Jämäpuut - arvotavaraa

Sanotaan, että sateenkaaren päässä on kasa kultaa. Tässä otsikkokuvassa onkin sateenkaari. Sen toisessa päässä sijaitsee kaupungin kassa, jonne maksoimme maankäyttömaksumme ja toisessa päässä Nordean konttori, jonne olemme nalkissa munuaisiamme myöten kunnes kuolema meidät erottaa / vapahtaa. Ja onhan kuvassa myös rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-automme, joka on kasa paskaa.

La-la-lautakasatsa-tsa-tsaa!

Reilu vuosi sitten tontilla lojuneista puukasoista oli välillä sellainen olo, että joku voisi ne vain hakea pois ja lopuista voisi tehdä juhannuksena kunnon kokon. Ihan hyvä ettei näin tehty. Puun hinta on noussut lähes yhtä korkealle kuin oma ****tukseni ja molemmat ovat yhä nousussa. 

Tämä lautakasa tuli kolmanneksi sarjassa Lautakasat alle 350 kg, siviilisääty: single.

Kullankalliit paneelit ja laudat pääsivät uusiin tehtäviin, kun ne nakuteltiin alapohjan rimoitukseksi, autokatoksen kattoon ja teknisen tilan portaisiin. Paraatipaikkojen rimoitukseen käytettiin kelvompaa paneelia, joka sirkkelöitiin puoliksi. Talon pohjoispäätyyn oravien ja muiden tuhohyönteisten silmäniloksi sai luvan kelvata karvalauta. 

Pitkin matkaa rimoitukseen on tehty kulkuluukkuja alapohjaan, sillä etenkin terassien alla on yli metrin korkuista säilytystilaa aika hemmetisti. Sinne on kätevä päästä mahdollisimman monesta kohtaa. 

“Puun hinta on noussut lähes yhtä korkealle kuin oma ****tukseni.”

Koska olemme tunkeneet talomme niin lähelle tontin rajoja kuin lupa on annettu, palosuojauksen on oltava näillä rajoilla kunnossa. Hainkin kuitusementtilevyä talon ja piharakennuksen alapohjien suojaksi niille sivuille, joilla rimoitus ei riitä. Mitään nättiä matskuahan tällainen virkamiehenharmaa levy ei ole, mutta ei se onneksi myöskään näkyville paikoille tule. Ja ihan sama tässä vaiheessa, vaikka sinne ladottaisiin goottilaisella limityksellä Uuno Turhapuroa, Shrekiä ja laiskiaisen pukamia. Kuha saadaan valmista.

Jos et ole varmaa, valitze harmaa. Vanha viidakon sananpasku.

Lehtikuusen pätkistä syntyi teknisen tilan portaat. Niihin on turha upottaa isoja rahoja, joten keräilyerien kautta B-finaali on riittävän hyvä lopputulos kuten Suomen lätkämaajoukkueelle kaheksankytluvulla. Mustavalkotelkkarista sitten katsottiin, miten Larionov, Makarov ja Krutov lätkivät isojen poikien finaalissa Kanadaa vastaan.

Kari Tapion laulun sanoin: "Kelpaat kelle vaan että halkeen."

Asioita, jotka saavat otsasuonen poksahtamaan nopeammin, osa 9247509

Seija Ala-Kautta suti rimoihin tunteja ja tunteja Virtasen neljän öljyn maalia, sävynä vanha kupari. Kivan neutraali punertavan ruskea sävy ja kunhan lehtikuusiset otsalaudat vielä harmaantuvat, niin istuvat varmaankin kivasti yhteen. 

Oma hommansa on itse talon maalaaminen. Se saa otsasuoneni poksahtamaan - jostain syystä maalaushommat triggeröivät minut välittömästi. Vaikka maalaamalla tuleekin nopsaan näkyvää jälkeä, niin oma hermoni menee heti, kun pitää tussuttaa pikkutarkasti jotain helvetin listannurkkaa. Etenkin, kun lopputuloksena on maalitahroja kaikkialla siellä, minne ne eivät kuulu. Etenkin Kainuussa, pernassa ja kaupunginkirjaston CD-levyhyllyssä.

Täydellinen kuva omasta kiinnostuksesta, jaksamisesta ja osaamisesta pensselöinnin saralla.

Ja se talon ulkoväri. Vanhan, puretun talomme kohdalla päätin, että jos joskus talomme jollain maalataan, niin se maalataan punamullalla. Siksipä talomme lupakuvissa talon väriksi on määritelty italianpunainen ja päätettiin vetää seiniin punamulta. Tästä väristähän jo edesmennyt naapurimme jaksoi älähtää. Eipä sitten hänen rauhaansa ehditty talon värillä häiritä. 

Seija Ala-Kautta alkoi sitten pohtia, josko kuitenkin kuullote ja mahdollisimman lähellä puun luonnollista väriä oleva sävy. Siis suomeksi joku näädänripulin värinen ruskeahko. Taustalla Seijalla oli ajatus, että kauniit puunsyyt jäisivät näkyviin. Se on kiva ajatus, joskin edelleen mielestäni punainen hirsitalo olisi kiva. 

“Hermoni menee heti, kun pitää tussuttaa pikkutarkasti jotain helvetin listannurkkaa.”

Soittelin Virtasen maalitehtaalle ja hieman kuullotusintoa vähensi se tosiseikka, että kuullote pitäisi vetää kertaalleen tänä kesänä ja ensi kesänä uudelleen. Sen jälkeen uusintakäsittely olisi 5-8 vuoden välein. Ei muuten olisi. En perkele ala kasata maalaustelineitä seuraavalla viikolla, kun ne on edelliseltä maalauskierrokselta saatu purettua. Virtaseltakin sanottiin, että aika moni maalaa ensimmäisen kerran kuullotteella ja viiden vuoden päästä neljän öljyn maalilla, kun ei enää kiinnosta panostaa uusintamaalauksiin puolen vuosikymmenen välein. 

Seijan sutinat. Sopisi nimeksi myös pälkäneläiselle sinkkufestarille.

Soittelin myös Virtasen rakkaalle kilpailijalle, eli Uulan maalitehtaalle. Sieltä vaihtoehdoksi tarjottiin Roslagin mahonkia, eli kuullotetta, jossa on myös tervaa. Roslagin mahonkihan on perinteinen käsittelyaine ja -tapa ja tämäkin tökötti olisi sävytettävissä eri väreihin. Ei tosin kaikkiin, sillä mukana oleva terva tummentaa sen verran, että jotkut sävyt vetävät kuulemma likaisen oloisiksi. 

“Lupakuvissa talon väriksi on määritelty italianpunainen ja päätettiin vetää seiniin punamulta.”

Elikkä siis tota niinku emmätiä. En aio maalata taloamme uudelleen enää 2020-luvulla. 2030-luvulla taas minulle ei anneta suljetulta osastolta enää lomia, joten suht kestävä väri olisi kiva löytää. Todennäköisesti ensimmäisenä uusintakäsittelyä huutaa talomme paraatipääty, se kun on eniten auringolle ja sateelle alttiina ja hankalin maalata. Kiva kombo, vähän kuin suu- ja sorkkatauti. Terassien alla ja itä-pohjoissuuntiin olevat seinät todennäköisesti pitävät pintansa paljon pidempään. 

Mutta emmä silti tiä, tiäkkö. 

Ranskalaistyyppinen aamukahvi(tus)terassi

Tällä nimellä etuterassimme etunurkka kulki koko suunnittelun ajan ja nyt minulla on ilo ilmoittaa, että sellainen siitä saatiin. Bongasin torista ihan nurkan takana myynnissä olevan pyöreän terassipöydän ja siihen ympärille nasautettiin jo yli vuosi sitten hankkimani Calligarisin Skin-tuolit. Nyt kelpaa heristellä pärinäpojille nyrkkiä ja käskeä surinasussuja parturiin. Aamukahviterassi kyseessä on nimenomaan siksi, että isolle terassille ei vielä aamuaurinko paista, joten mikäli haluaa jo aamusta altistaa ihonsa pigmenttimuutoksille, se on tehtävä tällä terassilla.

Je voudrais un café latte coloré comme une diarrhée de blaireau, s'il vous plait

Kivaa sen sijaan on, että nimenomaan ilta-aurinko paistaa isolle terassille ollessaan tarpeeksi alhaalla. Samoin saunan ikkunasta loimottaa klo 20.30-21 kiva auringonsilta. Olen siis (outoa kyllä) edelleen enemmän kuin tyytyväinen talon sijoitteluun tontille. Tämän suojaisammassa eivät piha ja terassit oikein voi kaupungin tiheään asutulla omakotialueella olla.  

Mutta edelleen vaivaa, mikä piharakennukselle nimeksi. Mörskä / möksä / mökki / tönö / tölli / piharakennus / sivuasunto / eerpii enpii / lemmenpesä / Sauli Marin / Hartwall Areena / hourula / muu, mikä?

“Sateenkaaren päässä on kasa kultaa.”

Potkut pystyttäjille - helpotuksen huokaus

Anteeksi, anteeksi ja anteeksi kaikki molemmat blogini lukijat. Yli vuoden olen pitänyt pyhänä periaatteenani, että keskiviikkoaamuna pärähtää uusi teksti täyttämään internetin alati synnyttämiä tarpeita. Nyt ei tullut, vaan vasta pari päivää myöhässä. Jaa, ettet edes huomannut? Etkä sinäkään? Eikä ruustinna sieltä sorsakoskelaisesta tuoksuvitukkapuskastakaan. No ite ootte. Pitäkää tunkkinne!

Tunkkia olin kyllä edellisessä postauksessani tarjoamassa aika monelle ja tunkemassa moneen aukkoon. Pääosaa fiiliksen paskuuttamisessa näyttelivät pystyttäjät, jotka eivät tälle estradille ole maaliskuun jälkeen nousseet kuin hieman teatteripölyä nuuhkimaan. Heidänhän piti tulla ennen juhannusta tai viimeistään juhannuksen jälkeen. Kun vastaava sitten toisena päivänä juhannuksen jälkeen onnistui saamaan porukan pomon kiinni, hän kertoi olevansa sairauslomalla 12.7. saakka. Ilmeisesti selkäkipu esti mm. sähköpostiin vastaamisen. Ja toki myös työmaalle tulemisen, tosin siinä mielessä selkäkipu on ollut kroonista jo maaliskuusta lähtien. Tästä seurasi sellainen tapahtumaketju, että sille lienee parasta antaa otsikko

Annoimme pystyttäjille kenkää

Se tarkoittaa sitä, että annoimme pystyttäjille kenkää. Toki tämä kuulostaa dramaattisemmalta kuin onkaan, sillä vastaava keskusteli asiasta pomon kanssa ja ilmoitti, että tämä ei vetele ja sopiiko päättää hommat tähän. Siihenpä pomo sanoi, että kyllä kai juu ja jepulis. Laskutuskin on kuulemma ajan tasalla, eli tehdyt työt on maksettu. Ja siihen loppui. 

Tämän hirren pystyttäminen alkoi, kun ensimmäinen solu jakautui. Se päättyy, kun Elon Muskin kloonit ovat asuttaneet Marsin.

Laitoin itsekin vielä viestin, jossa totesin tilanteen. Kiitin yhteistyöstä. Toki olisin voinut sanoa hieman muutakin ja toisenlaisella äänenpainolla, mutta se tuskin olisi johtanut mihinkään. Pystytysporukan pomo vastasi, että itse asiassa eivät olleetkaan laskuttaneet saunarakennuksen kattorakenteen, terassipalkistojen, ruoteiden ja palokatkojen asennuksesta. Tästä kertyisi 4947,60€ ja päälle vielä kiinnitystarvikkeet.  

Kiva. Siis tosi kiva. 

Mutta viesti jatkuikin vielä: pomo sanoi, että kärsii tämän tappion selkävaivojensa kanssa. 

Kiva. Siis tosi kiva. Siis ei ne selkävaivat.

Sinänsä reilu kädenojennus sössimisestä. Jos tosin olisin kyyninen ja lukuisien pettymysten marinoima jänkyttäjä, saattaisin aprikoida, olisiko puuttuva summa suunnilleen samaa luokkaa, mitä olisimme voineet vaatia usean kuukauden myöhästymisestä. Onneksi kuitenkaan tällainen ei pälkähtänyt pieneen perhosniittyjen täyttämään mieleenikään. 

Pari putkea on väärässä paikassa, mutta ei se haittaa, koska siihen päälle valettiin betonia.

Nyt ei siis ole pystyttäjiä mutta silti olo on helpottunut. Urakan loppusumma ei ollut kovinkaan pieni ja uskon sillä meille saatavan tekijät hoitamaan hommat loppuun. Timpurimme tekevät messiaanisen paluun ja heidän kontakteistaan on ollut aiemminkin apua. Luotto on siis kova. Mutta onhan tämä silti hassua, että pitkästä aikaa on kevyempi olo siksi, että meillä EI ole tekijöitä. Kertoo jotain tästä ämpyilystä.

“Kiva. Siis tosi kiva.”

Mitä sitten pystyttäjiltä jäi tekemättä, kyselee sorsakoskelainen toyboy sieltä ruustinnan puskasta. No ainakin nämä:

- piharakennuksen räystäänaluslaudat

- terassin aluslaudat

- terassien teko

- terassien kaiteiden teko

- portaiden teko (jos niitä nyt edes tarvitaan, paskin keksintö sitten tulen, pyörän ja demokratian)

Vähän kesken pystyttäjiltä tosin jäivät nekin hommat, mistä jo maksettiin. Esimerkiksi yksi följäri on lojunut läpi talven soralla ja sen paikka olisi kyllä seinää tukemassa. Ei tämä mikään triumfi ollut töiden suhteen heille, eikä taloudellisesti meille. 

“Nyt ei siis ole pystyttäjiä mutta silti olo on helpottunut.”

Juhannuksestakin jäi kirjoittamatta sappea nieleskellessäni. Se oli kiva: suppailua ja paljuilua, hyvää syötävää, juotavaa ja seuraa. Osallistun edellisellä lauseella “latteimmat juhannuskuvaukset kautta aikojen” -skabaan. Voitanpa edes jotain elämässäni. 

Kyllä toi sinisen ja vihreän yhdistelmä voi olla ahdistava.

Hyttysiä toki oli, joten linkitän aihetta käsitelleen koskettavan mutta samalla kyynelten läpi hymyilevän postaukseni tähän. Tai jos sitä on hankala klikata, niin sama linkki löytyy myös tästä. Ja jos liikut pyörätuolilla, niin esteetön pääsy postaukseen on tässä. Kaltaiseni heikkonäköiset pääsevät helpoimmin postaukseen tästä:

                                                                        .

Meillä oli keväämmällä yksi päivä, jolloin hankimme vähän designia, tarkemmin sanottuna Calligarisin pöydän, tuolit ja vielä lisää Calligarisin tuoleja. Nämä viimeiset tuolit olivat Vaasassa, joten toimme ne sieltä juhannuksen päätteeksi mukanamme. Lapset eivät mahtuneet mukaan, joten jouduimme jättämään heidät isovanhempien luokse. Ja koska junat ovat lakossa, moottoritiet suljettuja ja lentokoneissa korona, etsimme heille parhaillaan koulupaikkaa Vaasasta. 

VUOKRALLE TARJOTAAN JOSSAIN VAIHEESSA SYKSYÄ TAI EI EHKÄ KOSKAAN KAKSI MAKUUHUONETTA KESKENERÄISESTÄ HIRSITALOSTA!

Aikuisten laatuaikaa: vedellään lipeää seiniin. Mmmmmm, beibe!

Niin rakkaita kuin nuo terroristit pikkuoravien valepuvuissa ovatkin, on ollut kyllä leppoisaa hengailla Seija Ala-Kauttan kanssa suppailemassa Porvoonjoella, illallisella Porvoon vanhassa kaupungissa, suppailemassa Bodominjärvellä ja, tai no ei mitään, ostelemassa lipeää ja sutimassa koevärejä varaston seinään. Tuusulanjärvelläkin käytiin pulahtamassa. Ja Ikeassa, josta löytyi piharakennukseen hamstraamaani Vallentuna-sarjaan juuri oikeat päälliset poistonurkasta hintaan lähes nolla euroa. Sushiakin syötiin. Ja simpukoita, vaikka joku sanoikin, että ne pitää muka keittää ensin. Valvottiin myöhään. Hikoiltiin kuin suolatut munakoisot grillissä. Ostin matkaharmoonin. Kyllä. Sellainen pitää olla. 

Pystytysporukan toteemieläimiä lautasella.

Jos siis edellinen postaus oli pelkkää angstia, niin tässä on pientä toiveikkuuttakin, vaikka tontilla on tapahtunut yhtä pyöreä nolla kuin edelliselläkin viikolla. Ihmismieli on outo. Esim. jouluna hiljaiseen mieleen syntyy uudelleen Jeesus-lapsi. 

“On ollut kyllä leppoisaa hengailla Seija Ala-Kauttan kanssa.”

Nyt muuten kirjoitin läpiä alapäähäni. Tapahtuihan raksaprojektin suhteen suuri harppaus: kaupunki maksoi meille tontilla sijaitsevan ja omistamamme ojan kunnostuskustannukset. Saimme siis takaisin kaupungilta 330 euroa. Enää 332 vastaavaa rahansiirtoa ja olemme tienanneet kaupungille maksamamme maankäyttömaksun takaisin. 

Ojaan emme toki edelleenkään saa laskea omia hulevesiämme, mutta olennaista on, että me omistamme sen!

Moikkis! Oon Lassi ja etin kirjeenvaihtokamua kaupungin tekniseltä osastolta. P.S. Alemmat toimihenkilöt älkööt vaivautuko! P.P.S. Olis kiva jos tykkäisit hulevesistä. P.P.S.S. Ja (p)ojista.

Ja ettei tämä postaus vaikuttaisi liian onnelliselta, lienee hyvä vielä kertoa (niin kuin oikeasti ketään kiinnostaisi), että kuluneella viikolla triggeröidyin sillä sekunnilla, kun vain menin käymäänkin raksalla. Väsy, viha ja vitutus puskivat päälle välittömästi. Näin pelkkiä virheitä (joita tosin siellä onkin), uhkia ja mahdottomuuksia (kuten talon valmistuminen). Tylsäähän se on tulevaa kotiaan inhota, mutta siltäkin tuntui. 

On se kaikin puolin iljettävä, ruma ja törkeen hirvee.

Mutta koska olen päivänpaisteinen pupun palleroinen, enkä kykene kovin montaa vuotta angstaamaan, tieto timpurien paluusta on lievittänyt pahinta paskahalvaustani. Siksi tähän loppuun pitkästä aikaa meikkivinkki:

Sokokselta saa luomiväriä.

Mutta ei se talo silti ikänä valmistu. Vaivaistalo here I come. 

“Annoimme pystyttäjille kenkää.”

Maalitahroja - ja mainioita hankintoja

Tajusin, että takana taitaa olla elämäni pisimmästä päästä oleva ajanjakso ilman saunaa. Se alkoi tästä universumista, ajasta ja paikasta kadonneesta rintamamiestalostamme muutettuamme ja päättyi vappuun, jolloin pääsimme saunaan kavereilla Porvoossa. Globaalistihan kaksi kuukautta ei ole mitenkään pitkä ajanjakso saunatta, moni angolalainenhan elää koko elämänsä tietämättä, millaista on hikoilla kuumassa huoneessa. 

Itselleni saunattomuus on ollut kuitenkin iso elämänlaatua heikentävä tekijä korona-ajan, muuttosurun ja raksastressin lisäksi. Tämänhetkisen väliaikaiskämppämme yksi plussa edelliseen verrattuna onkin lenkkisaunavuoro. Lisäksi pohdimme oman vuoron buukkaamista. 

Timpurithan lähtivät jo kolme viikkoa sitten. He jättivät ohjeet ja toiveet, mitä tulisi tehdä ennen heidän paluutaan. Ekalla viikolla tapahtui - ei mitään. Toisella viikolla tapahtui - eipä mitään. Kolmannella viikolla timpuri nysväystä kiroiltuaan soitteli lahden takaa pystyttäjille, sähkärille ja putkareille ja aikataulutti nämä paikalle. Vastaavalta mestarilta tuli lasku. 

“Itselleni saunattomuus on ollut kuitenkin iso elämänlaatua heikentävä tekijä korona-ajan, muuttosurun ja raksastressin lisäksi.”

On aika liikuttavaa, kun timpuri sanoo sopineensa muiden tekijöiden kanssa, että “hoidetaan nyt tämä talo kuntoon”. Arvostan tällaista moraalia ja asennetta. 

Mitä mahtaa olla kuvassa? Lue eteenpäin, ja kaikki selviää. Paitsi sun ihmissuhdekuvioihin en ota kantaa.

Pohdinnassa on ollut ruskeiden nuottien treenitila, kavereiden kesken vessa. Toinen veskimmehän sijaitsee keittiön vieressä ja ellei ole niin häveliäs, että vetäytyy piharakennuksen vessaan moukaamaan myslisiiloaan, joutuu soittamaan rektaaliregeetä suht lähellä oleskelutiloja. Siellä joku oman elämänsä arkkitehti voi toki viisastella, miten wc-tilat olisi tullut sijoittaa. Tämä arkkitehti voi samalla käydä estämässä talvisodan, ilmastonmuutoksen, JVG:n keikat sekä geenimuunnella asiallisesti käyttäytyvän rakennusalan ammattilaisen. 

Nyt kun NMKY:n lemmenkutsuja kuitenkin soitellaan missä soitellaan, olemme koettaneet ratkoa myös tätä Tauskin Haavemaan feat. Virpi CatCat meluongelmaa. 

“Rektaaliregeetä”

Kelataanpa hetkeksi toiseen vessaan / kylppäriin. Äänieristyssyistä kaikkiin huoneisiimme tulee tiivistetyt ovenkarmit ja kyntteelliset kynnykset. Näiden vuoksi LVI-suunnittelija piirsi kylppäriin siirtoilmasäleikön, joka kuskaa ilmaa, muttei fuskaa paskaa. Oli pakko laittaa tuo, kun rimmasi niin kivasti. Mutta että siis siirtoilmasäleikkö eristää ääntä. Koska talomme sijaitsee alle paloturvallisen etäisyyden päästä naapurista, kylppärissa on oltava paloikkuna, jota ei tosta noin availla. Samasta syystä kylppärin seinään ei ole piirretty tuloilmaventtiiliä (koska meille tulee painovoimainen ilmanvaihto). Kylppärissä siis vessan tuloilma on hoidettu siirtoilmasäleiköllä. Tämä tuli nyt ehkä jo selväksi.

Siirtoilmasäleikkö eli kavereiden kesken siirtoilmasäleikkö.

Pikkuvessastakaan ei ole yhteyttä ulkoilmaan; se sijaitsee huoneiden keskellä. Siirtoilmasäleikköä ei viitsi runnella hirsiseinään, jonka takana on keittiö. Useamman öisen pähkäilyn päätteeksi kekkasin, että jumanzuganov, vessan tuloilmahan voidaan ottaa teknisestä tilasta tai varastosta. Tälle amatöörin älynväläykselle piti toki saada ammattilaisen vahvistus, joka oli positiivinen. Isompi reikä varaston ulkoseinään ja vessassa saa kyntää evinrudellaan Tussulanjärveä isompikin Shitanic. Ilma ei lopu eikä toivottavasti turbiinien turaukset kuulu. 

Kyllä miten se ihminen voi tällaisia keksiä ihan tosta vaan ilman tajunnanlaajentajia.

Vastaavalle mestarille jouduin sanomaan jo vähän tiukemmin, kun hän viestitti ilouutisena pystyttäjien tulevan tontille tulevalla viikolla hoitamaan hommia loppuun. Tiesin tämän jo edellisellä viikolla, koska timpurimme oli asian järjestänyt. Pyysin siis vastaavaa nyt luotsaamaan homman tehokkaasti ja varmasti loppuun. Ymmärrän, että osaavalla ammattilaisella on kiire monella työmaalla, mutta jotain pitäisi tapahtua parissa viikossa. Esim. soittaa edes pari puhelua tai vastata tiedusteluuni, missä jamassa työmaan tilanne on. Mutta ehkä nyt. Ehkä. Ehkä. Ehkä.

“Kuskaa ilmaa, muttei fuskaa paskaa.”

Tiedustelin putkimieheltä, saisiko kylppäriin rättipatterin. Vastaus oli, että se vaatisi tekniseen tilaan pumpun ja lähtöjä ja valkoisen kaniinin soittamassa Bob Dylanin akustisen kauden tuotantoa. Hintaa reilu tonni plus patteri. Vastauksen saatuani tajusinkin, mikä hommaa hankaloitti: jos meille olisi tullut patterit seinille, rättipatteri olisi vain yksi patteri lisää seinällä. Nyt kun meille (ehkä vielä joskus hyvällä säkällä jos universumi suo) kuitenkin tulee lattialämmitys, rättipatteri olisi oma yksikkönsä. Täytynee kuivata vaatteet ja pyyhkeet laittamalla lattialämmitys 90 asteeseen ja heittämällä märät kalsongit koivulautalattialle. Unohdamme siis rättipatterin ja tyydymme kuivauskaappiin, jos meille lupa siihen myönnetään.

Den första soffan, den andra soffan, den tredje soffan, den fjärde soffan, den femte soffan och den sexige soffan.

Ja Ikea! Tuo ruotsalainen taivaspaikka, jonne pääsee jopa ilman palvelutalosta saatua koronaa. Kävimme siellä puolisoni Seija Ala-Kauttan kanssa helatorstaina, koska silloin juhlitaan Tomas Lediniä, joka vieritti suuren lihapullan pois syrjään Tommagrav-runkopatjan suulta. Totesimme, että jos haluamme piharakennukseemme sinisen Vallentuna-sohvasatsin, on toimittava nopsaan, koska kyseessä on poistuva väri. Laitoimmekin illalla netitse tilaukseen yhden kappaleen sinistä Vallentunaa, joka olisi noudettavissa seuraavana päivänä. Samalla Ikea-keikalla kävimme hakemassa toiset netistä bongaamamme siniset päälliset punatukkaiselta naiselta, jonka tytär moikkasi parvekkeelta (tyttären sukupuoli on muutettu henkilöllisyyden salaamiseksi). 

Tuli seuraava päivä, opetuslapset olivat saaneet Teslan kaasupolkimen ja Getsemaneen oli perustettu mannermainen viinibaari. Minä sen sijaan sain tiedon, että soffa noudettaviffa. Siispä taas Ikeaan. Hain soffan. Ikean Click & Drive on todella näppärä systeemi: parkkitalossa painetaan tilausvahvistuksen nappia ja puuskuttava ikealainen kuskaa keskustayksiön kokoisen laatikon suoraan auton takapaksille. 

Där låjuu en soffa, som nånsin gick hemma till oss. Varför? Läs vidare och du får veta. Bix.

Kun låda oli frrrrrrrrrrrrrrranskalaisessa frrrrrrrrrrrrrrrrrrraksabiilissä, päätin tehdä vielä pienen visiitin tuohon ruotsalaisen hyvänolon temppeliin. Aloitin löytöpisteestä. Hetken kierreltyäni kysäisin huvikseni työntekijältä, ettei poistossa olisi sattumalta Vallentuna-sarjaa. Hän vastasi, että “ei muuta kuin noi jotka on tuolla nurkassa pahvilaatikoissa”.

Förbannad, sexton också, för helvata i Borgafjäll! Silmäni ei ollut lainkaan poiminut paria pahvilaatikkoa, joissa oli - yllätys yllätys - kaksi Vallentuna-vuodesohvaa 43 prosentin alennuksella. Jasså. Meikämumintrollille koitui siis lisähommia: ostin kaksi soffaa lisää, kuskasin ne lastauspaikalle, kiskoin juuri ostamani samanlaisen Vallentuna-vuodesohvan ulos peräloosterista ja vartijan avustuksella tilalle pari samanlaista. Täysihintaisen kiikutin asiakaspalveluun ja palautin. Tienasin parisen sataa euroa (2022,68 SEK). Tai tienasin ja tienasin, tuhlasin vähän vähemmän. Tai oikeastaan vähän enemmän, kun ostin vielä molempiin soffiin päällifetkin. Nyt meillä on yhtäkkiä kolme vuodesoffaa, joissa kaikissa sinifet päällifet. Jöffef!

Gunilla tycker om att ligga ovanpå med Hjördis.

Viikko oli muutenkin sangen hankintaintäyteinen; Vallentuna-sohvat saivat täydennystä vielä pari päivää myöhemmin, kun kävimme Seija Ala-Kauttan kanssa rundilla Lännen kultamaissa (meidän kohdallamme se tarkoittaa Espoota ja Kirkkonummea). Minulla nimittäin lähti totaalisesti vespa käsistä ja pistin samana päivänä kunnolla rahaa palamaan italialaiseen designiin. Niin tyypillistä minulle. 

Tänne Indiana Jones kätki natseilta varastamansa Mooseksen laintaulut, Graalin maljan ja JVG:n Kännisporttitissit-sinkun ensipainajaisen.

Maanantaiaamu alkoi ajelulla Veikkolaan, jossa osoite vei 70-luvun DDR:stä peräisin olevan lentokonehangaarin pihaan. Sisältä kyseessä oli kuitenkin ihan perusvarasto. Tässä varastossa myyjä säilytti Calligaris Cream -pöytää ja tuoleja. Olin ensi hetkestä ollut melkoisen myytyä poikaa bongattuani nämä Torista. Pöydän koko passaa (toivoakseni) mainiosti piharakennukseemme, neliömallisena se toimii vaikka etätyöpöytänä ja jatkettuna sen ääreen mahtuu enemmänkin porukkaa. Katto vaikka itte:

Pöydän kaveriksi saimme mukaan neljä Calligarisin Cream-tuolia:

Vaikka elämä ilman Ikeaa onkin teeskentelyä, täytyy kyllä myöntää, että näistä huokuu laatu ja tyyli. Che bella buongiorno molto adagio ossofukko!

Sitten pääsimmekin sinne Ikeaan, tällä kertaa Espoohin. Peruspullerot lounaaksi ja noutovarastolta mukaan Vallentuna-rahin päällinen. Taas sellainen vaaleansininen. Nämä kun loppuvat, niin sitten ne loppuvat, koska kyseessähän on discontinuoiva producti. 

“Pöydän koko passaa (toivoakseni) mainiosti piharakennukseemme.”

Kämpillä Calligaris-kuume pisti edelleen höpinää designtötterööni (naapurin Juho kutsuu omaansa Fiuuliveijariksi). Törmäsin Torissa vielä Calligaris Skin -tuoleihin. Ne ovat keveitä, pinottavia muovituoleja, jotka kestävät myös ulkona. Ja koska terassikalusteet on oltava, eikä niiden tarvitse olla välttämättä kelohongasta moottorisahalla veistettyjä, laitoin haisemaan ja pistin viestiä myyjälle. Ja ostin 8 tuolia lisää. Veljeni kävi kiitollisena tuolit noutamassa ja saa kunnian niitä varastoida, sillä tuolit ovat Vaasassa ja me vähän vähemmän. 

Rautavaaran Sampiviljelijät ry:n tilintarkastaja Jomppa Rumppahumppa sieltä mätipussista tiedustelee, miltä tämä tuoli sitten mahtaa näyttää. No tältä:

Ja jos joskus vielä satutaan päästämään sukulaisia kotiimme, jos se joskus sattuu valmistumaan, niin näitä voi käyttää ekstratuoleina sekä ulkona että sisällä. Sellaista Martti-vainaan metsurihommissa moottorisahaamaa pölkkypenkkiä ei ihan yhtä näppärästi roudailla. 

Taisinkin jo mainita, että ammattilaisia ei ole viime aikoina liiemmin raksalla näkynyt. Me amatöörit päätimme viedä edes jotain eteenpäin ja maalasimme viikonloppuna kuistien tolppia ja parruja. Poikani Nonstoppolos myös imuroi piharakennusta sangen ansiokkaasti. Maalausjälki nyt oli mitä oli, mutta toisaalta ammattilainen olisi tuostakin hommasta laskuttanut 7600 e + alv. alkavalta minuutilta. Ja hommahan siis meni ihan täydellisesti:

”No niin lapset nyt iskä käynnistää auton. Sehän meni hienosti. Saatiin kaikki palkit maalatt…ttu!”

Fiksuna poikana en ollut laittanut kaikkein paskinta päälle, minkä seurauksena maalaushomman loputtua minulla oli kaikkein paskinta päällä. Se on jännä, kun ekaa tahraa paidassa koettaa epätoivoisesti saada putsattua, ehkä toistakin. Kolmannen jälkeen ajattelee, että “**ttu iha sama” ja lopulta huomaa astuneensa sandaaleilla yhdeksän litran öljymaalipönttöön ja motkivansa öljymaalisia genitaalejaan nahkasohvaan. **ttu iha sama. 

“Lopulta huomaa astuneensa sandaaleilla yhdeksän litran öljymaalipönttöön ja motkivansa öljymaalisia genitaalejaan nahkasohvaan.”