, josta ei saa otetta, joten nyt otettiin kämmenkaupalla ruotsalaista jöpöä. Lavemang-uuni ja Hårsäck-liesitasokin tulevat samasta paikasta. 


Tää ei kyllä ole keittiö. Tää on kodinhoitohuone.


Tää ei kyllä ole kodinhoitohuone. Tää on keittiö.


Balle Ramstedt hade larvar i sina genitaler. Därför måste han köpa ett nytt kök.


HV IV!


IV-heebothan omalta osaltaan nostivat paskaraksamme raksapaskan tunkion korkeutta, kun jättivät tulematta kesäkuussa, kun oli liian kuuma. Nyt kun saatiin yöpakkaset, he saapuivat. Laitoin taannoin suht tiukan viestin LVI-veijoille, jossa kerroin, että muutamme taloomme lauantaina 9.10. (paskat me mitään muuteta, mutta älkää kertoko niille). Ilmoitin, että lattiat vahataan perjantaina 1.10. ja sen jälkeen sisällä ei enää putkeilla. Kerroin myös, että Termex puhalletaan tiistaina 5.10, minkä jälkeen yläpohjassakaan ei enää putkeilla. 


IV-tepot odottavat, josko putki ensi keväänä alkaisi versoa.


Vielä mainitsin, että maalämpöpumppu kytketään keskiviikkona 6.10. LVI-anterot sanoivat kytkevänsä sen jälkeen vesiä joko perjantaina 8.10. tai maanantaina 11.10. Ilmoitin, että perjantai on oikein hyvä, sillä muutamme taloon lauantaina. Olin sen verran armollinen, että myönsin heille luvan tehdä asennuksia myös vielä muuttopäivänä (jolloin siis emme vielä pääse muuttamaan, mutta älkää kertoko niille). 


IV-jampat pääsivät liikkeelle, kun sopiva lääkitys löytyi. Taustalla foliopakattu IV-putki, joka näkyy yhtä hyvin kuin IV-joonaksetkin tontilla viimeisen kolmen kuukauden aikana.


Koska vastaavan mestarimme projektinjohto on ollut yhtä jämäkkää kuin merinorsun ripuli, mitään ei ole aikataulutettu missään vaiheessa. Näin hetkisessä loppukirivaiheessakin vastaukset saattavat tulla n. viikon viiveellä. Olen vielä jonain päivänä hänelle kiitollinen, kun tajuan saaneeni yli vuoden mindfulness-kurssin. Wax on, wax off, wax on, wax off ja kurkipotku tykyttävään otsasuoneen. Ne tietää ketkä tietää.



“Maailma odottaa henkeään pidättäen uusia lukuja raksapassioomme.”