Kesäkertaus - (miten) niin myöhässä

Miten tässä nyt näin kävi? Taas tarttee vetää jalkaan villahousua ja alkaa skrapata rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton tuulilasista huurretta. Ja justhan vasta juhannuksena vaihdoin lyhyet kalsarit. Sain vaihdossa kolme ongenkoukkua ja Matin ja Tepon parhaat. Se oli sinkku. 

Koetan kuitenkin katsoa kiitollisena kulunutta kesää, vaikka kukaan missään ei koskaan olekaan kärsinyt yhtä paljon kuin me. Ja koska kaikki molemmat lukijani siellä kiehnäävät kuullakseen tapahturmarikkaasta kesästämme, niin täältä pesee - ici il y a le laundromat. 

Että se piha niinku, onko se nyt niinku?

Ei. Seuraava kysymys.

Ei

Ei

Sanonkomämissä sulla on tuija-aita.

Olitte kuulemma Tallinnassa, että niinku miksi?

No muuten vaan. Olen käynyt nyt kolme kertaa Tallinnassa lasteni kanssa vuorotellen - kerran Nonstoppolosin ja kaksi kertaa Perintörinsessan kanssa. Olemme ottaneet polkupyörät mukaan, mikä on ollut aivan nerokas ratkaisu. Lapsen kanssa liikkuminen on todella näppärää ja nopeaa ja paikasta toiseen pääsee aivan eri tavalla kuin kitisevän skidin kanssa kävellen. 

Helppoahan se Tallinnassa on, kun on ollut tuhat vuotta aikaa odotella piharakentajaa.

Olimme Tallinnassa kolme yötä, emmekä puuhanneet mitään kovinkaan ihmeellistä. Pääsin maistamaan bobateetä. Se oli parempaa kuin oletin, muistutti sammakonkudun hörppimistä ojasta lapsena. Silloin ei ollut vielä proteiinipatukoita. Kiertelimme kirppareita ja kävimme ostamassa askartelutaitoiselle ja -haluisalle tyttärelleni helmiä. Söimme liian usein liian isoja annoksia. Syksyllä osuimme menomatkalla aikamoiseen myräkkään, joten tällä kertaa oli helpotus, kun Tobleronet eivät joka aallolla heittäneet tax freen hyllyillä volttia. 

Suppailitteko, häh?

Vähän juu. Kahdeksan kilometrin pätkä Mustijokea veljen ja tämän pojan kanssa. Oli hienompi pätkä kuin osasin kuvitella, sää oli alkukesän tappohelteinen ja emme olleet fiksusti ottaneet evääksi kuin Lidlin dominokeksikopioita. Tai kai se dominokin on Oreo-kopio. Sentään vettä oli riittävästi, ettei tarttenut joesta ryystää. 

“Justhan vasta juhannuksena vaihdoin lyhyet kalsarit.”

Toinen keikka tehtiin kaksin Seija Ala-Kauttan kanssa Iso-Melkuttimelle Räyskälään. Juu, minullekin tulee noista nimistä kaksimielisiä konnotaatioita. Jännä paikka; kirkas vesi ja pieniä lahtia kierrettävänä. Oli helppo ymmärtää, miksi järveä kiersi avovesiuimareita ja sukeltajia. Ja ainahan se hyvältä tuntuu, kun Iso-Melkutin uppoaa Räyskälään. Juuh. Mela jne.

Entäpäs se teidän terassi, onko se mistään kotoisin?

On se, eikä edes Aunuksen karjalasta. Katettu terassi on edelleen toisenakin kesänä osoittautunut loistavaksi. Jos ei ole porotusta, on sadetta ja terassi suojaa näiltä molemmilta. Kun pariovet ovat auki, olohuone jatkuu terassille tai toisinpäin. 

Olen kasvattanut lapsistani kaltaisiani eränkävijöitä. Aina on hyvä sää telttailla, kun telttailee kotiterassilla.

Ei sähkösavustinta ilman tulta. Savumuikuista tulikin tulimuikkuja.

Näistä tuli just sellaiset mitä toivottiinkin.

Onko ollu kuuma, kun teillä ei ole viilennystä, pellet!

Välillä käytiin sillä rajalla, mutta ilman lämpöpumppua mentiin tämäkin kesä.

Haben Sie eine Leijona in Berlin gesehen?

Jawohl, ainakin beinahe. Oltiin Berliinissä, kun siellä bongattiin villi jalopeura puskassa ja sitten leijonahavaintoja tehtiin enemmänkin eri kaupunginosissa. Uutisissa spekuloitiin, mistä leijona on karannut ja armeija ja poliisi etsivät tätä jalopeuraa. Muutamassa kaupunginosassa oli ulkonaliikkumiskielto ja koko Berliini pidätti hengitystään reilun vuorokauden. Sitten selvisi, että kyseinen peto olikin villisika. Vähän lässähti. 

Ihana kaupunki se Berliini on edelleen. Kivan rosoinen, joskin jopa perinteisesti edukas Berliini alkaa muuttua paikallisille liian kalliiksi paikaksi asua. Jotenkin tutun kuuloista. Muutenhan minäkin olisin rakentanut tämän hirsitalomme Eiraan. 

Liselotte ei tahtonut lähteä Horstin kanssa kuuntelemaan Portion Boysia.

Tämä patsas esittää urakoitsijaa, joka tulee paikalle silloin kun on sovittu.

Ei se saksalainen musiikkimaku nyt ihan surkeaa ole.

Viimeisenä iltana löysimme Puuha-Peten saksalaisen serkun.

Currywurstissa oli suolaa.

Kävittekö asuntomessuilla?

Kuulkaa kun Kodotusta ei kelpuutettu pressipassipässiksi, niin Kodotus ei mennyt messuille ollenkaan. Sellainen hemmoteltu influensseri minusta on tullut. Samalla (taas) yksi aikakausi tuli päätökseen, kun messuputki päättyi sarjaan Pori, Kouvola, Tuusula, Lohja ja Naantali. Ja ensi vuonnahan Kerava päättikin olla asuntomessuja järjestämättä, joten taukoa tulee toinenkin vuosi. No, enemmän minä kaipaan asuntomessuja kuin asuntomessut minua. Sama pätee lapsiini.

Aleksis Kiven synnyinkodissa ei ollut yhtään Kuutti Lavosen työtä seinällä. Paska mesta.

Miksi rakentaa kun voi vallata. Eipähän tartte odotella urakoitsijaa.

Suriseeko ja piippaako?

Joo. Naapurilla on nimittäin näppärä ruohonleikkuri, joka pitää samanlaista ääntä kuin ylivilkas metsuri. En ole yhtä kovaääniseen robottiruohonleikkuriin törmännyt. Anopin Batman-tyyppinen kone on niin hiljainen kostaja, että jos se liittyisi koneiden kapinaan, ei koskaan saisi tietää, mikä iski. Tämä sen sijaan surisee kuin kiimainen kimalainen ja säännöllisesti saa sätkyn ja alkaa piipata. Kyllä ei tänäkään kesänä kukaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Jukka-talo in memoriam

Vuonna 1982 äiti ja isä rakensivat Vaasaan talon. Se oli Jukka-talo ja ovessa oli firman nimi meidän sukunimemme (Massi-Kassi) vieressä siihen asti, kun talo myytiin pari vuotta sitten. Ja nyt Jukka-taloa ei yhtäkkiä enää ole. Ihan kaikkia alan toimijoita kohtaan en osaa tuntea suurta sääliä, sen verran omaakin kokemusta on mulk kusip persre vitt pask mielenkiintoisella asenteella ja omaperäisellä ammattitaidolla/-ylpeydellä varustetuista tekijöistä ja valvojista. Samat fiilikset tuntuvat olevan tällä Hesarin mielipidekirjoittajalla. 

Aleksiksin äidin ja isän talo.

Mutta mitä suurin sympatiani niitä rakentajia kohtaan, jotka ovat joutuneet isompaan tai pienempään liriin kyseisen firman konkurssin myötä. Rakennuttaminen tai rakentaminen on ihan riittävän stressaavaa ilman talofirman katoamista kartaltakin. 

Entäs se hirsimies, jonka piti tulla maaliskuussa, mutta joka sanoi tulevansa syyskuussa?

Kokeilin hiljattain soitella hänelle. Numero ei ole käytössä. 

“Miten tässä nyt näin kävi?”

Hattara - tosiäijän herkku

Tämä raksaproggishan on ollut kaikin puolin leppeä ja suorastaan hoivaava kokemus. Koska olo on ollut suurimman osan aikaa kuin lämpöisillä pilvillä tanssisi, olen pohtinut, mikä herkku symboloisi tätä tunnetta parhaiten. Ja nyt tiedän: hattara.

Kyllä. Se ylihinnoiteltu sokerifluffaflöffa, joka ensin on hetken suussa ja sitten ei enää. Juuri kun kuvittelet puraisevasi sitä, se onkin enää makea häivähdys kielen päällä.

“Ylihinnoiteltu sokerifluffaflöffa”

Sieltä Kuusamon kunnankääpientunnistaja Kuppamulkkersson kyselee, miksi kaltaiseni proteiinia lihasmassaksi muuttava ja karhuja paljain käsin tappava alfaturo nyt hattarasta (iik, hiilareita!) vaahtoaa? No siksi, että tämä turo meni ja osti - rumpujen pärinää - hattarakoneen. Eikä mitään metroseksuaalien suosimaa hattarakoneen light-versiota / irvikuvaa, jolla jossain ipa-maisteluillassa kiepautetaan pari napanöyhdän kokoista nekkua vartissa. Ei! Ostin ammattivehkeen, jolla saadaan vartissa rykmentillinen erityislapsia vielä erityisemmiksi, kun hommaan lisätään sokerihumala. 

Tämä on KONE, Pohjois-Amerikassa tehty sellainen. Jos se voisi toimia dieselillä ja rakastella telaketjuila, se toimisi dieselillä ja rakastelisi telaketjuilla. 

Kato nyt: 780 hevosvoimaa ja oma ydinreaktori.

Ja että siis miksi? En tiedä. Ehkä siksi, että olen pidempään ajatellut, että hattarakone olisi kiva ja nyt sellainen tuli vastaan sopuhintaan. Sopuhinta on siis kymmenen kertaa enemmän kuin millä Torissa myydään niitä hattarakoneita, jotka siirtyvät parin käyttökerran jälkeen keittiön alakaappiin pitämään seuraa jäätelökoneelle ja kuivuneelle anopille. Mutta jollen vielä maininnut, niin tämä onkin KONE. 

Prosessi oli suhteellisen lineaarinen: bongasin koneen Torista ja sovin kaupat seuraavalle päivälle. Jo ennen kuin olin koneen - tai siis KONEEN - saanut käsiini, olin opiskellut hattarantekoa YouTube-videoiden avustuksella. Väitöskirjan tutkimussuunnitelmakin alkoi olla aiheesta hahmoteltuna. Pilvenhahtuvain kaltaiset sokericumulukset lipuivat silmissäni ja tikkuni tökki vaaleanpunaista makeaa herkkua kuin räppäri bändäriä backstageen backstagella. Jossain vaiheessa ehdin myös pohtia, olenko idiootti, mutta koetin vältellä vastausta.

Kuollut asiakas paras asiakas sano kärpänen kun hattarakoneeseen kuoli (vasemmassa reunassa).

Saatoin mennä asioiden edelle, kun vasta kaupoista sovittuani laitoin Tallinnasta tilaukseen erimakuisia hattarasokereita. Olimme nimittäin menossa tyttäreni Perintörinsessan kanssa viikonlopuksi kyseiseen kaupunkiin. Sokerikaupan kommunikointi ja asiakaspalvelu olivat kyllä erinomaisella tasolla: tilaukseni nimittäin luvattiin toimittaa hotellimme respaan minua odottamaan.

Tallinnaan tasaisesti

Lähdetään vaikka siitä, että puolet matkasta piti puristaa bärssellä, jottei M/S Finlandia olisi kaatunut. Se oli pienestä kiinni, mutta yhdistelmä jalan painamista lattiaan ja pakaranhallintaa piti laivamme pinnalla. Hieman lohdutti, kun laivan kaupassa kassahenkilö kuvaili keliä termillä “perussyksy”. Meistä se oli kyllä pari piirua maailmanlopun suuntaan. 

Perintöikkunarinsessa

Kävin eKr. eli ennen koronaa vuorokesinä kummankin lapseni kanssa Tallinnassa niin, että minulla oli polkupyörä mukana ja lapsi istui tarakalla - tai jopparilla kuten Pohojammaalla tavatahan sanua. Nyt noita könttejä ei enää tarakalla raijata, joten isällä ja tyttärellä oli omat jalgrattaat. Ratkaisu oli erinomainen: vaikka matkat eivät sinänsä hillittömiä olisikaan, pyörillä pääsimme niiiiiiiin paljon näppärämmin paikasta toiseen kuin kävellen / riksalla. 

Tallinnalainen pissauuni.

Kaksi yötä ja yksi kokonainen päivä menivät leppoisasti: söimme erinomaisista erinomaisinta pizzaa (ja ekana iltana nautimme paikallisia herkkuja pienessä tunnelmallisessa ravintolassa nimeltä Burger King). Teimme pikavisiitin VR-lasien ihmeelliseen maailmaan Protossa, jossa meillä oli aikaa vain tunti, kun paikka menikin yllättäen kiinni klo 14 eikä klo 18 kuten tavallisesti. Ja saimme ne sokerit:

Juhlin sokerien saamista laittamalla tuplasatsin huulikiiltoa.

Alfauros minussa karjui riemuaan, kun kaivoimme paketista vadelman-, mansikan-, omenan-, vesimelonin-, banaanin- ja jäätelönmakuiset pönikät hattarasokeria. Taivutin silkasta ilosta pari putkea mutkalle ja suihkutin Axea nivusiini.

“Puolet matkasta piti puristaa bärssellä.”

Paluumatka oli onneksi tasainen kuin mieli riittävän vahvoilla psyykenlääkkeillä. Kotosalla pääsimme sitten testaamaan maailmanluokan makuja. Korkeimmalle raadin arvioissa nousivat omena, meloni ja banaani. Jäätelö oli vähän liikaa kuin halpakopio Lidlin suklaabanaanien täytteestä. Vadelma ja mansikka olivat, no vadelmaa ja mansikkaa. 

Tytär ihmetteli, kun hattarasta tuli paha olo jo ennen kuin oli edes sitä syönyt.

Pohdinnassa on, jätänkö pikkuhiljaa päivätyöni ja bloggaamisen, koska hattarabisnes on tulevaisuuden ala ja tulee tuottamaan aivan jäätävästi. Suunnitelmissa on muun muassa pekoninmakuista hattaraa persujen puoluekokoukseen, lepakonmakuista hattaraa Tuska-festareille, energiajuoman makuista hattaraa mopomiitteihin, hampunmakuista hattaraa Hörhölän hippipippaloihin ja punamullan makuista hattaraa Perskurkkanalan perinnefestivaaleille. Tuotekehittely on alkanut. Coming to hygieniapassi near you.

Palataan loppuun pilvenreunalta vielä muistojen bulevardille. Siispä:

3 vuotta sitten

Kerroimme lapsillemme, että kotimme katoaa maailmankartalta ja alamme rakentaa uutta taloa. Ja vituiksihan se meni.  

2 vuotta sitten

Paalutuksen jälkeen näytti olleen vähän tyhjäkäyntiä päätellen siitä, että pohdin sieluni myymistä ja kaupallisia yhteistöitä. Olinpa nuorena hulvattoman hauska veikkonen. Nyt olen enää sieluton kääpä. 

Koska olen pikkuhiljaa liukumassa sisustusbloggariksi, laitetaan tähän Tallinnan Kaubamajan näkemys boho-bumbelista.

Vuosi sitten

IV-pellehermannit olivat asennelleet kattotötteröihin letkupötkylöitä mitä energiajuomalla lutraamiseltaan ehtivät. Lattiaa rouhittiin hiottiin sekä vahattiin, keittiötä kahattiin (rimmasi paremmin) - tosin päin helevettiä. Vastaava mestari ajoi peurakolarin. Peura kuoli, vastaava mestari vähemmän. 

Näköjään aika paljon talossa pörhellettiin: oli laatoitusta, lamppujen, astianpesukoneen, työtason ja liesituulettimen hankintaa ja mädäntyneen peuranperseen näköisten pistorasioiden asentelua. Ja kappas, tuolloinkin masensi. Lähinnä kaikki. 

“Tämä raksaproggishan on ollut kaikin puolin leppeä ja suorastaan hoivaava kokemus”