Kevään romuja - ja viiksikarvoja

Kun palasimme pääsiäisen vietosta Pohjanmaalta, tajusin, että asumme tosiaan puisessa talossa. En ollut pitkään aikaan enää haistanut puun tuoksua, mutta tuolloin kotiin tullessamme nenä poimi taas tutun hajun. Onneksi se ei ollut mitenkään epämiellyttävä.

Rakkaassa puretussa kodissammehan oli ongelmana melko pinttynyt vanhan talon haju, joka tarttui vaatteisiin. Minua tämä ei haitannut, sillä olihan se joka tapauksessa parempi haju kuin mikä minusta muuten lähtee. Puolisoni Seija Ala-Kautta sen sijaan kärsi minua enemmän. No, pääsipä kärsimyksistään, kun pääsimme uuteen kotiimme. 

Riittääkö tontin siivoamiseen, jos odottaa, kunnes kaikki puu on lahonnut?

Kärsimyksistä pääsemisestä puheen ollen, vedin letkut irti - tosin vain piharakennuksen ja talon kylmävesiputkien saattolämmityskaapeleista. Säät alkavat olla vapulle tyypilliseen tapaan enää sen verran vähän pakkasella, että pelkoa putkien jäätymisestä ei taas hetkeen ole. Muistan varmaan kytkeä töpselin seinään, kun putket talvella jäätyvät.

“Rakkaassa puretussa kodissammehan oli ongelmana melko pinttynyt vanhan talon haju.”

Vapun takatalvesta huolimatta lumetkin ovat jo lähes päässeet sulamaan pihasta. Samalla paljastui, että puutavaraa on vielä aika paljon. Polttopuuksi sitä on talon alla metsän päädyssä, mutta erilaista lautaa, paneelia ja lankkuakin on vielä sen verran, että eiköhän noista ainakin talon ja maan väliset rimoitukset saada aikaan. Koetimme hieman siivoilla tonttia ja siirrellä lautaa uuteen paikkaan, jotta ne olisivat mahdollisimman hankalassa paikassa, kun niitä tarvitaan.

Etualan laudat siirrettiin taka-alalle, taka-alan laudat etualalle ja rahat veroparatiisiin.

Kattohommat eivät ole edenneet, eivätkä etenekään, ellemme ole itse aktiivisia. Vastaavan mestarin sain kiinni runsas viikko sitten torstaina. Oli puhe, että tavataan putkispedejen kanssa tontilla ja katsotaan, miten paljon vielä on pielessä, ja mitä kaikkea vielä pitää tehdä. 

Puoleentoista viikkoon en ole vastaavasta kuullut. Ehkä sitten ensi viikolla. 

Mutta tää onkin premium!

Kävin pitkästä aikaa kaatopaikallakin. Koska kaatopaikkamaksuissa on siirrytty tilavuusmitoitukseen painon sijasta, keikka tuli aiempaa kalliimmaksi. Kevyttä hötöshaibaa ei siis enää kannata kaatopaikalle kuskata, vaan se kannattaa jatkossa heitellä metsiin ja tienvarsien molokeihin. Styroksit voi tarjoilla lasten synttäreillä popparien seassa. 

Herkkä kompositio teoksessa "Kaikkee paskaa shittii".

Kamaa roskalavoille lastatessamme kaatiksen työntekijä totesi, että minulla on peräkärryssä salamatkustajia. Ja toden totta: kolme pientä nappisilmää vipelsi peräkärryn laitoja, oletettavasti maisemanvaihtoa säikähtäneinä. Jossain jätesäkissä oli varmaan ollut leppoisa talvehtimis- ja poikimispesä hiiriperheelle ja nyt olin kuskannut perheen lapset vaihto-oppilaiksi naapurikaupunkiin. Sori. 

Wilburin reisilihaksista ei riittänyt räjähtävää ponnistusvoimaa hyppäämään laidan yli.

Kun tyhjässä peräkärryssä oli enää hiirisisarukset, ajoin auton kaatopaikka-alueen ulkopuolelle, työnsin peräkärryn metsän laitaan, avasin perälaudan ja hiiret hyppäsivät viettämään villiä nuoruuttaan. Siellä jossain HOASin (Hiirten opiskelija-asuntosäätiö) kämpässä ne nyt viettävät haalarit päällä vappua vatsat sekoittavaa kotiviiniä hörppien. Loppuillasta laulavat Aikuinen hiiri -kappaletta sillai postmodernin ironisesti. 

Jöns-Bertil papanoi hädissään, kun mutsin huudot hiipuivat vähitellen kunnanrajan lähestyessä. 

Pikkuisen kyllä kirpaisi, kun tajusin, miten paljon edelleen on kesken. Kun ei yyyyyyyhtääääääään kiinnostaisi enää tehdä yhtään mitään. Haluaisin ihan vaan maata terassilla tai sängyssä, lauteilla, ojassa tai ihan vaan maata. Yyyyyyyyyyhtääääääääään ei nappaisi maalata, tehdä pihaa tai tehdä rimoitusta. Tai edes maksaa sen tekemisestä. Sentään paria hirsiseinän pulttia sain kiristettyä. Eikö se nyt piisaa?

Painuu painuu. Kuha ei ihan helvettin.

Ai niin, teinhän minä toisenkin sankariteon: vaihdoin piharakennuksen Yale Doormaniin (suomeksi sähkölukkoon) patterit. Ne olivat gürvähtäneet, ja yllättäen peruskuusiokoloavaimet eivät olleet patterin suojakannen avaamiseen sopivia. Lopulta sopiva koko löytyi moffalta saamastamme Bilteman ruuvinkärkisarjasta. 

Tartteeko sitä uusia pihakalusteitakaan hankkia. Siellä ne säilyi ihan hyvinä lumen alla.

Ikeismini nousi uudelle tasolle, kun kävin kahdessa Ikeassa kolmeen kertaan vuorokauden sisällä. Ajelimme tyttäreni Perintörinsessan kanssa Kauniaisiin hakemaan (taas vaihteeksi) Vallentuna-sarjaan täydennystä. Vantaan Ikeassa vedimme ensin pohjalle kaffet ja Espoon Ikean löytönurkasta löysimme Omskärelse-leikkuulaudan ja pojalleni Nonstopposille bambuisen Slemrumpa-pöydän.

Int' hade vi tid att besöka Ikea i Tammerfors. Sexton också!

Olisin halunnut toteuttaa pakkomielteeni käydä kahdessa päivässä kolmessa eri Ikeassa neljä kertaa, mutta aikataulumme Tampereella oli liian tiukka ja katsoimme tärkeämmäksi ehtiä katsomaan Ghostin keikkaa kuin päästä penkomaan löytönurkkaa. 

Vallentunaa löytyy ihan saatunasti.

Ghost oli muuten hyvä. Törkeän hyvä. Hyvähyvähyvä. Jättebra. Kasarivaikutteita. Hienoja melodioita. Ihq laulaja. Kivaa huumoria. Light-satanismia. Peruskombo.

Härregud va' han rörde sig så smoothly och sjöng som en beibe.

Viime aikoina on kyllä ollut pohdinnassa sekin, onko minulla enää rahkeita kirjoittaa blogia. Mistä tässä kertoisi? Grillailuista? Siitä, että enää ei tapahdu paljoa eikä nopeasti. Tuleeko blogin uudeksi nimeksi Tantraksa? Jäänkö eläkkeelle kaikkeni antaneena? Tai edes antaneena?

Emmätiä. Tiäksä?

“Tajusin, että asumme tosiaan puisessa talossa.”

3 vuotta blogia - kiitokset!

Kolme vuotta sitten, kun olin viisitoista vuotta nuorempi, en tiennyt mitään koronasta, Ukrainan sodasta tai miten vähällä osaamisella voi asentaa IV-töttöröitä. Kolme vuotta sitten luulin, että ammattimies on ammattimies siksi, että hän osaa hommat eikä siksi, että hänellä sattuu olemaan toiminimi. 

Kolme vuotta sitten keksin blogille nimen Kodotus ja aloin kirjoittaa. Olin mielestäni tosi hauska. Nyt olen vain vanha ja väsynyt. Kolme vuotta sitten meillä ei vielä ollut edes nykyisen talomme tonttia, eivätkä lapsemme vielä tienneet heidän synnyinkotinsa katoavan kartalta kahta vuotta myöhemmin. 

“Kolme vuotta sitten.”

Pikkuhiljaa lukijoita on karttunut. Ei tämän bloggaamisen takia kannata edelleenkään jättää päivätyötä kennelissä, mutta sosiopaattisen itseilmaisun tuoman mielihyvän lisäksi olen saanut tehdä myös erinäisiä blogiyhteistöitä. Tästä lämmin kiitos Pihla, Kaskipuu, Termex, Ponttiset, Stala, Narvi sekä Suomen Terveysilma. Näistä firmoista on löytynyt sympatiaa projektillemme sekä kannustuksen sanoja - ja toki olen kiitollinen myös yhteistöiden suomista aineellisista eduista. 

Sopivasta kulmasta kotimme näyttää ajoittain ihan ihmisasumukselta.

Google Docsissa minulla on dokumentti nimeltä “Talotoiveet”. Siinä on 86 sivua. Osa toiveista on toteutunut, osa muuttunut, osa ollut alusta astikin naurettavia. Yksi asia on kuitenkin matkan varrella tullut selväksi: tällä osaamisella ja ulkopuolisen suunnittelun ja projektinjohdon laadulla ja määrällä haukkasimme liian ison palan. Sen verran pahasti sen verran usein päähän (yleensä yläpäähän, mutta tuli sieltä iskuja vyönkin alle) nasahteli naakkoja tapulista. 

Mutta nyt siis asumme kuitenkin kodissa. IV-jorget ovat yhä pysyneet poissa hommiaan viimeistelemästä ja vähitellen pitäisi kai aloittaa pihatyötkin. Ja maalaus. Ja alapohjan rimoitus. Rahat paloivat kuitenkin siihen malliin, että lisälainaa ei enää tekisi mieli ottaa. Se voi hieman hidastaa tai sitten tarttisi itse tarttua toimeen, sahaan, vasaraan ja ensihoitajan tuomiin paareihin. 

Tämä pistorasia on mallinimeltään ABB Perse.

Koska isoa kerrottavaa ei edelleenkään raksahommien suhteen ole, otetaan tähän kertaus projektin etenemisestä. Sen otsikoksihan sopii vaikka

Prosessi / Näin sitä sählättiin

Ostimme tontin kesäkuussa 2019. Uskaltaisin sanoa, että paljon tätä parempaa tonttia ei tällä etäisyydellä kaupungin keskustasta näin rauhallisella sijainnilla ole ollut viime vuosina myynnissä. Vielä kun nuo kolme aamukuudelta räkyttävää tiskirättiä adoptoitaisiin Ambomaalle, niin sijainti tuntuisi vielä paremmalta.

Rrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrraksa-auto hankittiin heinäkuussa 2019. Joku kehtasi vihjata, että ranskalaiset autot olisivat huonoja. Ei pidä paikkaansa. Nämähän ovat ihan paskoja! Tällä tunnelmamunalla ollaan rutkutettu siellä täällä Suomessa ja roudattu kaikkea kipsilevyistä iPadeihin. 

“Osa toiveista on toteutunut, osa muuttunut, osa ollut alusta astikin naurettavia.”

Elokuussa 2019 tapahtui ihan konkreettisia asioita, kun maaperätutkimuksessa tonttimme todettiin olevan sataprosenttista savea Uuteen Seelantiin saakka. Perustamistapalausunto suosittikin, että taloon ei kannata päästää vettä lattian kautta. 

Marraskuussa 2019 rakennusvalvonta hyväksyi tuhertelumme talon pohjapiirrokseksi. Tämä taas tarkoitti, että aloimme kuvitella talotehtaiden olevan kiinnostuneita kauniista sieluistamme, vaikka ne koettivatkin vain päästä kähmimään kaikkein kalleintamme eli nahkakantista kukkaroamme.

Lopulta rakennusvalvonta vaati näin yksityiskohtaisen suunnitelman talostamme ennen kuin rakennuslupa heltisi.

Tammikuussa 2020 annoimme kenkää ensimmäiselle kolmesta(!) vastaavasta mestaristamme. Voi kun olisi tuolloin tiennyt, että vastaavan mestarin kanssa pätee sama kuin parisuhteessa: sitä voi kuvitella, että nurkan takana on joku kuumempi hanibeibe, mutta sieltä nilkuttaakin vesikauhuinen kujakatti, joka on pakkoraossa adoptoitava.

Raksa-autokin hajosi ja kunnolla hajosikin. Siitä tuolla myöhemmin lisää. 

Helmikuussa 2020 näimme ensimmäistä kertaa, miltä talomme voisi näyttää ulkoa. Saimme siis julkisivukuvat.

Kai tossa sitten voi asua.

Maaliskuussa 2020 selviteltiin niin maan perskurkkanasti. Ensin selviteltiin, kuuluuko jumbojettien jyly sisään taloon ja sitten, tuleeko kotona kylmä. 

Huhtikuussa 2020 tehtiin vihdoin talokaupat Eurohongan kanssa. Naapurien kuulemisessa tuli turpaan ja katsoimme parhaaksi loiventaa kattokulmaa. Uljaasta perinnekatosta tulikin vähän sellainen lerpahko runkku. 

Elokuussa 2020 päsähti rakennuslupa. Perääntyminen koko katastrofista kävi yhä vaikeammaksi. 

“Lerpahko runkku.”

Lokakuussa 2020 lyötiin tontti täyteen terästä. Paalutus alkoi ja niin muuten jumankekka alkoi rahanmenokin. 

Siitä se talo alkoi sitten marras-joulukuussa 2020 nousta. Olihan se hienoa nähdä seinien kohoavan. Vähemmän hienoa, kun niitä välillä myös vähän jouduttiin purkamaan. 

Nuoli osoittaa paikan, jossa viimeksi näin anoppini.

Vanhemmat blogin kuuntelijat saattavat vielä muistaa sellaisen taudin kuin korona. Olivat ne hassuja aikoja, kun setä ja täti miettivät, että kumpikohan meistä tänään kuolee sinne Alepan murokäytävälle. Koronavirusten lisäksi riitti lunta. Siinä oli timpurien kiva aloittaa hommansa tammikuussa 2021. 

Helmikuussa 2021 alkoi piharakennuskin nousta. Kirjoittelen muuten juuri tätä turausta kyseisessä rakennuksessa. Tää on ihan kiva. Pian menen saunaan. 

Vanhasta kodistamme tuli lopullinen lähtö maaliskuussa 2021. Se oli melkoista tantraluopumista se. 

Kevät 2021 taloa rakenneltiin, pystyttäjät olivat löytäneen parempia apajia, eikä heitä kummemmin loppuhommissa näkynyt. Timpurit hoitivat timmisti omaa osuuttaan päivästä toiseen. 

Viemärin ja Seija Ala-Kauttan herkkä kohtaaminen.

Kesäkuussa 2021 asennettiin lattialämmitys. Letkua meni kuin Arskaan vatsahuuhtelussa, kun alikulkukäytävästä ostetussa pullossa olikin muuta kuin kolmen tähden jallua. 

Sisätyöt etenivät nätisti kesän 2021. Kattoa paneloitiin, me maalailimme kaikenlaista ja IV-manuelit esittivät variaatioita W. A. Mozartin teemasta “Mutter, ich bin nicht hier!”

“Kumpikohan meistä tänään kuolee sinne Alepan murokäytävälle.”

Syyskuussa 2021 kotimme kotiutui entisestään, kun saimme koivulautalattiat. Lisäksi aktiivisista aktiivisimpana viikonloppuna taloon muurattiin tiilipiippu ja hellaleivinuuni. Kun vielä asennettiin ulko-ovetkin, niin sehän alkoi olla jo etäisesti talohko. 

Nonstoppolos näyttää, miten TikTok-sukupolvi muuraa 15 sekunnissa yhtä paljon mitä vanhat mestarit koko uransa aikana.

Lokakuussa ja marraskuussa 2021 sisähommatkin alkoivat olla valmiit. Jopa IV-sergiot olivat käyneet jotain työmaalla tuhnuamassa. Ja kappas, muutimme marraskuussa sisään. Huppista! Ja ehkä vähän jopa kippistä!

Virallinen käyttöönottotarkastus ja muuttolupa tuli joulukuussa 2021. Juhlistimme sitä saamalla piharakennuksen vesijohdon jäähän. IV-juanit ilahduttivat meitä asentamalla tuloilmaventtiilit seiniin ja voi poka kun olivatkin valinneet uljaat tuutteroiset ja vielä meiltä kysymättä!

TikTok-sukupolven edustaja muuraamansa hellaleivinuunin lämmössä.

Sitten ollaankin tässä vuodessa. Satoja tonneja rahaa, kymmeniä koronavirusvariantteja ja säiliöautollisia Kremlin paskapuhetta myöhemmin. Alkuvuodesta saatiin lyhyen ajan sisään verta katolle, vettä lattialle ja kakkaa pihaan. Muuten olemme elelleet kevään ja kesän hommia ennakoivissa tunnelmissa ja toisaalta myös ihan vaan elelleet - ihan kivassa kodissa. 

“Voi poka kun olivatkin valinneet uljaat tuutteroiset ja vielä meiltä kysymättä!”

Mutta jotta blogimme lukijat eivät pääsisi unohtamaan sitä tosiseikkaa, että kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me, muistutetaan siitä seuraavan otsikon alla, joka kuuluu

Takaiskut ja murheet / Etuoikeutettujen kootut marttyyriulinat

“Eikö me sovittu, että vattupensaaseen ei kakita? Pyykki haisee ihan - hei, mitä ruskeeta tuolta pulppuaa? Onko se öljylähde? Me ollaan rikkaita!” 

“Nyt tää pohjapiirros on tässä. Naapuritkin tykkää, kun ne saa ihailla meidän taloa tooooooosi läheltä.”

“Ai niin lapset. Me ei taidettukaan muistaa kertoa, että tää teidän syntymäkoti puretaan.”

Tästä kuvasta on vähän vaikea sanoa mitään hauskaa. Pieneen kasaan mahtuu 16 vuoden muistot.

“Kulta, osaatko sanoa, onko se rrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrraksa-auton perusominaisuus, että kaikki valot sammuu ja moottori pysähtyy kun ajetaan tässä motarilla?”

“Kyllä tää teidän talosuunnitelma on ihan ok. Meidän ainoa vaatimus on, että te rakennatte sen kuoppaan niin, että teidän taloa ei näy ollenkaan.”

“Me ei taidettukaan muistaa kertoa, että tää teidän syntymäkoti puretaan.”

“Ettikää uusi vastaava mestari. Mä en haluu enää leikkiä teidän kanssa. Te ootte kakkapäitä!”

“Mäkin otan loparit. En oo kyllä edes käynyt teidän tontilla ja muutenkin olin vähän pihalla, mutta asiantuntemattomuuttani kaivataan muualla. Heippa!”

Kuvassa komposti, etualalla.

“Naapurista terve! Me ollaan ton sähkärin kanssa mietitty, että kun teillä on tässä meneillään elämänne stressaavin vaihe, niin me voitaisiin vähän vittuilla ja uhkailla, jos sellainen suinkin passaa?”

“Ai kato, mä oon rakennusliikkeellä töissä. Päätänpä varastaa tästä talosta vähän sen asukkaiden omaisuutta.”

“Jésus Maria, löysitsä sieltä tukusta ne halvimmat venttiilit? Olikohan niiden nimi persrunk tai jotain sellasta? Aletaanko asentamaan, sain just pyyhittyä IV-suunnitelmalla bebani!”

Nykyään on voiteita, joilla näitä voi hoitaa. Hankalammissa tapauksissa joudutaan turvautumaan leikkaukseen.

“Diego. Mitäs sanot, jos jätetään katolla IV-hommat ihan kesken ja tullaan takaisin vasta, kun vedet on valuneet taloon sisään ja asiakas on raivona?”

“Sain just pyyhittyä IV-suunnitelmalla bebani!”

Eihän minulla näiden kolmen vuoden aikana oikeasti ole ollut juurikaan järkevää sanottavaa. Blogin asiasisältö mahtuisi afaatikon tviittiin. Iso osa blogista koostuu yhyyyhyy-uliuli-valivalin lisäksi mukahauskasta viisastelusta ja omassa nokkeluudessani piehtaroinnista (mukana myös haju). Ja kukapa muukaan niistä muistuttaisi kuin omassa nokkeluudessaan piehtaroitsija itse. Siispä tässäpä vielä 

Hörhöilyt / Vitsi kun mä oon hauska

Onko tontti? Vaihtoehtoja on kaksi. Joko on tontti tai sitten ei ole tonttia.

Kyllä se valmis talo vaan olisi ollut helpompi hankkia.

Tärkeintä on, että talossa on paljon pieniä tiloja, joilla ei tee mitään.

Meikäläisen taidolla ja kokemuksella talon piirtäminen tulee olemaan ihan yhtä iso riemuvoitto kuin koko muukin projekti!

Ei ne kyllä ennen osanneet rakentaa. Katsokaa nyt vaikka Hämeen linnaa!

“yhyyyhyy-uliuli-valivali”

Otettaisko muuttovalmis, sisusta itse vai avaimet käteen? Siinäpä pulma.

Ihquja mielikuvia piisaa, kun apinaa koijataan. Taloesitteet, nuo raksafantisoijien Anttilan kuvastot (ne tietää ketkä tietää). 

Mirbeli-Berberique se tässä vaan myy uutta ilmalämpöpumppua. Tai kiintoavainsarjaa. Tai ET-lehden vuosikertaa, koska myös lehtimyyjä soittaa kotiin.

Keitä ovat KVV-, HV-, EVVK- ja ties mitkä vastaavat?

Päätin sitten vääntää väkisin raksaläppää Heurekan dinosaurusnäyttelystäkin. Oon mä kyllä hauska. Täällä mä kierin lattialla ja lasken alleni.

Piisaiskohan tämä? 

Eiku vielä yksi juttu. 

OMASTA SEKÄ KAIKKIEN LÄHEISIÄÄN TERRORISOIVIEN MARTTYYRIASENTEELLA VARUSTETTUJEN VERBAALINARSISTIEN PUOLESTA HALUAN LÄMPIMÄSTI KIITTÄÄ JOKAISTA LUKIJAA.

 ERITYISKIITOS KAIKISTA KIVOISTA JA KANNUSTAVISTA KOMMENTEISTANNE. 

Eli siis niinku tiäkkö Kodotus kiittää. Ihan oikeesti.

“Kolme vuotta sitten keksin blogille nimen Kodotus ja aloin kirjoittaa.”

Pääsiäisen viettoa - raksa-alalla

Jokainen raksaprojektin kokenut tietää, mitä hiljainen viikko käytännössä tarkoittaa: ammattimiesten tekoset vetävät välillä puheliaimmankin rakennuttajan mykäksi. 

On kuitenkin hyvä muistaa, että myös ammattimiehet viettävät pääsiäistä. Nyt blogissa esitelläänkin tämän normaalisti vain raksalla urahtelevan kansanosan salattua hengellistä elämää.

Timpurit

Raamatun virallisesta laitoksestahan jouduttiin poistamaan tuon aikaisten copywritereiden lennokkaimpia juttuja. Mukaan ei mahtunut esimerkiksi tarina siitä, miten paikallisilta timpureilta tilattiin kolme puista ristiä, mutta saatiinkin yksi vino ikkunanpoka. Toisella kerralla ristejä oli kyllä kolme, mutta niistä törrötti niin paljon nauloja, että Jerusalemin ELY-keskus kielsi ne hengenvaarallisina. Vasta kun sähkömies tuli julistamaan oman osaamisensa evankeliumia timpureille, tuloksena oli kelvolliset ristit. 

Ihan vaan tarkotin, että olisit ton makkarin katon paneloinut. 

Sähkömies

Sähkömies huokailee ymmärtävänsä, miten rankkaa muuan nasaretilaisella oli roikkua ristillä. Samaa hän kokee joka työmaalla, kun toiset eivät ymmärrä hänen nerouttaan. Nytkin joku asiakas kavalsi hänet, vaikka itse asiassa opetuslapsihan se oli kytkenyt suihkuun sähköt ja asiakas suuttui, vaikka sai urakassa kaupan päälle ilmaisen permanentin. 

“Ammattimiesten tekoset vetävät välillä puheliaimmankin rakennuttajan mykäksi.”

Sähkömies on kaiken muun neroutensa ohella myös säveltäjä. Tekeillä on suuri orkesteri- ja kuoroteos nimeltä Katteus-passio. Se perustuu sähkömiehen omiin kokemuksiin siitä, miten kukaan ei koskaan missään ole kärsinyt yhtä paljon oman erinomaisuutensa takia. 

Tunnelmavaloilla me lähinnä tarkoitettiin ledinauhaa makkarin kattoon, mutta jos nää sun mielestä tarvitaan.

Putkiasentaja

Putkiasentajan mielestä pääsiäinen on niin merkittävä juhla ja järjestetään niin harvoin, että tänä vuonna ei jaksa lähteä lainkaan työmaalle. Osansa voi toki olla myös etkojen ehtoollisviinillä ja olihan siellä bileissä myös maria. Jalatkin tuli pestyä ulkoporealtaassa. 

Vaikka pääsiäistä muuten vietetäänkin naamallaan rairuohossa, muutaman työmaan runkoviemäriin voi pikaisesti käydä unohtamassa pari karvalakkia, jotta tarkastuskaivoon saadaan aito mämmitunnelma. 

Eli että teillä on tapana tehdä jokaiselle kuukauden päivälle oma viemäri?

IV-asentaja

IV-asentaja luulee tarkastuskaivossa olevaa “tunnelmaa” mämmiksi ja syö vatsansa pullolleen. Sen jälkeen hän asentaa poistoventtiilit tuloventtiilien paikalle, tuloventtiilit savupiippuun ja lähtee etsimään karitsaa heilaksi. IV-pupulla on jatkuva pääsiäinen, sillä hän munii vähän joka kohteessa, jotta asiakkaalla olisi kivoja ylläreitä löydettävänä pitkin vuotta. 

Pystyiskö nää siirtämään jonnekin muualle olohuoneen katosta, kun meidän lapsi sai näistä haavan poskeen?

Kattourakoitsija

Kattourakoitsijalta oli tilattu valokate Getsemaneen. Yhtäkkiä ränni valuttaa vedet suoraan ehtoollispöytään ja mämmi menee pashaksi. Opetuslapset toteavat, että tämä oli kyllä viimeinen ehtoollinen, jonka tämä urakoitsija kattaa. Työnjälkeä ei kata edes urakoitsijan vakuutus. 

Niin me kyllä oltiin ajateltu ihan vaan sellaista harmaata konesaumakattoa.

Maaurakoitsija

Maaurakoitsija vierittää Liebherrillään suuren kiven haudan suulle. Valitettavasti kyseessä on väärä hauta ja kaivurin telat rikkovat Golgatan salaojaputket. Maaurakoitsija kiteyttää vahingon aiheuttaman mielipahan koskettavasti sanomalla “oho”. Laskussa kommentti on merkitty konsultoinniksi 700 € + alv. Via Dolorosankin pohjat on tehty siihen malliin, että asfaltti routii rikki jo ennen kuin kukko laulaa kolmasti.

Niin ihan vaan pari kukkapenkkiä olisi pihaan tarttenut tehdä.

Vastaava mestari

Vastaava mestari on aloittanut pääsiäislomansa laskiaisena. Pääsiäisen jälkeen hän palaa töihin, päivittää automaattisen sähköpostivastauksensa ilmoittamaan, että on vapulta seitsemäntoista viikkoa kesälomalla ja laittaa laskutuksen kuntoon. 

“oho”

Kätensä vastaava mestari on pessyt hyvissä ajoin ja puhuu varmuuden vuoksi vertauskuvin. Rypäleitä divaanilla popsiessaan hän muistaa, ettei ole käynyt yhden asiakkaan työmaalla kahteen kuukauteen. Toisaalta hyvähän se onkin antaa kansan vähän odottaa mestarin toista tulemista. 

Aikataulutan juuri projektia ja kilpailutan urakoita. Vastaan mahdollisimman pian. 

Kiirastorstaina raksa-ammattilaiset skoolaavat tukussa kahvikupin äärellä tuntilaskutuksen juostessa sille, että harvassa työssä saa ratsastaa yhtä usein aasilla. Rakennuttajat eivät tiedä mitä tekevät, ja siksi taskussa kilisee juuri nytkin kolmekymmentä hopearahaa (+ alv.). 

IV-ylipapin ihme tekojen ansiosta rakennusvalvoja kieltää kolmasti talon käyttöönoton.

“Jokainen raksaprojektin kokenut tietää, mitä hiljainen viikko käytännössä tarkoittaa.”

Kevätmessut - begonia ja pekonia

Viime aikoina on messua pukannut kuin paavilla pääsiäisenä. Peräkkäisinä viikonloppuina piipahdin Rakenna ja Remontoi -messuilla ja Kevätmessuilla. Erona eKr (ennen koronaa) järjestettyihin messuihin oli, että nyt kun olisimme voineet kysellä kodinkoneista messutarjouksia, emme enää tarvinneet niitä, joten keskityin lähinnä jakelemaan nimmareita. Ainakin sen yhden sähköyhtiön kaikki sällit halusivat nimmarini tyhjän aanelosen alalaitaan. Harvoin on noin innokkaita faneja, jotka haluavat idoliltaan nimmarin alle vielä nimenselvennöksenkin. 

Muuten oli jotenkin tuttu ja turvallisen lämmin olo kuin makuupussissa, johon eno on juuri oksentanut. Toisella puolella mannermaisten viinibaarien kansoittamaa Messukeskuksen piazzaa olivat raksa- ja talopertit, toisella taas Irmelit ja Annelit skumppabaarissa luomuryynejä ja narsisseja ostettuaan. 

Samassa kirjekuoressa tämän nimikyltin kanssa oli tonnin seteli sekä joulukortti Arja Korisevalta.

Kansallispukuiset pikkutyttöoletetut olivat portilla vastassa ja ojensivat minulle tämän ihanan siankärsämökimpun. 

Seija Ala-Kauttan kanssa kiersimme molemmat puolet, joskin Seija taisi viipyä raksapuolella ehkä juuri sen ajan, mikä kesti kulkea yhdeltä oviaukolta sisään ja seuraavalta ulos. Raksahaavat eivät ole vielä arpeutuneet. 

“Tuttu ja turvallisen lämmin olo kuin makuupussissa, johon eno on juuri oksentanut.”

Miksi sitten messuilla hengasimme, tiedustaa Suomen ahmannylkijäin Runkauksen paikallisosaston taloudenhoitaja Kuuppo Mönkijä. Siksi, koska pihaa tarttisi tehdä tänä kesänä ja murske sattuu jalkoihin. Olisi myös kiva grillata, mutta nykyinen grilli on varastossa siinä kunnossa, että ruoste ei enää löydä siitä uutta järsittävää.

 

Puutarhasuunnittelija oli syönyt liian pitkään liikaa mynthoneita.

Näiden ruusupekonioiden kylmänkesto tekee niistä kuulemma erinomaisen vaihtoehdon esim. ginille tai kolonoskopialle.

Seija istuikin kuuntelemassa luentoa pihasuunnittelusta, mutta kuten toki messujen tarkoituskin on, isohko osa kuulosti hieman turhan paljon markkinointitekstiltä. Muutamia vinkkejä onnistuimme kuitenkin bongaamaan, esim. että kasvit istutetaan usein multaan.

Pihavaihtoehdot ylhäältä alas: 1. kallein, 2. vähemmän kallis, 3. silti liian kallis.

Rotukissa Seija Ala-Kautta rötköttää luennolla kuin kuumia opiskelijabööna-aikojaan muistellen. 

Messuilla valittiin myös kaunein ristiinpölytetty kerrannaislehdykkäinen perenna. Voittaja oli tämä lajike "Analis horribilis".

Messukarkit olivat tänäkin vuonna kovia. Ostaisin riemusta kiljuen vaikka erottelevan käymälän keskelle keittiön saareketta, jos myyjällä olisi ständillä jaossa suussasulavia ja sopivan pehmeitä karkkeja. Messukyniäkään en saanut keikattua. 

“Pihaa tarttisi tehdä tänä kesänä ja murske sattuu jalkoihin.”

Pohdinnassa siis on päällimmäisenä terassin sisustaminen - tai siis ulostaminen, kun se on pihalla -  ja grillihommailut. Ainakin yhden maahantuojan grillit olivat pelkässä esittelykäytössä, kun konttipulan takia varasto on vasta matkalla jossain merellä ja ehtii Suomeen ehkä silloin, kun ensimmäiset grillaajat ovat jo ehtineet kuolla sydän- ja peräsuolitauteihin. 

Vasemmalla poltetaan vihannekset, oikealla käristetään pandapihvit.

Kukansidonnan bdsm-sarjan taidonnäyte. Latex-huppuun istutettuna nämä neilikat kestävät turvasanasta toiseen.

Mutta että millainen grilli? Samanlainen kuin edellinen: puolet parilaa, puolet ritilää vai vähän isompi vieraiden satunnaisia käyntejä silmällä pitäen? Yhdessä mallissa (joka on vasta jossain maailman merillä) olisi ollut samassa airfryerkin. Siihen olisi kätevää heittää ainakin naapurin kolme pientä mustaa räksyttäjää, jotka omistajansa päästi jälleen kerran pihaan huutamaan aamulla klo 5.30. Seija ei sen koommin nukkunut. 

Ihan diilifiiliksiin ei päästy. Pitää vielä miettiä, kuinka paljon ollaan valmiita laittamaan rahaa siihen, että ribsit ja parsat kypsyvät. Katettu terassi toki mahdollistaa säännöllisemmän kesähengailun pihalla räntäpäivinäkin. 

Siinä ja siinä. Seijan äidin mukaan Viking Sally saattoi olla jo Ruotsinkin aluevesillä.

Näitä samoja orkideoja on myös Sibeliuksen Ainolan puutarhassa.

Terassin muutakin kalustustakin mietittiin. Jonkinlainen roikkuva rottinkituoli olisi kiva, ehkä jonkinlaiset soffatkin. Mutta tuleeko soffilla löhöttyä vieraiden kanssa, jos muuten mussutetaan grillattua norppaa terassin pöydän ääressä? Ja olisiko terassilämmitin hyvä idea, vai olisiko parempi idea siirtyä sisälle, kun alkaa paleltaa? Mites joku ihana tulipallero, joka savuttaisi terassin valkeat paneelit savusaunan katoksi? 

Seija päätti vetää kolmen tunnin päikkärit. Lopulta Securitaksen pamppujannut herättelivät hänet hellästi. Siitä on video Seijan OnlyFansissa.

Todellisessa pallerogrillissä on kätevää polttaa terassilla hihat ja sillat.

Tähän sohvaan voisi olla varaa, jos saadaan jostain varastettua verka.

Ostin näitä Norjan mesiangervoja meidän terassimme kukkalaatikoihin. Niitä voi kuulemma lannoittaa käytetyillä blogiteksteillä.

Tai jos ei vaan laittaisi terassille mitään? Tai siis antaisi siellä lojua maailman tappiin siellä nytkin lojuvat listat, laudat, ikkunat, vanerit, hanskat, tasoitesäkit, jätesäkit, räsymatot, rakennustelineet, ämpärit, tikapuut, Ikea-kassit, banaanilaatikot, jatkojohdot, Lundia-hyllyt ja aluskatteet? Onko se sitä boho-sisustusta? Tai oho-ulostusta?

Kauheaa, kun tätä yhtä sisustusblogin kuvaa varten piti siivota pari tuntia. 

Ai niin, kävin viime viikolla yleisessä saunassa ja tänä aamuna varpaiden välistä löytyi tätä. Muun muassa varpaiden. Muun muassa välistä.

Emmätiiä, ei oikein edelleenkään ole energiaa funtsia ja suunnitella tämän homman maaliin viemistä. Sama uupumus taitaa vaivata kaikkensa eteemme antanutta vastaavaa mestariamme, sillä hän ei ole kahteen viikkoon vastannut kahteen puheluuni eikä yhteen meiliini. 

Kolmella saa kahvipaketin Rakennusmestarit ja –insinöörit AMK RKL ry:n toimiston Sinikalta. 

Vastaava mestari on koko raksaproggiksen ajan lähettänyt meille kukkia joka torstai. Yleensä niissä on joku runo. Viimeksi haiku "Ai niin, unohdin: muuttotarkastuksessa teidät hylättiin."

Syksyllä 2020 olisi siis pitänyt pitää sijaintikatselmus, mutta ehtii sen varmaan vielä kesällä 2028, jos vaikka palaverien välistä löytyisi siihen meidän mentävä rako. Syksy 2029 sekin vielä sopii. Talvi 2030 ei, koska mulla on zumba.

“On messua pukannut kuin paavilla pääsiäisenä.”