Näytetään tekstit, joissa on tunniste varkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste varkaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. joulukuuta 2021

Muuttotarkastus läpi - vesijohto jäässä



Rumpujen pärinää: me asumme nyt talossamme ihan luvan kanssa. Muuttotarkastus saatiin kolmannella yrittämällä järjestymään ja se meni suht heittämällä läpi. Terassin oven edessä oleva rako pitäisi peittää, jottei nilkka nyssähdä terassista läpi. Ihan ymmärrettävää. Muuten kaikki oli niin jees kuin tällä hetkellä voi olettaakin. Eli kaikki kesken, mutta vesi tulee ja kakka menee, laminoitu talonumero näkyy, palohälyttimet ja kaiteet on, roskikset tyhjätään ja sähköistä oli pöytäkirja. 


Seija Ala-Kautta hoiti muuttotarkastusemännöinnin ihan samalla loistavuudella kuin KVV-IV-tarkastuksenkin. Tällä kertaa kukaan ei edes sammuttanut talomme lämmitystä


Vihdoinkin lämmintä. Eiku kuumaa. 


Lämmityksestä puheen ollen: talossamme oli viileää sen jälkeenkin, kun lämmityksen piti toimia. Etenkin keittiö-olohuoneessa on saanut olla aina vähintään seksyä fleeceä päällä. Tuvan lämpö tulee varastossa sijaitsevan jakotukin kautta, ei siis sen, jonne menevässä johdossa on naula. Amatööriputkimiehen aivoillani pähkäilin, että jakotukille tarttis varmaan jotain tehrä. Soitto Aksulle, Maailman Kovimmalle Rumpali-LVI-suunnittelijalle (MaiKolRuLvi) ja hänen avustuksellaan ruuvailin termostaatit helkuttaan, joka on Kalkuttan esikartano. 


Sähkömiehen logiikan mukaan vähemmän on enemmän ja vinot pistorasiat ovat tosi boho. Tai ainakin oho.

Ja katso, seuraavana aamuna lattian lämpö täytti keittiömme suloisella hunajalla ääriä myöten. Itse asiassa sen verran suloiselle oli maalämpöpumpun lämpökäyrää vedetty lämmön puutteessa, että talossa todella tarkeni; olkkarin sinänsä turha termostaatti näytti huoneessa olevan 25 astetta. Tätä tosin kompensoi tehokkaasti talon nurkat, joista ainakin toistaiseksi puhaltaa aika reippaasti kylmää ilmaa sisään. Mikään tiiveysihme kotimme ei ole. Sille tarttis siis myös jotain tehrä.


Vesijohto jäässä


Jotain tartti aika akuutisti tehrä myös piharakennuksen jäätyneelle vesijohdolle. Pitkään siinä menikin, ihan kolme viikkoa ehdittiin kotona asua. Kovat pakkaset ja siihen päälle vielä kunnon tuuli olivat päässeet jäähdyttämään piharakennukseen maasta nousevaa vesijohtoa. Kun emme sitten olleet muistaneet yhtenä iltana käydä valuttamassa piharakennuksen hanoista vettä, seuraavana aamuna sitä ei enää valunutkaan. Näppärästi päivä oli sunnuntai ennen itsenäisyyspäivää. Uujea, vielä kaksi lisäpäivää aikaa vetää putkea juntturaan. 


“Vähintään seksyä fleeceä päällä.”


Kokeilin erinäisiä netin voodookikkoja, mutta ne eivät tepsineet. Pää hajosi ja päätin lähteä työpaikalleni laskemaan verenpainettani. Sillä välin Seija hälytti (jälleen) apuun Aksun, joka on myös Jäätyneiden Putkien Ihmemies Kuulkaas Kyllä (JäPIKKä). Ja sulivathan ne putket. Maatöiden yhteydessä oli piharakennuksen kylmävesiputken yhteyteen sujutettu lämmityskaapeli, joten Aksu kytki sen ja lämpimän veden kiertovesipumpunkin teknisessä tilassa, jossa on muuten teknistä, muttei pistorasioita. Vaikuttavaa työtä, vai mitä:


Picasso meets Duchamps funktionalismin hengessä.

Itsenäisyyspäivän jälkeen teinkin reippaana poikana pikavisiitin Puuiloon, josta nappasin mukaan lämmityskaapelin tonttijohdolle, joka myös on vaarassa jäätyä, jos kotona ei hetkeen ole ketään laskemassa vettä hanasta. Kaupunkimme vesihuolto oli taas melkoisen tikkana ajan tasalla ja reilut 12 tuntia työtilauksesta he asensivat 6 metriä lämmityskaapelia tonttijohdon sisään. Olin osannut ostaa jopa oikeanlaisen paineläpivientiventtiilinkin. En oikeasti tiennyt asiasta sen enempää, mutta se oli pussissa lämmityskaapelien vieressä, joten otin sen mukaan varmuuden vuoksi. Tai ostin ja ostin, toppatakin taskuun se sujahti. 


Pidempi pidettiin, lyhempi palautettiin. Samoin tehtiin meidän lapsille. 

On siis ollut seesteiset alkuviikot. Ei kyllä kukaan ole kärsinyt yhtä paljon kuin me. 


Iivee viipyy


Viimeiset neljä viikkoa IV-firma on ollut tilaamaisillaan meille seinäventtiilejä. Kun niistä taas tuli puhetta, varmistin, että tuleehan niihin äänenvaimentimet. No ei ollut tulossa, vaikka tästä olin kyllä LVI-urakoitsijan edustajan kanssa puhunut. IV-matteukset kuitenkin husaavat hommassa alihankkijoina, joten eipä ollut tieto mennyt sinne. Itsenäisyyspäiväviikonlopun lauantaina laitoin jo melko harmistuneen viestin, jossa totesin, että hommien on oltava valmiit jouluksi. 


“Toppatakin taskuun se sujahti.”


Itsenäisyyspäivän jälkeen sain takaisin melko harmistuneen soiton, kun kuulemma 160-millisiä äänenvaimentimella varustettuja venttiilejä oli hankala tukusta löytää. Venttiilien tarve on toki ollut IV-markuksilla tiedossa jo kesäkuussa. Mutta olivat kuulemma tukkuun tulossa ihan näinä päivinä. Arvon lukija varmaankin arvaa, onko venttiilejä vielä “näinä päivinä” näkynyt seinissämme. Niinpä. 


Kunhan nämä legginssit ovat tuossa aukossa vielä jonkin aikaa, ne julistetaan suojelukohteeksi. IV-asentajien saamattomuuden monumentti.


Hormit ja harmit


IV-alisuoriut  -aliurakoitsijamme tekee päätyönsä nuohoamisen saralla. Päädyin pyytämään heiltä tarjouksen saunan kevythormista, koska ovat niitä kuulemma asennelleet useampia kymmeniä. Pari viikkoa pyynnöstä hormien hinnat sisältävä meili oli kuulemma jo sähköpostissa. Kolme viikkoa myöhemmin IV-päällikkö ei ollut vielä ehtinyt toimistolle tsekkaamaan meilejään. Neljä viikkoa myöhemmin (sen harmistuneen viestin jälkeen) hän sanoi tsekkaavansa meilit, kunhan pääsee toimistolle. Arvon lukija varmaankin arvaa, onko hormihemmomme  vielä “päässyt toimistolle”. Niinpä.


“Näinä päivinä.”


Jouluksi pitää päästä saunaan. Se on mielestäni kohtuullinen vaatimus, jos IV-hommat on aloitettu kesäkuun puolivälissä. Nimenomaan aloitettu, sillä niitä ei sitten ennen lokakuuta jatkettu. Tosin kuulemma olivat moneen otteeseen käyneet katsomassa raksalla ja kun seiniin ei ollut tehty reikiä, niin ei IV-hommiakaan voinut tehdä. Sitä eivät tosi muistaneet, että kesän IV-hormien asennuksen myöhästymisen vuoksi emme päässeet asentamaan lattiaa, ja lattian käsittelykin viivästyi, minkä vuoksi keittiön asennus myöhästyi, mistä johtuu myös koko projektin myöhästyminen. 


IV-joosefit ovat sen verran reiluja, etteivät laskuta ylimääräistä makuuhuoneisiin asennetuista sadesuihkuista.

Ja niitä sisäkattojen poistoventtiilejä - jotka olisi pitänyt asentaa jo kesällä, ei siis edelleenkään ole asennettu. Huoneisiin tiputtelee sekä tulpatuista että tulpattomista poistoputkista vettä. Oletan tämän johtuvan siitä, että koska ulkoseiniin ei ole asennettu korvausilmaventtiilejä, hormit puskevat ilmaa sisään sen sijaan että ne veisivät ilmaa ulos. Lautalattian sauma ei ihan tykännyt sille tippuneesta vedestä, vaan alkoi irvistellä. Suhteellisen säälittävää toimintaa. Varmaan meidänkin taholtamme.


“Jouluksi pitää päästä saunaan.”


Syvältä kuin maalämpö, sanon minä. Saatan joutua keskustelemaan LVI-urakoitsijan kanssa, onko tämä koko urakkahinnan veroista reippautta. 


Heippa klapit, moikka sähkö!


Kiitos IV-luukaksien, minua on alkanut pelottaa, ettemme pääse joulusaunaan. Vieraita on tulossa joulunviettoon 13, mutta mitäpä se nyt IV-johanneksia kiinnostaa. Paremmat rahat tulee vissiin muualta. Me olemme tässä(kin) jonkinlainen surkea sivukonttori, jossa käydään vähän askartelemassa, kun on pikkurahan puute. 


Meillä on kamojemme muuttamisessa sama periaate kuin IV-björnien asenteluissa: hitaasti, vähitellen ja pikkuhiljaa näinä päivinä.

Tarjousta saunan hormista ei siis meille saatu kaivettua konttorin sähköpostilaatikosta neljässä viikossa. Neljässä viikossa isompikin kelkka kääntyy. Meidän kelkkamme kääntyi kohti Narvin löylyvalmista kiuasta. 


Aloin pohtia kulunutta kuutta kuukautta evakossa ja saunattomissa kodeissa, jollainen tämäkin yhä on, kiitos IV-pontiusten. Puretussa (nyyh!) rintamamiestalossamme oli ihana kellarisauna puukiukaalla. Kiuas lähti mukaan, siihen hankittiin alusta ja tilattiin suojaseinät, jotka lopulta jopa saatiinkin. Ja olisihan se ihanaa kököttää lämmittämässä puukiuasta ja nauttia tulen rasahtelusta ja loimotuksesta. 


“Lautalattian sauma ei ihan tykännyt sille tippuneesta vedestä, vaan alkoi irvistellä.”


Mutta, mutta ja ehkä vielä kerran mutta. Minä kun voisin saunoa ihan helposti kolmekin kertaa päivässä, vaikka ihan kaikkeen muuhun en enää noin monesti pystykään. Puusaunan lämmittäminen kolmasti päivässä vaatisi kuitenkin vähintään pari TET-harjoittelijaa hommiin. Voikin siis olla, että meille tulee sähkökiuas ja minä muutan lauteille asumaan. Kaikki voittaa. 


Pystyttäjien varastamien hirsien muistomerkki. Meillä alkaa olla aika monumentaalinen tontti.

Viime viikollahan kerroin, miten pystyttäjät varastivat meiltä melko komean kasan hirrenpätkiä ja paloja, joilla olisi voinut paikata heidän väärin leikkaamansa oviaukon. Nyt kun hirsiä ei tähän hommaan ollut, timpurit näyttivät taitonsa ja tekivät minkä pystyivät sillä materiaalilla, jota pystyttäjät eivät olleet ehtineet meiltä varastaa. Kelpo työtä, joskaan ei silti paremman näköinen kuin jos pystyttäjät eivät olisi sössineet ja pöllineet.


Tehty mikä tehty


Mitä siis ovat ne ihmiskunnan suurimpien saavutusten joukkoon kohoavat urotyöt, joihin olemme viime aikoina yltäneet? No lähinnä Paxien kokoamista. Sen verran niissä on ollut hommaa, että Rio de Janeiron Kristus-patsas saatetaan korvata meidän kärsimyksiämme kuvastavalla Voi Ristus -patsaalla.


 Pari huomiota Paxeista:


- Ikean ohjeet ovat parempia kuin muilla. Siis oikeasti. Se hieromasauvan näköinen ukkeli siinä alussa saattaa hämätä, mutta nämä ohjeet ovat oikeasti sellaisia, että näitä osaavat tulkita jopa ne Citymarketin aulassa pyörivät sähkönmyyjäsällit. 

- Ikealta kamaa tulee tätä nykyä kuin emeritusprofessorilta virtsaa; harvoin ja tipoittain ja silloinkin jotain jää vielä varastoon. Kun aamusta tulee ilmoitus, että Testikel-kulmakaapin runkoa on tullut 28 kappaletta Vantaan Ikeaan, se tilataan verkkokaupasta saatana HETI! Puolen tunnin päästä ne ovat menneet jobbareille ja niitä kaupitellaan pitkin Alex Kivex kadun hämäriä porttikongeja. Kahden päivän päästä tulee sitten tekstari, että Ollon-lasihyllyä on 3 kappaletta hyllyssä. Sama homma. Toimi heti!

- Ikean hyllynkannattimet tuhoavat sormet. Ne ovat pieniä ja vittumaisia kuin kokoomusnuoret ja ne kuvittelevat, että isona niistä tulee Arne Jacobsenin Swan-tuoleja. 

- juuri kun luulet, että “nyt ne lapset siellä Kambodzhassa ovat unohtaneet yhden kilkkeen tästä ruuvipakkauksesta”, tuo kilke löytyykin jonkin vähän isomman sälppeen sisältä. Tarkkoja ovat. 


“Voi Ristus.”


Poikani suunnittelemaa sänkyä aletaan valmistaa Ikealle nimellä Perskarv.

Mitäs muuta? Nonstoppolosin huoneessa on sängylle aika niukasti tilaa sillä seinällä, jolle hän sen haluaisi. Tilaa on muutaman sentin yli kaksi metriä, joten poikamme otti kynän käteen ja luonnosteli parissa minuutissa sängyn suunnitelmat koulun veistotunnilla toteutettaviksi. Eipä koululla ollut tarjota puumatskuja sänkyä varten, mutta kai tämän joku artesaani voisi toteuttaa hintaan 1699€ plus alv. 


Vaihtoehtona olisi ostaa Ikean Utåker-sohvasänky, jossa on kaksi simppelia laveria päällekkäin. Toimii soffana ja sänkynä ja siitä löytyy tarvittaessa näppärä varavuode. Saattaisi tulla tarpeeseen, jos jouluna on vilinää, vilskettä, helinää helskettä pienten tiukujen. Ja varmaan ne IV-clausitkin ikkunan takana.


Snap, Crackle, Pop


Pakkasia pukkasi. Putkien jäätymisen lisäksi seinät alkoivat poksua toden teolla. Meillä kun on massiivihirsi, niin se halkeilee. Ja se on tosissaan halkeillut ja halkeilee jatkossakin. Ihan vaikuttavia railoja juoksee siellä täällä hirttä pitkin. Osa on tylsiä kuin kokoomusnuoret strategiaseminaarissa, osa taas namin näköisiä kuin fitnessmallit pikkujouluristeilyllä. Kuten nyt vaikkapa nämä:


Yllä Niqole-Jennique ja alla Hanimussuque-Beibeque.

Otin kuvat seinistä. Jos vaikka vuoden päästä vertaisi, kuinka paljon halkeamia on tullut. Ja ovatko IV-kyreniukset jo saaneet vaihdettua legginssit ja flanellipaidat seinissämme venttiileihin. En pidätä hengitystäni. Ainakaan vielä näinä päivinä.



“Me asumme nyt talossamme ihan luvan kanssa.”


keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Työkalut varastettiin - työkalut palautettiin



Lähdetään siitä, että me emme osaa rakentaa taloa. Siksi muut rakentavat ja me maksamme. Ja jos talon hinta mitataan rahassa, sitä löytyy tililtä, pankilta tai kolkattujen mummojen käsilaukuista. Mutta jos hinta mitataan henkisenä taakkana, stressinä, unettomina öinä, lapsille tiuskimisina ja epämääräisenä puristuksena rinnassa, hinta alkaa olla turhan kova. Juuri nyt projektissa mennään aikamoisessa emotionaalisessa selvitystilassa. 


Vaikka en alan ammattilainen olekaan (enkä näillä kokemuksilla sellaiseksi haluakaan), niin olisihan se kiva, että joku kertoisi, neuvoisi ja aikatauluttaisi. Vaikkapa esimerkiksi, että ennen rännien asennusta kannattaa maalata otsalaudat. Kun nyt pensselöin kourujen alle valkoista, niin seurauksena oli tahroja enemmän kuin Eppu Normaalin paperilla. Ja kun yhtä tahraa koetti putsata, kädestä jäi toiseen kohtaan uutta maalia ja kun sitä yritti putsata, niin taas jäi seuraavaan kohtaan maalia ja arvon lukija varmaan ymmärtää, miten saaga jatkuu.


Sinne töpöttelin. Jälki oli erinomaista, jos tykkää valkoraitaisista ränneistä.


“Olisihan se kiva, että joku kertoisi, neuvoisi ja aikatauluttaisi.”


Mutta ähräsin kuin ähräsinkin kolme litraa valkoista maalia räystäänaluslautoihin. Eihän se pönikkä riittänyt, mutta toisaalta enempää ei olisi jaksanutkaan. Ja kun seuraavana päivänä alkoi taivaalta tulla räntää ja Trumpin pukamavisvaa, niin ihan sama. Katsotaan, koska jaksan jatkaa. Veikkaan että en. 


PRESSUMESSU


Pystyttäjiähän ei ole tontillamme pariin viikkoon näkynyt. Me olemme yksittäinen idioottiperhe, joka ei osaa vaatia (joskaan se mitään auttaisikaan) ja edellemme kiilaa isojen hirsifirmojen sopimuspystytykset. Yksinkertaistettuna: koska pystytyksen alkupuolella pystytys venyi suunnitellusta, se venyy nyt entistä enemmän. Osalla hommista ei ole kiire: terassin kansilaudat voi asentaa ihan mieluustikin myöhemmin, samoin terassin kaiteet. Mutta timpureilla alkaa tekeminen (ja vähän kärsivällisyyskin) loppua, kun pitäisi päästä tekemään hommia, joita ei pääse tekemään ennen kuin pystyttäjät vievät omaa osuuttaan eteenpäin. 


Suurin tulppa on nyt katot. Talossahan on jo peltikatto. Kiva. Siellä ollaan säältä suojassa. Huonommin menee piharakennuksella, jossa katteena ollut pressuviritys repsahti viikko sitten osin auki kovassa tuulessa. Sitten tuli pakkaslunta, joka täytti rakennusta. Sekin saatiin kolattua pois ja pakkaslumi ei ole pahaa matskua. Mutta sitten tulikin räntää. Ja kun räntä sulaa pressujen päällä, vesi alkaa lorista. Ja kun vesi lorisee hirsien päälle, sen katsominen tuottaa emotionaalista tuskaa. 


Ei tuolta nyt niin paljon vettä tule sisään. Paljon vähemmän kuin Viagaran putouksista.


“Koska pystytyksen alkupuolella pystytys venyi suunnitellusta, se venyy nyt entistä enemmän.”


Tähän varmaan piinkova hirsimies sanoo, että kato hirsi kato kyllä kestää ku se on kato puuta ja se kuivuu kato. Näin kannattaa sanoa etenkin, jos kyse ei ole itselle rakennettavasta talosta ja saa asiakkaalta rahaa. Mutta asiakas (lausutaan minä) on silti aika huolissaan, kun porausreikään valuu vettä ja tapitus imee kosteutta. Nyt meni kyllä vähän rivon kuuloiseksi. 


Ratkaisu: miljoonalla vittusaatanaperkeleellä ryyditetty ja apinan raivolla kiipeilty amatööripressutus. Leathermanilla ja niittipyssyllä aluskatteen palasia pahimpiin kohtiin ja lautoja ohjaamaan vesivanoja edes vähän kauemmas hirsistä. En tiedä, miten onnistui, mutta sainpahan kiroilla ja vaatteeni märiksi. Toki jos viimeisen kuukauden aikana piharakennukseen olisi saatu se aluskate, olisin voinut säästää kirosanani esim. suljetun osaston perjantaibingoon, joka on piakkoin edessä. Tunnustan, etten ole ihan kärryillä, kenen vastuulle noiden rakenteiden suojaus kuuluu. Mutta oletan, että se on sinänsä sama, koska kaikki on kuitenkin rakennuttajan vastuulla ja rakennuttaja maksaa kaikesta - myös toisten mokista ja puutteista. 


Veikkaisin, että ainoa kerta, kun tunnen iloa kuullessani lorinaa on hetki, jolloin pääsen ekaa kertaa kokeilemaan uutta vessanpönttöä.


“Tapitus imee kosteutta.”


ÄÄNILOUKUT


Timpurit ovat ähränneet ääniloukkuja. Lentomelualue laajenee suunnitelmien mukaan lähivuosina liippaamaan tonttimme rajaa. Lentomeluahan on viimeisen vuoden aikana riittänytkin, syksylläkin yksi paarma erehtyi surisemaan terassille. Siitä piti tehdä erillinen selvitys rakennusvalvontaan. Ratkaisu löytyi maksamalla 5000 euroa insektioakustikolle, joka kirjoitti paperiin, että paarma on hyönteinen, aijaijaijai paarma! Leima tuli Lupapisteestä.


Ääniloukut kuitenkin tarvitaan. Siispä vesikaton suuntaisesti tulee kovaa kivivillaa ja kipsilevyä - hirsilahkolaisten suosikkimatskuja molemmat. Saisikohan tuohon vielä yhdistettyä muovisen höyrysulun ja sädesienirisoton? Ja kuten kaikkeen, niidenkin tekemiseen menee aikaa ja aika todellakin on rahaa. Tosin timpureillemme kyllä maksan mieluusti, he ovat aktiivisesti viemässä asioita eteenpäin silloinkin, kun tuntuu, että muita ei kiinnosta. Ja eihän oikeasti ketään kiinnostakaan. Itse kaipailisin ehkä liikaakin kädestä pitäjää ja olkapäätä, jota vasten nyyhkyttää miehekkään hysteerisesti, mutta ihan skarpit ja aktiiviset ammattilaisetkin kelpaisivat. Sellaiset, jotka vastaisivat ripeästi, olisivat ajan tasalla tai parhaimmillaan jopa ennakoisivat, miten asiat etenisivät jouhevimmin (“maalatkaa otsalaudat ennen kuin rännit asennetaan”). Mutta nyt joku ehkä reagoi johonkin ja toinen toiseen ja kolmas vinkkaa, että termospullo olisi kannattanut ottaa kuopasta ennen kuin sen päälle valettiin kuusi tonnia betonia. 


Teippi kun auki on, sinne kosteus tekee asunnon.


“Aijaijaijai paarma!”


Ja ex-viemärisukeltaja sieltä keikyäläisestä sakokaivosta ulisee, että kuulostan vähän epäreilulta. Arvon ex-viemärisukeltaja, totta helvetissä kuulostan! Tämä on minun blogini, jossa minä kerron minun näkökulmastani, miten minun perheelleni tehdään taloa. Toki Titanicin neitsytmatkaan verrattuna projekti on (ainakin toistaiseksi) sujunut mallikkaasti. Mutta esim. toiveemme siitä, että hommat hoidettaisiin niin, että piharakennus olisi mahdollisimman pian muuttokunnossa, ei näy mitenkään. Asiaa toki edesauttaisi että piharakennuksessa olisi katto, minkä jälkeen voisi tehdä alapohjaa, kun sisään ei enää sada. Eli ei päästä vapuksi omalle tontille. Se taas tarkoittaa seuraavaa muuttoa. Ja muuttohan on - kuten tiedämme - elämän stressaavimpia asioita heti pinseteillä ja ilman puudutusta suoritetun hypotalamuksen poiston jälkeen. 


Mutta hei, hiljaa hyvä tulee. Vai oliko se vatsahaava? Ei kaikki voi osata kaikkea, jotkut ei osaa edes mitään.


Vinkki: jos perkeleellisen lumisen talven jälkeen tontilla on puutavaraa kateissa, homeen haju johdattaa keväällä sen luo. Vähän kuin Hannu ja Kerttu, mutta Hannulla on hepatiitti.


“Ei päästä vapuksi omalle tontille.”


Lisäksihän meiltä varastettiin tyhjästä ex-kodistamme kamaa. Laitetaan siksi otsikoksi


MEILTÄ VARASTETTIIN TYHJÄSTÄ EX-KODISTAMME KAMAA


Jepjep. Näin kävi. Mutta ei tämäkään varkaus ollut ihan standardimeininkiä. Koska ex-talomme on vielä hallinnassamme eikä sitä ole luovutettu virallisesti eteenpäin rakennusfirmalle, olin huolissani putkien sulana pysymisestä. Talostahan napattiin lämmöt pois ja tyhjättiin patterit viikkoa aiemmin. Sitten alkoi kuitenkin pukata pakkasta. Rakennusfirmasta toimitettiin ystävällisesti pari raksalämmitintä, joilla vesimittarihuone pysyisi plussan puolella. 


Kun sitten piipahdin jälleen kerran roudaamassa jotain karseaa paskaa välivarastoon, huomasin kaveriltamme Juholta lainatun Makitan ruuvinvääntimen ja hylsysarjan kadonneen eteisestä. Epäuskoisena kiertelin talossa ja varmistin, etten ollut jättänyt niitä jonnekin muualle. En ollut. Pöllitty. Ikkunoita ei ollut rikottu, ovet olivat lukossa. Kuka, mitä, häh?


Olisiko tuossa vielä jotain pöllittävää?

“Pöllitty.”


Soitin talofirman projektinvetäjälle ja hieman anteeksipyydellen esitin asiani. Että olisikohan työkalut mahtaneet tarttua niiden heebojen matkaan, jotka kävivät tuomassa talolle lämmittimet? Ymmärrettävästi hän epäili, ettei näin voinut olla, mutta lupasi tsekata asian. Minä lähdin tilapäiskämpälle,



Sitten tuli puhelu. Toinen kämpillämme käyneistä kaiffareista pyyteli anteeksi aika monta kertaa. Olivat luulleet, että kaikki kämpillämme oli jo hylättyä kamaa ja napanneet työkalut mukaansa. Lupasi tuoda ne pikapikaa takaisin. Pyyteli lisää anteeksi ja selitti, etteivät todellakaan aikoneet varastaa niitä. Olin hieman herkkänä, kun kerroin, että olemme tehneet talosta nelisen vuotta lähtöä ja nyt viime metreillä tulee vielä tällaista. Mies pyyteli vielä anteeksi. 


Työkalut palautettiin. Saatiinpa vielä kahvipaketti ja suklaalevykin. Myös projektinvetäjä laittoi viestin ja pahoitteli huonoa tiedonkulkua asiassa. 


Kuvassa varastetut kamat ja korvaukseksi saatu kahvi ja suklaa, jotka on varastettu Alepasta.


“Olivat luulleet, että kaikki kämpillämme oli jo hylättyä kamaa.”


Toki jos asiaa vielä vähän miettii, niin onko ok napata kysymättä kamaa toisen kotoa? Tai jos ajattelee, että talo ja sen irtaimisto ovat jo siirtyneet työnantajan omistukseen, onko ok napata kysymättä kamaa työnantajalta? Näitä pohti jo Platon. Platon on Pluton isä. 


Tällä hetkellä on sellainen olo, että ei oikein jaksaisi. En näe meitä asumassa uudessa talossa enkä näe sen edistystä. Joka kerran, kun olen iloinnut ja/tai innostunut, on tullut uutta räntää porstuaan, joten en oikein uskalla iloita/innostua. Perusasiat ovat vielä projektissa sentään kelvosti, joskin sateisen syksypaskan jälkeen alkaneen talvipaskan jälkeen on alkamassa märkä kevätpaska. Ehkä vähän turhan positiivisesti sanottu.


Yllä oleva on kirjoitettu maanantaina. Sen verran tämän hapantunutta Gevaliaa hörppineen avautujamummon on nyt pakko vetää takaisin, että lähetin puolisoni Seija Ala-Kauttan tiistaina työmaapalaveriin. Paikalla oli vastaava mestari, timpurit ja jopa pystyttäjät osasivat vielä reitin takaisin tontillemme. Kävivät asioita läpi ja ilmeisesti piharakennukseemme saatetaan nyt vihdoin laittaa katetta. Rautakaupasta tilaamamme palovillat ja kipsilevytkin tuotiin palaverin aikana tontille. Toki palovillat olivat väärää laatua ja jouduttiin lähettämään takaisin, mutta ehkä tässä taas yksi aallonpohja on ylitetty. Ennen seuraavaa. 


Minkä syksy kastelee, sen kevät mädättää. Vanha viidakon sananlasku.


“Platon on Pluton isä.”

 

OJAA, NO JAA


Muitakin tekstareita lähettelin. Operaatio oja. Se oja, jonka omistamme, mutta johon emme saa johtaa omia hulevesiämme. Se oja, jonka kaupunki lupasi kunnostuttaa kustannuksellaan. Oja, josta Kaupungin Yrmeä Rakennusosaston Päällikkö-Älähtelijä sanoi, että voimme sen kunnostuttaa omaan piikkiimme ja maaurakoitsija voi laskuttaa kaupunkia, jos haluamme. 


Maatyöurakoitsijahan ei halunnut tehdä erillistä 330 euron laskua, koska meitä oli helpompi laskuttaa eikä ylimääräistä työtä kannata tehdä. Siispä selvittelin, miten asia hoidetaan. Voimmeko laittaa laskun yksityishenkilöinä kaupungille? Kaupungin pomo selvitteli asiaa (eri kaiffari kuin yllämainittu kuukausipalkkainen urahtelija). Tammikuun puolenvälin jälkeen ei kuulunut mitään. Laitoin pari päivää sitten tiedustelun, oliko jotain selvinnyt. Sain viestin:


Tilinumero ja summa? 


Laitoin. Sen koommin ei ole kuulunut. Palaan asiaan juhannuksena. Onni on oma oja. Minulla on sille nimikin. Se kuulostaa vähän samalta kuin “etunoja”.


Tiesitkö, että yhteen hirsiporaukseen mahtuu koko Genesaretinjärven vesi ja kaksi kalaa?


“Tilinumero ja summa?”


PEHMEÄ SÄHKÖJÄNIS


Pohdimme myös sähkökalusteiden mallia. Purkukämpässämme on jälkeenjääneisromanttiset pömpökkeet eli Schneiderin Renovat. Aluksi pohdimme niitä uuteenkin taloon, mutta olisivat tulleet muita malleja kalliimmiksi ja eiköhän nuo ole jo nähty. 


Sähköurakoitsijamme suositteli Schneiderin Exxacteja. Hänen katteensa lisäksi niissä ilmeisesti toiminnallisuuskin on kelpo tolalla. Ja kivaltahan ne näyttivätkin. PAITSI ETTÄ MIKSI JOKA JUMALAN KOJEESEEN PITÄÄ TURAUTTAA FIRMAN LOGO? Miksi minun pitää antaa omasta kodistani mainostilaa firmalle, jonka kamoista olen jo kalliisti maksanut? Ei käy. En ota. 


Vaihtoehdoiksi jäivät Enston Intro ja ABB:n Impressivo. Urakoitsija suositti Impressivoa. Otamme siis Impressivot. Ne on saatana katkaisijoita eikä mitään sielueläimiä!


Hieman tosin ihmetyttää usb-latauspistokkeet. Onko tosiaan niin, että keskustayksiön kokoiseen laattaan ei tämän päivän insinööri ja disaineri ole osanneet tunkea kuin kaksi reikää? Ihan oikeasti? 


Täten Kodotus-blogin visuaalis-tekninen osasto tarjoaa apua. Sieltä ABB:n ja Enston kuukausipalkkainen Senior Head of Electric Apparatus Human Resources Affiliate Pylly Management Humankind Flower Power Kiss My Jazz Co-ordinator -koordinaattori voi vapasti kopypeistata nämä suunnitelmani. En ehkä osaa rakentaa hirsitaloja, mutta toisaalta osaan saada kuolettavan sähköiskun nappiparistosta. 



“Miksi minun pitää antaa omasta kodistani mainostilaa firmalle, jonka kamoista olen jo kalliisti maksanut?”


P.S. Juho, eikö olekin kiva lainata kaverille työkaluja ja lukea blogista, että ne on varastettu. That's what friends are for!



“Lähdetään siitä, että me emme osaa rakentaa taloa.”