Näytetään tekstit, joissa on tunniste sup saimaa pike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sup saimaa pike. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. heinäkuuta 2021

Kesäinen puuhakilpailu - raksaraporttia etänä

 


Aika jännä, että hommat raksalla edistyvät, vaikken ole joka päivä kyselemässä tyhmiä, hönkimässä niskaan tai muuten vaan pätemässä. Lähdimme vakiovuokramökillemme ja sieltä suuntasimme vielä Vaasaan, joten timpurit ja pystyttäjien sijaiset ovat raukkaparat joutuneet pärjäämään yli viikon ilman minun asiantuntemustani, rohkaisujani sekä aina yhtä leppoisan sydämellistä huumoriani. Timpuri kehtasi vielä valehdella puhelimessa, että ovat pärjänneet oikein hyvin. Sentään voin pommittaa heitä puheluilla ja tekstareilla, joissa kyseenalaistan jokaisen toimintatavan, ihmettelen hommien etenemistä tai muuten vaan hyväntahtoisesti neuvon.

 

Sinänsä on kyllä ollut leppoisaa, kun no news is good news. Homma etenee ja enpä minä siihen voi juurikaan vaikuttaa, halusin tai en. Vastaava mestari palailee pikkuhiljaa lomiltaan, joten hänet voisi pyytää kyllä käymään tontilla ihan jo periaatteestakin.

 

Vastaava mestari sulki puhelimensa ja lähti luontoon samoilemaan. Viimeinen havainto hänestä on Kyyjärveltä.


Sarjakuristajatar sieltä Mannerheim-linjan juoksuhaudasta tiedustaa, mitä työmaalla sitten on tapahtunut. No, arvon kuristajatar, kaikenlaista. Hieman harmittaa, että huikeasta kuvitutuksestaan tunnetussussa blogissani ei ole juuri yhtään ajankohtaista kuvaa raksalta. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä tässä tulee

 

Kodotuksen kesäinen piirustuskilpailu!

 

Sinä, arvon lukija, saat olla tämän postauksen kuvittaja! Voit tallentaa alla olevat kuvapohjat koneellesi, tulostaa ne ja piirtää omat versiosi antamistani aiheista. Jos sinulta ei löydy ammattitason guasseja, voit varastaa puuvärit keltä tahansa päiväkotilaiselta.


“No news is good news.”


Ensimmäisenä tehtävänä on väliseinät. Niitä on kuulemma raksalla tehty ja eristetty. Meillähän kevyiden väliseinien matskuksi tulee vaneri, joka sitten joko tapetoidaan tai laatoitetaan tilasta riippuen. Väliin tulee selluvillalevyt. Näiden pölisemisestä huonetilaan olin huolissani, mutta timpurit laittavat vanerilevyjen saumat päättymään pystykoolauksiin ja vetävät vielä sikaflexit tulpaksi. Kelpuutan.

 

Tehtävä 1: Piirrä tursotettu sikaflex väräjämään eroottisesti vanerilla. Muista korostaa havuvanerin puunsyitä. Jos saat mukaan sikaflexin tuoksun, niin aina parempi.

Tästä voit tulostaa työpohjan. Olen käsitellyt sen jo vernissalla, jotta väri tarttuisi paremmin:

 


Seuraavaksi siirrytään pystyttäjien seuraajiin, jotka ovat ahkeroineet meille terassia, sen kattoa sekä hirsipaneeleja piharakennuksen puuttuviin kohtiin. Myös portaita(!) jo kuulemma väkerretään. Siis lopullisia portaita, joita pitkin minut sitten joskus kärrätään krematorioon, kun nyt ensin erakoidun lukemaan Kalle Päätalon tuotantoa muutamaksi vuodeksi keinutuoliin hellaleivinuunin edustalle.

 

Tehtävä 2: Tämänkin kuvan voit printata ja piirtää siihen viisi nuorukaista, joiden virheettömällä iholla helmeilee ruumiillisen työn aikaansaama hiki. Piirrä yksi heistä asentamassa hirsipaneelia, toinen väkertämässä portaita, kolmas naulaamassa terassia ja kaksi heistä tanssimassa Scorpionsin Still Loving Youn tahtiin. Taustalle voit piirtää albatrossin, joka lepäämättä liitää. Olen piirtänyt kuvaan jo hieman luonnosta sinua auttamaan.

Koeta jatkaa viivaa samaan lennokkaaseen tyyliin. Ajattele Picassoa, Matissea tai John Holmesia.

 


Myös ikkunat ovat saaneet vuorilautansa, jotka ovat kivannäköiset. Kuvahan löytyy aiemmasta postauksesta.


Tehtävä 3: Piirrä tähän oma versiosi talomme ikkunoista (tai akkunoista kuten koronarokotetut pierut niitä kutsuvat). Kuka sinun ikkunastasi kurkkaa? Yleensä se on Paavo Väyrynen.



Piharakennukseen saatiin lattialämmitysputket. Siitäkään ei ole kuvaa, mutta perheen pieniaivoisimmille olen tehnyt reipashenkisen sokkelotehtävän siihen liittyen.

 

Tehtävä 4: Mikä reitti vie Santeri Satiaisen luvattuun maahan? Entä minkä putken päässä väijyy sakeassa puskassa Nicolique-Jennababequen Namimajava?

 


Bonustehtävä perseen pienimmille /tyhmimmille: Kuka hahmoista on erinäköinen kuin muut. Huomaat varmasti, jos katsot oikein tarkasti.



Voit lähettää kuvat piirroksistasi / tehtävistä / vastaukset sähköpostilla osoitteeseen kodotus ja sen miukumaukun jälkeen gmail piste com. Laitan osoitteen siksi noin, ettei minun tarvitsisi pidentää peenistäni enää enempää, voittaa casinossa enää miljoonia tai tapailla Vladimireja/Tatjanoita. Voittajat tulevat hämmästymään palkintonsa määrää ja laatua. Kilpailu päättyy sitten, kun jos tehtäviä palautetaan.


Ei ole kyllä meidän tontin veroinen - edes ojaa ei ole.


 Mökk., herkk. ja supp.


Tein listan, mitkä viikon aikana häiritsivät, koska jälleen kerran kukaan ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä. Nämä pilasivat mökkitunnelmaa:


- pari kertaa kuului koiran haukuntaa

- nähtiin yksi ihminen laiturilla, eikä ollut edes alasti

- vene kävi laskemassa verkot. Ei siitä ääntä kuulunut, mutta koko yön oli kolme verkonmerkkiä vastarannalla. Ei tullut uni.

- yksi lentokone

- vastarannalla joku ajoi kerran kovaa polttomoottorikäyttöisellä ajoneuvolla. Ihan selvästi metsästä kuului prööttiä ääntä.

- hauki saatana hyppi parinakin iltana kaislikossa!


“Virheettömällä iholla helmeilee ruumiillisen työn aikaansaama hiki.”


Aamulla oli kiva käydä järvellä luistelemassa.


Kuten viime viikolla kerroinkin, mökki on vaatimaton. Sauna on hyvä ja se lämpeni joka päivä kahdesti, uimavesi jäähtyi samalla kymmenesti. Tullessa se oli 23-asteista, lähtiessä piti raapata jääpuikot karvoituksesta ennen autoon nousemista. Toisaalta tämän kesän oletusarvo järviveden lämpötilalle on ollut niin välimerellinen, että tämän kesän kylmä on aiempien vuosien ihanan lämmin. 


“Hauki saatana!”


Ja ne maut! Kesän parhaat mansikat ja herneet. Mallasleipä Annelin kotileivästä. Saman leipomon kristallipullat, vaikka nimi jotenkin assosioituu minulla siihen, että leivinjauheen asemesta niissä tunnelmaa nostattaa jokin muu jauhe. Kiukaan hiilloksessa paahdetut vaahtokarkit. 

Ja käänteisesti: paskimmat sushit ikänä Varkaudessa. Maku oli niistä saatu poistettua lähes täydellisesti. Se muistutti jälleen, kuinka rankkaa minulla onkaan. Onnen kultapilveen ilmestyi taas surureuna. 


Kristallipulla. Ensimmäinen annos on ilmainen.


Koska kesän kylmimmät säät alkoivat ekana mökkipäivänä ja päättyivät lähtöpäivänä kun törmäsimme jäävuoreen, suppailuretket jäivät suht vähiin. Lapset polskivat laudalla mökkirannassa, mutta varsinainen retkeily jäi yhteen keikkaan, jossa kävimme riitelemässä naapurijorpakon kaislikossa kaksi per lauta ja meloimme takaisin. Vähän tulevaisuudessa houkuttaisi tämä Saimaan perhekokoinen sup-lauta. Sille mahtuisi perheen lisäksi teltta, grilli ja rumpusetti. 

Pienenä teaserina muuten seuraavaan postaukseen: kaislikossa suhisee. Mutta mikä? Voit vastata siihenkin samalla kun palautat piirustustehtäväsi.


Poikani Nonstoppolosin varpaat olivat minuutin vedessä. Pari jouduttiin amputoimaan, kun ehtivät jäätyä peruuttamattomasti.


Muiskis södet mussukat, lisää ihquu staffii ens kerralla! Nyt lähden sokeroimaan peppuvakoni. Kaikki kolme.


“Aika jännä, että hommat raksalla edistyvät.”



keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

The last supper - viimeinen sup-lauta


Olisi kiva väittää olevansa edelläkävijä. Tiedättekö sellainen, joka kuuli Beatlesia Hampurin Kaiserkellerissa jo lokakuussa 1960. Tai sairasti koronan, kun muilla oli vasta espanjantauti.

Sama suppailun kanssa. Voisinpa väittää lerputelleeni melaa jo silloin, kun Havaiji oli vasta kasa laavaa merenpohjassa. Sen sijaan heräsin suppailun autuuteen vasta, kun Suomi oli tyhjennetty kaikista etäisestikään sup-lautaa muistuttavista lirpakkeista.

Asiat alkoivat tihentyä muutaman viikon takaisesta Itä-Suomen visiitistämme, jossa Höytiäisellä suppailimme reilun tunnin. Poikaani en meinannut saada kahdenkaan tunnin jälkeen vedestä (tai siis laudalta) ja loppumatka meni kuunnellen tunnettua virttä “Isä, koska mennään taas suppailemaan, voidaanko mennä tänään suppailemaan?”

"Vasten auringon siltaa, hoet aamusta iltaan, milloin mennään suppaamaan, samaa kuulla saan mä vaan."

“Olisi kiva väittää olevansa edelläkävijä.”

Homma oli kyllä yllättävän mukavaa. Olin jotenkin ajatellut suppailun olevan sellaisille täti-ihmisille, jotka eivät osaa, jaksa eivätkä uskalla rantakaislikkoa kauemmas, mutta haluavat silti väittää Irmelille ja Hjördikselle olevansa atleetteja. Tunnustan: olin väärässä. Tai sitten olen täti, vaikka olenkin tähän asti kuvitellut olevani henkisesti eskarilainen ja fyysisesti eläkeläinen.

Sitten istuskeltiin Lassen kanssa rannalla ja tuli puheeksi, kuinka kivaa olisi lipua jotain rauhallista jokea alaspäin. Vähän olutta ja evästä, suojakerroin 50 ja puoliso ja lapset toisessa maakunnassa. Se alkoi tuntua parhaalta vaihtoehdolta pitkään aikaan pahalta maailmalta pakenemiseen.

Tästä päästäänkin taas siihen, että olisi kiva väittää olevansa edelläkävijä, mutta sitä ikävämpi oli huomata olevansa perässämeloja. Kiitos sen henkilön, joka puri lepakkoa, kotona on viihdytty ja kotoa on haluttu poistua suurella palolla joka ikiseen jorpakkoon, joita Suomeen on siunaantunut. Kun aloin muutama päivä sitten kammata vielä tarjolla olevia sup-lautoja, kohtuuhintaisia ei ollut, kalliit eivät olleet vaihtoehto ja käytetyt menivät, ennen kuin ehti kommenttiketjuun näpytellä kirjaimet A ja V. Lisäksi alkoi näyttää, että laudasta, jota oli aiemmin keväällä myyty hintaan 290 €, pyydettiin käytettynä 400 €.

Siinä sitten pyörin laajaa ympyrää kuin ménièrentautinen säynävä kaislikossa. Verkkokaupasta toiseen toteamassa, että samat laudat ovat yhä yhtä loppuunmyytyjä kuin varttia aiemminkin. Samalla opiskelin, millainen lauta olisi passeli omaan käyttöön. Facebookissa kateellisena katselin, kuinka joku oli ollut iltasupilla tyynellä merellä, mukana vähän espressoa ja chihuahua sekä anoppi katiskassa.

Alussa oli sup, kuokka ja Jussi.


“Olin jotenkin ajatellut suppailun olevan sellaisille täti-ihmisille, jotka eivät osaa, jaksa eivätkä uskalla rantakaislikkoa kauemmas.”


Mökille lähtö lähestyi. Siis vuokramökille. Mehän anomme parhaillaan lupaa rakentaa taloa pienelle kalliille läntille suota, joten ei tässä mitään mökkejä ostella. Mutta koska ajatus suppailusta poltteli kuin rasta ganjaa, jostain piti sup-lauta keksiä.

Soittelin yhteen firmaan, jossa oli kelpo lautaa vielä myynnissä niukkaan viiteensataan euroon. Asiakaspalvelun Nicolique-Borrelique ei koskaan vastannut, vaikka asiakaspalvelun piti kyllä olla auki. Ei sitte. Ja kello kävi. Eräässä halpamarketissa - kutsuttakoon sitä vaikka Köttmanniksi - oli muutamassa myymälässä lupaavanoloinen lauta. En kuitenkaan viitsinyt lähteä ajelemaan Kehä kolmosen kainalosta Kiiminkiin lautaa hakemaan. Seurailin kuitenkin myymälöiden saldoa (ihan vaan viiden minuutin välein) ja yhtäkkiä: Tadaa! Lahden Launeen myymälään oli ilmestynyt himoamani lauta! Se oli myymälän listoilla vielä viidenkin minuutin kuluttua. Ja vielä yöllä klo 2.37 ja 4.59.

Saman eeppisen saagan toisena sivujuonena (Aragorn ratsastaa Minas Tirithiin kääpiön ja skeittarin kanssa) olin bongannut vesiurheilu.fi:n sivuilta lupaavanoloisen sup-lautapaketin. Sillä oli hieno nimi Saimaa Sup Pike 10.0 Canoe. Tuo Saimaa oletettavasti viittaa siihen, että diplomi-insinööri Antero Lörtsylöinen niitä takoo omassa pajassaan jossain Savonlinnan suunnalla. Soittelin firmaan ja sain kuulla, että uutta varastontäydennystä olisi tulossa mökillelähtöpäivänämme, jos rahtifirma suo. Sinänsä näppärää, sillä vesiurheilu.fi:n toimipiste olisi mökkireittimme varrella Mikkelissä.

"Yksi tämmönen. Tai edes joku. Mikä tahansa!"
(kuva: vesiurheilu.fi)

“Mutta koska ajatus suppailusta poltteli kuin rasta ganjaa, jostain piti sup-lauta keksiä.”

Tuli lähtöpäivä. Koetin aamulla soitella Lahden Köttmannille, koska olin tarkistanut klo 3.52, että himoitsemani lauta oli yhä listoilla. Herra Köttmanni ei suvainnut vastata. Jätin homman herran haltuun. Reilun tunnin kuluttua olisin kuitenkin jo paikalla.

Ajoimme Lahteen. Kurvasimme Köttmannin pihaan. Lönkötin kauppaan. Katseeni etsi lautaa. Ei löydy. Kipitän osastolta toiselle. Ei näy. Lopulta kysyn myyjältä, missä se mahtaa olla.

“Se on varattu. Puoli tuntia sitten asiakas soitti ja varasi. Ajaa Mikkelistä sitä hakemaan.”

Sanoin soittaneeni kaksi tuntia aiemmin myymälään, josta ei ollut minulle vastattu. Näytin numeronkin kännykästä.

“Joo, tää ei ole meidän myymälään. Se on vaihteen numero.”

Oppitunti numero 1: Jos Köttmannin kotisivuilla lukee, että Köttmannin Lahden myymälän numero on 555-123123, se ei ole Köttmannin Lahden myymälän numero.

Oppitunti numero 2: Älä kiroile niin paljon.

Köttmannin (sen, jonka numero on 555-123123, mutta jonka numero ei ole 555-123123) parkkipaikalta pirauttelin vesiurheilu.fi:hin Mikkeliin. Ja niinpä niin: rahtaajien jumalat olivat päättäneet, että uusi lasti lautoja ei sittenkään ehtisi tänään varastoon.

Toimin kuten jokainen tosimies samassa tilanteessa tekisi: aloin inistä. Eikö nyt mitään löytyisi? Esittelykappale? Messumalli (edes Sara Sieppi). Joku rotan kaluama surffilauta? Puhallettava krokotiili? Myyrä-uimarengas? Edes kontaktimuovilla päällystetty hapankorppu (en tarkoita Sara Sieppiä)? Pliiiiiiis!

Joo. Otan ton. Tai sen siitä vierestä.

“Edes kontaktimuovilla päällystetty hapankorppu (en tarkoita Sara Sieppiä)? Pliiiiiiis!”


Ilmeisesti nyyhkytykseni tehosi ja puhelimen toisessa päässä tajuttiin, että kukaan maailmankaikkeuden historian aikana ei ole kokenut yhtä kovia kuin minä. Sieltä luvattiin tsekata asia. Maailman pahuuden paino niskassani ajelin Lahden pohjoispuolella, kun taivas aukeni ja valonsäde valkaisi maan: sain kuulla, että yksi kappale himoitsemaani lautaa oli vielä löytynyt varastosta. Tervetuloa hakemaan. Tai no, piti se ensin maksaa.

Sinne siis. Saimaa Sup Pike 10.0 Canoe rrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrraksa-auton kyytiin, seuraksi karkuremmi, hetkinen hengittelyä paperipussiin, kyynelten pyyhintää paljain käsin, ryhmähali, uskoa huomiseen ja mökkiä kohti.

Sinne mahtui. Ei tarvinnut jättää parkkipaikalle kuin ruoat, insuliinit ja yksi lapsi.

“Kukaan maailmankaikkeuden historian aikana ei ole kokenut yhtä kovia kuin minä.”

Mökillä todettiin, että kaikki on ennallaan ja tärkeimmän kimppuun. Tula tullallaa, lauta rullalta ja pumppaamaan. Aika pitkään sai pumppailla, ennen kuin painemittari heilahti. Tämä oli tosin tiedossa, koska maaninen googlailu. Reippaat 13 psi:tä ilmaa kumihaukeen, evä ja sokka kiinni, mela kasaan ja laiturille mars!

Ja pumppailua piti harrastaa siis siksi, että sup-lautamme on ilmatäytteinen - kuten kuulemma suurimmalla osalla sup-laudan hankkineista. Syynä on se, että meillä ei ole puoliperävaunuyhdistelmää, jossa kova sup-lauta kulkisi paikasta toiseen. Ilmatäytteinen sup-lauta sen sijaan kulkee mukana omassa isossa repussaan ja sen voi pumpata erämaajärven rannassa kuikkien huutaessa. Parkkipaikalta kuuluu taksin mittarin raksutus.

Vaikea sanoa, kummalla oli enemmän paineita, isällä vai laudassa.

Rouva sieltä kuortanelaisesta maalämpökaivosta tiedustelee, kuka kokeili ensin. Juu, poika kokeili. Siellä tehtiin laudalla ensimmäinen vartin aikana ukemeita, eskimokäännöksiä, tornituksia, kolmoisschalkoweita ja korvapuusteja. Ala-astelaisen loppumattomalla itsevarmuudella tämä maailman paras suppailija supelsi menemään. Ja hyvin kyllä veti. Karkuremmistä tosin tuli pojan suussa karhunauha. Mutta hei, kuka on suppaillut minun laudallani, kysyi isäkarhu!

Kaksi maailman rakkainta asiaa laiturilla. Ja on siellä tytärkin.

Sitten tuli minun vuoroni. Ensimmäinen tunne: pettymys. Tämähän ei olekaan yhtä vakaa kuin ruotsinlaiva satamassa. Siihen sekaan vähän memento moria ja vanitas vanitatum didi dumia. Ja aika nopsaan iloa siitä, että pvc-hauki liukuu kuin öljytty Sara Sieppi. Mistähän näitä Saroja tähän nyt sukeltelee? Suppailin seisaaltaan ja istualtaan. Polvillani en oikein kykene könöttämään, joten laiskana edessä saattaa olla tähän lisäosana saatavan kanoottipenkin hankinta. Koska jos jotenkin lihaskunnon kehittymistä voi koettaa hidastaa, sitä kannattaa koettaa hidastaa.

Kombinaatioita laudan kyydissä riitti: Poika. Poikani ja minä. Minä yksin. Minä kalsarisillani. Minä ja tytär. Poika ja tytär. Minä ilman kalsareita (ne kastuivat ja muilla mökeillä ei olllut ketään). Poika ja äiti. Jännästi kaksi tuntia mökille saapumisestamme olimme ehtineet suppailla viisi tuntia. Aika kaareutuu enemmän kuin sup-lauta. Revi siitä Einstein!

Meidän mielestä mökillä on ihanan rauhallista. Naapurien mielipide saattaa olla eri.

“Pvc-hauki liukuu kuin öljytty Sara Sieppi.”

Saunomisesta ei meinannut tulla mitään, kun muuan perheenjäsenemme kinusi tekemään arvaatteko mitä. Kun oltiin noustu uimasta laiturille, olisi pitänyt jo mennä takaisin arvannette minne. Tätä jenkkaa vedettiinkin koko saunasessio.

Rouva sieltä päntäneläisestä siltarummusta raakkuu, että kannattiko hankkia? Vasta / jo yhden illan kokemuksella uskallan vastata, että kyllä kannatti. Suunnitteilla on mm. Lapin jokien suppailu päästä päähän, Tyynenmeren ylitys sekä kaljan juominen sup-laudan kannella Westendin vierasvenesatamassa Lassen kanssa.

Poikanikin oli laudan hankkimisesta niin onnellinen ja kiitollinen, että työnsi siskonsa terassilta nokkosiin.


“Öljytty Sara Sieppi.”