Käyttöönottotarkastus, eli kavereiden kesken muuttotarkastus, piti olla perjantaina. Arvatkaas pikkuiset karva-elmerit mitä: ei ollut. Kahta päivää aiemmin keskiviikkona saimme nimittäin vastaavan työnjohtajan / pääsuunnittelijan kiinni. Hän oli saanut KVV-IV-valvojan kiinni. KVV-IV-valvoja ei ollut saanut hommien päästä kiinni. Muuttotarkastus siirtyi.
Kodotus, ilman koota. Shaken, not stirred.
En ihan tarkkaan tiedä, mitä kaikkea todistusta, pumaskaa ja pöytäkirjaa piti olla esitettäväksi, mutta sinne jonnekin horisonttiin se muuttotarkastus pakeni. KVV-IV-katselmus siirtyi seuraavan viikon keskiviikolle, minkä jälkeen mahdollisesti muuttotarkastuskin voidaan pitää. Ehkä jopa tapaan KVV-IV-valvojankin kertaalleen tämän projektin aikana. Toki voi olla, että hän pysyy hiljaa ja piilossa laskun lähettämiseen asti.
Etsi kuvasta a) tuuba, b) separaattori ja c) KVV-IV-valvoja. |
Sähkömiehelle tieto muuttotarkastuksesta oli tullut vasta tämän viikon maanantaina ja silloinkin minulta. Pari päivää myöhemmin pääsin ilmoittamaan hänelle tarkastuksen siirtymisestä. Jotenkin loppuun asti projekti pysyy uskollisena tyylilleen: mikään ei hoidu ihan kunnolla, eikä ole kellään hanskassa.
Pimpeli pömpeli
Meidän katollemmehan nousi komea savupiippu intensiivisen muurausviikonlopun aikana. Pian sen jälkeen piippu sai seurakseen sen verran suuren määrän pömpeleitä, että kattomme näyttää Kouvolan keskustalta. Muutaman näiden juuresta norui vähän vettäkin sisään ullakolle, mutta asia on (toivottavasti) nyt korjaantunut, kun pömpelit ovat saaneet pellit päälleen. Ovathan ne kivan näköisiä, mutta savupiipun asema kattomme uljaana yksinvaltiaana on mennyttä.
“Yks on piippu pieruloille, toinen tuskanparahduksill', kolmas keveille kaasuille, neljäs niskapaskaloille, viides rektaalin rassaukseen.” |
Kun savupiippukin pääsi eroon pressuburkhastaan, pääsemme pohtimaan jopa ihan tulienkin tekemistä hellaleivinuuniin ja leipasemaan elimolaisia rahkahintiköitä. Hellanlevyt olemme tosin hukanneet jonnekin, joten puuhellan puolen tulet saavat vielä odottaa. Muurarikin ehti jo kysellä, toimiiko hella. Toivottavasti piakkoin voimme antaa hänelle - toivottavasti myöntävän - vastauksen.
Laatantai
Pellin lisäksi saimme taloon loput laatat: piharakennuksen kylpyhuone ja sauna on nyt laatoitettu ja silikonitettu. Lisähommana pukkasi vielä välitilan sekä hellaleivinuunin laatoitus. Välitilaan tulee Seija Ala-Kauttan turkoosifetissin tyydyttämiseksi Iris Ceramican Be In Turquoise, mutta hellaleivinuuni laatoitettiin ylijäämälaatoilla: liitan eli hellanlevyn sivut vedettiin valkoisella seinälaatalla ja hellan edusta ja sivu kylppärin harmaalla laatalla. Olimme ostaneet hellanluukkujen eteen halvan suojapellin, mutta laatoittaja solvasi ratkaisua sen verran uskottavasti, että päädyimme laatoittamaan yhden rivin lautalattian puolelle, jolloin 40 sentin suojaetäisyys hellanluukusta täyttyy.
In Finland we put this thing called töttörö on the roof. Santa Claus can satisfy himself with it. |
Laatoituksen alle tuli vesieriste, jotta laasti tarttuisi kunnolla. Sydämeen tosin sattuu, kun Ponttiset-koivulautalattiaan vedetään kumista smurffinvisvaa.
Hanoi roks
Pientä säätöä oli LVI-firmankin kanssa. Sen saman, jonka piti hoitaa IV-hommat kesäkuussa, mutta ne aloitettiin syyskuussa. Tällä kertaa kyse oli tosin meidän mokastamme. Perjantaina LVI-simojen piti tulla tontille ja oletimme timpurin olevan paikalla. Timpuri ei ollut paikalla. Kesken hommieni satuin vilkaisemaan kännyäni, johon oli vartin aikana tullut neljä puhelua. LVI-oskarit olivat odotelleet ulko-oven takana ja päättäneet sitten lähteä käymään toisella työmaalla.
Sitten LVI-taneli lähti lounaalle ja pamautti teknisen tilan oven takanaan lukkoon, jolloin Seija Ala-Kautta sai silpaista jo toistamiseen tontille availemaan ovia. Sen verran epäonnistuneesti LVI-saulien nokkamies peitteli harmitustaan, että päädyimme antamaan heille kämpän avaimen - mikä nyt olisi pitänyt tehdä muutenkin heti alkuunsa.
“Kumista smurffinvisvaa.”
LVI-osmojen hommat etenivät (alkuhärdellin jälkeen) oikein mainiosti ja mukaviakin asentajat olivat. Vessanpöntöt liimattiin, lavuaarien hanat löysivät paikkansa ja yleensäkin letkuja ja lutkuttimia läimittiin kaikkiin mahdollisiin koloihin kuin DTM:n pikkujouluissa silloin kultaisella 2000-luvulla.
Mutta mitämitämitä helevettiä se tämä nyt oikein on?????????
Kaikenlaista turhaa luksusta sitä ihminen haaliikin. |
Vettä, eikä edes kattovuodosta! Hanaa! Ahaa! Ihan nannaa! Ah, ihanaa! Nananaa!
Hanan vielä loristessa vessasta selkäni takaa kuului vessanpöntön vetämisenkin ääni. Kuin kerubien harpunsoittoa olisi kuunnellut. En viitsinyt pilata tunnelmaa kysymällä putkimieheltä, koeponnistiko hän pöntön ykkös- ja kakkospuolelta.
“Letkuja ja lutkuttimia läimittiin kaikkiin mahdollisiin koloihin.”
Oma kontribuutioni oli koota piharakennuksen kylppärin allaskaappi. Piharakennuksessa ei vain vielä ole valoja, joten kännykän valossa teki hieman tiukkaa tiirailla, montako ruuvinreikää ja millä puolella Ikean Hässepusse-kalusteessa olikaan.
Se mahtui!
Nimittäin Stalan terästiskipöytä. Vähän oli paineita, tuleeko liesiaukko oikeaan kohtaan, vai alkaako keittiössä rälläkkä räyhätä. Kun toinen tiskipöytä istahti nätisti kodinhoitohuoneeseen, niin pulssi ja verenpaine saattoivat hetkellisesti jopa laskea. Sitten muistin taas muuttotarkastuksen.
Teräksenvärinen me kyllä tilattiin, mutta onhan tää sininenkin ihan kiva. |
Mutta onhan se nyt päheää, että talossa on hanoja.
Kuka tapettiin tapettiin?
Ensin oli ajatus kirsikankukkatapetista, joka maksoi 1300 euroa. Sitten löytyi halvempi mantelinkukkatapetti Etzystä jostain Juuttaan maan Taavetin kaupungista. Loppujen lopuksi ostimmekin mantelinkukkia K-raudasta, tuosta runollisen rakkauden sykkivästä tumakkeesta. Olihan tapetti kivannäköistä rullassakin, mutta ehkä se seinällä on vielä kivempaa. Näky herkisti hetkeksi jopa elämän kyynistämän Seija Ala-Kauttan.
お尻に桜を刺してもいいですか |
Jos vielä jätettäisiin hellaleivinuunin edustan vesieriste ja Stalan tiskipöydän suojamuovit silleen, niin sama turkoosi väriteema toistuisi läpi huoneiden. Silloin voisi päästä jo Glorian kotiinkin. Paitsi ettei asuta Töölön eteläpuolella. Mutta sentään Uudenmaan peräsuolella.
“Mantelinkukkia K-raudasta.”
Perintörinsessa oli saanut valita omaan huoneeseensa tapetin. Ihan mukavalla maulla on onneksi tytärtämme siunattu - tapetti on väriltään suht neutraali, eikä siinä ole yksisarvisia tai / ja pinkkiä.
Mikä tätä nykynuarisoa vaivaa, kun seinälle pitää saada sinisiä lepakoita? |
A-puoli: Lainaa vain, B-puoli: Vippaa mulle viiskyttonninen
Nöyrinä anelimme Nordealta lisää lainaa, kun massimuskelimme surkastuivat kuin bodarin kivekset aktiiviuran jälkeen. Lupaus tuli, ehtona LKV-tasoisen kiinteistövälittäjän arvio talomme arvosta. Kävi säkä, kun tuttuihin kuuluu pätevä, mukava ja tilanteestamme jo taannoin tietoiseksi tullut kiinteistönvälittäjä. Arvio saatiin käytännössä samantien. Samalla kävi selväksi, että jos tämä mörskä pitäisi nyt myydä, emme saisi omiamme pois. Talon arvo meille muodostuu siis asumalla, ei gryndaamalla. Mutta kun itselle tehdään ja loppuelämän kotia ja panostus ja pihistys ja uniikki paniikki ja mitä niitä nyt on. Ai niin, Riviera Maison.
Ja kuulkaas karvaiset pikku nylkyttäjä-elmerit, muuttotarkastus voi olla joskus ihan pian ensi viikolla ensi kuussa tänä vuonna ehkä joskus pelkkä vitsi.
“Muuttotarkastus siirtyi.”
Olenpa kokenut vastaavanlaisia tuntemuksia, joskin ihan pienesti remontin parissa. Hetken oli pulssi sekaisin kun totesin uuden liesituulettimen olevan sininen eikä teräksen harmaa. No, onneksi tajusin asian ennen kiukkuista reklamaatiota. Saunaosaston (kuulostaapa hienolta) rempan aikana olimme reilun kolmen viikon ajan ilman lämminvesivaraajaa. Voi sitä onnenpäivää kun hanasta ja yläkerran suihkusta tuli lämmintä vettä! Mitä siitä, että saunaan
VastaaPoistapäästiin vasta seuraavana vuonna kun remppa vähän venyi...
Teillä taitaa olla lähellä pääsy jouluksi kotiin.
Kiva kun kommentoit.
PoistaKyllä ”pienetkin” rempat saattaa mennä isosti tunteisiin. Edellistä taloahan remppautimme ekat 10 vuotta
Täällä kytkettiin lämmin käyttövesi eilen ja vessa korkattiin tänään (en mene yksityiskohtiin), joten itse asiassa tavoite on pyhäinpäiväviikonlopuksi kotiin. Eli niinku nyt. Aaltopahvi on lämmin jalan alla.