Ovet ja kaiteet - ihania esteitä

Vaikka rakennusvalvonta varmasti taputtaakin pieniä karvaisia käsiään mahdollisimman suuresta esteettömyydestä, oli kieltämättä aika säväyttävää körötellä tonttimme ohi ja nähdä tällainen näky:

Juu, ei siinä ole sen isompaa, kuin että ovet oli asennettu. Talomme jokainen aukko on ollut tarjolla kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä marraskuusta lähtien, mutta nyt varkailla on vaikeampaa, kun käyttöliittymä on muuttunut. Muut kuin tohtoristason gangsterit jäävät tatuoitu alahuuli pyöreänä terassille ämpyilemään, kun taloon ei enää marssitakaan sisään kuin rokotevastustaja yläasteelle. Ja mikä parasta, Kaskipuun ovet näyttävät kivoilta. Ovistamme tulee ihan omakin postauksensa. 

Tästä lukosta on ollut vaikea luopua, mutta koetetaan jollain aikavälillä totutella Yale Doormaniin.

Kymmenvuotias Perintörinsessa on selvästi jo yksitoistavuotiaan tasolla. Osasi avata ovenkin ihan itte. Ja vielä vasurilla. Vai oliko se vesurilla?

Teetkö? Kai teet?

Lasikaiteet ovat lähdössä tilaukseen, yksi tarjoajaehdokas kävi jo ottamassa mitatkin ja teki tarjouksen. Nyt puuttuu enää tilaus, asennus ja lasku. Ja ehkä meidän tapauksessamme vielä pettymys, reklamaatio ja oikeudenkäynti.

Terassien kaiteissahan tosiaan päädyimme siihen, että kadun suuntaan kumartavat kaiteet tehdään kaikki puisina ja ainoastaan metsään ja pihaan osoittavat suuren terassin kaiteet lasista. Puiset kaiteet antavat hieman näkösuojaa uteliailta katseilta - Kodotus-blogin tontillehan tehdään lukijamatkoja jo Uutta Seelantia myöten. Matkan hintaan sisältyy kahvi, Marja Kurjen silkkihuivi ja syfilis. 

“Nyt varkailla on vaikeampaa, kun käyttöliittymä on muuttunut.”

Meinasin kuitenkin säikähtää, kun tontille tullessani kaiteiden pystypinnat oli vedetty tiiviiksi kuin turvavälit Himos-festarilla korona-aikana.

Taustalla timpuri tekee liikeimprovisaatiota aiheesta "Tätä mieltä olen proggiksestanne".

Pelko oli kuitenkin turha: fiksut timpurit vain mallailivat eri vaihtoehtoja. Päädyimme yhteistuumin suunnilleen neljän sentin väleihin yhdeksän senttiä leveiden pystylautojen välissä. Lienee turha mainitakaan, että näitäkin sai maalata aika monta tuntia ja vielä aika monta tuntia maalaamista on edessäkin. Maalaaminenhan on kivaa, kun saa struutata suoraa linjaa ja isoa pintaa. Kaiteissa sen sijaan maalataan päältä, reunoilta, takaa, väleistä, välien reunoilta, reunojen päältä, päältän takaata, reunojen takapäätä, näätä, alta, alta takaata, rajusti takaata, Apple Watch, vasen kives (ei oma) ja Pietarinkirkon freskot.

Vaativampaa sutimista oli silti timpureilla, jotka ovat vesieristäneet märkätiloja. Smurffikumi on kyllä hassun väristä. Voisin kehua sitä jopa ilmeikkääksi:

On kuin peiliin katsoisi. Olen selvästi taas tilannut kännissä kolme kiloa kipsilevyä extrajuustolla.

Kakkakikkarekikka kolmonen

Tähän väliin voisin ihan vaan välikevennyksenä kertoa, että Rouva Riemurusina iski jälleen. Seija Ala-Kautta ja Perintörinsessa kävivät saunassa naisten lenkkisaunavuorolla. Jo kolmannen kerran pesuhuoneen lattialla mönki ruskea rupsuhupsu. Seijalla oli ilo ja kunnia peruuttaa lattialta persun perämersu ennen kuin rentouttava saunahetki oli valmis alkamaan. Mukana kuulemma myös haju. 

Hämmentävä hetki: RKP:n kannatuksen kokoisella tontillamme oli hetken tyhjä kohta. Se hetki kesti reilun tunnin. Selitys alla.

Hyvää, ystävällistä ja nopeaa palvelua

Kyllä, luit oikein. Minä kirjoitin tuon otsikon, enkä edes kännissä ja / tai läpällä. Näin pääsi käymään ja vielä kahdelta taholta. 

Alkaa nimittäin pahasti näyttää, että meille muurataan hellaleivinuuni viikon päästä. Siihen tarvitaan tiiliä. Minäpä aikani ämpyiltyäni sain tilattua tiiliä. Ensimmäisen tarjouspyynnön taisin tehdä jo yli vuosi sitten, kun luulin, että talonrakennus alkaa ja loppuu joskus. Nyt lopulta sain hommat maaliin.

“Päältä, reunoilta, takaa, väleistä, välien reunoilta, reunojen päältä, päältän takaata, reunojen takapäätä, näätä, alta, alta takaata, rajusti takaata, Apple Watch, vasen kives (ei oma) ja Pietarinkirkon freskot.”

Nopsaan ne hommat sitten realisoituivatkin: keskiviikkona vahvistin tilauksen Tiilerille, torstaina oli tiilet pihassa. Olin odottanut kauhunsekaisin tuntein, millainen Uspeniksen katetrillinen tiililavoja pihaamme tulee ja kantelin useamman tunnin kaiken maailman lautaa paikasta A paikkaan muu. Sainkin etupihaamme yllättävän tyhjäksi, mutta loppujen lopuksi tiilien määrä oli maltillisempi kuin olin pelännyt. Saatan olla eri mieltä, kun alamme kantaa tiiliä sisään muurarille. 

Muurari teki tiiliä menneisyytensä kanssa. Tajusiks? Höhö!

Innostuin wolttaamaan Mustille murkinaa. 1000 meni oikein, mutta grammat ja kilot sekaisin. Noi kun hotkii, niin on helppo leikkiä kuollutta.

Ja se toinen ilahduttava keissi: tilailin jo viime vuoden lopulla Jokisuu Works Oy:stä PonttiSet-lattialautoja. Siihen aikaan olin vielä nuori optimisti, eikä minulla edes parta kasvanut. Nyt karvoja kasvaa jo pernassanikin. Niitä kuvia julkaisen OnlyFans-tililläni nimellä HotAndHornyKodotus69. 

Nyt timpurit kuitenkin olivat sitä mieltä, että lautaa kehiin! Edellisessä kodissamme oli saman firman PonttiSet-koivulautalattia, eikä paljon muita vaihtoehtoja tarvinnut miettiä nytkään. Laudathan ovat Kyyjärvellä odottaneet kärsivällisesti jo sen yhdeksän kuukautta, mutta nyt niiden hetki löi. Vähän pelko persujen puoluekokouksessa soittelin keskiviikkona Jokisuu Worksille ja utelin, saisiko lautoja tontille viimeistään tulevana tiistaina. No sehän passasi.

“HotAndHornyKodotus69”

Vaikka meillä ovet onkin, niin lämpöjä ei oikein ole. Kun tontille tömähtää kasa erikoiskuivia lautoja, ilmankosteus alkaa tehdä tuhojaan. Siksipä tirautin muutaman ilonkyyneleen, kun sain kuulla, että voivat samaan hintaan pakata laudat pienempiin nippuihin. Kelmu kun myös suojaa lautoja ja tekee niiden käsittelystä helpompaa. Vielä kun kelmulla olisi söpöt pikku töppöjalat, jotka kipittäisivät laudat ihan itte taloomme sisälle. Mutta maailma ei ole vielä niin valmis. JVG:kään ei ole vielä julkaissut seuraavaa mestariteostaan "Sporttibeibitissibilekaljabeibimersulätkätissikaljalla yöhön".

Laitan tähän kuvan vaikka vesieristetystä nurkasta, sillä rakennusalalla hyvästä palvelusta on tosi vaikea saada kuvaa. Vähän kuin koettaisi kuvata impalaa safarilla Nokia 3310:llä.

Ikeassa taas

Kun Suezin kanavaan taskuparkkeerannut Zero Fucks Given -rahtilaiva jumitti koko maailman krääsärahdin, aloin pelätä, miten käy meidän keittiömme. Kelluuko se seuraavaan karkauspäivään saakka jossain Lähi-Idässä? Tätäpä kävimme varmistelemassa Ikeassa, jossa viilautimme keittiösuunnitelmamme (jota on herranjestas tehty jo huhtikuussa 2020) kuntoon. 

Vastaus oli, että ei. Kiinalaisesta maitojauheesta puristettujen keittiökalusteiden saatavuus on yhä ihan ok, eikä keittiömme suhteen saatavuusongelmia pitäisi olla, paitsi kodinkoneissa. Astianpesukonetta, induktiotasoa ja kaappivaloja on turha kuvitella saavansa tämän vuoden puolella. Meillä on siis edessämme kodinkoneköntän kilpailutus. Suosikkihommaani heti nenän kautta tehtävän suolihuuhtelun jälkeen. 

Laitan tähän toisen kuvan toisesta vesieristetystä nurkasta. Meinasin laittaa yhden toisen kuvan, mutta Seija Ala-Kauttan mielestä se kuuluu hänelle ja vain hänelle.

Loviisan ikivanhat talot

Lauantaina kävimme hengailemassa ja katselemassa taloja, jotka ovat olleet olemassa yhtä kauan kuin meidän rakennusprojektimme tuntuu kestävän. Ihana kaupunki. Etenkin rintamamiestalossamme (siinä puretussa) asustellessamme Loviisa tuntui läheiseltä, vaikka sen talot eivät ihan samaa aikakautta ja tyylilajia edustaneetkaan. Nyt kun teemme huippumodernia ja huipputekniikalla varustettua designhuvilaa, keskityin enimmäkseen kauniista kesäsäästä ja fiiliksestä nauttimiseen. 

On se, kun pitää vanhaa tehdä. Tekisivät uusia, ne on parempia.

Sitten vanhana pakenen vuorille, kuuntelen patteriradiosta merisäätä ja juon kahvinkorviketta. Voisin muuttaa Loviisaankin. Tai Berliiniin. Tai mielipiteeni.

“Silkkihuivi ja syfilis”

Kattopaneeleita - ja kakkakikkareita

Timpurit palasivat, kippis sille! Skoolasinkin oikein erityisellä vedellä taannoin kattopaneeleja maalatessamme. Terassilla oli kokispullo puolillaan vettä, joten hörpin siitä mukillisen. Vähän maistui muovilta, mutta ajattelin, että helle on tehnyt tepposensa. Helle oli kuin olikin tehnyt tepposensa, tosin jo pari viikkoa aiemmin; pullo oli jäänyt timpureiden sijaisilta portaille juhannusta edeltävällä viikolla ja siitä lähtien vesi oli saanut limoittua ja levöittyä suorassa auringonpaisteessa. Mitään oireita ei ole kuitenkaan tullut, joten joten joten joten joten joten joten joten joten

kuten

Kattopaneelien maalaus

Näkymättömät asiat ovat ihan turhia - kuten rakkaus, demokratia ja perna. Näkyvät asiat ovat sen sijaan kivoja: hirsiseinien nousu, pankkitilin saldon hupeneminen ja nyt uusimpana kattopaneelit. Näitä paneeleitahan me lähdimme kiireen vilkkaa maalaamaan jo heti maanantaina juhannuksen jälkeen. Itse maalaamishommiin päästiin kuitenkin vasta yli viikkoa myöhemmin. Mutta sentään päästiin. 

“Timpurit palasivat, kippis sille!”

Aamupäivästä aloiteltiin. Maalin kimpussa lutralutrasi Salonkylän sutisaukko Juho sekä Santahaminan seksy supersankari Vellu (nimet muutettu). Seija Ala-Kautta maalaili osan aikaa ja osan ajasta pinoili paneeleita kanssani. Olipa paikalla vielä Juhon puoliso The Erhikin.

Tässä on mystinen, innokas Juhomies...

... ja seksy puolialaston Vellumies...

... ja Seijakin sutii vaikkei ookaan mies...

... aina pinosta syntyvä uudelleen. (Joo, on huono kuvateksti.)

Tulosta syntyi, mutta pizzapaussin kohdalla meinasi hieman moraali notkahtaa, kun kaiken vispaamisen, sutimisen ja pinoamisen tuloksena olimme saaneet valkoiseksi ehkä niukan kolmasosan. Pinoamisesta tuli yllättävän iso homma, kun paneelipinojen väleihin tarvittiin lautaa ja palikkaa yllättävän paljon ja kovaa tahtia. Loppujen lopuksi en sutaissut millilitraakaan maalia mihinkään. Huuletkin jäivät punaamatta. Sentään sheivasin.

Nuorisoidoleilla oli tällaisia tukkamalleja kahdeksankytäluvulla. Nykyään pidetään pipoa sisälläkin, saatana!

Onhan tuo paneelien puumatsku vähän sellaista samanlaista, mistä vanhempien ikäluokkien mielestä uudet alokkaat on tehty; pehmeää, epätasaista höttöä. Päätimme maalata paneelit kertaalleen jo ennen asennusta kuultuamme pelotteluja, että maalaamaton pontti puskee kuivuessaan esiin, jos paneelit maalataan vasta katossa. Toki paneelipaketissa luki, että valmistajan mukaan ne tulisi asentaa kattoon välittömästi. Varmaan siksi, että höttö on korkkiruuvilla kolmessa minuutissa muovista ottamisen jälkeen. 

Jännästi maalatut paneelit haisivat vanhalta munkinrasvalta kuivuessaan. Radio Nostalgia soi koko päivän, joten ehkä se eltaantuneen hajun lähde olin kuin olinkin minä. Soittolistaradioihin verrattuna Nostalgian musa soi laveammalla skaalalla, eikä esim. KVGJVC:n feat. Sanninooran kesäbiisi Sporttikaljatissibiitsibeibe soi kuusi kertaa tunnissa. Juu, olen vanha. Mutta Queenin Don’t Stop Me Now nyt vaan on parempi biisi kuin EVGJGV:n feat. Salliellimillin biisi Bebakännilätkätussu.

Päivä maalattiin, paneelit riittivät just ja just yhteen makkariin. Tai näin nämä asiat ainakin koetaan.

Kaljaa, vissyä ja kokista kului kiitettävästi. Ja sitä timpurien pyhää vettä. Nyt kun muistelen, niin se taisi hieman kellertääkin. Lopulta oli ⅔ paneeleista maalattuna. Kolmasosa jäi odottamaan, ei pystynyt enää. Lisäksi reilut kymmenen neliötä paneelia ajateltiin mahdollisesti vahata, kun tulevat kosteiden tilojen kattoon.

“Sporttikaljatissibiitsibeibe”

Olin joskus Termexin tamppailun aikana hävittänyt aurinkolasiklipsini. Kuluneella viikolla tontilla käynyt kaverini Aksuliini (nimi diminutoitu) löysi ne terassin alta. Kun sitten maalauspäivänä möyrin paneelipinojen välikalikoita etsimässä, stereonäköni kapeni jälleen:

Näin absurdi kuva ei mitenkään sovi näin asialliseen blogiin.

Kun paneelit oli keskiviikkona maalattu, torstaina koitti onnenpäivä: timpurit tulivat takaisin! Töttöröö ja kippis! Juu, just sillä vedellä. Paneelit alkoivat siirtyä terassilta kattoon. Ja kuten tuolla ylempänä sanoinkin, niin onhan se kiva, kun tulee taas vähän valmiimman näköistä.

Pystyttäjäthän ovat hommissa jossain siellä, missä heillä on paremmat asiakkaat. Me saimme kuitenkin timpuriemme kautta uudet tekijät hommiin ja he aloittivat asentamalla ikkunoiden vuorilautoja. Minä menin perässä kuin leskirouva von Knösselbergin mäyräkoira sekoitettuaan kalmanhajun maksamakkaraan. Metrin leveällä pensselillä ei tosin kovin tarkkaa työtä tehdä, mutta vetelin valkoisella maalilla laudat päältä ja toivon, että pieni vihreä keiju käy sutimassa taikapensselillään enemmän tarkkuutta vaativat kohdat. 

Olen kuuden metrin korkeudessa heiluvalla telineellä ja pensselin varsi on 30 senttiä liian lyhyt. Kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä.

Auto hajosi

Pari postausta taaksepäin taisin todeta, että rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto hajosi. Liioittelin. Ei se nyt kokonaan hajonnut. Esim. hanskalokero toimi edelleen. Sen sijaan tammikuussa vaihdettu akkulaturi päätti mennä rikki. Tämä tarkoitti auton hinaamista (jälleen kerran) korjaamolle. Vaihtoivat mukisematta takuuhommina laturin. Sen sijaan katsastuksessa huomautetuista asioista maksoimme puolisen tonnia. Eikä edes kirpaissut. Autoilu nyt vaan on kalleudessaan samaa luokkaa kirkkojen polttamisen, Mona Lisan viiltelyn tai Thaimaan kuninkaan solvaamisen kanssa. 

“Hanskalokero toimi edelleen.”

Paneeliasiat on nyt varmaankin suht kattavasti käsitelty, etenkin, kun kyseessä on laudanpätkiä, joita ladotaan kattoon. Otsikossa mainittiin kattopaneelien lisäksi myös kakkakikkareet. Pitäisikö niistäkin kertoa? Vai olenko kuin Nalle Wahlroos, joka ottaa EU-tuet vastaan, muttei koe velvollisuudekseen maksaa veroja?

Vain yksi harha-askel ja talolainan maksaakin LähiTapiola. Houkuttava ajatus.

No en. Vaikkei tässä EU-tukia ropisekaan, laitan silti otsikoksi raflaavasti

Kakkakikkareita kylpyhuoneessa

Omakotiasumisen hyviä puolia on se, että kylppärin lattialla olevien kakkakikkareiden lähtöaukon sijainti on suht helposti selvitettävissä. Kun sen sijaan riemurusinat kellivät yhteissaunan pesuhuoneen lattialla, niiden alkuperästä voi esittää vain valistuneita arvioita. 

Onko siis taloyhtiön salaperäinen mysteerimämmittäjä

a) eläkeläisrouva Pirkko Pipana, jonka kaikki pähkinät eivät enää ole ihan pussissa ja rusinoitakin tipahtelee vähän matkalle?

b) suosikkiyhtye KVGJGV, jonka hittibiisi Pyllykaljatissikaljasporttikalja olikin tipahtanut pesuhuoneen lattialle?

c) pieni viaton lapsonen Urpo-Antero Kalevi, jonka muumivaipan lahkeesta on livahtanut pikkuinen ilonpipana?

d) aikuinen, lihaa syövä ihan Matti vaan, joka pesuhuoneeseen kikkaroimalla vastustaa naisten äänioikeutta, maahanmuuttoa, kasvisruokaa, moottoriteiden nopeusrajoituksia sekä kaikkea uusiutuvan energian käyttöä?

Koska blogi on täynnä verbaalista kakkaa, visuaalinen puoli saa olla tyylikkään minimalistisen skandinaavisen aistikas. Niinku tässä: Nonstoppolosin huone ja kattopaneelit.

Huomautettakoon vielä, että olemme saaneet nauttia näistä republikaanien aivoista jo kahdesti. Kyllä, luit oikein: olemme kokeneet kakkakikkarekikkakakkosen kaksi kertaa kuukauden sisällä. Ensimmäistä kertaa nämä ruokarekan rakkauden tryffelit lojuivat yhteissaunan kylppärissä lenkkisaunavuorolla. Tuolloin Seija Ala-Kauttalla oli kunnia saada kiikuttaa ne pesuhuoneesta pönttöön. Pari viikkoa myöhemmin bongasimme ne omalla saunavuorollamme samasta pesuhuoneesta, joskin kikkareet olivat eri. Oma näköni on niin heikko, että mikäli olisin saanut tuon löllerön varpaideni väliin, olisin varmaan vain luullut astuneeni taas yhden hamsterin kuoliaaksi. Astumisella en tarkoita sitä, mitä esim. heppa tekee hepalle hempeänä hetkenä.

“Salaperäinen mysteerimämmittäjä”

Tulipahan vain taas todistettua, että meitä on moneen junaan ja joku reissaa invavessassakin. Se on sitten enää semanttista kohinaa, rakentaako paskaa taloa, vai paskooko kerrostalon pesuhuoneeseen. Tärkeintä on, että nauttii harrastuksestaan.

“Rakkaus, demokratia ja perna.”

Jopas, jopas. Ka! Viemäri tukossa!

Tarina Cloaca Maximan noususta ja tuhosta

Tämä saaga, kuten kaikki suuret saagat, alkaa näennäisesti viattomalla tapahtumalla, jonka merkityksen voi nähdä vasta karvaiden kokemusten valossa jälkeenpäin. 

Silmä syvyydestä. Se näkee kaiken. Se tietää kaiken.

Kuva: W.C. Maxima

Keskiviikkona lasten lutrattua suihkussa puolisoni piipahti kellarissa. Hän havaitsi pannuhuoneen lattialla vettä. Lattiakaivosta oli lirunut pienehkö määrä yli.

Tässä vaiheessa saagaa olisi jo pitänyt tajuta taustalla soivien viulujen uhkaavat dissonanssit, mutta sen sijaan jatkoimme elämäämme. Kävin silloin tällöin tsekkaamassa lattiakaivon, eikä uutta vettä kellarin lattialle lirunut. Horisontissa pimeys kasvoi, mutta me elimme eteenpäin hobittimaisen huoletonta elämäämme. 

Lauantai. Tyttären kaverisynttärit. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tahmaisia käsiä, muovikrääsää, pullonpyöritystä, Lidlin kokista, ongintaa, anafylaktisia shokkeja. Bileet jatkuivat vielä kaupungilla lastenkonsertilla, jonne piti lähteä kiireellä.

Kotiin palatessamme tyttäremme totesi, että vessan hana oli jätetty valumaan. Tyypillistä pikkuvieraiden sähläystä. Kuka nyt jättää hanan auki vessasta lähtiessään? No tämänpä blogin kirjoittaja. Älkää kysykö miksi. Housujen sepaluksen muistin sentään sulkea. Sen verran lamppu tällä samalla ajatusten Mätäjoella kuitenkin syttyi, että kävin tsekkaamassa kellarin. Ja lattialla oli vettä.

Hieman kirkkaampi lamppu syttyi (ei nyt silti kauhean kirkas) ja kurkkasin pihamme tarkastuskaivoon. Ja kappas kappas kappas kappaska ppaskap paskappas! Sinnepä oli noussut kivasti viemärinestettä, kun se yleensä on tyhjä ja kuiva.

Seuraava lamppu syttyi (valon nopeus on suhteellinen, kuten huomaatte) ja päättelin viemärin olevan tukossa tonttimme tarkastuskaivon ja tonttimme rajalla sijaitsevan  kaupungin viemäriliitoksen välillä. Nopea johtopäätös: olemme romahduksen rajalla, vessanpönttöjen kannet teipillä umpeen, kielto valuttaa vettä viemäriin, vinkki puskapissailun eheyttävästä vaikutuksesta ja käsky käydä vääntämässä tortut kaupunginkirjaston vessassa. Oli lauantai-ilta kuuden maissa. 73 prosenttia putkimiehistä on tuohon aikaan illasta jo putkassa.

Soitto kaverille, joka on putkimies, rumpali ja kummisetä jumalan arvosta. Mitäpä muutakaan tekemistä hänellä olisi ollut kuin piipahtaa rassaamassa tukkiutuneita viemäreitä. Hommiin päästiin ennen iltakahdeksaa. Kahden miehen ja yhden pikkumiehen voimin runksuteltiin rassia viemäriin ensin tontin rajalta kaivon kautta, sitten keskeltä tonttia tarkastuskaivosta ja vielä uudelleen tontin rajalta. Ei mitään. Kunnes…

Jessus! Ryöppy! Tulva! Ruskea Niagara! Vihapuheen Tonava! Donald Trumpin verenkierto! Sote-uudistus!

Kävimme Stingin keikalla torstaina. Se oli mainio, suorastaan erinomainen. Äänentoisto pelasi todella mallikkaasti, Sting lauloi huikeasti, vaikka on jo 413-vuotias ja kaikin puolin keikka oli mitä viihdyttävin. Mutta palkinto tämän vuoden sykähdyttävimmästä ilmiöstä menee viemäristä ryöppyävälle paskalietteelle. Oikeasti. En tiennyt voivani tuntea sellaista iloa katsellessani ruskean liejun roiskumista. Sitä on vaikea kuvailla, se täytyy kokea. Ja toisaalta, toivottavasti sitä ei joudu kokemaan.

Ryöppy jatkui. Ja jatkui. Se saattoi kestää puoli minuuttia. Tai puoli tuntia. Vaikea sanoa - jöödin lisäksi ryöppysi myös adrenaliini. Mutta kuten Nietsche aikoinaan sanoi: “Kakkaa pukkaa”.

Kuten kaikki riemu, ryöppykin tyrehtyi aikoinaan. Jäljelle jäi hitaasti laskeva pulssi ja tyhjä olo. Paskakeikka, mutta tulipahan tehtyä. Jäljellä oli vielä jälkihoito. Päästimme vettä viemäriin ja vedimme pönttöä kuin suomalaisturisti ruotsalaisessa vessassa: Titta!

Universumi oli kuitenkin käsikirjoittanut tähän saagaan vielä yllätyksen. Uhkaava patarumpujen kumu voimistui, kun kurkkasin pihamme tarkastuskaivoon: elämännesteen virta viemärin pohjalla oli pysähtynyt ja lietteen pinta alkoi uudelleen nousta…

Voipunut katse silmissämme ja kasvava pelko sydämissämme tungimme rassin vielä kerran tontin rajalta kaivoon. Hetki runksuttelua ja jessus uudelleen! Ryöppy uudelleen! Unkarin hallitus! Anne Bernerin uudistukset! Pietarin trollitehtaan sielu! Suurperheen norovirus!

Viemäristä tulvi yhtä valtaisa ja piiiiiiitkä ryöppy yhtä ruskeaa lientä kuin äskenkin. Hämmennyksensekainen riemukin oli samaa kuin äsken. Ja ehkä myös epämukava tietoisuus siitä, että “toi kaikki on meidän perheestä” (huom. sana on siis perhe).

Amatööriputkimiehen teoria: ensimmäisestä ryöpystä oli samalla myös alkanut jäädä uutta sakkaa putken tukoskohtaan. Kaikki björdendööl ei ollutkaan päässyt ulos, vaan patoutunut uudeksi tukokseksi. Mikä tukoskohta ikinä sitten onkaan: alkuperäisen betoniputken pala, putkeen tunkeutunut puunjuuri, Paavo Väyrysen ehdokkuusilmoitus vuoden 2044 presidentinvaaleihin. Kalenterissa on nyt kuukausittain toistuva muistutus tsekata tarkastuskaivo.

Siinä sitä oltiin. Jangtse-joen vuosivaluman verran jöötimössöä oli saatu turautettua tuhdimpiin putkiin. Ja mikä parasta / pahinta: olimme niukin naukin säästyneet melkoiselta kellarikatastrofilta. Nyt liete jatkoi iloisena virtana kohti kaupungin laitoksia, eikä kuplinut ja höllynyt kylppärimme ja pannuhuoneemme lattialla. Lähellä ei lasketa.

Iso, ruskea, höyryävänlämmin kiitoshali putkimiehellemme!