Tuli ja sähkö - avainasemassa

Kappas, talvi tuli. Sehän on leppoisaa aikaa, kun ei tartte miettiä kuin sähkönhintaa, nurkkien vetoisuutta ja vesijohtojen jäätymistä. Välillä on toki vaikeampaa.

Pörssisähköllä pientä sää(s)töä

Nyt kun olemme käyttäneet pörssisähköä parisen viikkoa, se on tainnut olla koko aikana tunnin tai kaksi kalliimpaa kuin aiemmassa sopimuksessamme. Astianpesukone on hyrrännyt yökahden tienoilla, jotta olemme voineet uskotella saavamme huikeita säästöjä pörssisähköön siirtymisestä. Pyykkikone on makkarimme seinän takana ja jyrisee sen verran jykevästi, ettemme ole halunneet menettää yöuniamme puhtaiden pyykkien vuoksi.

“Ei tartte miettiä kuin sähkönhintaa, nurkkien vetoisuutta ja vesijohtojen jäätymistä.”

Sähköä on nyt pikkupakkasilla mennyt aika tarkkaan 30 kilowattia vuorokaudessa. Intouduin ehkä laskemaan maalämpöpumpun lämpökäyrää vähän turhan tuhdisti, kun yhtäkkiä kaikilla oli kotona kylmä eikä kellään kivaa. Oli pakko nostaa käyrää ensin yhdellä asteella ja myöhemmin vielä toisellakin. Kotona on kuitenkin kiva olla muuten kuin kananlihalla. 

Tulta uunille

Pikkupakkasten aikana olemme pitäneet myös olkkarimme kivikasaaa lämpimänä. Aamuisin tulet puuhellaan, alkuillasta leivinuuniin. Eipä tuo möhkäle vieläkään ole punaisena hehkunut, mutta leivinuunin sisälämpötila on noussut reiluun pariinsataan asteeseen. Nimensä leivinuuni jo lunasti, kun Seija Ala-Kautta leipaisi siinä teeleipiä. Näyttivät ja maistuivat ihan kelvoilta. Ehkä tuossa jonain päivänä saadaan siis leipastua vielä lerssiläisiä liposkaita. Siihen päälle vielä perinteistä rynttösörssää, niin ai että!

Lasiluukusta on kätevä katsoa, onko hella päällä.

Nykyään vapaa-aikani koostuukin lähinnä puulämmittämisen prosessikaavion eri osioiden suorittamisesta. Sytyttelyä, puiden lisäilyä, tuleen tuijottelua, hiilihangolla sohimista (pirun kivaa hommaa), klapien hakemista terassilta, klapien siirtelyä puulaatikosta puuhellan eteen ja kylmimpien klapien siirtelyä puukorista puulaatikkoon. Kyllä oli entisaikana ihmisillä kivaa, kun ei tarvinnut squashia vapaa-aikana pelata. Riitti, kun koetti pysyä sulana ja hankki asbestoosin tai sepelvaltimotaudin.  

Ajastin ajastimen ja kaapeli pelitti

Aika tarkkaan vuosi sitten piharakennuksemme vesijohto jämähti jäähän. Lopputalven sitä lämmittikin saattolämmityskaapeli. Näillä sähkönhinnoilla ei kehtaa kaapelia ihan ylenmäärin hehkuttaa, mutta sulana se pitää pitää - etenkin, kun piharakennuksen käyttö on nyt todella vähäistä ja kämppä aika viileänä. 

“Lerssiläisiä liposkaita.”

Nappasin siis seinään kiinni ajastimen ja nakuttelin sen nipukoita päälle sieltä täältä. Nyt kaapeli on päällä vartin tai puoli tuntia silloin tällöin ja öisin vähän pidempiä jaksoja kerrallaan. Viime vuonna vesijohto jäätyi, kun purevan kova tuuli oli puhaltanut (todellakin) tuulettuvan alapohjan alle urakalla. Viime vuoteen verrattuna alapohjassa on nyt tuulensuojana sokkelilevyt, putkien ympärille on kyhäilty ainakin jonkinlaista lämmöneristystä ja johtoa lämmittää vielä saattolämmityskaapeli. Kuvittelisin siis, että ihan helposti johto ei jäädy. Kuvittelin toisaalta myös, että selviäisin järjissäni taloprojektistamme. 

On piuhaa ja putkea, johtokin notkea.

Jaahans, se onkin sitten pian näköjään laitoksen lounasaika, lääkkeet, musiikkituokio terapeutin kanssa ja sitten taas pakkopaita päälle ja päikkäreille. 

Eristyksellistä toimintaa

Lähdetään nyt siitä, että teoriassa tiedän kyllä, mitä pitäisi tehdä. Käytännössä en kuitenkaan jaksa. Joskus iskee kuitenkin pieni hormonaalinen epätasapaino, joka saa tarttumaan toimeen iPhonen sijaan. 

Omaksikin yllätyksekseni löysin itseni tökkimästä voiveitsellä pellavaa hellannurkan ja seinän liitoskohtaan. Hellallehan valettiin perustus (5000 euroa!) ja se on erillään muusta talosta. Tähän mannerlaattain saumakohtaan tömppäsin pellavaa sen mitä rakoseen upposi. 

“Pakkopaita päälle ja päikkäreille.”

Kuten ei mistään muustakaan, niin ei tästäkään hyvästä teosta palkittu. Olo oli kuin venäläisillä vapauttajilla, kun ilkeät ukrainalaiset kehtaavat panna hanttiin omalla maallaan. Kun olin nimittäin pellavaa hetken tökkinyt, huomasin hirsiseinän punertuneen verestä. Olin tökkiessäni hinkannut keskisormeni rystystä seinään ja se oli auennut. Verta, hikeä ja kyyneleitä - joskus jopa saman tunnin aikana. 

Hackmanin Mariminna-sarjan kädensijan väritys oli enne.

Saimme Eurohongan suunnalta hyvää vinkkiä nurkkien ulkopuoliseen eristämiseen. Pelkkä nurkkalauta estää suunnilleen yhtä paljon vetoa kuin elmukelmu raskauksia. Hirsien saumoihin kannattaakin tukkia eristettä ja sitten vetäistä vielä jotain päälle tuulensuojaksi. 

Vanhat hyvät tonni päivässä -tyyppiset ajat palasivatkin mieleeni, kun käväisin pitkästä aikaa hakemassa teippiä Suutarilan Starkista. Aikoinaan sain rullan Tescon no 1 -teippiä parillakympillä, mikä sekin sai aikaan kauhunväristyksiä. Nyt inflaatio oli laukannut sen verran, että hyvälläkin alennuksella sama rulla maksoi 27 euroa. Ja alkuperäinen hinta hyllyssä oli siis huimat 40 euroa. Eri asia, koska teippiä jaksaa alkaa nurkkiin vedellä, koska olen vetelä.

Teltta pystyssä

Vähänkö on hauska otsikko. Itse keksin. Jouluna lohkaisen sellaisia läppiä kuten “piparia tarjolla” tai “pukki tulee vain kerran vuodessa”. En tiedä, mistä näitä klassikoita keksin. Jotenkin niitä vaan pullahtelee. Kai se on jonkinlaista alitajuista self-helpiä tilanteessa, jossa kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä. 

Telttakatos aiemmassa kodissaan aiempana vuodenaikana.

Mutta että ostin nääs telttapalviljongin, koska hattara. Menen nimittäin kokeilemaan sokerihötön myymistä joulutapahtumaan ja siellä pitää olla myyntiteltta. Uutena näiden hinnat ovat melko suolaisia, enkä ole vielä valmis panostamaan hattaroitsijan uraani puolta tuhatta euroa. Torista sattui kuitenkin löytymään kelvollisehko telttakatos sivuseinillä kolmeenkymppiin, joten jos siinä nyt ei ihan kuolleet minkit haise, niin saa luvan kelvata. Vielä en ole telttaani saanut pystyyn (hihi), joten ehkä sieltä vielä ilmaantuu yhtä kivoja ylläreitä kuin millä IV-bartholomeukset ovat elämäämme sulostuttaneet tämän projektin aikana. 

Avainnaulakkoko vaiko avain vain aivan naulakotta?

Seija Ala-Kautta vihaa minun lisäkseni monia muitakin asioita. Olen koettanut myydä hänelle ajatusta Ikean näppärästä reikälevystä, johon saa kaikenlaisia laatikoita, lokeroita, nipsuja, nappeja, neppareita ja naulakoita. Seija on vain murahtanut ehdotukselleni ja lyönyt minua soppakauhalla nivusiin. Tämä aiempi avainnaulakkomme oli nimittäin syvältä kuin Venäjän tavoitteet:

Onhan tämä ihanan boho, mutta kun on myös helvetin kökö.

Tuohon saa ehkä pari avainta kätevästi ja sen jälkeen niitä on laitettava samaan koukkuun pari päällekkäin, mikä saa ne putoilemaan lattialle Crocsien ja muiden kumppareiden sekaan ja sisään. Siitä sitten kiireellä kalastat rrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton avainta jostain saatanan kalossista vain huomataksesi, että auto ei parillisina viikkoina halua käynnistyä. 

“Seija Ala-Kautta vihaa minun lisäkseni monia muitakin asioita.”

Kävin lasten kanssa Ikeassa. Juu, taas kerran. Seija jäi kotiin purkamaan vihaansa haukkumalla anonyymisti pandanpoikasia homoiksi Suomi24:n Keittiövinkit-palstalla. Päätimme lasten kanssa tehdä källin:

Siellä se Seija yläreunassa murjottaa kuin vieraslajiksi tuomittu minkki.

Kyllä, tämä on juuri se reikälevy, jonka vuoksi Seija on polttanut päreensä ja kitarani. Raivokas karjaisu kuului naapurikunnasta saakka, kun Seija näki kuvan.

Tämä oli totta kai vain jekku, jonka tarkoitus oli saada Seija purkamaan patoutunutta vihaansa ja lisäämään itsemyötätuntoa. Tosiasiassa löysimme Ikeasta avainnaulakoksi tämän:

Kyllä jos ei Glorian koti edelleenkään tartu tähän meidän design-kotiimme, niin kyllä on jo kumma!

Irtokoukkuja voi lisätä ja vähentää maun mukaan ja bonarina on takana hylly, jolle voi laittaa vaikka Seijan suosikkiteoksen, Hemmy Tolstoin “Saat sarvikuonon olohuoneeseen, jos luovut turpaan mättämisestä”. Ilmeisesti valinta oli reikälevyä enemmän Seijan mieleen, sillä hän sulkeutui makkariin mököttämään vain neljäksi päiväksi. Viidentenä hän puri minua olkapäähän, mikä on Seijan tapa sanoa, että hän on ok. 

Kolme vuotta sitten 2019

Kas kohta on joulu 

ja kohta on joulu 

ja kohta on joulu taas. 

Ja vittu kun on kolme vuotta 

ollut mieli maass’!

Nuorena bloggaajana sitä jaksoi veuhtoa ideoita ties mistä. Siksipä annoin nokkelia vinkkejä joululahjoiksi rautakaupasta. Toimii kolme vuotta myöhemminkin. Ihan yhtä hyvin. 

Kaksi vuotta sitten 2020

Saimme perstuntumaa siihen miten pers tämä projekti voikaan olla, kun sähkömiehemme alkoi haistatella ja haastella oikeuteen ja naapurimmiäs ajoi tontillemme rähisemään. Sähkömiehestä ei ole pariin vuoteen kuulunut (odottelemme yhä Kuluttajariitalautakunnan päätöstä) ja naapurimmiähestä ei toivottavasti kuulukaan, hän kun poistui taivaalliseen sotaväkeen vuoden alkupuolella. 

Vuosi sitten 2021

Saatiin mainio Stalan terästiskipöytä paikoilleen. Se kuulkaa toimii vieläkin!

“Kappas, talvi tuli.”

Joululahjat hankittu - rautakaupasta

Piipahdin tuossa muuan rautakaupassa. En mainitse nimiä, kun kieltäytyivät antamasta vessanpönttöjä, suihkukaappia, keittiötä, ovia (sisä- ja ulko-), sähköjä, putkia ja rahaa bloginäkyvyyttä vastaan Suomen suosituimmassa rakennusblogissa. Eikä minunkaan blogini kelvannut.

Mutta höristin vapaapainin runtelemia korviani (pojat yli 36 vuotta ja yli 13 kiloa), kun kuulin joululauluja kaupan keskusradiosta. Olin hetken, että mitä rosollia! Mutta sitten minut valtasi samanlainen olo kuin maaliskuussa -96, kun Jarno kaatoi lämmintä vaniljakastiketta päälleni lenkkisaunassa. Tiedätte kyllä.

"Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Securitas jos ei sisäänpääsyäsi estä!"

Joulumieli! Yhdistelmä lanttulaatikon jälkipolttoja, henkensä uhranneen sian ihraa toisen sian elimistössä ja kynttilänliekissä palavan lahjapaperin käryä. Teeskentelyä, että kälyn joululimppu on syötävää ja serkkujen huutoa, kun kuusenjalka meni silmästä läpi. Sen vallassa kahlasin rautakaupan joka käytävän läpi. Jos myyjä tuli vastaan, larppasin raksaajaa. Sisimmässäni olin kuitenkin yhä se sama runopoika, joka ompeli partioreppuunsa paljetteja.

Löysin kaiken - ja paljon muutakin - mitä tarvitaan, jotta perhejoulu ei olisi ihan niin perheestä kuin edellisenä vuonna. Viime jouluhan meni leppoisasti, kun saimme tietää aatonaattona, että nykyisen kotimme kaavamuutoksesta oli tehty valitus hallinto-oikeuteen. SIINÄ oli nimittäin joululahjaa kerrakseen. Parempi kuin hiustenkuivaaja kylpyammeessa.

Nyt olen jo avannut sieluani tarpeeksi. Tällaisella taikapölyllä meille luodaan tänä jouluna kystää, kyllää ja miespolvet unholaan:

Oli vaikea päättää, mikä väri sopii parhaiten yhteen ihotyyppini (keväinen akne) kanssa. Otin kaikki. Kotona vasta selvisi, että nämä olivatkin muovia. Nyt mietin, mitä se näistä valunut pihka oli.

Omat lahjatoiveet alta pois. Olen toivonut joululahjaksi Teslaa, joten ostin sille valmiiksi laturin. Tämä on näppärä, koska jos auto hyytyy Turun motarille, puolison läppäristä saa usbilla autoon lisävirtaa.

Joulu on murheellista aikaa kaikille, joilla on suvussa “sellainen” eno. Käytännössä siis kaikille. Enolle voi terästettyjen glögien ja munatotien siemailun tuoksinassa vihjata tämän ongelmista hienovaraisesti tällä lahjalla. Eno ymmärtää ja hetken on kuin enkelin siipi hipaisisi jokaisen elämän tunkiossa mustunutta sielua.

Ostin näitä koko suvulle. Pidikkeitä on hyvä olla. Laitan niitä joulupuuroon ja kuusen oksille.

Lasten opettajatkin ovat lahjansa ansainneet. Jotkut moukat antavat viiniä, lahjakortteja hierontaan tai rahaa (etenkin ennen numeroiden antamista). Koska olen itsekin eräänlainen taiteilija (piirustuskilpailun voitto Viking Amorellalla v. 1982, sarja pojat alle 3 promillea), tiedän opettajien arvostavan taidetta. Tämä teos säilyttää arvonsa. Oli varaa vain yhteen, joten kortissa lukee, milloin opettajan pitää antaa teos eteenpäin seuraavalle.

Taas jotain pientä kivaa itselle. Näitä puolisoni sanoo minulta / minusta puuttuvan. Eli kun ostaa lahjan itselleen, siitä on iloa muillekin. Tätä periaatetta noudatin myös Torrelomiinoksen matkani suhteen. Postikorttikin on kiva saada ja lukea, kuinka kivaa iskällä on ollut.

Olemme rikkaita. Siitä nyt ei pääse mihinkään. Menestyvä blogi, komea ulkomuotoni ja mitä niitä nyt on ovat taanneet meille melkoisen omaisuuden. Siitä seuraa, että varakkuuden pitää näkyä (varakas on nöyrä termi sanalle rikas). Meillä varakkuus näkyy siinä, että ostamme valtavasti lahjoja. Painotamme valinnoissamme muovia, kertakäyttöisyyttä, ympäristöarvottomuutta sekä ilmastonmuutoksen ehkäisyä samalla pieteetillä, millä lapsemme saivat alkunsa.

Lahjojen määrästä seuraa pukille ja pukin pikku krapulaisille (eno ja muutkin) melkoinen savotta. Jotta rakoilta vältyttäisiin, alkuillasta kaikki vetävät käteen työhanskat. Loppuillasta näistä on se hyöty, ettei uhriin jää sormenjälkiä. Kun meillä kerran käy, tietää liikaa. Aivan liikaa. Meidän pukkimmekin on siksi kertakäyttöinen.

- “Rakkaani, laitatko joulusaunaan taas “sen” päälle?”
- “Noh noh, hyi sinua tuhmeliinia. Hihi. Saatan laittaakin.”
- “Mmmmmmm-bop!”

Poikani toivoi Lego Star Wars -kuolemantähteä. Kerron hänelle, että juuri tämä osa Kuolemantähdestä petti, kun siihen osui Spockin laaseri. Tämän kuultuaan poikani silmät loistavat kuin Peetlehemin tähdet Juuttaan maalla.

Anoppi saa Matti Johannes Koivun uuden levyn.

Kummipoika pelaa lätkää. Annan hänelle Saku Koivun rakennussarjan.

Serkkujen lapsille annan Rudolf Koivun kauneimmat sadut.

Kaverini Juho kehuskelee aina potenssillaan.

Tyttäreni toivoi piereskelevää Barbia. Toinen vaihtoehto olisi ollut syötävä terapiahiekka. Hankin hänelle tämän. Ei kuulemma ollut myynnissä, vaan “somiste”. Silmätön Gandalf?

Huusin kovaan ääneen, että “kaikki raksaajat eivät ole cis-miehiä!” ja syntyneessä kaaoksessa muilutin pukin automme takakonttiin. Kovasti hän vetosi, ettei Vantaan elokuva-avustajat ry:n kanssa tehty sopimus keikasta sisältänyt tällaista. Hiljeni vasta, kun uhkasin työntää kiinniruuvattavan saranatapin hänen “joulumaahansa”.

Nyt siirrymme todellisen joulumielen osastolle. Joulunahan kohteliaisuudet tuppaavat loppua jo tuulikaapissa tai hukkua viimeistään ensimmäiseen glögiin. Siksi tunnelman aistimiseen on hyvä olla kättä pidempää. Sanooko esim. Maija-täti leikillään kummitytärtään “rumaksi pikku adoptiomakkaraksi” tai Eero-setä toivovansa glögiinsä lisää arsenikkia, kun ei se ainakaan glögin makua tai joulun tunnelmaa pahentaisi.

Jouluinen vinkki: olohuoneen pöydälle kannattaa kattaa ylimääräistä käämiä sekä pitkää pinnaa. Siitä voi sitten kukin suvun jäsen napsia pahimpaan kurinaansa.

Tunnustetaan kuitenkin tosiasiat. Joulumieltä luovat pienet jäsentenväliset, tasasella koettamiset ja ehdolliset tuomiot. Ne kuuluvat jouluun kuin Tony-enon pikkurillin nivel riisipuuroon. Koska puukko on kuitenkin kynää mahtavampi ja vihaisin heittäköön ensimmäisen kiven, molempia on syytä olla riittämiin isommankin suvun tarpeisiin. Nämä voi laittaa tarjolle vaikka Hilkka-tädin kansalaisopistossa kahvipaketeista askartelemaan bluetooth-kylpytynnyriin.

Nämä vahvuuksilla varustetut suojalasit ovat hieman kaksijakoinen asia - vähän kuin se, oliko Anne Berner Suomen vai Euroopan huonoin ministeri. Toisaalta ne suojaavat iskuilta, kiviltä ja syljeltä, toisaalta ne päässä näkee sukunsa paremmin.

Ihmettelen hieman tätä avo-vouhotusta. On kaikenmaailman avoliittoja, avokonttoreita ja avoautoja. Mahani oli kuralla, kun aiemmin päivällä olin joulumielen nostattamiseksi syönyt Pirkan (sen kollegani) lanttulaatikon työpaikan jääkaapista. Olin sitä koko syksyn katsellut. Mielestäni tämä avo-wc menee kuitenkin jo överiksi. Lisäksi lähin bidee löytyi vasta kylppäriosastolta. Sitäkin piti käyttää ilman vettä.

Kävin lopuksi kahviossa vetäisemässä kelmutetun esihistoriallisen sämpylän. Siellä soi Black (sieluartistini) ja It’s a wonderful wonderful life. Olin samaa mieltä. Ja ulkonakin oli samaa. Ei ihanaa, mutta mustaa.

Jos tämä teksti liikautti sisälläsi hiukankaan sitä kylmää lohkaretta, jota sieluksikin kutsutaan, jaa toki tämä teksti. Laskujeni mukaan tienaan kymppitonnin per linkkaus. Se jos mikä tuottaa joulumieltä. 

Iloista joulua, glada juppen!