Loppulaskuja - pienellä viiveellä

On ne jänniä nämä ammattimiehet. Moni asia tapahtuu nopeasti - tai jopa etukäteen - kuten laskutus. Joskus taas ammattimies tajuaa meidän olevan velkaa hänelle selluvillalevyistä puoli vuotta niiden seiniin asentamisen jälkeen. Ja sitten yhtäkkiä pitäisi saada 500 euroa kaverilta, joka ei ole käynyt tontilla elokuun jälkeen. Kuitti? Öö siis mikä?

Keväällä 2027 IV-asentaja yhtäkkiä tajusi, ettei ollut muistanut laskuttaa yhtä perspömpelin pulkannarua.

Sähkömiehestä ei ole myöskään kuulunut. Olisi kiva saada saunan kiukaaseen sen mukana tullut (ja sähkärin myötä kadonnut) sokeripala, jotta pääsisimme selvittämään, miksi saunamme pomppaa pois täysteholta. Löylyvalmiin kiukaamme luukkuhan siis avataan, painetaan täysteho päälle, jolloin kaikki kolme vastusta alkavat veisata hallelujaa ja kiuas antaa kaikkensa kuin Led Zeppelinin bändäri. Ihan riittävän kivasti kiuas kyllä toimii, mutta aina välillä se siirtyy omatoimisesti takaisin muhimistilaan, joka pitää peruslämpöä päällä kannen ollessa suljettuna. On hyvin mahdollista, että pelkkä liitoksen fiksaaminen hoitaisi kuntoon tämän pikku epävarmuustekijän. Saunottu on silti joka ilta - paitsi silloin kun olen saunonut aamulla ja illalla. 

Mietittiin, mikä saisi vieraat tuntemaan olonsa tervetulleeksi.

“Kiuas antaa kaikkensa kuin Led Zeppelinin bändäri.”

Kymmenisen neliötä kodistammehan on ollut käyttämättä tai ainakin vajaakäytöllä, kun ns. pianohuoneemme (siellä on siis i-kirjain välissä, toim. huom.) lattia on ollut vahaamatta. Nyt Seija Ala-Kautta kääri Guccin arkihupparinsa hihat ja vetäisi vahat lattiaan. Minä olin fiksuna poikana ostanut Motonetistä halvimman vaahtomuovisivellinsarjan mitä rahalla saa ja rahalla ei todellakaan saanut. Leveä sivellin oli lutru kuin katolisen papin kasukka. Pari lautaa ja bye bye beibi. 

Siveltimien nimet vasemmalta oikealle: Huono, Huono, Huono, Huono, Huono ja Pasi.

Kymmenen neliötä lautalattiaa söi neljä sivellintä, eli pari lautaa per (seen) suti. Ehkä hautausurakoitsija olisi voinut puuteroida noilla jonkun ruumiin, mutta vahan jörnimiseen niiden jöpötti ei venynyt. 

Vaahtomuovisiveltimet kuluivat nopeammin loppuun kuin nyky-yhteiskunnan ihmissuhteet.

“Leveä sivellin oli lutru kuin katolisen papin kasukka.”

Lääninnaaraajan leski (naaraaja itte katosi tapaturmaisesti) sieltä Paskolammin pitkospuilta tiedustelee, onko IV-wilbureista kuulunut mitään. Kuulkaahan leskirouva, ei ole. Poikkeuksellinen uutinen, eikö vain?

Tämä IV-ratkaisu on vaan niin klassikko. Paitsi jos kuvittelee, että kanavaan on jäänyt paviaani jumiin.

Vastaavalta mestarilta tuli lasku, kuten sopimuksessa oli määriteltykin: viides erä käyttöönottokatselmuksen jälkeen. Taannoinhan olimme sopineet, että voimme vähentää laskusta kodinhoitohuoneen jakotukin syöttöputkeen isketyn naulan aiheuttamat kulut. Vastaavahan oli olettanut, että tieto tästä menee maalämpöfirmalle, vaan eipä se olettamalla mennytkään - eipä tässä projektissa mennyt mikään muukaan. Toki meillä olisi vielä aika paljon tsekattavaa ja kysyttävää ja suunniteltavaa ja muutettavaa, kuten 

- mikä on pihan lopullinen korko?

- onko piippujen pellitys tehty niin, että huomioi talon painumisen?

- miltä yläpohja näyttää, ovatko IV-stephenit vedelleet putket ja eristeet kelvosti?

- miten muuten toimitaan IV-irvingien kanssa ja miten viivästyksiä ja sähläystä kompensoidaan?

- miten ja milloin kattourakka hoidetaan loppuun?

- minne sadevedet johdetaan nyt, kun ne saakin johtaa omistamaamme ojaan ja muualle maastoon?

- milloin vastaava päivittää kyseiset asiat asemapiirrokseen?

- onko hänen asiakkaistaan kukaan koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me?

 

“On ne jänniä nämä ammattimiehet.”

Valoa pimeässä - ja reikä putkessa

Meidänpäs lattialämmitysputkeen lyötiin kesällä naula, eikä ketään kiinnostanut. Lällällää!

Nyt tosin pitää heti oikaista yksi juttu: timpuria kiinnosti. Hän oli lyönyt naulan putkeen ja kertoi ja vaati, että putki pitää koeponnistaa ennen kuin lattiat lyödään umpeen. Paikalla oli lattialämmitysporukkaa, putkipuolen tyyppi sekä vastaava mestari. Miten kävi? Lattiat lyötiin umpeen, eikä kukaan tsekannut putkea. 

Nyt meillä on siis käyttökelvoton jakotukkien syöttöputki koivulautalattian alla. Ilmeisesti putken vedet tyrskähtivät suojaputkesta enimmäkseen kodinhoitohuoneen lattialle, joten kummempaa vesivahinkoa ei ole kaiketi syntynyt. Henkisiä vahinkoja sen sijaan kyllä; kun on sellainen olo, että kukaan ei suunnittele, valvo eikä johda, hyvinäkin päivinä vähintäänkin kyrpii. 

Ikkunasta heijastuvat poikabändin keulakuvien seksyt siluetit.

Homma ratkaistiin vetämällä uusi putki yläpohjan Termex-eristeissä teknisestä tilasta kodinhoitohuoneeseen. Sinänsä toimiva ratkaisu, mutta ongelmia voi tulla, jos putkeen jää / pääsee ilmaa, joka estää lämpimän veden virtaamisen jakotukille ja siitä eteenpäin lattialämmitysputkille. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä alakautta, eli vesieristeen, lattiavalun, eristeiden ja pohjalaudoituksen läpi, eristää putki ulkoilmassa ja nousta samaa reittiä takaisin kodinhoitohuoneeseen. Yläpohja oli iisimpi. Timpurin olisi ollut helpompi vetää putki yläpohjaan ennen kuin meille puhallettiin Termexit, mutta kun homma oli nyt aikataulutettu näin, niin melkoista höttökroolia timpuri sai yläpohjassa vedellä. 

“Kun on sellainen olo, että kukaan ei suunnittele, valvo eikä johda, hyvinäkin päivinä vähintäänkin kyrpii.”

Meillä siis oli hyvä systeemi. Nyt maksettiin ekstraa vähän huonommasta systeemistä. KVV-IV-valvoja ei whatsapp-viestiini ole ehtinyt reagoida. Pikkujuttu siis ilmeisesti. Vesivahingot on niin kasaria.

Koska blogini on täynnä narinaa, niin esitellään välillä myös arinaa.

Jahas - vahas

Lattiat on nyt vahattu olohuoneen puolikasta lukuunottamatta. Siinä tepsutellaan niin tiiviisti, että siihen ei vielä kannata vahoja vedellä. Vedetään sitten muuttopäivänä, niin tulee yö nukuttua sikeästi liuotinhuuruissa. Vahan värisävyn valinta onnistui: valkotammi-sävy vaalentaa juuri sopivan niukasti koivulautalattiaa. 

Vahaa vetelimme myös keittiön työtasoihin. Kun Osmo Colorin TopOil loppui, ostin näkymättömiin jääville pinnoille ihan pelkkää kylmäpuristettua pellavaöljyä. Se saattaa kuivua hieman pidempään, mutta onhan tässä nyt muuttoon vielä aikaa kolmisen vuotta. Työvalona vahaushommissa oli kaksi kännykän taskulamppua. Paremminkin olisi voinut varustautua. Kun vielä timpurikin vihjasi, että otsalampun kanssa ei ole kiva saumata kylppäreitä, haimme kompaktin raksavalonheittimen. 4000 lumenia on näköjään selvästi enemmän kuin kännykän valo. 

Ikean kylppärikalusteitakin oli aika näppärä koota kunnon valossa. Meni paremmin kuin aikoinaan saman firman pukkijalkojen kokoaminen: kolme osaa, meni puoli tuntia, meni väärin. Purin ja vedin teipillä kasaan. Tuohonkaan aikaan kukaan ei ollut koskaan kärsinyt yhtä paljon kuin minä.

Seija Ala-kautta koolaa ja tapittaa. Lopputuloksena syntyi vegaaniset vesiurut.

Ola! Valo!

Valoista puheenollen, meillä on nyt sellaisia. Tulimme Seija Ala-Kauttan kanssa piipahtamaan pimeässä talolle. Napsautin katkaisijaa ja eteisen kattovalo räpsähti valoksi pimeään. Napsautin keittiön puolelta ja keittiöön syttyi valot tuhannet. Tai no, kolme kattolediä siellä vasta paloi, mutta olihan se nyt siistiä, kun vielä himmenninkin pelitti. Vain se Marvin Gaye puuttui taustalta soimasta. Kun keittiö oli saanut vielä työtasotkin ja muutakin muotoaan, koin hetkellisen tunteen, että tästä voi vielä joskus tulla jollekin koti.  

Kolme valopistettä katossa olivat kokoaan suurempi juttu. Vähän kuin erotiikkaliike Vatikaanissa.

Kylppärin ja vessan laatoitus ovat samassa tilassa kuin entinen kolmossivun tyttö - silikoneja vailla. Laatoitusjälki on siistiä ja laatat ovat juuri sopivan selkeät ja eleettömät. Niiden ei kuulukaan kuvastaa sieluani, vessanpöntön sisältö hoitaa sen puolen. LVI-porukka päässee piakkoin kytkemään vesiä, joten odotan jo, milloin pääsen solauttamaan ensimmäisen norppani valkoiseen tuubaan. 

“Tästä voi vielä joskus tulla jollekin koti.”

Aika hötäkällä tässä joutuu välillä hankintoja hoitamaan. Timpuri oli saanut keittiön siihen kuntoon, että aikoi siirtyä kodinhoitohuoneen kimppuun. Sen jälkeen olisi vuorossa piharakennuksen keittiö. Sitä emme tosin olleet vielä edes tilanneet. Siispä autoon, kuuden jälkeen Ikeaan ja yllärislaagi, kun pääsimme suoraan keittiösuunnittelijan pakeille. Parikymmentä minuuttia veivausta - tämäkin kaiffari hallitsi hommansa suorastaan maagisesti - ja meillä oli keittiö. Olin siis suunnitellut sen pääpiiretittäin jo aiemmin, mutta on turvallisempi olo tsekata se loppuun livenä ammattilaisen kanssa. Kun vielä kaikkea kamaa oli Ikeassa varastossakin, maksoimme höskän ja aloimme odotella noutokutsua. Tse tse!

Hetki piti Ikean Bennyn hiirtä hinkata, kunnes sai toteutettua keittiöömme Tummeröven-tilaratkaisun.

Viikon hankinnat: suihkukaappi, ullakkoportaat, piharakennuksen keittiö, puuhellan arina, rättipatteri.

Viikon valvotut yöt: kyllä.

Viikon laskut: Andy McCoyllinen.

“Meidänpäs lattialämmitysputkeen lyötiin kesällä naula, eikä ketään kiinnostanut.”

Askel eteen - harppaus taakse

Etenee, etenee, sanoi entinen mies kun kuudetta vuotta syfilistä sairasti. Oma tautimme on maksanut kuin nyrjähtänyt nilkka amerikkalaiselle, jolla ei ole vakuutusta, mutta on sentään taas jotain tapahtunutkin. Vauhti tosin tuntuu omassa hopussa olevan samaa luokkaa kuin Venäjän opposition kannatuslukujen nousu. 

Katkeraa tilitystä kattotöttöröistä

IV-untamot jättivät tosiaan kesäasennukset väliin ja aloittivat vasta ihan syyskuun lopussa. En kaikkia tämän siestan vaikutuksia ollut tajunnutkaan ennen kuin kattourakoitsija kertoi oman näkemyksensä - eikä se ollut positiivinen. Rakennustarvikkeiden ja etenkin puun hintahan on suunnilleen viisitoistatuhatkertaistunut kesän alusta ja kun katto-ernot eivät tuolloin tulleet tekemään katollemme IV-piippuja, niihin tarvittaviin värkkeihin kului nyt rahaa n. 17 miljardia edemmän. Näin ainakin kattourakoitsijan puheluista ymmärsin. Ikävä tilanne, jos sovittu urakkahinta ei riitä. Eri asia, olenko minä vastuussa tästä. Varmaankin, koska olen tyhymä.

Vähitellen Krakenin lonkerot ovat tunkeutuneet koko lotjan läpi. Matkalla ne ovat murskanneet mielenterveyden, talouden ja perheonnen. 

Jos joku väittää, että tunnelin päässä näkyy valoa, saa matkustaa Pendolinon vessanpöntössä Kokkolaan. Velkojien Maglite sieltä vaan hohtaa.

Jollekin se on tuutti, toiselle töötti, kolmannelle tötterö. Meille se on kolme kuukautta myöhässä.

Tötteröitä katolla kuitenkin on. Sata vuotta sitten jokaiseen noista olisi majoitettu kolmen torpparin perheet tai Indonesiassa tänäkin päivänä 72 vankia. Hurjan näköisiä laatikoita, joista kattourakoitsija oli sitä mieltä, että ei ole tällaisia tööttejä nähnyt sitten 90-luvun. LVI-firman pomo oli nämä näin käskenyt tehdä. En tiedä, olisiko ne voitu tehdä toisin ja olenko minä vastuussa siitäkin. Varmaankin, koska olen pösilö.

“Olen tyhymä.”

Konekoettelemuksia

Olen ehkä tämän sanonutkin (kuten jo kaiken tässä blogissa), mutta voi mavonsilimä kun tämä kitkan ja järkkäilyn määrä on yllättänyt, eikä mitenkään positiivisesti. Lattia piti hioa. Minua pyydettiin hankkimaan tietynlainen pyörivä lattianhiomakone, reunahiomakone ja niihin paperia. Ne sain varattua ihan oman luonnonkauniin kotikaupunkini konevuokraamosta. Ideana oli hakea vehje sulkemisaikaan, niin se olisi heti aamusta timpureiden käytössä. 

Mitä yhteistä on kodillamme ja saunalla? Molemmissa hiotaan.

Vuokraamossa selvisi, että oikeankarkeuksista hiomapaperia ei olekaan. Ja että koko atk-systeemi on jumissa. Ja että vuokraamon mies osaa kiroilla. Lopputuloksena sain koneet, mutta jouduin hakemaan hiomalaikat Helsingistä, jonne ehdin viisi minuuttia ennen firman sulkemisaikaa. Kitkaa beibe kitkaa. En tiedä, olisiko tämän voinut hoitaa paremminkin. Varmaankin, koska olen ääliö. 

Pyörivällä lattiahiomakoneella ei tullut ihan priimaa jälkeä. Joissain paikoissa oli melkoisia rouhaisuja kuin Lamborghini olisi vetänyt paskarinkiä perunapellolla. Näitä timpuri joutui tasoittamaan epäkeskohiomakoneella polvillaan kökkien. Sen jälkeen hiomajälki olikin jo ihan kelvollista.  En tiedä, olisiko tämän voinut hoitaa paremminkin. Varmaankin, koska olen jurpo.

“Olen pösilö.”

Keittiöheittiöt

Aluperin näytti, että viikonloppuna meidän pitäisi sekä koota keittiönkaapit että vahata talon lattiat. Työn määrä kauhistutti, joten buukkasimme apuun kuulut Daltonin veljekset Juhon, Lassen ja Laurin. Ikean kamat tilasimme ekstramaksusta sisäänkannolla, mikä meidän tapauksessamme tarkoitti terasseillekantoa. Ja sitä, että etuterassille pyydetyt kamat kannettiin isolle terassille ja päinvastoin. Sitä ei saa mitä tilaa. Ja tietty taas yhtenä stressiheräilyn rei'ittämänä yönä satuin huomaamaan, että aamusta alkaa sataa, joten pyöräilin tontille klo 4.30 peittelemään lähetyksiä. 5.30 vaivuin vielä reiluksi tunniksi makoisaan uneen. 

Etualalla Ikean Ringmuskel-venttiili, taustalla Förhud-taustalevy. Ja näyttää siellä olevan Sädesvätska-vuotosuojakin.

Loppujen lopuksi keittiöasentaja ilmoitti kasaavansa kaapit mieluiten itse, joten talkoohommat kuivuivat vahaus- ja kanto-operaatioksi. Tässä vaiheessa katsoin parhaaksi olla työllistämättä kaikkia niitä kavereitani, jotka eivät vielä vihaa minua. Laurin saimme kuitenkin iloksemme, seuraksemme ja roudaajaksemme. Tässä oman höyryävän raksaulosteen keskellä velloessa kavereiden tuki ja apu ovat kyllä arvokkaampia kuin vastaavan mestarin tuntipalkka. 

Vastaavasta mestarista puheen ollen: hän ajoi peurakolarin. Sen viestin jälkeen en olekaan miehestä kuullut. 

“Olen ääliö.”

A-ha, va-ha!

Vahaaminen oli yllättävän kivaa, paitsi se osio, joka todistaa minun olevan idiootti. Siitä hetken päästä. Päätimme vahata koivulautalattiamme Osmo Colorin sävyllä Valkotammi, joka on saksaksi Natural. Naturistit ovat siis suomeksi valkotammisteja. Käytännössä värisävy tarkoittaa pientä vaalennusta vahassa, jotta koivun kellertyminen pysyisi hieman aisoissa. Vetelimme vahan varren päässä olevalla mikrokuitutelalla ja se oli jopa aika kivaa. Pari kolme lautaa ensin päästä päähän ja vielä takaisin. Lopuksi tasoitus yhdellä pitkällä kevyellä työnnöllä koko laudan mitalta. Nonstoppolos vahasi oman huoneensa tutuksi tulleella vauhdillaan. Ärsyttävää todeta, että oma lapsi tekee ihan yhtä hyvää jälkeä, mutta tuplasti nopeammin. 

Perheen kuningas katselee harmistuneena, kuinka pieni nousukas koettaa riistää auktoriteettiaseman.

Nyt päästään siihen idioottiosioon: Perintörinsessan huoneessahan on yksi seinä tiilestä. Tiili muurataan laastilla. Laastista lähtee murusia. Laastinmuruset tarttuvat mikrokuitutelaan kuin liittymämyyjä perskarvaan Citymarketin aulassa. Tajusin homman, kun jossain vaiheessa tela alkoi pyöriä epätasaisesti ja pitää jyrräävää ääntä. Laastinmurujen nyppiminen vahaisesta mikrokuitutelasta ei ollut tämän operaation hehkeimpiä hommia. Tämän olisi tietysti voinut tajuta etukäteenkin, mutta olen jauhopää.

Toisen vahauskerran jälkeen värisävystä tuli kuitenkin juuri toivotunlainen: vähän vaaleampi, muttei keinotekoisen vaalea. Kaikenlaista pyllyilyä tässä projektissa on ollut, mutta vahaaminen oli kivaa ja sujui yllättävän nopeasti. 

Pane kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa, kun olen hankkinut meille neliömetreittäin akustiikkaa.

La La Laatta Land

Vähän vähemmän nopeasti on sujunut laatoitus. Hommahan alkoi jo kuukausi takaperin ja tiedossa oli, että laatoittaja joutuu pitämään viikon paussin. Se venyi kahteen. Ja sitten kolmeen. Sitten hänen piti tulla syyskuun lopussa. Ja kun tiedustelin vihdoin sunnuntaina 3.10. milloin homma jatkuu, sain kuulla että 11.10. Ja kun tiedustelin, milloin homma olisi valmis, niin 18.10.

Laatoittaja siis päätti ihan itte siirtää muuttopäiväämme parilla viikolla, sillä ennen laatoitusta ei voi asentaa vesikalusteita ja ilman vesikalusteita pitää kakkia soffan taakse. Ja taas otsasuoni alkoi pikkasen tykyttää. En edelleenkään oikein tiedä, mistä kaikesta rakennuttajan pitää ottaa vastuu ja mitä vastaava työnjohtaja / pääsuunnittelija voisi organisoida. Mitään aikatauluahan projektille ei ole koskaan laadittu ja tuskin sellaista on enää tulossakaan. 

“Olen jurpo.”

Vastaavan mestarin viettäessä hiljaisuuden retriittiään, apuun tulivat timpurit. Ne samat huipputimpurit, joiden varassa tämä projekti on nilkuttanut eteenpäin tammikuun lopusta lähtien. Viesti oli selvä: me hoidamme laatoituksen. Ja niinpä seuraavana aamuna viestistä alkoi laatta lentää. Varmaan tämän olisi voinut hoitaa paremminkin, mutta olen mäntti.

Vessassa voi leikkiä leikkiä "vesieriste on laavaa".

Led's Go!

Sähköpuolellakin oli jonkinlaista orastavaa kipinöintiä ilmassa, kun oli pakko vihdoin hankkia erinäisiä valaisimia. Olin koettanut kysyä sähkäriltä jonkinlaisia vinkkejä, minkä merkkisiä ledejä kattoon kannattaisi hankkia, mutta vastauksia tuli aika niukasti. Valitsimme siis halpoja. Isompia neliskanttisia eteiseen ja keittiöön, pienempiä neliskanttisia piharakennukseen, pyöreät kosteudenkestävät plafondit kylppäreihin ja epätoivoinen yritys löytää ledinauhaa kaikkien makkareiden kattoon yhdelle seinälle. 

Nämä ledinauhat ovat olleet murheenkryyninä jo pidempään. Nonstoppolos haluaa omaan huoneeseensa väriä vaihtavaa nauhaa ja kelpaahan se meille aikuisillekin - vähän Marvin Gayea (Gayeä? Gayetä?) soimaan, valkkaria yöpöydälle ja ties mihin homma johtaa. Veikkaan avomurtumaa. 

Panostamme ulkovalaisimissamme monikäyttöisyyteen; tätä voi käyttää myös kolonoskooppina ja hedelmävatina. Tässä järjestyksessä.

Lidlissä olisi ollut sopivasti tarjouksessa juurikin edellä kuvaillun kaltaista led-nauhaa. Sähkäri ei kuitenkaan sitä kelpuuttanut, kun siinä oli töpseli ja pitäisi olla vain muuntajaköntti. Sama Motonetissä ja Tokmannilla. Piti luovuttaa. Ei löydy. 

Aina neuvokas ja viehko puolisoni Seija Ala-Kautta sattui olemaan talolla samaan aikaan sähkärin kanssa, joka sanoi, että hänellä on ledinauhoja kyllä autossaan. Mjaha. Varmaankin tämän olisi voinut hoitaa paremminkin, mutta olen spede.

Tällaiset ovat halpoja, eli ne ovat hyviä.

Hyi helevetti! Ei tähän otsikkoon muuta pysty laittamaan.

Pistorasioitakin sähkäri jo asenteli ja kyllä voi olla saatanan järkyttävän rumia. Jos hirviö vääntäisi hätäripulin, se olisi näihin pökäleisiin verrattuna Pocahontas. Ja miksi meillä on nämä? Siksi, että emme halunneet niitä. Nämä esitettiin alkukesästä vaihtoehdoiksi ja päätimme, että ei saatana. Puhuimme, että sähköjohdoille näverretään kolot hirteen, jotta saadaan vähemmän helvetinperseen näköiset tötteröt. Tämä unohtui ja nyt on sitten nämä leguaaninoksennusuurnat pilaamassa näkymät. 

Lisäksi näissä torttubokseissa on vain kaksi töpseliä per turaus ja se on usein liian vähän. Eli sen sijaan, että seinällä olisi yksi neljän töpselin köntti, pitäisi vielä laittaa kaksi tällaista suoperkelettä vierekkäin. Oma veikkaukseni on, että näitä töpseleitä tulee olemaan liian vähän ja jatkojohdot kiemurtelevat tässäkin talossa. Paskasti suunniteltu on paskasti tehty, vanha viidakon sananpasku.

Kysymys: Mikä on rumempi kuin tällainen hattivatti helvetistä?

Vastaus: Monta hattivattia helvetistä.

Siitä huolimatta, että tiedän olevani hyvin etuoikeutettu voidessani rakennuttaa taloa, tämä proggis on kyllä ollut kauhea. Jokapäiväisten haasteiden ratkominen ja hankalien ihmisten kanssa vääntäminen (itseni mukaanlukien) painaa ryhtiä kumaraan ja vetää mielen matalaksi. Vaikka kuinka odotan, että raksa-auvo hiipisi hiljaa takavasemmalta ja Aurinko täyttäisi rintani suloisella hunajalla ääriä myöten, niin sitä hetkeä ei vaan koskaan tule. Lyhyitä onnistumisen pyrähdyksiä ja useampikin erittäin ystävällinen, avulias ja osaava ammattilainen on kohdalle sattunut, mutta pian näiden hetkien jälkeen  hyeenat alkavat taas näykkiä akillesjännettä. 

“Olen mäntti.”

Huippuimuri ja huippuhyvä nettikauppa

Ja kun kaikki on amatöörille hankalaa. Katolle tulee huippuimuri. Hellan päälle sitä ohjaamaan tarvitaan liesikupu - ei siis liesituuletin, joita saa Ikeasta kättään ojentamalla. Huippuimureita on kahdenlaisia. Meillä on AC, vaikka luulin että se on EC. Kaikki ne on kuitenkin / C:stä. Yöllä klo 1.25 - 2.45 etsiskelin atk:n avulla oikeanlaista kupua. Ei löytynyt. Unenpää löytyi aamuyöstä lyhyenä ja ohuena. Aamulla soittelin IV-ismojen pomolle, joka lupasi hoitaa tukusta meille sopivan liesikuvun. Jes!

Pomo soitti iltapäivällä, että liesikupuja tulee tukkuun 14 viikon päästä, kannattaa kuulemma ostaa Taloon.comista. Ostin. Päätin tiedustella, onko sivuilla arvioitu 2-5 päivän toimitusaika oikeasti 2-5 päivää. 

Niinpä. Taloon.com pitää listoillaan kamaa, jota heillä ei oikeasti ole kykyä toimittaa. Peruin kaupat. Rahat kuulemma palautetaan 14 päivän kuluessa. Eli tämän firman kohdalla mahdollisesti joskus vuonna 2024. 

Vaikka kolmen kuukauden myöhästyminen IV-töissä sapettaakin, niin ihan hyvää palvelua IV-reijoilta ollaan saatu. Kun pomo kuuli, että Taloon.com oli myynyt leivinjauhetta kokaiinina, hän lupasi tsekata tukusta muita vastaavia liesikupuvaihtoehtoja. Toiveissamme on ulosvedettävä liesituulettimen lippa, koska se näyttää vähemmän opiskelijakämpältä.

IV-jyrkit ehtivät kyllä aiheuttaa meille jo ensimmäisen kosteusvaurion: puoli purkkia Batteryä oli kaatunut ilmansulkupahviin. Sellainen kiva ananuksen tuoksu leijaili kivivillan rämmäleissä, joita yläpohjassa oli IV-eelisten jäljiltä myös suht reippaasti. 

Ensin oli purkki, bumtsibumtsibum...

... sitten oli tahra, rämälämä dingdong.

Vesi Mielellä

Maanantaiaamupäivänä teimme tapojemme vastaisesti nopeita päätöksiä. Seija Ala-Kautta oli pyytänyt tarjouksia kodinkoneista Gigantista, Powerista ja Verkkokaupasta. Parista ensimmäisestä sellaiset saatiinkin, mutta Verkkokauppa vastasi, että olemme tyhmiä ja mitään alennuksia ei tipu. Muuten tarjousten merkit vaihtelivat, mutta astianpesukoneen vaatimus oli Miele. 

Kun sitten kuitenkin päädyimme Ikean jääkaappiin, pakastimeen, liesitasoon ja uuniin, keittiön koneista jäi hankittavaksi enää astianpesukone. Lempeän isällisesti pakotin Seijan kanssani Miele Experience Centeriin, jossa nimestä päätellen luulisi olevan tarjolla kaikki nautinnot, mitä normaali ihminen voi kuvitella. Ja olihan siellä se keski-ikäisen märistä unista märin: outlet. 

Toivottavasti Mielen astianpesukoneeseen mahtuu enemmän astioita kuin Mielen soffalle pyllyjä. 

Pari minuuttia kiertelyä. Löytyi astianpesukone kelvolla alennuksella, oli kuulemma tilattu asiakkaalle väärän värisenä, eli oli käyttämätön. Otettiin se. Mielen reippaat hemmot lastasivat sen automme kyytiin ja meillä oli tiskari. Ei se nyt halpa ollut, mutta Mieleksi edullinen, koska Miele on kallis, koska Miele pitää olla. Toivotaan, ettei ole Mielenvikainen. Ihan itte keksin, pääsisikö näillä meriiteillä jo käsikirjoittamaan Hyvät ja huonot noin viikon uutisvuodot -ohjelmaa?

“Olen spede.”

Kaupan päälle saatiin vielä aitoa saksalaista vettä. Ihmettelin nimittäin, kun kyljellään olevasta koneesta lirui puronoro automme takapaksiin. Piti oikein käydä infossa vielä kysymässä, onko meillä vesivahinko jo ennen kuin kone on asennettu. Kuulemma koneet testataan Mielen tehtailla Hintenarschfickendorfissa ja jonnekin poimuun saattaa jäädä vettä. Alles klar, jetzt werden wir Sauerkraut schlucken. 

Jawohl Günther, dein Lebenselixir rennt so schön da hinten!

Painavaa tasoasiaa

Tiistai oli touhua täynnä. Kipaisin aamulla 8.30 tontille. Aika kului mukavia jutellessa sen verran nopsaan, että klo 9.07 totesin, että 9.05 minun olisi pitänyt olla töissä naapurikunnassa. Ruokapaussilla suhahdin uudelleen tontille katsomaan Termexin puhaltelua ja nappaamaan peräkärryn mukaani. Töistä pöräytin Bauhausiin hakemaan koivutasoja. Tonni ja kuuskybää meni. Sillä saatiin yksi 4x80x300 työtaso, toinen 4x100x200 saarekkeen taso sekä n. metri kertaa metri saarekkeen pääty. 

Ja se tasojen paino. Ievana juluma kun voi puu painaa. Sain nostoapua (ilman sitä nyyhkyttäisin edelleen Bauhausin lastauslaiturilla), mutta kahdeltakin miesoletetulta pukkasi puuskutusta nostaa pari suurinta tasoa muutaman metrin matka kärryn kyytiin. Työmaalla tuskaa tuotti sama homma, kun kannoimme tasot sisään timpurin kanssa. Toisen tason onnistuin pudottamaan viime hetkellä makkarimme lattiaan sillä seurauksella, että lattiassa on nyt Itä-Afrikan hautavajoaman kokoinen ruhje. Sentään pienempi kuin armeijan jälkeinen akneni, mutta silti aika suuri.  

Nämä koivutasot painavat kuin Navalnyin synnit venäläistä demokratiaa kohtaan.

Pistimme Seija Ala-Kauttan kanssa iltavahailut pystyyn, koska Bauhaus vaatii tasojen öljyämistä vuorokauden sisällä paketista ottamisesta pestäkseen kätensä vastuusta. Mehän vetelimme Osmo Colorin TopOilia tasoihin ja ne imivät sitä kuin IV-ilmari energiajuomaa. Hienoja tuli. Olin pähkäillyt ottavani samaa hieman vaalentavaa öljyä mitä meillä on lattioissakin. Seijan valinta oli kuitenkin väritön vaha, joka hieman tummentaa koivua. Hyvä valinta. Ei tässä enää olla mitään kolmikymppisiä sisustajanaisia, joiden kodin räiskyvin sävy on vaalea beessi. Ja jos koet olevasi kolmikymppinen sisustajanainen - henkisesti tai fyysisesti - niin laita tuonne alas vaikka pusuemoji kommentiksi. Mennään sitten joskus yhdessä baariin laulamaan Aikuista naista. Bistän bäälleni barhaat Burberryt baarimikon bäälle buklatessani.

Seija Ala-Kautta räpsäisee teaserin Glorian Avotakkaan. Ehkä osallistutaan myös Suomen kauhein koti ja Ero vai muutto -ohjelmaan.

Yltääkö pygmi?

Keittiön asennuskin on siis alkanut. Tosin kuten kaikessa, tässäkin otettiin välillä pari askelta eteen ja yksi taakse. Ihmettelimme, onko osteoporoosimme äitynyt jo niin pahaksi, että Seija mahtuu seisomaan alakaappien alle lähes suorana. Ja vaikka Seija onkin fyysisesti yhtä lähellä pygmiä kuin henkisesti Olympos-vuoren asukkeja, jokin setupissa otti silmään. Katto vaikka itte:

Seija testaa, yltääkö ottamaan fondue-pannua ja sukkanauhoja Ryggskott-kaapista. Tai sitten Seija taas vain joogaa mua öögaan.

Työtasomme tulevat 90 sentin korkeudelle. Se on suht normikorkeus, joskin monella muulla ne ovat pari senttiä matalammallakin. Lasken kuitenkin sen varaan, että tässä murrosiän loppupuolella venähdän edes jostain kohdasta vielä pari senttiä. Kaikki siis toistaiseksi kunnossa. Välitilan korkeudeksi asentaja oli kuitenkin jostain syystä määritellyt 58 senttiä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jos Seijan popkornit olisivat mikrossa, Seija kuolisi nälkään. Tiskikaappikin pitäisi tyhjentää tilauslentokoneella. En tiedä, olisiko tämän voinut hoitaa paremminkin. Varmaankin, koska olen anustappi.

“Olen anustappi.”

Ei auttanut kuin laittaa viestiä asentajalle ja pyytää korjaamaan seuraavana päivänä. Illalla vielä viesteilin muutamalle sukulaiselle ja kaverille varmistaakseni heidän keittiöidensä mittoja ja kaikilla välitila oli enemmän tai vähemmän 50 senttiä. Seuraavana päivänä keittiö ei enää näyttänytkään watussien korisjoukkueen keittiöltä. En tiedä, olisiko tämän voinut hoitaa paremminkin. Varmaankin, koska olen dille.

Tilasimme avokeittiön, muttei ehkä nyt ihan näin avointa.  

Ai niin, vielä yksi juttu. Lattialämmitysputkeen oli lyöty naula ja siitä vuoti vedet kodinhoitohuoneeseen. Maalämpöä ei saatu kytkettyä.

“Ich bin ein Arschloch.”

PonttiSet-puulattia - puuta eikä muuta

Blogiyhteistyö - Jokisuu Works Oy / PonttiSet

Olemme tallustelleet aiemmassa kodissamme yli kymmenen vuotta koivulaudoista tehdyllä PonttiSet-puulattialla. Se ei ole puun näköistä vinyylikorkkia, eikä se ole laminaattia, eikä laattaa, eikä hydropuristettua polyeteenihybridiä. Se on niinku puuta ja sitten siinä on, öö, ei mitään muuta. Tai on sitä paikallaan pitämässä suunnilleen 5000 (oikeesti!) ruuvia. 

Mehän olemme oikein kerjäämällä kerjänneet vaikeuksia talomme suhteen. Piti saada teräspaaluperustus, puinen alapohja, painovoimainen ilmanvaihto, massiivikuusihirsi, lattialämmitys ja lopulla irtokarkkia. Tätä muistellessani aloin nyyhkyttää jo kohdassa teräspaalupe-. Aiemman kotimme paras ja parhaan näköinen lautalattia oli 2,8 senttiä paksu ja 12 senttiä leveä koivulautalattia, jonka olimme vahanneet. Ja vaikka uutta kämppää tehdäänkin, vanha konsti on tässä parempi kuin kaivinkoneen kauhallinen uusia. Eli ylläripylläri: uuteen taloomme tuli 2,8 senttiä paksu ja 12 senttiä leveä koivulautalattia. 

Mutta sehän on... Onko se? Kyllä se on! Lautalattia!

Rouva sieltä käsämäläisestä hulevesikaivosta kyselee, että mikä siinä lautalattiassa nyt oikein sitten on? Pitääkö sitä tässäkin tavoitella erikoisuuksia?

No kuulkaapa rouva: kun jalan alla on lähes kolme senttiä kestävää puuta, niin sitä saa aika paljon hakata legoilla, ennen kuin lattia on siinä kunnossa, että sitä ei saa enää hiomalla ja vahaamalla kuntoon. Ja välillä toki lapsetkin tekevät lattiaan jälkiä. Tiettyyn rajaan saakka lautalattiassa elämisen jäljet saavatkin näkyä, lommot ja skraidut kertovat siitä, että meillä on eletty. Elämisen jäljillä en kuitenkaan tarkoita aiemman keittiömme lattiaa, joka näytti kuin akne olisi saanut äpärälapsen perunapellon kanssa. Tämänkin lattian olisi voinut toki hioa uudenveroiseksi, mutta ai niin, meidän talommehan purettiin.

Tässä lautalattia-aiheisessa blogipostauksessa on aika paljon kuvia lautalattiasta ja / tai lattialaudasta.

Vanhan talomme yläkerrassa meillä oli PonttiSet-lautaa kapeampana. Rintamamiestalojen lattialaudat ovat perinteisesti olleet suht kapeat ja mekin aikoinaan ajattelimme vähän säästää ja teimme lattiat 2,8 x 9,5 -senttisestä laudasta. Kivoja nekin, mutta omaan silmäämme tuo 12-senttinen lauta on optimaalisessa kohdassa näyttävyyden ja hinnan suhteen. Vähän kuin Beyoncé Tokmannin kassalla. Emme siis ruvenneet valkkailemaan uuteen taloon erilevyisiä lautoja eri tiloihin, vaan vedettiin samalla leveydellä kaikki huoneet. 

“Ylläripylläri: uuteen taloomme tuli 2,8 senttiä paksu ja 12 senttiä leveä koivulautalattia.”

Ai juu, sittenhän oli vielä päätettävänä, saako puussa olla oksaa enämpi vai vähempi. Vähän ehkä toistan itseäni, mutta edellisessä kodissamme lattialautojen laatu oli ns. oksakoivua. Terävimmät kynät tässä penaalissa pystyvät jo päättelemään, että laatu oli sitä oksaisempaa versiota. Kivan elävää ja vähän halvempaa. 

Tässä on lähikuva oksankohdasta. Tulee tiäkkö sillai kivan luonnollinen fiilis. Niinku autenttisen retro. Ihan oikeesti tää on kuva oksankohdasta. Ihan sama, mitä kuvittelet. Törkimys.

Periaatteessa hieman kutkutti kyllä vetää elämä vielä prameammaksi ja ottaa 14,5-senttiä leveää lautaa, mutta sitten todettiin, ettei tässä nyt viitsi omaa varallisuuttaan ihan liian kovaan ääneen huudella. Taloudellisten syiden lisäksi tähän vaikuttivat myös käytännön syyt: mitä leveämpi lauta, sen isommat raot lautojen väleihin saattaa kuivalla talvikaudella ilmestyä.  

Lautalattian ja lattialämmityksen kanssa painiskelimme aika pitkään. Lähes loppuun saakka koetimme saada taloon patterit, mutta ne vaan olisivat tulleet ihan tautisen paljon kalliimmiksi. Niinku sillai ulkoporealtaallisen kalliimmiksi. Optimaalisin vaihtoehto lautalattia ei lattialämmityksen kanssa ole, mutta ihan kelpo silti. Lauta blokkaa lattian alta tulevaa lämpöä hieman enemmän kuin parkettilaminaattilaattavinyyli, mutta ei niin paljon, että minua kiinnostaisi tipan vertaa. Vähän lisää höpinää tötteröön maalämpöpumpusta, niin sokeroidut sorkkani tarkenevat permannolla töpsöttää. 

Ei yksi pino lautalattiaa tee - vanha kyyjärveläinen sananlasku.

Olin amatöörin tuurilla mitoittanut tilaamani lautamäärän aika tiukille: lautaa jäi yli suunnilleen yksi sylyksellinen. Plussaa siitä, että tehtaalta laitettiin viime tipassa vähän ekstralautaa pakettiin. Se tuli tarpeeseen. Hukkapätkiähän PonttiSet-laudoista ei paljon tule, kun ne ovat sekä sivulta että päädystä pontattuja - uudella laudalla voi jatkaa siitä, mihin edellinen loppuu. Plussaa jakelen muutenkin mieluusti PonttiSet-lautojemme valmistajan, Jokisuu Worksin suuntaan: laudat tulivat hyvin pakattuina ja saimme ne vieläpä kelmutettuina pienempiin nippuihin. Ja olihan sitä lautaa aika paljon. Paino sanalla välilevyn pullistuma. 

“Vähän lisää höpinää tötteröön maalämpöpumpusta.”

Ihan Glorian koti -tasoisia kuvia lattiasta ei ole vielä tarjota, koska sen päällä on vaneria, pahvia, pölyä ja ties mitä tiptaptiptaptipetipetiptap-tyyppistä tontun töppösenjälkeä. Sieluni silmillä näen kuitenkin melkoisen vaikuttavan puulattian, jolla jonain päivänä uskaltaa tassutella jopa paljain jaloin. Veikkaan vuotta 2029, jos nyt laitetaan töpinäksi. Ihaninta lattiassa on tällä hetkellä se, ettei tarvitse varoa askeliaan lämmönluovutuslevyjen päällä. Niiden väleissä taiteileminen on ollut välillä melkoista jokamiesluokan Joutsenlampea. 

Otetaas hei tähän väliin sellanen kepee välikuva lautalattiasta. Ja laitetaan siihen vielä pikkasen lattialautaakin.

Lautalattiaa asennettaessa on olennaista lattialaudan kuivuus: kun talvikaudella (hihi, oli ne lumityöt vaan ihania)  lämmin vesi alkaa kiertää lattian alla (putkissa toivottavasti), se kuivattaa lautoja. Ja kun lauta kuivuu, se kutistuu. Ja kun se kutistuu (siis lauta, huom.), lautojen väliin saattaapi tulla rakoja. Mitä leveämpää lautaa, sitä suurempia rakoja saattaa ilmaantua. Mutta nyt ei siis puhuta mistään sellaisista raoista, joihin hulahtavat kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset. 

Taka-alalla timpurit, etualalla lautalattia - kuka olisi arvannut?

Oma kokemukseni aiemmasta talostamme oli, että 12-senttisestä laudasta tehtyyn lattialämmityksettömään (hieno sana) lattiaan ei ilmaantunut minkäänlaista rakoa. Ja jos nyt jotain rakoa lattialämmityksen myötä tulee, niin saatamme selvitä. Pitää vain ajatella, että Donald Trumpilla on vielä vaikeampaa. Kymmenen vuoden päästä lattian voi hioa ja kahdenkymmenen vuoden päästä siitä voi rakennella minulle arkun. 

Nythän ei ole todellakaan ollut optimaalinen aika laittaa lautaa lattiaan: ulkona on syksy, syksy on märkä, märkä ei hyvä, mutta nyt ne vaan oli asennettava. Aika näyttää, tuleeko kuivemmilla säillä rakoja lautojen väleihin. Ihasama. Hyvältä tuo saa luvan näyttää silloinkin. Lattian asentamista helpotti mukana tullut PonttiSet-työkalu - sorkkaraudan, ratakiskon ja moukarin rakkauslapsi, jonka avulla timpurit saivat paukutettua laudat tiukasti kiinni hieman vähemmän epäergonomisessa työasennossa. 

PonttiSet-työkalu kuvassa kolmas vasemmalta. Sen alla on - aivan oikein, rouva hyvä - lautalattiaa.

Aiemmassa kodissamme (sieltä se taas tuli) olimme käsitelleet lattiat värittömällä puuvahalla. Tällä kertaa ajattelimme lirvauttaa sekaan pikkuisen valkoista. Ihan vaan sen verran, että koivun luontainen kellastuminen taittuisi. Meidän talossamme ainoa keltainen olen minä, ja sekin johtuu hepatiitista (A-, B-, C-, lintu- ja sika-). 

“PonttiSet-työkalu - sorkkaraudan, ratakiskon ja moukarin rakkauslapsi”

Vahaaminenkin on tehtävä ihan lähiaikoina, kunhan kesäkuusta saakka viivytellyt IV-asentaja saa oman hommansa tehtyä. Hän jätti kesäkuussa tulematta, kun oli liian kuuma tehdä hommia. Nyt hellejakso alkaisi vissiin olla ohi. Tämä IV-ukkelin töppelöiminen nyt vaan omalta osaltaan hidasti taas projektin etenemistä ja lisäsi stressiä. Voi kun olisi tajuttu palkata joku sellainen henkilö, jonka tehtävä olisi suunnitella, aikatauluttaa, valvoa ja johtaa työtä. Mutta sellaista ei kai rakennusprojektiin ryhtyviltä laissa edellytetä.

Putkessa on reikä, oi Eikka, oi Eikka. Putkessa on reikä, oi Eikkani mun!

Ai niin, timpurimme surautti ruuvin lattialämmitysputkeen. Kuului PSSSSSSSSHHHHHHH!!! ja paineet putkesta katosivat kuin IV-asentaja helteellä. Tämä on kai yhtä perinteinen kepponen kuin kaataa sokeria bensatankkiin. Jotenkin vain stressi ja väsymys ovat sitä luokkaa, että lähinnä totesin asian. Laitoin meiliä maalämpöfirmaan ja he fiksaavat reiän, kun tulevat asentamaan maalämpöpumppua. Saatiin sentään edes yksi takaisku tähänkin projektiin, koska kellään ei koskaan eikä missään ole ollut yhtä helppoa kuin meillä.

Lattiat hiotaan lähipäivinä, minkä jälkeen vahaamme ne. Samaa efektiähän tässä kauhulla odottelen kuin edellistenkin PonttiSet-lautalattioidemme kanssa: milloin tulee se ensimmäinen naarmu tai klommo. Se riipaisee kuin Tauskin feat. Virpi Kätkä Haavemaa. Seuraavat tuhat skrubua eivät sitten enää tunnukaan missään ja matsku sen kuin muuttuu uskottavamman näköiseksi. Vähän kuin minä, kun huomasin aamulla ensimmäisen rintakarvani. Illalla se kuihtui pois. 

“Lautalattia!”

* tuotteesta (siis niistä lattialaudoista) saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. Mainitsinko jo lattialaudat? Entä lautalattian?