Näytetään tekstit, joissa on tunniste ghost. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ghost. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. huhtikuuta 2022

Kevään romuja - ja viiksikarvoja



Kun palasimme pääsiäisen vietosta Pohjanmaalta, tajusin, että asumme tosiaan puisessa talossa. En ollut pitkään aikaan enää haistanut puun tuoksua, mutta tuolloin kotiin tullessamme nenä poimi taas tutun hajun. Onneksi se ei ollut mitenkään epämiellyttävä.


Rakkaassa puretussa kodissammehan oli ongelmana melko pinttynyt vanhan talon haju, joka tarttui vaatteisiin. Minua tämä ei haitannut, sillä olihan se joka tapauksessa parempi haju kuin mikä minusta muuten lähtee. Puolisoni Seija Ala-Kautta sen sijaan kärsi minua enemmän. No, pääsipä kärsimyksistään, kun pääsimme uuteen kotiimme. 


Riittääkö tontin siivoamiseen, jos odottaa, kunnes kaikki puu on lahonnut?

Kärsimyksistä pääsemisestä puheen ollen, vedin letkut irti - tosin vain piharakennuksen ja talon kylmävesiputkien saattolämmityskaapeleista. Säät alkavat olla vapulle tyypilliseen tapaan enää sen verran vähän pakkasella, että pelkoa putkien jäätymisestä ei taas hetkeen ole. Muistan varmaan kytkeä töpselin seinään, kun putket talvella jäätyvät.


“Rakkaassa puretussa kodissammehan oli ongelmana melko pinttynyt vanhan talon haju.”


Vapun takatalvesta huolimatta lumetkin ovat jo lähes päässeet sulamaan pihasta. Samalla paljastui, että puutavaraa on vielä aika paljon. Polttopuuksi sitä on talon alla metsän päädyssä, mutta erilaista lautaa, paneelia ja lankkuakin on vielä sen verran, että eiköhän noista ainakin talon ja maan väliset rimoitukset saada aikaan. Koetimme hieman siivoilla tonttia ja siirrellä lautaa uuteen paikkaan, jotta ne olisivat mahdollisimman hankalassa paikassa, kun niitä tarvitaan.


Etualan laudat siirrettiin taka-alalle, taka-alan laudat etualalle ja rahat veroparatiisiin.

Kattohommat eivät ole edenneet, eivätkä etenekään, ellemme ole itse aktiivisia. Vastaavan mestarin sain kiinni runsas viikko sitten torstaina. Oli puhe, että tavataan putkispedejen kanssa tontilla ja katsotaan, miten paljon vielä on pielessä, ja mitä kaikkea vielä pitää tehdä. 


Puoleentoista viikkoon en ole vastaavasta kuullut. Ehkä sitten ensi viikolla. 


Mutta tää onkin premium!

Kävin pitkästä aikaa kaatopaikallakin. Koska kaatopaikkamaksuissa on siirrytty tilavuusmitoitukseen painon sijasta, keikka tuli aiempaa kalliimmaksi. Kevyttä hötöshaibaa ei siis enää kannata kaatopaikalle kuskata, vaan se kannattaa jatkossa heitellä metsiin ja tienvarsien molokeihin. Styroksit voi tarjoilla lasten synttäreillä popparien seassa. 


Herkkä kompositio teoksessa "Kaikkee paskaa shittii".

Kamaa roskalavoille lastatessamme kaatiksen työntekijä totesi, että minulla on peräkärryssä salamatkustajia. Ja toden totta: kolme pientä nappisilmää vipelsi peräkärryn laitoja, oletettavasti maisemanvaihtoa säikähtäneinä. Jossain jätesäkissä oli varmaan ollut leppoisa talvehtimis- ja poikimispesä hiiriperheelle ja nyt olin kuskannut perheen lapset vaihto-oppilaiksi naapurikaupunkiin. Sori. 


Wilburin reisilihaksista ei riittänyt räjähtävää ponnistusvoimaa hyppäämään laidan yli.

Kun tyhjässä peräkärryssä oli enää hiirisisarukset, ajoin auton kaatopaikka-alueen ulkopuolelle, työnsin peräkärryn metsän laitaan, avasin perälaudan ja hiiret hyppäsivät viettämään villiä nuoruuttaan. Siellä jossain HOASin (Hiirten opiskelija-asuntosäätiö) kämpässä ne nyt viettävät haalarit päällä vappua vatsat sekoittavaa kotiviiniä hörppien. Loppuillasta laulavat Aikuinen hiiri -kappaletta sillai postmodernin ironisesti. 


Jöns-Bertil papanoi hädissään, kun mutsin huudot hiipuivat vähitellen kunnanrajan lähestyessä. 

Pikkuisen kyllä kirpaisi, kun tajusin, miten paljon edelleen on kesken. Kun ei yyyyyyyhtääääääään kiinnostaisi enää tehdä yhtään mitään. Haluaisin ihan vaan maata terassilla tai sängyssä, lauteilla, ojassa tai ihan vaan maata. Yyyyyyyyyyhtääääääääään ei nappaisi maalata, tehdä pihaa tai tehdä rimoitusta. Tai edes maksaa sen tekemisestä. Sentään paria hirsiseinän pulttia sain kiristettyä. Eikö se nyt piisaa?


Painuu painuu. Kuha ei ihan helvettin.

Ai niin, teinhän minä toisenkin sankariteon: vaihdoin piharakennuksen Yale Doormaniin (suomeksi sähkölukkoon) patterit. Ne olivat gürvähtäneet, ja yllättäen peruskuusiokoloavaimet eivät olleet patterin suojakannen avaamiseen sopivia. Lopulta sopiva koko löytyi moffalta saamastamme Bilteman ruuvinkärkisarjasta. 


Tartteeko sitä uusia pihakalusteitakaan hankkia. Siellä ne säilyi ihan hyvinä lumen alla.

Ikeismini nousi uudelle tasolle, kun kävin kahdessa Ikeassa kolmeen kertaan vuorokauden sisällä. Ajelimme tyttäreni Perintörinsessan kanssa Kauniaisiin hakemaan (taas vaihteeksi) Vallentuna-sarjaan täydennystä. Vantaan Ikeassa vedimme ensin pohjalle kaffet ja Espoon Ikean löytönurkasta löysimme Omskärelse-leikkuulaudan ja pojalleni Nonstopposille bambuisen Slemrumpa-pöydän.


Int' hade vi tid att besöka Ikea i Tammerfors. Sexton också!

Olisin halunnut toteuttaa pakkomielteeni käydä kahdessa päivässä kolmessa eri Ikeassa neljä kertaa, mutta aikataulumme Tampereella oli liian tiukka ja katsoimme tärkeämmäksi ehtiä katsomaan Ghostin keikkaa kuin päästä penkomaan löytönurkkaa. 


Vallentunaa löytyy ihan saatunasti.

Ghost oli muuten hyvä. Törkeän hyvä. Hyvähyvähyvä. Jättebra. Kasarivaikutteita. Hienoja melodioita. Ihq laulaja. Kivaa huumoria. Light-satanismia. Peruskombo.


Härregud va' han rörde sig så smoothly och sjöng som en beibe.

Viime aikoina on kyllä ollut pohdinnassa sekin, onko minulla enää rahkeita kirjoittaa blogia. Mistä tässä kertoisi? Grillailuista? Siitä, että enää ei tapahdu paljoa eikä nopeasti. Tuleeko blogin uudeksi nimeksi Tantraksa? Jäänkö eläkkeelle kaikkeni antaneena? Tai edes antaneena?


Emmätiä. Tiäksä?



“Tajusin, että asumme tosiaan puisessa talossa.”