Putkispedeilyä - ja kipsikökköä

Ärsyttävää, kun tämä raksaskeida häiritsee blogin kirjoittamista. Olen koettanut kääntää blogipostausten julkaisaikataulua keskemmälle viikkoa, mutta perjantaihin tämä aina nyssähtää. Ja vieläpä usein niin, että kirjoitan tekstiä torstai-iltana - kuten juuri nyt. Ja nyt. Joskus kirjoitan aika myöhäänkin - kuten juuri nyt. Ja nyt. Mutta kun maailma odottaa henkeään pidättäen uusia lukuja raksapassioomme, niin minkäs teet. 

Tipalle meni

Saatiin vesimittari. Naapurimmiäs meinasi, että vesilaitokselle on ainakin parin-kolmen viikon jonot. Alkoi pelottaa, ehditäänkö vesiä saada kytkettyä maalämpöpumpun asennukseen mennessä. Siispä maanantaiaamuna klo 10 laitoimme netitse mittarointitilauksen vesilaitokselle. Tiistaiaamuna klo 9.30 soi puhelin ja kävivät asentamassa mittarin. Ei mennyt kahta viikkoa, meni 23 tuntia. 

Toki samana yönä oli syksyn ensimmäiset yöpakkaset. Ei näyttänyt putki poksahtaneen. 

Harvinainen kuva: vesimittarin lukema on sama kuin tilin saldo. Vain toinen näistä luvuista tulee suurenemaan. 

Jokin tökkii

Talolla tunnelma on ollut tiivis tai ainakin tiivistävä: olen tukkinut ovenkarmeja ja seinien liittymäkohtia pellavalla ja lampaanvillan jämillä. Perintörinsessan tiili- ja hirsiseinän liitoksen tukkiminen oli kyllä syvältä: tökin pellavaa ohuella veitsellä kapeaan rakoon huonossa asennossa ja silti valo paistoi läpi. Ja jos valo pääsee läpi, pääsee äänikin. Lopputulos nyt on mitä on. Millä tahansa mittarilla huono, minun mittarillani ihan kiva. 

“Ei mennyt kahta viikkoa, meni 23 tuntia.”

Pahimmassa tapauksessahan lapsemme alkavat kuunnella pitkätukkaisten hippien soittamaa musaa. Ja jos oikein huonosti käy, eivät tyydy edes Biitleksiin vaan alkavat kuunnella Rollareita. Sekä heidän että meidän mielenrauhan takia koetin siis saada tukittua ääniaukot mahdollisimman tehokkaasti. 

On se rivon näköstä kun tolleen rehottaa. Ei nyt olla missään Woodstockissa. Rakkauden kesä oli jo vuonna 2017.

Tasokas yrittäjä

Laitoin myös keittiötasot tilaukseen. Välillä yrittäjät tekevät kyllä kovin hankalaksi heidän työllistämisensä. Kodin Terrassa oli kohtuuhintaista koivutasoa kaupan. Siitä olisi pitänyt tehdä leveämpi kahdesta palasta liimaamalla, joten tiedustelin puusepältä, onnistuuko. Onnistuu.

Tiedustelin, mikähän tuollaisen työn hinta olisi.

“No se aika menee mikä menee, ei sitä voi näin sanoa. Tuntityönä se tehdään. En mä rupea veikkailemaan.” 

Jos on vaarana, että yrittäjä ei tienaa tarpeeksi, asiakkaalta on syytä laskuttaa liikaa.

Mjaha. Yrittäjä siirsi näppärästi vastuun laskun loppusummasta asiakkaalle, joka ei osannut arvioida, meneekö tunti, viikko, vuosisata vai neitsyys. 

“No se aika menee mikä menee, ei sitä voi näin sanoa.”

Asiakas osti tasot Bauhausista, jossa liimaaminen maksoi 40€/metri. Ei se halpaa ollut sielläkään, mutta ainakin asiakas tiesi, miten paljon köyhtyy.

Mikä on valkoista ja ihampaskaa?

Jos joku muuten haluaa perustaa “Kipsilevy, tuo Belsebuubin uloste” -yhdistyksen, liityn siihen heti ja kiljuen. Hirveetä paskaa saatana. Förlåt min svenska, lilla skitstövlar. Mutta kun niin se vaan on. Ensin sitä murenevaa persenäkkäriä haetaan kaupasta. Sitten se koetetaan saada ehjänä taloon. Sitten timpuri kiinnittää sen alustavasti ruuveilla, sahailee, kiinnittää lisää, laittaa saumanauhaa, paklaa, puklaa, paklaa lisää, fiksaa kulmia ja sitten se ehkä on valmis tapetoitavaksi. 

Olisi niiiiiiiiin pitänyt ottaa ihan joka seinä hirttä. Olisi tullut halvemmaksi ja kipsilevyn kaipuussa räytymisen yllyttyä liian polttavaksi olisi halutessaan voinut asentaa tuota pahvien väliin pakattua albiinojakin paskaa. 

Tämä on hyvä kuva, sillä siinä ei näy kipsilevyä.

Tyhmä mummo sieltä idioottien palvelutalosta sanoo, että onhan se kipsilevy kätevä materiaali. Arvoisa mummo, tukehtukaa siihen bingolappuunne tai edes hukkukaa terapia-altaaseen. Ei ole. Kipsilevy syntyi, kun raksa-alan ammattilaiset saivat lobattua materiaalin, joka tuottaa heille parhaiten työtunteja. 

Mutta nyt on sitten tapetoitavaakin seinää. Joku kakkavaippa siihen kuitenkin viskaa viikon päästä muutosta duplon ja nurkassa on ruhje seuraavat 27 vuotta. Perikunta sitten fiksaa. 

Jos tuon laudan poistaa, terassin alle mahtuu jemmaamaan suppilautoja, hirvenraatoja ja kaikki toteutumttomat unelmansa. Ja sen ilmakuivatun isoäidin.

Kahden vuoden projekti päättyi rahanmenoon

Aijuu, ostettiin se keittiö, josta olen keuhkonnut täällä, täällä, täällä ja varmaan kännissä ja läpälläkin. Nyt on tullut ihan kuistille asti kannettuna litteää pakettia. Päädyimme ottamaan Giggelby-kylmäkalusteetkin Ikeasta, kun niissä oli jämäkät kahvat. Seija Ala-Kautta on pitkän parisuhteemme aikana päässyt jo väsähtämään löysään ja lutruun kahvaan, josta ei saa otetta, joten nyt otettiin kämmenkaupalla ruotsalaista jöpöä. Lavemang-uuni ja Hårsäck-liesitasokin tulevat samasta paikasta. 

Tää ei kyllä ole keittiö. Tää on kodinhoitohuone.

Tää ei kyllä ole kodinhoitohuone. Tää on keittiö.

Balle Ramstedt hade larvar i sina genitaler. Därför måste han köpa ett nytt kök.

HV IV!

IV-heebothan omalta osaltaan nostivat paskaraksamme raksapaskan tunkion korkeutta, kun jättivät tulematta kesäkuussa, kun oli liian kuuma. Nyt kun saatiin yöpakkaset, he saapuivat. Laitoin taannoin suht tiukan viestin LVI-veijoille, jossa kerroin, että muutamme taloomme lauantaina 9.10. (paskat me mitään muuteta, mutta älkää kertoko niille). Ilmoitin, että lattiat vahataan perjantaina 1.10. ja sen jälkeen sisällä ei enää putkeilla. Kerroin myös, että Termex puhalletaan tiistaina 5.10, minkä jälkeen yläpohjassakaan ei enää putkeilla. 

IV-tepot odottavat, josko putki ensi keväänä alkaisi versoa.

Vielä mainitsin, että maalämpöpumppu kytketään keskiviikkona 6.10. LVI-anterot sanoivat kytkevänsä sen jälkeen vesiä joko perjantaina 8.10. tai maanantaina 11.10. Ilmoitin, että perjantai on oikein hyvä, sillä muutamme taloon lauantaina. Olin sen verran armollinen, että myönsin heille luvan tehdä asennuksia myös vielä muuttopäivänä (jolloin siis emme vielä pääse muuttamaan, mutta älkää kertoko niille). 

IV-jampat pääsivät liikkeelle, kun sopiva lääkitys löytyi. Taustalla foliopakattu IV-putki, joka näkyy yhtä hyvin kuin IV-joonaksetkin tontilla viimeisen kolmen kuukauden aikana.

Koska vastaavan mestarimme projektinjohto on ollut yhtä jämäkkää kuin merinorsun ripuli, mitään ei ole aikataulutettu missään vaiheessa. Näin hetkisessä loppukirivaiheessakin vastaukset saattavat tulla n. viikon viiveellä. Olen vielä jonain päivänä hänelle kiitollinen, kun tajuan saaneeni yli vuoden mindfulness-kurssin. Wax on, wax off, wax on, wax off ja kurkipotku tykyttävään otsasuoneen. Ne tietää ketkä tietää.

“Maailma odottaa henkeään pidättäen uusia lukuja raksapassioomme.”

Uusi tuttavuus - ulosotto

Jos joku olisi aikoinaan kertonut minulle kuin tyhmälle lapselle, mitä taloprojektimme meidän taholtamme vaatii, olisin ostanut teltan, vienyt sen kellarikomeroon ja kaivautunut sohvan pohjalle. Pelkästään tavaroiden kantamiseen on mennyt kymmeniä tunteja, maalaamiseen n. 300 vuotta ja muuhun hankkimiseen ikä, terveys, nuoruus ja hermo. 

Talo kyllä valmistuu pikkuhiljaa, mutta tili tyhjenee isokovaa. Oman työn osuus ei meidän kohdallamme tarkoita sen kummempia säästöjä, vaan se on työtä, jota on turha teettää muutenkin kiireisillä timpureilla.

Pösilöt pikku pellavapäät 

Timpurien ollessa pidennetyllä viikonloppuvapaalla saimme heiltä pyynnön tiivistää pellavalla ikkunoita. Se oli ihan mukavaa hommaa: puukiilalla pellavariveen tökkiminen tuntui onnistuvan ilman TE-keskuksen järjestämää koulutustakin. Tai sitten tehtiin sekin väärin ja talomme homehtuu ja tilimme tyhjentyy. Paljon aikaa siihenkin hommaan sai kulumaan. Hikikin tuli. Silti mieluummin pellavan tömppäämistä kuin maalaamista.

Arvokkainta tilkemateriaalia on DDR:n kuulantyöntäjien peruskuntokaudella kerityt kainalokarvat. Sitä oli aikoinaan paljon tarjolla.

Mutta maalatakin piti. Seija Ala-Kautta suihki yhä lisähuoneita päärakennuksesta ja minä hoitelin piharakennuksen kattoa vähän vähemmän paskan valkoiseksi. Vielä kodinhoitohuoneen ja mahdollisesti saunatuvan katto ja sen jälkeen ei tarvitse enää koskaan maalata mitään. Paitsi talo ulkoa. Ja räystäänaluslaudat. Ja kylpyhuoneen kattopaneelit kuultomaalilla. Ja kattolistat. Ja kylpyhuoneen kattolistat kuultomaalilla.

Alkuviikosta Seija Ala-Kautta palaveerasi vastaavan työnjohtajan ja timpurien kanssa. Timpurien suhteen ei edelleenkään tarvitse olla huolissaan: hommia tehdään fiksusti ja taidolla. 

“Puukiilalla pellavariveen tökkiminen tuntui onnistuvan ilman TE-keskuksen järjestämää koulutustakin.”

Pientä stressiä aiheuttaa piharakennuksen alapohjassa orpona nököttävät putket, joista kukaan ei tunnu tietävän, mitä ne ovat ja mihin ne tulevat. Märkätilathan on piharakennuksessakin jo valettu, joten toivottavasti ei tarvitse ruveta piikkaushommiin. LVI-rintamalla on muutenkin ollut hiljaista. KVV-IV-vastaava on tietämämme mukaan ollut hengissä ainakin vielä alkuvuodesta 2020. 

"Noi irtoputket on vaan viemäreitä, mutta kyllä kakki voidaan nykyään siirtää langattomasti."

Olin pyytänyt Seija Ala-Kauttaa tsekkaamaan timpureilta, olivatko nämä teipanneet alumiinipaperin reiät ennen kuin laittoivat saunaan paneelit päälle. Timpuri oli kuulemma suorastaan tuhahtanut, kun noin tyhmiä edes kysellään. Totta kai. Vaikea on vain tottua siihen, että joku tekee hommansa hyvin pyytämättäkin.

Meillehän ei tule kipsilevyä - meille tuli kipsilevyä

Olen ujuttanut itseni myöhempien aikojen pyhien kipsilevyn kammoajien seurakuntaan. Siksi kevyisiin väliseiniin tuli vaneria. Paitsi että kosteisiin tiloihin tarvittiin laattojen alle kipsilevyä. Ja ehkä väliseiniinkin. Kysymys kuuluukin, miksi helevetissä sitten hankimme sitä vaneria kipsilevyn alle? Mutta kyllähän nämä jutut pitäisi tietää. 

“Kipsilevyä”

Nyt siis päärakennuksen kylppärin vaneriseinien päälle tulee märkätilakipsilevy ja sen päälle vedeneriste ja sen päälle laatat. Koska huoneeseen tulee suihkukaappi, kosteusrasituksen ei pitäisi olla hirmuisen suuri. Turhia satasia vaneriin kuitenkin upposi ja huone pienenee turhia neliösenttejä. 

Kipsilevyä. Kaikki pilalla.

Tyttäremme Perintörinsessankin huoneeseen meille suositeltiin seiniin vaneria, jotta saadaan siihen päälle jotain hempeää yksisarvistapettia. Vanerin päälle ei nyt vain oikein saakaan hyvin tapettia, joten vanerin päälle laitettiin - jep - kipsilevyä. Mihinkähän muualle me vielä voisimme laittaa kipsilevyä? Saunaan? Keittiöön? Sänkyyn? Bebbuun?

Tapetiksi tyttäremme toivoi pinkillä yksisarvisella ratsastavan K-poplaulajan, joka tekee TikTok-tanssia sydänsilmäfiltterillä. Hän saa Birger Kaipaisen Kiurujen yö -tapetin. Hän ymmärtää sitten vanhempana. 

Piharakennuksen kylppärissä roiskuu sen verran enemmän, että sinne hankin suihkun nurkkaukseen Tulppa-levyä. Ei vain aiemmin tullut mieleen, että suihkusta roiskuu vettä hirsiseinälle ja pesuhuoneen ovelle käytännössä väkisin, joten timpurimme ehdotti suihkuseinän hankkimista. 

Vasemmalle ovenpieleen ja oikealle ikkunanpieleen tulee kääntyvät kapeat suihkuseinät. Nekin siis menevät pieleen.

Toria selaamaan. Alle vuorokaudessa löysin kaksi 40-senttiä leveää suihkuseinää Vantaan Pähkinärinteestä, tuosta suihkuseinäkulttuurin Pariisista. Hupaisasti seinät olivat saman taloyhtiön eri taloissa viidentoista metrin päässä toisistaan, joten logistiikka ei olisi voinut olla helpompi. Pehmusteena peräkärryssä oli finnfoamia, kivivillalevyjä ja pari pelastusliiviä. 

Puuhellan luukku - lisää vain kaikki muu

Tiiliä pitäisi tulla ensi viikolla pihaan seitsemän (7!) lavallista. Kun pneumokokkibakteerin karvatupen kokoisella tontilla lojuu edelleen roinaa kuin räppärin rännissä,  joutunemme tekemään tiilille tilaa. 

“Kipsilevyä bebbuun.”

Suurin osa tarvittavasta kamasta tulee tiilien mukana: laastit, nuohousluukut, savupellit ja vaikka mitkä. Kyttäilin puuhellan luukkua pidempään ja sellainen löytyi lopulta suht järjellisellä hinnalla. Luukun kriteerinä oli sama kuin leivinuunissakin: mahdollisimman iso lasiluukku, jotta liekkien loimotus luo atmosfääristä tunnelmafiilinkiä ja perheemme olisi hetken onnellinen kuin neandertalilaiset leirinuotiolla. Ainakin olemme yhtä rumia.

Puuhellan lasiluukku on juuri niin kivan näköinen kuin toivoinkin. Jokin tässäkin hommassa menee vielä persiilleen.

Mutku mutku mutku. Aina tarvitaan muuta, lisää ja kaikenlaista ja vähän päälle. Arina? Tuhkalaatikko? Napalmi? Matin ja Tepon kootut? Hellankannenhan hankin jo yli vuosi sitten. Ainoa ongelma on se, että se onkin vähän liian pieni. Se kun on kooltaan mallia 3A ja pitäisi olla 4A. Siihen ei auta, vaikka kuinka hinkutettiin ruostetta pois ja entisöitiin liesimustalla. 

Vouti kintereillä

Meidän entinen kotimmehan on siis kadonnut tältä planeetalta. Lopetimme jätefirman kanssa sopimuksen, kun emme enää tuossa osoitteessa ole jätteitä tuottamassa. Teimme uuden sopimuksen uuteen osoitteeseemme (vaikka olemmekin irtolaisia). Tämän uuden sopimuksen laskut tulevat uuteen osoitteeseemme, mutta vanhan sopimuksen loppulasku lähetettiin vanhaan osoitteeseen. Siis sinne, jonka sopimus päätettiin, koska sieltä muutettiin pois. 

Tuohon osoitteeseen on kannettu pitkin kevättä ja kesää laskua, huomautusta, muistutusta ja lopulta perintäkirjettäkin. Nyt lopulta Ulosottovirastosta (Taloustutkimuksen mukaan Suomen toiseksi siististi coolein duunipaikka vuonna 2020) tuli ulosottokirje. Se sentään tuli uuteen osoitteeseemme. Laskun summa on 15 euroa, korot ja kulut 26 euroa. Jotkut muut kulut, kulunkulut, kilinkellit ja perintäfirman johtajien bordellibonukset vielä vähän päälle. 

“Neandertalilaiset leirinuotiolla.”

Taloutemme ei tähän kaadu, mutta hupaisaa, että kunnallinen vesilaitos ja sähkölaitos saivat tiedot suoraan muuttoilmoituksen myötä, mutta roskishemmoille piti ilmoittaa erikseen. Eipä tullut mieleen. Mitähän muita laskuja siellä postilaatikossa vielä on? Ja onko postilaatikkoakaan? Jos sitä nyt jo psyyke antaisi myöten käydä entisen kodin savuavilla raunioilla.

Kai teita ma kaipaan

Nyt kun tontilla hääräävät kivat hyvät timpurit, olo on asioiden edistymisen suhteen suht rauhaisa. Lasikaiteiden välitolpat ovat nyt paikoillaan, joten pari lasihemmoa tulee tekemään tarkistusmittaukset ja tekevät sen jälkeen tarjoukset.  Säädösten mukaisesti terassilasin tarvitsee olla laminoitua, karkaistua, rutonkestävää ja vedenalaisten taikakääpiöiden Venetsian viemäreissä EU:n kieltämillä mehupilleillä suupuhaltamaa. Motonetissä on tälle lasille ihan oma hyllypaikka - siinä psyykenlääkkeiden ja pessaarien välissä.   

Siellä ne on: kaiteet. Vielä lasit, ja talomme on taas vähän kalliimpi.

Keittiö - mahtuu, ei mahdu, mahtuu

Jotta vaan mikään ei olisi helppoa ja selvää, timpuri ilmoitti, että suunnittelemamme keittiö ei mahdu, öö, keittiöön. Siinä pyöriskelimme ja hyöriskelimme keittiön lämmönluovutuslevyillä kuin kaksi iloista kimalaista ja koetimme surrata selkoa Ikean ala-arvoisen epäselvistä printeistä. Jumankaare, kun keittiön mitoista ei saa paperilta selvää. Diggiloo ja lihattomat pullat henkesi kanssa vaan sullekin, du gamla du fria. 

Minä olin kuitenkin amatöörisuunnittelijan varmuudella sitä mieltä, että keittiön toisen sivun pitäisi mahtua, vaikka mukaan laskettaisiin vaaditut kakkapyllylisäeristyksetkin, joista ei ole hevon helevetin hyötyä. Timpuri (se osaava ammattimies) meinasi, ettei mahdu, vaan följärin päälle menee, vaikka piti loppua följäriin. Minä sanoin, että mutsis oli. Timpuri vastas, että joka toiselle sanoo, on limainen ällömato. 

“Keittiö ei mahdu, öö, keittiöön.”

Mutta kyllä se keittiö mahtuu. Olin vain tehnyt niin typerän suunnitelman, että se ei ollut timpurille avautunut. Ei mikään iso triumfi minulle suunnittelijana. Olennaista kuitenkin on, että suunniteltu keittiö yhä mahtuu, öö, keittiöön. 

Hyvästi hirsiseinä. Nähdään seuraavan kerran, kun vanerit ja koolaukset puretaan kosteusvaurion tieltä. Mutta ensi kesään on vielä pitkä matka.

Olimme Seija Ala-Kauttan kanssa ajatelleet, että keittiön välitila jäisi hirrelle ja Ikean kaapit roikkuisivat suoraan seinän kiskoissa. Timpurit kuitenkin tyrmäsivät tämän ajatuksen sen verran vahvasti, että siellä se horjuu edelleen köysissä ja ottaa lukua. Nyt keittiön koko toisen sakaran seinään tulee liukukoolaus, päälle vaneri ja seinän ja vanerin väliin selluvillaa 5 senttiä. Hyvä puoli on se, että rakennusvalvonnan vaatimukset täyttyvät. Huono puoli on se, että lisäeristys on ihan turha ja tyhmä. Ihan sama, kunhan joskus päästäisiin uuteen kotiin. Paino sanalla palvelutalo kutsuu. 

“Ihan sama, kunhan joskus päästäisiin uuteen kotiin.”