Ammattimiehet - haloo?

Viikon teemana oli säädöt, oharit tai muuten vaan reagoimattomuus. Sähkömiehen kanssa sovittiin, että soittelee samana iltapäivänä, kun tietää milloin pääsee käymään työmaalla. Siitä samasta päivästä alkaa olla viikko. Vastaavalle mestarille soittelin torstaina. Tuli viesti, että ei pysty nyt vastaamaan. Soittelin perjantaina. Tuli viesti, että loppukatselmus kesken, soittelee sen jälkeen. Melkoinen festari taisi tuosta katselmuksesta sukeutua, kun soittoa ei kuulunut. Eikä kummankaan soittoa ole kuulunut tämän postauksen mennessä painoon eli kuuteen päivään. Jos kuitenkin vaikka aina joka karkausvuonna vastaisivat. 

Ihan periaatteestakaan en soittele kolmatta kertaa enää perään. Tosin omaan nilkkaanhan tuo nasahtaa: jos timpureita alkaa tällainen ämpyily riittävästi rassaamaan, he siirtyvät toiselle työmaalle. Ja sitten muuten tämän blogin kirjoittaja vetäytyy luolaan ja se oli siinä. 

Puutavara F3R tulisi siirtää kattoturvatuote #347:n tieltä, jotta lankkukasa (koodinimi Zürich) saataisiin siihen, missä Arskaa puukotettiin. 

Mieluusti teen projektin eteen sen mitä osaan, jaksan ja ehdin. Se ei ole paljon, mutta toisaalta kompensoin sitä muulla tyhmyydelläni. Jotain pääsin silti tekemään. Taannoin tarvittiin kovaa palovillaa ja kipsilevyjä yläpohjan ääniloukkuihin, jotka oli määrätty ääneneristysselvityksessä. Rautakaupastahan tarjottiin ensin väärää villaa. Kun tämä huomattiin ja tarjous korjattiin, tontillemme silti toimitettiin väärää villaa. Jostain syystä vääriä villoja ei viety pois samalla, kun korvaavat villat (kiitettävän nopeasti) toimitettiin tilalle. 

“Ihan periaatteestakaan en soittele kolmatta kertaa enää perään.”

 

Samaan tilaukseen tuli palokipsilevyjä ja tavallisia kipsilevyjä. Näistä tavalliset tilattiin tosin aivan turhaan. Tontilla oli jo kipsilevyt pystyttäjille piharakennuksen yläpohjaan. Olin kyllä kertonut viestissä vastaavalle, että tontilla on pystyttäjien kipsilevyjä, jotka ovat piharakennuksen yläpohjaan. Vastaava silti tilasi kipsilevyjä piharakennuksen yläpohjaan. Niitä ei tarvittu, koska tontilla oli jo pystyttäjien kipsilevyjä. Sinne piharakennuksen yläpohjaan.

Puolisentoista viikkoa kipsilevyt (joita siis ei tarvittu piharakennuksen yläpohjaan) marinoituivat etupihallamme viemässä tilaa tontiltamme, joka on pienempi kuin pygmin kantasolu. Niiden päällä istuksittiin kahvittelemassa, mutta siinäpä niiden tarve lähinnä oli. 

Osittain maalattuja otsalautoja vasemmalla. Kuvaajan otsassa onkin ihan jokin muu.

Oli puhetta, että vastaava mestari tilaa levyjen poishakemisen. Koska en saanut vastaavaa vastaamaan, otin itse puhelimen pieneen karvaiseen käteeni ja soittelin ihan itte rautakauppaan ja kysyin, mitä villojen ja levyjen suhteen kannattaisi tehdä. Villat haettiin pois rautakaupan kustannuksella, mutta omana mokana tilattuja kipsilevyjä ei kannattanut lastailla siihen kyytiin, koska niiden kuskaamisesta olisi tullut meille tuntuvat kulut. Ihan ymmärrettävää, meidän mokahan se oli tilata turhaa kamaa tontille. Eli niitä kipsilevyjä sinne piharakennuksen yläpohjaan.

Tämän rautakaupan rakentajapalvelun myyjä tuntuu olevan melkoinen poikkeusyksilö ystävällisyydessään ja asiallisuudessaan. Sovittiin, että roudaamme kipsilevyt takaisin ja voin kertoa ne palauttaessani, että asiasta on sovittu hänen kanssaan. Siispä Seija Ala-Kauttan kanssa nostelimme 21 levyä iskän peräkärryyn ja ajelin puolisen tuntia rautakauppaan. Vähän Lahden motarilla jännitti, pysyykö kärry kiinni, mutta mitä pahaa voisi tapahtua, kun alla on rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto? 

“Kipsilevyjä”

Peräkärryn ajelu rautakauppaan ei ole ydinosaamisaluettani, mutta pääsin kuin pääsinkin noutopihalle ja nostelimme levyt kyydistä. Oho. Osasin. Jännitys purkautui rautakaupan parkkiksella hysteerisenä nyyhkytyksenä. Oli pakko ostaa vaniljatikkari lohdutukseksi. 

Tätä kaikkea turhaa työtähän ei tosin olisi tarvinnut tehdä, jos niitä kipsilevyjä ei olisi tilattu. Sinne piharakennuksen yläpohjaan. 

Koetin tuohonkin tuuttiin huutaa, mutta ei vastaava mestari vastannut.

Emeritusahmanmoottorikelkallakuoliaaksiajaja Jeremias Tippurstöm sieltä Runkauksen luonnonpuiston Ahma-aavalta kysyy, onko tämä nyt taas sitä samaa väninää ja volinaa, josta koko blogini on tunnettu. Arvon ahmanmurhaaja, ehkä osittain kyllä. Mutta minä kyllä teen mielelläni sen mitä osaan jne, jos saan ohjeet ja käskyt. Minä en kuitenkaan tällä koulutuksellani kykene mestaroimaan enkä suunnittelemaan. Tätä toivoisin joltain muulta. Kukin päätelköön, keneltä. 

Piharakennuksen alapohjaan oli timpurien mukaan jäänyt laittamatta riittävä määrä palkkikenkiä. Tästä päästäänkin taas rakentamisen ydinalueelle: amatöörirakennuttaja maksaa ammattirakentajan virheet. Kun timpuri hakee työajallaan puuttuvia palkkikenkiä, jotka asentaa päästäkseen laudoittamaan alapohjaa umpeen, me maksamme sekä palkkikengät että ylimääräisen työn. Toki nämä jutut maksetaan jo kertaalleen pystyttäjän laskussa, johon nämä työt ja materiaalit sisältyvät. Mutta ei kai pienistä kannata nillittää. Se nyt vaan on rahaa, eikä edes muiden kuin meidän rahaa. 

Pystyttäjät saivat siis halleluja, praise the Lord ja Diggiloo vihdoin kaiken katettua. Pystytys alkoi toki marraskuussa, että ei tätä voi ihan pikavauhdiksi moittia. Tajusin itse asiassa, että kun pystyttäjiltä ei kukaan vaadi mitään, se on viesti, että ihan sama koska hommat tehdään. Tyhmä pikkuasiakas (ihan vaan viiskytä donaa) väistää, kun oikea asiakas (iso hirsifirma) ilmoittaa, mitä tehdään ja milloin tehdään. Ei näitä hommia ilkeyttään näin hoideta. Ne vaan hoidetaan näin, koska asiakas on todettu riittävän tyhmäksi ja kärsivälliseksi. 

“Amatöörirakennuttaja maksaa ammattirakentajan virheet.”

Olohuoneeseemme tulee ns. koristehirsi. Se on siis ihan oikea hirsi, jolla ei ole rakenteellista funktiota, mutta jonka tarkoitus on tuoda rustiikkinen tuulahdus savupirttien auvosta nykypäivään. Tämä koristehirsi toimitettiin muiden hirsien mukana ja sielläpä se hangen alla lepäsi talven kuin ojaan suistunut Sulevi, jota ei kaivannut kuin asuntolan Arska, kunnes sai puukosta. 

Vinkki: jos voit jättää jälkiä, jätä jälkiä!

Kuluneella viikolla koristehirsi sai onneksi sentään jonkin funktion tässä projektissa, kun pystyttäjät laittoivat sen päälle rakennustelineen tehdessään terassin kattoa. Tuo koristehirsihän on tähän tehtävään mitä mainioin: se tulee kotimme keskeisimmälle paikalle, on pirun kallis ja sen saamat lommot tuovat tulevinakin vuosina mieleen rakennusaikaiset riemut. Ja jos hirsi nyt on pahasti kärsinyt, niin ainahan sitä voi tehdä jonkun kotelon kipsilevystä siihen päälle. 

Talon ulkonäöllähän ei sinänsä ole väliä, ainoa merkittävä asia on sen toimivuus. Siksipä rakennustelineen voi nostaa tikapuiksi terassin pylvästä vasten ja rouhia siihen jälkiä silmien korkeudelle, koska näin aina tehdään. Tupakantumppeja ei tarvitse laittaa oma-aloitteisesti vaikkapa työmiesten yhdessä sopimaan pönikkään, vaan ne voi nepata minne tahansa pihassa. 

Titta mamma, en majava!

Huomaan muuten, että näissä viimeisissä postauksissani on aika katkera sävy. Pahoitteluni siitä teille molemmille blogini lukijoille. Varmaan nyt ihan justiinsa tilanne muuttuu ja Pohjois-Koreaan tulee monipuoluejärjestelmä ja Burger King. Sanon nyt tämän ihan suoraan: Jumalauta kun ei jaksaisi paimentaa saatana aikuisia ammattilaisia, pyydellä ja odottaa, että he tekevät ne hommansa, joista heille maksetaan, eivätkä rikkoisi rakennusmateriaaleja tai muuten aiheuttaisi meille lisätyötä tai -kustannuksia. Ja nämä ovat tunnettuja ja hyviä tekijöitä, eivät mitään azerbaidzanilaisia alttoviulisteja pimeissä keikkahommissa. 

“Jumalauta kun ei jaksaisi paimentaa saatana aikuisia ammattilaisia.”

Sarjassamme “minä itte” maalasin taas otsalautoja, tällä kertaa terassilla. Koska rakennustelineitä ei ollut - paitsi se, joka oli koristehirren päällä - kurkottelin taas pensselillä terassin katolta alaspäin. Se yllätti tälläkin kertaa rankkuudellaan. Jälkikin oli mitä sattuu, kun työn laatua ei pääse varmistamaan ilman puolivolttia murskeelle. 

Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että kaverini Jarnold, Lauttasaaren kreivi piipahti raksallamme. Hän koordinoi paikkamaalaustani maasta käsin, joten lopputuloksesta saattoi tällä kertaa tulla parempi kuin aiemmista pälvikaljuistani. 

Eikö olekin ihanan iso terassi. Siihen mahtuu tuoli JA espressokuppi!

Otimme myös terassin ensimmäistä kertaa terassikäyttöön, kun kippasimme kupilliset kaakaota klo 16.28 kivasti terassille paistavan auringon kajossa. Talon sijoittelu vaikuttaa edelleen aika hyvältä. Pihaan saadaan iltapäivä- ja ilta-aurinkoakin sen mitä puut eivät estä. Ja jos estävät, niin ainahan sitä voi vahingossa kaatua kanisterillinen bensaa kuusen juurelle. 

“Azerbaidzanilaisia alttoviulisteja”

Jos tässä sähkärin soittoa ja vastaavan heräämistä onkin odotettu lähes viikko, niin vastapainoksi katontekijät olivat skarppeina. Yhtäkkiä tuli soitto, jossa ilmoitettiin, että peltimiehet menevät tänään tontille ja tekevät pitkän päivän tarkoituksenaan saada terassi ja piharakennus pellin alle. Hienoa, kiitos.

Piharakennuksessa tällaista sanotaan minikeittiöksi. Opiskeluaikana sitä sanottiin keittiöksi.

Sain muuten viimeviikkoisen piharakennuksen pähkäilyyni vinkin Salonkylän Sisustussu ja Unittelun Creative Director Juholta, että liukuovi saattaisi toimia pikkuvaraston ovena hyvin. Tällöin ovenkahva ei tökkisi jatkuvasti bebaan, jos häärää jotain keittiössä. Paitsi jos tietty nauttii sellaisesta. Siis keittiössä hääräämisestä. 

Sinänsä hassua suunnitella sisustusta kämppään, johon tehdään vasta alapohjaa. Ehkä se on todiste siitä, että haaveet eivät ota kuollakseen, vaikka niitä potkisi palkkikengillä, hautaisi kipsilevyihin ja ripustaisi koristehirteen.

“Viikon teemana oli säädöt, oharit tai muuten vaan reagoimattomuus.”

Työkalut varastettiin - työkalut palautettiin

Lähdetään siitä, että me emme osaa rakentaa taloa. Siksi muut rakentavat ja me maksamme. Ja jos talon hinta mitataan rahassa, sitä löytyy tililtä, pankilta tai kolkattujen mummojen käsilaukuista. Mutta jos hinta mitataan henkisenä taakkana, stressinä, unettomina öinä, lapsille tiuskimisina ja epämääräisenä puristuksena rinnassa, hinta alkaa olla turhan kova. Juuri nyt projektissa mennään aikamoisessa emotionaalisessa selvitystilassa. 

Vaikka en alan ammattilainen olekaan (enkä näillä kokemuksilla sellaiseksi haluakaan), niin olisihan se kiva, että joku kertoisi, neuvoisi ja aikatauluttaisi. Vaikkapa esimerkiksi, että ennen rännien asennusta kannattaa maalata otsalaudat. Kun nyt pensselöin kourujen alle valkoista, niin seurauksena oli tahroja enemmän kuin Eppu Normaalin paperilla. Ja kun yhtä tahraa koetti putsata, kädestä jäi toiseen kohtaan uutta maalia ja kun sitä yritti putsata, niin taas jäi seuraavaan kohtaan maalia ja arvon lukija varmaan ymmärtää, miten saaga jatkuu.

Sinne töpöttelin. Jälki oli erinomaista, jos tykkää valkoraitaisista ränneistä.

“Olisihan se kiva, että joku kertoisi, neuvoisi ja aikatauluttaisi.”

Mutta ähräsin kuin ähräsinkin kolme litraa valkoista maalia räystäänaluslautoihin. Eihän se pönikkä riittänyt, mutta toisaalta enempää ei olisi jaksanutkaan. Ja kun seuraavana päivänä alkoi taivaalta tulla räntää ja Trumpin pukamavisvaa, niin ihan sama. Katsotaan, koska jaksan jatkaa. Veikkaan että en. 

PRESSUMESSU

Pystyttäjiähän ei ole tontillamme pariin viikkoon näkynyt. Me olemme yksittäinen idioottiperhe, joka ei osaa vaatia (joskaan se mitään auttaisikaan) ja edellemme kiilaa isojen hirsifirmojen sopimuspystytykset. Yksinkertaistettuna: koska pystytyksen alkupuolella pystytys venyi suunnitellusta, se venyy nyt entistä enemmän. Osalla hommista ei ole kiire: terassin kansilaudat voi asentaa ihan mieluustikin myöhemmin, samoin terassin kaiteet. Mutta timpureilla alkaa tekeminen (ja vähän kärsivällisyyskin) loppua, kun pitäisi päästä tekemään hommia, joita ei pääse tekemään ennen kuin pystyttäjät vievät omaa osuuttaan eteenpäin. 

Suurin tulppa on nyt katot. Talossahan on jo peltikatto. Kiva. Siellä ollaan säältä suojassa. Huonommin menee piharakennuksella, jossa katteena ollut pressuviritys repsahti viikko sitten osin auki kovassa tuulessa. Sitten tuli pakkaslunta, joka täytti rakennusta. Sekin saatiin kolattua pois ja pakkaslumi ei ole pahaa matskua. Mutta sitten tulikin räntää. Ja kun räntä sulaa pressujen päällä, vesi alkaa lorista. Ja kun vesi lorisee hirsien päälle, sen katsominen tuottaa emotionaalista tuskaa. 

Ei tuolta nyt niin paljon vettä tule sisään. Paljon vähemmän kuin Viagaran putouksista.

“Koska pystytyksen alkupuolella pystytys venyi suunnitellusta, se venyy nyt entistä enemmän.”

Tähän varmaan piinkova hirsimies sanoo, että kato hirsi kato kyllä kestää ku se on kato puuta ja se kuivuu kato. Näin kannattaa sanoa etenkin, jos kyse ei ole itselle rakennettavasta talosta ja saa asiakkaalta rahaa. Mutta asiakas (lausutaan minä) on silti aika huolissaan, kun porausreikään valuu vettä ja tapitus imee kosteutta. Nyt meni kyllä vähän rivon kuuloiseksi. 

Ratkaisu: miljoonalla vittusaatanaperkeleellä ryyditetty ja apinan raivolla kiipeilty amatööripressutus. Leathermanilla ja niittipyssyllä aluskatteen palasia pahimpiin kohtiin ja lautoja ohjaamaan vesivanoja edes vähän kauemmas hirsistä. En tiedä, miten onnistui, mutta sainpahan kiroilla ja vaatteeni märiksi. Toki jos viimeisen kuukauden aikana piharakennukseen olisi saatu se aluskate, olisin voinut säästää kirosanani esim. suljetun osaston perjantaibingoon, joka on piakkoin edessä. Tunnustan, etten ole ihan kärryillä, kenen vastuulle noiden rakenteiden suojaus kuuluu. Mutta oletan, että se on sinänsä sama, koska kaikki on kuitenkin rakennuttajan vastuulla ja rakennuttaja maksaa kaikesta - myös toisten mokista ja puutteista. 

Veikkaisin, että ainoa kerta, kun tunnen iloa kuullessani lorinaa on hetki, jolloin pääsen ekaa kertaa kokeilemaan uutta vessanpönttöä.

“Tapitus imee kosteutta.”

ÄÄNILOUKUT

Timpurit ovat ähränneet ääniloukkuja. Lentomelualue laajenee suunnitelmien mukaan lähivuosina liippaamaan tonttimme rajaa. Lentomeluahan on viimeisen vuoden aikana riittänytkin, syksylläkin yksi paarma erehtyi surisemaan terassille. Siitä piti tehdä erillinen selvitys rakennusvalvontaan. Ratkaisu löytyi maksamalla 5000 euroa insektioakustikolle, joka kirjoitti paperiin, että paarma on hyönteinen, aijaijaijai paarma! Leima tuli Lupapisteestä.

Ääniloukut kuitenkin tarvitaan. Siispä vesikaton suuntaisesti tulee kovaa kivivillaa ja kipsilevyä - hirsilahkolaisten suosikkimatskuja molemmat. Saisikohan tuohon vielä yhdistettyä muovisen höyrysulun ja sädesienirisoton? Ja kuten kaikkeen, niidenkin tekemiseen menee aikaa ja aika todellakin on rahaa. Tosin timpureillemme kyllä maksan mieluusti, he ovat aktiivisesti viemässä asioita eteenpäin silloinkin, kun tuntuu, että muita ei kiinnosta. Ja eihän oikeasti ketään kiinnostakaan. Itse kaipailisin ehkä liikaakin kädestä pitäjää ja olkapäätä, jota vasten nyyhkyttää miehekkään hysteerisesti, mutta ihan skarpit ja aktiiviset ammattilaisetkin kelpaisivat. Sellaiset, jotka vastaisivat ripeästi, olisivat ajan tasalla tai parhaimmillaan jopa ennakoisivat, miten asiat etenisivät jouhevimmin (“maalatkaa otsalaudat ennen kuin rännit asennetaan”). Mutta nyt joku ehkä reagoi johonkin ja toinen toiseen ja kolmas vinkkaa, että termospullo olisi kannattanut ottaa kuopasta ennen kuin sen päälle valettiin kuusi tonnia betonia. 

Teippi kun auki on, sinne kosteus tekee asunnon.

“Aijaijaijai paarma!”

Ja ex-viemärisukeltaja sieltä keikyäläisestä sakokaivosta ulisee, että kuulostan vähän epäreilulta. Arvon ex-viemärisukeltaja, totta helvetissä kuulostan! Tämä on minun blogini, jossa minä kerron minun näkökulmastani, miten minun perheelleni tehdään taloa. Toki Titanicin neitsytmatkaan verrattuna projekti on (ainakin toistaiseksi) sujunut mallikkaasti. Mutta esim. toiveemme siitä, että hommat hoidettaisiin niin, että piharakennus olisi mahdollisimman pian muuttokunnossa, ei näy mitenkään. Asiaa toki edesauttaisi että piharakennuksessa olisi katto, minkä jälkeen voisi tehdä alapohjaa, kun sisään ei enää sada. Eli ei päästä vapuksi omalle tontille. Se taas tarkoittaa seuraavaa muuttoa. Ja muuttohan on - kuten tiedämme - elämän stressaavimpia asioita heti pinseteillä ja ilman puudutusta suoritetun hypotalamuksen poiston jälkeen. 

Mutta hei, hiljaa hyvä tulee. Vai oliko se vatsahaava? Ei kaikki voi osata kaikkea, jotkut ei osaa edes mitään.

Vinkki: jos perkeleellisen lumisen talven jälkeen tontilla on puutavaraa kateissa, homeen haju johdattaa keväällä sen luo. Vähän kuin Hannu ja Kerttu, mutta Hannulla on hepatiitti.

“Ei päästä vapuksi omalle tontille.”

Lisäksihän meiltä varastettiin tyhjästä ex-kodistamme kamaa. Laitetaan siksi otsikoksi

MEILTÄ VARASTETTIIN TYHJÄSTÄ EX-KODISTAMME KAMAA

Jepjep. Näin kävi. Mutta ei tämäkään varkaus ollut ihan standardimeininkiä. Koska ex-talomme on vielä hallinnassamme eikä sitä ole luovutettu virallisesti eteenpäin rakennusfirmalle, olin huolissani putkien sulana pysymisestä. Talostahan napattiin lämmöt pois ja tyhjättiin patterit viikkoa aiemmin. Sitten alkoi kuitenkin pukata pakkasta. Rakennusfirmasta toimitettiin ystävällisesti pari raksalämmitintä, joilla vesimittarihuone pysyisi plussan puolella. 

Kun sitten piipahdin jälleen kerran roudaamassa jotain karseaa paskaa välivarastoon, huomasin kaveriltamme Juholta lainatun Makitan ruuvinvääntimen ja hylsysarjan kadonneen eteisestä. Epäuskoisena kiertelin talossa ja varmistin, etten ollut jättänyt niitä jonnekin muualle. En ollut. Pöllitty. Ikkunoita ei ollut rikottu, ovet olivat lukossa. Kuka, mitä, häh?

Olisiko tuossa vielä jotain pöllittävää?

“Pöllitty.”

Soitin talofirman projektinvetäjälle ja hieman anteeksipyydellen esitin asiani. Että olisikohan työkalut mahtaneet tarttua niiden heebojen matkaan, jotka kävivät tuomassa talolle lämmittimet? Ymmärrettävästi hän epäili, ettei näin voinut olla, mutta lupasi tsekata asian. Minä lähdin tilapäiskämpälle,

Sitten tuli puhelu. Toinen kämpillämme käyneistä kaiffareista pyyteli anteeksi aika monta kertaa. Olivat luulleet, että kaikki kämpillämme oli jo hylättyä kamaa ja napanneet työkalut mukaansa. Lupasi tuoda ne pikapikaa takaisin. Pyyteli lisää anteeksi ja selitti, etteivät todellakaan aikoneet varastaa niitä. Olin hieman herkkänä, kun kerroin, että olemme tehneet talosta nelisen vuotta lähtöä ja nyt viime metreillä tulee vielä tällaista. Mies pyyteli vielä anteeksi. 

Työkalut palautettiin. Saatiinpa vielä kahvipaketti ja suklaalevykin. Myös projektinvetäjä laittoi viestin ja pahoitteli huonoa tiedonkulkua asiassa. 

Kuvassa varastetut kamat ja korvaukseksi saatu kahvi ja suklaa, jotka on varastettu Alepasta.

“Olivat luulleet, että kaikki kämpillämme oli jo hylättyä kamaa.”

Toki jos asiaa vielä vähän miettii, niin onko ok napata kysymättä kamaa toisen kotoa? Tai jos ajattelee, että talo ja sen irtaimisto ovat jo siirtyneet työnantajan omistukseen, onko ok napata kysymättä kamaa työnantajalta? Näitä pohti jo Platon. Platon on Pluton isä. 

Tällä hetkellä on sellainen olo, että ei oikein jaksaisi. En näe meitä asumassa uudessa talossa enkä näe sen edistystä. Joka kerran, kun olen iloinnut ja/tai innostunut, on tullut uutta räntää porstuaan, joten en oikein uskalla iloita/innostua. Perusasiat ovat vielä projektissa sentään kelvosti, joskin sateisen syksypaskan jälkeen alkaneen talvipaskan jälkeen on alkamassa märkä kevätpaska. Ehkä vähän turhan positiivisesti sanottu.

Yllä oleva on kirjoitettu maanantaina. Sen verran tämän hapantunutta Gevaliaa hörppineen avautujamummon on nyt pakko vetää takaisin, että lähetin puolisoni Seija Ala-Kauttan tiistaina työmaapalaveriin. Paikalla oli vastaava mestari, timpurit ja jopa pystyttäjät osasivat vielä reitin takaisin tontillemme. Kävivät asioita läpi ja ilmeisesti piharakennukseemme saatetaan nyt vihdoin laittaa katetta. Rautakaupasta tilaamamme palovillat ja kipsilevytkin tuotiin palaverin aikana tontille. Toki palovillat olivat väärää laatua ja jouduttiin lähettämään takaisin, mutta ehkä tässä taas yksi aallonpohja on ylitetty. Ennen seuraavaa. 

Minkä syksy kastelee, sen kevät mädättää. Vanha viidakon sananlasku.

“Platon on Pluton isä.”

 

OJAA, NO JAA

Muitakin tekstareita lähettelin. Operaatio oja. Se oja, jonka omistamme, mutta johon emme saa johtaa omia hulevesiämme. Se oja, jonka kaupunki lupasi kunnostuttaa kustannuksellaan. Oja, josta Kaupungin Yrmeä Rakennusosaston Päällikkö-Älähtelijä sanoi, että voimme sen kunnostuttaa omaan piikkiimme ja maaurakoitsija voi laskuttaa kaupunkia, jos haluamme. 

Maatyöurakoitsijahan ei halunnut tehdä erillistä 330 euron laskua, koska meitä oli helpompi laskuttaa eikä ylimääräistä työtä kannata tehdä. Siispä selvittelin, miten asia hoidetaan. Voimmeko laittaa laskun yksityishenkilöinä kaupungille? Kaupungin pomo selvitteli asiaa (eri kaiffari kuin yllämainittu kuukausipalkkainen urahtelija). Tammikuun puolenvälin jälkeen ei kuulunut mitään. Laitoin pari päivää sitten tiedustelun, oliko jotain selvinnyt. Sain viestin:

Tilinumero ja summa? 

Laitoin. Sen koommin ei ole kuulunut. Palaan asiaan juhannuksena. Onni on oma oja. Minulla on sille nimikin. Se kuulostaa vähän samalta kuin “etunoja”.

Tiesitkö, että yhteen hirsiporaukseen mahtuu koko Genesaretinjärven vesi ja kaksi kalaa?

“Tilinumero ja summa?”

PEHMEÄ SÄHKÖJÄNIS

Pohdimme myös sähkökalusteiden mallia. Purkukämpässämme on jälkeenjääneisromanttiset pömpökkeet eli Schneiderin Renovat. Aluksi pohdimme niitä uuteenkin taloon, mutta olisivat tulleet muita malleja kalliimmiksi ja eiköhän nuo ole jo nähty. 

Sähköurakoitsijamme suositteli Schneiderin Exxacteja. Hänen katteensa lisäksi niissä ilmeisesti toiminnallisuuskin on kelpo tolalla. Ja kivaltahan ne näyttivätkin. PAITSI ETTÄ MIKSI JOKA JUMALAN KOJEESEEN PITÄÄ TURAUTTAA FIRMAN LOGO? Miksi minun pitää antaa omasta kodistani mainostilaa firmalle, jonka kamoista olen jo kalliisti maksanut? Ei käy. En ota. 

Vaihtoehdoiksi jäivät Enston Intro ja ABB:n Impressivo. Urakoitsija suositti Impressivoa. Otamme siis Impressivot. Ne on saatana katkaisijoita eikä mitään sielueläimiä!

Hieman tosin ihmetyttää usb-latauspistokkeet. Onko tosiaan niin, että keskustayksiön kokoiseen laattaan ei tämän päivän insinööri ja disaineri ole osanneet tunkea kuin kaksi reikää? Ihan oikeasti? 

Täten Kodotus-blogin visuaalis-tekninen osasto tarjoaa apua. Sieltä ABB:n ja Enston kuukausipalkkainen Senior Head of Electric Apparatus Human Resources Affiliate Pylly Management Humankind Flower Power Kiss My Jazz Co-ordinator -koordinaattori voi vapasti kopypeistata nämä suunnitelmani. En ehkä osaa rakentaa hirsitaloja, mutta toisaalta osaan saada kuolettavan sähköiskun nappiparistosta. 

“Miksi minun pitää antaa omasta kodistani mainostilaa firmalle, jonka kamoista olen jo kalliisti maksanut?”

P.S. Juho, eikö olekin kiva lainata kaverille työkaluja ja lukea blogista, että ne on varastettu. That's what friends are for!

“Lähdetään siitä, että me emme osaa rakentaa taloa.”