Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terveysilma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terveysilma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. heinäkuuta 2023

Velco-korvausilmaventtiili - happea saunaan



Jos minulla olisi supervoima, se olisi hajoilu. Tätä supervoimaa minulla ei ole ollut aina, mutta raksaproggiksen myötä se on vähitellen kasvanut minussa kuin kryptoniittikertymä Teräsmiehen berberissä. 


Berberiä täytti esimerkiksi, kun IV-luthorimme asensivat jokaisen jonottajan toiveämpärit tuloilmaventtileiksi. Kauhunhuutoni kiirii kaikuna edelleen jossain pakistanilaisessa vuorensolassa. Luulisi, että EU:n asetus silmävaarallisista epäesteettisistä objekteista kontrolloisi tällaisten ympäristökatastrofien oksen asentelua, mutta eivätpä meidän IV-banemme muutenkaan vähästä hätkähtäneet. Lautalattialle valuva vesikin on heille arkipäivää. 


Puolisoni Seija Ala-kautta valitsi kyllä verhojen värisävyt, mutta ei hirsiseinästä penetroituvaa pyllypömpeliä. Pömpelin narukin on kuin virtahevon hammaslankaa.

Tällä tragedialla oli kuitenkin onnellinen loppu, sillä prinssi nimeltä Velco (vähän kuin Nico, mutta tämä ei polta tupakkaa kutosluokalla takapulpetissa) karautti ratsullaan apuun. Peppupömpelit lensivät kaaressa varastoon ja tilalle tulivat linjakkaat, äänenvaimentimella ja termostaatilla varustetut korvausilmaventtiilit. Meillä kun on painovoimainen ilmanvaihto, niin esimerkiksi äänenvaimennuksella on aika iso merkitys, kun seinään porataan eskarilaisen mentäviä reikiä. 


“Kauhunhuutoni kiirii kaikuna edelleen jossain pakistanilaisessa vuorensolassa.”


Talon puolelle vetelin venttiilit itselleni tyypillisen harkinta-ajan (reilu vuosi) jälkeen. Sauna sen sijaan odotteli omaansa. Tänä keväänä sain sinnekin vetäistyä Velcon ja nyt itselleni tyypillisen harkinta-ajan jälkeen (niukka puoli vuotta) tein siitä tämän blogipostauksen. 


Nukkuva lapsi, virtaava vesi ja Velcon korvausilmaventtiili: kolme asiaa, joiden katselemiseen ei väsy. (san. Reino Melismaa) 

Itse asiassa Kodotus-blogin viestintäimperiumi laajenee tämän postauksen myötä kohti uutta mediamuotoa. Tein nimittäin ihan videon! Kyllä. Liikkuvaa kuvaa! Sen kesto on muutama minuutti, joten 2000-luvulla syntyneille video pitäisi toki jakaa 17:ksi tiktoki:ksi. Meillä ennen sotia syntyneillä ehkä keskittymiskyky riittää katsomaan koko kolmen minuutin videon ilman että välissä influensserin tarttee tanssia viraalia mainostanssia. 


Siispä. Tadaa. Siis klikkaat siitä keskeltä kuvaa punaisella pohjalla olevaa valkoista nuolta sillä "hiirellä":



Kunhan harkinta-aika oli ohi, itse asennus oli sangen nopea. Reikä oli seinässä valmiina ja se oli jopa oikean kokoinen. IV-pingviinit olivat asentaneet reikään ihan peruslautasventtiilin, joka nyt sinänsä kyllä täytti tehtävänsä. Velcon etuna oli kuitenkin äänieristys, säätyvyys sekä se, että saunan puolelle ei lautaseen kondensoidu vettä. 


“Kodotus-blogin viestintäimperiumi laajenee tämän postauksen myötä kohti uutta mediamuotoa.”


Mielenkiintoinen yksityiskohta videossa on, että IV-kissanaiset olivat löytäneet jostain kymmenen vuotta vanhaa sinistä putkea, jota asensivat seiniimme. On toki hienoa, että hemmot ajattelevat ekologisesti ja kierrättävät kaiken, mutta toisaalta samat hemmot kierrättivät loskan katoltamme vedeksi lattiallemme. On ne kultia. 


Ainoa oikea äänenvaimeniin on sellainen, jossa on karvaa ja se yskittää. Toimii erinomaisesti pyllypömpelin kanssa. Ja vain pyllypömpelin.

Nyt kun käyttökokemustakin uudesta Velco-korvausilmaventtiilista saunassa jo on, en keksi siitä mitään pahaa sanottavaa. Ilmaa tulee, venttiili säätyy ulkolämpötilan mukaan, eikä sieltä kurki IV-arvuuttajia. Helppoa kuin hengittäminen, sanoi IV-jokeri, kun mummolta happiviikset pölli.


Neljä vuotta sitten 2019


Sitä oli neljä vuotta sitten 20 vuotta nuorempana melkoinen optimisti. Uskoin itseeni. Kaikki oli mahdollista. Luulin jopa osaavani suunnitella talon


“Jos minulla olisi supervoima, se olisi hajoilu.”


Ja jestas, meidät niin ihanan monesti tielle jättänyt munakuuppammekin tuli hankittua jo neljä vuotta sitten. 


Kolme vuotta sitten 2020


Sitä oli kolme vuotta sitten 40 vuotta nuorempana melkoinen optimisti. Uskoin itseeni. Kaikki oli mahdollista. Luulin jopa, että rakennuslupa voidaan myöntää. 


Tuodaan tähän väliin vekkulia tunnelmaa suodatintonttujen hippelishyppelis-tanssilla.

Siskoni sen sijaan on ihan erilainen rakentaja, nimittäin fiksumpi. Se kun meni mökkikauppaan ja sanoi, että “me otettais tollainen, laittakaa siihen joku kiva väri”. Ja kappas seuraavana päivänä niillä oli sauna lämpimänä ja mummo kutoi sukkaa kiikkustuolissa. 


Kaksi vuotta sitten 2021


Sitä oli kaksi vuotta sitten 70 vuotta nuorempana melkoinen optimisti. Uskoin itseeni. Kaikki oli mahdollista. Luulin jopa, että suomalaiset pystyttäjät pitävät minkä lupaavat ja että kyllä miehen sanaan voi luottaa ja ne ulkomaalaset on kyllä semmoisia ja yrittäjällä on vaikeeta. 


Tähän kuvaan mannermaista fiilinkiä tuo tämänhetkinen tuija-aitamme.

Salaperäinen kerrostalokakkija piristi iltojamme vuokra-asuntomme saunassa. Ah näitä muistoja.


Vuosi sitten 2022


Sitä oli vuosi sitten 140 vuotta nuorempana melkoinen optimisti. Uskoin itseeni. Kaikki oli mahdollista. Luulin jopa, että kun on muutettu, niin huolet on ohi. Hihi. Mutta sentään välillä päästiin jo uutta kotia sisustamaankin, esim. lasisilmillä.



“Nyt kun käyttökokemustakin uudesta Velco-korvausilmaventtiilista saunassa jo on, en keksi siitä mitään pahaa sanottavaa.”


* Tuotteista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan, mutta kyllä näitä venttiilejä voisi ihan muutenkin kehua.

torstai 27. huhtikuuta 2023

Blogin synttärit - pihalla ja terassilla


Blogi täytti neljä vuotta. Kovin juhlallisin menoin en tätä merkkipäivää huomannut juhlistaa, kun en itse asiassa huomannut koko asiaa. Se tapahtui maanantaina 24.4.2023. Oikeesti hei kamoon beibi, neljä vuotta. Ja mitä tässä ajassa on tapahtunut? Ei paljon mitään. Lue vaikka ite. Blogin osoite on kodotus.blogspot.com jos et ole vielä sinne eksynyt.


“Oikeesti hei kamoon beibi, neljä vuotta.”


Mutta listataan nyt tähän vielä blogin nelivuotispäivän juhlallisuudet. Pyöräilin töihin. Töiden jälkeen oli vartin etäpalaveri. Join kotona kahvin. Kävin puolisoni/kanssavelalliseni Seija Ala-Kauttan kanssa ostamassa simaämpärin. Kävimme saunassa. Otin iltalääkkeen. Jos nämä eivät ole bileet, niin sitten jotkut muut ovat. Saa nähdä, onko blogi hengissä enää viisivuotissynttäreillään. Talo ei ainakaan ole vielä tuolloinkaan valmis.


Pihasuunnittelija piipahti


Hemmetin lumi, kun menee sulamaan. Ei voi vedota talveen ja horrostaa tässä maakuopassa, jota kodiksi kutsutaan. 


Puolisoni Seija Ala-Kautta oli pidempään toivonut konsulttiapua pihan suunnitteluun. Minusta asfaltti ja tekonurmi ovat ratkaisu kaikkeen. Ukrainan sodassa tarvitaan ehkä lisäksi vielä orapihlajaa. 


James Bond: Kun liuskekivi ei riitä

Seija kuitenkin hyrisi tyytyväisyyttään. Pihahenkilö tajusi alkuun kehua taloamme ja piharakennustamme (pilttuu? / karsina? / ometta?) ja sitten ehdotella kasveja, jotka istuvat perinnepirkko Seijankin aatemaailmaan. Olennaista oli rajata naapureiden autokatos ja siellä tapahtuva puuhailu näkymättömiin terassimme suunnasta sekä tietysti istutella kaikenlaista nahkealehtistä känsävääräkästä Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkan ökykellon kokoiselle tontillemme. 


“Asfaltti ja tekonurmi ovat ratkaisu kaikkeen.”


Seija ja tuija eivät ole ystäviä. Naapurit huputtelivat kevään tultua omaa tuija-aitaansa päivittäin yhteensä tuntikausia ja se ei oikein vastaa käsitystämme vaivattomuudesta. Mutta kun kuulimme kaikkien havuaitojen vaativan ensimmäisinä vuosinaan vastaavanlaista paapomista, aloimme kuitenkin kääntyä tuijien kannalle. Niistä saa ainakin riittävän tuuhean ja korkean aidan aikaiseksi. 


Viimeiset neljä vuotta on huvituttanut lähes taukoamatta.

Muita ehdotettuja kasveja olivat alppiruusut, kirsikkapuu sekä pihlajat. Pohdimme myös liuskekivien sijoittelua. Omistamamme ojan eteen en halua tehdä yhtään enempää kuin on pakko, se maksoi muutenkin jo tarpeeksi. Jotain röyhynärväkettä sinnekin kai pitää istutella. Mitään yksityiskohtaista suunnitelmaa ei käyntiin sisältynyt, mutta Seija oli tyytyväinen ja se on enemmän kuin minun seurassani.


Tuulahdus Kevätmessuilta


Osallistuimme Kevätmessuilla muuan firman arvontaan ja Seija pääsi samalla heidän postituslistalleen. Lafkan somevastaavalla meni vähän cc ja bcc sekaisin, joten Seija sai reilun kuudenkymmenen muun arvontaan osallistuneen yhteystiedot ei voittoa / ingen vinst -meilin kaupanpäällisenä. 


Tämäkin olisi toiminut meidän ja naapurien välissä, mutta en saanut kannettua tätä ulos Messuhallista.

Ja sittenhän siinä kävi niin, että Tuula kuulkaa voitti sen arvonnan! Ja sitten Tuula laittoi kaikille muille osallistuneille viestin, jossa luki näin:


Pitääkin laittaa Tuulalle (ja muille 68:lle) meili ja kysyä, saiko Tuula mullan säkkiin.

Ajattelin kutsua kaikki muut listan ihmiset juhannuksena meille. Voitaisiin grillata ja Tuula voisi kertoa, mitä aikoo multaan istuttaa. Ehkä tuosta porukasta voisi kysellä myös lapsenvahtia, kääretorttureseptejä sekä vinkkejä syfiliksen itsehoitoon. 


Uusi kahvinkeitinZZZZZZZZZZZZZZzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz


Seija Ala-Kautta päivitteli paikallisen Fida-kirpparimme hintoja. Kupanruntelema kaffinkeitin maksoi yli kolmekymppiä. Mukaan sai edellisen omistajan plakkia, tukisukan ja ekseeman. Sen sijaan Vantaan kierrätyskeskuksesta tärppäsi paremmin: kympillä löytyi pieni ja suhteellisen söpö (kuin minä 80-luvulla) keitin. Eikä mikään tahansa keitin, vaan ihan pedagoginen sumpinlutkutin.


Reikä ylhäällä, johto alhaalla, sähköisku matkalla.

Tässä OBH Nordican (on muuten iskevä nimi brändillä) keittimessä on nimittäin vesisäiliön yläosassa reikä. Jos siis ahnepossufiiliksissään intoutuu täyttämään keitintä liikaa, se lorottaa opetuksena ylimääräiset nesteet pitkin runkoa (kuin minä Juhon ja Terhin bileissä) ulos. Eikä siinä vielä kaikki: vesi valuu suoraan sähköjohdon päälle ja siitä kuulkaa muutaman säkärin jälkeen tyhmempikin oppii. Yhdestoista käsky: Älä ylitäytä. 


Terassistentti


Otsikko ei tarkoita mitään, mutta sitähän tämä blogi on ollut koko olemassaolonsa ajan. Tässä kohtaa muuten muistin, että koskakohan julkaisin ensimmäisen blogipostauksen ja totesin blogin olevan neljä vuotta ja kaksi päivää vanha. 


Ensimmäinen yhteinen asuntomme oli kaksi neliötä suurempi kuin nykyinen terassimme.

Katettu terassi oli erinomainen valinta. Ja onneksi vielä hieman suurensimme sitä viime hetkellä. Talvella terassille on hyvä jemmata ruokaa viileään ja terassin päätyyn polttopuita vähän pienemmän matkan päähän puuhellasta. 


“Muutaman säkärin jälkeen tyhmempikin oppii.”


Nyt nostimme terassin houkuttelevuusastetta vielä hieman ja ostimme sille rottinkisen riipputuolin, laitoimme voimistelurenkaat ja toimme iänikuisen mutta ihan laadukkaan futonin opiskelija-ajoiltani löhöpediksi. 


Perintörinsessa testaa, tuntuuko herne persiin alla.

Varsinainen terassin ruokapöytä on vielä varastossa, joten hattarahommiin hankkimani pienehkö taittopöytä on toistaiseksi palvellut ruokapöytänä. Kun Seija vielä intoutui siivoamaan terassin, niin kyllähän tuolla kelpaa kesä röhnöttää. Postilaatikolla ehkä käyn, muuten lähinnä keskityn haisemaan futonilla ja huutelemaan rivoja fasaaneille. 


Suodattimenvaihdon velcokerroin


Olen pettynyt. Luulin, että meillä päin on maailman kirkkain taivas ja maailman puhtaimmat veet. Ei vissiin olekaan. Ojastamme ei kannatakaan ottaa kahvivesiä ja ilmassakin on muutakin kuin typpeä ja happea. 


IV-ismomme asensivat meille joulukuussa 2021 ihmeelliset staalon pakarapahkat seiniin. Ne olivat sellaista häiriintyneen impressionistin psykoosiosastoa, että huusin apuun Terveysilma oy:tä. Saimme seiniimme Velcon korvausilmaventtiilit, jotka olivat aiempiin örkkeihin verrattuina seksyt kuin Galadriel suihkussa. 


Eppu-peppusen takana on iloinen lasivillaylläri.


Ensimmäisenä asensin venttiilit tärkeimpiin huoneisiin - olohuoneeseen ja makkariin. Piharakennus sai omat venttiilinsä myöhemmin ja nyt sain aikaiseksi poistaa myös eteisen rektaalituuban ja laitettua siihenkin Velcon VT-125 termostaattiventtiilin äänenvaimentimineen ja suodattimineen. 


“Galadriel suihkussa”


Niin, se ilmalaatu. Ajattelin, että kai sitä nyt pitää esittää jonkinlaista talon miestä ja vaihtaa venttiilien suodattimet, vaikka varmaan se on yhtä turhaa kuin peruskoulu. Vaan eipä se ihan yhtä turhaa ollutkaan. Venttiilissä ei ollut enää juurikaan puhtaanvalkeaa nöyhtää näkyvissä, vaan värisävy oli keravahkon harmaa. Vaihtoon meni, sano entinen ukko, kun fitnesskissa Nigeriasta yhteyttä otti.


Uusi Paavi on valittu!

IV-ullat tekivät vielä viimeisen källin, kun eteisen puuppatulppaa poistaessani sen äänenvaimentimesta, tai siis “äänenvaimentimesta”, tarttui lasivillatikkuja sormeeni. Ei tuntunut kivalta. Keuhkoissa ne olivat paljon mukavampia. 


Neljä(!) vuotta sitten 2019


Historian siipien esirippu repesi, kun blogosfääriin turahti Kodotus-blogin ensimmäinen verbaaliryökäys. Eipä noista ajoista mikään ole muuttunut, paitsi että olen vanhentunut 37 vuotta.


Kolme vuotta sitten 2020


Eipä tuolloinkaan isoja tapahtunut. Mitä nyt joku korona muutti maailman ja me ostimme talon. Tai siis hirret. Saimme myös esimakua siitä, kuinka paljon kaikkea pitää suunnitella ja kuinka paljon niitä suunnitelmia pitää sen jälkeen muokata, kun ulkoportaista tuli noottia


Jotkut asiat eivät näköjään muutu.

Ja aika hassua: keittiömme näyttää pitkälti siltä, miltä se näytti blogipostauksessa siltä ajalta, kun talomme seinät kasvoivat vielä sysmäläisessä metsässä. Ja kun hermo menee autokatokseen, on helpointa pistää autokatos palamaan.


Kaksi vuotta sitten 2021


Olimme irtolaisia. Naapuri (R.I.P.) kävi taas jupisemassa. Timpurit tekivät kolme kuukautta putkeen hommia. Koronasulun takia paluu kotimaahan olisi jämäyttänyt heidät sinne epämääräiseksi ajaksi. Nyt kuitenkin koti-ikävä ajoi timpurit kotiinsa, ja se visiitti kestikin jonkin aikaa. 


Vuosi sitten 2022


Kävimme näillä messuilla. Ja sitten kävimme näillä messuilla. Kirjoitin myös toooooooosi hauskan postauksen pääsiäisen vietosta raksa-alalla. Oonkohan mä omasta mielestäni yhtä hauska vielä vuodenkin päästä?



“Blogi täytti neljä vuotta.”


lauantai 21. toukokuuta 2022

Velcoja perimässä - venttiili-iloa



Pyllytötterö. Ämpärimuovipukama. Mökkipökäle. Tyhmällä venttiilillä on monta nimeä. Nyt pastorska Lovelace sieltä lankojärveläisestä uppopumpusta kysyy, että mistä venttiileistä se tämä elämäntapaurputtaja nyt taas avautuu. No kuulkaas pastorska niistä, jotka IV-siffredit meiltä kysymättä kuksivat seiniimme tuossa ennen joulua.


Elleivät silmäni olisi jo muutenkin kaihin, iriitin ja talitiaisten runtelemat, niistä valuisi verta joka kerran, kun katseeni osuu noihin Kremlin töötteihin. Itse asiassa tässä juuri männäpäivänä totesin, että ainakin olohuoneen molokvistin IV-holmesit onnistuivat asentamaan vielä vinoonkin. 


“Mökkipökäle”


Mutta putinin sielunmustan pilvenkin reunalta pilkottaa nyt valoa. Kävin nimittäin hakemassa uusia korvausilmaventtiilejä Terveysilmasta. On niinku nimittäin pikkasen eri tasoa sekä ulkonäöltään että toiminnaltaan nämä Velcot. Otetaan ensin ulkonäköä havainnollistava kaavio:



Innolla odotan myös Velcojen äänenvaimennuskykyä. Sitähän meidän piti selvittää jo lupahakuvaiheessa rakennusvalvonnalle. Ymmärrän toki, että lauantaiaamuna klo 5.55 etäisesti koiraa muistuttavan luomiskertomuksen jakojäännöksen räkytykseen ei auta kuin rankkuri tai TNT. Mutta jos edes sen viiltävimmän terän saisi tuon evoluution perskarvoituksen evankeliumista taitettua. 


Alla olevassa kuvassa on rinnakkain Velcon äänenvaimenninputki ja -kiekko sekä IV-jeremyjen Iloa elämään lasivillasta -kurssin lopputyönä askartelema laaman paksusuoli. Sori laamat, oli ilkeästi sanottu.


Vasemmalla Velco, oikealla melco heicco esitys.

IV-ferrarat toki ajattelivat meidän parastamme tarjotessaan meille herkkupömpeleidensä myötä mahdollisuuden saada kodissamme siedätyshoitoa siite- ja muulta pölyltä. En kuitenkaan pane pahakseni sitä(kään), että Velcoihin saa kunnon suodattimet.  


Kaikkia herkkuja. Suodatin on tuo messukasukan näköinen valkoinen kangas.

Itse prosessin kuvaus oli seuraavanlainen:


Hyppäsin autoon. Enkä mihin tahansa autoon, vaan rrrrrrrrrrrrranskalaiseen rrrrrrrrrrrraksa-autoon, JOKA MENI KATSASTUKSESTA LÄPI PARI VIIKKOA SITTEN!!! Ajelin Terveysilman Domestic Distribution Hub and Centre of Southern Finland Logistics -mestaan (lausutaan Konala). 


“Iloa elämään lasivillasta.”


Sitä on elämänsä varrella kuolannut erilaisten asioiden perään: karkkien, lelujen, kitaroiden, naisten, vespojen, sup-lautojen ja nyt tuloilmaventtiilien. Siis katsokaa nyt, oliko vähä pähee näky:


Tällaista herkkukaappia en ole nähnyt sen jälkeen, kun mummulta kiellettiin uraniumin nuuskaaminen.


“Elikkä mulle tulis noi venttiilit numero 7, 32, 95 ja 103. Ja extravalkosipuli.”


Lastasin Terveysilmalta neljä paffilaatikollista venttiileitä ja muuta tarvittavaa tilpehööriä rrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton kyytiin ja autoanikin tasaisemmin hyristen ajelin tyytyväisenä kotiin. Toki Ikean kautta, koska se oli matkan varrella. Tai nyt oli, kun ajoin sitä kautta.


“Lausutaan Konala.”


Itse venttiilit asennamme vasta, kun olemme keskustelleet IV-saarien (tai oikeammin LVI-firman) kanssa, kuka venttiilit asentaa ja onko IV-northeilla tähän(kään) hommaan kompetenssia. Melkein kutittelisi asennella nuo itse, kun oikean kokoiset reiät kuitenkin on seinissä jo valmiina. 


Piti laittaa kamerasta panoraamamoodi päälle, jotta kaikki kiva mahtuisi samaan kuvaan.

Vaikka kukaan ei koskaan missään olekaan kärsinyt yhtä paljon kuin me, niin nyt en voi valittaa. Kunhan nuo uudet korvausilmaventtiilit saadaan seiniin ja nykyiset takaisin sinne paviaanin hanuriin, mistä ne tulivatkin, niin ollaan taas pieni askel lähempänä mahdollista mielenrauhaa. 


Päätän tähän ennen kuin alan kuulostaa lähes valoisan positiiviselta. Sitä tämän blogin brändi ei kestä. 



“On niinku nimittäin pikkasen eri tasoa sekä ulkonäöltään että toiminnaltaan nämä Velcot.”