LVI-palaveri - muistiongelmia

Ihmisen muisti on kyllä jännän valikoiva. Eräänäkin päivänä muistelin, että heinäkuussa 2021 ei yhtenä päivänä ahdistanut jäätävästi. Tarkistin päivän kalenterista ja piti paikkansa: olin tuolloin koomassa. 

You only LVI once

Saimme vihdoin pidettyä palaverin vastaavan mestarin ja LVI-urakoitsijan kanssa. Jälkimmäinen oli tehnyt kotiläksynsä: mukana oli pino printattuja sähköposteja ja hyvin mietittyjä selityksiä, miksi loppujen lopuksi kaikki johtui joko asiakkaista, timpureista tai molemmista. 

“Heinäkuussa 2021 ei yhtenä päivänä ahdistanut jäätävästi.”

Hieman reikäisiksi selitykset kuitenkin jäivät, kuten väite siitä, että piharakennukseen olisi asennettu kököt mökkiventtiilit, koska timpurin tekemä reikä oli liian pieni. Vaan kun ei ollut. Oli juuri se mitä pyydettiin. Tai että äänenvaimentimet oli asennettu ihan vähän kuin hyvää hyvyyttään, vaikka ne oli merkattu kuviin vain varauksina. LVI-hemmo ei tosin kaivanut meileistään sitä, jossa kirjoitin jo useampi kuukausi ennen IV-asennuksia, että “piirroksissa olevat varaukset äänenvaimennukselle tarvitaan ääneneristysselvityksen perusteella”. IV-gyllenhaalithan eivät missään vaiheessa kysyneet meiltä käytännössä mitään mistään. Asensivat vain huonosti rumia tötteröitä.

Kosteustunnistin LVI-gadotien tyyliin: talouspaperia makkaratikkujen ympärille, tikku IV-piippuun ja painellaan kivivillaa, josko talouspaperi kastuu. Ei kastunut. Se on hyvä.

Jännästi ennen joulua LVI-urakoitsija vielä myönsi, että tuloilmaventtiilien rumuudesta olisi pitänyt kysyä meiltä ennen asennusta. Nyt selittely oli epämääräistä urinaa tyyliin “kyllä me nää kato on sellaisia että kun myöhässä teiltä ja timpurit njööh bunga bibaabom”.

Sentään kovin montaa selitystä hän ei ollut onnistunut brainstormaamaan lattiallemme valuneesta vedestä, vaan myönsi sen olleen heidän vikansa. Vähän toki “se kattourakoitsija wumbawumba shigauee njöpp njöpp”, mutta enimmäkseen moka oli heidän. Toki heillä olisi ollut vastuuvakuutus, joka olisi korvannut, jos emme olisi olleet kotona ja saaneet välittömästi kuivattua lattioita ja vaatekaappia. Siinähän olisi sitten ruvettu pyydystämään saippuoitua hyljettä sen jälkeen, kun vastuukysymyksistä olisi pitänyt alkaa vääntämään.

“Njööh bunga bibaabom.”

Kysyin, millainen loppulasku saadaan aikaan, jos hoidamme itse Velcon tuloilmaventtiilit seiniin ja unohdamme kylppäriin suunnitellun siirtoilmasäleikön - joka siis IV-johanssoneilta oli jäänyt asentamatta, vaikka omien sanojensa mukaan olivat käyneet työmaalla lähes joka päivä surusilmin toteamassa, etteivät vieläkään voi asentaa tuloilmaventtiilejä. Voimia.

Eikös tämä nyt ole valmis? Siisti kuin sika pienennä.

Jänskänlaisesti LVI-urakoitsija myös muisti valitsemamme suihkun ja bideen, jotka olivat urakkahintaa kalliimpia, mutta hieman vähemmän muisti, että yhtä suihkua eivät olleet asentaneet lainkaan, koska suihkukaappi ja yksi vesipostikin oli pudonnut listalta pois. Kovin valikoiva on kädellisen muisti. Ja jäipä takan korvausilmakin tekemättä. Mutta nämäkin ovat varmaan timpurien ja meidän vikaa, koska “venttiilit yammayamma shvvöö skwiliduu”. 

Analyysinsä pohjalta urakoitsija tarjosi viimeiseen erään n. 500 euron hinnanalennusta. Emme tarjoukseen heti tarttuneet, vaan sanoimme keskustelevamme vastaavan mestarin kanssa ensin. Tämä huomauttikin fiksusti urakoitsijan lähdettyä, että vaikka LVI-urakoitsija kauniisti kiittelikin toimintaamme IV-ledgerien sössittyä, ei minkäänlaista puhetta vahingonkorvauksesta ollut. 

“Kovin valikoiva on kädellisen muisti.”

Emme siis kelpuuta 500 euron hinnanalennusta, vaan pohdimme, mikä olisi fiksu tapa ratkaista asia. Varmaankin oikeudenkäynti, sähköshokit ja kastraatio, koska loppujen lopuksi viivästyminen oli “meidän syytä gibbolo gibbolo wakamuu nauch-schwopps”. 

Pahamaineinen koronaluola. Jos haluat yskää beibe, täältä sitä saa.

Koska muistihäiriöistä huolimatta keskustelu käytiin ihan sivistyneillä sanoilla ja äänenpainoilla, katsoin parhaaksi olla jakamatta osapuolille tekemääni kymmensivuista reklamaationivaskaa. Totesin melko nopeasti, että se vaatii päivittämistä sekä LVI-urakoitsijan esittämien (osin valheell virheellisten) argumenttien että omien hieman vittum kärkevien sanavalintojenikin osalta. 

No piano? No pian o!

Lähdetään siitä, että meillä on kulttuurikoti. On kuulkaa Toikkaa, Aaltoa, Gullichsenia, De Seniota ja Orlowskia. Lapset osasivat laulaa jo ennen kuin heidät siitettiin, ja itse osallistun aktiivisesti nokkelan nimimerkin suojissa nettikeskusteluihin, joissa totean kaikkien muiden olevan ihavituhomoja. Ja mutsiskin oli.

“Gibbolo gibbolo wakamuu nauch-schwopps.”

Kulttuurikodissa pitää toki olla myös piano, koska minä hetkenä hyvänsä marsalkka von Bumsenhofin keskimmäinen poika Günther-Afasia Bumsenhof saattaa soittaa ovikelloa ja tulla kosimaan tytärtämme. Ja jollei tuolloin Hoffmann & Kühne -pianostamme irtoa vähintään Jürgen Maulschwanzin kappaletta “Firsch acken, Buse mömsen”, saattaa kahden maineikkaan suvun liitto jäädä toteutumatta. 

Aloitan jokaisen aamumme soittamalla projektimme tunnusbiisin.

Siispä piano tuli ja on muuten vireeltään sama kuin oma oloni ekana koronapäivänä. Samalla tuli todettua, että pianohuone ansaitsee nyt vihdoin myös i-kirjaimensa. Ja että ihan kiva pikku kuutio huoneestamme tuli: Vallentuna-soffat toimivat levitettyinäkin, eikä huone mene ihan tukkoon. 

Kesällä on kiva olla korona

Tuo häröpallo helvetistä siis löysi kuin löysikin meidänkin keuhkoihimme. Itse tilttasin kaksi päivää ennen kesälomani alkua ja sammuttelin parhaani mukaan pahimpia tulipaloja sängynpohjalta. Kanssavelalliseni Seija Ala-Kautta tilttasi samaan tautiin muutamaa päivää myöhemmin ja tyttäremme Perintörinsessa nappasi kopin taas pari päivää tästä. 

Bingettää vai hengittää, kas siinä koronapulma.

Kovin rankaksi ei vointi onneksi ole mennyt kellään, mutta tätä kirjoittaessani tauti on kuitenkin muistuttanut olemassaolostaan jo viikon, vaikka kuumetta olikin vain kolmena päivänä. Yskä tuntuu pysyvän tiukimmin, mutta sekään ei onneksi ole mitään veristä keuhkovisvaa seiniin lennättävää laatua. 

Koronaa terdellä

Kulttuurikodissa pitää olla lehtikuusiterassit. Tämä mainitaan jo Lions-klubimme säännöissäkin. Lehtikuusta tilailtiin viime kesänä pariinkin otteeseen, mutta vähän jäimme edelleen vajaaksi. Juu, monellakin tapaa. Soittelin höyläämölle vain kuullakseni, että koko kesän tuotanto on myyty. Hetken nyyhkytettyäni höylääjä kysyi, millaista määrää tarvitsisimme ja sen kuultuaan totesi, että se saadaan järjestettyä. Jatkoin nyyhkyttämistä.

“Kulttuurikodissa pitää toki olla myös piano.”

Seija Ala-Kautta ja poikamme Nonstoppolos ajelivat Nurmijärvelle minun potiessani ja lastasivat kyytiin 100 metriä lautaa, jonka olin laskenut riittävän. Kävi totta kai niin, että 100 metriä lautaa ei riittänyt. Siksi siis ajelin vielä Starkkiin (os. Terra) ja ostin vielä 16 metriä lisää lautaa. Nurmijärvinen lauta voittaa laadultaan Starkin (os. Turha Terra) kuus-nolla, mutta kökömpi lauta saatiin sen verran kökömpiin paikkoihin, että laatuero tuskin tulee haittaamaan.

Missä puuta, siellä jaska.

Paljon emme ole onneksi joutuneet uutta puutavaraa ostamaan. Lehtikuusen hintakehitys viime vuodesta menee nimittäin näin:

Lehtikuusi Nurmijärveltä kesällä 2021: 3,5 e

Lehtikuusi Nurmijärveltä kesällä 2022: 4,7 e

Lehtikuusi Starkista seuraavalla viikolla: 6,2 e

Meidän määrillämme näistä ei onneksi koitunut aivan jäätäviä kustannuksia, mutta toki jokainen tuhlattu ylimääräinen satanen on pois lasten ruoasta, terveydenhuollosta ja koulutuksesta. 

Talolaina maksettu

Ai niin, loppuun vielä iloinen uutinen: saimme talomme maksettua. Emme tosin tätä risukasaa, vaan edellisen purulaatikkomme. Sen, joka purettiin yli vuosi sitten. On se vaan vapauttava tunne, kun ei tartte maksaa lainaa talosta, jota ei ole enää olemassa. 

“Kulttuurikodissa pitää olla lehtikuusiterassit.”

Nyt sitten maksellaan enää tätä taloa. Ja tonttia. Ja lisälainaa. Ja pikavippejä. Pitäisiköhän ostaa muuten isompi bilispöytä? Ja moottoripyörä. Seija Ala-Kautta tarvitsee crosstrainerin. Siis toisen, yksi on makkarissa, mutta tämä tulisi terassille. Ja personal trainerin. Ja Rainerin, mutta Rainer onkin escort. 

“Ihmisen muisti on kyllä jännän valikoiva.”

Unia piharakennuksessa - lihaa grillissä

Alkuun vastaus siihen polttavimpaan kysymykseen: ei!

Ja siis mikä se kysymys on? No kyllähän te nyt tiedätte. Ja jos ette, niin palataan siihen tuolla alempana.

Tahdon piharakennella sinua!

Saako teille puhua piharakennuksesta, kun vastaus tuohon ekaan kysymykseen oli ei? Seija Ala-Kautta nimittäin suuttui minulle, kun olin ostanut häneltä kysymättä kolme matkailuautoa, klapikoneen, London Bridgen, Arja Korisevan älppärin sekä Kouvolan ja ajoi minut pariksi yöksi piharakennukseen. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin sanoi Vladimir, kun Sergein sveitsiläiselle pankkitilille kakki. Tulipa minunkin testattua piharakennus. 

En jaksanut nousta sohvalta ottamaan kuvaa piharakennuksesta. Mutta tollanen se suunnilleen on.

Plussaa: Vallentuna-vuodesoffa on ihan mukava nukkua, tosin vähän kova kihdin, luumädän ja reumatismin runtelemille lonkilleni. Koska piharakennuskin on hirttä, sen sisäilma on kuin taivahan enkeli tarjoilisi mokkapaloja porealtaassa kokovartalohieronnan jälkeen. Hengittäminen siis onnistui, joskin osasyynä saattoi olla myös, että jostain piharakennukseen fuskaa vähintäänkin riittävästi raitista ilmaa. Hirsitalot jne. 

“Seija Ala-Kautta ajoi minut pariksi yöksi piharakennukseen.”

Plussaa on myös saunan läheisyys ja Löylyvalmis-kiuas, joten himotuksen iskiessä saunominen onnistuu vaikka klo 3.47. 

Ilmeisesti IV-ghostit olivat päässeet täyttämään Perintörinsessan vappupallon, sillä se tyhjeni ensimmäisenä iltana.

Miinusta: Mikä helevetin pakko noiden palovaroittimien ledien on hehkua kuin raskaana oleva Las Vegas? Kyllähän se tietysti turvallisuutta lisää, jos kukaan ei koskaan saa edes nukuttua, kun katosta hehkuu solarium från Helvete. 

Miinusta on myös piharakennuksen pitkä ja hankala nimi. Eli Piharakennus. Kyllähän jokaisella uudisrakennuksella pitäisi nykyään olla jokin a-loppuinen mitään tarkoittamaton nimi. Mutta mikä?

Hirsia

Saunia

Anteroa

Nordea

Velkavankila

Muijaheittimuthimasta

Kukaaneiolekoskaankärsinytyhtäpaljonia?

Muu, mikä?

Siinä vaan meidän IV-tobiakset asentaa puukiukaan hormia.

Joku kaveri puhui Mörskästä. Mummulla ja paapalla oli aikoinaan tilapäiskämppänä pikkumökki, joka sai heidän talonsa laajennuksen valmistuttua nimen Lemmenpesä. Ei huono. 

“Mikä helevetin pakko noiden palovaroittimien ledien on hehkua kuin raskaana oleva Las Vegas?”

Suosittuhan tuo Lemmenpesä / Mörskä / Lepakkoluola on ollut. Tästä kertoo vaikkapa se, että Mökkerössä tähän mennessä nukkuneiden nimien alkukirjaimista voi muodostaa sanan TJALLELMJUKT. Kuulostaa kieltämättä Ikean kokovartalotyynyltä ja on varmaan skoonea ja tarkoittaa kokovartaloidioottia, joka tekee hirsitalon. 

Ei ihan Ikeaan osunut, mutta sisustustunkioon sain silti sohaistua.

Seija Ala-Kautta vetäytyy säännöllisesti Tönöön etätöihin, jollei iPadeillä saada lasten aivosähkökäyriä riittävän himmeiksi. Nyt olisi kiva saada vielä Rötiskön terassi kuntoon ja terassille vilvoittelupenkki, kun ei enää genitaalit jäädy kiinni lankkuihin. Kallis Möksähän tuo on ollut, mutta kannatti se samalla raivotaudilla rakennuttaa. 

I’ll tell you what I want, what I grilli grilli want!

Mitä tekee suomalainen mies, joka ei ole fyysisesti kyllin vahva mettätöihin eikä psyykkisesti pärjää, öö, juuri missään normitöissä? No ostaa grillin. 

En tiedä mitä noi on, mutta siinä ne oli jo kun me tää ostettiin.

Näitähän sitten olikin eri kaupoilla toinen toistaan seksikkäämmin brändättynä. 

Motonetillä on Roastmaster (tehty Kiinassa).

K-Raudalla on Cello (tehty Kiinassa). 

Tokmannilla BBQ King (tehty Kiinassa, vaikka onkin bluesahtavan cool nimi). 

Rustalla kaikkia E-kirjaimella alkavia (Elements, Excellence, Endeavour, Evolution, Eihelevetti, tehty Edelleen Edellämainitussa Kiinassa). 

S-ryhmältä löytyy Fireplus ja Silvertree (molemmat on tehnyt omin käsin norjalainen diplomi-insinööri verstaallaan Hveyrynbøygefjøerdissä. No ei, kiinalaisia ovat). 

Mustang Tampereelta (Kiinassa). 

Puuilolla on Mefisto (tehty jossain helvetin Kiinassa)

Pahiksien toinen suosikkigrilli on tietty Lucifer (Made in Xinjiang)

Sitten on Weber moninkertaisella hinnalla ja 10 vuoden takuulla. Mukaan saa baijerilaisen muhkeaviiksisen teknikon nimeltä Hans-Jürgen, nahkahousut, alppitorven sekä cd-levyllisen polkkaa. Tosin selvisi, että Weber on amerikkalainen brändi, joten läppä ei osunut lainkaan kohilleen.

“Norjalainen diplomi-insinööri verstaallaan Hveyrynbøygefjøerdissä.”

Pirkko on proteiinipitoista lähiruokaa, joka voidaan leipoa ison kiven juureen.

Tästä myöhempien aikojen pyhien sydän- ja verisuonisairauksien seurakunnasta piti sitten pähkäillä että jos perusperheelle ja satunnaisille vieraille tarttee perusgrillillä perusgrillata, niin missä olisi hinta, koko ja laatu kohillaan?

Pääsiäisenä oli aikaa katsella videoita, lukea reviewssejä ja kysellä kavereilta. Päädyimme ostamaan Weberin edukkaamman pään mallin, joka oli Motonetissä tarjouksessa ja sain vielä kymmenen prosentin lisäalen, kun olin liittynyt firman kantasiakkaaksi. 

Perheemme Lego Masterit Seija Ala-Kautta ja Nonstoppolos kokosivat grillin. Lähes kaikki osat siihen meni.

Nyt on sitten grillailtu ja ruoalta on maistunut. Kattavampi arvio on tarjolla lisämaksusta OnlyFansissa nimellä GreasyGrilliHemmo. Olis ihanaa nähdä siellä just sut.

Paluu pähkäilytyttävään pähkinään

Mutta mikä siis mahtoi olla se postauksen alun polttavin kysymys? No tiätty, että onko vastaavasta mestarista kuulunut mitään sen jälkeen, kun kolme viikkoa sitten oli puhe, että pidetään palaveri tontilla. 

Vastauksen löydät postauksen alusta. 

“Ei!”

Kevään romuja - ja viiksikarvoja

Kun palasimme pääsiäisen vietosta Pohjanmaalta, tajusin, että asumme tosiaan puisessa talossa. En ollut pitkään aikaan enää haistanut puun tuoksua, mutta tuolloin kotiin tullessamme nenä poimi taas tutun hajun. Onneksi se ei ollut mitenkään epämiellyttävä.

Rakkaassa puretussa kodissammehan oli ongelmana melko pinttynyt vanhan talon haju, joka tarttui vaatteisiin. Minua tämä ei haitannut, sillä olihan se joka tapauksessa parempi haju kuin mikä minusta muuten lähtee. Puolisoni Seija Ala-Kautta sen sijaan kärsi minua enemmän. No, pääsipä kärsimyksistään, kun pääsimme uuteen kotiimme. 

Riittääkö tontin siivoamiseen, jos odottaa, kunnes kaikki puu on lahonnut?

Kärsimyksistä pääsemisestä puheen ollen, vedin letkut irti - tosin vain piharakennuksen ja talon kylmävesiputkien saattolämmityskaapeleista. Säät alkavat olla vapulle tyypilliseen tapaan enää sen verran vähän pakkasella, että pelkoa putkien jäätymisestä ei taas hetkeen ole. Muistan varmaan kytkeä töpselin seinään, kun putket talvella jäätyvät.

“Rakkaassa puretussa kodissammehan oli ongelmana melko pinttynyt vanhan talon haju.”

Vapun takatalvesta huolimatta lumetkin ovat jo lähes päässeet sulamaan pihasta. Samalla paljastui, että puutavaraa on vielä aika paljon. Polttopuuksi sitä on talon alla metsän päädyssä, mutta erilaista lautaa, paneelia ja lankkuakin on vielä sen verran, että eiköhän noista ainakin talon ja maan väliset rimoitukset saada aikaan. Koetimme hieman siivoilla tonttia ja siirrellä lautaa uuteen paikkaan, jotta ne olisivat mahdollisimman hankalassa paikassa, kun niitä tarvitaan.

Etualan laudat siirrettiin taka-alalle, taka-alan laudat etualalle ja rahat veroparatiisiin.

Kattohommat eivät ole edenneet, eivätkä etenekään, ellemme ole itse aktiivisia. Vastaavan mestarin sain kiinni runsas viikko sitten torstaina. Oli puhe, että tavataan putkispedejen kanssa tontilla ja katsotaan, miten paljon vielä on pielessä, ja mitä kaikkea vielä pitää tehdä. 

Puoleentoista viikkoon en ole vastaavasta kuullut. Ehkä sitten ensi viikolla. 

Mutta tää onkin premium!

Kävin pitkästä aikaa kaatopaikallakin. Koska kaatopaikkamaksuissa on siirrytty tilavuusmitoitukseen painon sijasta, keikka tuli aiempaa kalliimmaksi. Kevyttä hötöshaibaa ei siis enää kannata kaatopaikalle kuskata, vaan se kannattaa jatkossa heitellä metsiin ja tienvarsien molokeihin. Styroksit voi tarjoilla lasten synttäreillä popparien seassa. 

Herkkä kompositio teoksessa "Kaikkee paskaa shittii".

Kamaa roskalavoille lastatessamme kaatiksen työntekijä totesi, että minulla on peräkärryssä salamatkustajia. Ja toden totta: kolme pientä nappisilmää vipelsi peräkärryn laitoja, oletettavasti maisemanvaihtoa säikähtäneinä. Jossain jätesäkissä oli varmaan ollut leppoisa talvehtimis- ja poikimispesä hiiriperheelle ja nyt olin kuskannut perheen lapset vaihto-oppilaiksi naapurikaupunkiin. Sori. 

Wilburin reisilihaksista ei riittänyt räjähtävää ponnistusvoimaa hyppäämään laidan yli.

Kun tyhjässä peräkärryssä oli enää hiirisisarukset, ajoin auton kaatopaikka-alueen ulkopuolelle, työnsin peräkärryn metsän laitaan, avasin perälaudan ja hiiret hyppäsivät viettämään villiä nuoruuttaan. Siellä jossain HOASin (Hiirten opiskelija-asuntosäätiö) kämpässä ne nyt viettävät haalarit päällä vappua vatsat sekoittavaa kotiviiniä hörppien. Loppuillasta laulavat Aikuinen hiiri -kappaletta sillai postmodernin ironisesti. 

Jöns-Bertil papanoi hädissään, kun mutsin huudot hiipuivat vähitellen kunnanrajan lähestyessä. 

Pikkuisen kyllä kirpaisi, kun tajusin, miten paljon edelleen on kesken. Kun ei yyyyyyyhtääääääään kiinnostaisi enää tehdä yhtään mitään. Haluaisin ihan vaan maata terassilla tai sängyssä, lauteilla, ojassa tai ihan vaan maata. Yyyyyyyyyyhtääääääääään ei nappaisi maalata, tehdä pihaa tai tehdä rimoitusta. Tai edes maksaa sen tekemisestä. Sentään paria hirsiseinän pulttia sain kiristettyä. Eikö se nyt piisaa?

Painuu painuu. Kuha ei ihan helvettin.

Ai niin, teinhän minä toisenkin sankariteon: vaihdoin piharakennuksen Yale Doormaniin (suomeksi sähkölukkoon) patterit. Ne olivat gürvähtäneet, ja yllättäen peruskuusiokoloavaimet eivät olleet patterin suojakannen avaamiseen sopivia. Lopulta sopiva koko löytyi moffalta saamastamme Bilteman ruuvinkärkisarjasta. 

Tartteeko sitä uusia pihakalusteitakaan hankkia. Siellä ne säilyi ihan hyvinä lumen alla.

Ikeismini nousi uudelle tasolle, kun kävin kahdessa Ikeassa kolmeen kertaan vuorokauden sisällä. Ajelimme tyttäreni Perintörinsessan kanssa Kauniaisiin hakemaan (taas vaihteeksi) Vallentuna-sarjaan täydennystä. Vantaan Ikeassa vedimme ensin pohjalle kaffet ja Espoon Ikean löytönurkasta löysimme Omskärelse-leikkuulaudan ja pojalleni Nonstopposille bambuisen Slemrumpa-pöydän.

Int' hade vi tid att besöka Ikea i Tammerfors. Sexton också!

Olisin halunnut toteuttaa pakkomielteeni käydä kahdessa päivässä kolmessa eri Ikeassa neljä kertaa, mutta aikataulumme Tampereella oli liian tiukka ja katsoimme tärkeämmäksi ehtiä katsomaan Ghostin keikkaa kuin päästä penkomaan löytönurkkaa. 

Vallentunaa löytyy ihan saatunasti.

Ghost oli muuten hyvä. Törkeän hyvä. Hyvähyvähyvä. Jättebra. Kasarivaikutteita. Hienoja melodioita. Ihq laulaja. Kivaa huumoria. Light-satanismia. Peruskombo.

Härregud va' han rörde sig så smoothly och sjöng som en beibe.

Viime aikoina on kyllä ollut pohdinnassa sekin, onko minulla enää rahkeita kirjoittaa blogia. Mistä tässä kertoisi? Grillailuista? Siitä, että enää ei tapahdu paljoa eikä nopeasti. Tuleeko blogin uudeksi nimeksi Tantraksa? Jäänkö eläkkeelle kaikkeni antaneena? Tai edes antaneena?

Emmätiä. Tiäksä?

“Tajusin, että asumme tosiaan puisessa talossa.”

Maalitahroja - ja mainioita hankintoja

Tajusin, että takana taitaa olla elämäni pisimmästä päästä oleva ajanjakso ilman saunaa. Se alkoi tästä universumista, ajasta ja paikasta kadonneesta rintamamiestalostamme muutettuamme ja päättyi vappuun, jolloin pääsimme saunaan kavereilla Porvoossa. Globaalistihan kaksi kuukautta ei ole mitenkään pitkä ajanjakso saunatta, moni angolalainenhan elää koko elämänsä tietämättä, millaista on hikoilla kuumassa huoneessa. 

Itselleni saunattomuus on ollut kuitenkin iso elämänlaatua heikentävä tekijä korona-ajan, muuttosurun ja raksastressin lisäksi. Tämänhetkisen väliaikaiskämppämme yksi plussa edelliseen verrattuna onkin lenkkisaunavuoro. Lisäksi pohdimme oman vuoron buukkaamista. 

Timpurithan lähtivät jo kolme viikkoa sitten. He jättivät ohjeet ja toiveet, mitä tulisi tehdä ennen heidän paluutaan. Ekalla viikolla tapahtui - ei mitään. Toisella viikolla tapahtui - eipä mitään. Kolmannella viikolla timpuri nysväystä kiroiltuaan soitteli lahden takaa pystyttäjille, sähkärille ja putkareille ja aikataulutti nämä paikalle. Vastaavalta mestarilta tuli lasku. 

“Itselleni saunattomuus on ollut kuitenkin iso elämänlaatua heikentävä tekijä korona-ajan, muuttosurun ja raksastressin lisäksi.”

On aika liikuttavaa, kun timpuri sanoo sopineensa muiden tekijöiden kanssa, että “hoidetaan nyt tämä talo kuntoon”. Arvostan tällaista moraalia ja asennetta. 

Mitä mahtaa olla kuvassa? Lue eteenpäin, ja kaikki selviää. Paitsi sun ihmissuhdekuvioihin en ota kantaa.

Pohdinnassa on ollut ruskeiden nuottien treenitila, kavereiden kesken vessa. Toinen veskimmehän sijaitsee keittiön vieressä ja ellei ole niin häveliäs, että vetäytyy piharakennuksen vessaan moukaamaan myslisiiloaan, joutuu soittamaan rektaaliregeetä suht lähellä oleskelutiloja. Siellä joku oman elämänsä arkkitehti voi toki viisastella, miten wc-tilat olisi tullut sijoittaa. Tämä arkkitehti voi samalla käydä estämässä talvisodan, ilmastonmuutoksen, JVG:n keikat sekä geenimuunnella asiallisesti käyttäytyvän rakennusalan ammattilaisen. 

Nyt kun NMKY:n lemmenkutsuja kuitenkin soitellaan missä soitellaan, olemme koettaneet ratkoa myös tätä Tauskin Haavemaan feat. Virpi CatCat meluongelmaa. 

“Rektaaliregeetä”

Kelataanpa hetkeksi toiseen vessaan / kylppäriin. Äänieristyssyistä kaikkiin huoneisiimme tulee tiivistetyt ovenkarmit ja kyntteelliset kynnykset. Näiden vuoksi LVI-suunnittelija piirsi kylppäriin siirtoilmasäleikön, joka kuskaa ilmaa, muttei fuskaa paskaa. Oli pakko laittaa tuo, kun rimmasi niin kivasti. Mutta että siis siirtoilmasäleikkö eristää ääntä. Koska talomme sijaitsee alle paloturvallisen etäisyyden päästä naapurista, kylppärissa on oltava paloikkuna, jota ei tosta noin availla. Samasta syystä kylppärin seinään ei ole piirretty tuloilmaventtiiliä (koska meille tulee painovoimainen ilmanvaihto). Kylppärissä siis vessan tuloilma on hoidettu siirtoilmasäleiköllä. Tämä tuli nyt ehkä jo selväksi.

Siirtoilmasäleikkö eli kavereiden kesken siirtoilmasäleikkö.

Pikkuvessastakaan ei ole yhteyttä ulkoilmaan; se sijaitsee huoneiden keskellä. Siirtoilmasäleikköä ei viitsi runnella hirsiseinään, jonka takana on keittiö. Useamman öisen pähkäilyn päätteeksi kekkasin, että jumanzuganov, vessan tuloilmahan voidaan ottaa teknisestä tilasta tai varastosta. Tälle amatöörin älynväläykselle piti toki saada ammattilaisen vahvistus, joka oli positiivinen. Isompi reikä varaston ulkoseinään ja vessassa saa kyntää evinrudellaan Tussulanjärveä isompikin Shitanic. Ilma ei lopu eikä toivottavasti turbiinien turaukset kuulu. 

Kyllä miten se ihminen voi tällaisia keksiä ihan tosta vaan ilman tajunnanlaajentajia.

Vastaavalle mestarille jouduin sanomaan jo vähän tiukemmin, kun hän viestitti ilouutisena pystyttäjien tulevan tontille tulevalla viikolla hoitamaan hommia loppuun. Tiesin tämän jo edellisellä viikolla, koska timpurimme oli asian järjestänyt. Pyysin siis vastaavaa nyt luotsaamaan homman tehokkaasti ja varmasti loppuun. Ymmärrän, että osaavalla ammattilaisella on kiire monella työmaalla, mutta jotain pitäisi tapahtua parissa viikossa. Esim. soittaa edes pari puhelua tai vastata tiedusteluuni, missä jamassa työmaan tilanne on. Mutta ehkä nyt. Ehkä. Ehkä. Ehkä.

“Kuskaa ilmaa, muttei fuskaa paskaa.”

Tiedustelin putkimieheltä, saisiko kylppäriin rättipatterin. Vastaus oli, että se vaatisi tekniseen tilaan pumpun ja lähtöjä ja valkoisen kaniinin soittamassa Bob Dylanin akustisen kauden tuotantoa. Hintaa reilu tonni plus patteri. Vastauksen saatuani tajusinkin, mikä hommaa hankaloitti: jos meille olisi tullut patterit seinille, rättipatteri olisi vain yksi patteri lisää seinällä. Nyt kun meille (ehkä vielä joskus hyvällä säkällä jos universumi suo) kuitenkin tulee lattialämmitys, rättipatteri olisi oma yksikkönsä. Täytynee kuivata vaatteet ja pyyhkeet laittamalla lattialämmitys 90 asteeseen ja heittämällä märät kalsongit koivulautalattialle. Unohdamme siis rättipatterin ja tyydymme kuivauskaappiin, jos meille lupa siihen myönnetään.

Den första soffan, den andra soffan, den tredje soffan, den fjärde soffan, den femte soffan och den sexige soffan.

Ja Ikea! Tuo ruotsalainen taivaspaikka, jonne pääsee jopa ilman palvelutalosta saatua koronaa. Kävimme siellä puolisoni Seija Ala-Kauttan kanssa helatorstaina, koska silloin juhlitaan Tomas Lediniä, joka vieritti suuren lihapullan pois syrjään Tommagrav-runkopatjan suulta. Totesimme, että jos haluamme piharakennukseemme sinisen Vallentuna-sohvasatsin, on toimittava nopsaan, koska kyseessä on poistuva väri. Laitoimmekin illalla netitse tilaukseen yhden kappaleen sinistä Vallentunaa, joka olisi noudettavissa seuraavana päivänä. Samalla Ikea-keikalla kävimme hakemassa toiset netistä bongaamamme siniset päälliset punatukkaiselta naiselta, jonka tytär moikkasi parvekkeelta (tyttären sukupuoli on muutettu henkilöllisyyden salaamiseksi). 

Tuli seuraava päivä, opetuslapset olivat saaneet Teslan kaasupolkimen ja Getsemaneen oli perustettu mannermainen viinibaari. Minä sen sijaan sain tiedon, että soffa noudettaviffa. Siispä taas Ikeaan. Hain soffan. Ikean Click & Drive on todella näppärä systeemi: parkkitalossa painetaan tilausvahvistuksen nappia ja puuskuttava ikealainen kuskaa keskustayksiön kokoisen laatikon suoraan auton takapaksille. 

Där låjuu en soffa, som nånsin gick hemma till oss. Varför? Läs vidare och du får veta. Bix.

Kun låda oli frrrrrrrrrrrrrrranskalaisessa frrrrrrrrrrrrrrrrrrraksabiilissä, päätin tehdä vielä pienen visiitin tuohon ruotsalaisen hyvänolon temppeliin. Aloitin löytöpisteestä. Hetken kierreltyäni kysäisin huvikseni työntekijältä, ettei poistossa olisi sattumalta Vallentuna-sarjaa. Hän vastasi, että “ei muuta kuin noi jotka on tuolla nurkassa pahvilaatikoissa”.

Förbannad, sexton också, för helvata i Borgafjäll! Silmäni ei ollut lainkaan poiminut paria pahvilaatikkoa, joissa oli - yllätys yllätys - kaksi Vallentuna-vuodesohvaa 43 prosentin alennuksella. Jasså. Meikämumintrollille koitui siis lisähommia: ostin kaksi soffaa lisää, kuskasin ne lastauspaikalle, kiskoin juuri ostamani samanlaisen Vallentuna-vuodesohvan ulos peräloosterista ja vartijan avustuksella tilalle pari samanlaista. Täysihintaisen kiikutin asiakaspalveluun ja palautin. Tienasin parisen sataa euroa (2022,68 SEK). Tai tienasin ja tienasin, tuhlasin vähän vähemmän. Tai oikeastaan vähän enemmän, kun ostin vielä molempiin soffiin päällifetkin. Nyt meillä on yhtäkkiä kolme vuodesoffaa, joissa kaikissa sinifet päällifet. Jöffef!

Gunilla tycker om att ligga ovanpå med Hjördis.

Viikko oli muutenkin sangen hankintaintäyteinen; Vallentuna-sohvat saivat täydennystä vielä pari päivää myöhemmin, kun kävimme Seija Ala-Kauttan kanssa rundilla Lännen kultamaissa (meidän kohdallamme se tarkoittaa Espoota ja Kirkkonummea). Minulla nimittäin lähti totaalisesti vespa käsistä ja pistin samana päivänä kunnolla rahaa palamaan italialaiseen designiin. Niin tyypillistä minulle. 

Tänne Indiana Jones kätki natseilta varastamansa Mooseksen laintaulut, Graalin maljan ja JVG:n Kännisporttitissit-sinkun ensipainajaisen.

Maanantaiaamu alkoi ajelulla Veikkolaan, jossa osoite vei 70-luvun DDR:stä peräisin olevan lentokonehangaarin pihaan. Sisältä kyseessä oli kuitenkin ihan perusvarasto. Tässä varastossa myyjä säilytti Calligaris Cream -pöytää ja tuoleja. Olin ensi hetkestä ollut melkoisen myytyä poikaa bongattuani nämä Torista. Pöydän koko passaa (toivoakseni) mainiosti piharakennukseemme, neliömallisena se toimii vaikka etätyöpöytänä ja jatkettuna sen ääreen mahtuu enemmänkin porukkaa. Katto vaikka itte:

Pöydän kaveriksi saimme mukaan neljä Calligarisin Cream-tuolia:

Vaikka elämä ilman Ikeaa onkin teeskentelyä, täytyy kyllä myöntää, että näistä huokuu laatu ja tyyli. Che bella buongiorno molto adagio ossofukko!

Sitten pääsimmekin sinne Ikeaan, tällä kertaa Espoohin. Peruspullerot lounaaksi ja noutovarastolta mukaan Vallentuna-rahin päällinen. Taas sellainen vaaleansininen. Nämä kun loppuvat, niin sitten ne loppuvat, koska kyseessähän on discontinuoiva producti. 

“Pöydän koko passaa (toivoakseni) mainiosti piharakennukseemme.”

Kämpillä Calligaris-kuume pisti edelleen höpinää designtötterööni (naapurin Juho kutsuu omaansa Fiuuliveijariksi). Törmäsin Torissa vielä Calligaris Skin -tuoleihin. Ne ovat keveitä, pinottavia muovituoleja, jotka kestävät myös ulkona. Ja koska terassikalusteet on oltava, eikä niiden tarvitse olla välttämättä kelohongasta moottorisahalla veistettyjä, laitoin haisemaan ja pistin viestiä myyjälle. Ja ostin 8 tuolia lisää. Veljeni kävi kiitollisena tuolit noutamassa ja saa kunnian niitä varastoida, sillä tuolit ovat Vaasassa ja me vähän vähemmän. 

Rautavaaran Sampiviljelijät ry:n tilintarkastaja Jomppa Rumppahumppa sieltä mätipussista tiedustelee, miltä tämä tuoli sitten mahtaa näyttää. No tältä:

Ja jos joskus vielä satutaan päästämään sukulaisia kotiimme, jos se joskus sattuu valmistumaan, niin näitä voi käyttää ekstratuoleina sekä ulkona että sisällä. Sellaista Martti-vainaan metsurihommissa moottorisahaamaa pölkkypenkkiä ei ihan yhtä näppärästi roudailla. 

Taisinkin jo mainita, että ammattilaisia ei ole viime aikoina liiemmin raksalla näkynyt. Me amatöörit päätimme viedä edes jotain eteenpäin ja maalasimme viikonloppuna kuistien tolppia ja parruja. Poikani Nonstoppolos myös imuroi piharakennusta sangen ansiokkaasti. Maalausjälki nyt oli mitä oli, mutta toisaalta ammattilainen olisi tuostakin hommasta laskuttanut 7600 e + alv. alkavalta minuutilta. Ja hommahan siis meni ihan täydellisesti:

”No niin lapset nyt iskä käynnistää auton. Sehän meni hienosti. Saatiin kaikki palkit maalatt…ttu!”

Fiksuna poikana en ollut laittanut kaikkein paskinta päälle, minkä seurauksena maalaushomman loputtua minulla oli kaikkein paskinta päällä. Se on jännä, kun ekaa tahraa paidassa koettaa epätoivoisesti saada putsattua, ehkä toistakin. Kolmannen jälkeen ajattelee, että “**ttu iha sama” ja lopulta huomaa astuneensa sandaaleilla yhdeksän litran öljymaalipönttöön ja motkivansa öljymaalisia genitaalejaan nahkasohvaan. **ttu iha sama. 

“Lopulta huomaa astuneensa sandaaleilla yhdeksän litran öljymaalipönttöön ja motkivansa öljymaalisia genitaalejaan nahkasohvaan.”