Askel eteen - harppaus taakse

Etenee, etenee, sanoi entinen mies kun kuudetta vuotta syfilistä sairasti. Oma tautimme on maksanut kuin nyrjähtänyt nilkka amerikkalaiselle, jolla ei ole vakuutusta, mutta on sentään taas jotain tapahtunutkin. Vauhti tosin tuntuu omassa hopussa olevan samaa luokkaa kuin Venäjän opposition kannatuslukujen nousu. 

Katkeraa tilitystä kattotöttöröistä

IV-untamot jättivät tosiaan kesäasennukset väliin ja aloittivat vasta ihan syyskuun lopussa. En kaikkia tämän siestan vaikutuksia ollut tajunnutkaan ennen kuin kattourakoitsija kertoi oman näkemyksensä - eikä se ollut positiivinen. Rakennustarvikkeiden ja etenkin puun hintahan on suunnilleen viisitoistatuhatkertaistunut kesän alusta ja kun katto-ernot eivät tuolloin tulleet tekemään katollemme IV-piippuja, niihin tarvittaviin värkkeihin kului nyt rahaa n. 17 miljardia edemmän. Näin ainakin kattourakoitsijan puheluista ymmärsin. Ikävä tilanne, jos sovittu urakkahinta ei riitä. Eri asia, olenko minä vastuussa tästä. Varmaankin, koska olen tyhymä.

Vähitellen Krakenin lonkerot ovat tunkeutuneet koko lotjan läpi. Matkalla ne ovat murskanneet mielenterveyden, talouden ja perheonnen. 

Jos joku väittää, että tunnelin päässä näkyy valoa, saa matkustaa Pendolinon vessanpöntössä Kokkolaan. Velkojien Maglite sieltä vaan hohtaa.

Jollekin se on tuutti, toiselle töötti, kolmannelle tötterö. Meille se on kolme kuukautta myöhässä.

Tötteröitä katolla kuitenkin on. Sata vuotta sitten jokaiseen noista olisi majoitettu kolmen torpparin perheet tai Indonesiassa tänäkin päivänä 72 vankia. Hurjan näköisiä laatikoita, joista kattourakoitsija oli sitä mieltä, että ei ole tällaisia tööttejä nähnyt sitten 90-luvun. LVI-firman pomo oli nämä näin käskenyt tehdä. En tiedä, olisiko ne voitu tehdä toisin ja olenko minä vastuussa siitäkin. Varmaankin, koska olen pösilö.

“Olen tyhymä.”

Konekoettelemuksia

Olen ehkä tämän sanonutkin (kuten jo kaiken tässä blogissa), mutta voi mavonsilimä kun tämä kitkan ja järkkäilyn määrä on yllättänyt, eikä mitenkään positiivisesti. Lattia piti hioa. Minua pyydettiin hankkimaan tietynlainen pyörivä lattianhiomakone, reunahiomakone ja niihin paperia. Ne sain varattua ihan oman luonnonkauniin kotikaupunkini konevuokraamosta. Ideana oli hakea vehje sulkemisaikaan, niin se olisi heti aamusta timpureiden käytössä. 

Mitä yhteistä on kodillamme ja saunalla? Molemmissa hiotaan.

Vuokraamossa selvisi, että oikeankarkeuksista hiomapaperia ei olekaan. Ja että koko atk-systeemi on jumissa. Ja että vuokraamon mies osaa kiroilla. Lopputuloksena sain koneet, mutta jouduin hakemaan hiomalaikat Helsingistä, jonne ehdin viisi minuuttia ennen firman sulkemisaikaa. Kitkaa beibe kitkaa. En tiedä, olisiko tämän voinut hoitaa paremminkin. Varmaankin, koska olen ääliö. 

Pyörivällä lattiahiomakoneella ei tullut ihan priimaa jälkeä. Joissain paikoissa oli melkoisia rouhaisuja kuin Lamborghini olisi vetänyt paskarinkiä perunapellolla. Näitä timpuri joutui tasoittamaan epäkeskohiomakoneella polvillaan kökkien. Sen jälkeen hiomajälki olikin jo ihan kelvollista.  En tiedä, olisiko tämän voinut hoitaa paremminkin. Varmaankin, koska olen jurpo.

“Olen pösilö.”

Keittiöheittiöt

Aluperin näytti, että viikonloppuna meidän pitäisi sekä koota keittiönkaapit että vahata talon lattiat. Työn määrä kauhistutti, joten buukkasimme apuun kuulut Daltonin veljekset Juhon, Lassen ja Laurin. Ikean kamat tilasimme ekstramaksusta sisäänkannolla, mikä meidän tapauksessamme tarkoitti terasseillekantoa. Ja sitä, että etuterassille pyydetyt kamat kannettiin isolle terassille ja päinvastoin. Sitä ei saa mitä tilaa. Ja tietty taas yhtenä stressiheräilyn rei'ittämänä yönä satuin huomaamaan, että aamusta alkaa sataa, joten pyöräilin tontille klo 4.30 peittelemään lähetyksiä. 5.30 vaivuin vielä reiluksi tunniksi makoisaan uneen. 

Etualalla Ikean Ringmuskel-venttiili, taustalla Förhud-taustalevy. Ja näyttää siellä olevan Sädesvätska-vuotosuojakin.

Loppujen lopuksi keittiöasentaja ilmoitti kasaavansa kaapit mieluiten itse, joten talkoohommat kuivuivat vahaus- ja kanto-operaatioksi. Tässä vaiheessa katsoin parhaaksi olla työllistämättä kaikkia niitä kavereitani, jotka eivät vielä vihaa minua. Laurin saimme kuitenkin iloksemme, seuraksemme ja roudaajaksemme. Tässä oman höyryävän raksaulosteen keskellä velloessa kavereiden tuki ja apu ovat kyllä arvokkaampia kuin vastaavan mestarin tuntipalkka. 

Vastaavasta mestarista puheen ollen: hän ajoi peurakolarin. Sen viestin jälkeen en olekaan miehestä kuullut. 

“Olen ääliö.”

A-ha, va-ha!

Vahaaminen oli yllättävän kivaa, paitsi se osio, joka todistaa minun olevan idiootti. Siitä hetken päästä. Päätimme vahata koivulautalattiamme Osmo Colorin sävyllä Valkotammi, joka on saksaksi Natural. Naturistit ovat siis suomeksi valkotammisteja. Käytännössä värisävy tarkoittaa pientä vaalennusta vahassa, jotta koivun kellertyminen pysyisi hieman aisoissa. Vetelimme vahan varren päässä olevalla mikrokuitutelalla ja se oli jopa aika kivaa. Pari kolme lautaa ensin päästä päähän ja vielä takaisin. Lopuksi tasoitus yhdellä pitkällä kevyellä työnnöllä koko laudan mitalta. Nonstoppolos vahasi oman huoneensa tutuksi tulleella vauhdillaan. Ärsyttävää todeta, että oma lapsi tekee ihan yhtä hyvää jälkeä, mutta tuplasti nopeammin. 

Perheen kuningas katselee harmistuneena, kuinka pieni nousukas koettaa riistää auktoriteettiaseman.

Nyt päästään siihen idioottiosioon: Perintörinsessan huoneessahan on yksi seinä tiilestä. Tiili muurataan laastilla. Laastista lähtee murusia. Laastinmuruset tarttuvat mikrokuitutelaan kuin liittymämyyjä perskarvaan Citymarketin aulassa. Tajusin homman, kun jossain vaiheessa tela alkoi pyöriä epätasaisesti ja pitää jyrräävää ääntä. Laastinmurujen nyppiminen vahaisesta mikrokuitutelasta ei ollut tämän operaation hehkeimpiä hommia. Tämän olisi tietysti voinut tajuta etukäteenkin, mutta olen jauhopää.

Toisen vahauskerran jälkeen värisävystä tuli kuitenkin juuri toivotunlainen: vähän vaaleampi, muttei keinotekoisen vaalea. Kaikenlaista pyllyilyä tässä projektissa on ollut, mutta vahaaminen oli kivaa ja sujui yllättävän nopeasti. 

Pane kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa, kun olen hankkinut meille neliömetreittäin akustiikkaa.

La La Laatta Land

Vähän vähemmän nopeasti on sujunut laatoitus. Hommahan alkoi jo kuukausi takaperin ja tiedossa oli, että laatoittaja joutuu pitämään viikon paussin. Se venyi kahteen. Ja sitten kolmeen. Sitten hänen piti tulla syyskuun lopussa. Ja kun tiedustelin vihdoin sunnuntaina 3.10. milloin homma jatkuu, sain kuulla että 11.10. Ja kun tiedustelin, milloin homma olisi valmis, niin 18.10.

Laatoittaja siis päätti ihan itte siirtää muuttopäiväämme parilla viikolla, sillä ennen laatoitusta ei voi asentaa vesikalusteita ja ilman vesikalusteita pitää kakkia soffan taakse. Ja taas otsasuoni alkoi pikkasen tykyttää. En edelleenkään oikein tiedä, mistä kaikesta rakennuttajan pitää ottaa vastuu ja mitä vastaava työnjohtaja / pääsuunnittelija voisi organisoida. Mitään aikatauluahan projektille ei ole koskaan laadittu ja tuskin sellaista on enää tulossakaan. 

“Olen jurpo.”

Vastaavan mestarin viettäessä hiljaisuuden retriittiään, apuun tulivat timpurit. Ne samat huipputimpurit, joiden varassa tämä projekti on nilkuttanut eteenpäin tammikuun lopusta lähtien. Viesti oli selvä: me hoidamme laatoituksen. Ja niinpä seuraavana aamuna viestistä alkoi laatta lentää. Varmaan tämän olisi voinut hoitaa paremminkin, mutta olen mäntti.

Vessassa voi leikkiä leikkiä "vesieriste on laavaa".

Led's Go!

Sähköpuolellakin oli jonkinlaista orastavaa kipinöintiä ilmassa, kun oli pakko vihdoin hankkia erinäisiä valaisimia. Olin koettanut kysyä sähkäriltä jonkinlaisia vinkkejä, minkä merkkisiä ledejä kattoon kannattaisi hankkia, mutta vastauksia tuli aika niukasti. Valitsimme siis halpoja. Isompia neliskanttisia eteiseen ja keittiöön, pienempiä neliskanttisia piharakennukseen, pyöreät kosteudenkestävät plafondit kylppäreihin ja epätoivoinen yritys löytää ledinauhaa kaikkien makkareiden kattoon yhdelle seinälle. 

Nämä ledinauhat ovat olleet murheenkryyninä jo pidempään. Nonstoppolos haluaa omaan huoneeseensa väriä vaihtavaa nauhaa ja kelpaahan se meille aikuisillekin - vähän Marvin Gayea (Gayeä? Gayetä?) soimaan, valkkaria yöpöydälle ja ties mihin homma johtaa. Veikkaan avomurtumaa. 

Panostamme ulkovalaisimissamme monikäyttöisyyteen; tätä voi käyttää myös kolonoskooppina ja hedelmävatina. Tässä järjestyksessä.

Lidlissä olisi ollut sopivasti tarjouksessa juurikin edellä kuvaillun kaltaista led-nauhaa. Sähkäri ei kuitenkaan sitä kelpuuttanut, kun siinä oli töpseli ja pitäisi olla vain muuntajaköntti. Sama Motonetissä ja Tokmannilla. Piti luovuttaa. Ei löydy. 

Aina neuvokas ja viehko puolisoni Seija Ala-Kautta sattui olemaan talolla samaan aikaan sähkärin kanssa, joka sanoi, että hänellä on ledinauhoja kyllä autossaan. Mjaha. Varmaankin tämän olisi voinut hoitaa paremminkin, mutta olen spede.

Tällaiset ovat halpoja, eli ne ovat hyviä.

Hyi helevetti! Ei tähän otsikkoon muuta pysty laittamaan.

Pistorasioitakin sähkäri jo asenteli ja kyllä voi olla saatanan järkyttävän rumia. Jos hirviö vääntäisi hätäripulin, se olisi näihin pökäleisiin verrattuna Pocahontas. Ja miksi meillä on nämä? Siksi, että emme halunneet niitä. Nämä esitettiin alkukesästä vaihtoehdoiksi ja päätimme, että ei saatana. Puhuimme, että sähköjohdoille näverretään kolot hirteen, jotta saadaan vähemmän helvetinperseen näköiset tötteröt. Tämä unohtui ja nyt on sitten nämä leguaaninoksennusuurnat pilaamassa näkymät. 

Lisäksi näissä torttubokseissa on vain kaksi töpseliä per turaus ja se on usein liian vähän. Eli sen sijaan, että seinällä olisi yksi neljän töpselin köntti, pitäisi vielä laittaa kaksi tällaista suoperkelettä vierekkäin. Oma veikkaukseni on, että näitä töpseleitä tulee olemaan liian vähän ja jatkojohdot kiemurtelevat tässäkin talossa. Paskasti suunniteltu on paskasti tehty, vanha viidakon sananpasku.

Kysymys: Mikä on rumempi kuin tällainen hattivatti helvetistä?

Vastaus: Monta hattivattia helvetistä.

Siitä huolimatta, että tiedän olevani hyvin etuoikeutettu voidessani rakennuttaa taloa, tämä proggis on kyllä ollut kauhea. Jokapäiväisten haasteiden ratkominen ja hankalien ihmisten kanssa vääntäminen (itseni mukaanlukien) painaa ryhtiä kumaraan ja vetää mielen matalaksi. Vaikka kuinka odotan, että raksa-auvo hiipisi hiljaa takavasemmalta ja Aurinko täyttäisi rintani suloisella hunajalla ääriä myöten, niin sitä hetkeä ei vaan koskaan tule. Lyhyitä onnistumisen pyrähdyksiä ja useampikin erittäin ystävällinen, avulias ja osaava ammattilainen on kohdalle sattunut, mutta pian näiden hetkien jälkeen  hyeenat alkavat taas näykkiä akillesjännettä. 

“Olen mäntti.”

Huippuimuri ja huippuhyvä nettikauppa

Ja kun kaikki on amatöörille hankalaa. Katolle tulee huippuimuri. Hellan päälle sitä ohjaamaan tarvitaan liesikupu - ei siis liesituuletin, joita saa Ikeasta kättään ojentamalla. Huippuimureita on kahdenlaisia. Meillä on AC, vaikka luulin että se on EC. Kaikki ne on kuitenkin / C:stä. Yöllä klo 1.25 - 2.45 etsiskelin atk:n avulla oikeanlaista kupua. Ei löytynyt. Unenpää löytyi aamuyöstä lyhyenä ja ohuena. Aamulla soittelin IV-ismojen pomolle, joka lupasi hoitaa tukusta meille sopivan liesikuvun. Jes!

Pomo soitti iltapäivällä, että liesikupuja tulee tukkuun 14 viikon päästä, kannattaa kuulemma ostaa Taloon.comista. Ostin. Päätin tiedustella, onko sivuilla arvioitu 2-5 päivän toimitusaika oikeasti 2-5 päivää. 

Niinpä. Taloon.com pitää listoillaan kamaa, jota heillä ei oikeasti ole kykyä toimittaa. Peruin kaupat. Rahat kuulemma palautetaan 14 päivän kuluessa. Eli tämän firman kohdalla mahdollisesti joskus vuonna 2024. 

Vaikka kolmen kuukauden myöhästyminen IV-töissä sapettaakin, niin ihan hyvää palvelua IV-reijoilta ollaan saatu. Kun pomo kuuli, että Taloon.com oli myynyt leivinjauhetta kokaiinina, hän lupasi tsekata tukusta muita vastaavia liesikupuvaihtoehtoja. Toiveissamme on ulosvedettävä liesituulettimen lippa, koska se näyttää vähemmän opiskelijakämpältä.

IV-jyrkit ehtivät kyllä aiheuttaa meille jo ensimmäisen kosteusvaurion: puoli purkkia Batteryä oli kaatunut ilmansulkupahviin. Sellainen kiva ananuksen tuoksu leijaili kivivillan rämmäleissä, joita yläpohjassa oli IV-eelisten jäljiltä myös suht reippaasti. 

Ensin oli purkki, bumtsibumtsibum...

... sitten oli tahra, rämälämä dingdong.

Vesi Mielellä

Maanantaiaamupäivänä teimme tapojemme vastaisesti nopeita päätöksiä. Seija Ala-Kautta oli pyytänyt tarjouksia kodinkoneista Gigantista, Powerista ja Verkkokaupasta. Parista ensimmäisestä sellaiset saatiinkin, mutta Verkkokauppa vastasi, että olemme tyhmiä ja mitään alennuksia ei tipu. Muuten tarjousten merkit vaihtelivat, mutta astianpesukoneen vaatimus oli Miele. 

Kun sitten kuitenkin päädyimme Ikean jääkaappiin, pakastimeen, liesitasoon ja uuniin, keittiön koneista jäi hankittavaksi enää astianpesukone. Lempeän isällisesti pakotin Seijan kanssani Miele Experience Centeriin, jossa nimestä päätellen luulisi olevan tarjolla kaikki nautinnot, mitä normaali ihminen voi kuvitella. Ja olihan siellä se keski-ikäisen märistä unista märin: outlet. 

Toivottavasti Mielen astianpesukoneeseen mahtuu enemmän astioita kuin Mielen soffalle pyllyjä. 

Pari minuuttia kiertelyä. Löytyi astianpesukone kelvolla alennuksella, oli kuulemma tilattu asiakkaalle väärän värisenä, eli oli käyttämätön. Otettiin se. Mielen reippaat hemmot lastasivat sen automme kyytiin ja meillä oli tiskari. Ei se nyt halpa ollut, mutta Mieleksi edullinen, koska Miele on kallis, koska Miele pitää olla. Toivotaan, ettei ole Mielenvikainen. Ihan itte keksin, pääsisikö näillä meriiteillä jo käsikirjoittamaan Hyvät ja huonot noin viikon uutisvuodot -ohjelmaa?

“Olen spede.”

Kaupan päälle saatiin vielä aitoa saksalaista vettä. Ihmettelin nimittäin, kun kyljellään olevasta koneesta lirui puronoro automme takapaksiin. Piti oikein käydä infossa vielä kysymässä, onko meillä vesivahinko jo ennen kuin kone on asennettu. Kuulemma koneet testataan Mielen tehtailla Hintenarschfickendorfissa ja jonnekin poimuun saattaa jäädä vettä. Alles klar, jetzt werden wir Sauerkraut schlucken. 

Jawohl Günther, dein Lebenselixir rennt so schön da hinten!

Painavaa tasoasiaa

Tiistai oli touhua täynnä. Kipaisin aamulla 8.30 tontille. Aika kului mukavia jutellessa sen verran nopsaan, että klo 9.07 totesin, että 9.05 minun olisi pitänyt olla töissä naapurikunnassa. Ruokapaussilla suhahdin uudelleen tontille katsomaan Termexin puhaltelua ja nappaamaan peräkärryn mukaani. Töistä pöräytin Bauhausiin hakemaan koivutasoja. Tonni ja kuuskybää meni. Sillä saatiin yksi 4x80x300 työtaso, toinen 4x100x200 saarekkeen taso sekä n. metri kertaa metri saarekkeen pääty. 

Ja se tasojen paino. Ievana juluma kun voi puu painaa. Sain nostoapua (ilman sitä nyyhkyttäisin edelleen Bauhausin lastauslaiturilla), mutta kahdeltakin miesoletetulta pukkasi puuskutusta nostaa pari suurinta tasoa muutaman metrin matka kärryn kyytiin. Työmaalla tuskaa tuotti sama homma, kun kannoimme tasot sisään timpurin kanssa. Toisen tason onnistuin pudottamaan viime hetkellä makkarimme lattiaan sillä seurauksella, että lattiassa on nyt Itä-Afrikan hautavajoaman kokoinen ruhje. Sentään pienempi kuin armeijan jälkeinen akneni, mutta silti aika suuri.  

Nämä koivutasot painavat kuin Navalnyin synnit venäläistä demokratiaa kohtaan.

Pistimme Seija Ala-Kauttan kanssa iltavahailut pystyyn, koska Bauhaus vaatii tasojen öljyämistä vuorokauden sisällä paketista ottamisesta pestäkseen kätensä vastuusta. Mehän vetelimme Osmo Colorin TopOilia tasoihin ja ne imivät sitä kuin IV-ilmari energiajuomaa. Hienoja tuli. Olin pähkäillyt ottavani samaa hieman vaalentavaa öljyä mitä meillä on lattioissakin. Seijan valinta oli kuitenkin väritön vaha, joka hieman tummentaa koivua. Hyvä valinta. Ei tässä enää olla mitään kolmikymppisiä sisustajanaisia, joiden kodin räiskyvin sävy on vaalea beessi. Ja jos koet olevasi kolmikymppinen sisustajanainen - henkisesti tai fyysisesti - niin laita tuonne alas vaikka pusuemoji kommentiksi. Mennään sitten joskus yhdessä baariin laulamaan Aikuista naista. Bistän bäälleni barhaat Burberryt baarimikon bäälle buklatessani.

Seija Ala-Kautta räpsäisee teaserin Glorian Avotakkaan. Ehkä osallistutaan myös Suomen kauhein koti ja Ero vai muutto -ohjelmaan.

Yltääkö pygmi?

Keittiön asennuskin on siis alkanut. Tosin kuten kaikessa, tässäkin otettiin välillä pari askelta eteen ja yksi taakse. Ihmettelimme, onko osteoporoosimme äitynyt jo niin pahaksi, että Seija mahtuu seisomaan alakaappien alle lähes suorana. Ja vaikka Seija onkin fyysisesti yhtä lähellä pygmiä kuin henkisesti Olympos-vuoren asukkeja, jokin setupissa otti silmään. Katto vaikka itte:

Seija testaa, yltääkö ottamaan fondue-pannua ja sukkanauhoja Ryggskott-kaapista. Tai sitten Seija taas vain joogaa mua öögaan.

Työtasomme tulevat 90 sentin korkeudelle. Se on suht normikorkeus, joskin monella muulla ne ovat pari senttiä matalammallakin. Lasken kuitenkin sen varaan, että tässä murrosiän loppupuolella venähdän edes jostain kohdasta vielä pari senttiä. Kaikki siis toistaiseksi kunnossa. Välitilan korkeudeksi asentaja oli kuitenkin jostain syystä määritellyt 58 senttiä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jos Seijan popkornit olisivat mikrossa, Seija kuolisi nälkään. Tiskikaappikin pitäisi tyhjentää tilauslentokoneella. En tiedä, olisiko tämän voinut hoitaa paremminkin. Varmaankin, koska olen anustappi.

“Olen anustappi.”

Ei auttanut kuin laittaa viestiä asentajalle ja pyytää korjaamaan seuraavana päivänä. Illalla vielä viesteilin muutamalle sukulaiselle ja kaverille varmistaakseni heidän keittiöidensä mittoja ja kaikilla välitila oli enemmän tai vähemmän 50 senttiä. Seuraavana päivänä keittiö ei enää näyttänytkään watussien korisjoukkueen keittiöltä. En tiedä, olisiko tämän voinut hoitaa paremminkin. Varmaankin, koska olen dille.

Tilasimme avokeittiön, muttei ehkä nyt ihan näin avointa.  

Ai niin, vielä yksi juttu. Lattialämmitysputkeen oli lyöty naula ja siitä vuoti vedet kodinhoitohuoneeseen. Maalämpöä ei saatu kytkettyä.

“Ich bin ein Arschloch.”