Ovet ja kaiteet - ihania esteitä

Vaikka rakennusvalvonta varmasti taputtaakin pieniä karvaisia käsiään mahdollisimman suuresta esteettömyydestä, oli kieltämättä aika säväyttävää körötellä tonttimme ohi ja nähdä tällainen näky:

Juu, ei siinä ole sen isompaa, kuin että ovet oli asennettu. Talomme jokainen aukko on ollut tarjolla kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä marraskuusta lähtien, mutta nyt varkailla on vaikeampaa, kun käyttöliittymä on muuttunut. Muut kuin tohtoristason gangsterit jäävät tatuoitu alahuuli pyöreänä terassille ämpyilemään, kun taloon ei enää marssitakaan sisään kuin rokotevastustaja yläasteelle. Ja mikä parasta, Kaskipuun ovet näyttävät kivoilta. Ovistamme tulee ihan omakin postauksensa. 

Tästä lukosta on ollut vaikea luopua, mutta koetetaan jollain aikavälillä totutella Yale Doormaniin.

Kymmenvuotias Perintörinsessa on selvästi jo yksitoistavuotiaan tasolla. Osasi avata ovenkin ihan itte. Ja vielä vasurilla. Vai oliko se vesurilla?

Teetkö? Kai teet?

Lasikaiteet ovat lähdössä tilaukseen, yksi tarjoajaehdokas kävi jo ottamassa mitatkin ja teki tarjouksen. Nyt puuttuu enää tilaus, asennus ja lasku. Ja ehkä meidän tapauksessamme vielä pettymys, reklamaatio ja oikeudenkäynti.

Terassien kaiteissahan tosiaan päädyimme siihen, että kadun suuntaan kumartavat kaiteet tehdään kaikki puisina ja ainoastaan metsään ja pihaan osoittavat suuren terassin kaiteet lasista. Puiset kaiteet antavat hieman näkösuojaa uteliailta katseilta - Kodotus-blogin tontillehan tehdään lukijamatkoja jo Uutta Seelantia myöten. Matkan hintaan sisältyy kahvi, Marja Kurjen silkkihuivi ja syfilis. 

“Nyt varkailla on vaikeampaa, kun käyttöliittymä on muuttunut.”

Meinasin kuitenkin säikähtää, kun tontille tullessani kaiteiden pystypinnat oli vedetty tiiviiksi kuin turvavälit Himos-festarilla korona-aikana.

Taustalla timpuri tekee liikeimprovisaatiota aiheesta "Tätä mieltä olen proggiksestanne".

Pelko oli kuitenkin turha: fiksut timpurit vain mallailivat eri vaihtoehtoja. Päädyimme yhteistuumin suunnilleen neljän sentin väleihin yhdeksän senttiä leveiden pystylautojen välissä. Lienee turha mainitakaan, että näitäkin sai maalata aika monta tuntia ja vielä aika monta tuntia maalaamista on edessäkin. Maalaaminenhan on kivaa, kun saa struutata suoraa linjaa ja isoa pintaa. Kaiteissa sen sijaan maalataan päältä, reunoilta, takaa, väleistä, välien reunoilta, reunojen päältä, päältän takaata, reunojen takapäätä, näätä, alta, alta takaata, rajusti takaata, Apple Watch, vasen kives (ei oma) ja Pietarinkirkon freskot.

Vaativampaa sutimista oli silti timpureilla, jotka ovat vesieristäneet märkätiloja. Smurffikumi on kyllä hassun väristä. Voisin kehua sitä jopa ilmeikkääksi:

On kuin peiliin katsoisi. Olen selvästi taas tilannut kännissä kolme kiloa kipsilevyä extrajuustolla.

Kakkakikkarekikka kolmonen

Tähän väliin voisin ihan vaan välikevennyksenä kertoa, että Rouva Riemurusina iski jälleen. Seija Ala-Kautta ja Perintörinsessa kävivät saunassa naisten lenkkisaunavuorolla. Jo kolmannen kerran pesuhuoneen lattialla mönki ruskea rupsuhupsu. Seijalla oli ilo ja kunnia peruuttaa lattialta persun perämersu ennen kuin rentouttava saunahetki oli valmis alkamaan. Mukana kuulemma myös haju. 

Hämmentävä hetki: RKP:n kannatuksen kokoisella tontillamme oli hetken tyhjä kohta. Se hetki kesti reilun tunnin. Selitys alla.

Hyvää, ystävällistä ja nopeaa palvelua

Kyllä, luit oikein. Minä kirjoitin tuon otsikon, enkä edes kännissä ja / tai läpällä. Näin pääsi käymään ja vielä kahdelta taholta. 

Alkaa nimittäin pahasti näyttää, että meille muurataan hellaleivinuuni viikon päästä. Siihen tarvitaan tiiliä. Minäpä aikani ämpyiltyäni sain tilattua tiiliä. Ensimmäisen tarjouspyynnön taisin tehdä jo yli vuosi sitten, kun luulin, että talonrakennus alkaa ja loppuu joskus. Nyt lopulta sain hommat maaliin.

“Päältä, reunoilta, takaa, väleistä, välien reunoilta, reunojen päältä, päältän takaata, reunojen takapäätä, näätä, alta, alta takaata, rajusti takaata, Apple Watch, vasen kives (ei oma) ja Pietarinkirkon freskot.”

Nopsaan ne hommat sitten realisoituivatkin: keskiviikkona vahvistin tilauksen Tiilerille, torstaina oli tiilet pihassa. Olin odottanut kauhunsekaisin tuntein, millainen Uspeniksen katetrillinen tiililavoja pihaamme tulee ja kantelin useamman tunnin kaiken maailman lautaa paikasta A paikkaan muu. Sainkin etupihaamme yllättävän tyhjäksi, mutta loppujen lopuksi tiilien määrä oli maltillisempi kuin olin pelännyt. Saatan olla eri mieltä, kun alamme kantaa tiiliä sisään muurarille. 

Muurari teki tiiliä menneisyytensä kanssa. Tajusiks? Höhö!

Innostuin wolttaamaan Mustille murkinaa. 1000 meni oikein, mutta grammat ja kilot sekaisin. Noi kun hotkii, niin on helppo leikkiä kuollutta.

Ja se toinen ilahduttava keissi: tilailin jo viime vuoden lopulla Jokisuu Works Oy:stä PonttiSet-lattialautoja. Siihen aikaan olin vielä nuori optimisti, eikä minulla edes parta kasvanut. Nyt karvoja kasvaa jo pernassanikin. Niitä kuvia julkaisen OnlyFans-tililläni nimellä HotAndHornyKodotus69. 

Nyt timpurit kuitenkin olivat sitä mieltä, että lautaa kehiin! Edellisessä kodissamme oli saman firman PonttiSet-koivulautalattia, eikä paljon muita vaihtoehtoja tarvinnut miettiä nytkään. Laudathan ovat Kyyjärvellä odottaneet kärsivällisesti jo sen yhdeksän kuukautta, mutta nyt niiden hetki löi. Vähän pelko persujen puoluekokouksessa soittelin keskiviikkona Jokisuu Worksille ja utelin, saisiko lautoja tontille viimeistään tulevana tiistaina. No sehän passasi.

“HotAndHornyKodotus69”

Vaikka meillä ovet onkin, niin lämpöjä ei oikein ole. Kun tontille tömähtää kasa erikoiskuivia lautoja, ilmankosteus alkaa tehdä tuhojaan. Siksipä tirautin muutaman ilonkyyneleen, kun sain kuulla, että voivat samaan hintaan pakata laudat pienempiin nippuihin. Kelmu kun myös suojaa lautoja ja tekee niiden käsittelystä helpompaa. Vielä kun kelmulla olisi söpöt pikku töppöjalat, jotka kipittäisivät laudat ihan itte taloomme sisälle. Mutta maailma ei ole vielä niin valmis. JVG:kään ei ole vielä julkaissut seuraavaa mestariteostaan "Sporttibeibitissibilekaljabeibimersulätkätissikaljalla yöhön".

Laitan tähän kuvan vaikka vesieristetystä nurkasta, sillä rakennusalalla hyvästä palvelusta on tosi vaikea saada kuvaa. Vähän kuin koettaisi kuvata impalaa safarilla Nokia 3310:llä.

Ikeassa taas

Kun Suezin kanavaan taskuparkkeerannut Zero Fucks Given -rahtilaiva jumitti koko maailman krääsärahdin, aloin pelätä, miten käy meidän keittiömme. Kelluuko se seuraavaan karkauspäivään saakka jossain Lähi-Idässä? Tätäpä kävimme varmistelemassa Ikeassa, jossa viilautimme keittiösuunnitelmamme (jota on herranjestas tehty jo huhtikuussa 2020) kuntoon. 

Vastaus oli, että ei. Kiinalaisesta maitojauheesta puristettujen keittiökalusteiden saatavuus on yhä ihan ok, eikä keittiömme suhteen saatavuusongelmia pitäisi olla, paitsi kodinkoneissa. Astianpesukonetta, induktiotasoa ja kaappivaloja on turha kuvitella saavansa tämän vuoden puolella. Meillä on siis edessämme kodinkoneköntän kilpailutus. Suosikkihommaani heti nenän kautta tehtävän suolihuuhtelun jälkeen. 

Laitan tähän toisen kuvan toisesta vesieristetystä nurkasta. Meinasin laittaa yhden toisen kuvan, mutta Seija Ala-Kauttan mielestä se kuuluu hänelle ja vain hänelle.

Loviisan ikivanhat talot

Lauantaina kävimme hengailemassa ja katselemassa taloja, jotka ovat olleet olemassa yhtä kauan kuin meidän rakennusprojektimme tuntuu kestävän. Ihana kaupunki. Etenkin rintamamiestalossamme (siinä puretussa) asustellessamme Loviisa tuntui läheiseltä, vaikka sen talot eivät ihan samaa aikakautta ja tyylilajia edustaneetkaan. Nyt kun teemme huippumodernia ja huipputekniikalla varustettua designhuvilaa, keskityin enimmäkseen kauniista kesäsäästä ja fiiliksestä nauttimiseen. 

On se, kun pitää vanhaa tehdä. Tekisivät uusia, ne on parempia.

Sitten vanhana pakenen vuorille, kuuntelen patteriradiosta merisäätä ja juon kahvinkorviketta. Voisin muuttaa Loviisaankin. Tai Berliiniin. Tai mielipiteeni.

“Silkkihuivi ja syfilis”

Uusi tuttavuus - ulosotto

Jos joku olisi aikoinaan kertonut minulle kuin tyhmälle lapselle, mitä taloprojektimme meidän taholtamme vaatii, olisin ostanut teltan, vienyt sen kellarikomeroon ja kaivautunut sohvan pohjalle. Pelkästään tavaroiden kantamiseen on mennyt kymmeniä tunteja, maalaamiseen n. 300 vuotta ja muuhun hankkimiseen ikä, terveys, nuoruus ja hermo. 

Talo kyllä valmistuu pikkuhiljaa, mutta tili tyhjenee isokovaa. Oman työn osuus ei meidän kohdallamme tarkoita sen kummempia säästöjä, vaan se on työtä, jota on turha teettää muutenkin kiireisillä timpureilla.

Pösilöt pikku pellavapäät 

Timpurien ollessa pidennetyllä viikonloppuvapaalla saimme heiltä pyynnön tiivistää pellavalla ikkunoita. Se oli ihan mukavaa hommaa: puukiilalla pellavariveen tökkiminen tuntui onnistuvan ilman TE-keskuksen järjestämää koulutustakin. Tai sitten tehtiin sekin väärin ja talomme homehtuu ja tilimme tyhjentyy. Paljon aikaa siihenkin hommaan sai kulumaan. Hikikin tuli. Silti mieluummin pellavan tömppäämistä kuin maalaamista.

Arvokkainta tilkemateriaalia on DDR:n kuulantyöntäjien peruskuntokaudella kerityt kainalokarvat. Sitä oli aikoinaan paljon tarjolla.

Mutta maalatakin piti. Seija Ala-Kautta suihki yhä lisähuoneita päärakennuksesta ja minä hoitelin piharakennuksen kattoa vähän vähemmän paskan valkoiseksi. Vielä kodinhoitohuoneen ja mahdollisesti saunatuvan katto ja sen jälkeen ei tarvitse enää koskaan maalata mitään. Paitsi talo ulkoa. Ja räystäänaluslaudat. Ja kylpyhuoneen kattopaneelit kuultomaalilla. Ja kattolistat. Ja kylpyhuoneen kattolistat kuultomaalilla.

Alkuviikosta Seija Ala-Kautta palaveerasi vastaavan työnjohtajan ja timpurien kanssa. Timpurien suhteen ei edelleenkään tarvitse olla huolissaan: hommia tehdään fiksusti ja taidolla. 

“Puukiilalla pellavariveen tökkiminen tuntui onnistuvan ilman TE-keskuksen järjestämää koulutustakin.”

Pientä stressiä aiheuttaa piharakennuksen alapohjassa orpona nököttävät putket, joista kukaan ei tunnu tietävän, mitä ne ovat ja mihin ne tulevat. Märkätilathan on piharakennuksessakin jo valettu, joten toivottavasti ei tarvitse ruveta piikkaushommiin. LVI-rintamalla on muutenkin ollut hiljaista. KVV-IV-vastaava on tietämämme mukaan ollut hengissä ainakin vielä alkuvuodesta 2020. 

"Noi irtoputket on vaan viemäreitä, mutta kyllä kakki voidaan nykyään siirtää langattomasti."

Olin pyytänyt Seija Ala-Kauttaa tsekkaamaan timpureilta, olivatko nämä teipanneet alumiinipaperin reiät ennen kuin laittoivat saunaan paneelit päälle. Timpuri oli kuulemma suorastaan tuhahtanut, kun noin tyhmiä edes kysellään. Totta kai. Vaikea on vain tottua siihen, että joku tekee hommansa hyvin pyytämättäkin.

Meillehän ei tule kipsilevyä - meille tuli kipsilevyä

Olen ujuttanut itseni myöhempien aikojen pyhien kipsilevyn kammoajien seurakuntaan. Siksi kevyisiin väliseiniin tuli vaneria. Paitsi että kosteisiin tiloihin tarvittiin laattojen alle kipsilevyä. Ja ehkä väliseiniinkin. Kysymys kuuluukin, miksi helevetissä sitten hankimme sitä vaneria kipsilevyn alle? Mutta kyllähän nämä jutut pitäisi tietää. 

“Kipsilevyä”

Nyt siis päärakennuksen kylppärin vaneriseinien päälle tulee märkätilakipsilevy ja sen päälle vedeneriste ja sen päälle laatat. Koska huoneeseen tulee suihkukaappi, kosteusrasituksen ei pitäisi olla hirmuisen suuri. Turhia satasia vaneriin kuitenkin upposi ja huone pienenee turhia neliösenttejä. 

Kipsilevyä. Kaikki pilalla.

Tyttäremme Perintörinsessankin huoneeseen meille suositeltiin seiniin vaneria, jotta saadaan siihen päälle jotain hempeää yksisarvistapettia. Vanerin päälle ei nyt vain oikein saakaan hyvin tapettia, joten vanerin päälle laitettiin - jep - kipsilevyä. Mihinkähän muualle me vielä voisimme laittaa kipsilevyä? Saunaan? Keittiöön? Sänkyyn? Bebbuun?

Tapetiksi tyttäremme toivoi pinkillä yksisarvisella ratsastavan K-poplaulajan, joka tekee TikTok-tanssia sydänsilmäfiltterillä. Hän saa Birger Kaipaisen Kiurujen yö -tapetin. Hän ymmärtää sitten vanhempana. 

Piharakennuksen kylppärissä roiskuu sen verran enemmän, että sinne hankin suihkun nurkkaukseen Tulppa-levyä. Ei vain aiemmin tullut mieleen, että suihkusta roiskuu vettä hirsiseinälle ja pesuhuoneen ovelle käytännössä väkisin, joten timpurimme ehdotti suihkuseinän hankkimista. 

Vasemmalle ovenpieleen ja oikealle ikkunanpieleen tulee kääntyvät kapeat suihkuseinät. Nekin siis menevät pieleen.

Toria selaamaan. Alle vuorokaudessa löysin kaksi 40-senttiä leveää suihkuseinää Vantaan Pähkinärinteestä, tuosta suihkuseinäkulttuurin Pariisista. Hupaisasti seinät olivat saman taloyhtiön eri taloissa viidentoista metrin päässä toisistaan, joten logistiikka ei olisi voinut olla helpompi. Pehmusteena peräkärryssä oli finnfoamia, kivivillalevyjä ja pari pelastusliiviä. 

Puuhellan luukku - lisää vain kaikki muu

Tiiliä pitäisi tulla ensi viikolla pihaan seitsemän (7!) lavallista. Kun pneumokokkibakteerin karvatupen kokoisella tontilla lojuu edelleen roinaa kuin räppärin rännissä,  joutunemme tekemään tiilille tilaa. 

“Kipsilevyä bebbuun.”

Suurin osa tarvittavasta kamasta tulee tiilien mukana: laastit, nuohousluukut, savupellit ja vaikka mitkä. Kyttäilin puuhellan luukkua pidempään ja sellainen löytyi lopulta suht järjellisellä hinnalla. Luukun kriteerinä oli sama kuin leivinuunissakin: mahdollisimman iso lasiluukku, jotta liekkien loimotus luo atmosfääristä tunnelmafiilinkiä ja perheemme olisi hetken onnellinen kuin neandertalilaiset leirinuotiolla. Ainakin olemme yhtä rumia.

Puuhellan lasiluukku on juuri niin kivan näköinen kuin toivoinkin. Jokin tässäkin hommassa menee vielä persiilleen.

Mutku mutku mutku. Aina tarvitaan muuta, lisää ja kaikenlaista ja vähän päälle. Arina? Tuhkalaatikko? Napalmi? Matin ja Tepon kootut? Hellankannenhan hankin jo yli vuosi sitten. Ainoa ongelma on se, että se onkin vähän liian pieni. Se kun on kooltaan mallia 3A ja pitäisi olla 4A. Siihen ei auta, vaikka kuinka hinkutettiin ruostetta pois ja entisöitiin liesimustalla. 

Vouti kintereillä

Meidän entinen kotimmehan on siis kadonnut tältä planeetalta. Lopetimme jätefirman kanssa sopimuksen, kun emme enää tuossa osoitteessa ole jätteitä tuottamassa. Teimme uuden sopimuksen uuteen osoitteeseemme (vaikka olemmekin irtolaisia). Tämän uuden sopimuksen laskut tulevat uuteen osoitteeseemme, mutta vanhan sopimuksen loppulasku lähetettiin vanhaan osoitteeseen. Siis sinne, jonka sopimus päätettiin, koska sieltä muutettiin pois. 

Tuohon osoitteeseen on kannettu pitkin kevättä ja kesää laskua, huomautusta, muistutusta ja lopulta perintäkirjettäkin. Nyt lopulta Ulosottovirastosta (Taloustutkimuksen mukaan Suomen toiseksi siististi coolein duunipaikka vuonna 2020) tuli ulosottokirje. Se sentään tuli uuteen osoitteeseemme. Laskun summa on 15 euroa, korot ja kulut 26 euroa. Jotkut muut kulut, kulunkulut, kilinkellit ja perintäfirman johtajien bordellibonukset vielä vähän päälle. 

“Neandertalilaiset leirinuotiolla.”

Taloutemme ei tähän kaadu, mutta hupaisaa, että kunnallinen vesilaitos ja sähkölaitos saivat tiedot suoraan muuttoilmoituksen myötä, mutta roskishemmoille piti ilmoittaa erikseen. Eipä tullut mieleen. Mitähän muita laskuja siellä postilaatikossa vielä on? Ja onko postilaatikkoakaan? Jos sitä nyt jo psyyke antaisi myöten käydä entisen kodin savuavilla raunioilla.

Kai teita ma kaipaan

Nyt kun tontilla hääräävät kivat hyvät timpurit, olo on asioiden edistymisen suhteen suht rauhaisa. Lasikaiteiden välitolpat ovat nyt paikoillaan, joten pari lasihemmoa tulee tekemään tarkistusmittaukset ja tekevät sen jälkeen tarjoukset.  Säädösten mukaisesti terassilasin tarvitsee olla laminoitua, karkaistua, rutonkestävää ja vedenalaisten taikakääpiöiden Venetsian viemäreissä EU:n kieltämillä mehupilleillä suupuhaltamaa. Motonetissä on tälle lasille ihan oma hyllypaikka - siinä psyykenlääkkeiden ja pessaarien välissä.   

Siellä ne on: kaiteet. Vielä lasit, ja talomme on taas vähän kalliimpi.

Keittiö - mahtuu, ei mahdu, mahtuu

Jotta vaan mikään ei olisi helppoa ja selvää, timpuri ilmoitti, että suunnittelemamme keittiö ei mahdu, öö, keittiöön. Siinä pyöriskelimme ja hyöriskelimme keittiön lämmönluovutuslevyillä kuin kaksi iloista kimalaista ja koetimme surrata selkoa Ikean ala-arvoisen epäselvistä printeistä. Jumankaare, kun keittiön mitoista ei saa paperilta selvää. Diggiloo ja lihattomat pullat henkesi kanssa vaan sullekin, du gamla du fria. 

Minä olin kuitenkin amatöörisuunnittelijan varmuudella sitä mieltä, että keittiön toisen sivun pitäisi mahtua, vaikka mukaan laskettaisiin vaaditut kakkapyllylisäeristyksetkin, joista ei ole hevon helevetin hyötyä. Timpuri (se osaava ammattimies) meinasi, ettei mahdu, vaan följärin päälle menee, vaikka piti loppua följäriin. Minä sanoin, että mutsis oli. Timpuri vastas, että joka toiselle sanoo, on limainen ällömato. 

“Keittiö ei mahdu, öö, keittiöön.”

Mutta kyllä se keittiö mahtuu. Olin vain tehnyt niin typerän suunnitelman, että se ei ollut timpurille avautunut. Ei mikään iso triumfi minulle suunnittelijana. Olennaista kuitenkin on, että suunniteltu keittiö yhä mahtuu, öö, keittiöön. 

Hyvästi hirsiseinä. Nähdään seuraavan kerran, kun vanerit ja koolaukset puretaan kosteusvaurion tieltä. Mutta ensi kesään on vielä pitkä matka.

Olimme Seija Ala-Kauttan kanssa ajatelleet, että keittiön välitila jäisi hirrelle ja Ikean kaapit roikkuisivat suoraan seinän kiskoissa. Timpurit kuitenkin tyrmäsivät tämän ajatuksen sen verran vahvasti, että siellä se horjuu edelleen köysissä ja ottaa lukua. Nyt keittiön koko toisen sakaran seinään tulee liukukoolaus, päälle vaneri ja seinän ja vanerin väliin selluvillaa 5 senttiä. Hyvä puoli on se, että rakennusvalvonnan vaatimukset täyttyvät. Huono puoli on se, että lisäeristys on ihan turha ja tyhmä. Ihan sama, kunhan joskus päästäisiin uuteen kotiin. Paino sanalla palvelutalo kutsuu. 

“Ihan sama, kunhan joskus päästäisiin uuteen kotiin.”