Sanotaan, että sateenkaaren päässä on kasa kultaa. Tässä otsikkokuvassa onkin sateenkaari. Sen toisessa päässä sijaitsee kaupungin kassa, jonne maksoimme maankäyttömaksumme ja toisessa päässä Nordean konttori, jonne olemme nalkissa munuaisiamme myöten kunnes kuolema meidät erottaa / vapahtaa. Ja onhan kuvassa myös rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme, joka on kasa paskaa.
La-la-lautakasatsa-tsa-tsaa!
Reilu vuosi sitten tontilla lojuneista puukasoista oli välillä sellainen olo, että joku voisi ne vain hakea pois ja lopuista voisi tehdä juhannuksena kunnon kokon. Ihan hyvä ettei näin tehty. Puun hinta on noussut lähes yhtä korkealle kuin oma ****tukseni ja molemmat ovat yhä nousussa.
Tämä lautakasa tuli kolmanneksi sarjassa Lautakasat alle 350 kg, siviilisääty: single. |
Kullankalliit paneelit ja laudat pääsivät uusiin tehtäviin, kun ne nakuteltiin alapohjan rimoitukseksi, autokatoksen kattoon ja teknisen tilan portaisiin. Paraatipaikkojen rimoitukseen käytettiin kelvompaa paneelia, joka sirkkelöitiin puoliksi. Talon pohjoispäätyyn oravien ja muiden tuhohyönteisten silmäniloksi sai luvan kelvata karvalauta.
Pitkin matkaa rimoitukseen on tehty kulkuluukkuja alapohjaan, sillä etenkin terassien alla on yli metrin korkuista säilytystilaa aika hemmetisti. Sinne on kätevä päästä mahdollisimman monesta kohtaa.
“Puun hinta on noussut lähes yhtä korkealle kuin oma ****tukseni.”
Koska olemme tunkeneet talomme niin lähelle tontin rajoja kuin lupa on annettu, palosuojauksen on oltava näillä rajoilla kunnossa. Hainkin kuitusementtilevyä talon ja piharakennuksen alapohjien suojaksi niille sivuille, joilla rimoitus ei riitä. Mitään nättiä matskuahan tällainen virkamiehenharmaa levy ei ole, mutta ei se onneksi myöskään näkyville paikoille tule. Ja ihan sama tässä vaiheessa, vaikka sinne ladottaisiin goottilaisella limityksellä Uuno Turhapuroa, Shrekiä ja laiskiaisen pukamia. Kuha saadaan valmista.
Jos et ole varmaa, valitze harmaa. Vanha viidakon sananpasku. |
Lehtikuusen pätkistä syntyi teknisen tilan portaat. Niihin on turha upottaa isoja rahoja, joten keräilyerien kautta B-finaali on riittävän hyvä lopputulos kuten Suomen lätkämaajoukkueelle kaheksankytluvulla. Mustavalkotelkkarista sitten katsottiin, miten Larionov, Makarov ja Krutov lätkivät isojen poikien finaalissa Kanadaa vastaan.
Kari Tapion laulun sanoin: "Kelpaat kelle vaan että halkeen." |
Asioita, jotka saavat otsasuonen poksahtamaan nopeammin, osa 9247509
Seija Ala-Kautta suti rimoihin tunteja ja tunteja Virtasen neljän öljyn maalia, sävynä vanha kupari. Kivan neutraali punertavan ruskea sävy ja kunhan lehtikuusiset otsalaudat vielä harmaantuvat, niin istuvat varmaankin kivasti yhteen.
Oma hommansa on itse talon maalaaminen. Se saa otsasuoneni poksahtamaan - jostain syystä maalaushommat triggeröivät minut välittömästi. Vaikka maalaamalla tuleekin nopsaan näkyvää jälkeä, niin oma hermoni menee heti, kun pitää tussuttaa pikkutarkasti jotain helvetin listannurkkaa. Etenkin, kun lopputuloksena on maalitahroja kaikkialla siellä, minne ne eivät kuulu. Etenkin Kainuussa, pernassa ja kaupunginkirjaston CD-levyhyllyssä.
Täydellinen kuva omasta kiinnostuksesta, jaksamisesta ja osaamisesta pensselöinnin saralla. |
Ja se talon ulkoväri. Vanhan, puretun talomme kohdalla päätin, että jos joskus talomme jollain maalataan, niin se maalataan punamullalla. Siksipä talomme lupakuvissa talon väriksi on määritelty italianpunainen ja päätettiin vetää seiniin punamulta. Tästä väristähän jo edesmennyt naapurimme jaksoi älähtää. Eipä sitten hänen rauhaansa ehditty talon värillä häiritä.
Seija Ala-Kautta alkoi sitten pohtia, josko kuitenkin kuullote ja mahdollisimman lähellä puun luonnollista väriä oleva sävy. Siis suomeksi joku näädänripulin värinen ruskeahko. Taustalla Seijalla oli ajatus, että kauniit puunsyyt jäisivät näkyviin. Se on kiva ajatus, joskin edelleen mielestäni punainen hirsitalo olisi kiva.
“Hermoni menee heti, kun pitää tussuttaa pikkutarkasti jotain helvetin listannurkkaa.”
Soittelin Virtasen maalitehtaalle ja hieman kuullotusintoa vähensi se tosiseikka, että kuullote pitäisi vetää kertaalleen tänä kesänä ja ensi kesänä uudelleen. Sen jälkeen uusintakäsittely olisi 5-8 vuoden välein. Ei muuten olisi. En perkele ala kasata maalaustelineitä seuraavalla viikolla, kun ne on edelliseltä maalauskierrokselta saatu purettua. Virtaseltakin sanottiin, että aika moni maalaa ensimmäisen kerran kuullotteella ja viiden vuoden päästä neljän öljyn maalilla, kun ei enää kiinnosta panostaa uusintamaalauksiin puolen vuosikymmenen välein.
Seijan sutinat. Sopisi nimeksi myös pälkäneläiselle sinkkufestarille. |
Soittelin myös Virtasen rakkaalle kilpailijalle, eli Uulan maalitehtaalle. Sieltä vaihtoehdoksi tarjottiin Roslagin mahonkia, eli kuullotetta, jossa on myös tervaa. Roslagin mahonkihan on perinteinen käsittelyaine ja -tapa ja tämäkin tökötti olisi sävytettävissä eri väreihin. Ei tosin kaikkiin, sillä mukana oleva terva tummentaa sen verran, että jotkut sävyt vetävät kuulemma likaisen oloisiksi.
“Lupakuvissa talon väriksi on määritelty italianpunainen ja päätettiin vetää seiniin punamulta.”
Elikkä siis tota niinku emmätiä. En aio maalata taloamme uudelleen enää 2020-luvulla. 2030-luvulla taas minulle ei anneta suljetulta osastolta enää lomia, joten suht kestävä väri olisi kiva löytää. Todennäköisesti ensimmäisenä uusintakäsittelyä huutaa talomme paraatipääty, se kun on eniten auringolle ja sateelle alttiina ja hankalin maalata. Kiva kombo, vähän kuin suu- ja sorkkatauti. Terassien alla ja itä-pohjoissuuntiin olevat seinät todennäköisesti pitävät pintansa paljon pidempään.
Mutta emmä silti tiä, tiäkkö.
Ranskalaistyyppinen aamukahvi(tus)terassi
Tällä nimellä etuterassimme etunurkka kulki koko suunnittelun ajan ja nyt minulla on ilo ilmoittaa, että sellainen siitä saatiin. Bongasin torista ihan nurkan takana myynnissä olevan pyöreän terassipöydän ja siihen ympärille nasautettiin jo yli vuosi sitten hankkimani Calligarisin Skin-tuolit. Nyt kelpaa heristellä pärinäpojille nyrkkiä ja käskeä surinasussuja parturiin. Aamukahviterassi kyseessä on nimenomaan siksi, että isolle terassille ei vielä aamuaurinko paista, joten mikäli haluaa jo aamusta altistaa ihonsa pigmenttimuutoksille, se on tehtävä tällä terassilla.
Je voudrais un café latte coloré comme une diarrhée de blaireau, s'il vous plait |
Kivaa sen sijaan on, että nimenomaan ilta-aurinko paistaa isolle terassille ollessaan tarpeeksi alhaalla. Samoin saunan ikkunasta loimottaa klo 20.30-21 kiva auringonsilta. Olen siis (outoa kyllä) edelleen enemmän kuin tyytyväinen talon sijoitteluun tontille. Tämän suojaisammassa eivät piha ja terassit oikein voi kaupungin tiheään asutulla omakotialueella olla.
Mutta edelleen vaivaa, mikä piharakennukselle nimeksi. Mörskä / möksä / mökki / tönö / tölli / piharakennus / sivuasunto / eerpii enpii / lemmenpesä / Sauli Marin / Hartwall Areena / hourula / muu, mikä?
“Sateenkaaren päässä on kasa kultaa.”
Terse!
VastaaPoistaKiitos postauksesta taas. Kyllä se alkaa savotta olla kuitenkin jo paremmalla puolella. Arvon rakentaja kuitenkin muistaa mm. maalaushommissa ottaa ihan rauhassa, ettei jämäpuista pidä vielä arkkuakin tehdä 😂
Maalaishommiin löytyy varmasti ammattiapua, suosittelen valitsemaan mahdollisimman kestävän tuotteen pintaan heti.
Piharakennus - bilekeidas, eikö? Keidas? Keidaskeidaskeidas.. 😂
Ps. Onko teillä muuten lintuongelmaa?
Kiitos kommentista. Pitää jotain betasalpaajia varmaan napsia ennen maalailua, jotta pulssi pysyy alle neljänsadan. Ammattiapuakin saatetaan kyllä hommaan pyytää, ideana ehkä antaa heille haastavammat paikat ja itse vedellä sunnuntaisutijoille sopivat kohdat.
PoistaBilekeidas on ollut kyllä tasaisella käytöllä, tosin ei bile-. Ja voihan se olla myös skeidas, onneksi laitettiin sinne myös pönddö.
En tiedä, millä lintuongelmalla viittaat, mutta harakka herätti yhtenä aamuna räkättämällä makkarin poistoilmakanavan päässä ja se kuului sisään kuin vieressä olisi nääkyttänyt. Muuten ollaan lintujen kanssa pärjätty - kunhan eivät tule isottelemaan. TÄÄ ON MEIDÄN TONTTI!
Jussi / Kodotus
Juu, lintuongelma on meilläkin harakka/varis-akselilla, kun rapistelevat pitkin kattoa meidät herättäen ja kakkivat joka paikkaan, heti kun joku sopiva teline on pystyssä. Jos joku hyvä pelätin olisi..ideoita?
PoistaKannattaa äkkiä vakiinnuttaa joku nimi ulkorakennukselle ennen kuin alkavat kutsua ulkohuussiksi 😂
Ps. Maalaukseen talkooporukkaa ja jättäytyy itse työnjohtoon / kaljanjuontitehtäviin. Ei niin stressaa 🤭
Pyytäkää lintuja tekemään teille IV-urakka, niin sen jälkeen niitä ei enää näy tontilla.
PoistaJoku nimi tuolle mörskälle pitää keksiä. Todennäköisesti se tulee olemaan mielikuvituksellisesti piharakennus.
Ollaan koetettu olla repimättä liikaa kavereiden selkänahasta. Vaikka talkoisiin saisikin joka viikonloppu porukkaa, niin saattaa suhtautuminen muuttua muuten kylmemmäksi, jos liikaa vaivataan. Etenkin jos itse makoile terassilla ”neuvomassa”.
Jussi / Kodotus