Stala-tiskipöytä - terästä kuuluu!

Kaupallinen yhteistyö: Stala Oy

Jonkinlainen selkeyden ja yksinkertaisuuden linja meille on näköjään muotoutunut. Seinät hirttä. Lattiat lautaa. Pää puuta. Vastaava mestari ilmaa. Ja nyt myös tiskipöydät terästä. Tarkemmin sanottuna Stalan Seitsikko-tiskipöydät.

Tiskipöydän materiaalia ei kovin vakavasti tarvinnut edes pohtia. Meillä oli jo puretussa (nyyh!) rintamamiestalossamme mainiosti palvellut Hackmanin teräksinen tiskipöytä ajalta ennen rap-musiikkia. Mitään pahaa sanottavaa siitä ei ole tänäkään päivänä. Emme hetkeäkään kaivanneet kvirtsoniitti- / Ala-Malmin marmori- tai akrylaatti-talitintti-komposiitintasoa, joten hankimme terästasot myös uuteen kotiimme. Samalla hyväksi havaitulla linjallahan menimme myös PonttiSet-lattioiden suhteen; se oli hyvä silloin, se on hyvä nyt. Vähän kuin Kalle Päätalon kirjat, höyrylaiva tai separaattori.

Todennäköisesti viimeinen hetki, kun tiskipöydällämme ei ollut nöyhtää, roinaa, sälää tai kuivuneita isoäitejä (7 kpl).

Keittiön terästiskipöytä

Stalan suunnitteluohjelmalla oli kiva leikkiä, ja teinkin sillä seitsemisensataa eri versiota työtasostamme. Kun sitten leikki muuttui todeksi ja tilausta piti alkaa tehdä aikuisten oikeasti, punttini alkoikin tutista; enää sinnepäin mitat eivät kelvanneet ja sentti on aika paljon pieleen, jos liesiaukko on väärässä kohdassa. Lällällää, rälläkkää.

“Emme hetkeäkään kaivanneet kvirtsoniitti- / Ala-Malmin marmori- tai akrylaatti-talitintti-komposiitintasoa.”

Puutasomme ovat neljä senttiä paksut ja keittiömme Ikealta. Nämä sanelivat mitoitusta: myös tiskipöydän paksuudeksi tuli 4 senttiä ja syvyydeksi Ikean kalusteiden 635 milliä. Check. 

Tämä kuva kiteyttää, mitä on tehnyt mieli tehdä koko projektin ajan.

Eniten jännitti liesiaukon paikka. Liesitaso tuli kulmakaapin päälle, jota ei ole virallisesti tarkoitettu liesitasolle. Nävertämällä siihen induktiotason sai ja näin Ikealla kerrottiin usein tehdynkin, mutta silti millimetripeliksi meni. Timpurin kanssa mittailimme nämä kohtalokkaat millit useampaan kertaan ja ennen tilausta vielä Seija Ala-Kauttakin ne tsekkasi. Silti jännitti.

Tällainen keittiötaso lähti tilaukseen:

Ei voi mitään; herkkä viivankäyttöni ja eloisat värini liikuttavat minut kyyneliin joka kerran tätä kuvaa katsoessani.

Jossain välissä pohdin, josko sittenkin kuitenkin ottaisi koivuiseen työtasoon upotettavan altaan. Jos sitä vaan ahkerasti vahailisi ja ei kastelisi ja jos kastelisi niin ihavvarppina heti kuivaisi ja tarvittaessa hioisi ja ei laittaisi kuumia pannuja työtasolle ja jos laittaisi, niin kertoisi heti seuraavana sunnuntaina papille. Njääh. Ei pysty. Nyt on terästä. Siihen saa roiskua vettä ja kuumaakin se kestää. 

Ei tartte miettiä, mihin kuuman pellin laskee. Tässäkin tulikuuma Montaki Cried Chicken -annos lojuu teräksen (vai terään?) päällä ihan noin vaan tsirilimpsis!

Naarmuttomana teräs pysyi ehkä kolme minuuttia suojatarran poistamisesta. Mutta kun ensimmäiset seitsemän skraidua saavat itkemään verta, loput tuhat eivät tunnu enää missään. Kiiltävä teräs saakin muuttua vähitellen mataksi. Vähän kuin minun ihoni on muuttunut tämän projektin kuluessa heleän punakasta ja kimmoisasta eltaantuneen kinkun näköi-, tuntui- ja hajuiseksi. 

Nuolien osoittamiin kohtiin tuli naarmuja poolomailasta, kuivuneesta isoäidistä, käsittelemättömistä ongelmistani, telemark-suksista sekä nokkahuilusta torstaina klo 14.27-14.33.

Otimme tasoon kaksi mahdollisimman isoa tiskiallasta. Kun toisen päälle laittaa ison leikkuulaudan, sinne saa piilotettua helposti puolen vuoden tiskit, lasten kännykät ja naapurin ukkelin rollaattorin. Silti toinen allas on vapaana tiskailuun. Ja jos vielä isompaa tiskiä tulee, kodinhoitohuoneessa on vielä isompi allas. Juu, siinä toisessa Stalan tiskipöydässä. 

Turpa-apinan, sahan ja crocsin lisäksi Stalan terästiskipöydällä on erinomaisen helppoa säilyttää esim. kaikkea muutakin.

Tunsin itseni ihkaoikeaksi instaajaksi, kun siivosimme kaiken yllä olevan kuvan ryönän pois. Meilläkin oli hetken sellainen koti, joka kaikilla pitää olla. Kattokaa ny: bonsai ja kaikkee!

Induktiotason oikealla puolella on siis laskutilaa reilut 40 senttiä, enemmänkin olisi voinut olla, mutta olen ääliö. Sitten tulevat altaat ja tiskikoneen päälle jää vielä reilut 60 senttiä tilaa. Siihen on nyt mätkäisty maailman paskin mikrouuni (nappulat rikki, ei sammu, polttaa verkkokalvot), mutta ehkä jossain tulevaisuudessa pidämme siinä vedenkeitintä ja leivänpaahdinta. Murut saa pyyhkäistä suoraan tiskialtaaseen. Uuh beibe. 

Tämän tiskipöytämallin erikoisuus on, että siihen voi laskea hanasta vettä. Kätevää ja nykyaikaista.

Päädyimme ottamaan tasoon korotetut reunat, koska emme ole hipstereitä ja koska what happens on terästiskipöytä stays on terästiskipöytä. Lisävarusteeksi otimme vielä lävikön. Kerrankos sitä täällä eletään.

“Olen ääliö.”

Ja näin se tiskipöydän suunnittelu Stala Designer -suunnitteluohjelmalla sujuu:

Yksi gif koskettaa enemmän kuin koko Juha Tapion tuotanto. 

Kodinhoitohuoneen terästiskipöytä

Kodinhoitohuoneeseen tuli astetta eleettömämpi tiskipöytä: taso ja iso allas. 

Tuotantoni detaljirikkaus on saanut lukuisat taidegalleriat esittämään minulle vierailukutsuja. Toistaiseksi olen kieltäytynyt; haluan vielä hioa horisontaalista visuaalis-immersiivistä erektiivisyyttäni.

Tässä paineet altaan kohdistamisesta olivat keittiötä pienemmät, sillä pöytäkaappi on 80-senttinen ja allas on 50 senttiä leveä. Oli keittiön millipelin jälkeen sen verran helpottunut olo, että mittailin rennommin ja sainkin pelätä tiskialtaan sijaitsevan naapurikunnassa - ei sinänsä kauhean kaukana, mutta tiskipöydässä silti vähän turhan. Tämä pöytä on simppeli ja suoraviivainen kuin seuranhaku yökolmelta karaokeravintolassa - sillä erotuksella, että tämä toimii.

Kyllä se työtaso sieltä löytyi, kun vartin kaiveli. Tuosta bideesuihkusta pitää reklamoida LVI-urakoitsijaa. Se raapii ja kutittaa ihan liikaa.

Olennaistahan kodinhoitohuoneessa on se kodinhoito - siellä kai pyykätään ja lingotaan ja kuivataan laskostetaan ja viikataan ja nypytetään ja konmaristaan ja kudotaan ja neulotaan ja säilötään suippuseitikkejä. Siksi tuota terästasoa saa olla paljon ja loppu on allasta. Emmätiä muuta, hyvä se on.

“Pöytä on simppeli ja suoraviivainen kuin seuranhaku yökolmelta karaokeravintolassa.”

Jos meille ei jää rahaa (lue: jos pankki ei jaa rahaa) ulkoporealtaaseen, aion istua illat tässä altaassa ja lukea, kuinka edes Kalle Päätalo ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä.

“Tiskipöydän materiaalia ei kovin vakavasti tarvinnut edes pohtia.”

*Tuotteista saatu alennusta näkyvyyttä vastaan.

Me muutettiin - ilman lupaa

Kirjoitan tätä postausta uudessa talossamme keittiösaarekkeen ääressä. Kahvi tuoksuu, jutustelemme mukavia lasten kanssa. Leivinuunissa paistuu matovaaralaisia gluteenittomia piimätörssyköitä. Elämä on tässä. Elämä on nyt. Kaikki on valmista.

Tai no, ainakin lähes. 

Illalla arvotaan nukkumapaikat. Vaihtoehtoina pahvikasa tai puuhella. Aamulla tuoksuu pultsari ja pekoni.

Pahveja lattioilla, vaatekaapeista puuttuu hyllyjä ja koreja ja kolmesta ne vaatekaapitkin. Ilmanvaihto on hoidettu tukkimalla t-paitoja, patalappuja ja pieruverkkareita seiniin ruhjottuihin 20-senttisiin reikiin. Olohuoneen lattia on hiomatta ja vahaamatta. Sauna kesken. Väitöskirja aloittamatta. Lapset larppaavat Tali-Ihantalan taisteluja.  

Toisaalta:

Timpurit ovat tehneet hienoa työtä tapettien ja listojen kanssa. Terassin kaidelasit asennettiin. Puuhellan huuva on paikallaan. Suihkukaappikin saatiin. 

Kuvassa vasemmalla boho-henkinen loft-kukkateline. Pöntön sijoittelu mahdollistaa keskeytymättömän seurustelun vieraiden kanssa.

Tätä puuhellaa suojelee sen päällä leijuva Batman.

Viikko on ollut täynnä ekoja kertoja: ekat lorinat ja tortut vessanpönttöön, ekat suihkut suihkukaapissa, ekat puhtaat astiat astianpesukoneesta, ekat tulet puuhellaan, ekat savut sisään. Eka yö tosin oli aika vilakka: alkuyöstä laitoin ohuen pitkähihaisen, pari tuntia myöhemmin collegehousut ja -hupparin - ja myös sen hupun. Silti aamulla viikseni olivat jäätyneet kiinni seinään. Olin kai taas unessa nuollut entin peppua.

Kyllä tämä näky lämmittää mieltä ja hihatkin on hyvä polttaa.

Vähän viileää täällä on siis ollut, tosin olimme varmaan ehtineet tottua aika paljon lämpöisempiin tiloihin kerrostalossa. Siellä hikoilin joka yö, täällä sitä pelkoa ei ole ollut. 

Muistisääntö peräkärryn lastaamiseen: ensin Colosseum, sitten sporttikassi.

Tipan silmään toi tyttäreni tunneäly. Sunnuntai meni puoleenyöhön saakka kamoja kannellessa, ja tässä oli vasta tilapäiskämppämme roina. Ennen iltayhdeksää oli pakko käydä syömässä, joten yhdistimme hampurilaisaterian ja varastovisiitin. Mussuttaessamme vegeburgeria tyttäremme Perintörinsessa antoi meille molemmille vanhemmille nämä:

Juu, liikutuin. 

Olin jännännyt liesitason mahtumista terästasoon; muutenkin tasoa mittailtiin monella mittanauhalla ja monin silmin. Lopputulos: täydellinen. Noin vaatimattomasti. Kun sitten tasolta kuorittiin vielä suojamuovit pois ja silikoidutettiin reunat, niin parempaa ei ole. Paitsi ehkä halstrattu orava.

Muuan kuuluisa kitaristi oli vetäissyt tiskipöydän pakkauksen reteästi mattoveitsellä auki. Tiskipöydän kylkeen tuli yhtä reteä skraidu.

Nyt terasseillamme loistavat myös ulkovalot. Olen erittäin tyytyväinen Tokmannilta ostamiimme halpisseinäspotteihin. Halusin ainoastaan alaspäin osoittavat valot, ylös-alasvalot eivät ole koskaan oikein kolisseet, paitsi etuterassillamme, johon printtasin ja laminoin ussssssskomattoman tyylikkään talonnumeron. Tämä lienee niitä väliaikaiseksi tarkoitettuja ratkaisuja, joita pohditaan seuraavan kerran, kun talosta muutetaan Attendon Korona-kotiin. Mutta jotta talonnumero saataisiin riitävän korkealle, ylös-alasvalo voisi olla hyvä ratkaisu. 

“Tipan silmään toi tyttäreni tunneäly.”

Sen sijaan terassien kattoihin tulevat valot ovat melkoinen supernova. Oli todella vaikea löytää miellyttävän simppelin neutraaleja ulkoterassivaloja. Kaikki olivat kuin suoraan 80-luvulta. Vuosikymmen sinänsähän oli mitä mainioin, mutta kuuntelen mieluummin a-ha:n Take On Me:tä kuin katselen neliskanttisia mustareunaisia lamppuja terassin katossa. 

Seija Ala-Kautta etätöissä makkarissa. Huomaa talvitakki.

Ostimme siis ulkonäöltään kivoimmat pyöreät ohkaiset plafondit, joiden ainoa ongelma on se, että niiden loiste näkyy Joroisiin saakka. Hyvää on toki se, että jos menee roska silmään, näissä valoissa näkee kallonpohjaan asti. Huonoa taas se, että nämä kypsentävät raa’an broilerinkin. 

Sopivaan aikaan vuorokaudesta sopivasta kulmasta sitä voisi ihan luulla melkein taloksi.

Eipä noita valoja paljon tule pidettyä päällä muutenkaan; kesällä ei valoja tarvita ja jos tarvitaan, seinävaloilla saa tarpeeksi tunnelmaa. Talvella taas ei tule istuksittua terassilla kovinkaan paljon ja jos istuksitaan, seinävaloilla saa tarpeeksi tunnelmaa. Oiva idea oli pyytää sähkömieheltä pääoven ja numerovalon bonariksi hämäräkytkin. Muille peruskauraa, meille huima suunnittelullinen riemuvoitto. Ja toki lisäkulu.

Laskepa huviksesi, kuinka monta kertaa jaksan avata roskilaatikon.

Tapetit ja laatat löysivät paikkansa. Teemana vihreä ja turkoosi / narkoosi. Seija Ala-Kauttalla on hyvä värisilmä, joten eipä onneksi näihin valintoihin tarvinnut kummemmin puuttua. Hellan edustalle laitettiin laatat, ja koska kylppärin lattialaattaa oli jäänyt yli, laitettiin kylppärin lattialaattaa. Siinä leivinuunin lämmössä on hyvä itseään saippuoida, kun maass’ on hanki ja viemäri jäässä. 

“Muille peruskauraa, meille huima suunnittelullinen riemuvoitto.”

Meillähän on tontilla kaikenlaista ylijäämäpuutavaraa. Löytyy kuusilankkua, koivulautaa, painekyllästettyä, lehtikuusta, vaneria, osb-levyä ja Jamppa Tuomisen maxisinkku. Ajattelin, että tehdään saunan lauteet näistä. Mikään lauta kuitenkaan ei timpurille kelvannut. Hauska tilanne: asiakas pyytää, timpuri kieltäytyy. Olen yhä sitä mieltä, että paksusta kuusilankusta olisi saanut mainiot lauteet, mutta silti piti käydä ostamassa leppää K-raudasta. Ei se huono ratkaisu ollut ja eipähän tarvinnut höyläyttää kuusilankkuja. 

Näitä maisemia pitää tuijotella pari vuotta, ennen kuin päästään tämä mörskä gryndaamaan.

Olin laskenut leppälaudan menekin niin hyvin, että sitä jäi puuttumaan n. 20 metriä eli 2 pakettia. Raksapaskan tässä vaiheessa silmä on harjaantunut jo uskomattoman tarkaksi. 

Timpuri marssi ulos, kun vaadin lauteista tiheämmät.

No sitte - seikkailuja KVV-IV:n ihmeellisessä maailmassa

Meillähän EI sitten ollut muuttotarkastusta. Asiasta oli puhuttu yli kolme viikkoa aiemmin vastaavan mestarin kanssa, mutta meillä nyt ei ollut muuttotarkastusta. Sen sijaan vastaava ja KVV-IV-valvoja kävivät paikan päällä. Tapasin itsekin KVV-IV-valvojan ensimmäistä kertaa. Ja aloituskohtaus on tyylikäs:

Pääsen paikalle hieman myöhässä. Sisään tullessani KVV-IV-valvoja on ohjeistamassa timpureita repimään sisäovien kynnykset pois, jotta ilmanvaihto toimii. Hieman ihmettelen asiaa.

MINÄ: Meillähän on siis tuloilmaventtiilit seinissä.

KVV-IV: Joomuttakato millä se ilma kiertää kun se ei pääse oven alta liikkumaan.

MINÄ: Meillä on huonekohtaiset poistot.

Siinä se tuli - koko projektin coolein punchline! Tylyn asiallinen lause, joka osoittaa yhtä aikaa sekä valtavan tietomääräni IV-hommeleista että katu-uskottavan asenteeni.  

IVV-HV: Aha, no sitte. 

No sitte. Niinpä. 

Rakennusvalvonnan hyväksymä ilmanvaihtoventtiili: t-paita ja pannulappu.

No sitte. HIV-KVG-valvoja sanoi olevansa kaupungin viemäriführeriin yhteydessä heti maanantaina ja pitävänsä minut ajan tasalla. 

No sitte. Tämä postaus julkaistaan perjantaina, eikä koko viikolla kuulunut mitään IT-HPV-valvojasta. Ehkä ei koskaan kuulukaan ja talomme vajoaa vähitellen ameeban kiveksen kokoisen tonttimme pohjattomaan rämeeseen. 

Me nyt kuitenkin koetamme asettua kotiimme, joka ehkä tuntuisi enemmän kodilta, jos siellä voisi rauhassa istua, löhötä ja syödä. Kodissa huonekaluilla, astioilla ja ilman työmiehiä - niin mukavia kuin ovatkin. Mutta kodissa ollaan, toivottavasti pian myös kotonamme.

“Kaikki on valmista. Tai no, ainakin lähes. ”

Muuttotarkastus - pieleen meni

Käyttöönottotarkastus, eli kavereiden kesken muuttotarkastus, piti olla perjantaina. Arvatkaas pikkuiset karva-elmerit mitä: ei ollut. Kahta päivää aiemmin keskiviikkona saimme nimittäin vastaavan työnjohtajan / pääsuunnittelijan kiinni. Hän oli saanut KVV-IV-valvojan kiinni. KVV-IV-valvoja ei ollut saanut hommien päästä kiinni. Muuttotarkastus siirtyi.

Kodotus, ilman koota. Shaken, not stirred. 

En ihan tarkkaan tiedä, mitä kaikkea todistusta, pumaskaa ja pöytäkirjaa piti olla esitettäväksi, mutta sinne jonnekin horisonttiin se muuttotarkastus pakeni. KVV-IV-katselmus siirtyi seuraavan viikon keskiviikolle, minkä jälkeen mahdollisesti muuttotarkastuskin voidaan pitää. Ehkä jopa tapaan KVV-IV-valvojankin kertaalleen tämän projektin aikana. Toki voi olla, että hän pysyy hiljaa ja piilossa laskun lähettämiseen asti. 

Etsi kuvasta a) tuuba, b) separaattori ja c) KVV-IV-valvoja.

Sähkömiehelle tieto muuttotarkastuksesta oli tullut vasta tämän viikon maanantaina ja silloinkin minulta. Pari päivää myöhemmin pääsin ilmoittamaan hänelle tarkastuksen siirtymisestä. Jotenkin loppuun asti projekti pysyy uskollisena tyylilleen: mikään ei hoidu ihan kunnolla, eikä ole kellään hanskassa. 

Pimpeli pömpeli

Meidän katollemmehan nousi komea savupiippu intensiivisen muurausviikonlopun aikana. Pian sen jälkeen piippu sai seurakseen sen verran suuren määrän pömpeleitä, että kattomme näyttää Kouvolan keskustalta. Muutaman näiden juuresta norui vähän vettäkin sisään ullakolle, mutta asia on (toivottavasti) nyt korjaantunut, kun pömpelit ovat saaneet pellit päälleen. Ovathan ne kivan näköisiä, mutta savupiipun asema kattomme uljaana yksinvaltiaana on mennyttä. 

“Yks on piippu pieruloille, toinen tuskanparahduksill', kolmas keveille kaasuille, neljäs niskapaskaloille, viides rektaalin rassaukseen.”

Kun savupiippukin pääsi eroon pressuburkhastaan, pääsemme pohtimaan jopa ihan tulienkin tekemistä hellaleivinuuniin ja leipasemaan elimolaisia rahkahintiköitä. Hellanlevyt olemme tosin hukanneet jonnekin, joten puuhellan puolen tulet saavat vielä odottaa. Muurarikin ehti jo kysellä, toimiiko hella. Toivottavasti piakkoin voimme antaa hänelle - toivottavasti myöntävän - vastauksen.

Laatantai

Pellin lisäksi saimme taloon loput laatat: piharakennuksen kylpyhuone ja sauna on nyt laatoitettu ja silikonitettu. Lisähommana pukkasi vielä välitilan sekä hellaleivinuunin laatoitus. Välitilaan tulee Seija Ala-Kauttan turkoosifetissin tyydyttämiseksi Iris Ceramican Be In Turquoise, mutta hellaleivinuuni laatoitettiin ylijäämälaatoilla: liitan eli hellanlevyn sivut vedettiin valkoisella seinälaatalla ja hellan edusta ja sivu kylppärin harmaalla laatalla. Olimme ostaneet hellanluukkujen eteen halvan suojapellin, mutta laatoittaja solvasi ratkaisua sen verran uskottavasti, että päädyimme laatoittamaan yhden rivin lautalattian puolelle, jolloin 40 sentin suojaetäisyys hellanluukusta täyttyy.

In Finland we put this thing called töttörö on the roof. Santa Claus can satisfy himself with it.

Laatoituksen alle tuli vesieriste, jotta laasti tarttuisi kunnolla. Sydämeen tosin sattuu, kun Ponttiset-koivulautalattiaan vedetään kumista smurffinvisvaa. 

Hanoi roks

Pientä säätöä oli LVI-firmankin kanssa. Sen saman, jonka piti hoitaa IV-hommat kesäkuussa, mutta ne aloitettiin syyskuussa. Tällä kertaa kyse oli tosin meidän mokastamme. Perjantaina LVI-simojen piti tulla tontille ja oletimme timpurin olevan paikalla. Timpuri ei ollut paikalla. Kesken hommieni satuin vilkaisemaan kännyäni, johon oli vartin aikana tullut neljä puhelua. LVI-oskarit olivat odotelleet ulko-oven takana ja päättäneet sitten lähteä käymään toisella työmaalla. 

Sitten LVI-taneli lähti lounaalle ja pamautti teknisen tilan oven takanaan lukkoon, jolloin Seija Ala-Kautta sai silpaista jo toistamiseen tontille availemaan ovia. Sen verran epäonnistuneesti LVI-saulien nokkamies peitteli harmitustaan, että päädyimme antamaan heille kämpän avaimen - mikä nyt olisi pitänyt tehdä muutenkin heti alkuunsa. 

“Kumista smurffinvisvaa.”

LVI-osmojen hommat etenivät (alkuhärdellin jälkeen) oikein mainiosti ja mukaviakin asentajat olivat. Vessanpöntöt liimattiin, lavuaarien hanat löysivät paikkansa ja yleensäkin letkuja ja lutkuttimia läimittiin kaikkiin mahdollisiin koloihin kuin DTM:n pikkujouluissa silloin kultaisella 2000-luvulla. 

Mutta mitämitämitä helevettiä se tämä nyt oikein on?????????

Kaikenlaista turhaa luksusta sitä ihminen haaliikin.

Vettä, eikä edes kattovuodosta! Hanaa! Ahaa! Ihan nannaa! Ah, ihanaa! Nananaa!

Hanan vielä loristessa vessasta selkäni takaa kuului vessanpöntön vetämisenkin ääni. Kuin kerubien harpunsoittoa olisi kuunnellut. En viitsinyt pilata tunnelmaa kysymällä putkimieheltä, koeponnistiko hän pöntön ykkös- ja kakkospuolelta. 

“Letkuja ja lutkuttimia läimittiin kaikkiin mahdollisiin koloihin.”

Oma kontribuutioni oli koota piharakennuksen kylppärin allaskaappi. Piharakennuksessa ei vain vielä ole valoja, joten kännykän valossa teki hieman tiukkaa tiirailla, montako ruuvinreikää ja millä puolella Ikean Hässepusse-kalusteessa olikaan. 

Se mahtui!

Nimittäin Stalan terästiskipöytä. Vähän oli paineita, tuleeko liesiaukko oikeaan kohtaan, vai alkaako keittiössä rälläkkä räyhätä. Kun toinen tiskipöytä istahti nätisti kodinhoitohuoneeseen, niin pulssi ja verenpaine saattoivat hetkellisesti jopa laskea. Sitten muistin taas muuttotarkastuksen.

Teräksenvärinen me kyllä tilattiin, mutta onhan tää sininenkin ihan kiva.

Mutta onhan se nyt päheää, että talossa on hanoja.

Kuka tapettiin tapettiin?

Ensin oli ajatus kirsikankukkatapetista, joka maksoi 1300 euroa. Sitten löytyi halvempi mantelinkukkatapetti Etzystä jostain Juuttaan maan Taavetin kaupungista. Loppujen lopuksi ostimmekin mantelinkukkia K-raudasta, tuosta runollisen rakkauden sykkivästä tumakkeesta. Olihan tapetti kivannäköistä rullassakin, mutta ehkä se seinällä on vielä kivempaa. Näky herkisti hetkeksi jopa elämän kyynistämän Seija Ala-Kauttan.

お尻に桜を刺してもいいですか

Jos vielä jätettäisiin hellaleivinuunin edustan vesieriste ja Stalan tiskipöydän suojamuovit silleen, niin sama turkoosi väriteema toistuisi läpi huoneiden. Silloin voisi päästä jo Glorian kotiinkin. Paitsi ettei asuta Töölön eteläpuolella. Mutta sentään Uudenmaan peräsuolella.

“Mantelinkukkia K-raudasta.”

Perintörinsessa oli saanut valita omaan huoneeseensa tapetin. Ihan mukavalla maulla on onneksi tytärtämme siunattu - tapetti on väriltään suht neutraali, eikä siinä ole yksisarvisia tai / ja pinkkiä.  

Mikä tätä nykynuarisoa vaivaa, kun seinälle pitää saada sinisiä lepakoita?

A-puoli: Lainaa vain, B-puoli: Vippaa mulle viiskyttonninen

Nöyrinä anelimme Nordealta lisää lainaa, kun massimuskelimme surkastuivat kuin bodarin kivekset aktiiviuran jälkeen. Lupaus tuli, ehtona LKV-tasoisen kiinteistövälittäjän arvio talomme arvosta. Kävi säkä, kun tuttuihin kuuluu pätevä, mukava ja tilanteestamme jo taannoin tietoiseksi tullut kiinteistönvälittäjä. Arvio saatiin käytännössä samantien. Samalla kävi selväksi, että jos tämä mörskä pitäisi nyt myydä, emme saisi omiamme pois. Talon arvo meille muodostuu siis asumalla, ei gryndaamalla. Mutta kun itselle tehdään ja loppuelämän kotia ja panostus ja pihistys ja uniikki paniikki ja mitä niitä nyt on. Ai niin, Riviera Maison.

Ja kuulkaas karvaiset pikku nylkyttäjä-elmerit, muuttotarkastus voi olla joskus ihan pian ensi viikolla ensi kuussa tänä vuonna ehkä joskus pelkkä vitsi.

“Muuttotarkastus siirtyi.”