Kaskipuu - kovia ovia

Blogiyhteistyö - Kaskipuu

Kuten kaikessa, ulko-ovienkin suhteen vatuloin sitä ja säädin tätä. Virallisen totuuden mukaanhan painovoimaisen ilmanvaihdon valitsevat vain tyhmät tai muuten muusikot. Painovoimainen ilmanvaihto nähdään kylmänä ja epäenergiatehokkaana (energiatehottomana? energiakulutteisena?) systeeminä, joten sitä pitää kompensoida. Siksi olinkin viikon rakennusvalvonnan aulassa hokemassa Ave Mariaa, Isä meitää ja DilleBallen kappaletta Koronalla yöhön, sen jälkeen otin tatskoja ja ostin ison auton. Mutta pitikin kuulemma olla toisenlaista kompensointia. Siksipä meille tuli energiatehokkaat ikkunat ja ovet. 

Ovet toimitti Kaskipuu. Päärakennuksen ovet ovat Thermo-ovet, eli mahdollisimman energiatehokkaat, jotta talon muuta kaameutta ja hirveyttä voisi edes jotenkin hyvittää. 

Aloitamme päärakennuksen pääovesta, joten laitetaan otsikoksi omaperäisesti

Pääovi

Pääoveksi valitsimme Kaskipuun oven UOL13. Värinä valkoinen, tarkemmin Tikkurilan värikartan sävy “Jäinen säynävä”. Piiiiiiiitkään pohdimme, otammeko oveen Yale Doorman -sähkölukon vaiko emme. Päädyimme Doormaniin, sekin valkoisena. Sävy Tikkurilan värikartan “Varpaanväliterkku”. 

Ihan täysin en sähkölukkoon luota, joten ovenpielessä on aina vara-avain.

Oven tyyli on suht perinteinen, ikkunan lasi kirkas. Omaan silmään huurre- tai röpölasit eivät oikein iske. Tai no, hirsitalohan on niin kylmä, että huurteessahan täällä on kuitenkin kaikki silmämunia myöten. Ovenkarmi on 210 mm syvä, kun kerran seinätkin ovat 220-millistä hirttä. 

Lukkoasioita kelasimme ihan tosissaan. Piharakennuksen oveen Yale Doorman oli suht selviö: kun alamme tehdä seuraavia miljooniamme airbnb:llä tai kun LVI-robinit saapuvat “asentelemaan”, sähkölukkoon voi ohjelmoida koodin, jolla pääsee (tai ei pääse) piharakennukseen. Eli tilapäiset yöpyjät pääsevät tilapäisellä koodilla sisään, vaikkemme itse olisi maisemissakaan. IV-justineille tosin nelinumeroinenkin koodi voi olla turhan hankala oppia. Lisäksi piharakennukseen voi jättää teknisen tilan avaimen, jolla Pena Putkimies, Sähköiskuesko tai Miihkali Mittarinlukija pääsee rassaamaan tai hoonaamaan. 

“Jäinen säynävä”

Toki nyt sitten pääovessakin on sama juttu: siitäkin pääsee koodilla, jos sellaisen suostumme myöntämään. Ehkä myönnämme, ehkä emme.

Valitsin mahdollisimman vaikean koodin. Kaikki kokeilevat kuitenkin 000000, mutta koodi onkin 123456. Ihmiset ovat sitten yksinkertaisia!

Mutta peruspointti: kiva perusnätti ovi, joka pitää kylmän poissa. Eiköhän siirrytä terassille, jossa sijaitsevat - rummun pärinää -

Terassinovet

Pohdimme suht vakavissamme lasiliukuovea, mutta koska lapsille pitää yhdet munuaiset jättää, kustannussyistä(kin) valitsimme perinteisemmän parioven. Ei tässäkään nyt ihan niukasti tuota ikkunapinta-alaa ole. Valintamme oli Kaskipuun PO5 M18, joka kuulostaa venäläisen ydinkärjen koodinimeltä: “Toveri Pjotr, PO5 M18 Shashtzanabjustulskajan tukikohdassa täyteen valmiuteen. Citykanit ovat vallaneet pyhän Sergein torinab!”.

Plussaa: isosta lasista näkee hyvin ulos. Miinusta: naapurit näkevät minut joka päivä alasti. Vai onko se plussaa? Ja kenen kannalta? 

Kaikki päärakennuksen ovet ovat siis Thermo-ovia, joten en erikseen mainitse, että terassin ovikin on Thermo-ovi. Kesällä avonaisista pariovista päässee terassille sen enempää seiniin törmäilemättä, vaikka olisi napannut useammankin Malibun Terhin ja Juhon kanssa. Jännityksellä odotan myös, tarkoittavatko nämä avoimet ovet armotonta hyttysten ininää sisätiloissa. Onneksi alkaa olla sen verran kuulonalenemaa, etteivät haahkaa pienemmät siivekkäät ylitä kuulokynnystä. Aamulla toki punertavana sykkivä patti saattaa hetken ihmetyttää, kunnes muistaa laittaa kalsarit jalkaan. 

Halusimme terassinoveen tavallisen lukon, jotta sitä voi käyttää varasisäänkäyntinä sillai perinteiseen, analogiseen tyyliin. 

“Lapsille pitää yhdet munuaiset jättää.”

Sama terassinovi on myös piharakennuksessa, joten loikataanpa Putinin ja Lavrovin yhteenlasketun moraalin kokoisen pihamme yli. Laitetaan otsikoksi waltarin tyyliin

Piharakennuksen ovi

Tämä on sama ovi kuin päärakennuksen terassilla, mutta yksinäisenä ja thermottomana (ei-thermokkaana? / thermollistuttamattomana?). Piharakennuksen suhteen ei ole samoja energiavaatimuksia, joten siellä mennään vähän kepeämmällä kalustolla. Halusimme oveen ison lasin, ilta-aurinko kun paistelee sellaisesta suunnasta, että ovenkin kautta saadaan hehkua huoneeseen, mikäli palavat lauteet eivät riitä. Tähän oveen tuli tosiaan sähkölukko, jos halutaan / joudutaan majoittamaan kaikenlaista sekavaa seurakuntaa. 

Piharakennustamme on buukattu sen verran innolla, että tätini Irmeli Impi-Murmeli joutuu odottamaan omaa vuoroaan vuoteen 2037. Toisaalta hän täyttääkin tuolloin sopivasti 109 vuotta.

Palataan päärakennukseen, sauna palaa jo. Laitetaan otsikoksi mielikuvitusta kiihottavasti vaikka

Varaston ja teknisen tilan ovet

Jäljellä onkin enää kaksi varaston ovea, toinen 890, toinen 990 milliä leveänä. Nämäkin ovat siis Thermo-ovia, mitä en enää mainitse, koska mainitsin sen jo tuolla aiemmin. Malliltaan ne ovat UO7. Se on Bonon ja The Edgen uusi bändi, jossa on lisäksi kolme säkkipillinsoittajaa. 

Ovi on sen verran vinossa, että olisivatkohan meidän IV-isacit asentaneet sen paikalleen. Tai no ei, on kuitenkin oikein päin eikä edes kastunut.

Jälleen kivannäköiset perusovet. Tai kuten arkkitehti sanoisi: “Horisontaalinen viivasto soittaa hirsikertojen vaakasaumojen kanssa samassa sävellajissa luoden rauhoittavan ja jäsentyneen vaikutelman, joka säteilee kuin Alvar Aallon päälaki parinvaihtobileissä”.

“Bonon ja The Edgen uusi bändi, jossa on lisäksi kolme säkkipillinsoittajaa.”

Kaikkiin doormanittomiin (ei-doormanillisiin? / doormanittomuudellistutettuihin?) oviin tulee Abloyn krominen peruskahva. Perus mainittu. Valikoimaa olisi toki ollut Hoppe Amsterdamista Hoppe Tokion kautta Hoppe Falleralleraahan, mutta meitä miellytti ihan tämä:

MS Paint ei koskaan petä. Sillä saa pienetkin detaljit uskomattoman tarkasti.

Painiskelimme sähkölukkojen lisäksi muutenkin lukituksen kanssa: ne avaimet! On sitä Abloyn Classicia, jolla jo isoäiti lukitsi isoisän liiveriin, kun tämän kurkkua kuivasi liikaa ja menohanuria pakotti. On Sentoa, joka kuulostaa italialaiselta aikuisviihdetähdeltä (Le Buubizzianos Magnificas dalla Mirabella Sento). Sitten on maahisten takomia mithril-avaimia, joiden salauksen voi murtaa vain suutelemalla persua keskiyöllä taikatammen juurella. 

Abloyn avaimiahan löytyi jo Pompejin raunioista. Tällä pääsi bordelliin.

Me valitsimme sen vaarinaikaisen classicin. Entinen maatalouslomittajanaisten kutemakerhon varapuheenjohtaja sieltä salonkyläläisestä siltarummusta tivaa, että miksi te tuollaiset ikivanhat ruppanat otitte. Rouva hyvä, samaa olisi voinut kysyä mieheltänne hääpäivänä. Mutta siksi, että jos lähinnä kuljemme sähkölukkojen kautta, muiden ovien avaimia tuskin tulee edes kannettua mukana. Ja jos pääoven sähkölukko ns. gürvähtää, voi hakea vara-avaimen piharakennuksesta ja käyttää terassin ovea. Teknisen tilan avaintakaan ei aina tarvitse kantaa mukana, vaan sitä voi säilyttää ihan vaan päärakennuksen avainkaapissa, jota vartioi silmäpuoli kentauri. 

Ja jos Sheldon Sekakäyttäjä haluaa päästä taloon sisään ja viedä JVC:n stereokasettinauhurin, hän tuskin tiirikoi lukkoja millään pyörätelinettä pienemmällä. Siksi.

* tuotteesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan

“Ovet toimitti Kaskipuu.”

 

Ovet ja kaiteet - ihania esteitä

Vaikka rakennusvalvonta varmasti taputtaakin pieniä karvaisia käsiään mahdollisimman suuresta esteettömyydestä, oli kieltämättä aika säväyttävää körötellä tonttimme ohi ja nähdä tällainen näky:

Juu, ei siinä ole sen isompaa, kuin että ovet oli asennettu. Talomme jokainen aukko on ollut tarjolla kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä marraskuusta lähtien, mutta nyt varkailla on vaikeampaa, kun käyttöliittymä on muuttunut. Muut kuin tohtoristason gangsterit jäävät tatuoitu alahuuli pyöreänä terassille ämpyilemään, kun taloon ei enää marssitakaan sisään kuin rokotevastustaja yläasteelle. Ja mikä parasta, Kaskipuun ovet näyttävät kivoilta. Ovistamme tulee ihan omakin postauksensa. 

Tästä lukosta on ollut vaikea luopua, mutta koetetaan jollain aikavälillä totutella Yale Doormaniin.

Kymmenvuotias Perintörinsessa on selvästi jo yksitoistavuotiaan tasolla. Osasi avata ovenkin ihan itte. Ja vielä vasurilla. Vai oliko se vesurilla?

Teetkö? Kai teet?

Lasikaiteet ovat lähdössä tilaukseen, yksi tarjoajaehdokas kävi jo ottamassa mitatkin ja teki tarjouksen. Nyt puuttuu enää tilaus, asennus ja lasku. Ja ehkä meidän tapauksessamme vielä pettymys, reklamaatio ja oikeudenkäynti.

Terassien kaiteissahan tosiaan päädyimme siihen, että kadun suuntaan kumartavat kaiteet tehdään kaikki puisina ja ainoastaan metsään ja pihaan osoittavat suuren terassin kaiteet lasista. Puiset kaiteet antavat hieman näkösuojaa uteliailta katseilta - Kodotus-blogin tontillehan tehdään lukijamatkoja jo Uutta Seelantia myöten. Matkan hintaan sisältyy kahvi, Marja Kurjen silkkihuivi ja syfilis. 

“Nyt varkailla on vaikeampaa, kun käyttöliittymä on muuttunut.”

Meinasin kuitenkin säikähtää, kun tontille tullessani kaiteiden pystypinnat oli vedetty tiiviiksi kuin turvavälit Himos-festarilla korona-aikana.

Taustalla timpuri tekee liikeimprovisaatiota aiheesta "Tätä mieltä olen proggiksestanne".

Pelko oli kuitenkin turha: fiksut timpurit vain mallailivat eri vaihtoehtoja. Päädyimme yhteistuumin suunnilleen neljän sentin väleihin yhdeksän senttiä leveiden pystylautojen välissä. Lienee turha mainitakaan, että näitäkin sai maalata aika monta tuntia ja vielä aika monta tuntia maalaamista on edessäkin. Maalaaminenhan on kivaa, kun saa struutata suoraa linjaa ja isoa pintaa. Kaiteissa sen sijaan maalataan päältä, reunoilta, takaa, väleistä, välien reunoilta, reunojen päältä, päältän takaata, reunojen takapäätä, näätä, alta, alta takaata, rajusti takaata, Apple Watch, vasen kives (ei oma) ja Pietarinkirkon freskot.

Vaativampaa sutimista oli silti timpureilla, jotka ovat vesieristäneet märkätiloja. Smurffikumi on kyllä hassun väristä. Voisin kehua sitä jopa ilmeikkääksi:

On kuin peiliin katsoisi. Olen selvästi taas tilannut kännissä kolme kiloa kipsilevyä extrajuustolla.

Kakkakikkarekikka kolmonen

Tähän väliin voisin ihan vaan välikevennyksenä kertoa, että Rouva Riemurusina iski jälleen. Seija Ala-Kautta ja Perintörinsessa kävivät saunassa naisten lenkkisaunavuorolla. Jo kolmannen kerran pesuhuoneen lattialla mönki ruskea rupsuhupsu. Seijalla oli ilo ja kunnia peruuttaa lattialta persun perämersu ennen kuin rentouttava saunahetki oli valmis alkamaan. Mukana kuulemma myös haju. 

Hämmentävä hetki: RKP:n kannatuksen kokoisella tontillamme oli hetken tyhjä kohta. Se hetki kesti reilun tunnin. Selitys alla.

Hyvää, ystävällistä ja nopeaa palvelua

Kyllä, luit oikein. Minä kirjoitin tuon otsikon, enkä edes kännissä ja / tai läpällä. Näin pääsi käymään ja vielä kahdelta taholta. 

Alkaa nimittäin pahasti näyttää, että meille muurataan hellaleivinuuni viikon päästä. Siihen tarvitaan tiiliä. Minäpä aikani ämpyiltyäni sain tilattua tiiliä. Ensimmäisen tarjouspyynnön taisin tehdä jo yli vuosi sitten, kun luulin, että talonrakennus alkaa ja loppuu joskus. Nyt lopulta sain hommat maaliin.

“Päältä, reunoilta, takaa, väleistä, välien reunoilta, reunojen päältä, päältän takaata, reunojen takapäätä, näätä, alta, alta takaata, rajusti takaata, Apple Watch, vasen kives (ei oma) ja Pietarinkirkon freskot.”

Nopsaan ne hommat sitten realisoituivatkin: keskiviikkona vahvistin tilauksen Tiilerille, torstaina oli tiilet pihassa. Olin odottanut kauhunsekaisin tuntein, millainen Uspeniksen katetrillinen tiililavoja pihaamme tulee ja kantelin useamman tunnin kaiken maailman lautaa paikasta A paikkaan muu. Sainkin etupihaamme yllättävän tyhjäksi, mutta loppujen lopuksi tiilien määrä oli maltillisempi kuin olin pelännyt. Saatan olla eri mieltä, kun alamme kantaa tiiliä sisään muurarille. 

Muurari teki tiiliä menneisyytensä kanssa. Tajusiks? Höhö!

Innostuin wolttaamaan Mustille murkinaa. 1000 meni oikein, mutta grammat ja kilot sekaisin. Noi kun hotkii, niin on helppo leikkiä kuollutta.

Ja se toinen ilahduttava keissi: tilailin jo viime vuoden lopulla Jokisuu Works Oy:stä PonttiSet-lattialautoja. Siihen aikaan olin vielä nuori optimisti, eikä minulla edes parta kasvanut. Nyt karvoja kasvaa jo pernassanikin. Niitä kuvia julkaisen OnlyFans-tililläni nimellä HotAndHornyKodotus69. 

Nyt timpurit kuitenkin olivat sitä mieltä, että lautaa kehiin! Edellisessä kodissamme oli saman firman PonttiSet-koivulautalattia, eikä paljon muita vaihtoehtoja tarvinnut miettiä nytkään. Laudathan ovat Kyyjärvellä odottaneet kärsivällisesti jo sen yhdeksän kuukautta, mutta nyt niiden hetki löi. Vähän pelko persujen puoluekokouksessa soittelin keskiviikkona Jokisuu Worksille ja utelin, saisiko lautoja tontille viimeistään tulevana tiistaina. No sehän passasi.

“HotAndHornyKodotus69”

Vaikka meillä ovet onkin, niin lämpöjä ei oikein ole. Kun tontille tömähtää kasa erikoiskuivia lautoja, ilmankosteus alkaa tehdä tuhojaan. Siksipä tirautin muutaman ilonkyyneleen, kun sain kuulla, että voivat samaan hintaan pakata laudat pienempiin nippuihin. Kelmu kun myös suojaa lautoja ja tekee niiden käsittelystä helpompaa. Vielä kun kelmulla olisi söpöt pikku töppöjalat, jotka kipittäisivät laudat ihan itte taloomme sisälle. Mutta maailma ei ole vielä niin valmis. JVG:kään ei ole vielä julkaissut seuraavaa mestariteostaan "Sporttibeibitissibilekaljabeibimersulätkätissikaljalla yöhön".

Laitan tähän kuvan vaikka vesieristetystä nurkasta, sillä rakennusalalla hyvästä palvelusta on tosi vaikea saada kuvaa. Vähän kuin koettaisi kuvata impalaa safarilla Nokia 3310:llä.

Ikeassa taas

Kun Suezin kanavaan taskuparkkeerannut Zero Fucks Given -rahtilaiva jumitti koko maailman krääsärahdin, aloin pelätä, miten käy meidän keittiömme. Kelluuko se seuraavaan karkauspäivään saakka jossain Lähi-Idässä? Tätäpä kävimme varmistelemassa Ikeassa, jossa viilautimme keittiösuunnitelmamme (jota on herranjestas tehty jo huhtikuussa 2020) kuntoon. 

Vastaus oli, että ei. Kiinalaisesta maitojauheesta puristettujen keittiökalusteiden saatavuus on yhä ihan ok, eikä keittiömme suhteen saatavuusongelmia pitäisi olla, paitsi kodinkoneissa. Astianpesukonetta, induktiotasoa ja kaappivaloja on turha kuvitella saavansa tämän vuoden puolella. Meillä on siis edessämme kodinkoneköntän kilpailutus. Suosikkihommaani heti nenän kautta tehtävän suolihuuhtelun jälkeen. 

Laitan tähän toisen kuvan toisesta vesieristetystä nurkasta. Meinasin laittaa yhden toisen kuvan, mutta Seija Ala-Kauttan mielestä se kuuluu hänelle ja vain hänelle.

Loviisan ikivanhat talot

Lauantaina kävimme hengailemassa ja katselemassa taloja, jotka ovat olleet olemassa yhtä kauan kuin meidän rakennusprojektimme tuntuu kestävän. Ihana kaupunki. Etenkin rintamamiestalossamme (siinä puretussa) asustellessamme Loviisa tuntui läheiseltä, vaikka sen talot eivät ihan samaa aikakautta ja tyylilajia edustaneetkaan. Nyt kun teemme huippumodernia ja huipputekniikalla varustettua designhuvilaa, keskityin enimmäkseen kauniista kesäsäästä ja fiiliksestä nauttimiseen. 

On se, kun pitää vanhaa tehdä. Tekisivät uusia, ne on parempia.

Sitten vanhana pakenen vuorille, kuuntelen patteriradiosta merisäätä ja juon kahvinkorviketta. Voisin muuttaa Loviisaankin. Tai Berliiniin. Tai mielipiteeni.

“Silkkihuivi ja syfilis”