Syysloma - kiireetöntä raksastelua

Syysloma. Ihanaa. Kiireettömiä aamuja. Kahvikupposia sohvannurkkaan käpertyneenä. Keltaisia ja punaisia vaahteranlehtiä liimaantuneena pakaroihin. 

Mutta myös: keittiötilaus, joka ei tullut ajoissa. Liesikupu, hupu ja lupu. Yllärilasku. Komea leivinuuninluukku. Huuva huuva. Ikeakeikka nro 29387538. Olipa siis kerran

Keittiötilaus, joka ei tullut ajoissa

Sen verran olen Ikean käytäviä kuluttanut, että alan osata jo oikotien soffaosastolta keittiöosastolle. Aina välillä tosin edelleen löydän itseni jostain Eskilstunan ja Gävlen väliseltä moottoritieltä, mutta en enää aina. 

“Vaahteranlehtiä liimaantuneena pakaroihin.”

Mehän laitoimme piharakennuksenkin keittiön vihdoin tilaukseen. Tämä tapahtui keskiviikkona ja normimeiningillä Ikeassa kamat olisi kerättynä maksimissaan vuorokaudessa. Näin toivoimmekin, sillä lähtö Pohjanmaalle olisi perjantaina kahden maissa ja sitä ennen piti saada litteät paketit tontille koottavaksi. Tuliko tekstari noudettavista kamoista torstaina? Ei. Tuliko perjantaina ennen kahta? Ei. Tuliko hätä käteen? Tuli.

Vinkki: Roskiskaappiin saa helpommin kamat, kun ei ole ovia tiellä.

Kävi ilmi, että Ikeassa oli ruuhkaa keräilypuolella ja hommat olivat viivästyneet. Tämän vuoksi noutoilmoitus tuli vasta, kun olimme jossain Jalaslärven tuolla puolen. Vähän kuin Somewhere over the rainbow, mutta ekstralihalla. Ei kaarrettu takaisin. Sen sijaan luuri kauniiseen käteen ja soitto Aksulle, tuolle rumpaleista rumpaleimmalle. En ollut päässyt anelulausettani edes loppuun, kun hän jo lupasi kamat hakea. Ja olimme taas pari transitin kaasupoljentaa lähempänä muuttoa. 

Lauantaina puoliltapäivin Aksu oli paikan päällä, minä laitoin viestin Ikealle, kamat tuotiin lastausalueelle ja Aksu kuskasi ne tontille. Homma sujui niin kivuttomasti, että olin vähällä unohtaa, ettei kukaan koskaan missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä. 

Stalan terästason tilaaminen vaatii millintarkat mitat.

Päivämme Pohjanmaalla sujuivat perinteisin menoin: oli koronahippaa, rabieskekrit ja nisua. Ja löytyihän sieltä 

Liesikupu, hupu ja lupu

korona-ajan komponenttipula sekä paska taskuparkkeeraus Suezin kanavassa ovat saaneet aikaan sen, että ihmisten perustarpeidenkaan tyydyttyminen ei ole enää itsestäänselvyys. Meidän kohdallamme tämä tarkoitti liesikuvun puutetta. Koska kauhukabinettiin, jota myös mahdollisesti vielä joskus kodiksemme kutsutaan, tulee painovoimainen ilmanvaihto, sen laskennallista ilmanvaihtuvuutta pitää lisätä huippuimurilla. Huippuimuria ohjataan liesikuvulla, joka näyttää erehdyttävästi liesituulettimelta, mutta jota ei ole missään myynnissä. Eli itse moottori sijaitsee katolla huippuimurissa ja liesikuvusta vain säädetään sitä. 

“Nisua”

Ei muuten löytynyt tukusta, paitsi 850 euroa maksava malli, jossa on samat kaksi nappia kuin puolet halvemmissakin. Me halusimme ulosvedettävän mallin, jotta liesituulettimen lippa olisi poissa tieltä silloin kun sitä ei tarvita. Ja näitä ei siis löytynyt. Paitsi Vaasasta - siitä kaupungista, johon olimme menossa. Kun lisäksi liesikupu oli sangen edullinen, myyjä mukava ja rakensi massiivihirsitaloa, kaupat syntyivät kivuttomasti. Oli mielenkiintoista kuulla toisen samassa jamassa olevan kokemuksia. Yhteenvetona voisi todeta, että joka projektissa tontilla käy kyllä melkoista vipeltäjää - olivat ne sitten himokkaita pankinjohtajia arvioimassa lainanottajan taloudellisia ominaisuuksia tai raivokkaita rähisijöitä rollaattorilla. 

Joskus Seija Ala-Kautta näyttää vähän siltä joulupukilta, jonka jälkeen en enää uskonut joulupukkiin.

Saimme vielä kaupan päälle limsakoneen, joten yhtäkkiä lapsiakin alkoi kiinnostaa liesikuvun hankkiminen ihan eri tavalla. Tätä riemua tosin tasoitti hieman

Yllärilasku

Timpurimmehan joutuivat lähtemään seuraavalle työmaalleen, mutta ovat käyneet silloin tällöin auttelemassa, kun on ollut tarvetta. Silti munuaiseni pomppasi kurkkuun, kun viikonloppuna sähköpostiin kilahti tuhansien eurojen lasku. Koetin epätoivoisesti pohtia, mistä kaikesta lasku voisi koostua, mutta lähinnä itketti. Siispä viesti timpurille ja mahdollisimman kohtelias tiedustelu asiasta. Timpuri soitti heti perään ja naureskellen pahoitteli ja pahoitellen naureskeli, että kirjanpitäjä oli laittanut uuden työmaan laskun meille. Pulssi laski seuraavat puoli tuntia. Harvoin olen tienannut näin paljon näin nopeasti. Jos lasku olisi pitänyt maksaa, meidän olisi pitänyt varmaan pistää myyntiin uunituore ja

Komea leivinuuninluukku

Projektimme ehkä antoisin, intensiivisin sekä uuvuttavin viikonloppu oli, kun meille muurattiin tiiliseinä, savupiippu ja hellaleivinuuni. Muurarit tekivät hienoa työtä ja lopputuloksena meille syntyi hellaleivinuuni. Koska standardiratkaisut on nynneröille, ei minulle kelvannut standardileivinuuninluukkukaan (kiva sana), vaan halusin hieman korkeamman ja mahdollisimman suurella lasilla varustetun uuninluukun. Vaan kun niitä nyt ei ihan Käsämän Salesta haetakaan. 

Tällainen oli lattialla, kun tultiin loman jälkeen raksalle. Se haisi pahalle, lierui lattialla ja päästeli kummia ääniä. Oletan, että se oli ns. pelimanni.

Sen sijaan onneksi Hempartsista kyllä. Kun tuli selväksi, että standardeilla mennään vain Sibiksen jazz-osaston pääsykokeista läpi, olin yhteyksissä Hempartsiin. Viestin perussisältö oli suunnilleen 

“Haussa meillä on siis hellaleivinuuniin sopiva mahdollisimman iso ja kaareva lasiluukku mallia kinkkuluukku. Kuten puhelimessa mainitsin, mieleeni on kaareva luukku, joten hyllystä tällaista ei löydy.

Mitat siis kinkkuluukun mitat 410 x 285/240 mm

Väri musta

Kätisyys vasen

Iso rei'itys luukun alosaan mahdollisimman suurta ilmansaantia varten”

Kinkkuluukku ei siis ole mikään kiertoilmaus niille kopeille, joiden edessä Amsterdamissa palaa punainen lyhty, vaan normiluukkua korkeampi luukku. Sinne siis mahtuu paremmin kinkku, tai miksei myös nyhtö. Monessa muuten perinteisen kaarevassa leivinuunissa luukun suorat yläkulmat leikkaavat osan kaarevasta näkymästä pois. En muuten ymmärrä itsekään, mitä kirjoitin. Mutta siis ei haluttu tällaista:

“Sä oot kyl muuten ihan kiva, mutku mä tykkään Take Thatistä ja sä Backstreet Boysistä, nii täst ei kyl tuu mitään” (kuva Hemparts)

Vaan tällainen:

Tässä luukussa paistuvat jopa müffinssit muovikuorella. Raksapöly on paras mauste. Vähän kuin kurkuma, mutta parempi eturauhaselle.

Ja siksi se tilattiin mittatilauksena. Sinänsä hupaisaa, että sana mittatilaus lisää usein hintaan muutaman nollan perään, mutta tässä tapauksessa luukun hinta ei ollut yhtään kalliimpi kuin kilpailijoiden standardiluukutkaan. Itse asiassa oli halvempi kuin mitä lähimpänä haluamamme standardiluukku olisi ollut. Tällainen luonnos saatiin, kätisyys onneksi Seija Ala-Kauttan ehdotuksesta vaihdettiin oikeakätiseksi:

Itsehän piirrän yleensä MS Paintillä vapaalla kädellä, mutta tämäkin on ihan kiva.

Siellä se luukku sitten makaili, kunnes Pohjanmaalta kotiin palattuamme se olikin omalla paikallaan. Kehtaakohan siihen edes tulia laittaa, ettei likaannu. Toivotaan, että hellaleivinunista tulisi tosi 

Huuva huuva

Liesikuvun lisäksi olin kyttäillyt huuvaa. Huuvahan on kuin liesituuletin, mutta siinä on vielä vähemmän mitään. Se on lähinnä peltiä, joka on taiteltu laatikoksi ja jonka tarkoitus on ohjata sianmunuaisten höyryt hormiin. Yksi passeli meni torissa ohi ja toinenkin passeli oli ehditty varata. Seija Ala-Kautta veli, eli minun käly / nato / nyhtö / kimo oli kyllä lupautunut tekemään meille huuvan, mutta koska koiraoksennuksenkin hinta on maailmanmarkkinoilla kalliimpaa kuin platina kahdeksankymmentäluvulla, niin myös pelkkä teräspelti olisi tullut maksamaan vasemman munuaisen ja esikoispojan. 

“Sianmunuaisten höyryt hormiin.”

Mutta sitten tulikin viesti, että huuva numero kaksi olisikin vapaana. Ajoimme siis Askolaan sitä hakemaan. Askolan yläpuolella on muuten Pohjois-Askola, eli P-Askola. Huuva maksoi vähemmän kuin siihen menevä pelti ja siinä oli aina niin seksikäs loisteputki sekä aina niin rasvainen rasvasuodatin. Voipahan kertoa huuvaan vaikka kuinka härskejä vitsejä ilman että niitä tarvitsee hävetä. 

Ja nyt meillä on sitten huuva, muttei kuvaa siitä, joten piirsin sen:

Pers(p)ektiivi on vähän kuin Gauguinilla, mutta muuten ihan jees värit. 

Huuva on muuten ruotsiksi fakkjorm ja jännästi Ikeassa on samanniminen verhotanko, jonka Seija Ala-Kautta bongasi, kun vuorossa oli

Ikeakeikka nro 29387537

Seija osti kaksi Gyrbemo-peitelevyä (62x80, valkoinen), kaksi Stjärtsmärt-etusarjaa (80x20, valkoinen), Kräkning-valaisimen vessankaappiin (kirkas, valkoinen) sekä Knulle-Olle-jääkarhun (500 kg, valkoinen). Itse podin joko koronaa tai ihan vaan samaa paskaa oloa, joka minulla on tästä vuoden kestäneestä Titanicin neitsytmatkasta. 

Mutta onhan siellä talolla tapahtunut kivaakin: vessat saivat silikonit (en jaksa tästä nyt vitsailla), lamppuja on asennettu, piharakennuksen keittiö näyttää jo keittiöhköltä, listoja on paikallaan ja vettä ei ole satanut kovin paljoa ullakolle niistä aluskatteen naulanrei’istä, joita pystyttäjät ovat lyöneet aluskatteen läpi. Minä panin alle pahvisuojan, että edes jossain kuivaa ois. Nordeassa laulettiin kiitos luojan, yöllä tilin saldokin nukkui pois. 

“Syysloma. Ihanaa.”

Hello hella! - hillitön homma

Tärkein ensin: meillä on nyt hellaleivinuuni, savupiippu sekä palomuuri. Kaikki tämä tehtiin kolmessa päivässä, jotka olivat elämäni työntäyteisimmät vuodet. Jestas, kun fyysinen työnteko voikin olla rankkaa. 

Tiilerin tiilet olivat saapuneet jo hyvissä ajoin. Sieltä tuli PRT57-tiiltä, tulitiiltä, arinalaattaa, kuoritiiltä ja umpitiiltä. Laastia puolitoista tonnia. Valumassaa. Serpoa. Ohutrappauslaastia. You name it, they got it. 

Tähän!

Jo eläkkeellä olevat tutut muurarit saapuivat torstaina Pohjanmaalta. Katsoimme paikat ja suunnitelmat ja suuntasimme itse Helsingin puolelle yhteen sukumme kartanoista, kun muurarit majoittuivat väliaikaiskämppäämme. Vähän jännitti, sillä tässä(kin) osaprojektissa oli aika paljon liikkuvia osia. 

“Kaikki tämä tehtiin kolmessa päivässä, jotka olivat elämäni työntäyteisimmät vuodet.”

Ensimmäinen päivä

Tuli perjantaiaamu ja soitto muurarilta seitsemän jälkeen. Onko betonimyllyä? Ööööö, ei. Se tarvittiin. Tämä on näin jälkikäteen itsestäänselvää, mutta koska sitä ei ollut kaltaiselleni amatöörille sanottu selkeällä äänellä, olin ajatellut, että laastit vispataan saaveissa käsivispilällä. No ei vispattu, kun laastia oli yli puolitoista tonnia. Juu, olen tyhmä. 

Lapsi-laastityövoimaa

DuckDuckGo laulamaan ja lähin konevuokraamo hakuun. Löytyykö betonimyllyä? Löytyy. Saako hakea ihanhetijustnyt? Joo. Paljonko maksaa (vaikka eipä tässä paljon lähdetä tekemään hintavertailuja)? 5 euroa päivä. Siis paljonko, tarkoitat varmaan tonnin päivä, koska ollaan rakennusalalla? 5 euroa päivä. 

5 euroa päivä.

Toki myllyä palauttaessamme viikonloppu laskettiin yhdeksi päiväksi, joten myllyn kokonaisvuokraksi jäi reilu 11 euroa. Harvassa hommassa on ollut yhtä hyvä hinta-laatusuhde. Ei tule toistumaan. 

Tiili - ihanin materiaali ikinä heti sifongin ja kryptoniitin jälkeen.

Mylly tontille ja siitä se alkoi. Ensin muurarit alkoivat tehdä Perintörinsessan ja olohuoneen välistä tiiliseinää, joka toimii samalla palomuurina. Oma hommani oli sekoittaa laastia ja tuoda tiiliä. Sinänsä helppoja hommia, mutta muurarien vauhti oli niin hurja, että puolijuoksu oli minimivauhti, jolla selvisin. Kerran toinen muurareista ehti huomauttaa, että “tiilet olis kiva ylläri”. Auts. 

Kun tiiliseinä nousi kuin luontodokkarin nopeutettu aurinko savannin ylle, timpurimmekin seisahtuivat silloin tällöin hämmästelemään työn tahtia. Oli kuin olisi katsonut balettia, jossa kaksi tanssijaa koodinoidulla koreografialla liikkuu vierekkäin, mutta ei koskaan toistensa tiellä. Ja sitten seinä oli valmis. 

Tsaikovskin Joutsenlampea tähän taustalle ja Jorma Uotinenkin liikuttuu.

Piipun kimppuun. Tässä vaiheessa lapseni saapuivat työmaalle ja oma hommani helpottui. Oli suorastaan liikuttavaa nähdä lapseni niin innoissaan. He halusivat kantaa tiiliä, he halusivat tehdä laastia. Ja mikä parasta, heistä oli aivan mieletön apu. Yhtäkkiä minulla ei ollutkaan kahta alakoululaista, vaan kaksi kanssani tasavertaista apuria, jotka suhasivat tiilien ja betonimyllyn sekä muurarien väliä kysymässä, mitä milloinkin tarvitaan. Muurarit eivät kuulemma koko uransa aikana olleet nähneet näin kovasti ahkeroivia lapsia. Pitäisikö sittenkin teettää isyystesti?

“Oli suorastaan liikuttavaa nähdä lapseni niin innoissaan.”

Lasteni osaaminen ja energia kävivät erityisen selväksi, kun seuraava mokani tuli ilmi. Olin nimittäin laittanut (muurarin käskystä) tilaukseen kaksi erilaista savupeltiä. Selvisi, että kumpikaan ei sopinutkaan toteutettavaan piippuun. Taas netti laulamaan ja Järvenpään K-raudasta sattui löytymään oikeanlainen pelti, niitä oli hyllyssä huimat yksi kappale. Oli aika huikeaa, kun saattoi sanoa 12- ja 10-vuotiaille lapsilleen, että “Nonstoppolos, tee sinä laastia ja Perintörinsessa, kanna muurareille tiiliä”. Työt etenivät kuin korona Moskovassa. 

Nonstoppolos ja itsensä pituinen lapio. Vauhti ei hidastunut koko viikonloppuna.

Vähän ennen sulkemisaikaa K-raudassa koetin vielä vinkua savupellistä alennusta. Myyjä pyysi siitä 109 euroa. Näytin kännyltä sivua, jossa sen olisi pitänyt maksaa heillä 86 euroa. “Toi on Kodin Terran sivu”, myyjä huomautti. Antoi silti alennusta. 

Ensimmäisen päivän saldo: palomuuri sekä olohuoneen sisäkattoon ylettyvä savupiippu. Me ajelimme Helsinkiin väsyneinä jo pimentyneessä syysillassa. Olisi pitänyt mennä ajoissa nukkumaan, nukkua hyvin, ja olla seuraavana aamuna seitsemältä tontilla. Yksikään näistä tavoitteista ei toteutunut. 

Muurareiden fan club hiljenee muurauksen mysteerien äärellä.

Toinen päivä

Lauantaiaamuna sentään oltiin kahdeksan maissa paikalla. Toinen muurari jatkoi piippua välikatosta ylöspäin ja toinen aloitti hellaleivinuunin muurausta. Tavoitteenammehan oli saada Tiileri Hemmo -tyyppinen hellaleivinuuni. Olisi ollut kuitenkin turhan helppoa tilata se valmiina pakettina, joten päätin kikkailla pitkin matkaa. 

Koska leivinuuni hoitaa myös takan tonttia talossamme, halusin siihen mahdollisimman ison lasiluukun. Ja koska hyllystä ei tyydyttäviä löytynyt, päätin tilata Hempartsilta ns. kinkkuluukun. Se on hieman tavallista korkeampi leivinuuninluukku, johon mahtuu nimensä mukaisesti joulukinkku tai vaikkapa kuutti. Hempartsilta olisi saanut luukun millä tahansa mitoilla, mutta oli meiltä ihan fiksu veto olla säätämättä sen enempää uuninluukun kanssa. Nyt saatiin vähän vakiokokoa reilumpi luukku isolla vedonsäätöritilällä sekä kaarevalla yläreunalla. Esittelen luukkumme, kun se kiinnitetään hellaan.

Vielä joskus tuolla paistuu pizza, röppötööröt ja norppafile.

Puuhellankin luukun halusin lasisena, ja sen olin tilannut jo aiemmin. Molempien luukkujen suhteen koin hieman kauhunhetkiä. 

1. Kauhunhetkiä puuhellan luukun vuoksi

Muurarit saivat puuhellan lasiluukun käsiinsä ja ihmettelivät siitä puuttuvaa huullosta, jonka olisi tarkoitus kiinnittyä hellankannen alapuolelle. Tällainen on kuulemma aina perinteisissä luukuissa. Tässä ei. Siinä sitä veivailtiin ja käänneltiin ja toinen muurari meinasi, että ei tämä taida edes olla mikään puuhellan luukku olla. 

Koko lauantain kanssamme hommissa oli Salonkylän Laasti ja Harmooni Oy:n asiakasrajapintavastaava / pelastava enkeli Juho, joka oli jo hyvissä ajoin bongannut luukun paketista kulmaraudan näköisen esineen. Juho kysyi muurarilta, olisiko kyseinen lärpykkä se puuttuva huullos. Ei, vastasi muurari. 

Nonstoppolosin naama ja Juhon PRS.

Juho ei vastauksesta lannistunut, vaan tutkaili timpurin kanssa lirbuketta ja he saivat kuin saivatkin ruuvattua sen juurikin luukun yläpuolelle, jossa se muodosti puuttuvan huulloksen. Juho kysyi uudelleen muurarilta, toimisiko luukku nyt. Joo, vastasi muurari. Näin ratkesi ongelma, jota ei ollut. 

“Ei, vastasi muurari.”

Luukun on valmistanut Pisla. Siitä ei ole marisemista, vaan se itse asiassa istuu tyyliltään erinomaisesti Hempartsin kinkkuluukun kaveriksi. Sen sijaan Pislan puuhellan luukun mukana tulleet ohjeet olivat kyllä syvemmältä kuin minne James Cameron on sukeltanut. Niiden viesti oli suunnilleen: “Kato laitat vaan silleen tiäkkö”. 

2. Kauhunhetkiä leivinuuninluukun vuoksi

Puuhellahan oli suunniteltuna jo vuosi sitten. Muuraritkin oli buukattu. Ja sitten vähän aikataulu venyi. Ja muutenkin kesti. Ja vähän lisää. Olin kaivanut puuhellan piirrokset Tiili-infon sivuilta. Ajattelin, että ne ovat käytännössä yksi yhteen Tiileri Hemmon kanssa, joten olin kääntänyt kuvan peilikuvaksi ATK:lla, jotta hellaleivinuuni istuisi piipun viereen paremmin. En ollut kuitenkaan tajunnut (moka nro 73), että tiili-infon ohjeissa hormiliitäntä oli eri paikassa kuin Tiileri Hemmossa. 

Tämä aiheutti spontaania riemua siinä vaiheessa, kun selvisi, että hellan muuraus peilikuvana ei onnistu. Tai onnistuu, jos siirretään savupiippu toiselle puolelle hellaa. Koska muuraus oli menossa jo yläpohjassa, ei viitsitty tähän hommaan ryhtyä, joten nielin ylpeyteni ja palasimme alkuperäiseen piirustukseen. Ajelin siis eestaas työpaikalleni printtaamaan alkuperäiset piirustukset. Onneksi oli lapset ja Juho tekemässä laastia ja kantamassa tiiliä.

Tällaisen olisin siis alunperin halunnut:

Mutta tällainen siitä tuli:

Halleluja, että Seija Ala-Kautta oli ehdottanut Hempartsin luukun kääntämistä oikeakätiseksi. Nyt se toimi edelleen mainiosti, vaikka leivinuunin paikka vaihtuikin oikealle ja puuhellan vasemmalle. Ja näyttääkin yhä hyvältä. Sekä Seija että luukku. 

Sanoinko jo, että olen idiootti?

Finnish for foreigners: Älä jätkä rääkkääkään rälläkkää

Raksa-alalla tuntuu fiksuimmillakin työmiehillä olevan välillä tapa päättää ensin, että jossain on ongelma, sitten koettaa ratkaista se jotenkin ja lopulta todeta, että eihän tässä nyt ongelmaa oikeastaan olekaan, mutta draama on aina kivaa. Näin kävi meillekin.

“Sanoinko jo, että olen idiootti?”

Hellaleivinuunin sisään piti tulla tietynkokoisia tiiliä. Sellaisia ei tullut valmiina, joten minun olisi pitänyt rälläköidä niitä isommista umpitiilistä. Ja kuulemma 25:n tiilen rälläköiminen olisi värjännyt vähintäänkin pohjoisen pallonpuoliskon pinkiksi. Fiksumpaa olisi hankkia jostain oikeankokoiset tiilet. Minäpä siis lähdin soittelemaan ja surffailemaan rautakauppoja. Eikä oikeita tiiliä tietenkään löytynyt. Puoli tuntia etsiskelin tiiliä netistä Pantheonin kokoinen elin otsassani, mutta homma ei ratkennut. Silloin muurari totesi, että “voidaanhan me näitä toisiakin tiiliä siihen käyttää”. Ja homma ratkesi. Ehkä myös muutama verisuoni päässäni.

Sekä hellaleivinuuni että piippu tuntuvat istuvan kuin valettuna niille varattuun tilaan. Ihania!

Elimistä puheenollen: se muuan mainio naapuri, joka jo lähes vuosi sitten kävi rähjäämässä talostamme ja toisti sen tänä kesänä köpötteli talomme ohi. Ja hetken päästä takaisin. Ei kai kehdannut jäädä tuijottamaan, joten teki pseudoreippailun hieman talomme ohi ja tuli sitten takaisin. Kyllä sieltä varmasti jotain saatiin taas tekohampaankoloon, muutama kivi kenkään ja hiekkaa pyllyvakoon hiertämään.

Rälläköimään kuitenkin pääsin. Pari tiiltä piti vetää viistosti kahtia. Ikinä en ole rälläkkään koskenut, joten nyt oli loistavat mahdollisuudet saada saikkua. Yllättävän nätisti sain kuitenkin tiilet rälläköityä jaa samalla tuli todettua, miten järjetön pinkki pilvi tiilen leikkaamisesta todella lähtee. Taloa ei tarvitse vuosiin maalata, jos useamman tiilen rälläköi tuulen suunnan ollessa sopiva. 

Laasti loppui kesken - eiku

Vauhti oli hurjaa. Toisen päivän iltana puuhellan runko oli jo valmis ja savupiippu oli yläpohjassa katonrajassa. Homma olisi jatkunut, mutta sitten loppui muurauslaasti. Manailimme siinä, että vähän turhan niukasti oli kyllä nyt toimittajan taholta määrät laskettu. Olisi pitänyt olla reilummin kuin 1500 kiloa. Arviolta sata kiloa jäi puuttumaan. Perusreikätiiliä (tai PRT 57 -tiiliä kuten me näitä hommia pidempään tehneet sanomme) puuttui myös muutama. Se tosin johtui ihan siitä, että muurari oli käyttänyt niitä hellan taakse saadakseen hellan hormiliitännän sopivaan kohtaan piippuun nähden. 

Nämä ovat tiiliä. Niistä tehdään mm. tiiliasioita, tiilijuttuja ja tiilihommeleita.

Ei siis auttanut kuin lopettaa, koska toimituksessa oli tapahtunut näin harmillinen moka. Muurarit lähtivät kämpille ja me jäimme putsaamaan välineitä ja siivoamaan taloa. Peittelin myös lavan, jolla oli muun muassa Tiileriltä tullutta tulilaastia, valumassaa JA NELJÄ 25 KILON SÄKKIÄ MUURAUSLAASTIA! Jep, sitä joka loppui kesken. Sitä, jota olisi pitänyt olla 100 kiloa TAI SIIS NELJÄ 25 KILON SÄKKIÄ lisää. Ensimmäinen ajatukseni oli, että mitenkähän tämän asian valehtelisi muurareille. 

Kolomas päivä

Lauantain herätys oli ollut aika julma, kun kello soi 6.40. Sunnuntaille saatiin hyvä tekosyy nukkua pidempään, kun sovimme menevämme suoraan rautakauppaan, joka aukeaa vasta kymmeneltä. Minähän en tietenkään saanut nukuttua tänäkään yönä, mutta ajatus on törkein. 

“Kyllä sieltä varmasti jotain saatiin taas tekohampaankoloon, muutama kivi kenkään ja hiekkaa pyllyvakoon hiertämään.”

Pääsimmekin heti kymmenen pintaan rautakauppaan, josta otin mukaan varmuuden vuoksi vielä kolme säkkiä “puuttuvaa” muurauslaastia sekä kymmmenen PRT57-tiiltä. Laskujeni mukaan tiiliä jäisi puuttumaan piipusta vain kaksi, mutta pelasin reteesti varman päälle. 

Jos olen eläkkeellä puoliksikaan samassa kunnossa kuin tämä muurari, olen kuin kymmenottelija steroideissa.

Talolla oli jo hellaleivinuunin kansi valettu, koska märän kelin takia katolle ei voinut aamupäivästä mennä. Valuhommien yhteydessä saimme jopa olla suht rauhassa, kun tiiliä ja laastia ei juurikaan kulunut. Oli herttaista katsella, kun poikani oli suorastaan turhautunut, kun ei päässyt hommiin. Lauantaina hän ei ollut halunnut edes lähteä tivoliin, kun laastihommat kiehtoivat enemmän.

Laasti ja tiilet oli yllättävän näppärä hinauttaa katolle lapsityövoimalla seitsemän miehen.

Jossain vaiheessa katto oli kuivunut ja toinen muurari pääsi katolle loppuhommiin. Itse asiassa laastin ja tiilien kiskominen köydellä ämpärissä terassin katolle ja siitä ylemmäs talonharjalle oli nopeampaa ja helpompaa kuin niiden vieminen yläpohjaan. Lapset olivat saaneet muurata omat tiilet alas piippuun ja nyt he saivat muurata vielä piipun vihoviimeiset tiilet. 

Viimeistä tiiltä viedään - kirjaimellisesti.

Muttamutta…

Olin laskenut tiilien menekin seitsemällä tiilellä per varvi. Mutku yhteen varviin menikin seitsemän ja puolikas päälle, kun en ottanut huomiota piipun sisään tulevaa puolikasta tiiltä, joka erottaa savu- ja ilmanvaihtohormit. Yhtäkkiä kymmenen ylimääräistä tiiltä eivät olleetkaan ylimääräisiä. Itse asiassa laskeskelin tiilien tarvetta kylmä rinki bärssen alla ja uskomatonta kyllä typeryydestäni huolimatta tiilet riittivät puolikasta lukuunottamatta. Viimeinen puolikas tiili hormien väliin laitettiin umpitiilestä. Tuskin piippu siihen tuhoutuu.

“Sanoinko jo, että olen idiootti?”

Toinen muurari slammasi vielä seinän, piipun ja hellan valkoiseksi. Ja sitten se oli siinä. Timpurimme kävivät konkreettisesti nostamassa muurarimestareille hattua. Kello oli yli kuusi, kun he lähtivät vielä ajelemaan takaisin Pohjanmaalle. Käsittämättömiä kavereita. 

Tämä näky on niin ihana! Ja on toi hellaleivinuuni ja piippukin ihan kivoja.

Me saimme vielä avuksemme siivoushommiin Kurkelan Kurttu & Kolvi Oy:n toimivaltaisen hallituksen Terhin ja Juhon. Käärimme katolla suojamuovit piipun päälle ja muutenkin siivoiltavaa riitti kiitettävästi. Kun vihdoin oli aikaa ihailla muurarien kätten töitä, saimme todeta, että 

a) hella istuu omalle paikalleen mainiosti ja on juuri tilaan sopiva. 

b) savupiippu on pikemminkin siro kuin massiivinen.

c) talomme komein sisänurkka jää upeasti näkyviin piipun kulmalle.

d) tyttären huoneen puolella slammaamatta jäänyt seinä on rosoisuudessaan upea. Hieman harmittaa laittaa sen eteen Ikean Paxit. 

e) jessus kun voi ihmistä väsyttää.

f) huomenna pitää mennä töihin.

“Meillä on nyt hellaleivinuuni, savupiippu sekä palomuuri.”