Maali valittu - paluu punamultaan

 

Jos kaikille molemmille blogini lukijoille ei ole vielä tullut selväksi, niin meillä on siis massiivihirsitalo. Hirsihän tehdään niin, että viaton kuusirukka kaadetaan mieluiten maaliskuussa täydenkuun aikana kalevalaisen perinnesepän tekemällä justeerilla. Sitten se kuivataan mieluiten taapelissa sata kesää tuhat yötä mutta käy se 300 kilowatin föönikin ja lopuksi pelkataan maahisten takomalla kirveellä. 

Koska hirsi on tällainen atavistisen maaginen materiaali, se ansaitsee pintaansa yhtä maagisen maalin. Tämähän olikin meille alusta asti selvää: punamultaa pintaan! Sillä on maalattu jo silloin, kun köyhä Elmeri-torppari halusi hifistellä ja saada kuppaisen mäkitupansa näyttämään rikkaampien ihmisten tiilitalolta. Elmeri keitteli punamultaa ja veteli sitä hirsien peitoksi. Talosta tuli punainen, mutta Tiitu-vaimo ei edelleenkään muuttunut Dianaksi, eikä Elmeristä tullut Edwardia. Kruununperijöitäkin sikisi nurkkiin 14, kunnes jokasyksyinen kurkkumätä-, syyhyrupi- ja ruttoepidemia harvensi hovia, muttei tarpeeksi. 

Tuossakin talossa köyhä kansa joutuu asumaan ja järveä tuijottelemaan. Ei valitettavasti meidän talomme, vaan Strömforsin ruukilta.

Mutta siis punamulta, tuo perinteisistä perinteisin ja simppeleistä simppelein maali. Aineksina vehnä- tai ruisjauhoja (vegaanit voivat käyttää myös tattaria), vernissaa, pigmenttiä (eli sitä punamultaa) ja rautasulfaattia. Itsekin tuota voisi keittää, mutta niin sitä voisi itse tehdä paljon muutakin. 

Kaiken piti olla selvää, mutta sitten Seija Ala-Kautta aloitti itsetutkiskelun ja avasi sieluaan kuin Instagramin influensserit tajuttuaan, että rakkaus on tie itseen ja itserakkaus tie kaupallisiin yhteistöihin. Seija alkoi murehtia, että oksankohdat ja syykuviot, nuo hirsipinnan maagiset mandalat, jäävät piiloon, jos peittävällä pannaan menemään. Palasimme siis lähtöruutuun pohtimaan, mitä punamullan tilalle. 

Nyt en ole varma, onko tässä punamultaa vai onko väri seurausta siitä, kun Seija kuuli minun ostaneen meille toisen pianon.

Seija ajatteli, että olisi kiva, jos hirsi pysyisi mahdollisimman paljon sen näköisenä kuin se ihan itsenään on. Alastomana, arkana, haavoittuvana ja valmiina antautumaan kuin Instagramin influensseri kosmetiikkafirman viestintävastaavalle. Vastaus oli kuullote. Se jättää puun oksat ja syykuviot näkyviin. Se suojaa, muttei peitä. Se olisi kaikin puolin loistava valinta PAITSI ETTÄ SE PITÄÄ SUTIA TÄNÄ VUONNA KERRAN, ENSI VUONNA UUDELLEEN JA SEN JÄLKEEN JOPA ALLE VIIDEN VUODEN VÄLEIN!

“Oksankohdat ja syykuviot, nuo hirsipinnan maagiset mandalat.”

Ei! sanoi Elmeri, kun Tiitu coitus interruptusta pyysi. Tämä maaginen monitahokkaamme, jota kodiksikin kutsutaan, sijaitsee joka suunnassa turhan lähellä tontin rajaa ja on korkealla ja hankalasti tavoitettava kuin DJ Ibizalla. Näitä seiniä ei todellakaan sudita kahta kertaa vuosikymmenessä. 

Pyhiinvaeltajat ympäri maailman saapuvat katsomaan teosta "Pyhän Panun verta itkevä maalipurkki".

Heitimme kuullotteelle hellät heipat. 

(heippa!)

Elegantilla poskisuudelmalla toivotimme punamullan tervetulleeksi takaisin. 

Minä olin enemmän kuin tyytyväinen: kuullote olisi passannut minulle lähinnä siksi, että Seija sitä toivoi. Ajatus punamullan menettämisestä juili, mutta kuten Instagramin influensserit, minäkin tajusin, että jos sä haluut elää kokonaisena sun parisuhteessa, sun on tehtävä uhrauksia tiäkkö. Ja nyt sain sen mistä luovuin. Ei helvetti, Tommy Hellsten ennusti meidän maalivalintamme jo vuonna 2000 

Vaikka kotimme onkin perustettu suolle kuolleiden intiaanien hautausmaalle, sen alta ei sentään vielä pääse melomaan. Ojan tulvimista odotellessa.

Monikansalliselle maalifirmalle myydyn Tikkurilan värikartastossahan sävyjä riittää. Omia suosikkejani ovat olleet Oksuliperi, Pakarahaavauma, Trollitehtaan omatunto sekä Tulehtunut näätä. 

“Sain sen mistä luovuin.”

Punamullan perussävyt sen sijaan ovat falun- ja italianpunainen. Falunpunainen on sellainen tummempi kuin ahdistuneen talonpojan psyyke ja italianpunainen taas sellainen kirkkaampi kuin kunnankurtisaanin aluspöksyt. Me valitsimme syntisemmän tien. 

Kaksi suosikkisävyäni: italianpunainen ja ikeansininen. Vain toisella saatiin lupa maalata talomme.

Siispä.

Rumpujen pärinää...

Meille tulee ulkoseiniin Uulan italianpunainen punamulta. Tai siis keittomaali, rakkaalla lapsella jne.

Kun olin hakemassa saunan terassille penkkiä (ja lasisilmää), ihastelin vanhan talon navettarakennuksen seinää, jossa tuskin edes näkyi enää maalia. Silti siinä oli hiipunut ja haitunut häivähdys punaista harmaalla puupinnalla. Tämä punamullan ihana ikääntyminen onkin sen upeimpia puolia. Samaa ihastelin suppailureissullamme Strömforsin ruukille:

Laiskan maalarin unelma. Vaikka seinä olisi maalattu joskus ennen Kekkosen presidenttikausia, se näyttää silti yhä hyvältä. Siis seinä.

Miten tyylikkäästi punamulta voikaan vanheta; arvokkaasti, rauhallisesti ja sitten tehdä tilaa uudelle, kun aika koittaa. Ihan kuin Donald Trump. 

“Hiipunut ja haitunut häivähdys punaista harmaalla puupinnalla.”

Pieni miinuksensa uudehkossa hirsipinnassa on. Punamulta tarttuu sitä paremmin mitä röpöisempään pintaan se saa tarrata - vähän kuin Erno naistentansseissa. Modernit hirret ovat parhaimmillaan / pahimmillaan sileitä kuin vauvan peppu ennen katolisen papin kosketusta. Tasaiseen höyläpintaan keittomaali ei tartu, joten hirren olisi hyvä ottaa elämältä avokämmenellä vähintään vuosi ennen maalaamista. 

Tarpeeksi hämärässä jopa meidän kotimme näyttää kivalta. Samalla taktiikalla hurmasin aikoinaan Seijan.

Meidän seinämmehän ovat olleet pystyssä nyt jo kahden talven yli. Saa nähdä, päästäänkö maalaamaan koko talo tämän vuoden puolella, vai annetaanko suosista seinien ikääntyä vielä ensi kevääseen. Pari seinäähän ovat liikaakin säiden armoilla, mutta paljon on myös terassien alla suojassa. Uskoisin kuitenkin, että maali seiniin tarttuu. Ja jos ei, niin saammepahan jatkoa saagallemme, jossa kukaan ei koskaan missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin me.

“Tämähän olikin meille alusta asti selvää: punamultaa pintaan!”

Jämäpuut - arvotavaraa

Sanotaan, että sateenkaaren päässä on kasa kultaa. Tässä otsikkokuvassa onkin sateenkaari. Sen toisessa päässä sijaitsee kaupungin kassa, jonne maksoimme maankäyttömaksumme ja toisessa päässä Nordean konttori, jonne olemme nalkissa munuaisiamme myöten kunnes kuolema meidät erottaa / vapahtaa. Ja onhan kuvassa myös rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme, joka on kasa paskaa.

La-la-lautakasatsa-tsa-tsaa!

Reilu vuosi sitten tontilla lojuneista puukasoista oli välillä sellainen olo, että joku voisi ne vain hakea pois ja lopuista voisi tehdä juhannuksena kunnon kokon. Ihan hyvä ettei näin tehty. Puun hinta on noussut lähes yhtä korkealle kuin oma ****tukseni ja molemmat ovat yhä nousussa. 

Tämä lautakasa tuli kolmanneksi sarjassa Lautakasat alle 350 kg, siviilisääty: single.

Kullankalliit paneelit ja laudat pääsivät uusiin tehtäviin, kun ne nakuteltiin alapohjan rimoitukseksi, autokatoksen kattoon ja teknisen tilan portaisiin. Paraatipaikkojen rimoitukseen käytettiin kelvompaa paneelia, joka sirkkelöitiin puoliksi. Talon pohjoispäätyyn oravien ja muiden tuhohyönteisten silmäniloksi sai luvan kelvata karvalauta. 

Pitkin matkaa rimoitukseen on tehty kulkuluukkuja alapohjaan, sillä etenkin terassien alla on yli metrin korkuista säilytystilaa aika hemmetisti. Sinne on kätevä päästä mahdollisimman monesta kohtaa. 

“Puun hinta on noussut lähes yhtä korkealle kuin oma ****tukseni.”

Koska olemme tunkeneet talomme niin lähelle tontin rajoja kuin lupa on annettu, palosuojauksen on oltava näillä rajoilla kunnossa. Hainkin kuitusementtilevyä talon ja piharakennuksen alapohjien suojaksi niille sivuille, joilla rimoitus ei riitä. Mitään nättiä matskuahan tällainen virkamiehenharmaa levy ei ole, mutta ei se onneksi myöskään näkyville paikoille tule. Ja ihan sama tässä vaiheessa, vaikka sinne ladottaisiin goottilaisella limityksellä Uuno Turhapuroa, Shrekiä ja laiskiaisen pukamia. Kuha saadaan valmista.

Jos et ole varmaa, valitze harmaa. Vanha viidakon sananpasku.

Lehtikuusen pätkistä syntyi teknisen tilan portaat. Niihin on turha upottaa isoja rahoja, joten keräilyerien kautta B-finaali on riittävän hyvä lopputulos kuten Suomen lätkämaajoukkueelle kaheksankytluvulla. Mustavalkotelkkarista sitten katsottiin, miten Larionov, Makarov ja Krutov lätkivät isojen poikien finaalissa Kanadaa vastaan.

Kari Tapion laulun sanoin: "Kelpaat kelle vaan että halkeen."

Asioita, jotka saavat otsasuonen poksahtamaan nopeammin, osa 9247509

Seija Ala-Kautta suti rimoihin tunteja ja tunteja Virtasen neljän öljyn maalia, sävynä vanha kupari. Kivan neutraali punertavan ruskea sävy ja kunhan lehtikuusiset otsalaudat vielä harmaantuvat, niin istuvat varmaankin kivasti yhteen. 

Oma hommansa on itse talon maalaaminen. Se saa otsasuoneni poksahtamaan - jostain syystä maalaushommat triggeröivät minut välittömästi. Vaikka maalaamalla tuleekin nopsaan näkyvää jälkeä, niin oma hermoni menee heti, kun pitää tussuttaa pikkutarkasti jotain helvetin listannurkkaa. Etenkin, kun lopputuloksena on maalitahroja kaikkialla siellä, minne ne eivät kuulu. Etenkin Kainuussa, pernassa ja kaupunginkirjaston CD-levyhyllyssä.

Täydellinen kuva omasta kiinnostuksesta, jaksamisesta ja osaamisesta pensselöinnin saralla.

Ja se talon ulkoväri. Vanhan, puretun talomme kohdalla päätin, että jos joskus talomme jollain maalataan, niin se maalataan punamullalla. Siksipä talomme lupakuvissa talon väriksi on määritelty italianpunainen ja päätettiin vetää seiniin punamulta. Tästä väristähän jo edesmennyt naapurimme jaksoi älähtää. Eipä sitten hänen rauhaansa ehditty talon värillä häiritä. 

Seija Ala-Kautta alkoi sitten pohtia, josko kuitenkin kuullote ja mahdollisimman lähellä puun luonnollista väriä oleva sävy. Siis suomeksi joku näädänripulin värinen ruskeahko. Taustalla Seijalla oli ajatus, että kauniit puunsyyt jäisivät näkyviin. Se on kiva ajatus, joskin edelleen mielestäni punainen hirsitalo olisi kiva. 

“Hermoni menee heti, kun pitää tussuttaa pikkutarkasti jotain helvetin listannurkkaa.”

Soittelin Virtasen maalitehtaalle ja hieman kuullotusintoa vähensi se tosiseikka, että kuullote pitäisi vetää kertaalleen tänä kesänä ja ensi kesänä uudelleen. Sen jälkeen uusintakäsittely olisi 5-8 vuoden välein. Ei muuten olisi. En perkele ala kasata maalaustelineitä seuraavalla viikolla, kun ne on edelliseltä maalauskierrokselta saatu purettua. Virtaseltakin sanottiin, että aika moni maalaa ensimmäisen kerran kuullotteella ja viiden vuoden päästä neljän öljyn maalilla, kun ei enää kiinnosta panostaa uusintamaalauksiin puolen vuosikymmenen välein. 

Seijan sutinat. Sopisi nimeksi myös pälkäneläiselle sinkkufestarille.

Soittelin myös Virtasen rakkaalle kilpailijalle, eli Uulan maalitehtaalle. Sieltä vaihtoehdoksi tarjottiin Roslagin mahonkia, eli kuullotetta, jossa on myös tervaa. Roslagin mahonkihan on perinteinen käsittelyaine ja -tapa ja tämäkin tökötti olisi sävytettävissä eri väreihin. Ei tosin kaikkiin, sillä mukana oleva terva tummentaa sen verran, että jotkut sävyt vetävät kuulemma likaisen oloisiksi. 

“Lupakuvissa talon väriksi on määritelty italianpunainen ja päätettiin vetää seiniin punamulta.”

Elikkä siis tota niinku emmätiä. En aio maalata taloamme uudelleen enää 2020-luvulla. 2030-luvulla taas minulle ei anneta suljetulta osastolta enää lomia, joten suht kestävä väri olisi kiva löytää. Todennäköisesti ensimmäisenä uusintakäsittelyä huutaa talomme paraatipääty, se kun on eniten auringolle ja sateelle alttiina ja hankalin maalata. Kiva kombo, vähän kuin suu- ja sorkkatauti. Terassien alla ja itä-pohjoissuuntiin olevat seinät todennäköisesti pitävät pintansa paljon pidempään. 

Mutta emmä silti tiä, tiäkkö. 

Ranskalaistyyppinen aamukahvi(tus)terassi

Tällä nimellä etuterassimme etunurkka kulki koko suunnittelun ajan ja nyt minulla on ilo ilmoittaa, että sellainen siitä saatiin. Bongasin torista ihan nurkan takana myynnissä olevan pyöreän terassipöydän ja siihen ympärille nasautettiin jo yli vuosi sitten hankkimani Calligarisin Skin-tuolit. Nyt kelpaa heristellä pärinäpojille nyrkkiä ja käskeä surinasussuja parturiin. Aamukahviterassi kyseessä on nimenomaan siksi, että isolle terassille ei vielä aamuaurinko paista, joten mikäli haluaa jo aamusta altistaa ihonsa pigmenttimuutoksille, se on tehtävä tällä terassilla.

Je voudrais un café latte coloré comme une diarrhée de blaireau, s'il vous plait

Kivaa sen sijaan on, että nimenomaan ilta-aurinko paistaa isolle terassille ollessaan tarpeeksi alhaalla. Samoin saunan ikkunasta loimottaa klo 20.30-21 kiva auringonsilta. Olen siis (outoa kyllä) edelleen enemmän kuin tyytyväinen talon sijoitteluun tontille. Tämän suojaisammassa eivät piha ja terassit oikein voi kaupungin tiheään asutulla omakotialueella olla.  

Mutta edelleen vaivaa, mikä piharakennukselle nimeksi. Mörskä / möksä / mökki / tönö / tölli / piharakennus / sivuasunto / eerpii enpii / lemmenpesä / Sauli Marin / Hartwall Areena / hourula / muu, mikä?

“Sateenkaaren päässä on kasa kultaa.”

Laskusuhdanne - ja listamenestystä

Olisi jännä nähdä, millaisen rahannuskokon sitä saisi, jos vaikkapa viimeisen kahden kuukauden maksetut laskut muuttaisi kaksikymppisiksi ja tuikkaisi tuleen. Varmaan Välimerellä saakka luulisivat, että YIT on rakentanut uudelleen Faroksen majakan. Toki kipsilevystä, koska se on parasta, mutta ajatus on törkein.

Tähän päälle vielä Seija Ala-Kauttan saama satasen ylinopeussakko. Viidenkympin alueella 57 km/h tuotti 14,28 euroa jokaista ylimenevää kilometriä kohden. Paremmat bonukset kuin S-ryhmällä. Seija ei meinannut kertoa, mutta satuin huomaamaan vahingossa hänen saamansa sähköpostin. Ovela on edelleen, vaikka luuvalo ja kihti jo vaivaavatkin. 

“Olisi jännä nähdä, millaisen rahannuskokon sitä saisi, jos vaikkapa viimeisen kahden kuukauden maksetut laskut muuttaisi kaksikymppisiksi ja tuikkaisi tuleen.”

Laskuja siis satelee: LVI-urakoitsijalle, tiilistä, lattialaudoista, rautakauppaan ja timpureille. Tosin laskujen määrä kertoo myös työn määrästä, jota tällä hetkellä tehdään kiitettävästi. Onhan se kuitenkin ihan kahjoa, että tähän mennessä pelkkiin lautalattian ruuveihin on uponnut 400 euroa - niitä kun uppoaa koivulautojen pontteihin ainakin 4800 kappaletta. 

Kuvassa sata metriä teippiä ja 2400 ruuvia. Siis noin prosentti.

Hieman jäin pohtimaan, onko se uhka vai mahdollisuus, jos K-Raudan myyjä muistaa jo sukunimeni. Rakentajatili oli auki, kun olin vasta marssimassa tiskille. Halusi varmaan vain päästä minusta ja alennusten kinuamisistani eroon mahdollisimman nopsaan. 

Oma panoksemme on ollut - edelleen - maksamista, maalaamista ja hakemista. Laatoituskamoja noutaessamme “valitsimme” samalla piharakennuksen kylppärin laatat. Päädyimme automaattiohjauksella jälleen värisävyyn nimeltä 9,95€/m2. Se on kestosuosikkimme. 

Koetettiin löytää laattaa, jonka sävy olisi neutraali kuin Sveitsi. Valitettavasti meidän pankeissa ei ole yhtä paljon rahaa.

Seija Ala-Kautta on vedellyt taas useampana iltana terassin kaiteita ja ikkunan vuorilautoja, minä sudin kattolistoja. Ja siitä päästäänkin niin hirveään asiaan, että sille on pakko laittaa ihan oma otsikkonsa. Elikkäs:

Meidän kattolistoja ei ole maalattu öljymaalilla!

Miettikää. Katastrooff! Mehän lähdemme siitä, että kaiken siveltävän on oltava täysikuun aikana tonttujen riihellä keittämää. On öljymaalia ja pellavaöljymaalia ja punamultaa ja munapultaa. Listamaalin suhteen olin laiska ja köyhä: otin halpaa ja valkoista. Ja tiiättekö mitä? Oli ihan hyvää. Toki jos nyt parisuhde kariutuu ja lapset alkavat kuunnella K-poppia, niin tiedän missä syy. 

“Katastrooff!”

Maali kuitenkin peitti hyvin, oli kivaa maalattavaa ja mikä parasta, kourulistojen maalaaminen oli helppoa ja nopeaa. Ei tarvinnut tuikkia ja puikkia ja sipaista ja töpötellä, kuha vaan veti. Märkään maaliin tarttui vähän koivunsiemeniä, hapsenkakkiaisia ja liito-oravia, mutta ihan sama. Homma eteni. 

Listoittaja näytti epäilijöille jiiriäisen munat!

Menneellä viikolla teippasin ja tilkitsin pellavariveellä ulko-oviamme. Ovien karmit ovat melko syvät, parisenkymmentä senttiä. Kun ikkunoiden kanssa käyttämäni puukiila ei oikein väleihin ulottunut ja mahtunut, vaihdoin tökintävälineeksi suht ohuen puutikun. Homma oli hidasta ja tikusta kädessä tuli käteen tikkuja. Kaivelin timpurien kamojen seasta tapettilastan ja dziisus kun alkoi homma nopeutua. Tikutin tilkettä menemään kuin yhden miehen talotehdas. 

Ovien eristäminen liittyi pian alkavaan lattialautojen asentamiseen, jotta lämmöt pysyisivät talossa ja laudat voisivat paremmin. Olinkin bongannut Torista parillakympillä 3 kilowatin lämpöpuhaltimen, jonka kävimme hakemassa talteen Järvenpäästä rautakauppareissullamme. Olin ajatellut, että kunhan saan lämmittimen käsiini, kipitän autoon ja Seija Ala-Kautta survaisee kaasun pohjaan. Pakenemme paikalta kuin Bonnie ja Pasi ja yhteisesti koettu jännitys tuo vipinää vällyjemmekin väliin.

Tällä saa makuuhuoneesta kuin makuuhuoneesta kuumemman paikan. Får ej täckas - Ei saa tökkiä!

Suunnitelmani kärsi kuitenkin takaiskun, kun portilla luskutti Annapurnaa suurempi irlanninsusikoira tai joku muu karvainen mammutti. Hetken pohdin, että kahdenkympin säästö on silti kahdenkympin säästö, vaikka vasen käsi olisikin purtu irti. Lisää lunta tupaan kuitenkin tuli, kun ensimmäinen koira sai seurakseen toisen, joka sekin oli yhtä iso kuin rokotevastaisuus Larsmossa. Lopullisesti minut pitivät kaidalla tiellä vielä kaksi seuraavaa koiraa, jotka muodostivat yhdessä painoltaan kaksi kolmasosaa Amazonian biomassasta. 

En taida uskaltaa edes reklamoida myyjälle, vaikka puhaltimessa jotain häikkää ilmenisikin. 

Ai gou to Haigou

Joskus käy niin, että isokin mies liikuttuu. Ja joskus minäkin. Nyt pääsi käymään niin. Olen etuoikeutetun valkoisen keski-ikäisen miehen tuskaa pyrkinyt tuomaan kiitettävästi julki - koska kukaan ei missään eikä koskaan ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä - ja nyt pääsin korjaamaat ihan hedelmät. Meidät oli kutsuttu Porvooseen (Porvoo on muuten ruotsiksi Börge) rapu-/savumuikkupippaloihin. Ennen lähtöä Seija Ala-Kautta paljasti, että ystäväperheemme oli buukannut meille yön Haikon kartanosta. Oikeesti! 

Muikku mikä muikku, sano rakentaja kun sähkömiehen näki.

Ihan pikkuisen tuli siinä liikututtua ja ihan hyvä, että tiesin asiasta etukäteen. Ravut oli jo keitetty suolavedessä, eikä niitä olisi tarvinnut muiden nähden tuimemmiksi vollotella. Lapset saivat jäädä kavereidemme kotiin yöksi ja olivat höttösissään maailman ihanimmasta koirasta. Yleensä vihaan kaikkia nelijalkaisia, joita ei ole tarkoitus syödä, mutta tätä koiraa en. Aivan ihana otus. Vähän kuten omistajansakin. Löydetty kadulta Espanjasta. Vähän kuten, eiku.

Jos ihminen on ihq niin onko koira vuhq?

Lyhytkin irtiotto hotellissa teki hyvää. Kävimme vielä ennen puoltayötä kylpylässä ja yllättävän kelvosti (minähän en nuku juuri koskaan hyvin) nukutun yön jälkeen hotelliaamiainen oli mannaa. Manna on suomeksi pekoni.

Kuvassa mannan ja pekonin yhdistelmä, eli kuumaakin kuumempi Seija Ala-Kautta XXXXL-kokoisessa kylpytakissa.

Porvoo täytti myös muut kuin pekonintarpeemme: löysimme vihdoin tulevaan hellaleivinuuniimme oikean kokoisen hellankannen. 3A-kokoisia hellankansiahan Suomi on väärällään ja sellainen meilläkin olisi ollut - tosin emme juuri tällä hetkellä tiedä, minne sen olemme laittaneet, kun metrin kanttiinsa oleva valurautalevy häviää niin helposti. Sen sijaan yhdeksän senttiä pidempiä kansia olen kysellyt vaikka mistä mutta laihoin tuloksin.

“Kukaan ei missään eikä koskaan ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä”

Loviisan wanhat talot tapahtumassakin kyselin suunnilleen jokaiselta pop up -kirpparin pitäjältä, löytyykö meille sopivaa hellankantta. Eipä löytynyt. Sen sijaan sain vinkin kysyä Porvoon wanhasta rautakaupasta. Vanha kirjoitetaan tuplaveellä silloin kun halutaan korostaa, että jokin on oikeasti vanha eikä vain paskasti valkoiseksi sudittu Riviera Maison. Soittelin Porvooseen ja sain kuulla sen mitä pelkäsinkin: ei ole. Sitten mukava herrasmies katsoi uudelleen ympärilleen ja huomasi, että kyllä on. Mikä munkki! Rapujuhlat alkoivat ruosteen pesemisellä käsistä ja vasta sitten aloin haastaa riitaa.

Täällä olisi voinut viettää pidemmänkin ajan. Olin kuin Reiska rautakaupassa.

Paapapa paappa pappaappa paappa - lattialaattaa ja lautalaattiaa

Ponttiset-lattialaudat saapuivat. Komeaa on. Niitä timpurit lähtivätkin nakuttelemaan kiinni samantien, jotta ne ehtisivät elää mahdollisimman vähän ennen asennusta. Kostea syyssää ei todellakaan ole parasta mahdollista aikaa asentaa lautalattiaa, jonka alla on vielä kuivattava lattialämmitys. Mutta tiiättekö mitä? Ei ajateltu odotella pakkasia. 

Etualalla lattialautoja, taka-alalla muuta puuta.

Pintaa todella pukkaa, kun viikonloppuna lattiat alkoivat saada pintaansa myös laattaa. Neutraalimmanharmaata laattaa maailmasta tuskin löytyy ja se on hyvä. Jos minulla olisi persoonallisuus, koettaisin keksiä jotain muuta sitä korostamaan kuin lattialaattojen värisävyn. Itse asiassa Haikossa huvitti juurikin se, miten typerältä hönöltä kököltä oman aikakautensa edustajilta vihreät tähdenlennoin koristellut boordikaakelit näyttivät. Varmaan vielä ysärillä olivat jonkun romantikon mielestä tosi ihqut. Taustalle Aikakoneen parhaat ja salihousujen taskuun pullo vadelmasiideriä. It’s my life, All that she wants ja Coco jamboo vaan sulle Scatman.

“Onko se uhka vai mahdollisuus, jos K-Raudan myyjä muistaa jo sukunimeni.”

Ovet ja kaiteet - ihania esteitä

Vaikka rakennusvalvonta varmasti taputtaakin pieniä karvaisia käsiään mahdollisimman suuresta esteettömyydestä, oli kieltämättä aika säväyttävää körötellä tonttimme ohi ja nähdä tällainen näky:

Juu, ei siinä ole sen isompaa, kuin että ovet oli asennettu. Talomme jokainen aukko on ollut tarjolla kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä marraskuusta lähtien, mutta nyt varkailla on vaikeampaa, kun käyttöliittymä on muuttunut. Muut kuin tohtoristason gangsterit jäävät tatuoitu alahuuli pyöreänä terassille ämpyilemään, kun taloon ei enää marssitakaan sisään kuin rokotevastustaja yläasteelle. Ja mikä parasta, Kaskipuun ovet näyttävät kivoilta. Ovistamme tulee ihan omakin postauksensa. 

Tästä lukosta on ollut vaikea luopua, mutta koetetaan jollain aikavälillä totutella Yale Doormaniin.

Kymmenvuotias Perintörinsessa on selvästi jo yksitoistavuotiaan tasolla. Osasi avata ovenkin ihan itte. Ja vielä vasurilla. Vai oliko se vesurilla?

Teetkö? Kai teet?

Lasikaiteet ovat lähdössä tilaukseen, yksi tarjoajaehdokas kävi jo ottamassa mitatkin ja teki tarjouksen. Nyt puuttuu enää tilaus, asennus ja lasku. Ja ehkä meidän tapauksessamme vielä pettymys, reklamaatio ja oikeudenkäynti.

Terassien kaiteissahan tosiaan päädyimme siihen, että kadun suuntaan kumartavat kaiteet tehdään kaikki puisina ja ainoastaan metsään ja pihaan osoittavat suuren terassin kaiteet lasista. Puiset kaiteet antavat hieman näkösuojaa uteliailta katseilta - Kodotus-blogin tontillehan tehdään lukijamatkoja jo Uutta Seelantia myöten. Matkan hintaan sisältyy kahvi, Marja Kurjen silkkihuivi ja syfilis. 

“Nyt varkailla on vaikeampaa, kun käyttöliittymä on muuttunut.”

Meinasin kuitenkin säikähtää, kun tontille tullessani kaiteiden pystypinnat oli vedetty tiiviiksi kuin turvavälit Himos-festarilla korona-aikana.

Taustalla timpuri tekee liikeimprovisaatiota aiheesta "Tätä mieltä olen proggiksestanne".

Pelko oli kuitenkin turha: fiksut timpurit vain mallailivat eri vaihtoehtoja. Päädyimme yhteistuumin suunnilleen neljän sentin väleihin yhdeksän senttiä leveiden pystylautojen välissä. Lienee turha mainitakaan, että näitäkin sai maalata aika monta tuntia ja vielä aika monta tuntia maalaamista on edessäkin. Maalaaminenhan on kivaa, kun saa struutata suoraa linjaa ja isoa pintaa. Kaiteissa sen sijaan maalataan päältä, reunoilta, takaa, väleistä, välien reunoilta, reunojen päältä, päältän takaata, reunojen takapäätä, näätä, alta, alta takaata, rajusti takaata, Apple Watch, vasen kives (ei oma) ja Pietarinkirkon freskot.

Vaativampaa sutimista oli silti timpureilla, jotka ovat vesieristäneet märkätiloja. Smurffikumi on kyllä hassun väristä. Voisin kehua sitä jopa ilmeikkääksi:

On kuin peiliin katsoisi. Olen selvästi taas tilannut kännissä kolme kiloa kipsilevyä extrajuustolla.

Kakkakikkarekikka kolmonen

Tähän väliin voisin ihan vaan välikevennyksenä kertoa, että Rouva Riemurusina iski jälleen. Seija Ala-Kautta ja Perintörinsessa kävivät saunassa naisten lenkkisaunavuorolla. Jo kolmannen kerran pesuhuoneen lattialla mönki ruskea rupsuhupsu. Seijalla oli ilo ja kunnia peruuttaa lattialta persun perämersu ennen kuin rentouttava saunahetki oli valmis alkamaan. Mukana kuulemma myös haju. 

Hämmentävä hetki: RKP:n kannatuksen kokoisella tontillamme oli hetken tyhjä kohta. Se hetki kesti reilun tunnin. Selitys alla.

Hyvää, ystävällistä ja nopeaa palvelua

Kyllä, luit oikein. Minä kirjoitin tuon otsikon, enkä edes kännissä ja / tai läpällä. Näin pääsi käymään ja vielä kahdelta taholta. 

Alkaa nimittäin pahasti näyttää, että meille muurataan hellaleivinuuni viikon päästä. Siihen tarvitaan tiiliä. Minäpä aikani ämpyiltyäni sain tilattua tiiliä. Ensimmäisen tarjouspyynnön taisin tehdä jo yli vuosi sitten, kun luulin, että talonrakennus alkaa ja loppuu joskus. Nyt lopulta sain hommat maaliin.

“Päältä, reunoilta, takaa, väleistä, välien reunoilta, reunojen päältä, päältän takaata, reunojen takapäätä, näätä, alta, alta takaata, rajusti takaata, Apple Watch, vasen kives (ei oma) ja Pietarinkirkon freskot.”

Nopsaan ne hommat sitten realisoituivatkin: keskiviikkona vahvistin tilauksen Tiilerille, torstaina oli tiilet pihassa. Olin odottanut kauhunsekaisin tuntein, millainen Uspeniksen katetrillinen tiililavoja pihaamme tulee ja kantelin useamman tunnin kaiken maailman lautaa paikasta A paikkaan muu. Sainkin etupihaamme yllättävän tyhjäksi, mutta loppujen lopuksi tiilien määrä oli maltillisempi kuin olin pelännyt. Saatan olla eri mieltä, kun alamme kantaa tiiliä sisään muurarille. 

Muurari teki tiiliä menneisyytensä kanssa. Tajusiks? Höhö!

Innostuin wolttaamaan Mustille murkinaa. 1000 meni oikein, mutta grammat ja kilot sekaisin. Noi kun hotkii, niin on helppo leikkiä kuollutta.

Ja se toinen ilahduttava keissi: tilailin jo viime vuoden lopulla Jokisuu Works Oy:stä PonttiSet-lattialautoja. Siihen aikaan olin vielä nuori optimisti, eikä minulla edes parta kasvanut. Nyt karvoja kasvaa jo pernassanikin. Niitä kuvia julkaisen OnlyFans-tililläni nimellä HotAndHornyKodotus69. 

Nyt timpurit kuitenkin olivat sitä mieltä, että lautaa kehiin! Edellisessä kodissamme oli saman firman PonttiSet-koivulautalattia, eikä paljon muita vaihtoehtoja tarvinnut miettiä nytkään. Laudathan ovat Kyyjärvellä odottaneet kärsivällisesti jo sen yhdeksän kuukautta, mutta nyt niiden hetki löi. Vähän pelko persujen puoluekokouksessa soittelin keskiviikkona Jokisuu Worksille ja utelin, saisiko lautoja tontille viimeistään tulevana tiistaina. No sehän passasi.

“HotAndHornyKodotus69”

Vaikka meillä ovet onkin, niin lämpöjä ei oikein ole. Kun tontille tömähtää kasa erikoiskuivia lautoja, ilmankosteus alkaa tehdä tuhojaan. Siksipä tirautin muutaman ilonkyyneleen, kun sain kuulla, että voivat samaan hintaan pakata laudat pienempiin nippuihin. Kelmu kun myös suojaa lautoja ja tekee niiden käsittelystä helpompaa. Vielä kun kelmulla olisi söpöt pikku töppöjalat, jotka kipittäisivät laudat ihan itte taloomme sisälle. Mutta maailma ei ole vielä niin valmis. JVG:kään ei ole vielä julkaissut seuraavaa mestariteostaan "Sporttibeibitissibilekaljabeibimersulätkätissikaljalla yöhön".

Laitan tähän kuvan vaikka vesieristetystä nurkasta, sillä rakennusalalla hyvästä palvelusta on tosi vaikea saada kuvaa. Vähän kuin koettaisi kuvata impalaa safarilla Nokia 3310:llä.

Ikeassa taas

Kun Suezin kanavaan taskuparkkeerannut Zero Fucks Given -rahtilaiva jumitti koko maailman krääsärahdin, aloin pelätä, miten käy meidän keittiömme. Kelluuko se seuraavaan karkauspäivään saakka jossain Lähi-Idässä? Tätäpä kävimme varmistelemassa Ikeassa, jossa viilautimme keittiösuunnitelmamme (jota on herranjestas tehty jo huhtikuussa 2020) kuntoon. 

Vastaus oli, että ei. Kiinalaisesta maitojauheesta puristettujen keittiökalusteiden saatavuus on yhä ihan ok, eikä keittiömme suhteen saatavuusongelmia pitäisi olla, paitsi kodinkoneissa. Astianpesukonetta, induktiotasoa ja kaappivaloja on turha kuvitella saavansa tämän vuoden puolella. Meillä on siis edessämme kodinkoneköntän kilpailutus. Suosikkihommaani heti nenän kautta tehtävän suolihuuhtelun jälkeen. 

Laitan tähän toisen kuvan toisesta vesieristetystä nurkasta. Meinasin laittaa yhden toisen kuvan, mutta Seija Ala-Kauttan mielestä se kuuluu hänelle ja vain hänelle.

Loviisan ikivanhat talot

Lauantaina kävimme hengailemassa ja katselemassa taloja, jotka ovat olleet olemassa yhtä kauan kuin meidän rakennusprojektimme tuntuu kestävän. Ihana kaupunki. Etenkin rintamamiestalossamme (siinä puretussa) asustellessamme Loviisa tuntui läheiseltä, vaikka sen talot eivät ihan samaa aikakautta ja tyylilajia edustaneetkaan. Nyt kun teemme huippumodernia ja huipputekniikalla varustettua designhuvilaa, keskityin enimmäkseen kauniista kesäsäästä ja fiiliksestä nauttimiseen. 

On se, kun pitää vanhaa tehdä. Tekisivät uusia, ne on parempia.

Sitten vanhana pakenen vuorille, kuuntelen patteriradiosta merisäätä ja juon kahvinkorviketta. Voisin muuttaa Loviisaankin. Tai Berliiniin. Tai mielipiteeni.

“Silkkihuivi ja syfilis”

Tuplatimpurit - tuplailo

Pakko tunnustaa, että joskus vahingossa ailahtaa sellainen toiveikas olo. Se ei yleensä onneksi kestä kovin montaa sekuntia, mutta ohimennen tällainen vahinko voi käydä.

Raksallammehan huibaloi taannoin parhaimmillaan seitsemän miestä. Näistä kaksi oli superhyviä vakiotimpureitamme ja ehkä toiset kaksi ihan kelpoja. Loput olivat ajoittain lähes reippaita nuoria miehiä, joiden hinta-aikaansaavuussuhde ei ollut kovinkaan kohillaan. Tähän päälle vielä nuorilta sälleiltä puuttuva itseohjautuvuus ja kokemuksen puute, niin homma ei oikein toiminut.

Kuvan sälli ei liity tapaukseen. Se on pikemminkin se, mitä anglosaksit kutsuvat nimellä "soft cock in a tight hole". 

Tilalle saatiin onneksi jo aiemmin mainetta niittänyt vakitimpureidemme sijainen ja fiilis muuttui: nyt löytyy osaamista, kykyä suunnitella ja kommunikoida. Saanko viivähtää hetken tässä tulevaisuudenuskon pettävässä hötössä ennen seuraavaa lekan iskua?

Maaaaaaaaaaliiiiiiiiiiii!!!

Katot on nyt paneloitu talon kylppäriä lukuunottamatta. Määrä oli niukkaa yhtä paketillista vajaa. Vähän kuin minä. Seija Ala-Kautta ja minä olemme niitä maaliskelleet(?) iltain hämyssä, niska kenossa, pensseli tanassa, taustalla Lenny Kravitzin It Ain’t Over ‘Til It’s Over. Tai itse asiassa otin tehokuunteluun Ylen mainion Armi Aavikko -audiodraaman. Vaikken viime aikoina olekaan halunnut olla kovin hellä, eikä edes vartaloni ole niin uskomaton.  

“Ajoittain lähes reippaita nuoria miehiä, joiden hinta-aikaansaavuussuhde ei ollut kovinkaan kohillaan.”

Seija pystyi aika paljon tymäkämpään sutinasuoritukseen ja nyt aion oikeasti syyttää välineitä. Oma pensselini oli niin niukka hinkutin, että kahtena iltana sain maalattua puolet saunatuvan katosta, kun taas Seija suti samassa ajassa kaksi makuuhuonetta. 

Laitoin timpureillemme (niille loistaville) kuvan, mistä löytyy mitäkin mihinkin.

Paneelimaalin lisäksi suihkimme Uulan Ilona-saunakuultoa piharakennuksen kylpyhuoneen kattopaneeleihin. Välillä tuppasi unohtumaan, että kuultomaalin kuuluu nimensä mukaisesti kuultaa eikä peittää. Paskaa jälkeä, mutta sentään meidän paskaa jälkeä. Talon kylppärin paneelit pitää (myös) vielä sutia. Saunan paneelit jäivät vielä maalaamatta, kun emme osanneet päättää, mitä sinne saunaan vedellään ja ketä mitä häh. Saattaapa jäädä naturelliksikin kuin entinen emäntä kesämökillä.

Asioita jotka saavat tilin tyhjenemään nopeammin

Jottei unohtuisi se tosiasia, että kukaan ei koskaan missää ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä, niin kyllähän lähes joka yö tulee valvottua. Kelattavaa riittää ja hyödyllisin aika kelata on välillä 2.36 - 4.52. Siihen aikaan ei ole auki kuin omat silmät ja Prisma. 

“Paskaa jälkeä, mutta sentään meidän paskaa jälkeä.”

Teimme periaatepäätöksen - joka tuskin tulee pitämään - että pyrimme muuttamaan syyskuun lopussa. Vielä emme tiedä, milloin tästä tilapäiskämpästä pitää lähteä. Voi käydä niin, että saamme olla tässä enää elokuun loppuun ja jatko on auki. Kovin montaa muuttoa ei enää viitsisi. Koetetaan saada tulevaan kotiin (absurdi läppä, että siellä muka joku joskus asuisi) edes vessa, mikro, vesihana ja patjat. Mutta kiire kyllä tulee - ainakin, jos kukaan ei pidä hommaa hyppysissään ja aikatauluta asioita jämäkällä kädellä. Edelleen pitää antaa valtavat aplodit timpureillemme, jotka ovat tätä polkkaa tanssittaneet. Heilläkin vaan huohottaa jo uusi työmaa niskaan.

Jos kuvan paneelit näyttävät olevan suorassa, se johtuu vain siitä, että koko talo on vinossa.

Yön pimeinä tunteina olen hahmotellut sitä vuorta, joka niskaamme on vielä kaatumassa. Riittäähän siinä rinnettä kivuta:

Ruuvinreikien paklaus

Vanerien pohjamaalaaminen ja tasoitus

Tapettien hankinta

Laattojen hankinta

Lattialaudat

Tiilien tilaaminen

Muuraaminen 

Pistin hellaleivinuunin luukun tilaukseen. Mittatilaushommiksi meni, koska elitistin piti saada vähän erikoisempaa. 

Ja lista jatkuu:

Sisäkattojen maalaaminen

Märkätilapaneelien maalaus

Keittiön suunnittelun viimeistely ja tilaaminen. Kasatakin pitäisi.

Stalan terästason tilaaminen

Märkätilakalusteet, suihkukaappi

Kodinhoitohuoneen kalusteet

Paxit

Kiukaan suojaseinän ja piipun tilaaminen

Lasikaiteet

Termexien puhallus

Pikkuvessan lohenpyrstönurkan tiivistäminen

Hormien läpiviennit

Rännien fiksaaminen ja hoitaminen loppuun

Osa on ihan pikkujuttuja, osa isompia. Kaikki ei tietenkään kaadu meidän niskaamme, mutta kaikki kyllä lopuksi kuitenkin. 

Koska hirsitalojen rakentajat ovat tyhmiä kakkapyllyjä ja hirsitalo kylmä kuin A. Naalin pakastin, seiniin pitää esim. varastossa laittaa lisäeristystä. Kyllä nyt on paljon parempi mieli asua, kun tietää, että makuupusseilla, mehumaijalla ja suppilaudalla ei tule vilu.

Lapsetkin ovat saaneet oman osansa projektista: olemme hakeneet seinä- ja lattialaattoja, Vetonitia märkätilojen lattioihin ja pari paalia selluvillalevyjä. Perintörinsessa ja Nonstoppolos ovat uljaasti niitä kannelleet. Lisäksi Nonstoppolos on imuroinut raksalla ahkerasti ja Rinsessa on auttanut maalaamisessa. Alkaa vain lastenkin pinna olla kireällä ja visiot uudesta omasta huoneesta haalentua. 

Löydän pöydän

Siihen nähden, kuinka pessimistinen olen kotimme valmistumisen suhteen, olen ihmeen optimistisesti hankkinut kotiimme huonekaluja. Piharakennuksen pöytä ja Vallentuna-soffiahan on riivitty jemmaan jo keväällä sieltä sun täältä. 

Tavoitteenani on ollut löytää kaksimetrinen koivupöytä, jonka saa tarvittaessa pidennettyä jatkopalalla. Muutama on mennyt sivu suun ja koska käytetyt huonekalut loppuvat maailmasta hetkenä minä hyvänsä, päätin tinkiä jatkettavuudesta ja ajelin Nummelaan hakemaan koivupöydän, jota ei saa tarvittaessa pidennettyä. 

Jos talomme joskus valmistuu, syön tämän pöydän ääressä ruisleipää. Sitten siirryn leivinuunin eteen kiikkustuoliin lukemaan Kalle Päätaloa enkä enää ikinä lähde ulos. Paitsi äänestämään Kekkosta.

Kaikille kaltaisilleni kynäniskoille tiedoksi, että kokopuinen koivupöytä painaa kuin lakimiesten synnit. Siirtelimme myyjän kanssa asunnossa senkkiä ja kenkätelinettä sivuun ja hivutimme pöytää pikkuhiljaa peräkärrylle. Sentään tajusimme irrottaa jalat, koska niistäkin jokainen painoi kuin Venäjän edustusurheilijoiden vuosittaiset dopingannokset.

Mukaan tuli vielä 6 peruskivaa koivutuolia. Tussulan kunnan vt. zoofiili Juri Jumaleissönits haluaa tietää, paljonko ruokailuryhmä sitten maksoi. No, arvon koiraihminen, satasella lähti. Hassuja nämä hinnanlaskut, kun erittäin hyväkuntoisen ja käytännössä lähes ikuisen ruokaryhmän hinta putoaa suht nopeasti kymmenesosaan. Mut hei, uuttakin saa niin halvalla. Siellä sekin nyt varastossa odottaa pakkohuutokauppaa. 

Lattapäät laattaostoksilla

Olin Seija Ala-Kauttan kanssa rautakaupassa viettämässä laatuaikaa. Yhtäkkiä bongasimme laattojen keskeltä juuri sen suosikkivärimme, josta olimme seinälaatoissa aina haaveilleet. Tuon värin tarkka nimi oli “Loppuerä 9,95€/m2”. 

“Eiks oo ihana hinta väri!”

Ja ei voi olla totta, aivan vieressä oli toinen suosikkisävymme, juuri se mitä olimme etsineet lattialaattoihin. Sävy oli juuri nyt sisustusblogeissakin hehkutettu “Varastopoisto 9,95€/m2”. 

“Just tän hintaista väristä me ollaan etitty!”

Peräkärryä kotoa hakemaan ja niukka 60 pakettia laattaa laadukkaaseen rrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaiseen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-autoon ja auton ja peräkärryn jouset d’Hervelois’n Plaintea soitellen laatat tontille. Jakelimme riemusta yläfemmoja ja alakakkosia, kun lähes koko talon laatat löytyivät alle kuudellasadalla eurolla.

“Loppuerä 9,95€/m2”

Leka iski tajuntaan myöhemmin, kun tajusimme, että lattialaatat ovat kyllä melkoisen sileitä. Kun minusta tulee kitisevä mummo, vedänkö lipat liukkailla laatoilla ja kuivun vessanpöntön taakse lonkka murskana? Toisaalta, laatat olivat kyllä toooooooosi halpoja. Kyllä kai sekin jotain merkkaa?

Ei noi laatat nyt niin liukkaita ole. Esim. potkukelkalla pääsee ihan helposti pesemään hampaat.

Itsesyytökset typerästä (mutta siis tooooooosi halvasta) hankinnasta vaivasivat pari päivää. Kerroin harmituksestani timpurillemme, joka oli sitä mieltä, että niin isoa väliä laatan karheudella ei liukastumisen suhteen ole. Peruutin tilaamani raakalohkotut graniitit ja riemuitsin, koska laatat olivat kyllä tooooooooooooosi halpoja.

“Joskus vahingossa ailahtaa sellainen toiveikas olo.”