perjantai 9. heinäkuuta 2021

Potkut pystyttäjille - helpotuksen huokaus



Anteeksi, anteeksi ja anteeksi kaikki molemmat blogini lukijat. Yli vuoden olen pitänyt pyhänä periaatteenani, että keskiviikkoaamuna pärähtää uusi teksti täyttämään internetin alati synnyttämiä tarpeita. Nyt ei tullut, vaan vasta pari päivää myöhässä. Jaa, ettet edes huomannut? Etkä sinäkään? Eikä ruustinna sieltä sorsakoskelaisesta tuoksuvitukkapuskastakaan. No ite ootte. Pitäkää tunkkinne!


Tunkkia olin kyllä edellisessä postauksessani tarjoamassa aika monelle ja tunkemassa moneen aukkoon. Pääosaa fiiliksen paskuuttamisessa näyttelivät pystyttäjät, jotka eivät tälle estradille ole maaliskuun jälkeen nousseet kuin hieman teatteripölyä nuuhkimaan. Heidänhän piti tulla ennen juhannusta tai viimeistään juhannuksen jälkeen. Kun vastaava sitten toisena päivänä juhannuksen jälkeen onnistui saamaan porukan pomon kiinni, hän kertoi olevansa sairauslomalla 12.7. saakka. Ilmeisesti selkäkipu esti mm. sähköpostiin vastaamisen. Ja toki myös työmaalle tulemisen, tosin siinä mielessä selkäkipu on ollut kroonista jo maaliskuusta lähtien. Tästä seurasi sellainen tapahtumaketju, että sille lienee parasta antaa otsikko


Annoimme pystyttäjille kenkää


Se tarkoittaa sitä, että annoimme pystyttäjille kenkää. Toki tämä kuulostaa dramaattisemmalta kuin onkaan, sillä vastaava keskusteli asiasta pomon kanssa ja ilmoitti, että tämä ei vetele ja sopiiko päättää hommat tähän. Siihenpä pomo sanoi, että kyllä kai juu ja jepulis. Laskutuskin on kuulemma ajan tasalla, eli tehdyt työt on maksettu. Ja siihen loppui. 


Tämän hirren pystyttäminen alkoi, kun ensimmäinen solu jakautui. Se päättyy, kun Elon Muskin kloonit ovat asuttaneet Marsin.


Laitoin itsekin vielä viestin, jossa totesin tilanteen. Kiitin yhteistyöstä. Toki olisin voinut sanoa hieman muutakin ja toisenlaisella äänenpainolla, mutta se tuskin olisi johtanut mihinkään. Pystytysporukan pomo vastasi, että itse asiassa eivät olleetkaan laskuttaneet saunarakennuksen kattorakenteen, terassipalkistojen, ruoteiden ja palokatkojen asennuksesta. Tästä kertyisi 4947,60€ ja päälle vielä kiinnitystarvikkeet.  


Kiva. Siis tosi kiva. 


Mutta viesti jatkuikin vielä: pomo sanoi, että kärsii tämän tappion selkävaivojensa kanssa. 


Kiva. Siis tosi kiva. Siis ei ne selkävaivat.


Sinänsä reilu kädenojennus sössimisestä. Jos tosin olisin kyyninen ja lukuisien pettymysten marinoima jänkyttäjä, saattaisin aprikoida, olisiko puuttuva summa suunnilleen samaa luokkaa, mitä olisimme voineet vaatia usean kuukauden myöhästymisestä. Onneksi kuitenkaan tällainen ei pälkähtänyt pieneen perhosniittyjen täyttämään mieleenikään. 


Pari putkea on väärässä paikassa, mutta ei se haittaa, koska siihen päälle valettiin betonia.


Nyt ei siis ole pystyttäjiä mutta silti olo on helpottunut. Urakan loppusumma ei ollut kovinkaan pieni ja uskon sillä meille saatavan tekijät hoitamaan hommat loppuun. Timpurimme tekevät messiaanisen paluun ja heidän kontakteistaan on ollut aiemminkin apua. Luotto on siis kova. Mutta onhan tämä silti hassua, että pitkästä aikaa on kevyempi olo siksi, että meillä EI ole tekijöitä. Kertoo jotain tästä ämpyilystä.


Kiva. Siis tosi kiva.


Mitä sitten pystyttäjiltä jäi tekemättä, kyselee sorsakoskelainen toyboy sieltä ruustinnan puskasta. No ainakin nämä:


- piharakennuksen räystäänaluslaudat

- terassin aluslaudat

- terassien teko

- terassien kaiteiden teko

- portaiden teko (jos niitä nyt edes tarvitaan, paskin keksintö sitten tulen, pyörän ja demokratian)


Vähän kesken pystyttäjiltä tosin jäivät nekin hommat, mistä jo maksettiin. Esimerkiksi yksi följäri on lojunut läpi talven soralla ja sen paikka olisi kyllä seinää tukemassa. Ei tämä mikään triumfi ollut töiden suhteen heille, eikä taloudellisesti meille. 


“Nyt ei siis ole pystyttäjiä mutta silti olo on helpottunut.”


Juhannuksestakin jäi kirjoittamatta sappea nieleskellessäni. Se oli kiva: suppailua ja paljuilua, hyvää syötävää, juotavaa ja seuraa. Osallistun edellisellä lauseella “latteimmat juhannuskuvaukset kautta aikojen” -skabaan. Voitanpa edes jotain elämässäni. 


Kyllä toi sinisen ja vihreän yhdistelmä voi olla ahdistava.


Hyttysiä toki oli, joten linkitän aihetta käsitelleen koskettavan mutta samalla kyynelten läpi hymyilevän postaukseni tähän. Tai jos sitä on hankala klikata, niin sama linkki löytyy myös tästä. Ja jos liikut pyörätuolilla, niin esteetön pääsy postaukseen on tässä. Kaltaiseni heikkonäköiset pääsevät helpoimmin postaukseen tästä:



                                                                        .



Meillä oli keväämmällä yksi päivä, jolloin hankimme vähän designia, tarkemmin sanottuna Calligarisin pöydän, tuolit ja vielä lisää Calligarisin tuoleja. Nämä viimeiset tuolit olivat Vaasassa, joten toimme ne sieltä juhannuksen päätteeksi mukanamme. Lapset eivät mahtuneet mukaan, joten jouduimme jättämään heidät isovanhempien luokse. Ja koska junat ovat lakossa, moottoritiet suljettuja ja lentokoneissa korona, etsimme heille parhaillaan koulupaikkaa Vaasasta. 


VUOKRALLE TARJOTAAN JOSSAIN VAIHEESSA SYKSYÄ TAI EI EHKÄ KOSKAAN KAKSI MAKUUHUONETTA KESKENERÄISESTÄ HIRSITALOSTA!


Aikuisten laatuaikaa: vedellään lipeää seiniin. Mmmmmm, beibe!


Niin rakkaita kuin nuo terroristit pikkuoravien valepuvuissa ovatkin, on ollut kyllä leppoisaa hengailla Seija Ala-Kauttan kanssa suppailemassa Porvoonjoella, illallisella Porvoon vanhassa kaupungissa, suppailemassa Bodominjärvellä ja, tai no ei mitään, ostelemassa lipeää ja sutimassa koevärejä varaston seinään. Tuusulanjärvelläkin käytiin pulahtamassa. Ja Ikeassa, josta löytyi piharakennukseen hamstraamaani Vallentuna-sarjaan juuri oikeat päälliset poistonurkasta hintaan lähes nolla euroa. Sushiakin syötiin. Ja simpukoita, vaikka joku sanoikin, että ne pitää muka keittää ensin. Valvottiin myöhään. Hikoiltiin kuin suolatut munakoisot grillissä. Ostin matkaharmoonin. Kyllä. Sellainen pitää olla. 


Pystytysporukan toteemieläimiä lautasella.


Jos siis edellinen postaus oli pelkkää angstia, niin tässä on pientä toiveikkuuttakin, vaikka tontilla on tapahtunut yhtä pyöreä nolla kuin edelliselläkin viikolla. Ihmismieli on outo. Esim. jouluna hiljaiseen mieleen syntyy uudelleen Jeesus-lapsi. 


“On ollut kyllä leppoisaa hengailla Seija Ala-Kauttan kanssa.”


Nyt muuten kirjoitin läpiä alapäähäni. Tapahtuihan raksaprojektin suhteen suuri harppaus: kaupunki maksoi meille tontilla sijaitsevan ja omistamamme ojan kunnostuskustannukset. Saimme siis takaisin kaupungilta 330 euroa. Enää 332 vastaavaa rahansiirtoa ja olemme tienanneet kaupungille maksamamme maankäyttömaksun takaisin. 


Ojaan emme toki edelleenkään saa laskea omia hulevesiämme, mutta olennaista on, että me omistamme sen!


Moikkis! Oon Lassi ja etin kirjeenvaihtokamua kaupungin tekniseltä osastolta. P.S. Alemmat toimihenkilöt älkööt vaivautuko! P.P.S. Olis kiva jos tykkäisit hulevesistä. P.P.S.S. Ja (p)ojista.


Ja ettei tämä postaus vaikuttaisi liian onnelliselta, lienee hyvä vielä kertoa (niin kuin oikeasti ketään kiinnostaisi), että kuluneella viikolla triggeröidyin sillä sekunnilla, kun vain menin käymäänkin raksalla. Väsy, viha ja vitutus puskivat päälle välittömästi. Näin pelkkiä virheitä (joita tosin siellä onkin), uhkia ja mahdottomuuksia (kuten talon valmistuminen). Tylsäähän se on tulevaa kotiaan inhota, mutta siltäkin tuntui. 


On se kaikin puolin iljettävä, ruma ja törkeen hirvee.


Mutta koska olen päivänpaisteinen pupun palleroinen, enkä kykene kovin montaa vuotta angstaamaan, tieto timpurien paluusta on lievittänyt pahinta paskahalvaustani. Siksi tähän loppuun pitkästä aikaa meikkivinkki:


Sokokselta saa luomiväriä.


Mutta ei se talo silti ikänä valmistu. Vaivaistalo here I come. 



“Annoimme pystyttäjille kenkää.”


6 kommenttia:

  1. Hei, täällä toinen lukijasi helpottuneena myöskin! Edellisen kirjoituksen jälkeen meinasi keskiviikkona huoli jo tulla. Mutta hienoa, että projektin solmukohta on auennut ja projekti päässee taas etenemään! Varmasti löytyy hyviä kontakteja, joita kannattaa hyödyntää.
    P.S. Onko Kodotus-blogiin odotettavissa asuntomessupäivitystä? Sieltähän vielä ehtii saada ideoita ja suunnitella kaiken uusiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys. Kiva kun kommentoit.

      Tulipahan tosiaan turauteltua tuskaa tuhdisti taannoisessa tilityksessä. Onneksi joka viikko ei tarvitse avautua yhtä rajusti. Fiilis on kyllä viime päivät ollut varovaisen toiveikas. Olen otettu huolestasi, kiitokset sympa- ja empatiastasi!

      Asuntomessuille kyllä ajattelin kinuta bloggaajapassia ja viisastella minkä ehdin. Tosin ideoiden suhteen on paras kulkea silmät ja korvat kiinni. Nyt mennään näillä, eikä (ehkä toivottavasti juuri kovinkaan paljon) mitään enää muuteta. Muuttamisen suhteen ainoa kiva juttu olisi muuttaa.

      Poista
  2. Terve! Mikäs se tuon lipeä+hionta-kokeilun idea oli? En paikantanut tuosta tekstiä ja kiinnostaa hoideltiinko sillä jotain hirsien esteettistä tai muuta pintaongelmaa vai vain muuten kaunisteltiin. Mihin päädyitte, käsiteltiinkö kaikki seinät jne.? Kiitosta paljon ja peukut muuton lähestymiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Mietittiin tosiaan, hiottaisiinko ja käsiteltäisiinkö tai vain käsiteltäisiinkö seinät lipeällä. Ajatuksena siis säilyttää kuusi mahdollisimman alkuperäisen vaaleana. Juuri nyt ei vaan kyllä taida riittää paukkuja siihen, joten nuo kuvan hirret jäänevät ainoiksi käsitellyiksi hirsiksi, ellei jotain ihmeellistä powerboostia löydy.

      Poista
    2. Oolrait. Kiitos vastauksesta ja peukut edelleen hommien etenemiselle ja jaksamiselle.

      Poista
    3. Kiitos! Koetetaan nyt vielä kiskoa tämä kivireki maaliin 😉

      Poista

Kiva, jos kommentoit tai kyselet. Toivomme asiallista kielenkäyttöä. Tai no, vaadimme.

Kommenttisi julkaistaan tsekkauksen jälkeen. Älä siis huolestu, kun tekstisi ei heti näy. Arvostamme aktiivisuuttasi.