Timpurien comeback - tahroja lattialla

Tässä projetissa on voinut luottaa kahteen asiaan: siihen ettei mihinkään voi luottaa ja että timpureihin voi luottaa.

Tosin jos sitä käännettä parempaan fiilisten suhteen on odotellut, niin eipä se sieltä ole ainakaan vielä tullut. Kuvaava oli keskustelu (minua fiksumman) työkaverini kanssa, joka on ottanut (minua fiksummin) muuttovalmiimman talon. Silti ajatukset ja tunteet projektin kuluessa ovat ihan yksi yhteen: kaikki on tahmeaa, vaikeaa ja kaikki pitää varmistaa. Iloa talon edistymisestä eikä uuden kodin valmistumisesta ei ole ja huolestuttaa, löytyykökään sitä. Työkaverini Mandi (nimi muutettu) aprikoi, osasiko selittää asian ymmärrettävästi. No perkele osasi. Täydellisesti.

Iloa kuitenkin tuotti timpurien - niiden, jotka eivät ole lähteneet, rähisseet, ylilaskuttaneet, lintsanneet, uhkailleet tai sössineet - paluu. Vaikka pilariperustuksemme sortuisikin, niin näihin miehiin on voinut luottaa. Olemme parhaamme mukaan koettaneet kiikuttaa tontille kahvia ja pullaa ja jopa maksaneet laskut pitääksemme heidät hyvällä tuulella ja motivaationsyrjässä. Silti sen verran herkillä tässä ollaan, että joka kerran, kun timpuri soittaa, pelkään heidän ottavan loparit. Viimeisin soitto koski sitä, että saunan lattiaan pitää hakea lisää Vetonitia. Timpuri saattoi hieman ihmetellä, kun aloin nyyhkyttää hänen sanottuaan “kuule, nyt on loppu…”.

Naapuri (ei se tärähtänyt örkki vaan se ihan kiva) ehti muutaman kerran tiedustella, milloin seinältämme puretaan telineet.

Pystyttäjien seuraajien kanssa homma ei päättynyt yhtä kivasti: homma jäi kesken ja päädyimme jatkamaan hommia kahden timpurin kanssa. Toinen näistä vakuutti osaamisellaan harvalaudoituksen kanssa, joten toivomme, että osaamista, kokemusta ja näkemystä on muuhunkin. Tarttisi nääs saada lasikaiteille tolpat ja loput portaat. Ja terassien puukaiteet. Ja piharakennuksen terassi. Ja loput vuorilaudat. Ja terapiaa. Ja pian. Ja. Ja. Ja.

“Iloa talon edistymisestä eikä uuden kodin valmistumisesta ei ole ja huolestuttaa, löytyykökään sitä.”

Entiset pystyttäjätkin kivana ylläripyllärinä tupsahtivat tontille hakemaan telineensä pois. Olihan niistä hyötyä esimerkiksi räystäänalusten maalaamisessa. Ikävä maku jäi sopimuksen purkamisesta, etenkin kun heidän seuraajiensakaan kanssa homma ei mennyt ihan valssin tahtiin. Tämä itsensä syyttäminen jatkuvista vääristä valinnoista on ollut ehkä koko proggiksen rankimpia juttuja. Aina kun tekee ratkaisun, siitä rangaistaan. 

Onhan se hirsiseinä ruma, kun ei ole rakennustelineitä sulostuttamassa.

Jos nyt ihan väkisin koetan repiä tästä jotain positiivista, niin listataan nyt, mitä (hyvää) viime aikoina on tapahtunut:

öö

no siis

tota

no esimerkiksi

tiäkkö

Leikki sikseen ja kädet pois konehuoneesta. Olemme Seija Ala-Kauttan kanssa maalanneet sisäkattoja toistamiseen. Ensimmäinen kertahan paneelit maalattiin ennen asennusta, mutta vaikka salaa toivoinkin maalausjäljen olevan peittävää jo yhdellä kerralla, se oli sitä yhtä paljon kuin minä olen kaikkeen rauhallisesti suhtautuva rakennusalan ammattilainen. Siispä pensseli jatkovarteen, niska kenoon ja tuntejatuntejatunteja hinkuttamista epäergonomisessa asennossa. Vielä ei ole lattialautoja, joten pilkkukuume on tarttunut harvalaudoitukseen ja lämmönluovutuslevyihin. Ja hiuksiin, käsiin, rintakehään. Löytyipä paneelimaalin tahra jopa vasemmasta munuaisestani. 

Seija sutii, Nonstoppolos nousussa.

Perintörinsessa jättää jälkensä.

Koetimme kompensoida seinien suojaamattomuutta omalla huolellisuudellamme, mutta muutama tahra hirsiseiniinkin saatiin. Ihan sama. Tahrat saavat luvan edustaa Chalk Paint Riviera Maison Rustic Chic Hampton Casual Style -tyyppistä sisustusta. Jonnekin kuntouttavaan päivätoimintaan päädyn muutenkin hiplaamaan makrameeta pakkausnarusta.

Ajattelin luoda itsestäni ihmisläheisemmän kuvan. Siksi tässä kuva nenästäni, jossa on joko kokaiinia tai maalia. En muista.

Toistaiseksi on vedetty olohuoneen, keittiön ja makkarimme katot. Jäljellä on vielä lasten makkarit, vessa, kodinhoitohuone, eteinen, vierashuone, piharakennus, Papua Uusi-Guinea ja Brexit-sopimus. Vedetään ensin isommat, niin homma tuntuu ainakin ajatuksen tasolla pienenevän. 

“Makrameeta pakkausnarusta”

Timpurit ovat tehneet väliseiniä, villottaneet ne ja valaneet piharakennuksen märkätiloja. Eivätpä he nyt tällä kiepillä ole olleetkaan vasta kuin neljä päivää tämän blogosfääriä järisyttävän postauksen kirjoitushetkellä. 

Tarvitseeko sitä 180 neliötä? Tässä 50 neliön kerrostalokaksiossakin pärjää, kunhan lapset huumataan pädillä, telkkarilla tai kännykällä.

Vinguin muuten pahaa mieltäni Junniselle (nimi muutettu), jonka työmaalla timpurimme olivat ennen meitä. Siinähän nyt ei ole mitään uutta, että vingun pahaa oloani. Olen tälläkin viikolla uhriutunut ainakin kirjaston tädille, kaupan heviosaston hyllyttäjälle, Tussulanlärven viikkosanomien tekstaripalstalla sekä mäkkärin drive-in tilauskaiuttimeen. 

Viime viikollahan siis se leppoisa naapurimjölkvist soitti ja halusi tietää, minkä värinen talostamme tulee. Kun vastasin, että talostamme tulee punavalkoinen, naapurin ukkeli vastasi välittömästi “ei saatana”. 

Mietimme, mikä olisi ollut oikea väri. Junninen veikkasi, että naapurin vastaus olisi ollut sama, vaikka olisin vastannut “kahdeksan”. 

Tässähän muuten olisikin mainio uusi sävy Tikkurilan värikarttaan: Ei saatana. Vesiohenteinen, täyskiiltävä ulkomaali kaikkeen puolihimmeän naapurin ärsyttämiseen.

“Ei saatana!”

Kesäinen puuhakilpailu - raksaraporttia etänä

 

Aika jännä, että hommat raksalla edistyvät, vaikken ole joka päivä kyselemässä tyhmiä, hönkimässä niskaan tai muuten vaan pätemässä. Lähdimme vakiovuokramökillemme ja sieltä suuntasimme vielä Vaasaan, joten timpurit ja pystyttäjien sijaiset ovat raukkaparat joutuneet pärjäämään yli viikon ilman minun asiantuntemustani, rohkaisujani sekä aina yhtä leppoisan sydämellistä huumoriani. Timpuri kehtasi vielä valehdella puhelimessa, että ovat pärjänneet oikein hyvin. Sentään voin pommittaa heitä puheluilla ja tekstareilla, joissa kyseenalaistan jokaisen toimintatavan, ihmettelen hommien etenemistä tai muuten vaan hyväntahtoisesti neuvon.

 

Sinänsä on kyllä ollut leppoisaa, kun no news is good news. Homma etenee ja enpä minä siihen voi juurikaan vaikuttaa, halusin tai en. Vastaava mestari palailee pikkuhiljaa lomiltaan, joten hänet voisi pyytää kyllä käymään tontilla ihan jo periaatteestakin.

 

Vastaava mestari sulki puhelimensa ja lähti luontoon samoilemaan. Viimeinen havainto hänestä on Kyyjärveltä.

Sarjakuristajatar sieltä Mannerheim-linjan juoksuhaudasta tiedustaa, mitä työmaalla sitten on tapahtunut. No, arvon kuristajatar, kaikenlaista. Hieman harmittaa, että huikeasta kuvitutuksestaan tunnetussussa blogissani ei ole juuri yhtään ajankohtaista kuvaa raksalta. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä tässä tulee

 

Kodotuksen kesäinen piirustuskilpailu!

 

Sinä, arvon lukija, saat olla tämän postauksen kuvittaja! Voit tallentaa alla olevat kuvapohjat koneellesi, tulostaa ne ja piirtää omat versiosi antamistani aiheista. Jos sinulta ei löydy ammattitason guasseja, voit varastaa puuvärit keltä tahansa päiväkotilaiselta.

“No news is good news.”

Ensimmäisenä tehtävänä on väliseinät. Niitä on kuulemma raksalla tehty ja eristetty. Meillähän kevyiden väliseinien matskuksi tulee vaneri, joka sitten joko tapetoidaan tai laatoitetaan tilasta riippuen. Väliin tulee selluvillalevyt. Näiden pölisemisestä huonetilaan olin huolissani, mutta timpurit laittavat vanerilevyjen saumat päättymään pystykoolauksiin ja vetävät vielä sikaflexit tulpaksi. Kelpuutan.

 

Tehtävä 1: Piirrä tursotettu sikaflex väräjämään eroottisesti vanerilla. Muista korostaa havuvanerin puunsyitä. Jos saat mukaan sikaflexin tuoksun, niin aina parempi.

Tästä voit tulostaa työpohjan. Olen käsitellyt sen jo vernissalla, jotta väri tarttuisi paremmin:

 

Seuraavaksi siirrytään pystyttäjien seuraajiin, jotka ovat ahkeroineet meille terassia, sen kattoa sekä hirsipaneeleja piharakennuksen puuttuviin kohtiin. Myös portaita(!) jo kuulemma väkerretään. Siis lopullisia portaita, joita pitkin minut sitten joskus kärrätään krematorioon, kun nyt ensin erakoidun lukemaan Kalle Päätalon tuotantoa muutamaksi vuodeksi keinutuoliin hellaleivinuunin edustalle.

 

Tehtävä 2: Tämänkin kuvan voit printata ja piirtää siihen viisi nuorukaista, joiden virheettömällä iholla helmeilee ruumiillisen työn aikaansaama hiki. Piirrä yksi heistä asentamassa hirsipaneelia, toinen väkertämässä portaita, kolmas naulaamassa terassia ja kaksi heistä tanssimassa Scorpionsin Still Loving Youn tahtiin. Taustalle voit piirtää albatrossin, joka lepäämättä liitää. Olen piirtänyt kuvaan jo hieman luonnosta sinua auttamaan.

Koeta jatkaa viivaa samaan lennokkaaseen tyyliin. Ajattele Picassoa, Matissea tai John Holmesia.

 

Myös ikkunat ovat saaneet vuorilautansa, jotka ovat kivannäköiset. Kuvahan löytyy aiemmasta postauksesta.

Tehtävä 3: Piirrä tähän oma versiosi talomme ikkunoista (tai akkunoista kuten koronarokotetut pierut niitä kutsuvat). Kuka sinun ikkunastasi kurkkaa? Yleensä se on Paavo Väyrynen.

Piharakennukseen saatiin lattialämmitysputket. Siitäkään ei ole kuvaa, mutta perheen pieniaivoisimmille olen tehnyt reipashenkisen sokkelotehtävän siihen liittyen.

 

Tehtävä 4: Mikä reitti vie Santeri Satiaisen luvattuun maahan? Entä minkä putken päässä väijyy sakeassa puskassa Nicolique-Jennababequen Namimajava?

 

Bonustehtävä perseen pienimmille /tyhmimmille: Kuka hahmoista on erinäköinen kuin muut. Huomaat varmasti, jos katsot oikein tarkasti.

Voit lähettää kuvat piirroksistasi / tehtävistä / vastaukset sähköpostilla osoitteeseen kodotus ja sen miukumaukun jälkeen gmail piste com. Laitan osoitteen siksi noin, ettei minun tarvitsisi pidentää peenistäni enää enempää, voittaa casinossa enää miljoonia tai tapailla Vladimireja/Tatjanoita. Voittajat tulevat hämmästymään palkintonsa määrää ja laatua. Kilpailu päättyy sitten, kun jos tehtäviä palautetaan.

Ei ole kyllä meidän tontin veroinen - edes ojaa ei ole.

 Mökk., herkk. ja supp.

Tein listan, mitkä viikon aikana häiritsivät, koska jälleen kerran kukaan ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä. Nämä pilasivat mökkitunnelmaa:

- pari kertaa kuului koiran haukuntaa

- nähtiin yksi ihminen laiturilla, eikä ollut edes alasti

- vene kävi laskemassa verkot. Ei siitä ääntä kuulunut, mutta koko yön oli kolme verkonmerkkiä vastarannalla. Ei tullut uni.

- yksi lentokone

- vastarannalla joku ajoi kerran kovaa polttomoottorikäyttöisellä ajoneuvolla. Ihan selvästi metsästä kuului prööttiä ääntä.

- hauki saatana hyppi parinakin iltana kaislikossa!

“Virheettömällä iholla helmeilee ruumiillisen työn aikaansaama hiki.”

Aamulla oli kiva käydä järvellä luistelemassa.

Kuten viime viikolla kerroinkin, mökki on vaatimaton. Sauna on hyvä ja se lämpeni joka päivä kahdesti, uimavesi jäähtyi samalla kymmenesti. Tullessa se oli 23-asteista, lähtiessä piti raapata jääpuikot karvoituksesta ennen autoon nousemista. Toisaalta tämän kesän oletusarvo järviveden lämpötilalle on ollut niin välimerellinen, että tämän kesän kylmä on aiempien vuosien ihanan lämmin. 

“Hauki saatana!”

Ja ne maut! Kesän parhaat mansikat ja herneet. Mallasleipä Annelin kotileivästä. Saman leipomon kristallipullat, vaikka nimi jotenkin assosioituu minulla siihen, että leivinjauheen asemesta niissä tunnelmaa nostattaa jokin muu jauhe. Kiukaan hiilloksessa paahdetut vaahtokarkit. 

Ja käänteisesti: paskimmat sushit ikänä Varkaudessa. Maku oli niistä saatu poistettua lähes täydellisesti. Se muistutti jälleen, kuinka rankkaa minulla onkaan. Onnen kultapilveen ilmestyi taas surureuna. 

Kristallipulla. Ensimmäinen annos on ilmainen.

Koska kesän kylmimmät säät alkoivat ekana mökkipäivänä ja päättyivät lähtöpäivänä kun törmäsimme jäävuoreen, suppailuretket jäivät suht vähiin. Lapset polskivat laudalla mökkirannassa, mutta varsinainen retkeily jäi yhteen keikkaan, jossa kävimme riitelemässä naapurijorpakon kaislikossa kaksi per lauta ja meloimme takaisin. Vähän tulevaisuudessa houkuttaisi tämä Saimaan perhekokoinen sup-lauta. Sille mahtuisi perheen lisäksi teltta, grilli ja rumpusetti. 

Pienenä teaserina muuten seuraavaan postaukseen: kaislikossa suhisee. Mutta mikä? Voit vastata siihenkin samalla kun palautat piirustustehtäväsi.

Poikani Nonstoppolosin varpaat olivat minuutin vedessä. Pari jouduttiin amputoimaan, kun ehtivät jäätyä peruuttamattomasti.

Muiskis södet mussukat, lisää ihquu staffii ens kerralla! Nyt lähden sokeroimaan peppuvakoni. Kaikki kolme.

“Aika jännä, että hommat raksalla edistyvät.”

Heippa timpurit - hetkeksi

Välillä on sellainen Päiväni murmelina -tyyppinen olo, kun pyörii samaa luuppia päivästä toiseen. Työpäivä - kotiin - ruoka - tontille toteamaan tapahtunut - kotiin, toistetaan huomenna. Jos punoittaa, laitetaan kortisonia.

Elelyn lisäksi luuppia tuli myös ajeltua. Koska vasaraa, sirkkeliä tai muita sigmoidoskooppeja en liiemmin raksalla heiluttele, voin koettaa edes hoidella kuskailuja ja siivoiluja. Siivoilu on tosin ollut toistaiseksi hieman turhaa, kun joka paikkaan pukkaa kuitenkin uutta töhkää. Poikkeuksena oli märkätilojen pohjat, jotka piti siistiä ennen selluvillan ja muiden pohjamatskujen laittoa.

Taannoin maalasin talon ja terassin välisen kattokaistaleen punaiseksi. Siellä se nyt on - tosin päällä on harmaa pelti. Oman työn osuus jne.

Kuskailua sen sijaan on ollut mukavasti. Tästä päästäänkin siihen luuppiin. Lähdin nimittäin töistä. Ajelin tontille. Kuulin, että tarvittaisiin 8x18-ruuveja painumavaroihin. Fiksuna poikana päätin tehdä kiepin Terraan. Se on se rautakauppa, josta olen tullut käytännössä joka kerta pettyneenä pihalle, vaikka kunnanitsensäpaljastelija Nivuksisto sieltä Kupparlan kylältä huutaakin, että sieltä saa sillä äss-etukortilla aanus- eiku boonusta. 

En muistanut taaskaan lupauksiani. Eikä sieltä taaskaan näitä ruuveja löytynyt. Koska sehän on vain iso rautakauppa, josta saa myös kahvia ja koiranruokaa. 

“Työpäivä - kotiin - ruoka - tontille toteamaan tapahtunut - kotiin, toistetaan huomenna.”

Nettiä selaillessa alkoi valjeta, että huonosti näitä ruuveja oli muissakin isommissa rautakaupoissa. Tällä kertaa siis Terran parjaaminen ei ollut ihan oikeudenmukaista. Siellä se S-ryhmä jossain nyt pyyhkii kyyneleitään, kunnes ajaa taas yhden pienemmän yrittäjän konkurssiin.

Pisteet kuitenkin Terran myyjälle, kun vinkkasi, että naapurikaupungissa olisi liike, jossa näitä voisi olla. Ja jos firman nimessä on sana pultti, niin voisi sieltä erinäisiä pultihkoja esineitä kuvitellakin löytävänsä. Soitto, vastaus, että löytyy ja matkaan. 

Tästä päästäänkin siihen luuppiin (tämä koko höpinähän on yhtä luuppia). Ajelin nimittäin samaan risteykseen, josta olin jo tuntia aiemmin suunnannut työpaikaltani kohti tonttia. Jos pultintarve ja ostopaikka olisivat olleet tiedossa, hermoa, bensaa, aikaa ja S-ryhmän kyyneleitä olisi säästynyt. Kato vaikka itte:

Jos sitä ei voi tehdä MS Paintillä, sitä ei kannata tehdä millään. Vanha humalainen sananpasku.

Kävin myös tankkaamassa Termexiä. Sitä nimittäin tarvittiin kuitenkin lisää märkätiloihin. Mitäpä muutakaan sitä terveen nuoren miehen irvokas negatiivi perjantai-iltapäivänä tekisi kuin noutaisi harmaita paperipaaleja. Kotona odottavat kuitenkin vain maurilaissapelin lailla viiltävät puolison sanat ja apaattisina kännykän näyttöä tuijottavat lapset. 

Takatalvi näytti taas karvasta takapuoltaan. En usko koskaan nähneeni yhtä isoja lumihiutaleita kuin Termexille ajellessani. Isoimmat peittivät alleen helposti keskikokoisen keskieurooppalaisen kylän ja mäjähtelivät tuulilasiin kuin mummon ikenet. 

Yx sexy Termex täältä Turustx vaan kysyix, lähtisix sä tanssiinx.

Energia ei riittänyt enää purkaa Termexejä tontilla, joten saivat jäädä lojumaan peräkärryyn yöxi. Lauantaina olikin uutta roudaamista, joten laitetaan otsikoksi vaikkapa

lauantaina olikin uutta roudaamista

Tontille oli tilattu pari päivää aiemmin satsi Finnfoamia (sellaista jämäkkää, kellertävää skrytroksia). Mutta eihän sitä kannata tilata kerralla tarpeeksi, joten piti hakea lisää. Koska rakkaassa, Keski-Uudenmaan Pariisiksikin kutsutussa kotikaupungissani (nimi tulee siitä, että tämä kaupunki on kuin kurkistaisi Edith Piafin rektaaliin) on rautakauppa, pakotin tyttäreni Perintörinsessan mukaani luotettavan rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton kyytiin. Siellä se tytär kärsivällisesti odotti, kun minulle myytiin Finnfoamia, jota ei löytynytkään noutopihalta, minkä jälkeen selvisi, ettei se ollutkaan Finnfoamia, vaan vastaavaa tuotetta, jota ei sitäkään löytynyt noutopihalta. Paitsi kyllä se sitten löytyi sieltä muiden kamojen takaa lipputangon vierestä. Porilaisten marssi. 

Vähä niinku Finnfoamia, mutta smurffien huussista.

Tytär oli ollut niin kivasti, että palkinnoksi hankimme hänelle Motonetistä suklaapatukan ja koronatartunnan. 

“Tämä kaupunki on kuin kurkistaisi Edith Piafin rektaaliin.”

Timpurit olivat tehneet kuluneella viikolla märkätilojen pohjia sekä kevyiden väliseinien uria. Heidän työmoraalilleen pitää antaa tunnustusta. Päätinpä esim. skitsoilla siitä, että varmastikaan eivät olleet laittaneet seinäurien sekä uraan tulevien lankkujen väliin villaa ääneneristeeksi. Mutta olivat. Mutta ihan varppina eivät kyllä varmaan teippaa saunan katon foliopaperin niitinpaikkoja. No teippaavat. Ihme touhua. 

Tämänkin teippasivat. Leikkaisivat tukkansa ja menisivät töihin.

Nyt yksi aikakausi kuitenkin päättyy, kun timpurit lähtevät yli kolmen kuukauden pakerruksen jälkeen ensimmäistä kertaa käymään kotonaan Suomenlahden toisella puolella. Komea sessio on ollut, etenkin ensimmäiset kolme viikkoa 80 sentin korkuisessa alapohjassa 20 asteen pakkasessa oli varmasti mieleenpainuva elämys. 

Sieltä nimim. “Yks ay-aktiivi Vantaalta vaan moi!” ihmettelee, eikö todellakaan suomalaisia timpureita löytynyt. Kyllä toki, arvon aktiivi. Kunhan se yksi ehtii heinäkuussa pyytämäämme tarjouspyyntöön vastata, niin ihan varppina alkaa tontilla surrata suomalainen sirkkeli. Toinenhan meillä oli sovittunakin, mutta ei se sitten tullutkaan. 

Pitääkö sitä kuvata virolaisia väliseinätolppia, kun kotimaisiakin tolppia olisi työttömänä.

Olen myös tutustunut NRT:n ja PRT:n eroihin. Nämä eivät ole mitään seitkytluvun kommunistisen kulttuurijärjestön paikallisosastoja, vaan Normaalikokoisia ReikäTiiliä tai Peruskokoisia ReikäTiiliä, noin niinku Äidinkielisellisesti oikeinkirjotettuna. Normaali ei siis ole perus eikä perus normaali. 

Kyse oli siis siitä, millaisesta tiilestä hellaleivinuunimme taakse tuleva paloseinä muurattaisiin. Päädyimme korkeampaan ja vähän leveämpään NRT:hen. Kaiketi tuon tiiliseinän voisi slammata ja vaikka maalata jollain kivalla värillä. Ensin sen tosin voisi muurata.

Väliseinän ura. Kuten omanikaan, sekään ei nouse kovin korkealle.

Pystytys sen kuin kestää ja kestää. Toki talossa on hirret ja katto, mutta pystytysporukalta on yhä tekemättä terassit, kaiteet, portaat sekä räystäänaluslaudoitus. Näitä käydään tekemässä, kun muu aikataulu antaa myöten. Virallinen syy ja selitys on, että hirsiä piti taannoin vaihtaa ja niiden odotteluun meni aikaa, toinen syy on erityisen luminen talvi, joka hidasti. 

“Pystytys sen kuin kestää ja kestää.”

Oma käsitykseni on kuitenkin se, että firma tekee sopimuspystytyksiä isoille ja tärkeille asiakkaille, eli hirsifirmoille. Niiden pystytykset hoidetaan silloin, kun on sovittu ja suuri ja tärkeä hirsifirma määrää. Mitättömät asiakkaat (arvaa ketkä) taas toimivat varoventtiileinä tasaamassa aikataulupainetta. Eli kun meidän pystytysslottimme talvella oli ja meni, myöhästynyt pystytyksemme myöhästyy yhä lisää muiden mennessä aikataulujensa mukaisesti ohi. Ja nyt kun timpurit lähtevät ansaitulle paussille, esimerkiksi sähkömies tarvitsisi jonkun poraamaan hirsiin kytkinten reiät. 

Kuva ei liity mitenkään projektiimme, mutta vessan lattialla on puolikas kalapuikko. Nyt on ehkä myöhäistä varoittaa, mutta kuvanottohetkellä kuvaajalla ei ollut housuja. 

Tästä tulee mieleen itse asiassa muuan afrikanmaalainen pizzeria. Kun tarjoilija oli kirjannut lapulle tilauksen, hän iski sen kokin pöydälle piikkiin. Kun tarjoilija otti seuraavan tilauksen, hän iski sen edellisen päälle piikkiin. Kokki purki piikistä lappuja minkä ehti, mutta pohjimmaisen (ja siis ensimmäisen) tilauksen päälle tuli koko ajan uusia tilauksia, jotka kokki valmisti ensin. Molto bene ja quattro stagioni!

Oma suunnittelummehan ei ole ihan detaljitasolle hiottua ja muita ei kiinnosta, joten kaikenlaista säätöä olemme onnistuneet aiheuttamaan. Putkifirmalle annetut kodinhoitohuoneen piirustukset sisälsivät vielä ensimmäinen vastaavan mestarin näkemyksen siitä, että vuonna 2021 naisella pitää olla kodinhoitohuoneessa ompelunurkkaus. Muutenkin kodinhoitohuoneen layout oli elänyt tuon jälkeen enemmän kuin hippi San Franciscissa kesällä -67. Sielläpä nolona pyytelin sitten siirtelemään lattiakaivoa toiselle puolelle huonetta. 

“Vuonna 2021 naisella pitää olla kodinhoitohuoneessa ompelunurkkaus.”

Samoin meinasi käydä keittiön suhteen. Satuin paikalle juuri, kun vesijohtoja ja viemäriä mallailtiin kannakkeisiinsa. Olivat suht lähellä oikeaa paikkaa, mutta kaivettuani isännän elkein Ikean suunnitteluohjelmasta kuvan keittiöstämme, niitä päädyttiin siirtämään inasen kohti Istanbulia. 

Piharakennuksen putkien kanssa asentajat toimivat kuin Venäjä Krimillä.

Vaikka välillä kritiikkiä sivaltelenkin, täytyy myös kiitellä. Esimerkiksi piharakennuksen piirustuksiin oli jäänyt viemärin tuuletusputki varastohuoneen sisänurkkaan. Jos siis joskus olisimme varastoa purkamassa, keskelle saunatupaa olisi jäänyt (haju)aistillinen katolle kurottava putki. Sen ympärillä olisi voinut juhannuksena vedellä ruotsalaisia perinneleikkejä kuten “Kasta mig ditt blindtarm” tai “Nu ska vi slicka Bertils pungsäck?”

Näiltä leikeiltä kuitenkin vältytään, sillä timpurit ja putkimiehet yhdessä päätyivät siirtämään tuuletusputken varaston ulkoseinälle. Plussaa: huoneessa ei ole kakanhajuista toteemipaalua. Miinusta: Bertils pungsäck.

Till vänster: en viemäre. Till höger: Bertils pungsäck.

Samoin sähkömies oli hienosti oma-aloitteisesti lisännyt kodinhoitohuoneen kaapistoseinällekin pistorasioita, vaikka niitä ei ollut sähkösuunnitelmassa. Siis siinä, joka on käsittelyssä Kuluttajariitalautakunnassa. 

Projektimme tuntuu kuitenkin yhä olevan nippu hapsottavia langanpätkiä, joita sojottaa vähän joka suuntaan. Keittiösuunnitelmakin pitäisi lyödä lukkoon, joten päätimme muuttaa sitä. Uuni siirtyikin saarekkeeseen ja siitä taas piti infota sähkömiestä, joka oli jo vetänyt sähköt vähän eri paikkaan. Todennäköisesti olisi vetänyt ne mieluiten kylpyammeeseen minun siellä lilluessani, mutta suht sivistyneesti jaksoi ainakin toistaiseksi MS Paintillä tehtyihin kuviimme reagoida. 

“Ja sit tohon ehkä vielä integroitu karppiallas ja voisko ton laatikon vaihtaa JVG:n karvalakkiin? Tai vesuriin?”

Nyt sitten jännätään, miten hommat etenevät timpurien poissa ollessa, kun työmaalla ei ole vakituista päivystystä ja aikatauluttajaa. Vastaavalle mestarille pirauttelin ja sain vastauksen:

“Bertils pungsäck”