Kotiutumista - keskeneräisen keskellä

Olennaiset alkuun: vastaava mestari ei ole vastannut puoleentoista viikkoon viesteihin eikä puheluihin. KVV-IV-valvoja sanoi kaksi viikkoa sitten hoitavansa KVV-IV-tarkastuksen kaupungin kanssa. Ei ole kuulunut mitään. Onko meissä jokin sellainen vika, jota en vain ymmärrä? Huokuuko meistä jokin vastenmielinen ominaistuoksu, vihamielisyys tai kusetettavuus, minkä vuoksi meihin ei kannata tai tarvitse olla yhteydessä tai meidän projektiamme hoitaa? Timpurit hoitavat hommansa hienosti ja kaikki muut vähät välittävät. 

IV-ilpojen piti hoitaa IV-hommat toissaviikolla. Tai viime viikolla. Tai oikeastaan jo kesäkuussa. Kuluneella viikolla selvisi, että nyt he kyllä tilaavat IV-venttiilit ja ihan jo tämän viikon alkupuolella hoitavat sekä sisäpuolen poistoventtiilit että seinien tuloventtiilit kuntoon. Ja raksaelämä jatkuu. 

Heti maanantaiaamusta iv-simeonit kävivätkin: hakivat tikapuut talon takaa ja lähtivät. Kai ne olivat heidän ja kai tämän viikon hommat olivat tässä. 

Painovoimaisen ilmanvaihdon säädettävyyden kannalta olennaisessa osassa on tuloilmaventtiiliin tungetun t-paidan materiaalivahvuus.

Laina painaa

Meinasi alkaa tulla hätä käteen, kun laskuja on kertynyt 17 tonnilla ja rahaa tileillä on aika paljon vähemmän. Putki-jalmareilta saimme lisäaikaa reilun seitsemän tonnin laskun maksuun, mutta silti uutta laskua pukkasi ja pukkasi. 

“Onko meissä jokin sellainen vika, jota en vain ymmärrä?”

Laitoin viestiä pankkiin ja sieltäpä tulikin nopsaan soitto takaisin: rahaa tulee heti kun haluan ja niin paljon kuin haluan. Halusin heti ja paljon. Tiukille meni rikastuminen. 

Tämän jälkeen ei olisi ollut enää syötävää, ellei olisi saatu lainaa.

Sen sijaan kilpailevassa Danske Bankissa oli yhtäkkiä pari viikkoa lainahakemuksemme jättämisestä ja päivää ennen lainaneuvotteluja tajuttu, että eipä heitä kiinnostakaan meidän asiamme. Palatkaa sitten, kun ette enää tarvitse lainaa, niin voidaan tarjota teille lainaa. Taitaa Danske kanske saada jäädä vetelemään muiden asiakkaiden smørrebrödejä omalle Strøgetilleen. Kuulemma voidaan kilpailuttaa laina sitten, kun ollaan se saatu. Antaa olla. Huono asiakas jää Nordeaan. Siellä on sentään reilu ja aina yhtä empaattinen Nalle-setä välittämässä vähät. 

Seinä hukassa

Olin hankkinut Pohjanmaalta rautakaupasta kiukaallemme suojaseinän. Varasin sen myymälästä ja vanhempani nappasivat sen mukaansa ajellessaan tänne. Ihan siksi, että suojaseinää ei juuri missään ollut hyllyssä ja Harvian omat toimitusajat ovat ilmeisesti holkerin eliniän luokkaa. 

Avasin pari viikkoa piharakennuksellamme lojuneen paketin ja räpyttelin enkelinripsien kehystämiä silmiäni hämmästyksestä: paketista puuttui yksi kolmesta seinän osasta. Ristus notta!

“Taitaa Danske kanske saada jäädä vetelemään muiden asiakkaiden smørrebrödejä omalle Strøgetilleen.”

Puukiukaan suojaseinän ideahan on pienentää etäisyyksiä palavaan materiaaliin - eli hirsiseinään. Harvian omalla suojaseinällä suojaetäisyys pienenee 30 sentistä n. seitsemään senttiin, mikä tuo huomattavan reippaasti lisätilaa pienehköön saunaamme. 

Tossa on kaksi, mutta pitäisi olla niinku kolme. Monikkoperheiden perusongelma.

Oma veikkaukseni oli, että paketista oli myyty yksittäinen suojaseinä jossain vaiheessa koko paketin sijaan. Tätä sherlockmaista teoriaani tuki myös se, että paketista puuttui myös juuri ne kiinnikkeet, joilla yhden seinän saa kiukaaseen kiinni. 

Manailin aikani ja soitin rautakauppaan. Kuitin olin totta kai arkistoinut paikkaan räme, tunkio tai rektaali, joten odotin perusynseää nillitystä, johon kuluneen vuoden aikana on saanut tottua. Mutta ei, puhelimessa oli sama kaiffari, joka oli suojaseinän sivuun laittanut ja homma hoitui notkeasti kuin rytmisen voimistelijan kamasutra. Korvaava seinä toimitetaan heti, kun se Harvialta saadaan. Eli ehkä samana vuonna, kun saamme taas vastaavan mestarimme kiinni. 

Jahas, vahas

Leppoisan viikonlopun riemuja oli vahata olohuoneen lattia. Itse vahaaminenhan on ihan jouhevaa hommaa, mutta ensin koetettiin hioa pahimmat hiomakoneen rouhimat pois ja tasoitella lautojen välisiä korkeuseroja. Jossain vaiheessa päätettiin, että jos vielä jokin silmään sattuu, niin opetellaan katsomaan muualle. 

“Räme, tunkio tai rektaali.”

Sitten alkoi vahaus, teippiä lattialistoihin ja menox sanoi Annie Mestariampuja. Lauantai-iltapäivänä telasimme ensimmäisen kerroksen. Homma toimi kyllä näppärästi, kun toinen telasi menemään ja toinen tasoitti vaahtomuovipensselillä reunat ja päädyt. Poikamme Nonstoppolos oli tässä(kin) melkoinen tekijä. Pientä keskustelua jouduimme käymään lähinnä siitä, kannattaako vetää armottomalla vauhdilla, vai riittäisikö sellainen hyvä, huolellinen ja tasainen tehokkuus. 

Tämä jakkara oli ensimmäiset viikon talon ainoa istuin. Tai oli meillä lisäksi kaksi vessanpönttöä.

Koska kulkureitti makuuhuoneeseen oli vahattu umpeen, vietimme loppuillan keittiössä. Söimme saarekkeen ääressä ja könötimme lattialla seinään nojaten katsomassa Suurmestari UK:tä. Selkään tarttui pihkaa. Nukkumaan oli pakko hipsiä vahatun lattian yli. Jos jää varpaanjäljet, niin opetellaan katsomaan muualle. Vähän kuin tolkun ihmiset, kun joku ottaa öyhöttämällä ilmatilaa haltuun. Tai Saksassa 40-luvulla. Tai.

Sunnuntaina toinen kierros ja kerros ja sama oleskelu keittiön tehoneliöissä. Tuli ihan hyvä. Ihan sama. 

Paxaa, paxaa

Niin suuri Ikea-fetissi kuin minulla onkin, on ollut aika turhauttavaa juosta hakemassa pala kerrallaan tilauksista puuttumaan jääneitä osia. On haettu ensin pari Flatulens-lasiovea, sitten Pillesnopp-verkkokoreja, sitten ulosvedettäviä Sfinkter-hyllylevyjä tai Stjärtfyll-tappeja. 

“Selkään tarttui pihkaa.”

Nyt kun makkarin ja eteisen Paxit saatiin (suunnilleen) koottua, laitoimme tilaukseen lastenhuoneiden ja kodinhoitohuoneen kaapit. Ilmeisesti Ikean Bertil veti sähköurkujen alennuskooditangolla verkkokaupan solmuun ja homma pyki melkoisen monta kertaa. Lopulta saimme kuitenkin siirrettyä rahaa tuolle pienelle älmhultilaiselle nikkarinpajalle. 

Ei kai se ole niin tarkkaa, jos peräkärryn maksimipaino ylittyy muutamalla sadalla kilolla?

Lauantaina saimmekin Keski-ja Etelä-Pohjanmaan Keskiluokkaisten Uhriutujien Auttajat KEKLUA ry:stä paikalle “Terhin” ja “Juhon” kantamaan ja kasaamaan Paxejamme. Silmät sulkijalihaksen pyöreinä toljotin, kun päästyäni vasta kasaamisohjeen latviankielisen sisällysluettelon kohdalle “Juho” oli jo latonut unikaverini valmiin kaapin verkkokoreihin ja ripustanut korsettini henkareihin. Ja nyt on kodinhoitohuoneen Paxeja lukuunottamatta kaapit kasassa. Paitsi niitä ovia puuttuu. Ainakin valkoiset Sårskorpa- ja peililliset Grums-ovet.  

Edelleen ikeallista iloa kyllä tuottaa jalalla pukattava roskislaatikon avausmekanismi. Sääliksi vain käy sitä eskilstunalaista menninkäistä, joka joutuu työntämään laatikon auki satoja kertoja päivässä. Wolt-kuskina pääsisi vähemmällä ja tienaisi enemmän. Ne on yrittäjiä! Eipä oo! Onpa! 

Pöydää, soffaa ja luuggu

Olin hakenut ruokapöydän jo kesän lopussa ennen tätä puolen vuoden syksyä. Nyt se saatiin paikalleen, kun vahaus oli kuivunut. Oli outoa päästä istumaan tuolilla omassa kodissa. 

“Sääliksi vain käy sitä eskilstunalaista menninkäistä, joka joutuu työntämään laatikon auki satoja kertoja päivässä.”

Yhtä oudolta tuntui ja näytti kulmasohvamme. Poikamme Nonstoppolos totesi sohvan näyttävän tosi pieneltä. Kyllä, edellisen kotimme olkkariin verrattuna uudessa korkeammassa ja muutenkin avarammassa tilassa sohva on pienen näköinen, vaikka se on ihan reilun kokoinen kulmasohva. Juu, Ikeasta. Hyvää on toki se, että sohvan viereen mahtuu vielä keinutuoli, jossa aion viettää jäljellä olevat muutamat vuoteni Kalle Päätalon tuotantoa lukien. 

Lasten on luettava blogiani joka ilta puoli tuntia. Aamupalapöydässä sitten kuulustelen, mitä on jäänyt mieleen. Jo vuosi on mennyt ilman viikkorahaa.

Timpurit saivat paikalleen myös ullakon luukun, joten yläpohjaankaan ei enää virtaa kalliilla lämmittämäämme ilmaa. Ja kun vielä terassin pariovien kynnyksen allekin saatiin uretaanit, niin näätää pienemmät nilviäiset eivät mahdu sisään taloomme. Eikä enää lattianraostakaan tuule niin, että tukkaoletettu hulmuaa, kun tungin joka rakoon kilon pellavaa.

Sähköä kaikista ilmansuunnista

Emmätiä. Olen vissiin ihan vaan mulkvisti nipottaja, kun toivon jonkinlaista kommunikointikykyä tai jopa -halua ihmisiltä, joille maksamme kymppitonneja. Sähkömies kävi. Asenteli jotain. Meni ulos ja auto katosi pihasta. Ei kertonut, mitä teki. Ei kertonut, mitä pitää vielä tehdä. En tiedä, korjasiko väärin asentamansa termostaatit. En edes tajunnut tätä itse kysyä ennen kuin ovi kävi. 

Lisäksi emmätiä. Olen vissiin vaan mulkvisti nipottaja, kun mielestäni himmentimien kiekot voisivat näyttää samaan suuntaan päällä ollessaan. Siis että kiekon viivan asennosta tietäisi, onko himmennin täpöllä vai himmeellä. Nämä kaikki ovat nyt näissä asennoissaan täpöllä:

Huolellisella paneutumisella ja rakkaudesta asiakaspalveluun ammattimies saa jokaikisen himmentimen osoittamaan omaa tähtikuviotaan kohti. Asiakas säteilee onnesta kuin supernova. 

Kato hei mä kerron nää jutut silleen että sä et ymmärrä kato!

TomAllenSeneran - vai miten se nyt kirjoitetaankaan - maalämpöasennukseen ja suunnitteluun olemme suht tyytyväisiä. Mitä nyt saimme sangen aggressiivisen viestin kieltämättä itsekin harmistuneena kirjoittamaani viestiin, kun ilmoitin jakotukin syöttöputkessa olleen naulan seurauksista. Pointtihan oli, että paikalla oli myös TomAllenSeneran edustajia, mutta heidän mukaansa ei varppina ollut senkin mulkvisti. 

“Emmätiä”

Maalämpötoimitukseen kuului myös käyttöönotto-opastus. Kiva olisi, että opastuksessa otettaisiin huomioon asiakkaan tyhmyys ja amatöörimäisyys. Sitä sanotaan pedagogiaksi. Eli että nappuloiden kiivaan näpyttelyn sijaan opetettaisiin käyttämään laitetta. Kun kysyin, miten saamme huonelämpötilat sopiviksi, vastaus oli “kyllä siinä vuosi menee, noita pitää vaan kokeilla, mikä toimii”. 

En minä halua saatana harrastaa talon lattialämmittelyä. Minä haluan pelata sählyä tai käydä suppailemassa, mutta vuonna 2021 luulisi talon lämmittämisen olevan jo jotain muuta kuin että pitää istua pellon laidalla hirvikivääri kädessä vahtimassa, ettei halla väkisinmakaa perunanvarsia. Jessus. 

Soitto-opetusta maalämpöperehdytyksen tyyliin: “Joo sä kato painelet pari vuotta noita näppäimii, kunnes sieltä tulee sillai sopivasti Bachin Toccata ja fuuga.”

Loppuun jotain positiivista

Ihan nättihän tämä talo on. Laitetaan tähän vaikka kuva hellaleivinuunista, lohenpyrstönurkasta ja eläimiinsekaantujatontusta. Pusu ja hali!

Tonttu Tahmanen pohtii, kävisikö ensi yönä treffeillä kotieläinpihassa vai eläintarhassa.

“Huokuuko meistä jokin vastenmielinen ominaistuoksu, vihamielisyys tai kusetettavuus, minkä vuoksi meihin ei kannata tai tarvitse olla yhteydessä tai meidän projektiamme hoitaa?”